TORSTAI 30.06.11

1. ENGLANNIN viranomaiset ovat äimän käkenä, kun ilmeni, että Islamilaisen Liikkeen pohjoisen haaran rääväsuinen kiihottaja-johtaja sheikki Raed Salah, 52, oli päästetty maahan ja osallistui julkisiin tilaisuuksiin ja tapaamisiin vasemmistolaisten kansanedustajien kanssa Englannissa, vaikka hänen pääsynsä maahan oli virallisesti kielletty.
Poliisi pidätti hänet lähellä keskiyötä tiistaina hänen palattuaan puhujamatkalta Leicesterissä, jossa hän kertoi ideologiastaan 500:lle kuulijalle, kertoo Near East Monitor web-sivullaan. Keskiviikkona hänen tarkoituksensa oli osallistua parlamentin tilaisuuteen, jonka olivat järjestäneet Labour-puolueen kansanedustajat Jeremy Corbyn ja Richard Burton.

Englannin sisäministeri Theresa May kertoi journalisteille, että Salahin karkottamista maasta valmistellaan. Hänet voidaan karkottaa välittömästi tai antaa hänelle mahdollisuus vedota tuomioistuimen päätökseen, jossa tapauksessa hänellä on aikaa kuudenteen heinäkuuta tehdä valitus. May ei tiennyt, miten Salah pääsi livahtamaan maahan, mutta sanoi täydellisen tutkimuksen alkaneen tilanteen selvittämiseksi. Ehkä sopiva voitelu auttoi?

PARLAMENTIN kyselytunnilla ke. Mike Freer, Con., kysyi Mayilta: “Tietäen tämän miehen kiihkeän anti-semitistisen historian, aikooko sisäministeri kieltää hänen pääsynsä Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan?” May vastasi, että ”mikäli selviää, ettei henkilön oleskelu Englannissa ole yleisen edun mukaista, hallitus ei pyydä anteeksi kieltää pääsyn maahan henkilöltä, jonka epäillään työskentelevän yhteiskunnan etujen vastaisesti. Pääsy maahan on etuoikeus, jonka myöntämisen kiellämme niiltä, jotka pyrkivät kaivamaan maata yhteisten arvojemme alta,” May selvitti ja sanoi, että ”rajavartiolaitos oli tehnyt karkean virheen antaessaan tämän miehen päästä rajavalvonnan läpi”.

ISLAMILAISEN Liikkeen taholta aloitettiin keskiviikkona kiihkeä hyökkäys ”juutalaista painostusryhmää” vastaan, joka ”vaati hänen pidättämistään suojellakseen sionistista kantaansa”. Liikkeen lausunnossa syytetään, että ”Salahin saatua virallisen kutsun Englantiin juutalainen painostusryhmä aloitti hillittömän toiminnan vierailun estämiseksi, joten sionistinen kanta (narrative) asiaan jäi ainoaksi kannaksi”. Lausunto jatkuu: ”Me tulemme suojelemaan oikeuksiamme ja julkistamme totuuden äänen maailmalle, varsinkin, kun se koskee Palestiinan kansaa. Tämä pidätys ei tule vaikuttamaan meihin.”

Lähi Idän Seuranta järjestö (Middle East Monitor, MEM) julkisti 11.00 keskiviikkona web-sivullaan artikkelin, jossa selvitettiin Salahin vierailua koskevia epäselvyyksiä. Siinä valitetaan huolestuttavaa kehitystä sortaa muslimeja ja palestiinalais-myönteisiä aktivisteja. Järjestö, joka vastasi Salah puheesta Queen Mary Yliopistolla Lontoossa, kertoo vastustuksen alkaneen heti, kun tilaisuudesta ilmoitettiin. Seurantajärjestön MEM lehdistösihteeri tri Hanan Chehata kertoi JP:n toimittajalle, että Englannin viranomaiset olivat täysin tietoisia Salahin vierailusta ja että hänen edustamansa järjestö oli laajasti ilmoitellut tilaisuuksista; heidän asiakkaansa ja tukijansa sekä parlamentin jäsenet olivat samoin tietoisia niistä. Hän vakuuttaa, ettei heillä ollut mitään tietoa Salahia koskevasta kiellosta, eivätkä juutalaiset puuttuneet heidän toimintaansa ennen tätä tilaisuutta.

ISRAELIN arabikansanedustajat esittivät kiihkeitä puolustuspuheita Knessetissä syyttäen, että Englanti oli ottanut Israelin arabien vastaisen kannan kannattaen israelilaista politiikkaa. Ke. Haneen Soabi vaati, että ”arabijohdon tulee toimia entistä hyökkäävämmin kansain-välisesti, että maailma ymmärtäisi Israelin hallituksen harjoittaman rasismin ja poliittisen sorron Israelin arabeja kohtaan”. Ahmed Tibi sanoi Englannin toimien olevan ”epädemokraattisia”. Toiset arabikansanedustajat toistivat samaa teemaa osoittaen, että Raed Salaah on poliittinen ja hengellisen johtaja eikä hänen pidättämisellään ole mitään oikeutusta ja vaativat, että Englannin tulee tukea arabien asemaa Israelissa.
(JP, J Paul, L Harkov, B Hartman) http://www.haaretz.com/print-edition/news/islamic-movement-to-hold-protest-at-british-embassy-in-tel-aviv-following-leader-s-arrest-1.370380

2. TRI Mordechai Nisan kertoo äskettäin julkistetussa kirjassaan ”Only Israel West of the Jordan” (Vain Israel Jordanin Länsipuolella) omasta suunnitelmastaan Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisemiseksi. Tri Nisan on opettanut Heprealaisessa yliopistossa 35 vuotta. Hän on tutkinut ja kirjoittanut jatkuvasti Israelista, Israelin ja arabien välisestä konfliktista, Palestiinan kysymyksestä, vähemmistöistä Lähi Idässä, islamista ja ulkopolitiikasta.
Tri Mordechai Nisan puolustaa kirjassaan Israelin omaksumaa kantaa, hylkää kahden valtion periaatteen, kannattaa jakamatonta Jerusalemin kaupunkia Israelin hallinnon alla, selventää juutalaisen uudisasutuksen yritteliäisyyttä Juudeassa ja Samariassa tarjoten samalla käytännöllisen mallin Israelin ja palestiinalaisten välisen ongelman ratkaisemiseksi.
Kirjassa selvitetään, miksi Jordanin länsipuolelle on tilaa vain yhdelle valtiolle ja miksi tämä tosiasia tulisi ottaa uudeksi poliittiseksi ohjelmaksi konfliktin selvittämiseksi rauhanomaisesti kestävän rauhan saavuttamiseksi. Kirjassa tunkeudutaan viidakon läpi, joka on täynnä väärää informaatiota todellisuuden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden asemesta.

Kirjassa selvitetään ensin Israelin juutalaista karaktääriä; vaarasta, minkä maan arabivähemmistö aiheuttaa, sekä miksi on välttämätöntä, että Israel hallitsee koko maata Jordanjoesta länteen.
Toiseksi kirjassa tutkitaan Juudean ja Samarian arabiväestöä, sekä monimutkaisuutta, mikä aiheutuu juutalaisen ja arabin välisestä yhteiselosta ja sen poliittisesta epävakavuudesta sekä palestiinalaisen yhteisön liittämisestä Jordanjoen itäosiin.
Kirjoittaja on vakuuttunut, että nykyinen poliittinen tavoite kahdesta valtiosta Jordanin länsipuolella on kuolleena syntynyt, ja siksi hän tarjoaa toista käytännön ratkaisua. http://www.israelnationalnews.com/Books/Book.aspx/134551

3. FLOTILLA II:n järjestävät syyttävät Israelia kolmen aluksen turmelemisesta Kreikan satamassa. He syyttävät, että irlantilaisen Saoirse aluksen moottoria on sabotoitu, mikä viivästyttää sen matkaa. Tämän lisäksi pari muutakin alusta on vaurioitettu tuntemattomien tunkeilijoitten toimesta, mutta syytökset osoitetaan Israeliin ilman näyttöä. Osanottajien lukumäärä on pudonnut 1500:sta 350:en.
Tämän lisäksi Kreikassa puhjenneet mielenosoitukset ovat häirinneet matkavalmisteluja, mutta tällä kertaa siitä ei syytetä Israelia, ei ainakaan vielä.

Kreikan väkivaltaisiksi kehittyneitten mielenosoitusten lisäksi kauppiaat ja liikemiehet julistivat maahan 48 tunnin yleislakon vastalauseena parlamentin hyväksymille ankarille säästötoimille maan talouden kohentamiseksi. Yleislakko loppui viime yön tunteina.
Poliisi joutui käyttämään kovia otteita hajottaakseen varsinkin nuorten järjestämiä mielenosoituksia heidän protestoidessaan työpaikkojen vähyyttä vastaan.

Tuntemattomat hakkerit pääsivät tunkeutumaan keskiviikkoiltana Kreikan parlamentin web-sivuille, kertoo TV-1. Kreikan nuorisotyöpaikkojen vähyys on perua 1970-luvulta, jolloin nuorten työttömyys nousi 40 %:iin. Maan väestö ei tietenkään pysty näkemään, miksi maan talous on romahtanut konkurssitilaan ja miksi maa asetetaan IMF:n holhouksen alaiseksi, mutta sen raivo ja suuttumus kohdistuu istuvaan hallitukseen ja päättäjiin. Paitsi että tämä koskee jokaisen kansalaisen yksityiselämää ja tiukentaa sen elinmahdollisuuksia, tämä koetaan kansallisena katastrofina ja häpeänä, mitä on vaikea niellä.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=227243

4. UUTISOTSIKOITA
- PA:n johto esittää ”rohkeaa ja rumaa” –kauniiksi heitä tuskin voi sanoa – USA:n kongressin edustajien uhatessa heitä, että USA pidättää PA:lle vuosittain maksetut sadat miljoonat, jos PA jatkaa YK:lle PLO:n nimissä tekevänsä esityksen valmisteluja USA:n ja useiden muiden maitten varoituksista välittämättä. USA on EU:n ohella ollut PA;n talouden uskollisimpia tukijoita siinä määrin, että PA:n talous romahtaisi ilman sitä. Siksi tuntuu oudolta, että PA:n johto noin kevyesti suhtautuu miljooniin, jotka ovat tulleet kuin ”Manulle illallinen” ilman valvontaa ja jälkiseurantaa. Täytyy myös huomioida, että arabimaat ovat rehentelevistä lupauksista huolimatta jättäneet lupaamansa sadat miljoonat maksamatta alkuvuoden osalta, minkä johdosta Fayad valittaa käteisen loppumisesta, mikä puolestaan on estänyt palkkojen maksamisen PA:n listoilla oleville. PA:n johto uhoaa, että sen esitystä YK:lle jatketaan kaikesta huolimatta, sillä ”vapaus ja itsenäisyys on leipää arvokkaampi”. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=227177
- Netanyahu sanoo, että Iron Dome ohjusten torjuntajärjestelmä, jonka tulisi pystyä eliminoimaan maata kohti ammutut lyhyen matkan raketit ja ohjukset, on välttämätön edellytys rauhaksi palestiinalaisten kanssa. Hän vaatii järjestelmän rakentamista Israelin ja kaavailemansa Palestiinan valtion rajoille. Toinen edellytys on Netanyahun mukaan Jordaninlaakson säilyttäminen Israelin valvonnassa, kunnes nähdään, miten tulevat sopimukset toimivat ja miten PA:n kansa elää uudessa tilanteessa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=227212
- Oikeusministeri Yaacov Neeman joutui sanallisen hyökkäyksen kohteeksi vieraillessaan Patriarkkain mausoleumilla Hebronissa siksi, että hän tuomitsi rabbi Lioria tukevat mielenosoitukset ja syytti häntä poliisin kuulustelupyynnön hylkimisestä. Neemania syytetään siitä, ettei hän puuttunut suunnitelmiin, joilla Lior siepattiin kuin julkinen rikollinen ja vietiin väkivalloin kuulusteltavaksi. Sama kohtalo näyttää odottavan rabbi Yaacov Yosefia, entisen ylirabbi Ovadia Yosefin poikaa, joka myös sanoi tukevansa Yitzharin rabbin Yitzhak Shapiran kirjaa ”Torat Hamelech”, jossa sanotaan, että kuningas voi määrätä ei-juutalaisia teloitettaviksi määrätyissä olosuhteissa. Tämän katsotaan kiihottavan kansaa rasismiin ja vihaan varsinkin arabeja vastaan, joita Israelin hallitus pitää erityissuojeluksessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145309
- Iran kokeili harjoitustensa yhteydessä uutta tutkajärjestelmää. Kenraali Amir Ali Hajizadeh kertoi, että ”Ghadir” tutka on valmistettu havaitsemaan ilmassa kulkevia kohteita, tutkaa hylkiviä ohjuksia, koneita ja risteilyohjuksia kuten myös ballistisia ohjuksia sekä alhaalla liikkuvia satelliitteja. Sen aktiivietäisyys on 1 100 km. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145303
- Jordania vastustaa PA:n aloitteita itsenäisestä Palestiinan valtiosta YK:n päätöksellä. Jordanian julkilausumassa esitetään varaukset varsinkin pakolaisiin, veteen, rajoihin sekä Jerusalemin asemaan. Nimeämätön korkea virkailija sanoi, että Palestiinan valtion perustaminen yksipuolisesti ilman neuvotteluja hyödyttäisi varsinkin Israelia, sillä se voisi määritellä rajoiksi rakentamansa turva-aidan, mikä käytännössä poistaisi Jordanian sekä Juudean ja Samarian välisen rajan, mitä Jordania kiivaasti vastustaa. Jordania on myös kieltäytynyt antamasta henkilötodistuksia palestiinalaisille, joita se on antanut heille 1988 vuodesta lähtien, jolloin Jordania luopui vaatimuksista Länsirannan alueisiin säilyttäen kuitenkin Jerusalemin pyhien paikkojen valvonnan kaupungin itäosissa ja Temppelivuorella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145296
- Mielenosoitukset Kairon Tahrir-aukiolla ovat uusiutuneet, nyt sotilashallitusta vastaan. Yli 5000 ihmistä kivitti poliiseja ja sotilaita syyttäen hallitusta liian hitaista uudistuksista ja vaatien siviilihallituksen muodostamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145298
- Kaifaan ruumisarkkuna tunnettu ossuary (oikeastaan arkku, jossa säilytettiin puhtaiksi maatuneita luita) on todettu aidoksi. Sen iäksi arvioidaan 2000 vuotta. Arkku takavarikoitiin kolme vuotta sitten hautavarkailta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145297

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021