PERJANTAI 02.04.10

1. MAALISKUUN aikana havaittiin selvää hyökkäysten lisääntymistä sekä Gazasta että Juudeassa ja Samariassa ja varsinkin Jerusalemissa. Hamasin taktiikkana on ollut hillitä raketti-iskuja Israelin puolelle johtuen luultavasti siitä, että operaatio cast lead jälkeen se katsoo asialliseksi lisätä asearsenaaliaan sekä kouluttaa miehiään uusien aseitten käyttöön. IDF:n piirissä uskotaan, että Hamasilla oli ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjuksia, mutta koska sen miehet eivät osanneet käyttää niitä, ne pidettiin varastoissa. Nyt IDF:n taholla arvioidaan, että miehiä on koulutettu niiden käyttöön ulkomailla.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti puhelinkeskustelussaan Hamas-johtajan Khaled Mashaalin kanssa lopettamaan rakettien ampumisen Gazasta Israeliin, johon Mashaal vastasi Hamasin pyrkivän tekemään vaadittuja toimia rakettitulen lopettamiseksi selittäen, että Hamas pyrkii pitämään alueen rauhallisena eikä ole kiinnostunut hyökkäyksistä.
IDF:n käsityksen mukaan Hamas on kuitenkin kovan paineen alaisena raketti-iskujen aloittamiseksi. Painostus tulee sen omien keskitason sotilasjohtajien taholta, jotka ovat turhautuneita toimettomuuteen, mutta myös tavallisen kansan taholta ja varsinkin al-Qaidan kanssa suhteissa olevien terroriryhmien taholta.

HAMASIN virallisen kannan mukaan se pyrkii kasvattamaan diplomaattista uskottavuuttaan ja tunnusta ulkomailla, ja siksi se pyrkii pidättymään hyökkäyksistä toistaiseksi. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sanoutunut irti lopullisesta päämäärästään, jonka tarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen ja sen korvaaminen islamilaisella hallinnolla. Hamasin pyrkimyksistä aseistautumiseen on esimerkkinä Egyptin poliisien äskettäin Siinailta löytämä valtava asekätkö, jossa oli 100 ilmatorjuntaohjusta, 45 panssarintorjuntaohjusta ja 40 pommia, jotka oli tarkoitus salakuljettaa Gazaan. (JP)

2. ISRAELIN turvallisuusjärjestö Shin Bet julkisti torstaina kuukausiraporttinsa, jossa se ilmoittaa terrorihyökkäysten selvästi lisääntyneen maaliskuun aikana.
Kaikkiaan 125 terrori-iskua rekisteröitiin maaliskuun aikana Israelissa; helmikuussa terrori-iskuja oli kaikkiaan 53.
Suurin lisäys todettiin Jerusalemin kaupungin alueella sekä Gazan ja Israelin rajan läheisyydessä, jossa sotilaitten lisäksi yksi thaimaalainen työntekijä sai surmansa.

JERUSALEMISSA maaliskuun aikana rekisteröitiin 27 terrorihyökkäystä, verrattuna helmikuuhun, jolloin niitä oli kolme.
Juudeassa ja Samariassa rekisteröitiin 62 hyökkäystä, edellisessä kuussa 37.
Kaikkiaan 54 palopommihyökkäystä Juudeassa ja Samariassa sekä lisäksi 25 Jerusalemin alueella. (JP)

YITZHARISTA kotoisin oleva mies joutui palestiinalaisten kivisateeseen kotikylänsä lähellä torstai-iltana ajaessaan lastensa kanssa. Hän sai kivenmurikan päähänsä istuessaan autonsa takaistuimella kahden lapsensa kanssa. Lapset säilyivät vammoitta, mutta hänet jouduttiin kiireesti viemään Beilinsonin sairaalaan, jossa hänen todettiin saaneen kallonmurtuman, mikä vaatii leikkauksen. Kuin ihmeen kautta lapset eivät vahingoittuneet. Hyökkäyksen katsotaan olevan seurauksena siitä, että IDF poisti Hawarran tarkastuspisteen sallien terroristeille vapaan pääsyn Yitzharin kylän lähelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136824

3. KAIKKIAAN 20 000 ihmistä arvioidaan vierailleen Hebronissa Patriarkkojen mausoleumin lähellä paikallisen juutalaisyhteisön järjestämien juhlallisuuksien aikana.
Negevin ja Galien kehittämisen apulaisministeri Ayoub Kara (Likud) kehotti pääministeriä pysymään lujana eikä kumartamaan Obaman edessä. ”Sano ”ei” Obamalle ja ”kyllä” Israelille, oli hänen evästyksensä.
USEAT PUHUJAT opastivat kansaa, joka oli tullut paikalle kuin kiittämään Netanyahua siitä, että hän oli lisännyt Patriarkkojen mausoleumin kansalliseen perinnelistaan, mikä aiheutti vastalauseitten tulvan sekä palestiinalaisten että heidän ulkomaisten tukijoittensa taholta. Palestiinalaisjohtajat uskovat saavansa mausoleumin, jota he kutsuvat nimellä Ibrahim Mosque, Palestiinan valtion alueelle, mikäli sellainen joskus perustetaan.

Sekä paikallisjohtajat että muutkin puhujat ja ministerit sanoivat haluavansa lähettää viestin sekä presidentti Obamalla että pääministeri Netanyahulle, etteivät juutalaiset koskaan luovu Patriarkkojen hautaluolista eikä Juudeasta ja Samariasta, joita PA haluaa omistaa.
Puheissa tähdennettiin sitä, että juutalaisten herääminen puolustamaan ja hoitamaan kansallisia perinnekohteitaan nostaa Israelin diplomaattista asemaa ja kansallista itsetuntoa.

Muutamat puhujat, kuten Tzipi Hotoveli, onnittelivat paikalle tulleita oikeasta ratkaisusta viettää lomaansa Hebronissa ja toivoivat monien poisjääneitten tiedostavan entistä syvemmin muinaisten kansallisten ja uskonnollisten kohteitten merkityksen. Hotoveli viittasi siihen, että joillekin Tel Aviv on tärkeä, mutta se on vain 101 vuotta vanha, Hebronilla on ikää 4000 vuotta, Jerusalemilla 3000 juutalaisena pääkaupunkina.
Yksi juutalaisia juhlijoita kuljettanut bussi eksyi Hebronin arabialueelle joutuen kivisateeseen, joka särki auton ikkunoita ja haavoitti yhtä naista sekä aiheuttaen shokkitiloja toisille. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136822

4. ISRAELIN puolustusministeriö ilmoitti torstaina, että se suunnittelee uusia myönnytyksiä palestiinalaisille ”hyvän tahdon eleenä”, mutta voi olla täysin varma. että tällaiset ystävyydenosoitukset ovat täysin yksipuolisia. Se on kuin mielitiettynsä hylänneen kosiskelua, joka on menettänyt kaikki lämpöiset tunteensa häntä kohtaan, jos niitä olikaan.

MYÖNNYTYKSIÄ etsii Hallituksen Toimien Koordinoija Territorioissa (COGAT), joka toimii puolustusministeriön sisällä. Nämä eleet tulevat aikana, jolloin Israelin ja USA:n hallitusten välisten suhteitten sanotaan olevan heikoimmillaan vuosikymmeniin.
PA on tiettävästi lähettänyt sisäministerinsä Saeed Abu Alin Washingtoniin esittelemään omia esityksiään, joihin ei vahingossakaan sisälly myönnytyksiä hyvän tahdon eleinä Israelille, vaan uusia ja taas uusia vaatimuksia. Osan näistä sisältynee COGAT:in omaan listaan. ”Palestiinalaiset ovat kiinnostuneita rajoitusten helpottamisesta ja alueitten siirtämisestä PA:n valvontaan”, kertoo PA:n virkailija Abu Alin kauppalistasta Washingtonissa.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN taholta tunnustetaan, että myönnytysten listalla on tiesulkujen poistamisia sekä määrättyjen alueitten siirtäminen PA:n täyteen tai osittaiseen valvontaan. Yksi näistä on rakenteilla olevaan Rawabin kaupunkiin johtaja tie, joka suunnitelmien mukaan kulkee C-alueen kautta, joka on Israelin turvallisuus- ja siviilihallinnossa.
IDF:n edustaja sanoo, ettei se periaatteessa vastusta uusia myönnytyksiä PA:lle, mutta että se odottaa hallituksen laajempia päätöksiä tässä asiassa. (JP)

5. FATAHIN johtajiin kuuluva Nabil Shaath selvittelee JP:n artikkelissa, jonka kynäili Kh.
A Toameh, mitä PA:n johtajat tarkoittivat äskeisillä uhkauksillaan, joissa he kehottivat kansaa nousemaan vastarintaan Israelin vastaan.
Shaath selittää, ettei tarkoitus ole aloittaa aseellista taistelua, vaikka sillä onkin siihen täysi oikeus. Toiseksi hän selitti, että PA:n johto hallitsee tilannetta täysin Länsirannalla ja valvoo kansan taistelua siellä, mikä tilanne ei ollut toisen intifadan aikana v. 2000. Hän sanoi PA:n pystyvän estämään kehitystä muuttumasta aseelliseksi, huolimatta siitä, että IDF yrittää kiihottaa sitä siihen suuntaan käyttämällä kohtuutonta voimaa väkivallan taltuttamiseksi.

SHAATH analysoi tilannetta edelleen todeten, ettei mielenosoitusten muuttuminen aseellisiksi ole mahdollista, kun IDF valvoo Juudeaa ja Samariaa ja saartaa Gazan kaistaa. Kuitenkin, hän lisää, ”tämä ei tarkoita sitä, etteikö palestiinalaisilla ole oikeus tarttua aseisiin Israelin aseellista miehitystä ja aseistettuja setlementtejä vastaan. Kysymys on vain siitä, olisiko se hyödyllinen ja tehokas näissä olosuhteissa.” Tämä yksi Oslon sopimusten laatijoista luonnehti Gazan asukkaitten gerillaiskut täysin hyväksyttäviksi Israelia vastaan, koska se ympäröi sen aluetta miinoilla, tankeilla ja valvontailmapalloilla. Hän katsoi tässäkin epäviisaaksi hyökätä (liian) voimakasta vihollista vastaan, ja että saarron murtaminen ei onnistu näissä oloissa. Hän sanoi, että Fatah toimii kansannousun kautta Israelin politiikan vastustamiseksi, vastustaa Israelia poliittisesti ja taloudellisesti sekä oikeudellisesti kansainvälisesti, toimii kansallinen sovun saavuttamiseksi Hamasin kanssa sekä rakentaa instituutioita Palestiinan valtiota varten. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- USA:n senaattori John Kerry toteaa Syyrian vierailunsa päätteeksi, että presidentti Bashar Assad on antautunut rauhan saavuttamiseen Israelin kanssa. Kuitenkin Assad hakee uusia kumppaneita taistelemaan Israelia vastaan, kuten druusijohtaja Walid Jumblattin Syyrian vierailun yhteydessä tapahtui. Jumblatt perui aiemmat Assadia halventavat lausuntonsa. (JP)
- Pääministeri Netanyahun kanslia ilmoitti torstaina, ettei se voi hyväksyä Amerikan kristittyjen ”hyvän tahdon eleenä” lahjoittamaa 10 000 keltaista ruusua, arvoltaan symbolinen 19.48 USD kappaleelta. Netanyahun pelotteleminen näyttää olleen tehokas. Hän ei uskaltanut osallistua Hurva synagogan avajaisiin, hän ei voi vierailla Hebronin juhlallisuuksissa, ei Josefin haudalla, ei Jerusalemin itäosissa eikä missään, josta Obaman jengillä olisi jotain pahaa sanomista. (JP)
- Raoul Wallenbergin kohtalosta on odotettavissa uutta tietoa Venäjän avatessa arkistojaan. Hän luultavasti kuoli NL:n keskitysleirissä Siperiassa. (JP)
- Ateret Kohanim järjestön järjestämät kävelyretket Jerusalemin itäosiin, kuten Silwanin lähiöön, jossa vasemmiston kiihottamat palestiinalaiset rettelöivät lähes päivittäin, ovat saaneet suuren suosion. (JP)
- Egyptin turvallisuusjoukot ampuivat kolme afrikkalaista siirtolaista Siinain ja Israelin välisellä raja-alueella, nostaen tänä vuonna surmattujen määrän kahteentoista, sanoo HRW. (JP)
- PA:n turvallisuusjoukot harjoittelevat mielenosoitusten taltuttamista, eilen Kalkiliyassa, sitä ennen Jeninissä. (JP)
- IAF teki eilen useita ilmaiskuja Gazan kaistalle tuhoten pari metalliverstasta ja muita rakenteita. Kahden palestiinalaisen sanotaan haavoittuneen lievästi. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160548.html
- PA:n pääministeri Salaam Fayad sanoo, että Palestiinan valtio toteutuu ensi vuoden kuluessa. Fayad on saanut uutta pontta kvartetin tukiessa avoimesti hänen suunnitelmaansa valtion perustamiseksi 2012.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160513.html
- KE Ahmed Bibi maksoi lunnaat 10 arabista, jotka oli pidätetty Betlehemin mielenosoituksen yhteydessä.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136820
- Israelin arabia syytetään palopommin heittämisestä Meir Ami israelilais-kaupunkiin kahdesti Menashen alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136823

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021