SUNNUNTAI 17.04.11

1. MIELENOSOITUKSET arabimaissa ovat menettäneet lapsellisen viattomuutensa ja alkavat muistuttaa enemmän Jugoslavian hajottamista kuin samettivallankumousta, joka tapahtui NL:n alueella 1990-luvun alussa, toteaa haaretz.com artikkelissaan. Tämä tarkoittanee sitä, että ne alkoivat ihanteellisen spontaanisti ilman selvää päämäärää, nuorison saatua pääasiassa internetin kautta vaikutusta länsimaissa vallinneesta vapaudesta, joka ei ollut luonteeltaan poliittinen, joskin ajatuskuvioiltaan usein perinteisiä arvoja polkeva.
Länsimaat, lähinnä USA, Ranska ja Englanti, ymppäsivät tähän nuorison aseettomaan rauhan ja vapauden liikkeeseen omat poliittiset päämääränsä, joita ne kutsuivat demokraattisiksi, mutta jotka arabimaissa ovat vieraita eivätkä liity niiden vuosisataisen kulttuurin puitteisiin.

MIELENOSOITUKSET saivat kokonaan toisen luonteen poliisien ja turvallisuusjoukkojen vastatessa niihin väkivaltaisesti, mikä aiheutti odotetun vastareaktion nuorison alkaessa menettää perinteisen virkavallan pelkonsa ja vastatessa siihen aluksi passiivisella vastarinnalla. Ennen pitkää heihin liittyi selkeää poliittista päämäärää ajavia aktivisteja eri ryhmistä, joilla oli aseita ja jotka saivat tukea ulkomailta tulleilta vapaehtoisilta. Täten mielenosoitukset eivät enää olleet nuorison tyytymättömyyden osoituksia, vaan yhä verisempiä yhteenottoja protestoijien ja poliisin ja turvallisuusjoukkojen välillä.
KOSKA turvallisuusjoukot, jotka usein toimivat siviiliasuisina, samastettiin hallituksen ajamaan politiikkaan kansaa rajoittavine ja sortavine määräyksineen ja koska heitä vihattiin aidosti, hallitukset pian vaihtoivat heidät sotilaisiin, joilla oli läheisemmät suhteet kansaan. Näin tapahtui Egyptissä ja näin tapahtuu Syyriassa. Ainakin aluksi kansa koki sotilaitten tulon kaduille tervetulleena ja lähestyivät heitä liittolaisina.

LIBYASSA tällaista kehitystä ei ole suuressa määrin tapahtunut, joitain yksityistapauksia lukuun ottamatta. Tämä johtunee siitä, että Libyassa on vielä voimakas heimosidonnaisuus, ja heimot samaistuvat määrättyihin johtajiin. Heimot kilpailevat keskenään elintilasta ja vallasta. Toiseksi Libyassa ei ole päässyt syntymään elinvoimaista keskiluokkaa, joka pitäisi yhteyttä ulkomaihin, eikä siellä ole länsimaista vaikutusta saanutta internet-ajan nuorisoa.
LIBYAN ARMEIJA on suhteellisen hyvin aseistautunut venäläisin asein ja on Gaddafille uskollinen. Gaddafi on erikoisluonteensa mukaisesti palkannut ulkomaisia naissotilaita.
Mielenosoituksina alkaneet väkivaltaisuudet Libyassa ovat yhä selvemmin saaneet sisällissodan luonteen, johon ulkomaailma, lähinnä USA, YK ja EU, ovat sekaantuneet tukemalla ”kapinallisia” lentopommituksin ja myös aseitten toimituksin. Päämääränä sanotaan olevan Muammar Gaddafin hallituksen kaataminen ja demokratian asettaminen sen tilalle. Kapinallisten tukijamaat eivät kuitenkaan näytä tietävän, millainen hallitus maata tulisi hallitsemaan. Pelkona on, että maassa toimivat al-Qaidan ja muiden islamin äärijärjestöjen edustajat kaappaavat vallan maassa Gaddafin kaatuessa, koska heillä on aseita ja heillä on selkeä päämäärä, jonka mukaan Libyasta muodostetaan osa laajaa kalifikuntaa.

2. ESIMERKKINÄ siitä, mihin kehitys arabimaissa voi johtaa, on Egyptin tilapäisen hallituksen toimet – sotilasneuvoston myötävaikutuksella - , joilla rauhansopimus Israelin kanssa asetetaan yhä selkeämmin kyseenalaiseksi tai sen peruuttamiseksi, mikä sallisi Egyptin armeijan massiivisen levittäytymisen Siinain niemelle, jossa rauhansopimus tarkoin määrittelee armeijan joukkojen määrän.
TÄMÄN valmistelemiseksi Egyptin hallitus antoi Siinain beduiiniheimoille ultimaatumin, jonka puitteissa niiden tulee luovuttaa aseensa armeijalle huhtikuun loppuun mennessä.
Toiseksi Egyptin hallitus vaatii Israelin kanssa tehtyjen sopimusten uusimista tai mitätöimistä. Ensimmäisenä tästä Egypti vaatii maitten välisen kaasuntoimitussopimuksen uusimista, koska Egyptin mielestä se on sille epäedullinen. Sopimusten uusiminen uudelta pohjalta kaikkien kaasua saavine maitten välillä nostaisi Egyptin tuloja 3-4 miljardia USD vuodessa.
Egyptissä pidettäneen parlamenttivaalit syyskuussa, joissa Muslimiveljeskunnan uskotaan menestyvän, joskaan se ei ilmoita pyrkivänsä johtamaan hallitusta, vaan tyytyvän Hizbullahin tapaiseen järjestelyyn Libanonissa, jossa se rakentaa omaa armeijaansa ja sosiaalista verkostoaan maan virallisen ohjelman ulkopuolella, mutta vaatii hallituksessa veto-oikeutta sen päätöksiin eli käytännössä halliten maata.
EGYPTISSÄ kehitys on johtanut siihen, ettei kansan ja armeijan välit ole enää yhtä ruusuiset, kuin aiemmin väitettiin, vaan armeija on joutunut käyttämään kovia otteita kansanjoukkojen hajottamiseksi, eikä kuolonuhreilta ja vammautumisilta ole vältytty. http://www.haaretz.com/print-edition/news/netanyahu-concerned-new-egypt-government-will-be-anti-israel-1.356323

JORDANIASSA mielenosoittajat eivät ole kyseenalaistaneet kuninkaan asemaa, vaikka he vaativatkin suuria muutoksia tapaan, millä parlamentti toimii ja miten hallitus ja sen pääministeri valitaan. Maassa toimii yhä suurempi salafi-islamilaisten ryhmä, jota Muslimiveljeskunta tukee, joskin vielä julkisuudelta piilossa. Kuningas Abdullah II:n asema perustuu vahvaan armeijaan, jonka johtajisto kuuluu beduiiniheimoihin, jotka ovat uskollisia kuninkaalle, joskin tyytymättömyyttä on alkanut esiintyä. Jordanian väestöstä 65 % on palestiinalaisia, joilla on sukulaisuussuhteita Länsirannan palestiinalaisiin. Abdullah II on tietoinen, ettei tämän kansaosan varaan voi asettaa turvallisuuttaan, ja pyrki mitätöimään tuhansilta heille myönnetyn kansalaisuuden. Toinen epävarmuutta aiheuttava tekijä on Irakista paennut väestö, jonka määrä lienee lähes 2 miljoonaa. Varsinkin heidän keskuudessaan salafi-islamin äärisuunta on saanut kannatusta. Mielenosoitukset jatkuvat Jordaniassa edelleen. Viikonvaihteen aikana raportoitiin kymmenien vammatutumisesta.

SYYRIAN nuori yksinvaltias Bashar Assad tasapainoilee maassa yhä verisemmiksi muuttuneiden mielenosoitusten ja armeijan tuen välillä, joka viime kädessä ratkaisee hänen valtansa kohtalon. Syyrian vakinaisen armeijan miesvahvuus lienee 450 000 luokkaa, ja se valmistaa itse ohjuksia ja muita aseita, myös ei-tavanomaisia, joiden tuotannon sanotaan olevan Lähi Idän suurimman. Lisäksi Syyrian epäillään rakentavan salaisia plutonium-laitoksia yksinkertaisen ydinaseen valmistamiseksi. Assad on lujasti päättänyt pysyä vallassaan.
MYÖNNYTYKSENÄ mielenosoittajille Assad on antanut joitain helpotuksia, luvaten vapauttaa mielenosoituksissa pidätetyt, joilla ei ole tunnollaan rikoksia, sekä viimeksi lopettaa isänsä vallankumouksen aikana maahan julistetun poikkeuslain ensi viikolla, jonka varjolla hän on pystynyt hallitsemaan maata itsevaltaisesti.
UUTENA kehityksenä voidaan pitää sitä, että aiemmin parin Assadia tukevan mielenosoituksen jälkeen pari sataa Golanin druusia pitivät Assadin vastaisen solidaarisuusmarssiin tukeakseen Syyriassa asuvia uskonnollisia heimolaisiaan, vaikka vannovatkin uskollisuutta Syyrialle. He sanovat olevansa syyrialaisia, mutta haluavat hallituksen muutosta.
LAUANTAINA parlamentille pitämässään puheessaan Assad poikkeuslain kumoamisen ohella ei luvannut vapauttaa tuhansia pitkäaikaisvankeja, joista useat on pidetty vankiloissa ilman oikeudenkäyntiä; ei helpottaa turvallisuusjoukkojen kiristysotetta; eikä poistaa Baath-puolueen yksivaltaa maan hallituksessa, jotka ovat olleet mielenosoittajien päävaatimuksina.
Assad tunnusti, että korruptio on ongelma, mutta ei luvannut poistaa perheensä keskeistä osaa Syyrian taloudessa. Hän sanoi, että maa tarvitsee muutosta, mutta se tulee suorittaa harkiten eikä kiireellä maan sisäisen turvallisuuden säilyttämiseksi.

TUHANNET mielenosoittajat kokoontuivat Daraassa lauantaina poliisin ja turvallisuus-joukkojen yhä kovemmiksi muuttuneista otteista huolimatta. Silminnäkijöitten mukaan he huusivat hallituksen kaatamista. Marsseja pidettiin myös Damaskoksessa, varsinkin sen lähiöissä, joista he marssivat perjantaina kohti keskustaa. Videokuvissa näytettiin, miten aseistetut turvallisuusjoukot potkivat pidättämiään maassa makaavia mielensoittajia, joiden kädet oli sidottu selän taakse. Potkiminen suunnattiin heidän selkäänsä ja kasvoihin sekä niskaan heidän noustuaan poliisiautoihin viemistä varten. Raakuus on Syyrian tuntomerkki. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=216874

3. UUTISOTSIKOITA
- Hamas syyttää, että Israel on vastuussa Gazassa teloitetun italialaisen ISM:n aktivistin Vittorio Arrigonin surmaamisesta. Käyttäen tätä tekosyynä se laukaisi perjantaina kaksi Grad-rakettia kohti Ashdodia, ne putosivat hiekkarannalle ilman vahinkoja. IAF iski aikaisin lauantaina kohteen kohteeseen Gazassa kertomatta muuta, kuin että ”iskut osuivat tarkasti kohteisiinsa”. Tämä on osa IDF:n ja Hamasin välistä viestien vaihtoa, jossa jokaisen uuden viestin jälkeen todetaan: joko nyt uskot? (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143596
- USA etsii tiettävästi maata, jonne Muammar Gaddagi voisi mennä maanpakoon, jos hänet syöstään vallasta. Hänen tuomitsemisensa sotarikoksista olisi USA:n mukaan ”liian monimutkainen”, ja siksi maalla ei saisi olla luovutusvelvollisuutta. Gaddafi itse uhkuu voitontahtoa ja lupaa taistella talo talolta ja teltta teltalta, eikä aio luovuttaa. Hänen joukkonsa ovat saavuttaneet merkittävää edistystä, vaikka kapinalliset ovat saaneet aseita lännestä ja arabimaista ja länsivaltojen koneet tuhoavat hänen maataan ja tankkejaan, välillä iskien myös kapinallisiin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=216933, http://www.debka.com/article/20853/
- Tiedustelujoukot sanovat saavuttaneensa merkittävää edistystä Fogelin perheen viiden jäsenen julman murhan tutkimuksissa. Molemmat vanhemmat ja kolme lasta, pienin heistä 3 kuukauden ikäinen, jonka kaula oli lähes kokonaan katkaistu, murhattiin kahden palestiinalaisterroristin toimesta Itamarin juutalaiskaupungissa. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=216930
- PA:n yksipuolinen valtionsa itsenäisyysjulistus vahingoittaisi sekä Yhdysvaltoja että PA:n intressejä, totesi USA:n kongressin arviointi-alakomitean puheenjohtaja Gay Granger (Rep.Tex). Hän ennakoi, että se tulisi vaikuttamaan USA:n PA:lle antaman avustuksen määrään sekä tulisi vaikuttamaan USA:n YK:lle antaman tuen määrään. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=216892
- Kansainvälinen salafi-ryhmittymä haastaa avoimesti Hamasin valtaa Gazassa, mistä ovat osoituksena sen ampumat raketit Hamasin julistaman tulitauon aikana. Tämä osoittaa entistä suurempaa vaaraa Egyptin taholta, jos sen Muslimiveljeskunta saa vahvan aseman maassa, yhdistäen voimansa Gazan äärijärjestön kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=216905
- Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh suosittelee Gilad Shalitin vaihtamisen n. 1500 Israelin vankiloista vapautettaviin vankeihin, mutta järjestön sotilassiipi ja ”ulkoministeri” Khaled Mashaal vastustavat. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=216899
- Poliisi pidätti 3 arabia Nasaretissa epäiltyinä terrori-iskun suunnittelusta. (JP)
- Asuin- ja talonrakennusministeri Ariel Atias syyttää, että pääministeri Netanyahu estää rakentamista Jerusalemin itäosassa vastoin virallista ohjelmaansa. Tämä on sitä ”äänetöntä jäädytystä”, jolla mielistellään Obamaa ja Abbasia, kumpaakin huonolla menestyksellä. ”He haluavat koko kakun ja syödä sen myös”. http://www.haaretz.com/print-edition/news/shas-minister-east-jerusalem-construction-blocked-due-to-netanyahu-s-pledge-to-u-s-1.356317
- Toinen päärabbi Yona Metzger sanoo, että jos Obama mielii toiselle presidenttikaudelle, hänen tulee vapauttaa Jonathan Pollard. Israelin rabbit antavat joskus hyvinkin omalaatuisia määritelmiä, joista tämä on yksi. Monet Israelissa uskovat, että rabbien lausunnot vaikeuttavat rauhanponnisteluja. http://www.haaretz.com/news/national/obama-should-release-pollard-if-he-seeks-reelection-chief-rabbi-says-1.356383
- Pääministeri Netanyahu sai kutsun pitää puhe USA:n kongressille viiden viikon kuluttua. Hän on luvannut määritellä politiikkansa suuntaviivat puheessaan, mutta yhä useampi Israelissa tuntee pahoja aavistuksia pelätessään, että hän lupaa taas uusia myönnytyksiä entisten lisäksi, jotka eivät ole johtanet minnekään, vain pahentaneet tilannetta Oslon sopimuksista lähtien, jolla Jasser Arafat toi murhanhimoiset terroristinsa Tunisiasta ensin Gazaan ja Jerikoon ja sitten jokaiseen palestiinalaiskylään ja kaupunkiin Juudeassa ja Samariassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143595
- Viittä elinkautista + 20 vuotta vankilassa kärsivä suurterroristi Marwan Barghouti vaatii palestiinalaisia aloittamaan marssin hänen sellistään Israelin Länsirannan saarron murtamiseksi, kuten hän selittää. Hänen tarkoituksenaan on aloittaa kolmas intifada Israelissa 15. toukokuuta, jota arabit kutsuu nimellä ”nakba”, katastrofi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143590
- Bar Ilan yliopiston arabiasiain erikoistuntija Mordechai Kedar varoittaa, että Palestiinan valtion perustaminen vallankumoushuuman riehuessa arabimaissa merkitsisi Israelille selvää itsemurhaa. Ongelmana vain on, kuka selittäisi sen Netanyahulle siten, että se tunkeutuisi hänenkin pääkoppaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143598
-

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019