MAANANTAI 10.01.11

1. SHEPHERDS hotellin yhden siiven purkaminen paikalle rakennettavien asuntojen tieltä sai sekä USA:n ulkoministeriön että EU:n ulkomaan toimiston johtajan tuomiot. Se myös revähdytti vasemmistoon lukeutuvien journalistien sanalliset arkut, jotka julistavat maailmalle, että ”rauhanprosessi kuoli lopullisesti tämän kautta”.
On vaikea nähdä, onko kysymys tyhmyydestä vai sokeudesta, kuten JP:n kolumnisti olettaa, vai tahallisesta ja tarkoituksellisesta kiihotuksesta, mutta tuntuu omituiselta, että 20 asunnon rakentaminen Jerusalemissa maalle, joka sattuu sijaitsemaan 1949 aselepolinjan itäpuolella, olisi todella niin ratkaisevan tärkeä ja vaarallinen kuin julkisesti kuulutetaan. Luulisi USA:n ja EU:n virkailijoilla olevan paljon tärkeämpiä ja kiireisempiä kysymyksiä kuin tämä.

SHEPHERDSIN hotellin nimellä kulkevan rakennuksen rakennutti 1930-luvulla Jerusalemin muslimien silloinen päämufti Haj Muhammad Amin al-Hussein (toimi virassaan 1921-1948). Hän käytti sitä osaa rakennuksesta asuntonaan, joka nyt purettiin. Rakennuksen hankki omistukseensa 1985 amerikkalainen liikemies ja filantrooppi Irvin Moskovitz, joka on rahoittanut useita rakennuskohteita Jerusalemiin itäosiin. Moskovitz toimii Ateret Kohanim järjestön kanssa, joka pyrkii sijoittamaan asuntoihin uskonnollisia juutalaisperheitä. Rakennuslupa kohteelle myönnettiin 6 kuukautta sitten, mutta Faisal Husseinin (1940-2001), entisen PA:n Jerusalemin asiain ministerin ja Haj al-Husseinin serkun, perhe väitti omistavansa osan maata, jonka kautta tieyhteys kohteeseen on rakennettava. Oikeus katsoi vaatimuksen Husseinin omistusoikeudesta vääräksi, mikä poisti viimeisen esteen rakentamisen tieltä.
Vanhan siiven purkaminen suoritettiin sunnuntaina, mutta sen historiallisen arvon vuoksi osa julkisivusta säilytettiin ja se tulee osaksi uutta rakennusta.

JP:N vakiokolumnisti Herb Keinon, joka siteeraa AP:n antamia tietoja, kertoo artikkelissaan, miten paikalliset asukkaat vastustavat rakennushanketta. Toiseksi siteerataan Saeb Erekatin lausuntoa, jossa hän syyttää Israelia halusta ajaa arabit pois Jerusalemista ja puhdistaa sieltä islamilaisen väestön kulttuurin ja historian voidakseen korvata sen juutalaisilla setlereillä. Erekat kutsuu ”hanketta laittomaksi, jonka tarkoituksena on romuttaa kahden valtion idea”.
Palestiinalaiset saivat tuekseen 50 hengen protestijoukon Sheikh Jarrah solidaarisuus-järjestöstä, jotka avuliaasti kokoontuivat osoittamaan mieltään kuten he tekevät joka viikko.

Moskovitzin tarkoituksena oli rakentaa paikalle 100 asuntoyksikköä, mutta koska se olisi vaatinut alueellisen suunnitelman muutosta ja vaatinut lisäaikaa, hän luopui siitä ja tyytyi kahdenkymmenen asunnon rakentamiseen, mikä voidaan toteuttaa Jerusalemin kaupungin myöntämällä rakennusluvalla.
Rakennuksen aloittamisen ovat tuominneet USA, Englanti, Ranska, Saksa, Ruotsi ja Venäjä. Englannin konsulaatti sijaitsee rakennuskohteen naapurissa, joten sillä on lähituntuma tilanteeseen, eikä viivytellyt tuomitessaan sen kovin sanoin. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=202890

2. EU:n diplomaatit ottivat Shepherds hotellin yhden siiven purkamisesta ja uuden asuinrakennuksen rakentamisesta sen tilalle aiheen aloittaa kiivas hyökkäys Israelin harjoittamaa politiikkaa vastaan Jerusalemissa, jonka he sanovat ”aiheuttavan suurta huolta ja vaarantavan Itä Jerusalemin muodostamista Palestiinan valtion pääkaupungiksi”. EU:n Brysselin johdon laatimassa kirjelmässä 25:n EU-maan konsuleille sanotaan: ”Israel on jättänyt palestiinalaiset lähiöt entistä eristyneimmiksi, sekä pyrkien laillisin että käytännön toimin toteuttamaan (laitonta) maan hankintaa järjestelmällisesti vähentäen palestiinalaisten määrää kaupungissa”, kuten Lontoolainen Indipendent raportoi.

KIRJELMÄSSÄ esitetään lisäksi, että EU:n konsulien täytyy voida olla läsnä kaupungin talojen purkamisessa ja voida seurata asukkaitten karkotusten oikeuskäsittelyä sekä varmistaa EU:n väliintulo Israelin viranomaisten pidättäessä tai estäessä palestiinalaisten rauhallista kulttuurillista, sosiaalista tai poliittista aktiivisuutta.
Kirjelmässä painotetaan näitten ”EU:n valvovien ja estävien toimien kiireellisyyttä, ennen kuin Israelin harjoittamat toimet Itä Jerusalemissa varantavat sen muodostamista tulevan Palestiinan valtion pääkaupungiksi”. Sen sanotan puolestaan ”vaarantavan pyrkimykset kestävän rauhan ja kahden valtion perustamiseksi Jerusalem pääkaupunkinaan”, kuten Indipendent kertoo artikkelissaan.

EU:n johdon konsuleilleen antama kirjelmä on mitä karkein loukkaus itsenäisen valtion itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta vastaan. Kirjelmässä itse asiassa Israel halutaan asettaa EU:n holhouksen alaiseksi ja vaaditaan, että EU:n tulee voida hyväksyä tai hylätä kaikki Israelin toimet pääkaupungissaan. Jos tämä ei ole toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumista, mitä se sitten on? Oireellisesti kirjelmässä mainitaan tässä yhteydessä Jerusalem kokonaisuudessaan, eikä vain sen itäisiä osia. Kirjelmässä ei huomioida ollenkaan, että Oslon sopimusten mukaan PA:n poliittinen toiminta Jerusalemin itäosissa on kielletty. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=202911

3. Israelin keskusrekisteritoimiston viimeisen raportin mukaan Juudean ja Samarian (Yeshan) juutalaisten asukkaitten lukumäärä kasvoi 4.5 % vuoden 2010 aikana siitä huolimatta, että siellä oli rakennuskielto, joka päättyy syyskuun lopulla. Koko maan väestönlisäys oli 2.9 %.
Juutalaisten lukumäärä Yeshan alueella kasvoi 15 000:lla hengellä ja on nyt kokonaisuudessaan 327 800 henkeä.
Edellisvuonna kasvua oli 5.8 %, mikä selvästi osoittaa rakennuskiellon vaikutuksen, mutta ei voinut estää kasvua yli maan keskiarvon.
Edellisiin lukuihin ei lasketa mukaan Jerusalemin itäisten osien juutalaisasukkaita, joiden lukumäärä oli 230 000 henkeä.

PÄÄMINISTERI Netanyahu puhui Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnassa todeten, että kun palestiinalaiset puhuvat historiallisista oikeuksistaan maahan, heidän historialliset siteensä ovat paljon nuoremmat kuin juutalaisten, jotka tulivat maahan 4 000 vuotta sitten. ”On syytä muistaa puhuttaessa rajoista, että me juutalaiset olemme olleet laajojen rajojen sisällä tuhansia vuosia, ei satoja kuten palestiinalaiset. Kun palestiinalaiset puhuvat historiallisista oikeuksista, heidän tulee muistaa, että he ovat olleet täällä lyhyemmän ajan. Juutalaisten oikeudet pakkoihin kuten Hebron, Beit El, Raakelin hautakammio ja Shiloa ovat paljon vahvemmat kuin palestiinalaisten. Siksi näitten tulisi pysyä juutalaisten käsissä kaikissa sopimuksissa.”

Kansanedustaja Yaakov Katz (Ketzalev) totesi, että ennusteiden mukaan ilman uusia rakennuskieltoja Yeshan juutalaisten määrä ylittää puoli miljoonaa vuonna 2018. Hän sanoi tämän osoittavan ihmisten halun asuttaa koko Luvattu maa kokonaisuudessaan.
Yksityisistä kohteista Bracha kasvoi 11.4 % (nyt 1672 asukasta); Givat Zeev 8.2 % (12 643); Beit El 3 % (5 867); Betar Illit 6.4 % (40 000); Modiin Illit 7.7 % (50 000).
Gush Etzionin 14 yhteisöä kasvoivat 5 % (16 583); Shomronin alueneuvoston 30 kaupunkia kasvoivat 6 % (lähes 26 000 asukasta). http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141613

4. JUUDEAN ja Samarian juutalaisyhteisöjen neuvosto järjesti harvinaisen tilaisuuden Labour-puolueen johtajille saada omakohtainen tuntuma juutalaisyhteisöihin alueella kutsumalla heidät opastetulle kiertueelle. Labourin johtajien delegaatiota, joka koostui sen korkeista johtajista, johti puolueen puheenjohtaja Hilik Bar. Yesha-neuvoston virkailijat toimivat heidän oppainaan eri kohteissa.
Kiertue aloitettiin Barkanin teollisuusalueella, jossa juutalaiset ja arabit työskentelevät rinta rinnan kuin todisteena siitä, että yhteistoiminta on mahdollista. Oppaana siellä toimi Yeshan alueneuvoston johtaja Gershon Mesika.

Barkanista delegaatio matkasi Yovelin juutalaisyhteisöön lähellä Eliä, jossa useita asuintaloja on määrätty oikeuden päätöksellä purettaviksi väittämällä, että ne on rakennettu laittomasti.
Seuraava kohde oli Tel Shilo, joka toimi juutalaisten pääkaupunkina 400 vuotta juutalaisten vallattua Luvan Maansa ja asuessaan omilla heimoalueillaan tuomarien löyhässä johdossa. Tilanne muuttui vasta kuningas Davidin vallattua Jerusalemin ja muodostaessa siitä valtakuntansa pääkaupungin 3 000 vuotta sitten. Neuvoston puheenjohtaja Danny Dayan toimi delegaation isäntä siellä.
Seuraavaksi tutustuttiin Elon Moreh yhteisöön, jonka näköalapaikalta Mount Kabirilla puheenjohtaja Bar innostui niin, että halusi valokuvata itsensä näköalan edessä. Sieltä näkyy lähes koko rannikkoalue juutalaisasutuksen keskuksineen. Viimeiseksi käytiin Arielin kaupungissa, jossa todettiin sen tekninen ja tieteellinen kehitys ja tutkimus sen yliopistossa.

LABOURIN puheenjohtaja Bar muistutti puheessaan, että se oli Labour-puolue, joka rakensi nämä kaupungit ja totesi, ettei oikeiston tarvitse opettaa heille sionismia ja juutalaisyhteisöjen merkitystä Israelille. Hän kuulutti yhteisymmärrystä ja yhteistoimintaa Yeshan kehittämiseksi, vaikka osia siitä jouduttaisiinkin luovuttamaan rauhansopimuksen solmimiseksi. Hän haluaa, että Yesha tuodaan lähemmäs maan keskustaa fyysisesti ja henkisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141617

5. UUTISOTSIKOITA
- Hamas pyytää toisia terrorijärjestöjä pidättymään rakettien ja kranaattien ampumisesta ja muista väkivaltaisuuksista Israelia vastaan, ettei Israel saisi siitä aihetta aloittaa uusi sota Gazan kaistalla. IAF iski kahteen kohteeseen Gazassa sieltä ammutun kranaattitulen vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=202907
- Hillary Clinton ei pitänyt eronneen Mossadin johtajan Meir Daganin arviota Iranin ydinaseen valmistumisen hidastumisesta oikeana vaan haluaa kovempia sanktioita. Hän myös totesi, ettei YK ole oikea paikka selvitellä Israelin ja PA:n välisiä ongelmia, millä hän tarkoitti PA:n tekemää esitystä, jolla YK julistaisi juutalaisten rakentamisen Juudeassa ja Samariassa laittomaksi ja lopetettavaksi välittömästi. Clintonin tarkoituksena on saada Persianlahden öljymaat tukemaan USA:n aloitteita Iranista. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/clinton-dismisses-outgoing-mossad-chief-s-assessment-about-iran-nuclear-program-1.336173
- 150 israelilaista akateemikkoa vaatii Arielin yliopiston boikottia siksi, että se sijaitsee vihreän linjan itäpuolella. Todellisia jästipäitä nämä proffat, joista opetusministeri sanoo, että he provosoivat kansaa ja kiihottavat palestiinalaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141638
- Sderotin asukkaat valmistautuvat uuteen sotaan Hamasin ja Israelin välillä, mikä tarkoittaisi lukuisia kranaatteja ja raketteja juutalaiskaupunkeihin, ja niiden asukkaitten pakottamista uudelleen pommisuojiin peläten lastensa ja kotiensa vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141636
- B´tzelemin tukema palestiinalaismies syytti kahta armeijan upseeria pahoinpitelystä vuonna 2008. Tarkkasilmäinen asianajaja Vered Cohen kuitenkin havaitsi jotain outoa esitetyissä kuvissa, ja vaati alkuperäisiä. Niistä selvisi, että kuvat oli otettu kaksi vuotta aiemmin väitettyä pahoinpitelyä. Oikeus harkitsee asiaa uudelta pohjalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141626
- Arielin kaupunki valittaa, ettei se ole saanut tarpeeksi rakennuslupia. 15 vuoden aikana se on rakentanut vain 1 220 asuntoa, kun Modiin illit rakensi 6 725; Beitar Illit 5 430 ja Maale Adumim 4 859 asuntoa samana aikana. Arielin pormestari Ron Nachman on kerännyt lukuisia johtajien ja pormestarien allekirjoituksia kirjelmänsä alle, jonka hän aikoo esittää hallitukselle asian korjaamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141621

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019