MAANANTAI 06.12.10

ENSIMMÄISEKSI, ettei pääsisi unohtumaan, parhaat onnittelut Suomelle ja suomalaisille kaikkialla maailmalla, tänään on Suomen itsenäisyyspäivä.
1. TÄNÄÄN kuudes joulukuuta voidaan myös todeta, että Karmelin ympäristöä vuosiksi tai vuosi-kymmeniksi pahoin runnellut maastopalo saatiin eilen lopullisesti valvontaan, suureksi osaksi ulkomaisten avustajien ansiosta ja siunatun ja hartaasti rukoillun sateen viimeistellessä työn sammutellen viimeisetkin palopesäkkeet.

PÄÄMINISTERI Benyamin kehua retosti ihan tarpeettomasti, että muualla maailmassa tällaiset maastopalot kestävät kaksi tai kolme viikkoa, Israelissa se selvitettiin kolmessa päivässä. Raivoisa kovan tuulen siivittämä palo kesti 77 tuntia, jonka aikana se tuhosi maastoa ja metsää 50 000 dunamin alueella, vahingoitti 250 kotia, joista 70 niin pahoin, että ne tulee hajottaa kokonaan ennen uuden rakentamista. Vahinkojen arvioidaan nousevan kahteen sataan miljoonaan NIS. Tulipalossa kuolleitten määrä on 42, suurin osa heistä vankeinhoitojärjestön henkilökuntaa, joka oli kutsuttu avustamaan vankien siirtämiseksi pois tulen uhkaamasta vankilasta. 33 ihmistä kärsii savuvaurioista; kolme ihmistä on edelleen kriittisessä tilassa, yksi heistä Haifan poliisipäällikkö Ahuva Tomer, joka menehtyi tänään.
Surullisimmat ja sydäntä raastavimmat tilanteet ovat aina tällaisten onnettomuuksien jälkeen uhrien hautaaminen ja omaisten hyvin tunnepitoiset menetysten ilmaisut, joita nykykäytännön mukaan julkistetaan armottomien TV-kuvien välityksellä.
USEIMMAT avustuskoneet ja henkilökunta palaavat kiitosten saattelemina hiljalleen kotimaihinsa, mutta Englannin ja Sveitsin avustusryhmät ilmoittivat pysyvänsä maassa kaiken varalta, jos heitä vielä tarvitaan paikkojen siivoamisessa ja jälkisammutuksessa. .

POLIISI ilmoitti eilen 17.00 aikoihin, että tilanne on lopullisesti hallinnassa eikä vaaraa enää ole. Asukkaitten sallittiin mennä tulen runtelemiin kyliinsä tarkastelemaan, mitä oli ehkä jäänyt tulelta huomaamatta. TV seurasi järkyttyneiden asukkaitten paluuta kotiensa raunioille Nir Etzionissa, Ein Hodissa, Ein Hudissa ja Beit Oren Kibbutsissa, joissa tuho oli suurin.
Pääministeri seurasi kaiken aikaa tilannetta ja lupasi hallituksen vapauttavan varoja kotien korjaamiseksi ja tilapäisten kevyiden rakennusten pystyttämiseksi niille, joiden kodit olivat tuhoutuneet asumiskelvottomiksi. Hän antoi kahden viikon toiminta-ajan asian hoitamiseksi.

HAIFAN poliisi jatkoi kahden druusi-nuorukaisen pidätystä epäiltyinä varomattomasta tulen käsittelystä nautiskellessaan vesipiipusta torstain vastaisena yönä sytyttämänsä nuotion ääressä. He ovat kotoisin Ishfiyan druusikylästä, jonka asukkaat syyttävät poliisia aiheettomasta kylän asukkaitten epäilemisestä ilman näyttöä. Syytökset rasismista nousevat herkästi esiin tällaisissa tilanteissa, mikä Israelin jännittyneessä ilmapiirissä muuttuu nopeasti poliittiseksi ja ikäväksi syyttelyksi puolin ja toisin. Epäiltyjen isä torjuu syytökset vihaisena todeten, etteivät nuoret edes olleet tietoisia tulipalosta, toinen oli nukkumassa ja toinen koulussa sen syttymisen aikoihin. Poliisi jatkaa palon syttymisen tutkimista. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198158

2. Monelta taholta vaaditaan, että on myös tutkittava, miksi Israelin pelastus- ja sammutus-järjestelmä on jätetty kehittämättä toistuvista esityksistä ja vaatimuksista huolimatta. Varoja ei ole annettu kaluston hankkimiseksi eikä lisähenkilöstön palkkaamiseksi ja kouluttamiseksi. Syyttävä sormi osoittaa sisäministeriön puoleen, jonka vastuulla nämä toimet ovat, ja erityisesti sisäministeri Eli Yishai on joutunut vihaisten haastattelijoiden rumputuleen, joka on pyrkinyt selittämään, että laiminlyönnit ovat periytyneet ministeriltä toiselle eikä varoja puutteiden korjaamiseksi ole annettu lukuisista esityksistä huolimatta.

JP:n artikkeli kertoo Gil Sheflerin ja Gil Hoffmanin sanoin, että Yishai kieltäytyi vastaanottamasta evankelisten kristittyjen ryhmien tarjouksia uusien paloautojen hankkimiseksi, vaikka ne olivat aiemmin rahoittaneet 8 uuden paloauton hankkimisen edellisen sisäministerin Meir Sheetritin (Kadima) aikana.
Rabbi Yechiel Eckstein, joka toimii aktiivisesti Kristittyjen ja Juutalaisten Kansainvälisessä Ystävyysjärjestössä, kertoi journalisteille, että Yishai kieltäytyi turvautumasta kristittyjen tarjoamaan apuun estäen siten Sheetritin aikana alkaneen käytännön jatkumisen. Hänen edustamansa järjestö kerää varoja USA:ssa Israelin avustamiseksi, mutta suhteet katkesivat ultra-ortodoksirabbien saadessa hallintavallan sisäministeriössä kaksi vuotta sitten. Hän toteaa, ettei viimeisen kahden vuoden aikana järjestölle ole tullut toivomuksia uusista lahjoituksista, minkä Eckstein katsoo johtuvan ortodoksien vihamielisestä suhtautumisesta kristittyihin yleensä ja epäilevän varsinkin heidän lahjoitustensa vilpittömyyttä.
http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198183

VALTION tarkastaja Micha Lindenstrauss julkistaa pian oman tutkimuksensa pelastus- ja sammutuspalvelun tilasta, mutta hän vihjaa aloittavansa erillisen tutkimuksen Karmelin maastopalosta, sen syttymiseen, hoitoon ja jälkiselvittelyyn liittyvistä kysymyksistä.

HALLITUKSEN palvelujen ministeri Michael Eitan vaati sunnuntaina täydellisen tutkimuksen suorittamista Karmelin palosta, mutta ei vaatinut virallista tutkimuskomiteaa. Hän vihjaili, että sisäministeri Eli Yishai osaa erittäin hyvin taistella haredimin ja vieraitten työntekijöitten budjetin puolesta, mutta väittää kyvyttömyytensä taistella pelastus- ja palolaitoksen puolesta. Hän oli ensimmäinen ministeri, joka uskalsi esittää Yishain eroa, mutta totesi samalla, ettei Israelissa ole tapana vastuunsa laistaneen ministerin erota paikaltaan, vaan haudata asiat tutkimuskomiteoihin, jossa niitä vatkataan vuosikaudet. Ministereitä sekä Labourista että Likudista tuli Yishain tueksi todeten, ettei nyt ole aika katkoa päitä, kun ruumiita vielä haudataan. Heidän mielestään on liian aikaista vaatia Yishain eroa.
HALLITUS hyväksyi 60 miljoonaa NIS onnettomuuden uhrien auttamiseksi. Talousministeri Steinitzin vaatimus, että korvauksia maksetaan vain niille, joilla on palovakuutus, tulee ehdottomasti väärään aikaan haavojen ollessa vielä avoinna, olkoon asia oikea tai väärä. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198176

3. JP käsittelee pääkirjoituksessaan tänään tärkeää asiaa, josta media mielellään vaikenee. Se koskee arabiasukkaitten hälyttävästi kasvavaa tahallisten tulipalojen sytyttämistä eri puolilla maata, mutta varsinkin Galilean alueilla. Artikkelissa todetaan, että näitä tuhopolttoja yrittävät edustavat pientä vähemmistöä, mikä lienee aktivistien kohdalla totta, mutta se, missä ympäristössä nämä aktivistit kasvavat, yleensä nuoria 20:n kahta puolen, on heidän kotimiljöönsä, josta opetus jatkuu lastentarhoista kouluihin ja ylempiin oppilaitoksiin. Ei ole syytä väheksyä sitä, millaisen esimerkin kotielämä tarjoaa. Erään tutkimuksen mukaan väkivalta kodeissa, esim. arabiperheessä yleinen vaimon piekseminen ja alentaminen, luo lapsiin väkivallan siemenen, joka sopivassa ympäristössä kehittyy aktiiviseksi väkivallaksi.

GALILEASSA paikalliset tilalliset ja kibbutsit ovat perustaneet tuhannen vapaaehtoisen muodostamia puolustusjoukkoja, ”shomer” ennen valtion syntymistä perustetut vapaaehtoiset puolustusjoukot. Näiden perustaminen on tullut välttämättömäksi arabien tuhotoimien lisääntyessä ennätysmäisesti, joihin poliisi ei kuitenkaan yleensä puutu. Arabien toistamiseen polttamat vainiot jäävät vuosiksi ilman hoitoa, jonka aikana arabit ottavat niitä haltuunsa väittäen omistavansa ne. Poliisin ylitarkastaja David Cohen kertoo, että viimeisen kolmen päivän aikana on tullut esiin 30 – 40 tuhopolttoyritystä Israelin pohjoisosassa. Palojen sytyttämisen ohella he varastavat karjaa ja välineistöä maatiloilta ja kibbutseista.
Puolustusjoukkojen perustaminen aloitettiin kaksi vuotta sitten.

Yksi tuhopolttoyritys todettiin Tzur Shalomissa Karmelin palon aikana. Poliisi löysi peruukin ja pyörän, jolla tuhopolttoa aikonut oli liikkunut, mutta pakeni jättäen ne havaitessaan poliisin. Hänen aikomuksenaan lienee ollut sytyttää bensiininjakeluasema, josta palo olisi kovan tuulen siivittämänä nopeasti edennyt Haifan teollisuusalueelle. Toisia yrityksiä tehtiin Tarshihassa, Kiryat Tivonissa, Shafaramissa. Naveh Yosefissa, Haifan ympäristössä, Mashadissa, arabikylässä pohjoisessa sekä Nasaretin metsikössä. Joissakin tapauksissa petrolipommeja oli heitetty tien no 70 varteen.

Näitä tuhopolttoyrityksiä, joista toiset onnistuvat, toiset eivät häirinnän vuoksi, sattuu km. pari kertaa päivässä ympäri vuoden ja niiden määrä kasvaa. Niiden päämääränä on - paitsi rauhattomuuden ja sekasorron aiheuttaminen - vallata juutalaisten omistamia peltoja ja maa-alueita, jotka toistuvien tuhopolttojen vuoksi jäävät ilman valvontaa ja hoitoa.
Artikkelissa vakuutetaan, että kysymys on pienestä väkivaltaan mieltyneestä joukosta, mutta valtaosa arabeista yhtyy juutalaisten ja kristittyjen kanssa rukoilemaan sadetta maahan voidakseen jatkaa ja kehittää elämäänsä normaaleissa olosuhteissa. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=198165

4. UUITISOTSIKOITA
- Haifan poliisipäällikkö Ahuva Tomer menehtyi tänään palovammoihinsa. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198207
- Hollantilainen parlamentaarikko Geert Wilders totesi eilen puheessaan Tel Avivissa, että Juudea ja Samaria kuuluvat Israeliin ja kehotti jatkamaan rakentamista siellä, sekä että Israelin tulee saada puolustuskelpoiset rajat. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=198150
- Kuuban diktaattori Raul Castro osallistui maansa juutalaisten kanssa hanukka-kynttelin sytyttämisseremoniaan. Castron juutalais-suvun väitetään siirtyneen juutalaisvainoja pakoon Euroopasta ja päätyen lopulta Kuubaan. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=198200
- Keskustelut Iranin kanssa Genevessä eivät nostata suuria odotuksia, niissä pidetään kovia puheita edellisten tapaan, mutta tulokset ovat laihoja. http://www.haaretz.com/news/international/expectations-low-as-world-powers-head-into-nuclear-talks-with-iran-1.329152
- Israelin ja Turkin diplomaatit tavannevat toisensa Geneven keskustelujen aikana, mikä mahdollistui Netanyahun soittaessa kiitoksen esittämiseksi Erdoganille, mutta Turkin viranomaiset sanovat edelleen odottavansa Netanyahun anteeksipyyntöä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/israeli-turkish-diplomats-meet-in-geneva-in-effort-to-repair-relations-1.329055
- Iran on saanut ensimmäisen omasta maasta louhimansa uraanierän laitoskäyttöön, mikä ennakoi sen pääsevän omavaraiseksi.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/iran-to-use-domestically-produced-
uranium-for-first-time-official-says-1.328964
- Asiantuntijat vakuuttavat, että luonto tulee uusimaan metsät ja ennen pitkää myös sen eläimistön palosta huolimatta, mutta se voi viedä vuosikymmeniä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141008
- PA:n puheenjohtaja Abbas sanoi perjantaina aloittavansa työskentelyn PA:n hajottamiseksi ja Länsirannan luovuttamiseksi Israelin valvontaan, ellei edistystä tapahdu rauhankeskusteluissa. PA:n pääministeri Salaam Fayad uhkaa, että hän julistaa ennen elokuuta 2011 Palestiinan valtion perustamisen ja aikoo työskennellä sen toteutumiseksi. Kehitys näyttää vääjäämättä kulkevan yhden valtion ratkaisun suuntaan, vaikka Ranskan ulkoministeri Kouchner varoitti maansa tunnustavan Palestiinan valtion välittömästi, jos joku sellaisen perustaa. PA:n perustuskirja vuodelta 1964 toteaa, että päämääränä on Israelin valtion murskaaminen ja sionistisen taloudellinen, poliittinen, sotilaallinen ja kulttuurinen tuhoaminen. Tätä lauselmaa ei ole koskaan poistettu eikä muutettu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140994

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019