MAANANTAI 29.11.10

1. AAMUN uutisia hallitsevat WikiLeaks paljastukset. Varmaan Suomenkin media repostelee niitä, joten esittelen vain muutamia havaintoja, jotka koskevat nimenomaan Israelia. Paljastuksia on kaikkiaan neljännesmiljoona, pääasiassa eri valtioitten johtajien ja vaikutus-valtaisten henkilöitten välisiä sähkeitä, joukossa salaisia diplomaattiviestejäkin. USA on varoitellut muutamia maita, että paljastukset voivat vahingoittaa niitä ja myös valittanut, että ihmishenget voivat vaarantua paljastusten vuoksi pyytäen pidättymään niiden julkistamisesta.

YLEISENÄ huomiona kerrotaan, etteivät paljastukset tuo lopulta paljonkaan uutta, mitä ei jo olisi kerrottu julkisuudessa, mutta eräänlainen kertaus tilanteista vuodesta 2005 lähtien tämä suurin paljastus median historiassa kuitenkin on.

ISRAELIN armeijan tiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin, joka lähti virastaan viime viikolla, kertoi USA:n kongressin edustajalle Robert Wexlerille (D.Flo), ettei Israelilla ole varaa väheksyä Iranin sille edustamaa vaaraa, ja siksi se varautuu pahimman varalle estääkseen syyskuun 11. päivän kaltaisen iskun WTC:n tuplatorneja vastaan 2001. Sähke tapaamisesta on vuodelta 2009, muutamia päiviä ennen Netanyahun ja presidentti Obaman ensimmäistä tapaamista, jota kuvattiin ”katastrofaaliseksi”. Yadlin kertoi Wexlerille sähkeen mukaan, että Netanyahu oli riittävästi evästetty tapaamista varten, mitä Obama ei ilmeisestikään ollut eikä arvostanut Israelin pääministerin arvioita Iranin tilanteesta.
Wexlerin kysymykseen erilaisista arvioista Iranin ydinsuunnitelmasta, Yadlin kertoi, että Israelin arvion mukaan Iran keskeytti ohjelmansa 2003, mutta aloitti sen uudelleen 2005, ja että jotkut USA:ssa yhtyvät tähän arvioon, toiset eivät. Yadlin arvioi paljastusten mukaan, että Iran pyrkii pitämään päätöslauselmat ja sanktiot siedettävällä tasolla jatkaen uraanin rikastamista alhaiselle 4.5 %:n tasolle, kunnes sillä on tarpeeksi sitä rikastettavaksi edelleen nopeasti 90 %:n tasoon useampaa atomipommia varten.

MOSSADIN johtaja Meir Dagan tapasi USA:n alivaltiosihteeri Nicholas Burnsin elokuussa 2007. Tilaisuudesta lähetetty sähke kertoo, että Dagan kehotti Yhdysvaltoja tukemaan Iranin vähemmistöjä hallituksen vaihtamiseksi Iranissa. Hän kertoi Burnsille, että inflaatio ja etnisten vähemmistöjen väliset väkivaltaisuudet antavat otollisen tilaisuuden, joita Israelin ja USA:n tulee käyttää hyväkseen voidakseen aiheuttaa muutoksia Iranin sisällä. Tällaisia etnisiä ryhmiä ovat azerit, kurdit ja balochistanilaiset, jotka vastustavat Iranin nykyistä hallitusta.

TOISESSA sähkeessä USA:n Tel Avivin lähetystöstä USA:n ulkoministerille Dagan kertoi USA:n kotimaan turvallisuus- ja terrorinvastaisen toiminnan apulaispresidentille Frances Fragos Townsendille, ettei rauhankeskusteluista PA:n johdon kanssa ole mitään hyötyä ja että keskustelut tulee aloittaa aivan toiselta pohjalta. Hän kertoi, että IDF:n läsnäolo Länsirannalla estää Hamasin vallankaappauksen siellä, ja että jos Hamas ottaisi vallan siellä, Abbas tulisi ”mystisesti” muuttamaan Qatariin varakkaan poikansa luokse. Dagan uskoi sanktioitten vaikuttavan Iraniin, ja sanoi Jordanian, Saudi Arabian ja Persianlahden maitten pelkäävän Iranin mahdin nousua, mutta odottavan, että joku hoitaisi asian. Dagan kertoi Saudi Arabian pitävän Qataria epäluotettavana ja kehotti Yhdysvaltoja poistamaan Centcom tukikohtansa sieltä. Saudit uskovat, että Al-Jazeera voi raportoinnillaan aiheuttaa jopa seuraavan sodan Lähi Idässä. Marokon kuningasta Mohammed VI Dagan ei arvostanut, sillä hän ei ole kiinnostunut kansansa hyvinvoinnista. Dagan kehotti, että USA pitää Pakistanin silloisen hallitsijan Pervez Musharafin vallassa, sillä pelkona on Pakistanin ydinaseitten joutuminen terrorijärjestöjen käsiin aiheuttaen pahimman painajaisen toteutumisen.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak pyrki Egyptin presidentti Hosni Mubarakin ja PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin mukaan Gazan cast lead operaatioon, mikä olisi antanut PA:lle otollisen tilaisuuden saada vallankahva Gazassa, minkä se menetti 2006. Barak paljasti tämän keskustellessaan USA:n kongressin delegaation kanssa 2009, mistä Tel Avivin lähetystö lähetti sähkeen USA:n ulkoministeriöön.

WikiLeaks paljastaa, että Iran kuljetti vakoojia ja ohjuksia Punaisen Ristin lähetyksissä Libanoniin 2006 sodan aikana, kuten sähke vuodelta 2008 kertoo. Sähke lähetettiin Dubaista ja se kertoo tapaamisesta USA:n virkailijan ja tuntemattoman toisen osapuolen kanssa.

USA:n virallisessa lausunnossa todetaan, etteivät raportoidut keskustelut ja tapaamiset aina edusta hallituksen politiikkaa eikä niiden vaikutusta voida pitää sen politiikkaan vaikuttavina. Niiden julkistaminen voi kuitenkin pahoin häiritä diplomaattisia yhteyksiä ja aiheuttaa harmillisia ja hämmentäviä tilanteita diplomaattien keskuudessa.
USA yritti saada salaa Pakistanin tutkimusreaktorin käytetyn polttoaineen pois maasta ilman tulosta, sillä sen pelättiin joutuvan vääriin käsiin.
Saudit kehottivat Amerikkaa katkaisemaan käärmeen (Iranin) pään erään sähkeen mukaan.
USA:n diplomaatit sanovat, ettei Erdogan ymmärrä Lähi Itää Ankaran ulkopuolella.
Israelissa katsotaan, että paljastukset enemmän vahvistavat Israelia kuinvahingoittavat.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=197130
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=197130
http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=197131

2. MUSLIMIVELJESKUNNAN kannattajat osoittavat mieltään Kairon kaduilla väitettyjä laittomuuksia vastaan äänestyspäivänä. Uutistoimittajia ei päästetä lähelle mielenosoitus-paikkoja. Vaaliehdokkaiden nähtiin jakavan äänestäjille ruokatarpeita ja rahaa.
Kairossa ja Alexandriassa kerrotaan äänestystä valvovien viranomaisten estäneen journalisteja pääsemästä äänestyspaikoille.
Parlamentin vaalit ovat monien mielestä vähemmän tärkeät kuin ensi vuonna pidettävät presidentin vaalit. Vielä ei ole varmuutta, asettuuko 82-vuotias presidentti Hosni Mubarak ehdokkaaksi, sillä hänellä on tiettävästi vaikeita sairauksia, joita hän käy hoidattamassa Yhdysvalloissa. Mubarakin Kansallisen Demokratia-puolueen kannattajat kuitenkin sanovat, että hän on ehdokkaana, jossa hänen kanssaan kilpailee IAEA:n edellinen pääsihteeri El-Baradei. Mubarakin pojan Gamalin ehdokkuudesta ei ole selvyyttä, vaikka isäpappa on kulissien takana valmistellut poikaansa siihen.

EGYPTIN väestö alkaa olla kypsä vaikka väkivalloin saada maalle uusi johto, sillä elintaso ei ole noussut Mubarakin aikana ja vähäisenkin taloudellisen kasvun syö voimakkaasti kasvava väestön lisäys. Asukkaita on yli 80 miljoonaa ja kasvua yli miljoonan joka vuosi. Tyytymättömyyden aiheita ovat elintarpeiden korkeat hinnat, alhaisen palkat, työttömyys ja heikko palvelutaso elintason noususta huolimatta.
Hallitseva puolue valmistautui vaaleihin pidättämällä oppositiopuolueiden jäseniä ja johtajia, Muslimiveljeskunnan kannattajia pidätettiin 1200, niiden mediakanavia suljettiin ja niiden vaalitilaisuuksia häirittiin tai hajotettiin. Näillä toimenpiteillä haluttiin varmistaa, ettei Muslimiveljeskunta saa näissä vaaleissa samanlaista vaalimenestystä kuin edellisissä 2005, jolloin se sai 88 edustajaa parlamentin 508 kansanedustajan joukkoon.

POLIISI on varuillaan kaikkialla Egyptissä, ja ihmiset pelkäävät mennä kodeistaan kaduille peläten joutuvansa poliisin pahoinpitelemiksi. Vaalipäivänä poliisi sulki joitain vaalipaikkoja ja äänestäjät kivittivät heitä jopa petrolipommeilla. Miten tämä USA:n yksi parhaista liittolaisista ja johtava arabimaa, joka saa 2 miljardia USD apua USA:sta, selviää tulevien kuukausien aikana ilman verenvuodatusta ja vallankumousta, on mahdotonta arvioida. Iran toimii voimakkaasti kulissien takana vaikutusvaltansa lisäämiseksi Egyptissä, kuten se on tehnyt Syyriasta Libanoniin ja Gazan kaistalle. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=197122

3. IRANISSA kaksi autopommia surmasi yhden Iranin ydinteollisuudessa työskennelleen tiedemiehen haavoittaen toista. He ajoivat vaimonsa kanssa työpaikalleen, kun kahdeksan maissa moottoripyörillä liikkuneet miehet laukaisivat pomminsa kummankin auton vieressä ja aloittivat tulituksen autoja kohti. Toinen tiedemiehistä sai surmansa toisen haavoittuessa vakavasti. Myös heidän vaimonsa haavoittuivat iskuissa, jotka suoritettiin melkein kirurgisen tarkasti ja tehokkaasti. Heidän nimensä annettiin julkisuuteen: tri Majid Shahriari Shahid, joka sai surmansa, oli Bereshtin yliopiston ydintekniseltä osastolta, sekä tri Fereydoon Abbasi, joka työskenteli Iranin puolustusministeriön ydintutkimusosastolla.

IRANIN puolivirallinen uutistoimisto Fars News Agency syytti Israelia iskuista todeten, että moottoripyörien käyttäminen teloituksissa on tyypillistä Israelille. Teloituksen onnistumista Teheranissa pidetään harvinaisena, sillä salainen poliisi ja vallankumouskaarti valvovat kaikkea ja kaikkia maassa mutta varsinkin Teheranissa. Edellinen ydintutkija surmattiin asentamalla pommi hänen moottoripyöräänsä. Sekä tästä että stuznet-viruksesta syytettiin Israelin asiamiehiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140890

4. UUTISOTSIKOITA
- Mansikat ja kukat ovat ensimmäisten vientiartikkeleitten joukossa, joita Gazasta viedään ulkomaille Israelin avattua rajaterminaalinsa siihen. 2.5 tonnia mansikoita ja 2000 kukkaa on menossa markkinoille osana operaatiota, jota laajennetaan ajan myötä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140886
- Hamasin edustajana Said Shaat kertoi medialle, että ensi vuonna Gazassa vierailee useita korkeita johtajia, heidän joukossaan Venezuelan presidentti Hugo Chavez ja Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan. Erdogan on ehdolla Time makasiinin ”Vuoden mieheksi”, Israelin pahimpia morkkaajia ja syyttäjiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140876
- Nuoret 15-vuodesta ylöspäin voivat chanukka-päivien aikana osallistua maatalous-kylän rakentamiseen Galilean kokeneitten farmarien opastuksella Nezerissä, Gush Etzionissa . Heitä opastetaan istuttamaan puita arabien tuhoamien tilalle sekä käyttämään käsiään maan rakentamiseksi. Tilaisuudet sponsoroi ”Women in Green”, järjestö, jonka tarkoituksena on kasvattaa kansaa toimimaan maan hyväksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140877
- Abbasin johtama Fatah ja Gazassa valtaa pitävä Hamas opettavat, että sionismi oli Euroopan johtajien yhteinen yritys päästä eroon juutalaisista, ja että Balfourin julistus 1917 oli osa tätä salaista operaatiota. PA:n kulttuuriministeriö piti konferenssin äskettäin Tulkarmissa, jonka aiheena oli ”93-vuosipäivä kirotulle Balfourin julistukselle”. Hamas-johtaja Mahmoud Zahar puolestaan julistaa, että juutalaiset ajettiin Euroopasta, koska ”he pettävät, varastavat ja korruptoivat muita kansoja”. Palestiinalaisten laatimia lehtisiä ja uutisia käänsi Palestiinan Mediatarkkailu, PMW. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140872

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021