MAANANTAI 24.01.11

1. AL-JAZEERA ja the Guardian julkaisivat Lontoossa sunnuntaina samaan aikaan 1600 dokumenttia - joiden aitouden Guardian vakuuttaa varmistaneensa -, joissa käsitellään Israelin ja PA:n neuvottelutiimien välisiä keskusteluja ja sopimuksia vuoden 2008 aikana. Dokumentit paljastavat dramaattisia myönnytyksiä, joihin PA:n neuvottelijat Saeb Erekat ja Abu Ala (Ahmed Qurei) suostuivat koskien Jerusalemin itäosia, kuten myös Israelin puolesta keskusteluja käyneen Tzipi Livnin tekemiä paljastuksia. Livni mm. paljastaa, että hän oli jo mielessään päättänyt luovuttaa Golanin ylängön Syyrialle käyttäen sitä verukkeena vaatimuksilleen PA:lta.

JERUSALEMIN ohella dokumenteissa käsitellään kysymyksiä pakolaisista ja maa-alasta, jonka Israel olisi valmis luovuttamaan suostuen samalla maavaihtoihin suurien juutalais-yhteisöjen sisällyttämiseksi Israelin alueella. Keskusteluissa käsiteltiin arabikansalaisten siirtämistä joiltakin alueilta tulevan Palestiinan valtion alueelle, sekä brittitiedustelun avustuksella laadittuja suunnitelmia Hamasin murskaamiseksi Gazassa. Jerusalemin Temppelivuoren oleva ns. ”pyhä alue” (holy basin), jossa sijaitsevat useimmat kirkot ja uskonnollisesti arvokkaat kohteet, oli tarkoitus alistaa muodostettavan kansainvälisen hallintokunnan valvontaan, johon olisivat kuuluneet USA, Israel, Jordania, Egypti ja PA.

PA:N johto kiistää tuohtuneena, että neuvotteluihin osallistuneet olisivat koskaan tehneet tuollaisia myönnytyksiä ja syyttää Al-Jazeeraa arabiasian hylkäämisestä. Saeb Erekat arvioi, ettei tuollaisilla perusteilla toimiva TV-yhtiö Al-Jazeera voi vapaasti toimia PA:n alueilla, mutta arveli Mahmoud Abbasin, joka on Kairossa, päättävän asiasta lähituntien aikana. Dokumentit tulivat julkisuuteen aikana, jolloin PA:n johto esittää toistuvia vaatimuksia Itä Jerusalemin sisällyttämisestä kokonaisuudessaan tulevan Palestiinan valtioon, jonka rajojen tulisi noudattaa 1949 aselepolinjoja. Toiseksi Erekat sanoo Al-Jazeeran sabotoineen PA:n esitystä YK:n turvallisuusneuvostolle kaikkien Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen julistamiseksi laittomiksi. PA:n johto huomaa paljastuneensa housut kintuissa.

ISRAELIN hallituksen edustaja sanoo tutustuvansa dokumentteihin ennen kuin se antaa mitään lausuntoa paljastuksista. Tzipi Livni kieltäytyy myös keskustelemasta asiasta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=204914

2. JULKISTETTUIHIN dokumentteihin, jotka ovat erillisiä WikiLeaksin julkistamista, perustuen Saeb Erekatin antamiin tietoihin 09.09.2008, sisältyy pääministeri Olmertin hallituksen laatima sopimusluonnos, johon se sitoutui, ja jonka Olmert esitteli Abu Mazenille (Mahmoud Abbas) 31.09.2008. Abu Mazen sai tutustua luonnoksen karttoihin, mutta hän ei saanut pitää niitä. Sopimusluonnos perustui YK:n TN:n lauselmiin 242 ja 338 sekä API. (ei UNGA 194)
Al-Jazeera ja Guardian käyttävät julkistetuista dokumenteista nimitystä ”Palestine Papers”.

ISRAEL liittää Länsirannasta itseensä 6.8 %, mukaan lukien suurimmat juutalaisyhteisöt: Gush Etzion (mukana Efrat), Maale Adumim, Givat Ze´ev ja Ariel; Jerusalemin itäosan useimmat lähiöt kuuluisivat liitettäviin osiin, mukaan lukien Har Homa, jota PA vaatii. Nämä korvattaisiin 5.5 %:n aluevaihdoilla Israelin puolella.
TURVALLINEN maayhteys rakennettaisiin Gazasta Länsirannalle; alue säilyisi Israelin omistuksessa, mutta sen valvonta kuuluisi palestiinalaisille.
ERILLINEN tieyhteys rakennettaisiin Betlehemin ja Ramallahin välille ohittaen Maale Adumimin. Tällainen tieyhteys on jo rakenteilla, vaikka ei tiedetä liittyykö se tähän.
ITÄ JERUSALEM jaettaisiin Clintonin periaatteiden mukaan, paitsi ns. ”holy basin”, jonka hallinto annettaisiin muodostettavan kv. hallintokunnan valvontaan.
Sopimusesityksessä ei ole mainintaa Jordanjoenlaakson valvonnasta.
JERUSALEMIN ns. ”Holy Basin”, käsittäen 0.04 % Länsirannasta eli 2.2 neliökilometriä, hallinto järjestettäisiin myöhemmissä keskusteluissa, joihin osallistuisivat USA, Saudi Arabia, Jordania ja Egypti, mutta joilla ei olisi oikeutta esittää omia muutosehdotuksiaan.
TURVALLISUUSKYSYMYS Israelin osalta näyttää unohtuneen luonnoksesta kokonaan.
ISRAEL tunnustaa luonnoksessa tiedostavansa pakolaisten kärsimykset, mutta katsoo ettei sillä ole mitään vastuuta heistä. Israel voisi osallistua heille maksettaviin korvauksiin, joiden määrästä ja perusteista ei tiedetä mitään. Symbolisena myönnytyksenä sopimuksessa tarjottiin, että Israel voi ottaa maahansa 1000 pakolaista vuodessa viiden vuoden ajan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=204954
3. AL-JAZEERA on julistanut sodan meitä vastaan, oli Saeb Erekatin ensireaktio paljastuksista, jotka asettavat PA:n johdon varsin epämukavaan asemaan. Erekat vakuutti, ettei Abbas ole tehnyt mitään myönnytyksiä. Abbas puolestaan vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään peitettävää, hän on kertonut kaiken avoimesti arabiveljille. Korkea PA:n viranomainen Ramallahissa sanoo, että Al-Jazeera palvelee palestiinalaisten vihollisten asiaa. Hänkin epäilee, että Al-Jazeera voisi tämän jälkeen toimia vapaasti Länsirannalla.

MAHMOUD ABBAS, sanoi Kairossa, ettei hänellä ole mitään tietoa, miten salaiset keskustelut ovat vuotaneet julkisuuteen. Hän vakuuttaa kertoneensa avoimesti sekä arabiveljille että amerikkalaisille keskusteluistaan Israelin kanssa.
Saeb Erekat ei tahdo uskoa silmiään lukiessaan dokumenteista omia ja Abu Alan lausuntoja. Lopulta hän tulee loppupäätelmään, että tämä on eräänlaista teatteria, joka on tähdätty Mahmoud Abbasin hämmentämiseksi. Hän vakuutti, että Itä Jerusalem tulee olemaan Palestiinan valtion pääkaupunki, ”koko Itä Jerusalem”, hän vahvisti, ja kielsi, että Abbas olisi koskaan suostunut luopumaan osasta Sheikh Jarran lähiötä, kuten dokumentista ilmenee.
Erekat sanoi, että heille tulee uhkauksia ja heitä painostetaan monelta taholta, mutta nyt he taistelevat Netanyahun kanssa.

Lontoon toimiston Al-Quds al-Arabi-lehden toimittaja Abdel Bari Atwan tuhisi loukkaantuneena: ”Kuka antoi PLO:lle oikeuden neuvotella myönnytyksistä Jerusalemissa? PLO ei edusta palestiinalaisia”, hän selitti. Hänen mukaansa neljä palestiinalaista, Abbas, Erekat, Fayad ja Rabbo käyvät neuvotteluja palestiinalaisten puolesta ilman valtuuksia.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=204916
USA:n ulkoministeriön edustaja B J Crowley ei osannut kommentoida paljastuksia eikä sitä, kuinka aitoina niitä voidaan pitää. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=204970

4. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah kertoi eilen, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, että kuka tahansa voimakas mies valitaan hallituksen johtoon. Hän oli pyytänyt aiempaa pääministeriä Omer Karamehia suostumaan hallituksen johtoon, mutta hän oli kieltäytynyt todeten, että hän suostuu vain viimeisenä mahdollisuutena.
NASRALLH totesi, että kun oppositio on esittänyt oman pääministeriehdokkaansa, hän pyytää tätä muodostamaan voimakkaan kokoomushallituksen.
Hän sanoi keskustelleensa druusijohtaja Walin Jumblattin kanssa ja sanoi arvostavansa hänen mielipiteitään. Hän uskoi voivansa druusien kanssa muodostaa hedelmällisen yhteistoiminnan.

NASRALLAH tunnusti, että hän oli lähellä saavuttaa kompromissi pääministeri Saad Haririn kanssa, mutta tämä antoi periksi amerikkalaisten painostukselle ja sopimus raukesi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=204908

5. UUTISOTSIKOITA
- Ulkoministeri Lieberman kieltää, että hänellä olisi valmis suunnitelma Palestiinan valtioksi tilapäisin rajoin, kuten uutistoimistot eilen kertoivat. Pääministeri Netanyahu on alkanut myös kallistua Liebermanin ajatuksen kannalle, että ainoa mahdollisuus edetä tässä tilanteessa on sopia tilapäisistä järjestelyistä. Sekä Fatah että Hamas ovat hylänneet tämän mahdollisuuden. Myös vieraileva Tsekkien ulkoministeri Karel Schwarzenberg esitti epäilynsä, että tilapäinen ratkaisu toimisi tässä tapauksessa. PA:n johto on rohkaistunut saamastaan ulkomaisesta tuesta varsinkin Etelä-Amerikan valtioilta, joista yksi toisensa jälkeen ovat ilmoittaneet tunnustavansa Palestiinan valtion 1967 rajoille pääkaupunkinaan Jerusalem. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=204910
- Turkelin komitea, joka tutki Mavi Marmaran välikohtausta Välimerellä, päätyi toteamukseen, että IDF toimi täysin laillisesti puolustaessaan sotilaitten henkeä uhkaavaa vaaraa vastaan. Raportissa todetaan, että Gazan kaista muodostaa itsenäisen alueen eikä Israelilla ole vastuuvelvollisuutta siitä. Siten Gazan saarto on myös laillinen ja Israelilla on oikeus valvoa sen noudattamista. Komitean raportin mahdollisuudet puhdistaa IDF:n mainetta ulkomailla ovat kuitenkin rajatut jo pelkästään siksi, ettei asia ole enää uutisarvoinen eikä moni edes muista koko asiaa. Turkin pääministeri Erdogan ilmoitti heti eilen tutustumatta siihen, että raportti on mitätön eikä vastaa todellisuutta. IDF on enemmän huolestunut Turkin suhteitten heikkenemisestä kuin miten ulkoministeriö näyttää asiaan suhtautuvan. IDF:n johto viittaa arabimaissa kiihtyvään liikehdintään, mikä voi pahoin sotkea tasapainotilan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=204952
- Rajapoliisi suoritti yöllisessä operaatiossa ratsian useisiin arabikaupunkeihin ja kyliin kuukausien salaisten tutkimusten jälkeen etsien aseita. He pidättivät 27 epäiltyä ja takavarikoivat huomattavan määrän laittomia aseita, jotkut niistä hyvin tehokkaita, joita arabit olivat salakuljettaneet Länsirannalta. Neljä kuukautta kestäneiden valeasuisten rajapoliisin Eretz yksikön suorittaman tiedustelun jälkeen päätettiin suorittaa suuroperaatio aseitten salakuljetuksen lopettamiseksi. Pidätyksiä suoritettiin Nasaretissa, Kfar Kanaanissa, Turaanissa, A´ablinissa, Dir Hanassa, Reinassa, Umm el-Fahmissa, Maiserissa, Daburiassa ja Shilblissä. Aseitten lisäksi huomattava määrä ammuksia takavarikoitiin ratsian yhteydessä. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=204965
- Ben Gurionin kentän kautta kulki v. 2010 aikana 12 160 001 matkustaa, mikä on ennätyskorkea, nousua edellisvuodesta 43 %. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=204938
- Jewish Heart for Africa NGO-järjestö pystyi Ugandassa rokottamaan yli 65 000 lasta poliota vastaan maahan viemiensä jääkaappien ansiosta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=204607
- Onko nykyihmisellä, joka elää modernismin jälkikautta, mahdollisuutta uskoa edelleen ilmestyksiin ja ihmeisiin, kyselee Herzl Hefter artikkelissaan. Hän päätyy lopputulokseen, että juutalainen traditio pystyy vastaamaan myös modernismin haasteisiin ja uskomaan ilmestyksiin myös uudessa ajassa. http://www.jpost.com/Magazine/Judaism/Article.aspx?id=204569
- Hallitus hyväksyi eilen istunnossaan kaasu- ja öljylöytöihin liittyvät verot 52-62 % sen lisäksi, että valtio saa 12.5 %:n voitto-osuuden. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4017810,00.html
- Nainen yritti tuoda maahan sukissaan 44 iPhone 4 laitetta Ben Gurionin kentän kautta. 60-vuotias israelilainen nainen oli palaamassa kotiinsa Englannista. http://www.haaretz.com/print-edition/news/woman-nabbed-with-44-iphones-in-stockings-at-ben-gurion-airport-1.338784
- USA:n puolustusministeriö on Defence News artikkelin mukaan havainnut teknisen vian F-35 stealh-hävittäjissä, joita Israel on tilannut 20 kpl. Niiden oli määrä valmistua 2015-2016, mutta pitääkö aikataulu tämän jälkeen on epäselvää. Koneitten testejä on siirretty sen jälkeen, kun vajaatoiminta ohjauslaitteissa havaittiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141908
- Islam kasvaa Euroopassa, eikä jihad (pyhä sota) ole kaukana perässä, todetaan Chana Ya´arin artikkelissa. Saksassa on 4.5 miljoonaa muslimia, Ranskassa 4.1 miljoonaa ja Englannissa 3 miljoonaa. Suurten muslimiyhteisöjen vuoksi monet Euroopan maat voivat olla hyvinkin halukkaita tunnustamaan Palestiinan valtion vuonna 2011 uskoen voivansa sillä parantaa suhteitaan muslimeihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141883

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021