KESKIVIIKKO 30.06.10

1. OBAMAN nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell saapui Israeliin kolmen päivän vierailulle, jonka aikana hän tapaa keskiviikkona puolustusministeri Ehud Barakin, ja Benyamin Netanyahun sekä iltapäivällä PA:n pääministeri Salaam Fayadin. Abbasin tapaaminen on ohjelmassa torstaina. Hän palannee Yhdysvaltoihin perjantaina.
NETANYAHU kutsui sisäkabinetin kokoukseen, jossa pohdittiin Mitchellin vierailua ja ennen kaikkea hänen tuomastaan USA:n hallituksen vaatimuksesta 10 kuukauden rakennuskiellon jatkamisesta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Pääministeri on viime aikoina toistanut, että hallituksen teki päätöksen rakennuskiellosta 10 kuukauden ajaksi.

PALESTIINALAISET ovat jääräpäisesti vaatineet, kuten viimeksi PLO:n pääsihteerin Yasser Abed Rabbon suulla, että rakennus-kiellon jatkaminen on edellytys suorien keskustelujen aloittamiseksi. On luultavaa, että Mitchell tulee esittämään kiellon jatkamista, ja on vieläkin todennäköisempää, että rakennuskiellon jatkaminen tulee esille Netanyahun ja Obaman keskusteluissa kuudes heinäkuuta. Sen sijaan esitys yhteisen keskustelutilaisuuden järjestämiseksi Netanyahun, Obaman ja Abbasin kesken ei ole edes ohjelmassa, vakuuttaa PLO:n pääsihteeri Rabbo. Sillä tuskin olisi mitään mahdollisuuksia onnistua. (JP)

2. PA:N JOHTO vaatii, että Mitchell taivuttaisi IDF:n antamaan luvan 24 uuden poliisiaseman rakentamiseksi juutalaisyhteisöjen lähelle Juudeassa ja Samariassa. He valittavat, etteivät poliisit pysty toimimaan tehokkaasti rajoitusten ja tiesulkujen vuoksi. PA:n poliiseilla, joita PA kutsuu armeijaksi, ei ole Oslon ja muitten sopimusten mukaan oikeutta liikkua C-alueilla, jotka ovat Israelin täydessä valvonnassa. PA haluaa levittää Juudean ja Samarian valvontaansa rakentamalla poliisiasemia, joita PA:n terminologian mukaan voisi kutsua ”sotilastukikohdiksi”, toteuttaen siten PLO:n hyväksymää strategiaa Israelin asteittaisesta tuhoamisesta. Juutalaisten asutusyhteisöjen lähelle sijoitettuina niistä pystyttäisiin valvomaan yhteisöjen toimintaa ja tarvittaessa eristämään ne muusta Israelista. Olisi toivottavaa, ettei Netanyahun hallitus suostuisi PA:n jatkuviin vaatimuksiin ”luottamusta kasvattaviin myönnytyksiin”, joita myös Obaman hallitus vaatii ilman vastavuoroisuutta.
USA:n Obaman johtama hallitus on omaksunut arabiliiton kannan, että 1967 sodassa vapautetut alueet ovat arabialuetta ja että sinne rakennetut juutalaisyhteisöt ovat laittomia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138322

3. JUUTALAISYHTEISÖJEN johtajat, joita maan media kutsuu uskollisesti ”setlereiksi”, ovat ynet.com web-sivun mukaan aloittaneet aktiivisen ja jopa hyökkäävän kampanjan pääministerin evästämiseksi ennen hänen Washingtonin matkaansa ja keskustelujaan Obaman kanssa, ettei hän tällä kertaa ”pettäisi äänestäjiään ja taipuisi juutalaisten rakentamisen kieltämiseen Juudeassa ja Samariassa”. He näyttävät olevan huolestuneita, ettei Netanyahun kantti kestä Valkoisen Talon vihamielisessä ympäristössä, eivätkä varmaan ilman syytä, sillä Mitchellin tarkoituksena on Israelin matkansa aikana vaatia juuri sitä.
”Jos Netanyahu palaa Washingtonista taas uuden rakennuskiellon kanssa, hän saa varautua ennen kokemattomaan vastustukseen juutalaisyhteisöjen asukkaitten taholta, jotka tulevat ”vainoamaan” häntä minne ikinä hän meneekin”, kampanjan puuhamiehet lupaavat.

”NETANYAHU on ensimmäinen Israelin pääministeri, joka julisti täydellisen rakennuskiellon Juudeassa ja Samariassa”, toteavat kampanjan johtajat, juutalaisyhteisöjen komitean puheenjohtaja Beny Katzover, Binyamin juutalaisyhteisöjen puhemies Idzik Shadmi sekä oikeamielisyysyhteisön (komemiyut) johtaja Bezalel Smutritz. He vakuuttavat, ettei kieltoa vastustettu kovin aktiivisesti siksi, että Netanyahun hallitus lupasi sen olevan ainutkertaisen ja ettei sitä jatkettaisi. He lupaavat koventaa vastustuksensa, jos hallitus rikkoo lupauksensa.
He sanovat aiemman toimintansa kohdistuneen puolustusministeri Ehud Barakiin, jonka he ovat kokeneet vastustajakseen, mutta nyt päähuomio keskistetään pääministeriin.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3912788,00.html

4. VENÄJÄN ulkoministeri Sergey Lavrov saapui myös Israeliin viralliselle vierailulle. Hän tapasi ulkoministeri Avigdor Liebermanin ennen tapaamistaan PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin Ramallahissa. Lieberman totesi ennen Lavrovin tapaamista näin: ”Olen optimistinen ihminen, mutta en silti usko Palestiinan valtion perustamiseen kahden vuoden sisällä vuonna 2012. Voimme uneksia ja haaveilla, mutta todellisuus kertoo aivan muuta, eli että olemme vielä kaukana sopimuksen solmimisesta.”

ULKOMINISTERI Lavrov oli toista mieltä tavattuaan Abbasin tiistaina. ”Jos jokainen esittää hyvää tahtoa ja keskinäistä luottamusta, jos kansainväliset neuvottelijat puskevat aktiivisesti osapuolia keskinäiseen sovintoon, tämä päämäärä on täysin realistinen.”
Pahin särö Israelin ja Venäjän välisissä suhteissa on Venäjän avoin keskustelu Hamasin edustajien kanssa. Lieberman arvosteli kärkevästi Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin tapaamista Hamas-johtajan Khaled Mashaalin kanssa. Lavrov puolusti maansa kantaa sanoen, että on aivan oikein jatkaa yhteyksiä Hamasin kanssa, joka voitti palestiinalaisten vaalit vuonna 2006. Hän totesi kuitenkin, että Venäjä pyrkii taivuttamaan Hamasin omaksumaan politiikan, joka on lähempänä Fatahin harjoittamaa, tulemaan mukaan poliittiseen prosessiin ja tukemaan arabien rauhansuunnitelmaa. Hän selitti, että ilman Hamasin mukanaoloa on mahdotonta edistää mitään taloudellista suunnitelmaa Gazassa. Lieberman kuitenkin totesi, että suhteet maitten välillä toimivat erimielisyyksistä huolimatta.

LAVROV puolusti kvartetin roolia Israelin ja palestiinalaisten välisten suhteitten edistämiseksi mainiten, että kvartetti asetti komitean edistämään asiaa, ja kutsui siihen mukaan myös arabiliiton edustajan. Hän kiersi JP:n toimittajan kysymyksen, toimittaako Venäjä Iranille S-300 ilmapuolustusjärjestelmän tekemänsä sopimuksen mukaan. Hän selitti, että siitä päättää Venäjän presidentti YK:n turvallisuusneuvoston viimeisen sanktiopäätöksen perusteella, ja että presidentti Medvedev antaa selvityksen kielletyistä toimituksista lähiaikoina.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=179955

5. UUTISSOTSIKOITA
- Englantilainen privaatti-yhtiö Saladin Security lupautuu kouluttamaan 80 palestiinalaista poliisia kommandojoukoiksi Jerusalemia varten EU:n toimeksiannosta. Niiden pääasiallisena tarkoituksena sanotaan olevan suojella EU:n kohteita Jerusalemin itäosissa, mutta ne tullevat lisäksi valvomaan järjestetystä Jerusalemin itäosan kaduilla. Poliisitoiminta tapahtuu muissa PA:n kaupungeissa sen antaman esimerkin mukaisesti. Artikkelin mukaan yhtiö on jo anonut ja saanut luvan Israelin viranomaisilta, että sen kouluttajat saavat kulkea aseistautuneita. Artikkelissa todetaan, etteivät Israelin, EU:n eikä Saladin Securityn virkailijat halunneet kommentoida uutista. Israelissa nousee pelko, että tämä on yksi oireista, jonka mukaan Israelin johto valmistautuu luopumaan Jerusalemin itäosista vastoin kansalaisten toiveita pitää Jerusalem jakamattomana. http://www.israeltoday.co.il/default.aspx?tabid=178&nid=21407
- Israelin turvallisuusjärjestöt toteavat tyydytyksellä, että jalkapallon maailmancupin yksi positiivisista tuloksista on se, että palestiinalaisille jää vähemmän aikaa kivittää israelilaisia autoilijoita. Komentokeskus kertoo, että viikoittaisen 30 –40 kivityksen sijasta niitä on nyt 10-20. http://www.israeltoday.co.il/default.aspx?tabid=178&nid=21405
- Gazassa näyttää olevan aikaa ammuskella Kassameja Israelin puolelle. Aikaisin keskiviikkoaamuna Kassam iski lähelle Sdot Negev pakalliskeskusta osuen varastoon tuhoten sitä. Onneksi työntekijöitä ei ollut paikalla. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3912852,00.html
- Uutiset kertovat iranilaisen ydinfyysikon paenneen Yhdysvaltoihin, tai joutuneen CIA:n sieppaamaksi, jotka kiduttivat häntä. Toisen videonauhan mukaan tämä fyysikko Shahram Amiri opiskelee Yhdysvalloissa täysin luvallisesti. Hänen kerrottiin paenneen pyhiinvaellusmatkan aikana Mekkaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3912858,00.html
- Saudikuningas Abdullah oli Obaman vieraana Valkoisessa talossa. Obaman hevoshymy on kuvissa yhtä leveä kuin ennenkin ja lehdistötilaisuudessa molemmat suitsuttivat ylistystä toisistaan ja hyvistä suhteista, mutta yksityiskeskusteluissa – ainakin huhujen mukaan – Abdullah ilmaisi pettymyksensä Obaman vitkasteluun Iranin pysäyttämiseksi ydinaseensa rakentamiseksi. Obama lupasi saudeille lisää aseita ja koneita. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3912764,00.html
- Eilen tiistaina 17. Tammuz-kuuta, alkoivat kolmen viikon suruajat, jotka kulminoituvat 9. Av-kuuhun, jolloin useimmat Israelia ja juutalaisia kohdanneet katastrofit tapahtuivat. 17.Tamuz-kuuta Moses tuli alas Sinain vuorelta laintaulujen kanssa vain todetakseen kansan ratkenneen avoimeen juominkeihin, irstailuun ja epäjumalanpalvontaan. Samana päivänä papit joutuivat lopettamaan uhritoimitukset Temppelissä, koska ei ollut uhrieläimiä Jerusalemin saarron vuoksi I Temppelin aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138323

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021