TIISTAI 15.09.09
1. OSLON SOPIMUSTEN JA TIEKARTAN sekä muitten sopimusten mukaan PA sitoutui taistelemaan alueellaan terrorismia vastaan, hajottamaan kaikki terroriryhmät, pidättämään terrorismiin sekaantuneet ja luovuttamaan heidät Israelille, tämä monien muitten velvoitteiden ohella, kuten laittomien aseitten kokoaminen ja tuhoaminen. Käytännössä PA on toiminut juuri päinvastoin. Ramadanin kunniaksi PA päätti lahjoittaa 250 000 USD Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien, eri pituisiin rangaistuksiin tuomittujen terroristien omaisille. Aamun uutisen mukaan PA päätti antaa lisää 100 USD taisteluissa kuolleitten perheille. PA:n alueella
terrorismia vastaan taistelevia syytetään yhteistoiminnasta Israelin kanssa, kuten uutiset kertovat. PA:n poliisi pidätti 17-vuotiaan pojan. Häntä syytettiin tällä viikolla oikeudessa tietojen antamisesta Shin Betille, joitten perusteella sheikki Ibrahim al-Fayid teloitettiin vuonna 2004 Kalkiliyassa. Al-Fayid johti al-Aksa Marttyyrien Prikaatin osastoa. Al-Aksa on
Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin alaosasto, joka luokitellaan terrorijärjestöksi.
Nuorukaiselle annettiin ”lievä” tuomio siksi, että hänet katsottiin alaikäiseksi: Hänet tuomittiin 17 vuoden vankeuteen, eivätkä PA:n vankilat ole mitään mukavuuslaitoksia, kaukana siitä, miten Israelissa tuomittuja kohdellaan Israelin vankiloissa.
INN kertoo, että tänä vuonna PA:n teini-ikäisten valmistumisseremonia, jonka PA oli kustantanut, oli omistettu operaatioissa surmansa saaneille ”marttyyreille”, terroristeille, jotka olivat antaneet elämänsä murhatakseen mahdollisimman paljon israelilaisia. Seremoniassa viitattiin käytettyihin aseisiin – kiviin ja kivääreihin, sekä esitettiin vaatimukset ”palestiinalaisten kaupunkien, Haifan, Akkon, Jaffan ja Jerusalemin, palauttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133429
2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu tapaa Obaman Lähi Idän lähettilään George Mitchellin tänään. He pyrkivät löytämään yhteistä formulaa, jolla USA:n ja Israelin välejä hiertänyt erimielisyys juutalaisten rakentamisesta Juudeassa ja Samariassa voitaisiin poistaa. Netanyahu on toistuvasti todennut, ettei rakennuskielto ole täydellinen, vaan aiemmin aloitetut 2500 asuntoyksikköä ja viime viikolla hyväksytyt n. 455 asuntoa rakennetaan valmiiksi. Lisäksi Netanyahu sanoo, että julkinen rakentaminen juutalaisyhteisöissä sallitaan, lastentarhoja, kouluja, synagogia ja muita julkisia rakennuksia saadaan rakentaa niihin.
Tällä halutaan säilyttää ”normaali elämä” Juudeassa ja Samariassa, kuten Netanyahu sen määrittelee. Mitchellin kannasta ei ole täyttä varmuutta, mutta se on lieventynyt.
Toiseksi Netanyahu vakuuttaa, että ”Jerusalem jää kiellon ulkopuolelle, koska se ei ole setlementti”.
Presidentti Shimon Peres, jolla ei ole oikeutta puuttua politiikkaan, ei malta olla sekaantumatta. Viime viikolla hän kutsui luokseen PA:n pääneuvottelijan Saeb Erekatin voidakseen tämän kautta vaikuttaa Abbasin ehdottoman kielteiseen kantaan neuvotteluista, ennen kuin Netanyahu on suostunut täydelliseen rakennuskieltoon. Miten tässä onnistutaan, nähtäneen sitten, kun Mitchell ja Abbas ovat päättäneet keskustelunsa tänään iltapäivällä.
Jos Abbas ei suostu räpäyttämään muutenkin puoliummessa olevia silmiään, USA:n toivoma keskustelutilaisuus New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä ja Obaman toimiessa välittäjänä, jää toteutumatta. Netanyahu ja Mitchell yrittänevät valmistella perustaa, jonka pohjalla keskustelut käytäisiin. (JP)
3. TIME-LEHTI kertoo artikkelissaan, että Obama tulee käyttämään arabien hämäystä ja Iran-korttia hyväkseen saadakseen Mahmoud Abbasin taipumaan keskusteluihin, jotka johtaisivat rauhanneuvotteluihin Israelin ja PA:n välillä. Tosiasia lienee kuitenkin se, että diktatorisesti johdettujen arabimaitten yksinvaltiailla on vähintään yhtä paljon pelättävää Iranin taholta kuin USA tai Israel, INN:n artikkelissa todetaan.
TOSIASIA on sekin, että pääministeri Netanyahu on taivuttanut itseään taaksepäin lähelle kaatumista selälleen, voidakseen osoittaa salonkikelpoisuutensa sekä Obaman vasemmisto-hallituksen että arabimaitten silmissä. Hän on suostunut kahden valtion periaatteeseen, mikä aiemmin on ollut mahdottomuus häntä tukevien puolueitten ohjelmissa: Hän on lupautunut julistamaan osittaisen ja määräaikaisen rakennuskiellon Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä optiolla sen pidentämiseksi olosuhteista riippuen; ja hän on luvannut aloittaa keskeytyneet rauhanneuvottelut PA:n kanssa tasavertaiselta pohjalta. Tällä kaikella hän on pystynyt kääntämään asiat ylösalaisin: Se on nyt PA, jota pidetään rauhan vastustajana.
TOTTA on tietenkin sekin, että on joukko visaisia kysymyksiä, joitten ratkaisua ei kukaan osanne ennakoida, kuten palestiinalaispakolaisten asema, rajat, vesikysymykset, ilmatilan hallinta, tulevan Palestiinan valtion itsenäisyyden rakenne – voiko se aseistautua ja millaisin asein, ja voiko se solmia liittosopimuksia ulkovaltojen kanssa – Jerusalem ja Temppelivuoren hallintakysymykset, mutta juuri näistä on tarkoitus aloittaa keskustelut.
PA:N JOHDON uhkaaminen väkivallan käytöstä ei lupaa hyvää, eivätkä Fatahin Betlehemin yleiskokouksen omaksumat periaatteet lupaa senkään vertaa. Mihin PA:n johto lopultakin tähtää, jää epäselväksi - tai sitten ei haluta tajuta selviä vihjeitä, joitten mukaan Fatahin ja PLO:n tarkoituksena ei olekaan itsenäinen Palestiinan valtio, vaan peruskirjansa mukaisesti Israelin tuhoaminen ja islamin kalifaatin perustaminen Lähi Itään, jossa Israelin alue on mukana, ei juutalaisena valtiona, vaan muutama alistettu ja runsaasti verotettu juutalainen asukas kuin näyttönä Islamin mahdista. Tämä trendi vahvistuu, jos ja kun Hamas ja Fatah lopulta pystyvät sopimaan keskinäiset erimielisyytensä ja muodostamaan yhtenäishallituksen, jossa – kuten muissakin PA:n instituutioissa - Hamas on mukana täysivaltaisena jäsenenä.(JP)
4. EGYPTIN viranomaiset väittävät, että aseita virtaa Gazan alueille meriteitse, ei heidän alueensa kautta, kuten Israel asian ymmärtää. Aseita varmaan salakuljetetaan sinne myös kalastaja-aluksilla, mutta Israelin laivasto valvoo PA:n meriyhteyksiä varsin tarkkaan, joten sen osuus lienee sittenkin suhteellisen pieni. Egyptin pari päivää sitten julkistama tieto kymmenen salakuljetustunnelin tuhoamisesta on selvä esimerkki siitä, että Siinain ja Gazan rajan ali tapahtuva liikenne on suurta luokkaa. Tunneleita kaivetaan kaiken aikaa lisää ja entisiä kerran tuhottuja korjataan. Hamasin Damaskoksen toimiston johtaja Khaled Mashaal ei turhaan ylvästellyt, että aseita kuljetetaan Gazaan kaiken aikaa ja niitä valmistetaan myös paikallisissa nyrkkipajoissa.
JP:n kolumnisti Yaakov Katz kertoo, että lisääntynyt tiedustelutietojen jakaminen USA;n ja Euroopan maitten kesken on tuntuvasti auttanut taistelussa asevirtojen tukahduttamiseksi Gazaan. Israelin turvallisuusviranomaiset tunnustavat, että Egypti on myös lisännyt omia ponnistelujaan salakuljetuksen estämiseksi. He kertoivat, että aseet ja räjähdysaineet kuljetetaan laivoilla Somalian ja Eritrean rannikolle, jossa ne lastataan rekkoihin ja viedään Siinaille Gazan rajan tuntumaan odottamaan salakuljetusta tunnelien kautta Gazaan. USA toimitti Egyptille uusia mekaanisia laitteita, joilla pystytään havaitsemaan kaivamisesta aiheutunut maan tärähtely. Ne eivät pysty havaitsemaan liikennettä valmiissa tunnelissa, ja toiseksi tunnelit kaivetaan entistä syvemmälle.
Tehokkain tapa estää asevirta Gazaan on estää autokolonnien pääsy raja-alueelle. IAF:n koneet iskivät maaliskuussa syvälle Sudaniin havaittua autokolonnaa vastaan, jossa väitettiin kuljetettavan Hamasin tilaamia pitkän matkan ohjuksia. Lisääntyneen tiedustelun avulla pystytään seuraamaan epäilyttävien alusten liikkeitä ja ennakoimaan sen matkareittiä.(JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Tel Avivin poliisi on saanut huomattavia edistysaskeleita taistelussaan varaskoplia vastaan, jotka varastavat polkupyöriä. Poliisi varusti useita pyöriä tunnistuslaitteilla, ja jätti pyörät eri puolille kaupunkia toivoen, että varkaat vievät ne. Tunnistelaitteiden (tracking devices) avulla poliisi on pystynyt palauttamaan 2000 polkupyörää varastoihinsa, joista pyöränsä menettäneet voivat käydä etsimässä omaansa. Eräs onnellinen poliisin varastosta pyöränsä löytänyt sanoi menettäneensä viisi pyörää. Toinen havaitsi pyöränsä renkaitten olevan puhki ja jarrulaitteiden jumissa. Poliisi kertoi, että varkauksien takana on varasliiga, jolla on varastot ja ostajat valmiina. (JP)
- USA:n erikoisjoukot iskivät helikoptereillaan autokolonnaan, jossa oli mukana kauan etsitty terroristi Saleh Ali Saleh Nabhan, joka sai surmansa iskussa. Silminnäkijät kertoivat, että iskuryhmä otti mukaansa pari vankia sekä surmattujen ruumiit, niiden joukossa Nabhan. Isku tapahtui lähellä kylää Barawe alueella, 250 km etelään Mogadishusta. Nabhan oli vastuussa marraskuussa 2002 Israelin omistamaan Paradice hotelliin Mumbasassa tehtyyn iskuun, jossa sai surmansa 12 ihmistä ja 60 haavoittui. Samoihin aikoihin Nabhan ampui luultavasti itse ainakin kaksi it-ohjusta Arkian konetta vastaan, jossa oli 261 matkustajaa. Ohjukset täpärästi ohittivat koneen.(JP)
- Varapääministeri Silvan Shalon sanoo, että hänen ministeriönsä laatiman ohjelman mukaan hallitus tulee rohkaisemaan 300 000 uuden asukkaan muuttamisen Negeviin ja saman verran Galileaan vuoteen 2020 mennessä. Jewish Agency korjaa entisiä vastaanottokeskuksiaan ja tarvittaessa avaa uusia siirtolaisten tilapäistä oleskelua varten. Hallitus tulee myös antamaan muuttajille monenlaisia tukiaisia ja helpotuksia. Shalomin PR-kampanja tulee kohdistumaan sekä Israelin juutalaisiin että arabiasukkaisiin. (JP)
- Toisen intifadan alkamisesta lähtien vuonna 2000 palestiinalaiset ovat nostaneet 500 korvausvaatimusta IDF:n heille aiheuttamista joko fyysisistä tai materiaalisista vahingoista. Oikeusministeriön edustaja kertoi Knessetin lakikomitean kokouksessa, että lisävaatimuksia on odotettavissa. (JP)
- Saudit ilmoittavat, etteivät he halua yhteyksiä Israelin kanssa ennen kuin se on lopettanut ”miehityksen”. (JP)
- Ulkoministeri Avigdor Lieberman on lupauksensa mukaan jatkamassa toimiaan ministeriönsä aktiivisuuden muuttamiseksi. Tultuaan muutama päivä sitten Afrikan kiertueeltaan viiteen maahan, hän matkusti Balkanille, jossa hän pyrkii solmimaan uusia suhteita Serbiaan, Kroatiaan ja Montenegroon. Herb Keinon toteaa artikkelissaan, että Liebermanilla on hyvää aikaa matkoihinsa, sillä hän on lähes täysin ulkona keskusteluista palestiinalaisten kanssa, joita hän katsoo ainakin aiemmin käydyn turhaan saamatta mitään näkyvää aikaan. Liebermanin mukaan ulkoministeriö voi käyttää aikaansa paremmin keskittymällä todellisiin ulkomaan asioihin, eikä hedelmättömään huopaamiseen ja soutamiseen haluttomien PA:n johtajien kanssa. (JP)
- Israelissa vietetään tällä viikolla Oslon sopimusten 18. vuosipäivää, mitä hyvällä syyllä voidaan kutsua nimellä ”Israelin nagba”, katastrofi, joka on vaatinut tuhansien israelilaisten kuoleman tai vammautumisen, kertoo professori Ron Breiman, entinen Strong Israel järjestön puheenjohtaja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133434

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021