SUNNUNTAI 24.04.11

1. VIIDENTOISTA hengen palvontaryhmä oli menossa Joosefin haudalle (Kever Yosef) kuuden maissa sunnuntaiaamuna, kun autosaattuetta kohti avattiin tuli lähellä Nablusia. Tiedot ovat vielä osittain ristiriitaisia, mutta selkenevät päivän mittaan.
Yosefin hauta kuuluu Oslon sopimuksen mukaan Israelin valvontaan, mutta IDF luovutti sen valvonnan PA:lle ns. Al-Aksa intifadan jälkeen v. 2000. IDF edellyttää, että haudalle menijät sopivat vierailustaan haudalle sen kanssa ennen matkaa. IDF sanoi, ettei tätä oltu sovittu, mutta tutkii asiaa. Palestiinalaiset ovat useaan kertaan häpäisseet ja pahoin vaurioittaneet hautakammiota, viimeksi v. 2009.

RUKOUSMATKAN Yosefin haudalle oli järjestänyt Breslov Chassidic ryhmä, jonka Samarian alueneuvoston puheenjohtajan Gershon Mesikan mukaan PA:n poliisi tunsi, jota hän syyttää ”lähietäisyydellä tehdystä massa-murhasta”, sillä Breslov-ryhmän jäsenet käyvät usein haudalla rukoilemassa. Periaatteessa israelilaisilla on oikeus vapaasti vierailla haudalla.
Tulituksessa haavoittui kuusi ihmistä. Autot jatkoivat kiireesti matkaansa IDF:n läheiseen valvontapisteeseen, jossa haavoittuneille annettiin ensiapu. Yksi heistä, 30-vuotias mies, menehtyi haavoihinsa ja viisi muuta, heidän mukanaan 17-vuotias poika, kiidätettiin armeijan helikopterilla sairaalaan. Pahiten haavoittuneelle miehelle suoritettiin leikkaus, ja hän on edelleen kriittisessä tilassa. Muut autoissa olleet saivat lieviä vammoja.

KANSANEDUSTAJA Michael Ben-Ari syyttää epäsuorasti USA:n hallitusta, joka kouluttaa ja aseistaa PA:n ”poliisia”, kuten heitä nimitetään, mutta jotka saavat Jordaniassa sotilaskoulutusta.
TÄMÄ traaginen juutalaisen palvontaryhmän tulitus ja murha tapahtui vajaa kuukausi sen jälkeen, kun kaksi palestiinalaista murhasi rabbi Udi Fogelin, hänen vaimonsa Ruthin ja kolme pientä lasta heidän kuuden lapsen perheestään.
JUUDEAN JA SAMARIAN juutalaisasukkaat ovat toistuvasti kritisoineet puolustusministeriön tapaa poistaa hallituksen päätöksen mukaan tiesulkuja ja tarkastuspisteitä alueellaan muka myönnytyksiä PA:lle suosiollisemman ilmapiirin luomiseksi, mikä samalla helpottaa murhanhimoisten terroristien liikkumista valitsemiinsa iskukohteisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143676, http://www.jpost.com/Home/Article.aspx?id=217690

2. POHJOISEEN matkalla ollut bussi, jossa oli 46 matkustajaa, heistä 17 lapsia, viirasi oikean puoleiseen tienvarteen ja sieltä keskelle ajotietä kääntyen ympäri. Poliisi on aloittanut tutkimukset tapaturman syystä, ja kuskilta otettiin verinäytteet, ettei hän ollut nauttinut alkoholia tai huumeita, jotka olisivat vaikuttaneet hänen ajoonsa.
Kaikki 46 matkustajaa haavoittuivat, kolme heistä vakavasti – mukana yksi lapsista - , 10 sai kohtalaisen vakavia vammoja.

TAPATURMA tapahtui kilometrin päässä Eyalin tienristeyksestä tuntemattomasta syystä, kerrotaan poliisin raportissa. Kuljettajalla ei ollut rekisterissään vakavia liikennerikkomuksia.
Useimmat vammautumiset johtuivat bussin heittelehtimisestä saaden matkustajat lentelemään holtittomasti myös toistensa päälle. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=217642

3. REUVEN HAMMER muistuttaa JP:n artikkelissaan, että juutalaisen pessahin, Egyptin työorjuudesta vapautumisen muistoksi vietetty juhla-aika, ei saa häivyttää mielistämme kahta pyhintä päivää, jolloin on syytä hiljentyä muistelemaan kansan aiempia menetyksiä ja voittoja.
Hammer toteaa, että asettamatta syy-yhteyttä näille kahdella tapahtumalle ne edustavat juutalaisen kansan tärkeimpiä muistopäiviä, sijoittuen niiden ääripäihin.

HOLOKAUSTIN muistopäivä edustaa kauheinta tragediaa, mikä koskaan on kohdannut juutalaista kansaa. Tapahtumien toisessa päässä sijaitsee Israelin itsenäisyyspäivä, jolloin juhlitaan suurinta voittoa, Israelin kansan paluuta omaan maahansa ja juutalaisen kansan nousemista phoenix-linnun tavoin tuhkasta ja tuhosta omaan valtioon ja uuteen kukoistukseen.

HOLOKAUSTIN muistopäivää (Yom Hashoah V´hagevura) vietetään juutalaisen kalenterin mukaan tänä vuonna toukokuun 9. päivänä ja itsenäisyyspäivää (Yom Ha´atzmaut) toukokuun 10. päivänä. Hammer sanoo joka vuosi kuuntelevansa liturgisen toiston ”Megillat Hashoah”, jonka on kirjoittanut Avigdor Shinan rabbiinisen neuvoston ja Shechter Instituutin toimesta. Tätä kirjoitusta toistetaan synagogissa kaikkialla maailmassa. Mutta vaikka Hammer sanoo kuuntelevansa sen ja lukevansa useita kirjoja voidakseen ymmärtää, miksi sellainen tragedia kohtasi juutalaista kansaa, hän on sittenkin ymmällä.
TÄMÄN ohella Hammer muistuttaa, että kauheinta mitä hän tietää, on kuulla sekä juutalaisten että ei-juutalaisten ja eri ryhmien, sekä oikealla että vasemmalla, nimittävän toista ihmistä ja ihmisryhmää natsiksi tai jopa Hitleriksi. Hän sanoo kuulleensa, että myös Israelin poliisia kutsutaan joskus natsiksi.

HAMMER viittaa anti-semitismin pitkään historiaan Euroopassa, joka oli yhtä voimakas Ranskassa kuin Saksassakin, mutta myös kristilliseen opetukseen, sekä katoliseen että protestanttiseen, jossa juutalaisia syytettiin Jumalan murhaajiksi, jota opetettiin kirjoissa ja uskonnollisissa kouluissa, mikä ei voinut jäädä ilman vaikutusta. Hän toteaa, että kirkko sentään hyväksyi heidän elämänsä joskin alistettuina ja köyhyydessä esimerkin vuoksi.

NATSIT sen sijaan kielsivät juutalaisten oikeuden elämään; he pitivät heitä jonkinlaisina syöpäläisinä, jotka oli tuhottava sukupuuttoon. Siksi Hammer kauhistuu kuullessaan jonkin syyttävän toista natsiksi tai Hitleriksi, sillä se osoittaa suurta tietämättömyyttä ja toisen tuntojen huomiotta jättämistä. ”Holokaust oli natsien kehittämä kylmän laskelmoinnin tulos viimeisimmän tekniikan käyttämiseksi juutalaisten tuhoamiseksi, yhden toisensa jälkeen, kunnes viimeinenkin heistä olisi tuhottu. Tällä perusteella on väärin esittää mitä tahansa ihmis-ryhmää alempiarvoiseksi ja toista ryhmää ylivertaiseksi toisiin verraten”, Hammar sanoo. http://www.jpost.com/JewishWorld/Judaism/Article.aspx?id=217459

4. MASSAMURHAT ja summittaiset pidätykset jatkuvat esteettä Syyriassa ilman, että länsivallat tai YK puuttuvat siihen muuten kuin sanahelinällä, joka jää ilman vaikutusta.
USA:n presidentti Barack Obama kutsuu Bashar Assadin toimia törkeiksi (outrageous), mutta muu maailma ja ”kansainvälinen yhteisö” on täysin hiljaa.
ASSADIN turvallisuusjoukoille, poliisille ja armeijalle ei riitä enää se, että ne ampuvat omaisia, jotka hautaavat edellisissä tilanteissa murhattuja, vaan estävät ambulansseja pääsemästä sairaaloihin, ja tunkeutuvat sairaaloihin raahaten sieltä haavoittuneita joko vietäviksi salaisiin vankiloihin tai surmaten heidät kadulla ilman turhia kyselyjä ja valmisteluja.

”SUUREN PERJANTAIN” aikana Assadin komennuksessa olevat poliisit ja turvallisuusjoukot armeijan tukemina ampuivat lähietäisyydeltä sata mielenosoittajaa, ja lauantaina he surmasivat Damaskoksessa ainakin 13 surmattuja omaisiaan hautaavia aseettomia asukkaita. Viikonvaihteen aikana surmattujen luku on ainakin 113 ihmistä.
Vastalauseeksi kaksi parlamentin jäsentä ja yksi uskonnollinen johtaja erosi.
Mielenosoitukset eivät ole laantuneet, päinvastoin tulleet entistä suuremmiksi huolimatta Assadin lupauksista ja myönnytyksistä. Syyrian asukkaat ovat ilmeisesti tottuneet siihen, että viranomaisten ja heidän presidenttinsä toimii kahdella tasolla: Toisaalta lupaavat helpotuksia mutta samalla antavat uusia sääntöjä ja määräyksiä, joilla poistetut kierretään.

MUUTAMAT harvat ulkomaiset tarkkailijat ja journalistit, jotka ovat päässeet seuraamaan läheltä mielenosoituksia, kertovat kauhistuneina, miten poliisit ja turvallisuusjoukot ampuvat suorasuuntauksella väkijoukkoon ilman varoitusta ja kiihotusta.
OBAMA on saanut kirpeää kritiikkiä tasapaksun tuomionsa ja toimettomuutensa vuoksi, mutta Syyrian hallitus kieltää senkin todeten, ettei se perustu todellisiin tilanteisiin.
TARKKAILIJAT ovat päätyneet lopputulokseen, ettei Bashar Assadin hallitus pelastu, ellei se jatka Hafez Assadin tapaa turvautua kansanjoukkojen entistä raaempaan alistamiseen. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=217661, http://www.debka.com/article/20870/

5. UUTISOTSIKOITA
- Jemenin presidentti Ali Abdulah Saleh lupasi erota 30 päivän sisällä. Kolme kuukautta kestäneiden mielenosoitusten aikana ainakin 100 ihmistä on saanut surmansa. Hän hallitsi 32 vuotta yksinvaltiaan tavoin maata, jota pidetään al-Qaidan tukialueena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143678
- Egyptissä on meneillään entisen diktaattorin Hosni Mubarakin häväistyskampanja, jonka puitteissa hänen nimeään kantavat kadut, puistot tai muut julkiset alueet ja rakennukset kuten myös tuhannet kunnianosoitukset nimetään uudelleen. Mubarakin terveydentila on lääkärien mukaan epävakaa, mutta oikeustoimet häntä ja hänen kahta poikaansa vastaan jatkuvat keskeytyksettä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143670
- OBAMAN lupaama rauhansuunnitelma sisältää ennakkotietojen mukaan Palestiinan valtion perustamisen 1949 aselepolinjoille ja Jerusalemin jakamisen, mutta ei palestiinalaisten paluuoikeutta. PA:n johto ilmoitti välittömästi ennakkotietoihin perustuen, ettei PA tule hyväksymään sitä, vaan paluuoikeus tulee säilyttää. Netanyahu lupaa esittää oman kilpailevan suunnitelmansa USA:n kongressissa pitämässään puheessaan toukokuun lopulla ja ennakkoon Knessetissä. ”Israelin tulevaisuudesta huolestuneet naiset” sanovat kärkevästi, ”ettei kenelläkään ole oikeutta varastaa Israelin maata. Obaman Lähi Idän suunnitelma luo terrorismin ja kaaoksen aallot. Rauhansuunnitelma verhoaa kateuden ja halun tuhota Israel.” Ryhmän lausunnossa viitataan Libyan epäonnistuneeseen operaatioon, jonka tuli olla kenraaliharjoitus Israelia varten. Toiseksi siinä kritisoidaan Obaman tapaa tuhota USA:n talous ja häntä pyydetään luopuvan sosialistisista haaveistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143672
- JP:n artikkelissa käsitellään Länsirannan/Gazan kaistan tukijamaiden kokouksen päätöslauselmaa, jossa todetaan PA:n valmius itsenäiseen valtioon. Artikkelissa esitetään kolme varausta, joita tukijamaat eivät ole huomioineet. Ensimmäinen on Israelin ja PA:n välisen yhteistoiminnan jatkuminen, mikä ei ole ollenkaan varmaa PA:n yksipuolisten toimien vuoksi. Toiseksi siinä ei huomioita sitä, että Gazan kaista on erillinen hallintoyksikkö eikä PA:n hallintovallassa. Kolmanneksi PA;n poliittinen valmius ei ole riittävä laajemmassa mitassa. Tukijamaat olettavat PA:n instituutioiden rakentamisen jatkuvan Israelin myötävaikutuksella, mutta ilman sitä alkaa takaperoinen kehitys, eli niiden purkautuminen. Esimerkkinä on verojen kerääminen PA:n alueille menevistä tavaroista. Israel tilittää ne PA:lle, arvoltaan 1.26 miljardia USD. PA:n omat vastaavat verosaatavat ovat 750 miljoonaa. Tästä voidaan nähdä, ettei PA pysty ilman Israelin suosiollista yhteistyötä maksamaan palkkoja ja muita maksujaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=217691, Salaam Fayad esitti tukijamaille 5 miljardin USD vaatimuksen valtion rakentamiseksi.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019