TORSTAI 11.03.10

1. TAISTELU Israelin itsemääräämisoikeudesta on nyt siirtynyt kysymykseen Jerusalemin asemasta ja Israelin oikeuksista siellä. Israel julisti Jerusalemin maan jakamattomaksi ja yhtenäiseksi pääkaupungiksi vuonna 1980 lopetettuaan Jordanian miehityksen siellä 1967 kuuden päivän sodan aikana. Rauhansopimuksessa Jordanian kanssa 1994 Israel vahvisti Jordanian oikeuden Jerusalemin muslimeille pyhiin paikkoihin, mutta Jordania luopui muista vaatimuksistaan Juudeaan ja Samariaan.

YK:N YLEISKOKOUS julisti Israelin Jerusalemia koskevan päätöksen laittomaksi päätöslauselmalla 478, eivätkä maailman valtiot ole suostuneet siirtämään lähetystöjään Jerusalemiin. Vain Costa Rica ja Salvador pitivät lähettiläitään Jerusalemissa. Periaatteessa Jerusalem on edelleen YK:n hallinnon alainen, jota hallitaan YK:n hallintorakennuksesta Pahan Tiedon vuorella. Todellisuudessa YK:n hallinto ei koskaan toteutunut Jerusalemissa.

USA:N varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailu sattui pahaan saumaan, tai sitten ”sattumalla” on ollut sormensa pelissä, joko tarkoituksella tai ilman sitä.
Tiistaina, Bidenin juuri lopetettua ystävälliset keskustelunsa pääministeri Netanyahun kanssa, julkistettiin sisäministeriön Jerusalemin suunnittelu- ja rakennustoimikunnan päätös 1600 asuntoyksikön rakentamiseksi Jerusalemin keskustasta koilliseen olevaan Ramat Shlomon lähiöön. Kuin lisukkeena voileivän päälle tuli uudelleen julkisuuteen heinäkuussa tehty päätös 20 hotelliasunnon rakentamisesta Shepherd hotellikokonaisuuteen Jerusalemin itäosassa, mistä Obaman hallitus esitti vastalauseen Israelin USA:n lähettiläälle Michael Orenille todeten, että päätös on laiton. Tämä USA:n hallituksen tulkinta koskee kaikkea Israelin rakentamista 1949 aselepolinjan itäpuolella sijaitsevilla alueilla Jerusalemissa. (JP)

2. TÄNÄÄN uutiset kertovat, kuten haaretz.com uhmakkaasti, että Israelin rakennussuunnitelma 50 000 asuntoyksikön pysyttämiseksi etenee eri vaiheissa, joista
20 000 asuntoyksikön rakennussuunnitelmat ovat pisimmällä loppuosan odottaessa komiteakäsittelyä.
Haaretz.com kertoo lainaten vasemmistolaisen Ir Amim NGO-järjestön edustajaa Orly Noy, joka kertoo ”alueen muodostavan yhden arimmista kohteista Jerusalemissa Temppelivuoren jälkeen, ja että arabien asuntoalueen sisään rakennetut juutalaisasunnot muodostavat ylittämättömän esteen Israelin ja PA:n välisen konfliktin ratkaisemiseksi”.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1155460.html

Vain muutamaa päivää ennen Bidenin Israelin matkaa Ehud Barak kertoi hyväksyneensä 120 asuntoyksikön rakentamisen Haredim-kansalle Betar Illitiin. Suunnitelma on osa 600 asuntoyksikön rakentamis-suunnitelmista, jotka ovat odottaneet toteutumistaan.
ULKOMAAILMAN, mukaan lukien ystävänä pidetyn USA:n, hallitusten näyttää olevan mahdotonta hyväksyä tosiasiaa, että Israel on itsenäinen valtio joka itse päättää rakentamisestaan maassaan ja varsinkin pääkaupungissaan. (JP)

3. VARAPRESIDENTTI Joe Biden näyttää kääntäneen takkinsa perin pohjin kohdatessaan odottamatta Israelin hallituksen taipumattomuuden rakentamisesta pääkaupungissaan. Haaretz.com kertoo, että hän tuomitsi jyrkin sanoin tiedot 1600 asuntoyksikön rakentamiseksi Ramat Shlomoon, joskin julkinen lausunto oli suhteellisen maltillinen: ”Tuomitsen Israelin hallituksen päätöksen edistää uusien asuntoyksiköiden rakentamissuunnitelmia.”

HAARETZ kertoo lisäksi, että Biden harkitsi jättäytymistä pois Netanyahun tarjoamilta illallisilta tiistai-iltana. Hän kuitenkin katsoi parhaaksi osallistua niihin, mutta viivästyi sovitusta ajasta 90 minuuttia. Liemet ja paistit jouduttiin kai lämmittämään uudelleen.

BIDEN VIERAILI PA:n johtajiston luona Ramallahissa eilen. Siellä hän sai kuulla PA:n puheenjohtajan vuodatuksia Israelin petollisuudesta ja vaatimuksia kansainvälisestä painostuksesta Israelin palauttamiseksi ruotuun. Näitä esittivät sekä pääministeri Salaam Fayad että puheenjohtaja Mahmoud Abbas.
BIDEN vakuutti USA:n horjumatonta tukea PA:lle niin kauan, kuin se etsii rauhaa. ”Lupaan teille, herra presidentti, että USA seisoo myös niiden tukena, jotka ottavat riskin, minkä rauhan sopimus vaatii.” Hän oletti epäsuorien keskustelujen alkavan pian ja muuttuvan siitä suoriksi elinkelpoisen ja yhtenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi. Abbas puolestaan kehotti Israelia lopettamaan ajan haaskauksen rakentamalla tosiasioita maalle sekä vaati Gazan saarron lopettamista. Hän kutsui PA:n suostumista keskusteluihin ”strategiseksi valinnaksi” ja totesi ajan kypsyneen kahden valtion muodostamiseksi, jotka asuvat rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa.

VARAPRESIDENTTI Joe Biden ei vielä Ramallahissa vieraillessaan ollut tietoinen, että arabiliiton arabisuunnitelman seurantakomitea oli suositellut Abbasille kieltäytyä epäsuorista keskusteluista tässä vaiheessa, kuten tämä oli kertonut haluavansa tehdä puhelin-keskustelussaan arabiliiton pääsihteerin Amr Moussan kanssa.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1155720.html

4. MISTÄ TÄSSÄ kaikessa on lopulta kysymys? Valehteleeko Netanyahu sanoessaan, ettei hän tiennyt 1600 asuntoyksikön julkistamisesta juuri nyt, ja valehteleeko sisäministeri Eli Yishai sanoessaan, ettei hänkään ollut tietoinen ministeriönsä suunnittelu- ja rakentamis-komitean päätöksestä julkistaa suunnitelma?
Jpost ottaa pääkirjoituksessaan varsin rankan asenteen todetessaan, ettei Netanyahu hallitse ylisuuren hallituksensa ministeriöitä, vaan kukin tekee omia suunnitelmiaan ja julkistaa niitä oman harkintansa mukaan, eli hallitus potee jonkinasteista halvaustilaa. Ainakin puolustus-
ministeriön kohdalla tämä pätee jos missään.

INFORMAATIO- ja diaspora-asioitten ministeri Yuli Edelstein sanoo: ”Ne jotka sanovat meidän hämmentäneen varapresidentti Bideniä eivät ymmärrä, että Jerusalem on meidän.” Hän täsmentää, että ”ne jotka sanovat meidän olevan halukkaita jakamaan Jerusalemin ovat väärässä, ja yhtä paljon ovat väärässä ne, jotka sanovat, ettei meillä ole oikeutta rakentaa Jerusalemin lähiöissä kuten Ramot tai Gilo”.

KOMMENTAATTORI Nadav Shragai (Haaretz) kertoo omana havaintonaan, että Israel voi syyttää vain itseään tilanteesta, mikä syntyi Jerusalemin rakentamisesta. Hän sanoo, että Israelin peräkkäiset hallitukset eivät ole missään vaiheessa selvästi erottaneet Jerusalemia Länsirannasta, minkä johdosta palestiinalaisille on muodostunut käsitys, että Jerusalem on neuvotteluissa mukana siinä missä muukin osa Israelin maata, ja että sopivalla ulkomaitten painostuksella Israel tulee lopulta taipumaan PA:n tahtoon. (INN)

5. NETANYAHUN hallitusta voidaan kritisoida monista puutteista ja harhaiskuistakin, mutta Netanyahu on selkeästi toistanut, ettei Jerusalemin rakentamista keskeytetä PA:n johdon kireistä vaatimuksista huolimatta, vaan rakentaminen jatkuu siellä. Ainoastaan voidaan heittää kysymys, ovatko asiat edenneet hallitsemattomina liian pitkälle, että kansainvälisen yhteisön omaksumaa PA:n kantaa puoltavaa asennetta voidaan enää kääntää. PA:n johto sen sijaan rummuttaa omia vaatimuksiaan kuin äänilevyltä.

VARAPRESIDENTTI Joe Biden pitää tänään puheen Israelin kansalle Tel Avivin yliopistolla ennen matkaansa Jordaniaan. Lienee syytä viivyttää tämän raportin julkistamista viimeisten tietojen saamiseksi mukaan. Ennakkotietojen mukaan Biden käsittelee puheessaan laajemmin Lähi Idän ja Iranin tilannetta ja USA:n roolia siinä, joskin palestiinalaisten kysymystä ei voitane kokonaan syrjäyttää uuden käänteen vuoksi.

6. UUTISOTSIKOITA
- PA:n puheenjohtaja Abbas peruutti sovitun Ramallahin aukion vihkimistilaisuuden naisterroristi Dalal Mughrabin nimiin, joka v. 1978 murhasi Tel Avivin rantatiellä johtamansa terroriryhmän kanssa 37 juutalaista, miehiä, naisia ja lapsia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136453
- Israeliin saapui 222 000 turistia helmikuun aikana, joka on 49% enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan tai yhtenäkään kuukautena Israelin historiassa. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana kasvua oli 53 % 2009 verrattuna.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136452
- Monet kansaedustajat ovat esittäneet pyynnön varapresidentti Bidenille, että hän vaikuttaisi Jonatan Pollardin vapauttamiseksi, joka kärsii 25. vuottaan elinkautisestaan USA:n vankilassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136451
- EU:n parlamentti hyväksyi Goldsteinin raporttia tukevan esityksen Israelin toivomuksista välittämättä. EU:n korkeat virkailijat ovat yksituumaisesti tuominneet Israelin rakentamissuunnitelmat Jerusalemissa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136451
- Varapresidentti Joe Bidenin puhe marxilaisesti orientoituneessa Tel Avivin yliopistossa ei sisältänyt mitään uutta. Hän valitti ymmärtäneensä väärin ilmoituksen 1600 asuntoyksikön rakentamisesta, kuten myös PA, kuvitellen sen alkavan välittömästi, kun aikaa voi vierähtää jopa vuosia. Hän vakuutti USA:n ystävyyttä ja tukea Israelille unohtamatta palestiinalaisia.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1155720.html
- PA:n puheenjohtaja Abbas sanoo, ettei hän suostu neuvotteluihin ennen kuin rakennuskielto koskee myös Jerusalemin itäosaa. (haaretz)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021