TORSTAI 12.11.09
1. TURKKI näyttää olevan lipsumassa ulkovaltojen huomaamatta entistä tiiviimmin Iranin vaikutuspiiriin, tai sitten toisinpäin, että Iran hakeutuu Turkin syliin. Näillä valtioilla on tietenkin yksi vaikeus vähemmän kuin Iranin ja arabimaitten suhteilla, joita hankaavat rotuerojen lisäksi erilainen käsitys Muhammedin perinnöstä. Iran ja Turkki eivät ole arabivaltioita, mutta Turkki tunnustaa sunnihaaraa, Iran taas shia-haaraa, ja nämä ovat perinteisesti hyljeksineet toisiaan. Tässä tapauksessa ne katsovat voivansa liittoutua yhteisen asian hyväksi. Arabit muinaisina valloittajina puolestaan katsovat halveksien muita kansoja.
www.debka.com kertoo artikkelissaan, että Turkin pääministeri Erdogan Teheranin vierailun aikana 28.10. solmi salaisen sotilassopimuksen Iranin presidentin Mahmoud Ahmadinejadin kanssa. Sen mukaan Turkki antaa Iranille tiedustelutietoja Israelin ja USA:n armeijoitten liikkeistä ja suunnitelmista.
Debkafile kertoo edelleen, että maitten sotilaalliset asiantuntijat viimeistelivät sopimusta Istanbulissa maanantaina 09.11. ja että se allekirjoitettiin tiistaina 10.11.09.
Presidentti Ahmadinejad kutsuttiin kunniavieraaksi islamilaiseen konferenssiin Istanbuliin.
Debkafile kertoo lisäksi, että Obama pyysi Turkkia varastoimaan 400 kg Iranin rikastamaa uraania pois IAEA:n tarkastajien silmistä. Artikkeli toteaa, että tämä salainen sopimus USA:n ja Turkin välillä voi lisätä Turkin potentiaalia toimia välittäjänä USA:n ja Iranin välillä.
2. DEBKAFILEN paljastamat salaiset sopimukset, joissa ovat osakkaina USA, Turkki ja Iran, asettavat Israelin varsin outoon asemaan. Iran on viimeisten kehitysten avulla saartamassa Israelia tiedusteluverkkoon, joka ympäröi sitä luoteesta idän kautta etelään, ja lisäksi Turkin kehittynyt merivalvonta pystyy valvomaan varsin tehokkaasti Israelin ja ulkovaltojen merivoimien liikkeitä Välimerellä. Tähän voitaneen lisätä Venäjän merivoimien alukset Syyrian rannikolla, joiden tutkavalvonta pystyy havainnoimaan pitkälle kaikkea Israelin sekä meri- että ilmaliikennettä. Saartorengas Israelin ympärillä tehostuu kaiken aikaa. On vain ajan kysymys, miten pitkälle Israelin strategiset suunnittelijat antavat kehityksen kulkea puuttumatta siihen kovalla kädellä. Jos Saudi Arabia saa Venäjältä S-400 ilmatorjuntajärjestelmät, se lisää suuresti Israelin ilmavoimien liikkeiden seurantaa.
Debkafile arvioi, että tämä kysymys on yllättänyt täysin sekä USA:n että Israelin viranomaiset, joilla ei ollut mitään tietoa näin pitkälle menevästä yhteistyöstä Turkin ja Iranin välillä. Se on voinut olla yksi tekijä, minkä vuoksi Netanyahun ja Obaman väliset keskustelut verhottiin täysin salaperäisyyden peittoon. Ehkä Obama tunsi, ettei hän ollut valmistautunut asian käsittelyyn julkisuudessa, eikä siksi uskaltanut antautua journalistien tunkeilevien kysymysten ristituleen. Netanyahun viittaus, että tulevaisuus paljastaa, mistä Oman kanssa keskusteltiin, voi perustua juuri tuohon kehityskulkuun.
http://www.joelstrumpet.com/?p=2305#more-2305
3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu on valmis aloittamaan suorat keskustelut Syyrian johdon kanssa ilman ennakkoehtoja Golanin palauttamisesta, kertoo Al-Arabiya selostaessaan Netanyahun ja Ranskan presidentti Nicolai Sarcozyn välisiä keskusteluja Netanyahun kotimatkalla Washingtonista. Johtajat eivät pitäneet lehdistötilaisuutta keskustelujensa päätteeksi, mutta kättelivät toisiaan ystävällisesti kameroiden edessä. Yhteisessä julkilausumassa painotettiin rauhanprosessin nopeaa elvyttämistä.
KESKUSTELUT Syyrian kanssa ovat nousseet etualalle keskustelujen PA:n johdon kanssa kohdattua ylittämättömiltä tuntuvia esteitä ellei muureja. Ranska vaatii USA:n tavoin, että kaikki juutalainen rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on lopetettava, mutta siitä ei ollut mainintaa yhteisessä julkilausumassa.
Toinen keskeinen aihe puolitoista tuntia kestäneitten keskustelujen aikana Netanyahun ja Sarcozyn välillä oli Iranin ydinsuunnitelmat, joita vaadittiin lopetettaviksi.
SYYRIAN presidentti Bashar Assad julisti arabipuolueitten konferenssin aikana, että Syyria on valmis rauhankeskusteluihin Israelin kanssa ilman ehtoja. Hän kuitenkin lisäsi siihen, että rauhanprosessiin kuuluu myös aseellinen vastarinta. Asiasta kertoi SANA-uutistoimisto.
Israel ja Syyria kävivät epäsuoria rauhankeskusteluja Olmertin hallituksen aikana Turkin toimiessa välittäjänä, mutta ne eivät johtaneet mihinkään.
Netanyahun ja Sarcozyn keskustelut olivat ystävälliset ja Sarcozy soitti vierailun aikana Abbasille kehottaen tätä tulemaan neuvottelupöytään välittömästi ilman verukkeita. Sarcozy halusi ehkä lievittää sitä pahaa mieltä, jota ulkoministeri Kouchner osoitti tuomitessaan Israelin harjoittaman politiikan Juudeassa ja Samariassa ja vaatien sinne täyttä rakennuskieltoa.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770043813&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
4. IDF ALOITTAA omat tutkimuksensa Gazan operaatio cast lead aikana tehdyistä tai väitetyistä ihmisoikeuksien loukkauksista ja sotarikoksista. IDF otti yhteyttä Be´Tzelem ihmisoikeusjärjestöön, jolla on asiamies Gazassa, että se järjestäisi keskustelutilaisuuksia Gazan rajalla Eretz ylitysasemalla, jonne järjestö voi kutsua Gazan palestiinalaisia, joilla on vaatimuksia esitettävinä IDF:n toimista.
Sotilaspoliisi on jo suorittanut 28 tutkimusta operaation johdosta. Palestiinalaiset siviilit ja ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet 140 tutkimusvaatimusta.
IDF:n viimeisiä tutkimuksia johtaa kenraalimajuri Avichai Mandelblit. Armeijan komentaja Gabi Ashkenazi vastustaa uusia tutkimuksia, koska IDF on jo tutkinut asiaa tarpeeksi.
Yksi esille nostettu tutkimuskohde on väite, että kaksi palestiinalaista miestä sai surmansa tankin laukauksesta heidän ollessa menossa ostamaan bensiiniä 15.01.09.
Uuden tutkimuksen tarkoituksena on esittää oma puolueettomin voimin suoritettu tutkimus väitetyistä rikoksista Goldstonen varsin poliittisen ja yksipuolisen raportin vastapainoksi.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770044021&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
5. VARSIN OMALAATUINEN kehitys on muotoutunut USA:n Israelin lähetystön ja Knessetin välille. Knessetin puhemies Reuven Rivlin on suostunut siihen – ainakin alustavasti – että Meir Kahanen tukija kansanedustaja Michael Ben-Ari voi puhua säännönmukaisessa Knessetin istunnossa, mutta ettei virallista muistotilaisuutta järjestetä. Ben-Ari aikoo valittaa puhemiehen tulkinnasta.
Meir Kahanen ampui kuoliaaksi 19 vuotta sitten egyptiläis- amerikkalainen mies, joka osoittautui al-Qaidan jäseneksi, joka syyllistyi ensimmäiseen iskuun WTC:n rakennuksia vastaan 1993. Mies saatiin kiinni ja tuomittiin, mutta vapautettiin myöhemmin.
Rabbi Meir Kahane valittiin Knessetiin 1984, mutta hänen valtakirjansa mitätöitiin, koska hänen johtamansa Kach-puolue julistettiin terrorijärjestöksi.
USA:n Israelin lähetystö on lähetellyt kirjeitä Knessetin puhemiehelle, joissa varoitetaan, että Kahanen muiston kunnioittaminen Knessetissä voi vahingoittaa rauhanprosessia, ja että Obaman lähettiläs George Mitchell seuraa hyvin huolestuneena tilanteen kehitystä.
Kirjeissä vaaditaan lisäksi, että lähetystöä informoidaan asian myöhemmistä vaiheista.
BEN-ARI on ilmaissut ihmettelynsä, mitä tekemistä USA:n lähettiläällä in Israelin Knessetin sisäisissä päätöksissä ja syyttää selvästä itsenäisen maan sisäisiin asioihin puuttumisesta. USA:n lähetystö ei ole myöntänyt Ben-Arille viisumia Yhdysvaltoihin.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770044126&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
6. HIZBULLAH pääsihteeri Hassan Nasrallah syyttää Yhdysvaltoja, että se on täysin Israelin kuljetettavana, ja että Obama tukee Israelin armeijaa sotilaallisesti enemmän kuin Bush aikoinaan. Hän syyttää, että Obaman aiempi vaatimus setlementtien rakentamisen kieltämisestä oli sovittu juoni, jolla pyrittiin herättämään arabien suosio, mutta josta luovuttiin, mikä osoittaa vääriksi illuusiot, että Obama olisi tasapuolisempi kuin Bush.
Nasrallahin syytösryöppy on lajissaan rajuimpia pitkään aikaan ja lisäksi, että se tulee Obaman edelleen odottaessa käsi ojossa, että arabimaat tarttuisivat siihen.
Nasrallah sanoi, että se mitä muslimit Obamassa näkevät, on Amerikan täydellinen antautuminen huomioimaan Israelin intressit, tilanteen ja turvallisuuden jättäen kokonaan huomioimatta arabien, muslimiväestön ja hallitusten arvokkuuden ja tunteet. Nasrallah puhui televisioidussa puheessaan kymmenille tuhansille tukijoilleen Beirutin eteläosassa.
Hän hyökkäsi Israelin ja USA:n yhteisiä ohjustorjuntaharjoituksia vastaan todeten, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun USA:n ja Israelin sotilaat ottivat osaa yhteisiin kenttäharjoituksiin.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770046373&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
Korkea Hizbullahin viranomainen herjasi IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin tilannekatsausta Knessetissä, jossa tämä totesi Hizbullahin omaavan kymmeninä tuhansia ohjuksia, joitakin 325 km:n kantomatkan omaavia, joilla se yltää Tel Aviviin. Viranomainen syytti, että Ashkenazin tarkoituksena on vierittää pois häpeä armeijan kärsimästä tappiosta Libanonissa ja Gazassa. Hän kertoi al-Jazeeran haastattelussa, että kaikki Israelin kaupungit sekä sotilas- ja teollisuuskeskukset ovat sen ohjusten kantomatkan sisällä. Hän sanoi Israelin hallituksen kaatuvan, jos se uskaltaa iskeä Hizbullahin kimppuun. Keskiviikkona Libanonin sotilasoikeus tuomitsi kuolemaan ”Israelin hyväksi vakoilleen miehen ja hänen vaimonsa”, sekä poissaolevana tuomitun miehen siskon ja hänen miehensä, jotka asuvat Israelissa. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Israelin presidentti Shimon Peres vierailee Brasiliassa. Hän näyttää tulevan hyvin toimeen virkaveljensä Luiz Inacio Lula da Silvan kanssa. He seurasivat kolmen sopimuksen allekirjoittamista. Brasilia on tilannut neljätoista Israelissa valmistettua miehittämätöntä pienkonetta ja maksanut niistä 36 miljoonan USD sopimuserän. Brasiliassa oli paha sähkökatkos, joka pimensi useita kaupunkeja, mikä ei varmaankaan liittynyt vierailuun, mutta Peresin turvallisuutta on lisätty. Da Silva haluaisi päästä rauhanvälittäjäksi. (JP)
- Arafatin muistotilaisuudessa 11.11.09 Mahmoud Abbas toisteli aiempia vaatimuksiaan rakennuskiellosta Länsirannalla ehtona keskusteluihin. (JP)
- Debkafile arvioi, että Iranin kysymys oli ainoa aihe Netanyahun ja Obaman sekä Barakin ja Robert Gatesin välisissä keskusteluissa. Rauhankeskusteluja ja Abbasin horjuvaa asemaa esitettiin vain savuverhona. Keskusteluja Iranista jatkettiin Sarcozyn ja Netanyahun välisissä keskusteluissa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021