UUTISTAUSTOJA II

1. IRANILAISTA oikeuden käytäntöä esittelivät ajatollah Mohammad Taqi Mesbah-Yazdi ja presidentti Mahmoud Ahmadinejad itsekin Jamkarassa pidetyn tilaisuuden yhteydessä. Ajatollah Mesbah-Yazdi on ylimmän kaitsijan Ali Khamenein läheinen neuvonantaja, joka usein keskustelee Khamenein kanssa kahden kesken. Jamkaran on Iranin shia-muslimien suosittu pyhiinvaelluspaikka lähellä heidän pyhää Qomin kaupunkiaan. Tilaisuus, jossa Mesbah-Yazdi vastasi haastattelijan kysymyksiin, tapahtui11. elokuuta 2009.
Päivänpolttava aihe oli maailman mediassa levitetyt tiedot, että Iranin vankiloissa harjoitetaan pidätettyjen kidutusta ja raiskauksia. Mesbah-Yazdi vastaili kysymyksiin auliisti.
Mesbah-Yazdia pidetään radikaalina messiaanisena, jopa Iranin mittapuun mukaankin arvioiden. Hän puoltaa yhteiskunnan islamisoimista ja kannattaa väkivaltaista kotimaisen poliittisen vastustuksen murskaamista. Hänen sanotaan todenneen, että ylimmän kaitsijan hyväksymän presidentin kannattaminen on sama kuin olla kuuliainen Allahille.
Seuraavassa käydään läpi joitakin hänen paikalla olijoitten kannattajiensa kysymyksiä ja Mesbah-Yazdinin vastauksia niihin. Nämä kokosi eri tavoin ajattelevat iranilaiset.
Kysymys: Onko psykologista, tunnepitoista ja fyysistä painostusta käyttäen saadut tunnustukset hyväksyttäviä Islamin lain mukaan?
Vastaus: Tunnustuksen saaminen keneltä hyvänsä, joka on vastoin Islamin juristien tai Iranin mullahien hallituksen ohjeita (Velayate Fagih) on hyväksyttävissä olosuhteista riippumatta.
Mesbah-Yazdi antoi samansisältöisen vastauksen kysyttäessä, onko oopiumia tai huumausaineita käyttäen huumatun pidätetyn todistus pätevä.
Kysymys: Voiko kuulustelija raiskata pidätetyn saadakseen tunnustuksen?
Vastaus: Kuulustelijan täytyy ensin toimittaa rituaalinen pesu sekä raiskatessaan pidätetyn lukea rukouksia. Jos pidätetty on nainen, on hyväksyttävää raiskata hänet joko vaginan tai anuksen kautta. Miespidätetyn raiskauksen yhteydessä voi olla mukana kolmas henkilö, mutta ei naispidätetyn ollessa raiskattavana.
Kysymys: Eikö miesten ja nuorten poikien raiskaaminen ole sodomiaa?
Vastaus: Ei koska se ei tapahdu yhteisestä sopimuksesta. Tietenkin, jos pidätetty kiihottuu ja osoittaa nauttivansa raiskauksesta, on syytä varoa toistamasta sitä.
SEURAAVAKSI kysyttiin kuolemaan tuomittujen nuorten koskemattomien tyttöjen raiskausta. Asia on teologinen, sillä islamin laki kieltää koskemattoman tytön teloittamisen. Islamin teologit ovat löytäneet tähän oivan keinon saattaa rangaistus täytäntöön rikkomatta sharia-lakia: Vartija raiskaa tytön ennen teloitusta ja avot: tyttö ei ole enää koskematon.
Ajatollah Mesbah-Yazdi kehitteli sitten ajatuksiaan kysymysten ulkopuolelle selittäen, että Allah itse asiassa palkitsee raiskaajat seuraavasti:
Jos teloitettavaksi tuomittu pidätetty on nainen, hänen raiskaamisensa ennen teloitusta palkitsee raiskaajan hengellisesti yhtä hyvin kuin pyhiinvaellusmatka Mekkaan.
Mutta jos pidätettyä ei ole tuomittu teloitettavaksi, silloin raiskaus vastaa pyhiinvaellusmatkaa Karbalaan.
Mesbah-Yazdi selvitti vielä kysymyksen, mitä tapahtuu lapselle, joka voi syntyä raiskauksen johdosta. Hän sanoi, että Ylintä Kaitsijaa vastustaneelle pidätetyn raiskauksen johdosta tai aviopuolisosta syntynyt lapsi on laiton. Jos kuitenkin raiskauksen suorittanut vartija tunnustaa lapsen ja kasvattaa hänet, sellainen lapsi tunnustetaan lailliseksi shia-muslimiksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133214

2. MAAILMASSA kuten myös Israelissa, arvaillaan iskeekö USA vai Israel Iranin ydinlaitoksia vastaan, vai ovatko molemmat maat mukautuneet siihen, että on elettävä ydinasein aseistautuneen Iranin kanssa? Tämä ei koske pelkästään näitä kahta maata, vaan kysymys askarruttaa myös Lähi Idän arabimaita ja Turkkia, jotka kukin omista lähtökohdistaan tuntevat joutuvansa kovin turvattomaan asemaan arvaamattoman shia-muslimien hallitseman Iranin kanssa. Näissä maissa on havaittavissa tiettyä pettymystä ja ärtymystäkin, ettei USA ole tehokkaammin hoitanut tätä kysymystä, joka koskee useimpien arabimaitten yksinvaltiaita. Varsinkin Saudi Arabian yli kuusituhatta saudisukuun kuuluvaa prinssiä katsovat hyvin huolestuneina tulevaisuuteen, jossa voi väijyä monenlaisia vaaroja koko kuningassuvun eliminoimiseksi. Viitteitä siitä on saatu vuosien mittaan runsaasti. Saudimonarkkia on levännyt USA:n antamien turvallisuustakuitten varassa, mutta tämä turva osoittaa heikkouden merkkejä. Osoituksena saudien kärsimättömyydestä on se, että se on kääntymässä uudelleen Venäjän puoleen uusien asejärjestelmien hankkimiseksi.
Obaman hallituksen puuttumattomuuspolitiikka ei välttämättä ole kaikkien mieleen.
USA on kuitenkin alkanut osoittaa hermostumisen merkkejä odottaessaan, että sen Iranille tarjoama sovittelujen taktiikka tuottaisi tuloksia. Obama teki kuitenkin virheitä pidätellessään protokollan vaatimien onnittelujen ojentamista presidentti Ahmadinejadille tämän voittaessa kyseenalaisesti vaalit ja saatuaan ylimmän kaitsijan Ali Khamenein vahvistuksen. Obamalla oli vaikeuksia olla tuomitsematta ilmeisiä vaalirikkomuksia ja vaalien jälkeisten rajujen mellakoitten raakoja murskaustoimenpiteitä. Iran on tosin viime päivinä ilmoittanut olevansa valmis keskusteluihin, mutta se on käyttänyt samaa viivytystaktiikkaa vuodesta toiseen jatkaen samaan aikaan ydinsuunnitelmiensa toteuttamista.
MERKKEJÄ USA:n uuden hallituksen kärsivällisyyden loppumisesta on alkanut nousta pintaan. Yksi sellainen on se, että USA:n ilmavoimat ovat tilanneet 10-12 kpl kaikkein tehokkaimpia MOP bunker-buster pommeja, jota pystyvät tunkeutumaan 200 jalan syvyyteen ennen räjähdyspanoksen laukeamista. Näillä pystyttäisiin tuhoamaan varsin pitkälle syvälle kallioon louhitut salaiset ydinlaitokset. Ongelmana vain on tietenkin se, että tiedustelun pitäisi pystyä määrittelemään tuhottavat kohteet, jotta niiden koordinaatit voitaisiin antaa pommien ohjausta hoitaville satelliiteille. Kohteita on paitsi Iranissa myös Pohjois-Koreassa.
3. ISRAELISSA keskustelu iskusta Iraniin on toistaiseksi laantunut, mutta se noussee uudelleen etualalle YK:n yleiskokouksen jälkeen syyskuun lopussa. IAF:n koneet ovat harjoitelleet pitkän matkan lentoja ja kuljettaneet sukellusveneitään Suezin kanavan läpi Punaisellemerelle ja takaisin kuin osoittaakseen, että asia on edelleen tapetilla.
KUUDEN maailman johtavan maan edustajat – alle ulkoministeritasoa – pitivät äskettäin kokouksensa Frankfurtissa Saksassa. Mukana olivat USA, Englanti, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina. He keskustelivat Iranin ydinsuunnitelmien toteutumisesta. Saksan edustaja totesi, että maat toivovat Iranin suostuvan keskusteluihin ennen YK:n yleiskokousta 23-25.09.09. Iranin pääneuvottelija atomikysymyksissä Raeed Jalili ilmoitti äskettäin Iranin halukkuuden keskusteluihin, mutta Saksan edustaja totesi, ettei virallista ilmoitusta hallitustasolla ole saatu. Hän katsoo, että lehdistön kautta annettu ilmoitus on mitätön. Israel ja kuusi maata uhkasivat äskettäin julkistaa omat tietonsa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisesta, ellei IAEA julkista sen keräämiä mutta salattuja tietoja asiasta.
Iranilla on tiettävästi lähes 8 500 toimivaa sentrifugia ja se lisää niitä kaiken aikaa. Iranilla lienee alle 5 %:n tasoon rikastettua uraania 1000 kg, mikä 90 %:n tasoon rikastettuna antaa 30 kg pommitasoon rikastettua uraania ja riittää yhteen pommiin.
4. KUWAITILAINEN lehti Al-Siya kertoi artikkelissaan 3. syyskuuta, että Iran on toimittanut Syyrian lentokentän kautta Hizbullahille kemiallisia aseita ja kaasunaamareita. Debkafile kertoo, että heinäkuun puolivälissä Hirbet Salim kylässä tapahtunut räjähdys sytytti osan kemiallisista aseista, jotka tappoivat 3 Hizbullahin pyssymiestä. Libanonilaiset lähteet kertoivat, että räjähdyksessä kuoli viisi ja useita on kadoksissa. Hizbullah ei päästänyt YK:n sotilaita tarkastamaan räjähdysaluetta. Euroopan tiedustelulähteet kertovat, että Iran on jatkanut kemiallisten aseitten toimittamista Hizbullahille, ja toimittanee myös biologisia. Lähde kertoo, että Hibullah on Lähi Idän parhaiten koulutettu ja varustettu armeija – ehkä Israelin jälkeen. Lähde arvioi, että Hizbullah valmistautuu johonkin suureen iskuun, ja sillä on jo ”nukkuvia” osastoja Euroopassa ja muualla, jotka voidaan hetkessä aktivoida.
Israelissa valmistaudutaan mahdollista kemiallista hyökkäystä varten järjestämällä harjoitukset, joissa yksi suurehko kaupunki eristetään IDF:n sotilaitten ja poliisin voimin oletetun kemiallisen hyökkäyksen vuoksi. Tarkoituksena on testata myös sairaaloiden kykyä toimia äärimmäisissä olosuhteissa.
5. ISRAEL ON ulkomaitten painostuksen vastapainoksi suunnitellut laillistavansa kaikki ns. ”laittomat outposts”, jotka puolustusministeri Ehud Barak on vannonut tuhoavansa kahdessa kuukaudessa. Barak toimii oudosti pääministerin käskyvallan ulkopuolella. Eräs oikeistolainen kansanedustaja syyttikin Netanyahua, että tämä piilottelee Barakin selän takana. Netanyahun sanotaan kärsivän eniten siitä, ettei hän kestä jatkuvaa painostusta, ja että Obaman Lähi Idän lähettiläs George Mitchell on tästä tietoinen ja käyttää sitä hyväkseen. Netanyahun lähettämä valtuuskunta kävi Washingtonissa neuvottelemassa Mitchellin kanssa, joka kehui keskusteluja hyviksi. USA vaatii, että rakennuskielto tulee olla vedenpitävä ja sen tulee käsittää myös Jerusalemin rakentaminen. Israel liitti Jordanian miehityksestä 1967 sodassa vapauttamansa alueet osaksi Jerusalemia ja toteuttaa periaatetta, että Jerusalemin sekä juutalaiset että arabiasukkaat voivat asettua asumaan missä tahansa kaupungin alueella. Arabit ovat käyttäneet sitä hyväkseen, sillä sadoittain tai tuhansittain heitä muuttaa länsiosiin peläten joutuvansa PA:n hallinnon alle. Mutta PA vastustaa verisesti juutalaisten muuttoa Itä Jerusalemin alueelle, mitä he kutsuvat sen imagon muuttamiseksi juutalaiseksi.
Kastel 03.09.09 Gavriel

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021