KESKIVIIKKO 15.12.10

1. PÄÄMINISTERIN kanslia sanoo, että Newsweek-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa käsiteltiin rauhanprosessin nykyvaihetta, ei monelta osalta vastaa todellisuutta. Artikkelissa todettiin, että Netanyahu vaatii ”raudanlujat takuut” Israelin turvallisuudesta, ja että siihen kuuluu IDF:n joukkojen läsnäolo sekä Jordanjoenlaaksossa että turvallisuusaidan itäpuolella suojellakseen rannikon juutalaisasutuksia. Toiseksi artikkelissa todetaan, että Netanyahu tarjoaa 60 % Länsirannan alueesta, kun hänen edeltäjänsä Ehud Olmert tarjosi 95 %.

PÄÄMINISTERIN kanslian virkailija totesi JP:n journalistille, ettei Netanyahu ole ainakaan julkisesti koskaan puhunut tällä tavalla ja että esitykset neuvotteluissa ovat joka tapauksessa luottamuksellisia, eikä niistä kerrota julkisuudessa, ei ainakaan etukäteen. Tämä virkailija totesi, että totta raportissa oli Netanyahun painottaminen Israelin turvallisuudesta, mikä on sopeutettava palestiinalaisten vaatimuksiin itsehallinnosta ja itsenäisyydestä.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman heitti ajatuksensa tavatessaan Australian ulkoministeri Kevin Ruddin, että kansainvälisen yhteisön tulee ottaa Gazan ja Egyptin välisen ns. Philadelphia-käytävän valvonta omine turvallisuusjoukkoineen. Hän totesi, että jos tällainen järjestely saadaan aikaan, Israelilla ei ole mitään syytä jatkaa Gazan osittaista kauppasaartoa estääkseen Hamasia hankkimasta ohjuksia ja aseita Siinailta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=199477

2. MAHMOUD ABBAS toisti vaatimuksensa tavatessaan USA:n asettaman Lähi Idän erikois-lähettilään George Mitchellin, että USA:n tulee antaa vakuutukset ennen neuvottelujen alkamista, että ”Palestiinan valtio perustetaan 1967 rajoille”, kuten palestiinalaiset sanovat, sekä että Israelin tulee lopettaa kaikki rakentaminen Juudeassa ja Samariassa.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat tarkensi, että palestiinalaisten vaatimukset ovat pysyneet samoina, joihin kuuluu Palestiinan rajojen perustuvan 1967 rajoihin, sekä että Jerusalemin itäosia tulee pitää osana Länsirantaa ja että sitä koskevat samat vaatimukset.

LIEVÄNÄ kritiikkinä Mitchellille Erekat sanoi, että niiden, jotka ajavat kaikenkattavan rauhan asiaa kahden valtion periaatteella, tulee saada ”Israel keskeyttämään kaikki setlementti-toiminta Länsirannalla kuten myös yksipuoliset toimet Jerusalemissa hajottaen arabitaloja, karkottaen asukkaita sekä rakentaen uusia tosiasioita alueella”. PLO:n edustaja sanoi, että ”Israel on yksin vastuussa rauhankeskustelujen jumiutumisesta antaessaan ”setlementeille” etusijan ennen rauhaa”.

ABBAS lensi Mitchellin kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen Kairoon, jossa hän informoi presidentti Hosni Mubarakia tilanteesta ennen arabiliiton ulkoministerien kokousta, jossa on tarkoitus tarkastella Mitchellin käymiä neuvotteluja Israelin ja PA:n johdon kanssa. Abbas haluaa saada arabiliiton tuen ennen sitoutumistaan mihinkään tai suostuessaan suoriin tai epäsuoriin keskusteluihin Israelin kanssa.
Mitchell vakuutti ennen Israelista lähtöään, että USA tulee esteistä välittämättä puskemaan aloittamaansa keskusteluyhteyttä lopullisen sopimuksen saavuttamiseksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=199477

3. AUSTRALIAN Israelissa vieraileva ulkoministeri Kevin Rudd selvitteli maansa kantaa JP:n haastattelussa. Hän vieraili ennen Israeliin saapumistaan - osallistuakseen Australian ja Israelin johtajaseminaariin - useissa arabimaissa. Ennen lähtöään Bahrainista Rudd totesi, että kaikkien maitten tulisi allekirjoittaa ydinaseitten levittämiskielto sopimus NPT, mukaan lukien Israel.
Kevin Rudd sanoi JP:n toimittajalle, että hänen vierailunsa pääaiheena on Iran, eikä minkään ulkopuolisen tahon tulisi pyrkiä sanelemaan ratkaisua Israelin ja PA:n välisissä asioissa, jotka niiden tulee selvittää keskenään. Toiseksi hän kuitenkin esitti kantanaan, että tämän ongelman selvittäminen rauhanomaisesti ja lopullisesti vapauttaisi arabimaat keskittymään Iranin ydinteollisuuden aiheuttamaan ongelmaan.

KEVIN RUDD ei antanut paljonkaan painoa WikiLeaksin paljastuksille niiden mukana sähkeille, joiden mukaan ”arabimaat rukoilivat Yhdysvaltoja hoitamaan Iranin ongelman, eikä niissä mainittu sanallakaan Israelin ja PA:n välisistä ongelmista”. Rudd ei myöskään halunnut kommentoida 2008 antamaansa lausuntoa, jossa hän sanoi olevansa syvästi huolestunut mahdollisuudesta, että Israel voisi tehdä yksipuolisen hyökkäyksen Iraniin. Toisen julkistetun sähkeen mukaan Australian tiedustelupalvelu varoitti Israelin yksipuolisen ratkaisun voivan aloittaa ydinsodan alueella. ”Siksi Yhdysvaltoja tulisi painostaa estämään Israelin iskut Iraniin”.

RUDD totesi Iranin ongelman monimutkaisuuden, minkä vuoksi olisi syytä käyttää kaikkia mahdollisia keinoja sen ratkaisemiseksi. Hänen Bahrainissa esittämänsä vaatimus Israelin suostumiseksi allekirjoittamaan NPT-sopimus miellytti aivan ilmeisesti arabijohtajia, jotka ovat vaatineet sitä vuodesta toiseen hyvinkin kärkevästi.
Samalla kun Rudd tunnusti Israelin turvallisuusvaatimusten tärkeyden, hän kuitenkin pitää kiinni maansa kannasta, jonka mukaan myös Israelin tulee suostua ydinohjelmansa kansain-väliseen tarkkailuun. Toiseksi hän painotti, että ”on tärkeää tarttua otolliseen tilaisuuteen vastakohtaisuuksien selvittämiseksi lopullisesti, sillä muuten rakennetaan maaperää myöhemmille terroritoimille Länsirannalla ja Israelissa”. Hänen havaintojensa mukaan ”maltilliset arabimaat” ovat jo kauan kannattaneet rauhanprosessia. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=199430

4. STUXNET- virus, joka runteli pahoin Iranin teollisuussektoria, aiheutti kahden vuoden viivytyksen Iranin ydinteollisuudelle, vakuuttaa saksalainen ATK-konsultti Langer, joka oli yksi ensimmäisistä, jotka analysoi viruksen ohjelmakoodia. Häntä pidetään Saksan johtavana asiantuntijana alallaan.
LANGER kertoi JP:n toimittajalle puhelinhaastattelussa tiistaina, että virus-isku oli vähintään yhtä tehokas kuin sotilaallinen isku, ja vielä tehokkaampi siksi, ettei se vaatinut ihmisuhreja. ”Sotilaalliselta kannalta tarkastellen se oli valtava menestys.” Uutissähkeet kertovat, että virus jatkaa edelleen tuhojaan Iranin ATK-järjestelmissä ja sen tärkeimmässä uraanin rikastus-laitoksessa Natanzissa sekä Bushehrin ydinvoimalassa. IAEA totesi viime kuussa, että Iran oli keskeyttänyt ydinohjelmansa viruksen johdosta.

LANGER kutsui STUXNET-virusta tuhoisammaksi, mitä koskaan on kehitetty. Hän suositteli, että Iran heittäisi kaikki viruksen saastuttamat koneensa roskiin ja vaatisi sitä myös sen kanssa yhteistyössä toimivilta yhtiöiltä. Hän antoi tunnustusta Iranin informaatio-teknologialle, mutta totesi sen vasta alkavan ymmärtää, mistä on kysymys pyrkiessään puhdistamaan saastuneet koneensa.
Langer sanoi yhdeksi mahdollisuudeksi, että IDF:n sisällä toimiva 8200-yksikkö on viruksen laatija, jonka ansiot signaalitiedustelun (SIGINT) alueella tiedetään ja tunnustetaan. Toinen mahdollinen syntipukki on USA, Langer arvioi.
STYXNET-viruksen ohjelmakaavio on erittäin monimutkainen vuosia vaativa työ käsittäen 15 000 riviä, eikä ole todennäköistä, että joku yksittäinen hakkeri olisi pystynyt siihen.

IRANILAISTEN yhteenotot yhtiöihin, jotka ovat erikoistuneet tämän viruksen tapaisten ongelmien hoitamiseen, ovat kasvaneet valtavasti viime aikoina, kuten Tofino-security yhtiön asiantuntija Eric Byres toteaa. Jotkut heihin yhteyttä ottaneet esiintyivät nimettöminä tai tekaistulla nimellä tai paperiyhtiön nimissä ehkä turvallisuutensa vuoksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=199475

5. USA:N viranomaiset hämmästelivät, miksi Jasser Arafatin leski Suha Arafat haki Tunisian kansalaisuutta, sillä hänellä oli diplomaattipassi, joka antoi hänelle monia etuisuuksia, joita kansalaisilla ei ole. Suha oli Tunisian kansalainen ennen avioitumistaan Jasserin kanssa, mutta Arafatin kuoltua v. 2004 ja Suhan muutettua Tunisiaan, hänet karkotettiin sieltä 2007 ja hänen kansalaisuutensa poistettiin. Suha muutti silloin Maltalle.
Amerikkalaisia askarruttanut ongelma sai selityksensä ehkä siitä, että hän oli avaamassa kansainvälistä koulua Tunisiassa, eikä hänellä ole siihen oikeutta ilman kansalaisuutta. Siksi Suha haki Tunisian kansalaisuutta, minkä perusteella hän voisi saada oikeuden omistaa maatalousmaata ja perustaa yhtiö valvomaan koulun toimintaa.
Aiemmin väitettiin, että Suha oli naimisissa Tunisian presidentin vaimon veljen kanssa, mikä kiireesti kiellettiin Tunisiassa. Hänellä on hyvät suhteen presidentin vaimon kanssa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3999405,00.html

6. UUTISOTSIKOITA
- IDF sanoo, että byrokraattiset ongelmat aiheuttivat sekaannuksen, jonka perusteella Karmelin palon sammuttamiseen osallistuneet palestiinalaiset palomiehet eivät saaneet lupaa mennä heidän kunniakseen järjestettyyn tilaisuuteen. Yhdestätoista palomiehestä 8 sai luvan ja kolme ei, minkä johdosta matka keskeytettiin, mutta IDF:n saatua tiedon siitä kielto peruttiin välittömästi. Tämä oli nolo osoitus IDF:n pätevyydestä. (JP)
- Israelin USA:n lähettiläs Michael Oren sanoo, ettei 20:n F-35 koneen sisällyttäminen USA:n neuvottelujen avaamispakettiin ollut lahjontaa, vaan että niiden hankinnasta neuvotellaan edelleen eri yhteyksissä. Niiden hinta on 2.8 miljardia. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=199491
- Ben-Ari esittää, että laittomasti maahan muuttaneet afrikkalaiset asutetaan Ramat Aviv Gimmel Tel Avivin pohjoispuolelle. Ben-Ari sanoo jo saaneensa satoja tuhansia NIS lahjoituksina halpojen asuntojen hankkimiseksi avustusten turvin. Israeliin laittomasti muuttaneiden ulkomaalaisten lukumääräksi arvioidaan 100 000. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=199499
- Shasin hengellinen johtaja Ovadia Yosef sanoo tuntevansa syvää sympatiaa IDF:n sotilaita kohtaan, ja pyytää aikaa ratkoa tekniset ongelmat, jotka liittyvät armeijan sisällä suoritettuihin entisen NL:n maista tulleitten sotilaitten käännytystyöhön, jota ortodoksirabbit eivät hyväksy. Yosef sanoo, ettei hän anna Israel Beitenun repiä Shasia hajalle tämän ongelman vuoksi. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=199466
- USA:n kansallisen arkiston avaamista dokumenteista kootut tiedot kertovat Hajj Amin al-Husseinin, aiemman Jerusalemin suurmuftin, ja natsijohtajien välisistä lämpimistä väleistä. Hussein pakeni Libanoniin peläten Englannin pidätystä ja sieltä Saksaan, jossa Hitler tarjosi hänelle erikoisaseman sekä runsaan kuukausipalkan ja varoja juoksevien menojen peittämiseksi. Hän toimi aktiivisesti natsien juutalaisongelman lopullisen ratkaisun hyväksi ja värväsi muslimeja Kroatiasta natsien Afrikka joukkoihin, joiden tuli valloittaa Lähi Itä. Hitler lupasi Palestiinan hallinnon Husseinille oikeudella perustaa sinne keskitysleirejä sekä tuhota sen kaikki 350 000 juutalaista. Sotaonnen käännyttyä Hussein pakeni Egyptiin ja sieltä Libanoniin, jossa hän kuoli 1974. Dokumentit paljastavat myös USA:n omituisen kuvitelman, että suojellessaan Husseinia ja antaessaan hänen elää vapaana, Hussein voisi vaikuttaa arabimaitten yhtenäisyyteen ja lännelle myötämielisempään politiikkaan. Dokumentit paljastavat Husseinin ja natsien ideologisen yhteneväisyyden, olihan heillä yhteinen päämäärä: juutalaisten tuhoaminen. Tämä ideologia on edelleen voimakas arabimaissa, joissa Hitlerin teos Main Kampf on yksi suosituimmista kirjoista. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=199451

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021