Wednesday, March 16, 2011

KESKIVIIKKO 16.03.11

1. ISRAELIN merivoimien Flotilla 13 kommandojoukot, jotka tunnetaan nimellä Shayetet, lähestyivät pimeyden suojassa Latakian satamasta Syyriassa lähtenyttä Victoria-alusta, joka oli kiertänyt Kyproksen pohjoispuolelle käväisten hämäystarkoituksessa turkkilaisessa Mersin satamassa. Kommandojoukot eivät tarkoin tienneet, mitä aluksessa oli, mutta kahden iranilaisen sotalaivan vierailu Latakian satamassa pari viikkoa sitten herätti epäilyksiä, että laivojen käynnit siellä liittyivät toisiinsa.

VICRORIA-aluksen ollessa n. 320 km:n päässä Israelin rannikosta kommandojoukkojen johtaja otti yhteyden aluksen kapteeniin pyytäen lupaa kommandojoukoille nousta alukseen, mihin kapteeni suostui. Laivan omistaa saksalainen yhtiö, sen on vuokrannut käyttöönsä ranskalainen yhtiö ja se purjehti Liberian lipun alla. Ulkoministeriö informoi jokaista kolmea maata ennen kommando-joukkojen nousemista alukseen.

PÄÄMINISTERIN annettua lopullisen luvan Victorian miehittämisestä kommandojoukot siirtyivät siihen nopeakulkuisista pikaveneistään aikaisin tiistaiaamuna kohtaamatta vastarintaa aluksen miehistön taholta. Lastin pikainen tarkastelu ja epäilyttävien raskaitten ja tukevasti lukittujen 39 puulaatikon avaaminen todisti, että operaatio oli täysin aiheellinen. Lastissa oli runsaasti erilaisia aseita n. 50 tonnin painosta. Aluksen miehistö ei ilmeisesti ollut tietoinen vaarallisesta lastista, mutta kapteenin uskotaan tienneen siitä jotain lastiluettelon perusteella. Ulkoministeriön taholta painotetaan, etteivät aluksen omistajamaa Saksa eikä sen käyttäjämaa Ranska olleet mitenkään osallisina aseitten kuljetukseen.

ALUSTAVA TARKASTELU merellä kertoi, että aseitten joukossa oli 60:n ja 120:n mm:n kranaatteja sekä Kiinassa suunniteltuja, mutta Iranissa valmistettuja C-704 maalta merelle ohjuksia, farsiksi Nasr, joita tarkastelun perusteella havaittiin kaksi. Niiden räjähdekärki on 130 kg ja kantomatka laserilla ohjattuina 35 km. Mukana oli farsinkielinen ohje ohjuksen käyttämisestä, mikä antaa lisätodisteen siitä, että aseet tulivat alun perin Iranista.
Lastin määränpääksi ilmoitettiin Aleksandria Egyptissä, mutta se ohjattiin Ashdodin satamaan Israelissa, jossa aluksen lasti tarkastetaan. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=212322

2. ISRAELIN merivoimat ovat siepanneet suurempia aselasteja kuin Victoriassa löydetty, mutta C-704 ohjusten löytyminen lastin joukosta antaa sille erityistä painoarvoa. Tällä ohjuksella pystytään tehokkaasti häiritsemään Israelin merivoimien liikkeitä Välimerellä ja ne vaarantavat Välimeren rannikolla Haifan edustalle rakennettuja öljynporauslauttojen ja niiden kaasujohtojen toimintaa, jonka arvioidaan alkavan 2012-2013 vaihteessa.

VUONNA 2009 Shayetet kommandojoukot nousivat kapteenin luvan saatuaan Francop-alukseen ottaen aluksen miehistön valvontaansa lastin tarkastuksen ajaksi. Tässä aluksessa oli 36 konttia painoltaan 500 tonnia, joista löydettiin 9000 kranaattia, 3000 Katyusha-rakettia, 20 000 käsikranaattia sekä puoli miljoonaa ammusta, kaikki piilotettuina polyeteenisäkkien taakse. Aselasti oli lähetetty iranilaisesta Bandar Abbas satamasta egyptiläiseen satamaan, jossa se purettiin ja lastattiin edelleen Francop-alukseen.
Vuonna 2010 Italia löysi Syyriaan menevän aluksen latista BDX-räjähdysainetta, jota käytetään Hizbullahille tarkoitetuissa raketeissa. Vuonna 2009 Egyptin viranomaiset kieltäytyivät purkamasta Syyrian menevän aluksen lastia, jonka Maltalla purettuna havaittiin sisältävän ammuksia ja materiaaleja aseitten valmistamiseksi. Tammikuussa 2010 Kypros pysäytti Monchegorsk aluksen, jossa oli tykistö- ja kranaattiammuksia. Vuonna 2003 Israelin merivoimat pysäyttivät kalastusaluksen Abu Hasan Haifasta länteen. Siinä oli räjähteitä ja sytytyslaitteita, 25 Katyusha-rakettia Libanonista Gazaan sekä ohjeet itsemurhapommittajille. Vuonna 2002 Israelin merivoimat pysäyttivät Punaisellamerellä Karine A laivan, jonka 50 tonnin aselastia esiteltiin näyttävästi Ashdonin satamassa. (JP), Yaakov Kate 16.03.2011)
http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=212349

3. PALESTIINALAISTEN ”vihan päivä” (day of rage) ei onnistunut aivan lupausten ja mielenosoittajien toiveitten mukaan Gazassa, sillä Hamasin poliisi hajotti mielenosoituksen kovin ottein tiistai-iltana. Silminnäkijät kertovat, että siviiliasuiset poliisit hakkasivat mukana olleita puukartuilla ja hajottivat heidän pystyttämiään telttoja.
Poliisit hakkasivat ja pahoinpitelivät myös mielenosoitusta seuraamaan tulleita journalisteja takavarikoiden joittenkin kamerat ja muistilehtiöt.
Mielenosoitus oli suurin Gazassa pitkään aikaan järjestetty, ja siihen osallistuivat monet erikokoiset ja eri ideologiaa edustavat järjestöt ja nuorisoryhmät. Esikuvat oli saatu arabimaailmaa horjuttavista mielenosoituksista eri maissa ja niistä kerrottiin internetin kautta lähinnä FaceBookin välityksellä.
Iskulauseina olivat pyynnöt kuten: ”Oh Abbas, Oh Haniyeh, me haluamme kansallista yhtenäisyyttä”, ”Kansa haluaa jakaantumisen lopettamista”, ja ”Yksi lippu, ei kahta”.

Jotkut mielenosoittajista vakuuttivat pysyvänsä Gazan keskusaukiolla, kunnes Abbas ja Haniyeh ovat sopineet keskinäiset riitansa.
Hamasin poliisit kutsuivat megafoneilla kansaa ottamaan osaa mielenosoitukseen.
Hamasin pääministeri Haniyeh kutsui Abbasin kiireelliseen neuvotteluun sovinnon aikaan saamiseksi Hamasin ja Fatahin välille. Hän sanoi kannattavansa kansan vaatimuksia. ”Palestiinan hallitus on ilahtunut nähdessään massojen vaativan sovintoa. Hallituksemme ei koskaan halunnut hajaannusta eikö aiheuttanut sitä,” Haniyeh vakuutti.

RAMALLAHISSA satoja nuoria kokoontui kaupungin Manara-aukiolle huudellen sovintoa vaativia iskulauseita Hamasin ja Fatahin välille.
FaceBook kampanjan yksi johtajista, Mahmoud Taha, vakuutti protestoijien pysyvän aukiolla, kunnes osapuolet ovat sopineet keskeiset riitansa, jonka hän sanoi vahingoittavan Palestiinan kansaa. Abbas ilmaisi myös kannattavansa kampanjaa lisäten, että yhteistoimintaa tarvitaan ”miehityksen” lopettamiseksi. (JP, Kh A Toameh)

4. ISRAELIN laillisia oikeuksia Juudeaan ja Samariaan tarkastelee Moshe Dann ynetnews websivulla otsikolla ”Are setlemenst illegal?” (Ovatko setlementit laittomia?)
Hän käy läpi tunnettua Israelin valtion syntyhistoriaa todeten, miten se perustui Kansainliiton 1922 päätökseen kansallisen kodin perustamiseksi juutalaisille, minkä käytännön toteutus uskottiin Englannin hallitukselle v. 1917 Balfourin julistuksen pohjalta. Eri vaiheitten jälkeen, jossa Englannin Palestiinaa hallinnut sotilashallinto teki voitavansa estääkseen sen toteuttamisen itsekkäitten motiiviensa vuoksi, joista öljy oli keskeisin, Israel julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1948, minkä YK vahvisti, mutta ilman tunnustettuja rajoja.

DANN käy läpi ns. Genevan konventin päätöksen GC IV, varsinkin sen kohdan 49, jonka väitetään rajoittavan Israelin oikeuksia Juudeaan ja Samariaan.
HÄN toteaa, että Englannin mandaattivallan aikana sotilashallinnon tuli sallia ja rohkaista juutalaisten rakentavan kaikkialle sille luvatulla alueella. Kuitenkin käytännössä juutalais-johtajat suosittelivat rakentamista vain alueille, joissa oli vähän tai ei ollenkaan arabi-asukkaita.
Täten maan rannikkoalueet saivat runsaan juutalaisasutuksen Juudean ja Samarian kustannuksella, jonne rakentaminen aloitettiin turvallisuussyistä vasta 1973 sodan jälkeen.
Israelin itsenäisyysjulistuksen johdosta 1948 Egypti, Jordania ja Syyria kahden muun arabimaan tukemina pyrkivät ajamaan juutalaiset mereen onnistumatta siinä. Sotaa seuraavassa tukitaukosopimuksessa 1949 Egypti sai pitää miehittämänsä Gazan ja Jordania miehittämänsä Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan, Syyria sai pitää Golanin.

TILANNE jatkui vuoteen 1967, jolloin Israel puolustussodassa vapautti Gazan ja Juudean ja Samarian ja Jerusalemin itäosat miehityksestä kuten myös Golanin kukkulat.
YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli Palestiinan asiaa turvallisuusneuvoston istunnossa, jonka tuloksena saatiin UNSC päätöslauselma no 242. Siinä vahvistetaan ”Israelin laillisuus sekä oikeus tunnustettuihin ja turvallisiin rajoihin” määrittelemättä niitä tarkemmin. Siinä puhutaan vain valtioista, ei poliittisista tai kansallisista järjestöistä.
DANN toteaa, että YK perustaa Israelin laillisuuskäsityksensä 1967 ja 1973 sodissa vapauttamistaan alueista Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean (ICRC) määritelmään vuodelta 1971, jonka perusteita se ei ole suostunut paljastamaan. Vaikka ICRC on yksityinen järjestö, sille annettiin GV IV päätösten valvonta kuten myös niiden tulkinta, joitten perusteella YK on määritellyt Israelia koskevat päätöksensä.

PROFESSORI Michael Newton Vanderbilt Yliopistosta, joka tunnustetaan kansainvälisen lain erikoistuntijana, toteaa, että koska Jordania luopui vaatimuksistaan Juudeaan ja Samariaan 1988 ja solmi rauhan Israelin kanssa 1994, kuten myös Egypti 1979, Israel ei miehittänyt vieraan valtion aluetta eikä ole siirtänyt sinne asukkaitaan pakolla, sillä on täysi laillinen oikeus Juudeaan ja Samariaan. Dann viittaa vielä arabimaitten aloitteesta tehtyyn Rooman päätökseen vuodelta 2002, jonka ainoana tarkoituksena oli osoittaa Israelin pakolla siirtäneen asukkaitaan Juudeaan ja Samariaan, mikä GV 48 mukaan on sotarikos. Mitään pakkosiirtoa ei kuitenkaan tapahtunut, joten syytös kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Syyrian kanssa Israelilla on voimassa aselepo, joten maat ovat muodollisessa sotatilassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4042927,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Sosiaalivirkailijat jatkavat lakkoaan jo 11. päivää, vaikka neuvotteluissa on edistytty.
- Iran kieltää lähettäneensä aselaiva Victorian Egyptiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4043043,00.html
- Haaretzin kolumnisti Gideon Levy on yksi niistä itseään vihaavista juutalaisista, jotka häpeilemättä lokaavat maansa imagoa ulkomailla. Hän syyttää Israelia palestiinalais-alueitten miehityksestä ja tyranniasta sen asukkaita vastaan. Hän puhui kutsuttuna Trinity College yliopiston apartheid-tilaisuudessa Irlannissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4042816,00.html
- Jerusalemin Maat järjestön aktivisti Aryeh King syytti Netanyahua 8:ssa Jerusalem vuosikonferenssissa Jerusalemin jakamisesta käytännössä. Hän totesi, että kahdeksan pääkaupungin lähiötä ovat kiellettyjä juutalaisilta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142929
- Liikemies ja market-ketjun omistaja Rami Levy kävi tapaamassa terroristien surmaaman Fogelin perheen eloon jääneitä kolmea lasta ja heidän isovanhempiaan, jotka ottivat pienet orpolapset huostaansa. Levi täytti heidän jääkaappinsa runsailla eväillä ja lupasi tehdä niin tästä lähtien. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142926
- ”Voisiko kukaan edes kuvitella, että Itamarin murhaajat vankeuteen tuomittuina voitaisiin jossain vaiheessa vaihtaa vaikka Gilad Shalitiin”, kyselee Sparro-kahvilan terrori-iskussa 2001 Malki-tyttärensä menettänyt Frimet Roth. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142927
- Kaksi kuoli IAF:n ilmaiskussa Gazaan tänään aamulla kertovat palestiinalaiset. Isku oli vastauksena useaan raketti-iskuun Gazasta Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142931
- Videossa näytetään Fogelin perheen onnellisia aikoja ennen terrori-iskua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142918
- Satoja mielenosoittajia marssi Syyriassa Bashar Assadin valtaa vastaan Damaskoksessa, Aleppossa ja Qamishlin kaupungeissa vaatien demokratiaa ja vapautta kansalle muutosten kautta. Jokohan tulee Syyrian vuoro? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142922
- Libyassa Gaddafin joukot jatkavat puhdistuksiaan maan itäosissa saatuaan länsiosat valvontaansa. Vain Benghazin kaupunki muodostaa vakavamman esteen Gaddafin joukkojen voitolle. Länsimaat eivät osaa sopia edes asevientikiellon valvonnasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142924
- 12-vuotias Tamar Fogel vakuuttaa, että hän tulee olemaan pienten sisarustensa äiti. Tämä ei välttämättä ole hyvä; lapsen tulee voida olla lapsi omine leikkeineen ja unelmineen, minkä tämä kieltää häneltä pannen raskaan taakan hänen harteilleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142906

No comments: