TORSTAI 02.06.11

PERINTEINEN Jerusalem-päivän marssi, joka muuttuneista olosuhteista johtuen
siirrettiin kaupungin keskustasta enemmän kaupungin itäosiin ja johon osallistui 40 000 ihmistä, sujui lopulta varsin onnellisesti. Poliisi kuitenkin sanoo, että pidätettyjen määrä, 24 - joista suurin osa juutalaisia – oli tarpeettoman suuri. Lisäksi kolme henkilöä haavoittui kivistä, joita marssijoiden päälle heitettiin varsinkin Damaskos-portin ja Hanevi´im kadun tienoilla. Osa kulkueisiin osallistuneista marssi Sheikh Jarran lähiöön, joka on arabien asuttama. Siellä ei kuitenkaan tapahtunut pahoja yhteenottoja.
Poliisi oli hyvin varautunut lippumarsseihin ja asettanut tarvittavan poliisijoukon varmistamaan marssijoiden turvallisuuden. Poliisijoukoissa oli asepukuisen poliisin lisäksi valeasuisia ja ratsupoliiseja.

JOTKUT ovat kritisoineet, miksi marssit piti viedä Jerusalemin itäosiin, koska tiedettiin alun pitäen, että juutalaisten tanssit ja laulu isänmaallisine sisältöineen provosoivat kaupungin arabikansalaisia, mutta kuten kaupunginvaltuutettu David Hadari (NU) totesi: ”Meidän tulee juhlia ja elää ja asuttaa Jerusalemin kaikki osat.” Hadari iloitsi varsinkin nuorison runsaasta osallistumisesta pääkaupungin vapauttamisen ja yhdistämisen 44.-vuotisjuhliin. Hän kuuluu järjestöön, joka on hankkinut omistusoikeuden useisiin kohteisiin Shimon HaTzadik hautakammion läheisyydestä, jonne juutalaisten odotetaan muuttavan parin vuoden kuluessa.

PALESTIINALAISET seurasivat marssijoiden kulkueita epämääräisin tuntein, joita herättivät varsinkin heidän toistuvat laulu- ja tanssiesityksensä kesken marssin. Heitä ärsytti laulujen sanat kuten ”Tämä paikka on meidän”. He pahoittelivat sitä, ettei lähiöiden asukkaita oltu informoitu marssien reiteistä, minkä he saivat tietää vasta poliisi alkaessa pystyttää liikenne-esteitä kaduille ja asettuessa asemiin marssia valvoakseen.

Ikävin välikohtaus tapahtui Shimon HaTzadik hautakammion lähellä, jolle oli laittomasti kokoontunut 50-hengen vasemmistolaisten mielenosoitusjoukko. Heitä oli noussut vastustamaan samansuuruinen eri tavoin ajatteleva joukko, joita poliisi piti tarkoin toisistaan erillään. Palestiinalaislasten kivitettyä marssijoita osa joukosta saartoi talon, jonka edessä vasemmistolaisten mielenosoittajien joukko seisoi vartiossa, alkaen kivittää heitä.
Kansanedustaja Michael Ben Ari (NU) kutsui mielenosoittajia ”vasemmistolaisiksi ja anarkisteiksi”, jotka toistuvasti kiihottavat palestiinalaisia kivittäjiä pyrkiessään häiritsemään juutalaisten muuttoa alueelle. Heidän mukanaan on ulkomaisia anarkisteja. ”Tämä taistelu tapahtuu juutalaisten toimesta juutalaisia vastaan, mutta heidän tulee lopettaa tällainen.” Hän sanoi vasemmistolaisten ja anarkistien joukon kiihottavan arabeja siviileitä ja poliisia vastaan, jotka puolestaan ovat liian helläkätisiä juutalaisia vastaan tehtyihin väkivaltaisuuksiin.
(JP staff) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144687

2. IDF varautuu “naksa-päivän” mielenosoituksiin siten että sillä on käytettävissään ei-tappavia valvontamenetelmiä ja järjestelmiä. Tarkoituksena on kuitenkin toimia lujasti ja päättäväisesti, ettei itsenäisyyspäivän rajanylitykset Syyrian rajalla pääse toistumaan. Silloin toukokuun 15. päivänä satakunta syyrialaista mursi heikon raja-aidan ja tunkeutui Golanin kukkuloilla sijaitsevaan Majdal Shams druusikylään.
Libanonin rajalla IDF on vahvistanut raja-aitaa Avivim moshavin lähellä sekä rakentanut sen läheisyyteen uuden valvontatornin.

IDF:n sotilaille annettujen ohjeiden mukaan niiden tulee noudattaa normaaleja ohjesääntöjä. Heidän tulee varoittaa rajan läheisyyteen tulevia ihmisiä huutaen, ja jos sitä ei huomioida, ampua kivääreillään ilmaan.
Mikäli on ilmeistä, että rajaa lähestyvillä on tarkoitus pyrkiä rajan yli, armeija käyttää muita menetelmiä heidän pysäyttämisekseen, mutta ei-tappavia. Heidän tulee käyttää kyynel-kaasua, vesitykkejä ja tainnutuskranaatteja, mutta IDF:n ilmoituksen mukaan se ei tule hyväksymään sitä, että tilanne rajoilla muodostuisi samaksi kuin Modiin Illit kylän lähellä, jossa vasemmistolaisten ja ulkomaisten anarkistien kiihottamat arabit osoittavat mieltään väkivaltaisesti sotilaita ja poliiseja vastaan viikon jokaisena perjantaina rukousten jälkeen.

ARABIT aloittivat laajan kampanjan internetin ja Facebookin kautta kehottaen arabeja ja palestiinalaisia osoittamaan mieltään kaikilla rajoilla sekä Jerusalemissa. He ovat antaneet noille mielenosoituksille nimen ”naksa”, tilapäinen takaisku, seurauksena siitä, että silloin menetettiin Juudea ja Samaria, Golanin ylänkö, Gazan kaista sekä Jerusalemin itäosat, joista varsinkin Jerusalemin menettäminen koetaan pahimmaksi menetykseksi.
Israelissa pelätään – eikä ilman aihetta – että kolmas, viides ja seitsemäs kesäkuuta suunnitellut mielenosoitukset voivat laajeta kolmanneksi intifadaksi, väkivalta-aalloksi.
Kehotukset mielenosoituksiin on osoitettu varsinkin Länsirannan ja Gazan palestiinalaisille, mutta myös pakolaisleireissä Libanonissa, Syyriassa ja Jordaniassa asuville palestiinalaisille, joiden joukkoon voi liittyä näiden maitten arabeja.

MAANANTAINA ”Kolmas palestiinalaisten intifada” nimellä kulkevaan sivuun Facebookissa liitettiin 8-osainen teos ”Juutalaisten, juutalaisuuden ja sionismin hakuteos” (encyclopedia), jonka laati egyptiläinen akateemikko Abdel Wahab Elmessiri, joka kuolemaansa saakka 2008 oli Muslimiveljeskunnan ja Kefaya-liikkeen johtava teoreetikko. Kefaya-liike oli kantava voima presidentti Hosni Mubarakin hallinnon kaatamisyrityksissä.
Elmesserin teoksessa Israel kuvataan ”länsimaisen imperialismin etuvartioasemaksi” ja sionistit joko ”loiseliöiksi tai natseiksi”.
Libanonin lehdistö on myös antautunut ”naksa-huuman” vietäväksi. Syyrialaismielinen lehti Ad-Diyar kertoo järjestäjien odottavan, että 100 000 ihmistä osallistuu kulkueisiin Beirutin, Siidonin ja Tyyron pakolaisleireiltä marssiakseen Maroun Al-Ras kylän lähelle rajan pinnassa, jossa 15. päivän väkivaltaisuuksissa kuoli 10 palestiinalaisten Libanonin armeijan luodeista.
Vasemmistolainen As-Safir lehti kertoo Beirutissa, ettei Libanonin armeija aio sallia edellisten kaltaisten väkivaltaisuuksien toistumista. Libanonin armeijan ilmoituksen mukaan se valvoo täysin raja-aluetta eikä salli kenenkään häiritä turvallisuutta siellä.

YK:n UNIFIL-joukkojen komentaja kenraalimajuri Alberto Asarta matkustaa Israeliin keskustelemaan Israelin armeijan edustajien kanssa tavoista, joilla rauhattomuuksia rajalla voidaan hillitä. UNIFIL-joukkojen edustaja Neeraj Singh kertoi Daily Star lehdelle Beirutissa, ettei se ole saanut erityistä ilmoitusta marsseista, mutta sanoi UNIFIL:n avustavan Libanonin armeijaa (LAF) marssijoitten turvallisuuden varmistamiseksi.
LAF aikoo estää kansanjoukkojen pääsyn rajalle.
HIZBULLAHIN pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah kehotti kaikkia arabeja ja heidän armeijoitaan seisomaan palestiinalaisten rinnalla uusissa rajakahinoissa. ”Marttyyrien veri ei turhaan vuotanut Maroun kylässä ja Golanilla”, hän vakuutti kiihotuspuheessaan. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=223239

3. UUTISOTSIKOITA
- Syyrian mielenosoittajat ovat ottaneet turvallisuusjoukkojen pahoinpitelemän ja surmaaman 13-vuotiaan pojan Hamza al-Kahtibin Bashar Assadin hallinnon vastaisen taistelunsa symboliksi. Hän pahoinpideltyä ruumistaan näytettiin Youtube sivuilla, mistä se levisi maailmalle herättäen kiivaita vastalauseita. Armeijan taholta kielletään, että sotilaat olisivat syyllistyneet surmaan väittäen, että hän kuoli mielen-osoituksissa tuntemattomien jengien luodeista heidän tulittaessaan sotilaita. (JP)
- Kuusi poliisia ja viisi siviiliä haavoittui poliisin rajapoliisin ja siviilihallinnon avustamana tuhotessa kolme viranomaisten mielestä laitonta parakkia Binyaminin alueella Alei Ayin kukkuloilla. Poliiseja kivitettiin kivin ja palopulloin keskiviikon vastaisen yön aikana tapahtuneessa operaatiossa. Operaation ajoittaminen juuri Jerusalem-päivien juhlallisuuksien ja odotettavissa olevien ”naksa” väkivaltaisuuksien aikaan herättää epäilyksiä, että se oli tarkoituksellisesti ja poliittisesti ajoitettu. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=223277
- USA:n Obaman hallitus äänesti päättäen jättäytyä pois Durban III nimellä kulkevasta rasismin vastaisesta konferenssista, koska siitä on tullut ”ilkeä suvaitsemattomuuden ja rasismin myönteisyyden ja ilmentämisen konferenssi”. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=223276
- USA:n kongressin komitea suosittelee Israelin kehittämien Iron Dome ja Davids Sling ohjusten torjuntajärjestelmien edelleen kehittämiseen tarkoitettujen varojen lisäämistä. Ensi vuodelle suositellaan 235.7 miljoonaa, tänä vuonna 217.7 miljoonaa USD. Päätös on alustava ja edellyttää kongressin vahvistuksen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=223241
- Gilad Shalitin vapauttaminen on uudelleen neuvotteluissa Kairossa, sanoo puolustusministeriön virkailija Amos Gilad. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144677
- Palestiinalaiset kivittivät useita autoilijoita eilen illalla heidän palatessaan Ammunition kukkulalla Jerusalemin itäosassa pidetyistä tilaisuuksista. Wadi Jozissa erästä autoa vastaan heitettiin kivenmurikka, joka särki takaikkunan heittäen lasin sirpaleita autossa istuneitten päälle, mutta kivi kulki heidän välistään. Hän kuulu kännykkänsä kautta, että heidän ystävänsä oli joutunut samoin kivityksen kohteeksi. He pääsivät poliisiasemalle tehden ilmoituksen hyökkäyksestä, mutta sai tuntuman, ettei poliisi tee asialle mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144673
- Terroristit hyökkäsivät palopommeilla juutalaista autoilijaa vastaan Karnei Shomronissa Samariassa keskiviikko-iltana. Autoilijalla oli käsiase, jota hän laukoi ilmaan saaden hyökkääjät karkotetuksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144670
- Israelista näyttää kehittyvän öljyntuottajamaa, mikäli alustavat tutkimukset pitävät paikkansa. Leviatan kaasuesiintymän yhteydessä uskotaan löytyvän suuret määrät öljyä, jos kairauksia jatketaan edelleen. Lisäksi liuskekiven yhteydessä Negevissä on öljyä, jonka määräksi arvioidaan 250 miljardia tynnyriä, mikä määrä lähes yltää Saudi Arabian öljyvaroihin 260 miljardia tynnyriä. Alustava projekti öljykiven (shale-oil) hyödyntämiseksi aloitettaneen vuoden lopussa. Sen uskotaan tuottavan öljyä 50 000 tynnyriä päivässä, mikä vastaa viidenneksen maan tarpeesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144658
- Israelin viranomaiset varoittavat PA:n virkailijoita, että kieltäytyessään yhteistyöstä Israelin kanssa Oslon sopimusten vastaisesti veden määrän ja laadun valvomiseksi he vahingoittavat omien kansalaistensa etuja ja terveydentilan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144671

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019