PERJANTAI 06.08.10

1. JÄRKYTTÄVÄ onnettomuus lähellä Kiryat Gatia surmasi 7-henkisen perheen ja vammautti 20 muuta torstaina 19.05 aikaan.
Alustavien tutkimusten mukaan Gatiin matkalla ollut minibussi ajoi vartioimattoman rautatie-risteyksen sulkevien sulkupuomien läpi samaan aikaan kuin pohjoiseen matkalla ollut juna tuli paikalle. Junan kuljettaja sanoi havainneensa bussin kiskoilla ja jarruttaneensa, mutta se ei pystynyt enää estämään rajua yhteentörmäystä. Junan kuljettaja sanoo, ettei bussin kuljettaja katsonut junan suuntaan, vaan ajoi esteen läpi ja bussi pysähtyi raiteille.
MINIBUSSIN kuljettaja, joka säilyi hengissä, sanoo havainneensa esteen ennen risteystä liian myöhään eikä ehtinyt pysäyttää bussiaan. Hän ilmeisesti hätääntyi ja sammutti moottorin tai teki jotain muuta, minkä johdosta bussi pysähtyi kiskoille.
Risteyksen lähellä on valvontapiste, mutta sitä vartioinut ei sanonut ehtineensä tehdä mitään, sillä kaikki tapahtui muutaman sekunnin sisällä.

Onnettomuudessa kuolivat Aryeh ja Rivka Bernstein ja heidän neljä lastaan: Tytär Mali Gotstein, joka oli raskaana, sekä Yohaman, Chaya ja Moti Bernstein sekä Mali Gotsteinin poika Mordechai Aharon Gotstein. Mali Gotsteinin puoliso David Zvi Gotstein haavoittui onnettomuudessa ja on sairaalassa.
Perhe oli matkalla ultraortodoksiseen moshaviin Komemiyut, jossa he aikoivat viettää sapattinsa.
Yksikään minibussissa olleista ei välttynyt vammoitta tai tappavilta kolhuilta, mutta junan matkustajista kukaan ei loukkaantunut rajusta jarrutuksesta huolimatta.

JUNAN kuljettaja Giora Weiss sanoo, että bussin kuljettaja keskusteli matkustajien kanssa eikä ilmeisesti huomannut ollenkaan risteyksen lähestymistä eikä puomia siinä. Weiss sanoo jarruttaneensa 400 metriä ennen ylikäytävää, mutta juna tarvitsee 700 m pysähtyäkseen.
Israelissa on edelleen vastaavanlaisia rautatien ja maantien risteyksiä, joihin on laitettu puoli, mutta autoilijat jatkuvasti ajavat niiden läpi. http://www.haaretz.com/news/national/seven-family-members-killed-as-train-slams-into-minibus-1.306275

2. KOLME Israelissa asuvaa arabia ovat syytettyinä vakoilusta Syyrian hyväksi. Heitä vastaan on nostettu useita syytteitä vieraan vallan hyväksi suoritettuun vakoiluun liittyvistä toimista, joista yksi on heidän aikomuksensa siepata henkilö, jonka he olettivat tuoneen MIG-23 hävittäjän vuonna 1989 Israeliin. Kyseinen syyrialainen hävittäjälentäjä Bassam Adel, joka koneineen loikkasi Syyriasta Israeliin. Israelin ilmavoimat halusivat saada siihen aikaan tehokkaan hävittäjäpommittajan voidakseen tutustua sen ominaisuuksiin.
Syytetyt miehet, Fada Shaar, 27, hänen isänsä Majad Shaar, 58, molemmat Golanin druusikylästä; kolmas syytetty Mahmud Masrawa asuu Baka al-Charbiyassa.

NASARETIN piirioikeudessa esitetyt syytökset koskevat vakoilua, raskauttavaa tiedustelua, vieraan agentin tapaamista, tietojen välittämistä viholliselle, salaliittoa sieppauksesta, tunkeutumista kielletylle sotilasalueelle sekä vieraan agentin tapaamista valtion vahingoittamiseksi. Käsittelyä jatketaan kolmen viikon kuluttua.

MIESTEN tavoittelema Baka al-Charbiyassa asuva mies, jonka he aikoivat siepata, on kuitenkin väärä kohde. Migin tuonut pilotti asuu Israelissa tuntemattomassa paikassa.
Syytettyjen uskotaan valmistaneen useita videoita IDF:n laitoksista, Haderan voimalasta sekä Israelin laivaston sukellusveneitten liikkeistä Haifassa. He aloittivat salakähmäiset toimensa 2006 tai 2007 aikana, välittäen tietoja Madhat Tzalachin kautta, joka asuu nyt Syyriassa ja työskentelee siellä hallituksen virastossa omaten yhteyksiä Syyrian tiedustelujärjestöön.
SYYRIAN ulkoministeri Walid Moallem esitti vastalauseen pidätyksistä ja vaati YK :n väliintuloa miesten vapauttamiseksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=183829

3. USA:N ulkoministeriö julkaisi vuoden 2009 terrorismia koskevan raporttinsa. Siinä mainitaan terroristien aktiivisuus ja heidän uhkansa Lähi Idälle ja Pohjois-Afrikalle.
RAPORTISSA kiitetään Irakin hallituksen onnistuneita toimia terrorismin vähentämiseksi maassa pystyen saamaan turvallisuustilanteitten jyrkän paranemisen mukaan lukien siviiliuhrien vähenemisen, kuten myös minimoimaan vihollisen hyökkäysten ja kotitekoisten pommien (IDS) määrän vuoden viimeisen vuosineljänneksen aikana.
Raportissa kuitenkin todetaan sekä Irakin että Iranin alueen tasapainoa häiritsevät toimet harjoittamansa valtion terrorismin kautta.
RAPORTISSA todetaan Israelin haavoittuvuus sekä rakettien että terrorismin kautta Gazasta, mutta tunnustetaan Israelin kyky onnistuneesti taistella itsemurhapommittajien ja rakettien aiheuttamaa uhkaa vastaan palestiinalaisista territorioista. Tunnustusta annetaan myös IDF:n tapaan luovuttaa alueita PA:n turvallisuusjoukkojen valvontaan, mikä on seurausta alueen turvallisuustilanteen paranemisesta.

HIZBULLAH jatkaa aseitten salakuljetusta lähinnä Syyriasta ja Iranista YK:n turvallisuus-neuvoston päätöslauselman 1701 vastaisesti, raportissa todetaan. Ajoittaisia raketti-iskuja tehtiin Libanonista Israeliin määrättyjen sunnijärjestöjen toimesta. Iranin todetaan jatkavan taloudellista, materiaalista ja logistista apuaan Hizbullahille, Hamasille ja muille terrorijärjestöille Lähi Idässä ja Keski-Aasiassa yhdessä Syyrian kanssa, joka tarjoaa turvapaikan sekä poliittista ja muuta apua Hamasille, Jihadille PFLP-GC:lle ja muille määrätyille palestiinalaisille terrorijärjestöille.
SAUDI ARABIA on jatkuvassa vaarassa Jemenissä tapahtuvan kuohunnan vuoksi sekä sen kansalaisten saaman terrorikoulutuksen vuoksi Jemenissä. Raportissa tunnustetaan kuningaskunnan taistelu ääri-idealismia hallituksen rahoittamien opetusohjelmien, virallisten tunnustettujen uskonnollisten auktoriteettien lausuntojen sekä hallituksen järjestämien uudelleenkoulutus ohjelmien kautta.
Dramaattinen terrorihyökkäysten väheneminen todetaan Algeriassa, joskin al-Qaida suorittaa yksittäisiä iskuja maaseudulla ja esikaupungeissa enimmäkseen hallituksen laitoksia vastaan.
KANSALLINEN terrorisminvastainen keskus NCTC kuitenkin varoittaa luottamasta liikaa sen antamiin tilastoihin terrorismin määrän kasvusta tai vähenemisestä tutkittaessa hallituksen onnistumista tai epäonnistumista terrorismin vastaisessa taistelussa.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=183870

4. SAUDI ARABIA on viimeiseksi liittynyt niiden joukkoon, jotka yrittävät taivuttaa PA:n vastahakoisen puheenjohtajan Mahmoud Abbasin luopumaan jääräpäisestä vastarinnastaan ja aloittamaan keskustelut Netanyahun kanssa ilman välikäsiä.
Abbas tapasi kuningas Abdullahin Riyadissa keskiviikkona. Abdullah on tiettävästi imeltänyt houkutuksiaan lupaamalla lisää taloudellista apua maailman antamien entisten miljardien lisäksi. Saudivirkailija totesi maallaan olevan runsaasti vaikutusvaltaa, jonka se on nyt heittänyt Egyptin ja Jordanian tueksi PA:n suostuttelemiseksi USA:n selvästi ärsyyntyvän taivuttelun ja painostuksen ohella.
Abbas pelaa outoa peliä, jossa hän on menettämässä Obaman hallituksen suosion, mikä tuntuu menetettyinä satoina miljoonina dollareina poliittisen tuen menetyksen ohella.

ARABILLIITTO antoi viime viikon kokouksessaan Abbasille avoimen valtakirjan, jonka perusteella päätös lepää nyt vakavasti hänen käsissään.
Abbas ei kuitenkaan ole jostain kumman syystä halunnut luopua keskeisistä vaatimuksistaan – setlementtitoiminnan täydellisestä lopettamisesta ja Netanyahun selkeästä suostumisesta 1967 sotaa edeltävistä aselepolinjoista Palestiinan valtion länsirajana. Kuten tunnettua, nämä ovat vain keskeisiä vaatimuksia, muita seuraa tukussa, jotka vedetään esiin tarvittaessa.

NETANYAHU on toistanut haluaan aloittaa keskustelut välittömästi ilman ennakko-vaatimuksia, mitä Abbas epäilee vain juoneksi, jolla muita petetään.
USA:n hallituksen edustaja Dennis Ross saapuu Israeliin tunnustelemaan tilannetta, mutta Obaman nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell odottaa jotain konkreettista tapahtuvaksi ennen lupaamaansa matkaa tänne.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=183831

5. UUTISOTSIKOITA
- Puolustusministeri Ehud Barak kiittelee armeijan komentajaa Gabi Ashkenazia mahtavaksi komentajaksi, mutta se ei juuri helpota tilannetta, koska hän samaan aikaan vakuuttaa aloittavansa uusien komentajaehdokkaitten haastattelut. Tilanne on kestämätön maan turvallisuuden kannalta kahden päähenkilön välien ajauduttua tilanteeseen, jossa heillä ei ole keskusteluyhteyttä. Barak ounastelee, että Ashkenazi menee politiikkaan heti vapauduttuaan tehtävistään, ja haluaa vahingoittaa tämän mahdollisuuksia. Koska Barakin asema yhtenä hallituksen avainpuolueen johtajana ei salli Netanyahun puuttua asiaan, tilanne jatkuu ja vain pahenee ajan myötä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=183830
- Israelin USA:n lähettiläs Michael Oren valittaa, että Hizbullahin ja Libanonin armeijan välinen sauma on hämärtynyt siinä määrin, että on vaikea nähdä missä ne erkanevat. Hän pelkää, että USA:n toimittamat uudenaikaiset aseet valuvat Libanonin armeijalta Hizbullahin käsiin vaarantaen Israelin turvallisuuden. Obaman hallitus kuitenkin puolustaa jatkuvaa sotilaallista ja taloudellista tukeaan Libanonille. USA:n kongressin edustajat ovat yhä suuremmin joukoin ilmaisseet huolensa tilanteen kehittymisestä Libanonissa, mutta se ei näytä ulottuvan Obaman hallitukseen. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=183838
- Gazassa sattunut mystinen räjähdys, joka tuhosi 8 ja vaurioitti pahoin 30 asuntoa sekä haavoitti 50 ihmistä, aiheutui Media Line tietojen mukaan Hamasin pommintehtaan räjähtäessä. Asukkaat ovat vaatineet, että Hamas vie räjähteensä ja pommitehtaansa pois asunnoista, mutta terrorijärjestön taktiikkaan kuulunee käyttää siviiliuhreja poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Hamas ei vielä syytä tästä Israelia, mutta keksinee verukkeen, millä tämäkin voidaan lukea IDF:n syyksi. Räjähdys tapahtui Deir al-Balah pakolaisleirissä maanantaina Hamasin sotilasjohtajiin kuuluvan Alaa al-Danafin omistamassa tyhjässä rakennuksessa. Sinne varastoitiin aseita.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=183846
- Israel palauttaa Turkkiin ”flotilla” välikohtaukseen osallistuneet alukset.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138977
- Kinneretin vedenpinta putosi 3 sm ja on nyt 22 sm alemman punaisen varoitusrajan alapuolella. Vedenpinta on 213.22 metriä Merenpinnan alapuolella. (kinbot)
- Lämpötila on tänään ja huomenna +37 C-astetta, sitten alentuen +34 asteeseen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019