Friday, October 02, 2009

PERJANTAI 02.10.09
1. PRESIDENTTI Obama luonnehti eilen Genevessä pidettyä 5+1 maan kokousta yhdessä Iranin edustajien kanssa ”rakentavaksi aluksi”. Hän oli silmiinpistävän pidättyväinen kokouksen tuloksiin vastakohtana EU:n ulkomaanasioitten johtajan Javier Solanan ja Iranin pääneuvottelijan Saaed Jalilin hymyileviin ilmeisiin lehdistötilaisuudessa, jossa he molemmat pyrkivät vakuuttamaan kokouksen onnistumisesta. Solana ilmoitti samalla, että kokousta seuraa jatkokokous muutaman viikon sisällä.
Kokouksessa Iran velvoitettiin kahden viikon sisällä päästämään IAEA:n tarkastajat äskettäin julkistettuun ydinlaitokseen Qomin kaupungin lähellä. Iran ilmoitti jo aiemmin, että tarkastajat voivat päästä rakenteilla olevaan ydinlaitokseen, mutta on luultavaa, että laitoksen yhteydessä on suljettuja osastoja, joihin tarkastajia ei päästetä, arvioi Debkafile.
Toiseksi Iran velvoitettiin antamaan todisteita siitä, että sen ydinteollisuus palvelee pelkästään siviilitarkoituksia. Tätä Iranilta on vaadittu vuodesta toiseen ilman tuloksia, sillä Iran pitää kiinni oikeuksistaan päättää itsenäisesti ydinteollisuudestaan.
Kolmanneksi Iranin tarjous ostaa 19.75 %:n tasoon rikastettua uraania ulkomailta sisältää mahdollisuuden, että Iran pystyy varastoimaan pimeitä uraanieriä valvonnan ulkopuolella. Venäjä tarjosi tätä mahdollisuutta jo vuosia sitten, ja suostunee Iranin pyyntöön. Ydinpommiin tarvitaan uraania, joka on jalostettu yli 90 %:n tasoon. (JP)
2. IAEA:n pääsihteeri ElBaradei kertoi medialle muutama päivä sitten, että Iranin Qomin lähellä sijaitsevan ydinlaitoksen rakentaminen on aloitettu laittomasti ilman lupaa ja valvontaa. Iran ilmoittaa AP:n mukaan kutsuneensa hänet Teheraniin lähi aikoina.
Läntiset tiedustelujärjestöt ilmoittavat epäilevänsä, että Iran on hajauttanut ydinlaitoksensa pitkin laajaa maatansa. Tämä voisi selittää Iranin viranomaisen äskeisen lausunnon, että ”Qomin laitoksen julkistaminen sokeuttaa länsivallat”, eli sen julkistaminen heitettiin syötiksi.
ISRAELISSA vierailulla oleva Venäjän varapääministeri Victor Zubkov epäili Qomin ydinlaitoksesta julkistettuja tietoja liioitelluiksi ja sanoi Venäjän seuraavan tilannetta. Hän kuitenkin myönsi, että voimakas seurantamekanismi on saatava kehitetyksi. Hän vakuutti, ettei Venäjä missään tapauksessa hyväksy ydinasein varustettua Irania.
USA:n Valkoisen Talon edustaja Robert Gibbs kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin Iranin mahdollisista salaisista ydinlaitoksista nyt paljastuneen lisäksi. Epäilyksiä herättää se, että Qomin luota julkistettu lähes valmis ydinlaitos oli toinen salainen laitos. Senaattori Joe Lieberman vihjaili puheessaan torstaina tällaisesta mahdollisuudesta. Lieberman lisäsi, että huhujen todistaminen vääriksi kuuluu Iranille. ”Sen tulee sallia IAEA:n tarkastaa jokainen ydinlaitos, jokainen niitä koskeva dokumentti ja hallituksen päätös sekä avainhenkilökunta”. Hän vaati kovennettuja sanktioita, jopa yksipuolisesti, jos toisia maita ei saada mukaan. ULKOMINISTERI Hillary Clinton sen sijaan haluaa tyynnytellä kiihkeitä tunnelmia. Hän sanoi puheessaan torstaina, että Iran on antanut positiivisia eleitä valmiudestaan sovitteluun, mutta lisäsi odottavansa lupausten muuttumista teoiksi. Löytyi USA:sta sentään yksi asiantuntija Massachusettsin yliopistosta, Jim Walsh, joka kutsui Iranin asennetta positiiviseksi ja jopa yllättäväksi, mistä tarjous uraanirikasteen ostamiseksi toisesta maasta on todisteena. Toinen asiantuntija Ilan Berman Amerikan Ulkopoliittisesta Neuvostosta kertoi epäilysten säilyneen ellei vahvistuneen positiivisiksi katsotuista lupauksista huolimatta. Hän sanoi uraanin rikastamisen jatkuvan esteettä keskustelujen aikana. Edellisen perusteella voidaan arvioida, ettei IAF:n koneita nähdä Iranin taivaalla aivan pian.(JP)
3. TEESKENTELY, suomeksi kaksinaamaisuus eli farisealaisuus, on tullut silmiinpistävän ilmeiseksi PA:n korkeimman johdon puheissa ja toimissa viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana. Israelin hallituslähteet ovat toistaneet tätä runsaasti, ja JP:n kolumnisti Khaled Abu Toameh paljastaa tämän kolumnissaan kaikessa karmeudessaan: ”Siitä on tullut PA:n virallinen politiikka”. Toameh kertoo, että ”päivällä PA:n terävä pää toimii ja puhuu ikään kuin he eivät olisikaan solmineet mitään rauhaan tähtääviä sopimuksia Israelin kanssa: Israel on vihollinen, joka kieltää palestiinalaisten oikeudet, varastaa heidän maitaan, pidättää ja surmaa sen viattomia asukkaita ja laajentaa olevia setlementtejä”. Mutta yöllä, kertoo Toameh, virkailijoitten asenne muuttuu täysin: ”Vihollisesta tulee ystävä ja rauhankumppani, jonka kanssa on täysin laillista koordinoida turvallisuuskysymyksiä ja syödä Israelin kalliissa ravintoloissa”. Tähän voidaan lisätä tosiasia, että samat Israelin korkeat sotilasjohtajat ja siviiliviranomaiset, joita PA syyttää sotarikoksista ja ihmisoikeusrikoksista, ovat varmistaneet PA:n korkeiden viranomaisten oikeuden nauttia Israelin terveyden- ja sosiaalihoidon palveluksista, joista tavallinen Länsirannalla asuva palestiinalainen voi vain haaveilla. Tämä teeskentely tuli karkeasti ilmi kiihkosta, millä PA painosti YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniä hyväksymään Goldstonen raportin Gazan sodasta sellaisenaan voidakseen aloittaa oikeustoimet operaationaikaisia Israelin viranomaisia ja IDF:n upseereita vastaan. Kuitenkin ennen tuota cast lead operaatiota ja sen aikana PA:n johto suorastaan hoputti Israelia ei vain rankaisemaan Hamasia, vaan tuhoamaan sen hallituksen kokonaan, ja ilmaisi syvän pettymyksensä, ettei Olmert uskaltanut viedä operaatiota loppuun.
Edelleen, kertoo Toameh, PA pitää 1000 Hamasin jäsentä ilman oikeudenkäyntiä vankiloissaan, joissa heitä kuulustellaan kovakouraisen kidutuksen avulla, mistä todistavat monet kuulustelujen aikana kuolleet vangit. Tämä ei estä PA:ta syyttämästä Israelia rikoksista ihmisoikeuksia vastaan Haagissa.
Listaan voidaan lisätä PA:n turvallisuusjoukkojen yhteisneuvottelut IDF:n kanssa; syytökset al-Aksa moskeijan tarkoituksellisesta vahingoittamisesta kaivamalla sen perustuksia arkeologisten kaivausten varjolla, jotka kiihtyivät heti sen jälkeen, kun Netanyahu ja Abbas kättelivät toisiaan Washingtonissa ja istuivat saman pöydän äären Obaman vaatiman näytösesityksen vuoksi; syytökset, että kaivaukset Silwanin lähiön ja Davidin kaupungin alueilla aiheuttavat arabitalojen luhistumisia ja seinien repeytymiä. Väitetään jopa yhden tyttökoulun luhistuneen, ja siihen lisättiin perättömiä huhuja 11 arabioppilaan kuolemasta.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1254393079445&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
Edelliseen liittyy JP:n päätoimittajan David Horovitzin artikkeli Israelin taiteilusta ääriainesten välillä. Goldstonen raportti nähdään lähes kuoliniskuksi rauhantoiveille. http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1254393080343&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
4. IDF:N SOTILAAN Gilad Shalitin arvioidaan voivan päästä vapaaksi yli kolmen vuoden vankeudestaan ensi vuoden alkupuolella. Hamasin suostuminen tähän vaihtokauppaan sai aikaan Kairossa käytävät neuvottelut Hamasin ja Fatahin välillä, joissa Hamas on suostunut PA:n puheenjohtajan ja parlamentin (PLC) vaaleihin ensi vuoden alkupuolella, mutta ei tammikuussa, kuten aiemmin ilmoitettiin. Hamas katsoo saavansa erinomaisen vaalivaltin, jos se pystyy osoittamaan vapauttaneensa 1000 – tai mikä lopullinen määrä lieneekään – eri pituisia tuomioitaan kärsivää palestiinalaista. Vankien vaihto voisi tapahtua ennen PA:n vaaleja, alkaen aikaisintaan tammikuussa, ja se tapahtuisi useassa erässä.
Hamasin lupaama video Shalitin tämän hetkisestä kunnosta toimitettaneen Israeliin tänään aamupäivällä. Samaan aikaan 20 naisvankia luovutetaan Punaisen Ristin edustajille.
JP:n julkistaman aikataulun mukaan saksalainen välittäjä Ernst Urlau antaa videon pääministerin nimittämälle neuvottelijalle Hagai Hadashille puoli kymmenen maissa. Hadash tutkii videon, että se täyttää minimivaatimuksen – on pituudeltaan ainakin minuutin, Gilad Shalit puhuu jotain ja siinä on todiste sen kuvaamisen ajankohdasta. Tämän jälkeen Hadash matkustaa Israeliin ja ojentaa kasetin pääministerille, joka yhdessä viranomaisten kanssa katsoo sen. Hadash ottaa kopion videosta ja vie sen Giladin vanhemmille.
Israelin viranomaiset tervehtivät videon luovuttamista tyydytyksellä, mutta varoittavat samalla, ettei se merkitse Gilad Shalitin nopeaa vapauttamista. Sen vahvistavat Kairo ja Hamas. http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1254393081890&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
5. UUTISOTSIKOITA
- PA luopui vaatimuksestaan täksi päiväksi suunnitellusta YK:n ihmisoikeus-neuvoston äänestyksestä Goldstonen raportista, ja suostui siihen, että sitä käsitellään uudelleen maaliskuun kokouksessa. Palestiinalaisten edustaja Genevessä Ibrahim Khraishi selitti siirron syyksi sen, että PA haluaa sen taakse mahdollisimman suuren kannatuksen. USA:n kielteinen suhtautuminen raporttiin on voinut olla ratkaiseva elementti. (JP)
- Pääministeri Netanyahu antoi avainministeriöilleen, puolustus-, oikeus- ja ulkoministeriöille, tehtäväksi valmistella ensi viikoksi ehdotuksia, miten Israelin tulee taistella maailmalla voimistuvaa Israelin demonisoimista vastaan. Netanyahu selitti, että Goldstonen raportti on vain yksi osa siitä, sillä Israelin vastaisuus maailmalla on paljon laajempi kuin tämä raportti. Apulais-ulkoministeri Danny Ayalon viittasi mahdollisuuteen, että Israel voi nimittää puolueettoman komitean tutkimaan raportissa väitettyjä rikoksia. Netanyahu tunnusti, että mahdollisuudet estää raportin pääsemiseksi YK :n turvallisuus-neuvoston käsittelyyn ovat vähäiset. Hän selitti raportin vaikutuksia näin: Se vähentää kansainvälisen yhteisön mahdollisuuksia taistella terrorismia vastaan; Se vahingoittaisi YK:n arvovaltaa ja palauttaisi maailman sen synkimpiin aikoihin, sillä se laillistaa terroristien iskut siviilikohteisiin ja heidän piiloutumisensa siviilien suojaan; Se tulisi antamaan kuoliniskun rauhanprosessille, koska Israel ei enää uskaltaisi ottaa neuvotteluissa PA:n kanssa uusia riskejä, jotka voisivat vaarantaa sen turvallisuuden. Lieberman sanoi, että ulkomailla on tuhatkunta haastetta Israelia vastaan, mutta että nyt taistelu siirtyy ensimmäistä kertaa Israelin maaperälle. (JP)
- Lehtimajanjuhlien, succotin, lähestyminen on aiheuttanut jokavuotisen kiireen hankkia virheettömiä palmun lehviä. Niitä tuotetaan Gazasta, ja niitä varastetaan Jisreelin laakson JNF:n metsistä turmellen samalla pahoin siellä kasvavia palmuja. Galabriasta, Etelä Italiasta tuotetut etrogit, sitruunan hedelmät, turmeltuivat hyönteisten iskettyä niihin matkalla Israeliin. (JP)
- Ulkoministeri Lieberman sanoo, että Norjan edustajat kansainvälisissä tilapäisissä valvojissa (TIPH) Hebronissa ovat liian Israelin vastaisia. Nämä siviiliyksiköt ovat olleet siellä Baruch Goldsteinin surmattua 29 muslimi-rukoilijaa patriarkkain moskeijassa Hebronissa 1994. Tämä yksikkö on osoitus yhdestä omituisimmista YK:n alaisista toimista, ja käytännössä hyödytön. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1118388.html
- Espanjan asuntoministeriö päätti sulkea Israelin Arielin yliopiston opiskelijoitten osallistuminen kansainväliseen loppukilpailuun itsetoimivan aurinkotalon suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi. Israelin ulkoministeriö toteaa, että päätös tehtiin poliittisen perustein. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3784432,00.html

Thursday, October 01, 2009

TORSTAI 01.10.09
1. IHMISKAUPPAA parhaaseen ihmisryöstön tapaan käydään Hamasin ja Israelin neuvottelijoitten kanssa Egyptin tiedustelupäällikön Omar Suleimanin hellässä hoivassa ja Egyptin presidentti Hosni Mubarakin ja ulkoministeri Ahmed Aboul Gheitin suosiollisella hyväksymisellä. Mitenkään muuten tätä kissa ja hiiri leikkiä IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi Hamasin pantti-vankeudesta, jossa hän on ollut kesäkusta 2006 lähtien, ei voitane kuvailla. Minne on hävinnyt Israelin kuuluisa Mossad ja muut tiedustelujärjestöt, jotka ovat suorittaneet menneisyydessä useita mahdottomilta tuntuneita operaatioita?
Viimeisin vaihe tässä farssissa, joksi tätä vaihtokauppaa ihmisillä voitaisiin nimittää, ellei se olisi niin traaginen, on se, että Hamas lupaa toimittaa - ehkä perjantaina, ellei tule uusia mutkia matkaan – videon, jonka pitäisi todistaa, että Gilad Shalit on edelleen elossa. Mitään takeita siitä ei tietenkään ole, sillä tuskinpa videossa kerrotaan kuvauksen päivämäärää. Toiseksi Hamas on ”ihmisystävällisesti” luvannut toimittaa Shalitille rabbi Ovadia Yosefin hänelle siunaaman psalmikokoelman. Synttärilahja Shalitille taisi jäädä toimittamatta.
Israel on kuitenkin jo luvannut vapauttaa 20 naisvankia, joista 13 on tuomittu murhasta tai sen aikomuksesta. Ensimmäinen naisterroristi pääsi jo vapaaksi; 19 heistä on kotoisin Samariasta, vain yksi edustaa Gazan naisterrorismia. (JP)
2. KUKA LIENEEKÄÄN ollut se Israelin johtaja, joka aloitti tämän ihmiskaupan terroristien kanssa vastoin lujia vannomisia, ettei terroristien kanssa neuvotella, kirottu olkoon se päivä, jolloin päätös vaihtokaupasta tehtiin. Israelin johtajilla - varsinkin vasemmistolaisilla – on ollut harhaluulo, että toimittamalla palestiinalaisille etuisuuksia ja terroristeille lahjoja vapautettujen murhaajien muodossa, sillä saataisiin heidät suorittamaan vastapalveluksia ja ehkä jopa ojentamaan rauhan kättä juutalaisille. Tämän harhaluulon johdosta pääministerit ovat vapauttaneet vuosikymmeniksi ellei peräti elinkautiseen vankeuteen tuomittuja rikollisia muka ”PA:n puheenjohtajan aseman kohottamiseksi palestiinalaisten silmissä”, ja samasta syystä vapauttaneet murhista epäiltyjä terroristeja turvallisuusjärjestöjen etsintälistoilta. Täten nämä ”armahdetut”, kuten heitä kutsutaan, ovat saaneet immuniteetin, heitä ei voida pidättää, vaikka todisteet olisivat kuinka vahvat hyvänsä heitä vastaan. Tähän vaihtokauppaan ovat syyllistyneet myös oikeistolaiset pääministerit, Netanyahu muitten mukana, mutta usein niitä on jouduttu suorittamaan USA:n lähettien painostuksesta, jotka ovat havainneet tämän helpoksi tavaksi osoittaa ”puolueettomuuttaan” Israelin ja PA:n välillä.
TODISTEEKSI tavasta, millä Hamas ja Israel kohtelevat vankejaan, on syytä muistuttaa, että Israelissa jopa murhista elinkautisiin tuomitut vangit – myös naisvangit – saavat tuomionsa kärsimisen aikana opiskella, osallistua uskonnollisiin ja poliittisiin luokkiin ja rukoilla Allahiaan oman vapautumisesta puolesta. Toiseksi on syytä muistuttaa, että nämä vangit ovat rikollisia ja murhamiehiä, millä perusteella heidät on tuomittu usein kuukausikaupalla kestäneen oikeusprosessin kautta. Gilad Shalit ei ole syyllistynyt mihinkään näistä, häntä ei ole tuomittu missään oikeusistuimessa, eikä hän nauti niistä kansainvälisten lakien suomista etuisuuksista, joista Israelin vankiloissa istuvat nauttivat: Omaisten ja ystävien vierailuoikeus, ilmainen lääkintähoito, vapaus liikkua sairaala-alueella ja puhelimen käyttöoikeus. Tästä huolimatta JP:n journalistit kehtaavat sanoa, että ”Israel maksaa alhaisen hinnan Shalitin elonmerkistä”, ja jopa presidentti Peres puhuu hyväksyen vaihtokaupasta. (JP)
3. KUIN TODISTEENA tämän myöntyvyyspolitiikan epäonnistumisesta ja vaarallisuudesta on PA:n aloittama kiivas painostus YK:n ihmisoikeusneuvostossa IDF:n Gazan operaation tuomitsevan Goldstonen raportin hyväksymisestä sellaisenaan ja sen viemisestä YK:n yleisistuntoon ja sitä kautta turvallisuusneuvoston käsittelyyn, jolla on valta tehdä sitovia päätöksiä sen pohjalta. Goldstone jatkaa itse raporttinsa puolusteluja antaen haastatteluja ja pitäen puheita, joissa hän syyttää Israelia tahallisesta ja tarkoituksellisesta siviilikohteiden tulittamisesta, sotarikoksista ja ihmisoikeuksien loukkauksista. PA:n edustajat Genevessä ovat innosta hehkuen kertoneet, että heillä on jo tarpeeksi suuri enemmistö ihmisoikeusneuvostossa myönteisen päätöksen saamiseksi Goldstonen raportista. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeustaistelu Israelin uskottavuudesta on saamassa ensimmäisen tappionsa. Kysymys on kuitenkin Palestiinan kansan edustajista, joitten kanssa tulisi pystyä sopimaan Israelin kanssa rauhasta, maan jakamisesta ja luonnonrikkauksien oikeuden-mukaisesta omistuksesta. Palestiinalaiset näyttävät tekevän kaikkensa, etteivät rauhankeskustelut koskaan pääsisi edes alkamaan näissä olosuhteissa. Minkäänlaisista ”hyvän tahdon eleistä” tässä yhteydessä PA:n taholta ei voida puhua. Lienee selvää, ettei rauha Israelin kanssa ole PA:n asialistan kiireisin toimi.
Pääministeri Benyamin Netanyahu selitti journalisteille, että YK:n ihmisoikeusneuvoston hyväksyvä päätös Goldstonen raportista voi hyllyttää rauhankeskustelut epämääräiseksi ajaksi. Se on jo alkanut vaikuttaa Israelin asenteisiin kauppasuhteissa PA:n kanssa. Pääministeri kuitenkin hyväksyi qatarilaisen rakennusliikkeen Gazan uuden sairaalan urakoitsijaksi. Eipä ole tiedossa, mitä hän vaati vastalahjaksi? (JP)
4. FATAHIN JA HAMASIN välillä voi olla monia sovittamattomia erimielisyyksiä, mutta yhdestä asiasta molemmat ovat yksimielisiä: IDF:n sotilaitten sieppaaminen kannattaa, ja se on paras tapa saada Israelin pidättämät ja tuomitsemat terroristit vapautetuiksi Israelin vankiloista. Molemmat ovat lisäksi havainneet, että Israel on heikko – ei ehkä sotilaallisesti, aseistuksensa ja armeijansa koulutuksen vuoksi, vaan henkisesti ja moraalisesti rikki. Tätä ne pyrkivät hyödyntämään ilman pidikkeitä, niitähän eivät näytä sitovan samat säännöt kuin Israelin turvallisuusjoukkoja ja armeijaa, joitten varovaista ja ihmishenkiä säästävää toiminta-mallia ne pitävät heikkoutena. Tässä näkyy tuo näkemysten olennainen ero: Juutalainen arvostaa elämää, palestiinalainen ja arabi ihannoi kuolemaa, koska sehän vain jouduttaa pääsyä Allahin luo paratiisiin, jossa odottaa 72 koskematonta neitsyttä – tosin vain miehiä, ei ole tiedossa, mitä naisterroristit saavat kuollessaan.
Länsimaailman silmissä Fatah edustaa maltillista palestiinalaissuuntaa, ja sen varjolla se on saanut satoja miljoonia vuosittain avustuksina, joista suuri osa valuu johtajien ulkomaisille pankkitileille. Todellisuudessa Fatah on yhtä verenhimoinen kuin Hamaskin. PA:n vankeinhoidon ministeri Ashraj al-Ajrami avoimesti puolusti panttivankien sieppaamista PA:n TV:n ohjelmassa kesäkuussa 2008, koska ”se on paras tapa vapauttaa Israelin pidättämiä terroristeja”. Hamasin edustaja sisäministeri Said Siam kertoi asiasta yhtä avoimesti Abu Dabin TV:n ohjelmassa kesäkuun 26.päivänä 2006. Molemmista ohjelmista on videoesitys alla olevassa INN:n osoitteessa. Videot käänsi PMW.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133638
Tämä panttivankien sieppaamispolitiikka on ulotettu jopa lasten ohjelmiin ja piirrettyihin sarjoihin, kuten INN:n artikkeli kuvaa. Tämä kaikki on juuri sitä vihaa ja halveksuntaa juutalaista kohtaan, joka Oslon sopimuksista lähtien PA:n tuli poistaa lastentarhoista, kouluista, instituutioista ja mediavälineistä, mutta joka jatkuu esteettä vuodesta toiseen. Tämä on käsittämätöntä leväperäisyyttä sekä Israelin että länsivaltojen taholta. Miksei voisi yhtenä päivänä lyödä hanskat pöytään ja todeta hyvään juutalaistapaan: Daijanu, tarpeeksi. (INN)
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin rauhankeskustelijat tapasivat eilen keskiviikkona USA:n Lähi Idän lähettilään George Mitchellin, joka tapaa PA:n edustajat tänään. Obaman hallitus yrittää epätoivoisesti saada keskustelut rauhasta käyntiin, mutta viime aikaiset näkymät ovat loitontaneet osapuolia entisestä kauemmas toisistaan. Abbas julistaa jääräpäisesti, että kaikki rakentaminen Länsirannalla on lopetettava ehtona keskusteluille, ja Netanyahu kieltäytyy siitä yhtä ehdottomasti. Toiseksi ilmapiiri on entistä tulehtuneempi, jotta suotuista keskusteluyhteyttä syntyisi. (JP)
- Tarkkailijat huomioivat, että Hamas halusi julkistaa videonauhan Shalitista vaikuttaakseen sen kautta Israelin yleiseen mielipiteeseen, joka on alkanut kyllästyä hedelmättömiin uutisiin keskusteluista, jotka vuoroin edistyvät vain taantuakseen seuraavassa uutiskatsauksessa. (JP)
- Poliitikot hylkäävät Goldstonen vaatiman laajan tutkimuksen tekemisestä IDF:n roolista Gazan cast lead operaation aikana. (JP)
- Israelin Haifan tiedemiehet ovat löytäneet keinon, jolla ihmisen ihosoluja voidaan ohjelmoida taaksepäin lähelle kantasoluastetta. He kehittivät menetelmän japanilaisen professori Shinya Yamanakan tutkimusten pohjalta, joissa hän pystyi ohjelmoimaan hiiren ihosolun. http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1254163555968&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
- USA:n juutalaiset suosittelevat sotilaallisia toimia Iranin ydinlaitoksia vastaan. Uudessa gallupissa 56 % vastaajista ilmoitti kannattavansa sotilastoimia, 36 % vastusti niitä. 51 % vastustaa USA:n vaatimuksia rakentamisrajoituksista Juudeassa ja Samariassa, 41 % kannattaa, 60 % kannattaa juutalaisyhteisöjen tyhjentämistä siellä pysyvän rauhansopimuksen yhteydessä. Obaman suosio oli 54%, 32 % kielteinen. Netabyahua kannatti 59 %, 23 % ei. 51 % ei usko, että Israel ja PA pystyvät ratkomaan erimielisyytensä ja asua rauhassa. Pessimismi nousee 79 %:iin, kun kysyttiin suhteista Hamasiin. (JP) http://www.haaretz.com/hasen/spages/1117995.html

- Turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata + Saksa neuvottelevat tänään Iranin ydinteollisuudesta. Ahmadinejad esittää, että Iran voisi ostaa ulkopuoliselta maalta 19.75 %:n tasoon rikastettua uraania; se itse voisi ensin rikastaa sen 3.5 %:n tasoon. Tähän sisältyy jokin kompa, joka paljastunee vasta myöhemmin, jos siihen suostutaan. Toimittajina voisivat olla Pohjois-Korea, Intia, Kiina ja tietenkin Venäjä. (JP)
- IDF jatkoi iskujaan salakuljetustunneleita vastaan Gazan ja Siinain rajalla.
- Temppeli-instituutti nostaa kanteen poliisia vastaa siksi, että se suosii palestiinalaisia Temppelivuorella ja estää juutalaisten rukoukset siellä. Lisäksi kanne nostetaan yhtä poliisia vastaan siksi, että hän kirosi juutalaisrukoilijoita.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133649

Wednesday, September 30, 2009

KESKIVIIKKO 30.09.09
1. KESKUSTELUT YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän ja Saksan jäsenten sekä Iranin edustajien kanssa huomenna 01.10.09 Genevessä ovat USA:n viranomaisten mukaan vain alkusoittoa pitkälliselle prosessille. Vaikka keskusteluissa Iranin odotetaan kertovan uraanin rikastuslaitoksistaan ja yleensä ydinvoimaohjelmastaan, se tuskin tulee tyydyttämään länsivaltojen odotuksia. Keskusteluja on kiihottanut vain muutama päivä ennen kokousta julkistettu tieto uudesta ydinlaitoksesta. Iranin johto katsoi parhaaksi ilmoittaa laitoksesta julkisesti ennen kokousta, ettei se tulisi esille siellä yllättäen. Nyt Iran on saanut aikaa valmistautua seuratessaan julkistamisen aiheuttamia reaktioita maailmalla.
Toiseksi Iranin vallankumouskaartin järjestämät ohjusten testaukset juuri ennen kokousta ovat närkästyttäneet länsivaltojen edustajia, koska ne katsotaan Iranin esittämäksi uhkaukseksi kyvystään iskeä syvälle Eurooppaan ja Lähi Itään.
Keskusteluista huolimatta länsivallat valmistelevat sanktioita, vaikka Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti pari päivää sitten, että Venäjä ei tue sanktioitten koventamista. Hän tunnusti, että Iranin ohjuskokeet ovat ”huolestuttavia”, mutta hän oli eri mieltä presidentti Dmitri Medvedevin kanssa, joka G-20 kokouksessa vihjaili Venäjän asenteen muuttumisesta suostuvammaksi sanktioille. Lavrov kertoi Venäjän uutistoimistolle, että länsivaltojen tulee osoittaa ”itsehillintää” Iranin suhteen. Tämä on selvä takaisku myös Obamalle, joka kuvitteli saavuttaneensa läheisemmät suhteet Kremlin johtajien kanssa suostuttuaan peruuttamaan suunnitellun ohjustorjuntavyöhykkeen Itä Euroopan maihin. Lavrovin ilmoitus murentaa USA:n suunnitelmat kovennetuista sanktioista. Kiina yleensä seuraa Venäjän esimerkkiä. (JP)
2. IRANIN ydinenergiateollisuuden johtaja Ali Akbar Salehi teki selväksi haastattelussa tiistaina, ettei Iran koskaan luovuta oikeuttaan jatkaa ydinteollisuutensa kehittämistä. Hän kertoi Qomin luona vuoren sisään rakenteilla olevasta uraanin rikastuslaitoksesta, että se on kapasiteetiltaan pieni, ja että se rakennetaan vuoren sisään siksi, että sen laitteet ja henkilökunta olisivat suojattuina mahdollista sotilaallista iskua vastaan, mitä hän ei pitänyt todennäköisenä, koska ”väärät askeleet sytyttäisivät tulen, jota olisi vaikea sammuttaa”.
Länsivallat näyttävät luopuneen vaatimuksistaan estää jalostettujen öljytuotteiden kuljetus Iraniin, mikä olisi eniten ja välittömästi purrut sen talouteen. Kovennetut sanktiot voisivat sen sijaan kohdistua meriliikenteen vähentämiseen Hongkongista ja Arabiemiirikunnista, varsinkin Dubaista, sekä vakuutusmaksujen nostamiseen. Ulkomaisten investointien vähentäminen, varsinkin taloudellisten ja tietoliikennealueitten piirissä, sekä matkustus ovat mukana kuvissa.
Liian monilla mailla on liian suuria taloudellisia intressejä yhteyksistä Iranin kanssa, jotta ne voisivat osallistua tarvittavan suurella panoksella sanktioitten koventamiseen. Viimeksi Turkin pääministeri Erdogan esitti vastalauseensa sanktioista Irania vastaan. Turkki neuvottelee Irakin ja Syyrian kanssa läheisistä taloussuhteista, jotka hyödyttäisivät koko Kaksoisvirran alueen valtioita, ja Iran on vahvasti näissä suunnitelmissa mukana. (JP, Debkafile)
3. SAUDI ARABIAN kuningas Abdullah on tänään virallisella vierailulla Syyriassa. Hän pyrkii saavuttamaan yhteisen linjan suhteessa Iraniin, jota saudit ovat pitäneet pahimpana vastustajanaan, joka uhkaa heidän yksinvaltaista hallitustaan. Toinen listalla oleva asia koskee Jemenissä käytävää sotaa shia-kapinallisten ja hallituksen välillä, missä saudit rajanaapurina tahtomattaan joutuvat mukaan, koska kapinalliset liikkuvat esteettä rajan yli hankkien aseita ja varusteita Saudi Arabian kautta. Kapinalliset ovat shia-muslimeja, Jemenin hallitus edustaa sunnimuslimeja. Abdullah otti vastaan sunneja edustavan Syyrian presidentin Bashar Assadin tarjouksen viime viikolla Jeddassa toimia shia-mulimeja edustavan Iranin kanssa välittäjinä Jemenin sodassa. Tämä sopisi hyvin Saudi Arabialle, joka on huolestunut raja-alueittensa väkivallasta.
www.debka.com analysoi tätä artikkelissaan kertoen, että saudikuningas Abdullah näyttäisi tunnustavan Iranin aseman alueen voimakkaimpana valtiona. Saudi Arabian, Syyrian ja Iranin liittoutumasta tulisi keskeinen voimatekijä Lähi Idässä, joka pystyisi ratkomaan alueella esiintyviä ongelmia. Toisaalta se antaisi Iranin delegaatiolle Genevessä huomenna alkavissa neuvotteluissa paljon tukevamman selkänojan. Egypti on tässä joutumassa sivustakatsojan asemaan, mikä hyvin sopii Raamatun esittämään kehitykseen alueella. Turkki ei ole mukana tässä arviossa, mutta sitä ei voitane jättää huomiotta, kuten ei myöskään nousevaa Irakia.
Jos tällainen voimakas liitto saadaan syntymään, sillä tulee olemaan merkittävä asema neuvotteluissa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisessa. Toiseksi se tulisi painostamaan Libanonin hallitusneuvottelijoita löytämään sopiva kaava, jolla yhteishallitus Hizbullahin kanssa saataisiin nopeasti muodostettua. Myös Hamasin ja Fatahin yhteishallituksen muodostamiskeskustelut, jotka lienevät loppusuoralla, saisivat vauhtia.
Israelin kannalta tällaisen liittoutuman muodostaminen muuttaisi asemat perusteellisesti. Israelin neuvottelut palestiinalaisten kanssa Yhdysvaltain välityksellä jouduttaisiin käymään tämän liittoutuman avustuksella, jolla olisi tarvittava arvovalta jopa sanella rauhan ehdot.
Saudi Arabian ja Syyrian välit ovat olleet lähes poikki sen jälkeen, kun Syyrian hallituksen epäiltiin osallistuneen saudeille myötämielisen pääministeri Haririn murhaan. (Debkafile)
4. YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON asettaman ns. Goldstonen komitean raportti Gazan operaatio cast lead väitetyistä sotarikoksista ja rikoksista ihmisoikeuksia vastaan poiki ensimmäisen kansainvälisen välikohtauksen puolustusministeri Ehud Barakin virallisen Englannin vierailun aikana. Palestiinalainen ryhmä oli jättänyt haasteen lontoolaiselle tuomio-istuimelle Barakin pidättämiseksi syytettynä sotarikoksista. Oikeus käsitteli asiaa eilen ja päätti Englannin ulkoministeriön toivomuksen perusteella, että Barak nauttii kansainvälistä immuniteettia, eivätkä syytökset sotarikoksista hänen pidättämisekseen sovi hänen tapaukseensa. Barak osallistui Israelin labour-puolueen puheenjohtajan ominaisuudessa Englannin työväenpuolueen kokoukseen Brightonissa. Hän sai tiedon vaatimuksesta hänen pidättämisekseen kokouksen aikana. Barak ei suostunut Israelin ulkoministeriön suositukseen palata välittömästi kotimaahan vedoten Englannin ja Israelin välisiin ystävällisiin liittosuhteisiin. Seuraavana päivänä hän tapasi pääministeri Brownin sekä ulkoministeri Millibandin, jotka osoittivat suurta ystävyyttä häntä kohtaan. Barak viittasi myös siihen, miten hän muutama päivä sitten toimi isäntänä Englannin armeijan komentajan vierailun aikana.
Palestiinalaisten asiaa ajanut asianajaja varoittaa, että jatkoa seuraa. http://www.ynetnews.com/home/0,7340,L-3083,00.html
5. ISRAELIN sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin sanoo, että Israelin tulee laatia uusi ”eettinen koodi taistelussa terrorismia vastaan”. Hän laati yhdessä professori Asa Kasherin kanssa koodin 1990-luvulla, joka sittemmin hyllytettiin toisten laatiman koodin tullessa voimaan nimellä ”IDF:n Henki”. Yadlin kuitenkin selittää, ettei tämä koodi vastaa nykyistä vaatimusta epätasaisen taistelun tilanteissa, mikä tuli ilmi sekä vuonna 2006 Libanonin kakkossodan että viimeiseksi Gazan operaatio cast lead aikana. Armeijan komentaja Gabi Ashkenazi ei ole vielä ottanut kantaa Yadlinin esitykseen.
Vuonna 2003 Yadlin ja Kasher julkaisivat artikkelin nimellä ”Eettinen vastaterrorismi”. Siinä he ilmaisivat kantanaan, että terroristi voidaan eettisin perustein surmata, vaikka se vahingoittaisi tai surmaisi siviilejä. Vuotta myöhemmin he yhdessä armeijan lakimiesten kanssa kehittivät artikkelista dokumentin nimeltä ”Sotilaallinen etiikka sodassa terrorismia vastaan”. Silloinen armeijan komentaja Moshe Yaalon antoi tukensa dokumentille, ja hän pyrki edistämään sitä useilla armeijan foorumeilla, mutta sitä ei virallisesti koskaan hyväksytty armeijan eettiseksi ohjesäännöksi erikoisolosuhteita varten.
Yadlinin ja Kasherin eettisen ohjesäännön mukaan armeijan yksikön komentajan ensisijainen velvollisuus on suorittaa annettu tehtävä, mitä seuraa sotilaitten suojeleminen ja vasta kolmantena siviilien suojeleminen tehtävää suorittaessa. Tämä ohjesääntö ei kuitenkaan sovellu alueilla, joissa Israelin armeijalla on täysi valvonta. Siellä tulee noudattaa aiempaa ohjesääntöä ”IDF:n Henki”. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1117736.html
6. HAARETZ käsittelee web-sivullaan Iranin armeijan vahvuutta. Koska asia on kovasti ajankohtainen, otan siitä pääkohtia. Artikkeli on kokonaan alla olevassa osoitteessa.
- Iranin armeijan miesvahvuus on 523 000 miestä; armeijan komentaja on kenraali-majuri Ataollah Salehi.
- Iranilla on nestemäistä polttoainetta käyttävä Shihab-3 ohjus, kantomatka 2000 km. Uudempi ohjus Sejjil käyttää kiinteää polttoainetta, kantomatka 2000 km. Kolmas ohjustyyppi Ghadr-1 omaa 1800 km:n kantomatkan.
- Armeijassa on 350 000 miestä, asevelvollisia 220 000 miestä. Vallankumousvartijain yksiköissä palvelee lisäksi 125 000 hallitukselle uskollisinta miestä.
- Armeijalla on 1600 tankkia, osa kotivalmisteisia, suurin osa venäläismallisia, osin vanhentuneita. Miehistön panssaroituja kuljetusvaunuja on 640.
- Tykkejä on 8196, niistä 2010 vedettäviä, itse kulkevia 310.
- Merivoimissa palvelee 18 000 miestä, keskusjohto sijaitsee Bandar e-Abbasissa Persianlahden pohjoisrannalla. Sillä on 3 venäläismallista kilo-luokan sukellusvenettä, 3 risteilijää ja 2 korvettia. Iran sanoo itse rakentaneensa sukellusveneitä ja fregatin nimeltä Jamaran, sekä ranskalaisen mallin mukaan rakennettuja ohjusfregatteja.
- Ilmavoimissa palvelee 30 000 miestä, taistelukoneita on 319, mukana vanhentuneita F-14 sekä venäläisiä Mig-29 koneita, mutta taisteluvalmius lienee 60 %. Irakista Iraniin turvaan lennätettyjä koneita on Sukhoi S-24 ja –25, sekä helikoptereita. Iran sanoo teollisesti valmistavansa kotimaista hävittäjäkonetta Azarakhsh (salama).
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1117391.html
7. UUTISOTSIKOITA
- Israelia vaaditaan suorittamaan Gazan operaation kokonaisvaltainen tutkimus ennen kuin se pakotetaan siihen. (haaretz)
- Palestiinalaiset painostavat YK:n ihmisoikeusneuvostoa hyväksymään Goldstonen raportin kokonaisuudessaan. Israel harkitsee pidättyvänsä 300 miljoonan tietoliikenneverkoston rakentamisesta Länsirannalle syyttäen PA:ta tekopyhyydestä. Netanyahu suostui siihen että rakennusliike Qatarista rakentaa Gazan sairaalan.
- Saudit kieltävät antaneensa luvan IAF:n koneitten ylilentoihin matkalla Iraniin.
(haaretz)
- BeTzelem NGO-järjestö kritisoi Goldstonen raporttia yksipuolisena ja jo perusteiltaan virheellisenä. Tämä on tervetullut tuki Israelille joka taholta tulevien syytösten parissa.
- Israelin merivoimat tuhosivat tunneleita kahden raketin räjähtäessä eilen Gazan raja-alueella. Ne eivät aiheuttaneet vahinkoa. (INN)
- Goldstone syytti edellisissä tutkimuskohteissa sotarikoksista mielikuvitushenkilöä, syyttömiä ja jopa kuolleita ihmisiä 1993-1995. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133631

Tuesday, September 29, 2009

TIISTAI 29.09.09

1. VASTAUKSENA maailman kasvaviin vaatimuksiin Iranille sen rakentamien ja rakenteilla olevien ydinlaitosten alistamiseksi IAEA:n tarkastusten alaisiksi, Iranin vallankumousarmeija aloitti perjantaina lyhyen matkan ohjustensa testauksen jatkaen niitä vielä maanantaina, jolloin se kokeili pitkän matkan ballistisia ohjuksiaan, joilla se ilmoituksensa mukaan ulottuu Persianlahden maihin, osaan Eurooppaa ja Israeliin. Iran selitti testien ja siihen liittyvien sotaharjoitusten johtuvan Israelin esittämistä uhkauksista Irania vastaan. Iran ottanee tämän näkökannan puolustuksekseen ydinohjelmansa laajentamisesta ja kiihdyttämisestä IAEA:n kansainvälisessä keskustelutilaisuudessa 01.10.09 Genevessä. Presidentti Barack Obama väläytti G-20 maitten kokouksessa Pittsburghissa syyskuun 26. päivänä todella purevien sanktioitten mahdollisuutta, ellei Iran taivu IAEA:n vaatimuksiin. Debkafile arvioi artikkelissaan 26.09.09, että Teheran on edennyt liian pitkälle ydinohjelmansa toteuttamisessa, jotta sitä voitaisiin enää estää ilman väkivaltaa. Obaman hallitus tietää tämän ja sen tietää myös Teheranin mullahit, mutta mikä on IAEA:n reaktio tähän? IAEA:n egyptiläissyntyinen pääsihteeri Mohammed El-Baradei on ollut syytettyjen listalla viime päivinä. Hänen epäilleen pimittäneen järjestönsä keräämiä tiedustelutietoja Iranin ydin-ohjelman toteutumisesta juuri niiltä osin, jotka voisivat eniten syyllistää Iranin hallituksen. USA:n puolustusministeri Robert Gates tunnustaa, että USA on antanut Iranille liian paljon vapautta jatkaa ohjelmaansa, mutta ei suosittele sotilaallisia toimia sen keskeyttämiseksi.

(lähteet JP, www.debka.com )

2. OBAMAN hallituksen sovittelupolitiikasta huolimatta ja sen puolustusministeri Gatesin tyynnyttelevistä lausunnoista huolimatta USA valmistautuu mahdollisuuteen, että se lopulta kuitenkin joutuu turvautumaan sotilaalliseen iskuun Iranin ydinlaitoksia vastaan. Debkafile kertoo artikkelissaan 28.09.09, että Pentagon on kiirehtinyt sen tilaamien ”bunker buster” pommien rakentamista. Kysymyksessä on uusi ase, koodinimeltään GPU 57 A/B. Tämä 15 tonnin pommi pystyy tunkeutumaan 60.09 m maan sisään ennen räjähtämistään, joten sillä pystyttäisiin ainakin pahoin häiritsemään Iranin ja Pohjois-Korean kallioon louhittujen ydin-laitosten toimintaa. Pentagon on myös antanut ilmavoimille tehtäväksi valmistaa sopiva pommituskone aseen kuljettamiseksi kohteisiinsa. Kysymykseen tulisivat joko B2 tai uudempi Stealh pommittaja-hävittäjä, joka pystyy välttämään tutkahavainnot. Pommien oli tarkoitus olla käyttökunnossa kolmen vuoden kuluessa, mutta ilmavoimien kenraaliluutnantti Mark Schakkelford kiirehti viime kuussa aikataulua siten, että 10 - 12 pommia olisi käytettävissä kuluvan vuoden loppuun mennessä, kertoo Debkafile.

IAEA:n kokous Genevessä on ratkaisevassa asemassa USA:n suunnan ratkaisemiseksi. Ellei Iran pysty tyydyttämään osanottajamaitten minimivaatimuksia, seurauksena ovat kovennetut sanktiot, joiden tehokkuuden toteamiseksi USA on antanut aikaa vuoden loppuun. (Debkafile)

3. IRANIN maanantaina testaamat ballistiset ohjukset olivat sen ilmoituksen mukaan tyyppiä Shihab-3 ja Sejjil. Näistä jälkimmäinen on kiinteää polttoainetta käyttävä, mikä tekee siitä jatkuvasti käyttövalmiin ja parantaa sen osumistarkkuutta, kertoo Debkafile. Sen kantomatka on n. 2000 km. joten se yltää hyvin kaikkialle Israelin alueella, mutta uhkaa myös USA:n tukikohtia Persianlahden maissa sekä osaa Euroopasta ja Venäjästä.

IRAN on systemaattisesti ilmoittanut, että sen ydinteollisuus on pelkästään siviilitarkoituksia palveleva, ja ettei se keskustele siitä IAEA:n jäsenmaitten, USA, Englanti, Ranska, Venäjä ja Kiina, kanssa, mutta kylläkin ydinaseista ja ydinohjelmien toteutumisesta maailmassa.

Tämä asettaa kyseenalaiseksi, että IAEA:n Geneven kokouksessa 01.10.09 saataisiin kiista ratkaistua maailmaa tyydyttävällä tavalla ilman kovempia sanktioita tai sotilaallisia toimia.

SYYRIAN apulaisulkoministeri Faysal al-Mekdad sai kutsun Yhdysvaltoihin keskusteluihin. Tämä on ensimmäinen tämän tason syyrialainen vierailu USA:ssa viiteen vuoteen. Hänen oli määrä olla siellä maanantaina 28.09.09. Syyria on ollut epäiltyjen listalla siitä lähtien, kun IAF:n koneet kävivät tuhoamassa vielä rakanteilla olleen epäillyn plutonium-laitoksen Syyriassa syyskuussa 2007. IAEA esitti Syyrian hallitukselle listan projektiin osallistuneista suunnittelijoista ja rakentajista kuten myös luvan saada lisänäytteitä tuhotun rakennuksen paikalta sekä käydä tarkastamassa muita epäiltyjä kohteita. Syyrian hallitus ei koskaan vastannut vaatimuksiin eikä ole sallinut lisätutkimuksia. Tämä on pahoin sekoittanut presidentti Obaman aloittamia lähentymispyrkimyksiä Syyrian kanssa. Obamalla näyttää olevan vielä paljon opittavaa siitä, miten kansanjohtajien mentaliteetti Lähi Idässä toimii. Perinteinen arabikulttuuri vaati aina pakotien; ilman sitä arabi tuntee joutuneensa nurkkaan tungetuksi ja menettäneensä kasvonsa, mikä on pahempi kuin kunniallinen kuolema. (www.debka.com )

4. ISRAELIN johto voi tässä tilanteessa vain seurata syrjästä, mitä maailman mahtavat päättävät. USA:n presidentti on selkeästi ilmoittanut, mitä hänen johtavat viranomaisensa tukevat, ettei USA suosittele Israelin yksipuolista ja yksin suorittamaa sotilaallista iskua Iranin ydinlaitoksiin. Vaikka USA ei noudattaisikaan Obaman vaaliaikana neuvonantajanaan toimineen Brzezinskin suositusta estää IAF:n koneitten ylilento Irakin ilmatilassa matkallaan pommituslennoille Iraniin, vaikka ampumalla ne alas, jos muu ei auta, maitten välisten suhteitten pysymiseksi edes nykyisellä tasolla – vaikka ne ovatkin epäluuloiset ja epätietoiset toistensa aikeista – Israel ei uskaltane uhmata ainoan todellisen liittolaisensa tahtoa.

Mutta kuten Yaakov Katz analysoi JP:n artikkelissaan 29.09.09 otsikolla ”Come Spring, Israel will have to decide on Iran (viimeistään keväällä Israelin on päätettävä Iranista), jos tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena ilman merkittävää muutosta parempaan, Israel on pakotettu tekemään yhden vaikeimmista ratkaisuistaan: Iskeäkö Iraniin vai antaa sen jatkaa ydinohjelmaansa.

Tämän päätöksen kohtalonomaisuutta lisää usko siihen, että Israelilla on kaksi huonoa vaihtoehtoa, joihin kukaan ei osanne antaa tyhjentävää selitystä:

- Jos Israel ei tee mitään ja Iran saa ydinpomminsa valmiiksi, sen tulee alistua asumaan Iranin ydinaseen varjossa muitten Lähi Idän valtioitten tapaan.

- Jos Israel päättää iskeä Iraniin, mitkä tulevat olemaan sen seuraukset?

Monet maailman valtioitten johtajat, niiden mukana Venäjän presidentti, ovat varoitelleet, että Israelin sotilaallinen puuttuminen tilanteeseen aiheuttaisi katastrofin ja luultavasti ketjureaktion, joka voisi laajeta paitsi Lähi Itään myös muihin potentiaalisiin räjähdyspisteisiin maailmalla, sekä Balkanilla, Pakistanin ja Intian välillä sekä Kiinan ja Taiwanin suhteisiin, joissa USA on toiminut puskurina ja erotuomarina. Viime kädessä kriisi voi häiritä USA:n ja Venäjän välisiä suhteita, jotka eivät nykyiselläänkään ole kovin hyvät. Pahinta tässä kuitenkin olisi se, miten suuresti Iran pystyisi tuhoamaan Israelia ja mitä Syyria ja sen liittolaiset Hizbullah ja Hamas tekisivät, liittyisivätkö nekin sotaan Israelia vastaan?

Iranin johtajat ovat toistuvasti uhanneet Israelia täydellisellä tuholla, jos se iskee Iraniin.

Iran on vihjaillut, että se jatkaa uraanin rikastamista Natanzin laitoksessa, jota IAEA valvoo, viiteen prosenttiin, mutta pelkona onkin, että se voi jatkaa rikastamista siitä jossain toisessa rikastamossa, kuten esim. nyt löydetyssä Qomin lähellä olevassa rikastamossa, jonka kapasiteetti ei riitä ydinvoimalan polttoaineen tarpeeseen, mutta riittäisi hyvin plutoniumin rikastamiseen.

Edellä kerrotun perusteella Israelille sopisi aivan hyvin, että USA toimisi, koska sillä on tukikohtia Iranin rajan tuntumassa, ja sillä on kapasiteettia ja sopivat lentokoneet. (JP)

5. EYPTILÄINEN lehti väittää, että Egyptin arkeologit ovat löytäneet metallirahoja, joissa on sekä muinaisen Egyptin pääministeri Yosefin kuva että nimi, sekä heprealainen että egyptiläinen nimi Saba Sabani. Kirjoitus oli Al-Ahram lehdessä, sen kirjoitti tri Said Muhammad Thabet, joka johti tutkimustiimiä. Löytö tehtiin Kairon arkeologisesta museosta, jossa metallikolikot olivat maanneet ties kuinka kauan muitten muinaisjäännösten kanssa. Niiden uskottiin olevan kulttiesineitä, kunnes tutkimuksissa todettiin niihin painettu arvo, Faraon nimi sekä joissakin pääministerin kuva ja nimi. Joissakin kolikoissa oli lehmän kuva, mikä viittaa faraon uneen seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta.

Löytö romuttaa uskomuksen, että faraoiden aikana kauppaa käytiin pelkästään vaihtokauppana. Kolikoita oli eri kokoa ja tehty eri materiaaleista; kuparista, norsunluusta, kalliista kivistä, hopeasta ja kullasta. Tutkijoilla oli vaikeuksia tulkita hieroglyfejä, mutta onnistuivat kuitenkin tulkitsemaan niitä.

Kirjoituksen käänsi arabiasta MEMRI.

”Profeetta” Yosef, jollaisena muslimit häntä pitävät, nousi Egyptin pääministeriksi vankilasta, jonne hänet lähetettiin väärien syytösten vuoksi. Juutalaisten oppineitten mukaan Egyptin pääministeri Yosef kuoli n. 1450 eKr. (1.Ms.luvut 39-50) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133601

6. UUTISOTSIKOITA

- Israelin hallituksen taholta selitetään, ettei se katso tarpeelliseksi vastata Iranin viimeisiin tapahtumiin, koska ulkovallat ovat reagoineet siihen. (JP)

- IAF tuhosi käyttövalmiin raketin ampumisalustan Gazassa maanantaina. Terroristit ampuivat maanantaina iltapäivällä kranaatin, mutta se räjähti Gazan alueella. Sunnuntaina terroristit ampuivat kaksi Kassam-rakettia Gazasta. Yksi niistä räjähti aukealla pellolla, toinen Eshkolin aluekeskuksen lähellä ilman vaurioita. (JP)

- Netanyahu kertoo, että hänen YK:n puheensa sai inspiraation keskustelusta, jotka hän kävi Lubavitcher rabbin Menachem Mendel Schneersonin kanssa ensimmäisen pääministerikautensa aikana. Schneerson vakuutti Netanyahulle: ”Muista, että se hovi on pimeyden hovi, täydellisen pimeyden; mutta jos sytytät yhden pienen kynttilän, sen kallisarvoisen valon näkee jokainen. Sinun tehtäväsi on sytyttää totuuden ja juutalaisen kansan kynttilä.” Lopulta rabbi yhtyi tanssiin Torah-rullan kanssa. (JP)

- Jerusalemin poliisi jatkaa korkeaa hälytystilaansa Jerusalemin itäosissa. Temppelivuorella alkaneet väkivaltaisuudet levisivät muuallekin pääkaupungin arabilähiöihin. Poliiseja kivitettiin paitsi kivenmurikoin myös petrolipommein, joita heitettiin ainakin 20. Jom Kippurin aikana 18 poliisia ja 15 arabihulinoitsijaa haavoittui yhteenotoissa. Mellakka alkoi, kun 15 juutalaista pyrki Temppelivuorelle rukoilemaan, minkä muslimit kieltävät: Vain muslimeilla on oikeus rukoilla Allahiaan siellä. PA:n johtajiin kuuluva Saeb Erekat uhkaili uudella intifadalla, mitä myös PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kiihottaa omilla katteettomilla syytöksillään. Isawiyan lähiössä kymmenet arabinuoret hyökkäsivät poliisien kimppuun kivin ja palopommein, haavoittaen viisi poliisia sairaalakuntoon. Poliisi on lisännyt miesvahvuuttaan sekä Juudeassa että Samariassa ja Jerusalemissa juutalaisten pyhien ajaksi. (JP)

- Mielenkiintoinen kirjoitus Suomen nykyisistä juutalaisista osoitteessa: http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3781444,00.html

Sunday, September 27, 2009

SUNNUNTAI 27.09.09
1. TÄMÄN Jom Kippurin aaton uutisten tärkein huomio kohdistuu Iranin ilmoitukseen, että sillä on uusi uraanin rikastuslaitos lähellä Qomin kaupunkia. Presidentti Ahmadinejad kertoi siitä, että ”se on käyttökunnossa vasta 18 kuukauden kuluttua, joten sitä ei voida pitää laittomana, koska IAEA voi käydä tarkistamassa sen ennen kuin se aloittaa virallisesti toimintansa”. Ylimmän kaitsijan Ali Khamenein avustaja Hijjatolesman Mohammad Mohammadi Golpayegani kuitenkin kertoi asian toisin: Hän kertoi voimalan olevan käyttökunnossa pian, ja kertoi samalla, että se ”sokeuttaa länsivallat”, selittämättä, mitä hän tällä tarkoitti, ellei hän pidä tätä laitosta syöttinä, johon länsivallat takertuvat eivätkä huomaa, että salaisia uraanin rikastuslaitoksia on useampia.
IRANIn varapresidentti Ali Akbar Salehi kertoi medialle sunnuntaina, että Iran kertoi laitoksesta vapaaehtoisesti, ettei Iranin voitaisi syyttää salailusta.
Asian tekee omituisemmaksi uutinen, jonka mukaan USA:n tiedustelu sai tietää laitoksesta jo kolme vuotta sitten, ja että presidentti Obama oli tietoinen asiasta ennen YK:n ja G-20 maitten kokouksia, mutta ei sanallakaan vihjannut siihen. (JP)
2. IRANIN ilmoitus salaisesta rikastuslaitoksesta sai maailman johtavien valtioitten johtajat haukkomaan henkeään, sillä ne G-20 kokouksen aikana jo esittivät kauhistuksensa Iranin välttelevästä asenteesta ja vaativat kovempia toimia sitä vastaan. Uutinen on vielä liian tuore, jotta siihen olisi pystytty täysin asennoitumaan, mutta jatkoa seurannee.
ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Lieberman laukoi sen, mitä monet ovat vaatineet jo vuosikaudet pystymättä kuitenkaan tekemään mitään asian hyväksi.
Israelin viranomaiset sanoivat asiasta näin: ”Maailma on saavuttanut viimeisen mahdollisuuden (engagement) Iranin suhteen. Uskomme usean länsimaan näkevän tästä nyt, että Iranin naamio on väistymässä. Mutta emme tiedä, ymmärtävätkö Venäjä ja Kiina tämän.” Venäjä on systemaattisesti vastustanut voimatoimia Iranin vastaan ja esittänyt epäilyksiä pakotteiden koventamisen suhteen. Presidentti Dmitri Medvedev on kuitenkin G-20 kokouksen yhteydessä vihjaillut, että pakotteita olisi syytä koventaa. Tuntuisi kuitenkin järkevältä ajatella, että jos USA on ollut tietoinen salaisesta uraanin rikastamisesta, varmaan myös Venäjä on ollut tietoinen siitä. Tässä tuntuu outo salailu korkeimmalla tasolla. (JP)
3. http://www.debka.com/article.php?aid=1386 kertoo artikkelissaan toukokuun 17. 2009, että, Strategisten ja Kansainvälisten Tutkimusten Keskus (CSIS) huhtikuussa 2009 täydellisen yhteenvedon karttoineen ja graafisine esityksineen IAF:n mahdollisuudesta ja sen käyttämistä iskusuunnista Iranin uraanin louhimis- ja rikastuslaitoksi vastaan. Artikkelissa on luettelo Iranin yhdeksästä laitoksesta, joiden tuhoamisesta 7 tai 9 riittäisi rampauttamaan Iranin ydinteollisuuden. Keskuksen laatimassa dokumentissa esitetään yksityiskohtaisesti, mitä mahdollisuuksia IAF:n F-16I ja F-15F koneilla olisi lentää kohteisiinsa ja montako PG pommia ne pystyisivät kuljettamaan. Edelleen raportissa esitetään, mitä reittiä pitkin koneet voisivat palata tehtävänsä suoritettuaan, ja missä kohtaa niiden tulisi saada polttoaine-täydennystä. Raportin mukaan IAF voisi käyttää itäistä Saudi Arabian reittiä; toiseksi keskimmäistä reittiä Irakin yli; sekä kolmanneksi pohjoista reittiä Turkin, Syyrian ja Pohjois-Kurdistanin yli lentäen. Raportissa suositellaan pohjoista reittiä viitaten Israelin edistyneeseen elektroniseen sodankäyntikykyyn (EW).
4. THE INDEPENDENT kertoo artikkelissaan USA:n viranomaisten todenneen, että nyt julkistettu uraanin rikastuslaitos on sopivan kokoinen rikastamaan uraania 1-2 ydinpommia varten vuodessa. Laitoksessa on 3000 sentrifugia, se sijaitsee lähellä shia-muslimien pyhää Qomin kaupunkia, n. 240 km Teheranista lounaaseen. Viranomainen selitti, että Iranilla on tarpeeksi rikastettua uraania pommin tai parin valmistamiseksi aiempien tietojen perusteella. Sillä oli ennen tätä lähes 8 500 toimivaa sentrifugia, ja Iran ilmoitti työskentelevänsä niiden kapasiteetin nostamiseksi viisin- ja myöhemmin kymmenkertaiseksi perinteisistä.
USA:n viranomaiset vaativat kovempia sanktioita Iranin vastaan, mutta eivät suosittele sotilasiskuja sinne omien eikä muittenkaan toimesta. Obaman löysää asennetta Irania kohtaan verrataan siihen, miten presidentti Jimmy Carter pyrki taivuttamaan silloista Iranin ylintä kaitsijaa Khomeinia vapauttamaan opiskelijajoukkojen panttivangikseen ottaman koko USA:n Teheranin lähetystön henkilökunnan vetoamalla siihen, että molemmat ovat syvästi uskonnollisia. Carter jopa lähetti Khomeinille nahkakantisen erikoispainetun Raamatun, jonka kohtalosta ei ole tietoja. Obama lähestyy Ali Khameneita osoittaen kiintymyksensä islamin uskoon, miltä pohjalta hän haluaa selvittää erimielisyydet neuvotteluilla. Tähän saakka tämä strategia ei ole tuottanut tulosta hänen Kairon puheensa saamasta suosiosta huolimatta. Kuriositeetin vuoksi: Yksi merkki shia-islamin mahdin tulosta on se, että muslimi istuu Valkoisessa Talossa. Obama ei ole yksiselitteisesti sanonut olevansa muslimi, mutta hän on vihjaillut siihen suuntaan, ja sitä hänestä vahvasti epäillään.
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/ahmadinejad-has-enough-uranium-to-go-whole-way-1793483.html
5. IRAN aloitti ohjustensa testaamisen tänään laukaisemalla kaksi lyhyen matkan ohjusta. Tämä oli kuin alkusoittona maanantaina, eli juutalaisten vuoden pyhimmän päivän Jom Kippurin aikana, suoritettavalle ohjusten testaamiselle, kertoo Press TV. Maanantain ohjukset ovat luokaltaan ballistisia, ja ne yltävät Israeliin ja Persianlahden maihin saakka, kerrotaan Iranin tiedotteessa. Iranin ballistisen ohjuksen Shihab-3 kantomatka on tiettävästi 2000 km.
Israelissa huomioidaan Iranin ilmoitus toisesta uraanin rikastuslaitoksesta ja Iranin vallankumouskaartin ilmoittamasta ohjustensa testaamisesta nimenomaan Jom Kippurina. Egypti. Syyria ja Jordania aloittivat 1973 ns. Jom Kippur-sodan juuri tänä päivänä, jolloin IDF oli päästänyt suuren osan sotilaistaan koteihinsa juhlan ajaksi, eikä silloinen Golda Meirin hallitus uskonut selviä todisteita Egyptin armeijan liikkeistä Suezin vastarannalla, kuten ei myöskään Syyrian armeijan siirtymisestä Israelin pohjoisrajan tuntumaan, tai siihen, että NL veti neuvonantajansa pois Kairosta ennen sodan alkua.
Pääministeri Benyamin Netanyahu vaati kongressin edustajia puheenjohtaja Nacy Pelosia, senaatin vähemmistön johtajaa Mitch McConnelia ja edustajaa Dan Inouyeaa toimimaan Iranin uhkaa vastaan kysyen: ”Jos ei nyt, koska sitten?”
Ulkoministeri Avigdor Lieberman vaati maailmaa poistamaan tämä ”Iranin mielenvikainen hallitus, sillä salaisen uraanin rikastuslaitoksen paljastuminen ilmaisee ilman epäilyksiä, että Iran tähtää ydinpommin rakentamiseen”.
IAF on jo kuukausien ajan valmistautunut ja harjoitellut ilmaiskuja Iraniin, mutta USA:n painostuksesta on toistaiseksi pidättynyt operaatiosta. Irania pidetään luonnollisena sotilastukikohtana, jota luonnonmuodostuksesta johtuen pidetään lähes valloittamattomana.
http://marketoracle.co.uk/Article5606.html
6. PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas piti perjantaina YK:ssa puheen, jossa hän
luetteli kaikki mahdolliset syrjinnät, sortotoimet ja eristykset, joilla Palestiinan kansaa on hänen mielestään kiusattu vuosikymmenestä toiseen. Hän syytti YK:ta, että yleiskokous on tehnyt – ei kymmeniä vaan satoja - palestiinalaisia koskevia julkilausumia, kuten arkistot osoittavat, mutta joita ei ole toteutettu. Hän syytti Israelia kolonialismista Palestiinan alueella, ja siitä, että ”Jerusalem eristetään täydellisesti ympäristöstään setlementtien rakentamisen kiihdyttämisen kautta”. Samalla kun Abbas ylisti Obamaa Palestiinan kansan ystävänä ja hänen YK:ssa pitämäänsä puhetta, joka antaa toivoa paremmasta, hän muistutti ”ajan olevan juoksemassa vähiin rauhan solmimiseksi ja riskien kasvamisen suuremmiksi Palestiinan kansan kärsiessä maailman viimeisen miehittäjävallan alla”. Hän viittasi puheessaan ”kolonialistiseen miehitykseen Länsirannalla” sekä Israelin rakentamaan turva-aitaan, jota hän kutsui useaan kertaan ”apartheid-muuriksi”. Puhe antoi vaikutelman, ettei Abbas näe mitään mahdollisuutta keskustelujen aloittamiseksi Israelin kanssa, minkä ”suurin este on Netanyahu ja hänen oikeistolainen hallituksensa”.
Al-Hayyat lehdelle torstaina antamassaan haastattelussa Abbas totesi, ettei hän voi palata neuvottelupöytään, koska fundamentalistiset erot ovat liian suuria siitä, mitä tulisi nostaa keskusteluihin. Hän ei hyväksynyt Obaman toistuvaa vaatimusta neuvottelujen aloittamiseksi välittömästi ilman ennakkoehtoja. Hän pyrki kaikin tavoin välttämään sitä kuvaa, että hänellä on mielipide-eroja Obaman kanssa, ja selitti, että erojen tasoittamiseksi keskustelut ovat ainoa tie siihen, mutta tällä hetkellä erot ovat liian suuret. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Fatah ja Hamas ilmoittavat olevansa lähellä sopimusta keskinäisten erojensa tasoittamiseksi yhteishallituksen muodostamiseksi. (JP)
- Egyptin ulkoministeri Ahmed Adoul Gheit vaatii Israelia maksamaan vaaditun summan, eli vapauttamaan tuhat palestiinalaista terroristia IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi. Gheit näyttää pitävän täysin oikeutettuna Hamasin vaatimusta korvauksen saamiseksi siitä, että se turva-aidan yli tekemällään kommandoiskulla surmasi pari IDF:n sotilasta ja otti yhden panttivangikseen antamatta mitään takeita, että sotilas on enää hengissä. Gheit otti samalla esille Israelin oletetun atomipommin, jonka hän sanoi Iranin atomipommin ohella aiheuttaneen varustelukierroksen, jonka varjolla monet muutkin Lähi Idän maat ovat aloittaneet oman ydinteollisuutensa rakentamisen. (JP)
- IDF surmasi eilen ennaltaehkäisevässä iskussa, ensimmäisessä operaatio cast lead jälkeen, kolme palestiinalaista, jotka valmistautuivat ampumaan raketteja Gazasta Israeliin. Hamas selitti iskun kohdistuneen hautajais-kulkueeseen, mutta IDF:n julkistamassa videokuvassa nähdään selvästi terroristien valmistautuvat ampumaan rakettinsa. (JP)
- Kievin pormestari Ukrainassa peruutti päätöksen rakentaa hotelli Babi Yair metsään, missä syyskuun 29. päivänä 1941 ammuttiin natsien toimesta 33 700 kiinni otettua juutalaista. Myöhemmin alueelle tuotiin 100 000 ruumista, mukana Kievin ei-juutalaisia asukkaita ja Punaisen ristin työntekijöitä. Hotelliin oli tarkoitus rakentaa 700 huonetta, ja sen nimenä olisi ollut Babi Yair.(JP)
- Arviolta 150 arabia ympäröi satakunta Temppelivuorelle noussutta juutalaista, jotka valmistautuivat rukouksiin. Poliisin mentyä väliin kaksi poliisia ja kaksi muslimia haavoittui yhteenotoissa. Yli 100 000 juutalaista osallistui eilen illalla Jom Kippurin valmistautumiseen Länsimuurilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133607
Juutalaisten Jom Kippur alkaa tänä iltana. Päivän aikana on juominen ja syöminen kielletty.
Jerusalemin lämpötila on illalla 18 astetta, huomenna päivällä 26 C-astetta.