TORSTAI 17.02.11

1.SAARTORENGAS Israelin ympärillä kiristyy entisestään, mistä ovat selkeinä todisteina viimeisten päivien tapahtumat ja kehityssuunnat. Tätä tapahtuu sekä käytännöllisten toimien että diplomaattisten ja poliittisten päätösten ja kentällä liikkuvien suunnitelmien kautta.

PALESTIINAN AUKTORITEETIN (PA) laatima lausuntoluonnos YK:n turvallisuusneuvostolle on alustavalla tutustumiskerroksella neuvoston 15 jäsenmaan edustajilla. Sen mukaan juutalaisten rakennustoiminta Juudeassa ja Samariassa todetaan laittomaksi (illegal).
USA:n hallitus on pyrkinyt muuttamaan sanamuotoa vähemmän tuomitsevaksi, korvaamalla sanan ”laiton” (illegal) sanalla ”väärä” (illegitimate, laiton, lainvastainen, väärä, epälooginen, avioton), millä pyrittäisiin osoittamaan, että Israelilla on oikeus, mutta se ei ole hyväksyttävää.
Asia lienee esillä YK:n turvallisuusneuvoston perjantain kokouksessa.

OBAMAN hallitus näyttää ”kumartuvan taaksepäin kunnes kaatuu selälleen”, kuten paikallinen sanonta kuuluu, pyrkiessään ”osoittamaan muslimeille hyvän tahtonsa voidakseen hyvittää edellisten hallitusten tekemät vääryydet”, kuten se toimiaan puolustelee.
USA:n hallituksen selkeänä päämääränä on äänestää turvallisuusneuvostossa PA:n esityksen puolesta tai pidättyä äänestämästä jättäen käyttämättä veto-oikeuttaan, mutta USA:n juutalaisjärjestöjen voimakas painostus ja perinteiset liittolaissuhteet Israelin kanssa ovat jarruttaneet Obaman hallituksen päätöksen tekoa. Se ilmeisesti näyttäisi voivan äänestää esittämänsä kakkosvaihtoehdon puolesta lievemmällä terminologialla.
USA:n hallitukset ovat jo vuosikaudet pitäneet Israelin rakentamista Juudeassa ja Samariassa epäviisaana tai suoraan laittomana, mutta on äänestänyt turvallisuusneuvostossa Israelia tuomitsevia päätöslauselmia vastaan. Tämä käytäntö romuttunee Obaman toimesta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=208575

2. EGYPTISSÄ pahimmat yhteenotot turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien välillä ovat laantuneet odottaviksi, mutta kaduilla ja aukioilla liikkuu ja majoittuu edelleen kansalaisia, jotka mielellään jatkaisivat mielensä osoittamista käytännön toimin.
Egyptin terveysministeriö ilmoittaa, että alustavan tutkimuksen mukaan 365 ihmistä sai surmansa 18 päivää kestäneitten väkivaltaisten mielenosoitusten aikana.
Mielenosoittajien muodostama epävirallinen neuvosto esittää vaatimuksia sotilashallitukselle, että sen tulee toimia ripeämmin siviilihallituksen muodostamiseksi. Se esittää vaatimuksia, että luonnollisen kaasun toimitukset Israeliin on lopetettava täydellisesti, eikä erotettua presidentti Hosni Mubarakia saa päästää pois maasta, vaikka se oli heidän vaatimuksensa.

HUHTIKUUN 6. päivän nuorisojärjestön edustaja Tarek El Khouly sanoi ”USA Today” haastattelussa, että massamielenosoitukset palautetaan, ellei sotilasjuntta taivu heidän vaatimuksiinsa. Hän sanoi, että vaatimukset esitetään armeijan korkean neuvoston edustajien kanssa pidettävässä tilaisuudessa torstaina. Tämä järjestö on yksi kymmenestä oppositio-ryhmästä, jotka nousivat julkisuuteen mielenosoitusten jälkeen.
Khouly totesi, että kaasutoimitukset Israeliin tulee lopettaa, koska ”Sionistinen yhteisö sortaa palestiinalaisia”. Hän myös vaatii, että USA:n tuki Israelille tulee lopettaa.

LIBYASSA Benghazissa mielenosoittajat huutelivat: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah; Muammar (Gaddafi) on Allahin vihollinen”, sekä ”Pois, pois korruptio ja korruptoituneet”. He käyttävät internetin Facebookia ja Twitteriä Tunisian ja Egyptin mielenosoittajien tapaan ilmoittamaan tilanteista toisilleen ja kutsumaan kokoon. He kutsuivat suurta mielenosoitusta kaduille torstaiksi. Libyan virallinen uutistoimisto JANA vaikenee täysin hallituksen vastaisista mielenosoituksista, mutta esittää otoksia hallitusta kannattavista. Hallituksen kannattajat vannovat puolustavansa hallitusta ja kutsuvat lausunnossaan vastustajia pelkureiksi ja pettureiksi.
Tiistain ja keskiviikon mielenosoitukset kiihotti tieto, että neuvottelut 1996 Abu Salim vankilan kapinan yhteydessä surmattujen satojen vankien omaisten ja hallituksen edustajien välillä epäonnistuivat. Mielenosoittajat eivät tyydy hallituksen esittämiin korvauksiin surmattujen omaisille, vaan vaativat tulitukseen osallistuneitten rankaisemista.
Mielenosoittajat huusivat iskulauseita myös pääministeri Baghdadi al-Mahmoudia vastaan. Hallitus esitti kaksinkertaistavansa virkailijoitten palkat sekä vapauttavansa 110 islamilaista aktivistia, jotka olivat mukana salaliitossa Gaddafin poistamiseksi vallasta.
Libyan turvallisuusvirkailija sanoi, että 4 mielenosoittajaa ja 10 poliisia haavoittui yhteenotoissa tiistaina. Mielenosoittajat olivat aseistautuneet kivin ja veitsin ja että poliisit pyrkivät hajottamaan kansanjoukkoja vesitykkejä käyttäen. (JP)

3. MIELENOSOITUKSET Bahrainissa ovat kääntymässä entistä verisimmiksi. Turvallisuusjoukot tekivät eilen yllätysiskun Pearl-aukiolle pääkaupungissa Manamassa kokoontuneitten ja majoittuneitten mielenosoittajien joukkoon käyttäen karttuja ja kyynelkaasua. He hajottivat aukiolle pystytetyt teltat ja hajottivat useisiin tuhansiin nousevat kansanjoukot. Virallisia lukuja loukkaantuneista ja surmansa saaneista ei ole annettu, mutta sairaalalähteitten mukaan niihin on tuotu lukuisia ruhjevammoja ja särkyneitä luita saaneita ihmisiä. Ainakin kaksi ihmistä sai surmansa tämän tiedon mukaan. Useilla potilailla oli hengitysvaikeuksia kyynelkaasun vuoksi.

ENNEN Pearl-aukiolle turvallisuusjoukkojen tekemää iskua Manamassa oli odottava tunnelma, vaikka panssarivaunuja ja sotilasosastoja nähtiin joillakin kaduilla osoitukseksi, että armeija oli mennyt turvallisuusjoukkojen tueksi. Pearl-aukiolla on 90 metrin korkuinen monumentti, jolla kunnioitetaan maan helmenkalastajia.
Pääoppositiopuolue El-Wefaq kertoo, että turvallisuusjoukot käyttävät Iranin omaksumaa käytäntöä pyrkiä tukahduttamaan mielenosoitukset alkuunsa suurta väkivaltaa käyttäen.
USA protestoi hallituksen käyttämiä voimatoimia vastaan. USA:lla on paljon menettävänä, jos väkivalta kaataa sille myönteisen sheikki al-Khalifan hallituksen ja sen tilalle tulee Iranille myönteinen islamilainen hallitus. Tämä on myös Saudi Arabian pelkona, koska sen Persianlahden rannikon edustalla sijaitsevat öljylähteet ovat shia-muslimien asuinaluetta.
Voi olla vain ajan kysymys, koska mielenosoitukset leviävät myös sinne. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=208591

4. ISRAEL seuraa suuresti huolestuneena kahden iranilaisen sota-aluksen saapumista Punaisellemerelle ilmeisenä tarkoituksenaan kulkea Suezin kanavan kautta Välimerelle, jossa se saa huoltosataman Syyrian rannikolla joko Tartussa tai Latakiassa, joita Venäjä uudistaa Välimeren laivastonsa huolto- ja tukisatamiksi. Egyptin Suezin kanavavirkailijat kieltävät tiedot, että alukset olisivat jo kanava-alueella ja sanovat, että sen kautta kulkevien laivojen tulee ilmoittaa tulostaan 48 tuntia ennen, eikä sitä ole vielä saatu.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman kutsui alusten saapumista Välimerelle provokaatioksi todeten, ettei niillä ole mitään asiaa tänne. Hän sanoi tämän osoittavan Iranin hallituksen itsevarmuuden ylikorostumista osoittaen samalla syytöksen kansainväliselle yhteisölle, ettei se tee mitään Iranin pysäyttämiseksi, minkä viimeisestä kehityksestä on osoituksena IAEA:n tunnustus, että Iranin ydinasesuunnitelmien toteutus jatkuu hämmästyttävällä nopeudella. Lieberman osoitti moitteitaan myös USA:n hallitukselle, jonka uskollisin liittolainen Israel on ja on ollut vuosikymmenien ajan ja odottaisi aktiivisempia luottamuksen osoituksia.

PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi toivovansa parasta Egyptin kehityksestä, mutta sanoi, että on syytä varautua pahimman varalle. Israelin ja Egyptin välille v. 1979 solmittu rauhansopimus on vaarassa, jos islamilainen hallitus saa vallan Egyptissä. Muslimiveljeskunta aikoo perustaa puolueen ajamaan ideologiaansa ja osallistumaan seuraaviin vaaleihin, joita sotilashallitus sanoo valmistelevansa perustuslain uudistamisen lisäksi. Netanyahu tunnusti puhuessaan Amerikan juutalaisjärjestöjen presidenttien konferenssissa eilen, ettei kukaan tiedä, mikä Egyptin sisäinen tilanne on ja mihin Muslimiveljeskunta tähtää.
USA:n senaatti osoitti vieläkin suurempaa tietämättömyyttä eilisessä istunnossaan, jonka sanotaan kehittyneen farssiksi senaattorien ja virkailijoitten todetessa keskenään, miten vähän asioista ollaan perillä yhdessä maan tärkeimmistä instituutioista.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=208568

5. UUTISOTSIKOITA
- Hizbullahin pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah piti eilen Beirutissa kovasanaisen puheen, joka on selvästi osa sotakiihkoa, jota hän pyrkii levittämään joukoilleen. Hän on saanut huomattavaa kannustusta Libanonin sisäpolitiikan kehityksestä, jossa Hizbullahin vaikutusvalta on kasvanut entisestään ja jossa se käytännössä hallitsee maata. Videoidussa puheessaan Nasrallah kutsui IDF:n uutta komentajaa Benny Gantzia heikoksi, jonka nimeä heidän täytyy opetella muistamaan samalla, kun hän kehotti israelilaisia vilkuilemaan taakseen kaiken aikaa, sillä ”Imaad Mughniyehin veri on vielä kostamatta, eikä sitä sovi jättää heitteille”, kuten hän sanoi. Hän pilkkasi Gantzia komentajaksi, joka veti joukkonsa pois Libanonista Barakin ollessa pääministerinä, ja kutsui hänet tervetulleeksi uudelleen Libanonin rajalle. Hän kehotti joukkojaan valtaamaan Galilean alueet seuraavan sodan aikana, kun se syttyy. Hän hyökkäsi puheessaan myös Obaman hallitusta vastaan väittäen sen unohtavan oikeuden kieltäytyessään palauttamaan toisen omaa omistajalleen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=208515
- USA vaatii kovempia sanktioita Iranille IAEA:n paljastusten tultua julkisuuteen, etteivät virukset juuri pystyneet hidastamaan sen vauhtia ydinaseen valmistamiseksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=208564
- PA:n puheenjohtajan nuijaa laittomasti pitävä Mahmoud Abbas väitti eilen, että Jerusalemin vanhankaupungin armenialainen kortteli kuuluu PA:lle ja tulee liittää tulevan Palestiinan valtion alueisiin. Tämä on uusi vaatimus, joka ei sisältynyt Al-Jazeeran paljastamiin ja julkistamiin salaisiin dokumentteihin. USA:n hallitus on PA:n viranomaisten mukaan antanut vihjeitä, ettei se vastusta, jos EU-maat tunnustavat Palestiinan valtion lukuisten Etelä Amerikan maitten tapaan 1967 sotaa edeltävin rajoin pääkaupunkinaan Itä Jerusalem. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=208557
- Netanyahu antoi luvan Egyptille tuoda Siinaille toisen sotilasosaston edellisten 800 vahvuisen joukon lisäksi. Beduiinit ovat Hamasin ja al-Qaidan joukkojen kanssa ajaneet egyptiläiset poliisit ja virkailijat lukuisista asemistaan Siinaille pyrkimyksissään muodostamaan sinne omaa hallintoaluettaan. Rauhansopimuksen mukaan Egyptin sotilaitten ja poliisien määrä Siinailla on rajoitettu, mutta nyt niitä sallitaan lisää. Ei ole tiedossa, onko Knessetissä keskusteltu asiasta, kuten olettaisi, sillä kysymys on turvallisuudesta maitten rajalla. Paha on Hamasin ja al-Qaidan hallinto, mutta jos Muslimiveljeskunta pääsee vallankahvaan Egyptissä, se on vielä pahempi. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=208551
- Viimeinen uutinen kertoo, että Bahrainissa mielenosoittajien leiriin tehdyssä turvallisuusjoukkojen iskussa kuoli neljä ihmistä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4029898,00.html
- PA:n taholta kerrotaan, että IDF surmasi 3 palestiinalaista Gazan turvallisuusaidan lähellä käydyissä kahakoissa. Yön aikana tehty ilmaisku haavoitti kahdeksaa palestiinalaista Gazassa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/palestinian-medics-idf-troops-killed-three-on-gaza-border-1.343922
- Siinailla vallitsee täysi kaaos, kertoo INN: uutinen. Väestön ja turvallisuusmiesten välisissä taisteluissa mielenosoitusten aikana kuoli 35 ihmistä ja 150 haavoittui.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142381

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021