PERJANTAI 17.07.09
1. HAREDI-KANSAN mielenosoitukset Jerusalemissa kiihtyivät entistä pahemmiksi sen jälkeen, kun ne olivat jo laantumassa alettuaan sapattina avatun paikoitushallin vastustuksen johdosta. Mielenosoitusten kiihtymisen sai aikaan se, että viranomaiset pidättivät raskaana olevan haredi-naisen, jota syytetään 3-vuotiaan poikansa näännyttämisestä nälkä-kuoleman partaalle. Viranomaisten mukaan äiti on jatkanut näännyttämistään kahden vuoden ajan siten, että poika painaa nyt vain 7 kiloa. Haredi-kansan taholta väitettiin, että poika sairastaa syöpää, mutta sairaalan taholta vakuutetaan, ettei se ole totta. Pojan fyysinen tila on sairaalalähteiden mukaan parantunut, mutta on epäilyksiä, mitä vahinkoa hänen henkinen tilansa on kärsinyt tuon kahden vuoden aikana.
Oikeus vaati äidin alistamista mielentilatutkimuksiin. TV-kuvissa tullessaan oikeuden istuntoon äiti peitti kasvonsa kirjalla eikä missään vaiheessa nostanut katsettaan ihmisiin.
Torstai-iltana arviolta tuhat mielenosoittajaa nujakoi satojen poliisien kanssa, mukana ratsu-poliiseja, heitellen heitä kivillä ja keittiöjätteillä sekä sytyttäen useita roskankeräysastioita tuleen katujen tukkimiseksi. Ainakin 18 poliisia haavoittui, mielenosoittajista kuusi. Poliisi pidätti lukuisia mielenosoittajaa, joista 34 oli poliisin suojissa perjantaiaamuna. Poliisit käyttivät myös vesitykkejä mielensoittajien rauhoittamiseksi. (JP)
2. JERUSALEMIN haredi-mielenosoittajat kuuluvat Eda Haredit järjestöön, jonka kaikkein suljetuin ja yhtenäisin haara on nimeltään Toldot Aharon Hasidim. JP:n kolumnisti Matthew Wagner, joka aihetta käsittelevän artikkelin kirjoitti, toteaa, että tämä haredi-haara on kaikkein suljetuin, parhaiten organisoitu ja kiintein yhteisö Eda Haredit-kansan sisällä. He katsovat minkä tahansa heidän sisäisiin asioihinsa puuttumisen yritykseksi sekaantua yhteisön uskonto-järjestelmään. Toldot Aharon Hasidim katsoo, että poliisit, sosiaalivirkailijat ja Jerusalemin kaupunkikunta muodostavat pahan sionistisen kokonaisuuden, jota he eivät voi hyväksyä. He katsovat taistelevansa uskonjärjestelmänsä puolesta, mikä selittää heidän kiihkeän antautumisensa taistellessaan poliiseja ja viranomaisia vastaan.
TOLDOT AHARON HASIDIT sai alkunsa 1928, sen perusti rabbi Aharon Roth. Hasidit ovat kehittäneet laajalle ulottuvan sosiaalisen ja kulttuurisuojan, jolla he pyrkivät varjelemaan yhteisöään voimakkaasti leviävästä sekularismista, jota he katsovat kaupungin hallinnon edustavan. Rabbi Roth kuoli 1947. Hän kehitti Toldot Aharon järjestelmän, jonka mukaan jokainen yhteisön miesjäsen allekirjoittaa sopimuksen, joka sitoo hänet ja hänen perheensä saumattomasti järjestöön. Se määrittelee jäsenten pukeutumisen ja tottumukset myös vapaa-ajan vieton osalta. Jokainen yhteisön jäsen on kiinteästi liittynyt yhteisöön ja sen tavoitteisiin. Yksilöinä heillä ei ole omaa päätösvaltaa, mutta yhteisö myös vastaa heidän tarpeistaan.
Toldot Aharon järjestö pitää kaikkea sen ulkopuolella olevaa saastaisena ja pahana, varsinkin kaikkea sitä, mikä liittyy sionismiin. Siksi viranomaisten puuttumista perheen sisäiseen elämään pidetään pyhäinloukkauksena. Koska poliisin pidättämä äiti on osa Toldot Aharon yhteisöä, sen jäsenet katsovat poliisin sekaantuneen heidän uskontojärjestelmäänsä.
Bar-Ilan yliopiston tutkija Shlomo Guzmen-Cameli, joka tuntee Toldot Aharon yhteisöä, arvioi, että mielenosoitukset vahvistavat järjestön sisäistä imagoa, mutta ovat samalla varoitus ulkopuolisille pysytellä loitolla heidän asioistaan, kertoo Wagner. (JP)
3. ISRAELIN taistelu erilaisia järjestöjä vastaan, jotka ovat katsoneet pääasialliseksi velvollisuudekseen kyseenalaistaa IDF:n moraalisäännöt, jatkuu entistä kiihkeämpänä. Keskiviikkona julkisti 110-sivuisen raporttinsa järjestö nimeltä Breaking the Silence (BTS). Siinä esitetään 26 sotilaan todistus, osa videoituina mutta sotilaitten kasvot peitettyinä. Nämä todistavat raportin mukaan, että IDF käytti Gazan taisteluissa ihmiskilpiä, suhteetonta voimaa ja kiellettyjä fosforiammuksia asuntoalueitten lähellä ”vain osoittaakseen ylivoimaansa”. Sotilaitten henkilöllisyyttä ei paljastettu, joittenkin joukko-osastot kylläkin.
Torstaina armeijan ja Jerusalemissa toimivan NGO-järjestöjen seurantajärjestön (NGO Monitor) edustajat esittivät suuria epäilyksiä raportin suhteen. Ensimmäinen huomio kiintyi julkistamisen ajankohtaan, joka tapahtui pian sen jälkeen, kun Ihmisoikeusjärjestö (HRW) esitti hyvin kriittisen raporttinsa, mitä seurasivat Amnesty International ja kansainvälinen Punainen Risti yhtä kriittisine raportteineen. ”Julkistaminen ajoitettiin mahdollisimman suuren vaikutuksen saamiseksi”. Toinen huomio kiintyi epäilykseen, ettei BTS ole voittoa tuottamaton ei-hallituksen tukema vapaa NGO-järjestö (namuta) vaan osakeyhtiö (Ltd company). Namuta-järjestön tulee ilmoittaa kaikki tukijansa, osakeyhtiön rajoitetusti. Epäilysten vuoksi BTS ilmoitti tukijansa JP:lle seuraavasti:
Vuonna 2007 BTS sai avustuksia n. 500 000 NIS.
Vuonna 2008 BTS sai avustuksia 1,5 miljoonaa NIS. British lähetystö antoi 226 589 NIS; Hollannin lähetystö antoi 19 999 Euroa; ja New Israel Fund 229 949 NIS. IDF on havainnot, että raportissa esiintyvien sotilaitten todistukset ovat kuulopuheita, eivät omakohtaisia todistuksia. IDF ei myöskään voinut tarkistaa kertomuksia, koska sotilaitten nimiä ei annettu ja kasvot oli peitetty.
NGO Monitor sai myös tietää, että HRW osallistui tilaisuuteen, jossa oli mukana Saudi Arabian hallituksen ja sen kanssa suhteissa olevien järjestöjen edustajia, joita se informoi laatimastaan IDF:n vastaisesta raportista Gazan operaation ajalta.
HRW:n tarkoituksena osallistuessaan tilaisuuteen oli kerätä avustuksia Saudi Arabiasta.
IDF esitti vastalauseen siitä, ettei BTS antanut sille aikaa tutkia raporttia ennen sen julkistamista. PTS ilmoitti lähettäneensä raporttinsa internetin kautta IDF:lle 24 tuntia ennen sen julkistamista, mikä ei tietenkään antanut IDF:lle mitään aikaa tutkia sitä ja antaa siitä ajoissa omat kommenttinsa.
Raportteja tarkastellessa jää ihmettelemään, voivatko ulkomaisten hallitusten tai sen alaisten järjestöjen avustukset säilyttää voittoa tuottamattomien NGO-järjestöjen säilymisen sellaisina ja puolueettomina?
Israelin tulisi aloittaa taistelunsa noita järjestöjä vastaan kyseenalaistamalla niiden laillisuus. (JP)
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1246443834129&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
4. UUTISOTSIKOITA
- Gazan operaatiota Cast Lead tutkiva Etelä Afrikasta kotoisin oleva Richard Goldstone selittää mandaattinsa muuttuneen, ettei Israelilla ole mitään verukkeita boikotoida hänen työtään. Hän toimii YK:n ihmisoikeuksien komitean lähettämänä tutkijana pyrkien selvittämään syytöksiä Israelin sotarikoksista operaation aikana. Koska Israel boikotoi häntä, hän kustansi joittenkin israelilaisten matkan Brysseliin, jossa he antoivat todistuksensa, mukana Noam Shalit, joka puhui Hamasin sieppaaman poikansa Giladin puolesta. (JP)
- Majuri Roi Kleinin perheen talo on tuhottavien talojen listalla Hayovel yhteisössä 12 muun lisäksi. Roi heittäytyi Libanonin kakkossodassa Bint Jbailin taistelun aikana elävän käsikranaatin päälle suojellakseen sotilaitaan. Hän itse repeytyi kappaleiksi. Korkein oikeus vaatii taloja purettaviksi. Elin juutalaisyhteisön johtaja Kobi Eliraz vakuuttaa, ettei Hayovel kuulu 2001 jälkeen rakennettuihin ja että se kuuluu Elin yhteisöön. (JP)
- Ns. Golan laki, joka vaatii 80 kansanedustajan hyväksymisen Knessetissä sen luovuttamiseksi Syyrialle, ei päässyt äänestykseen teknisen ongelman vuoksi, mutta sillä ei ole yhteyttä Mitchellin Israelin vierailun kanssa. Toisten tietojen mukaan lain käsittelyä siirsi Netanyahu, sillä Mitchellin avustaja Fred Hoff tapaa Syyrian hallituksen edustajia samoihin aikoihin. Hän pyrkii saamaan Syyrian ja Israelin väliset rauhankeskustelut uudelleen käyntiin.
- Netanyahu viivyttää myös toisen lain käsittelyä Knessetissä. Tällä lailla olisi vähennetty vierailuoikeuksia turvallisuusvankien luona. Netanyahu pelkää, että lain käsittely voisi haitata Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluja Kairossa. (JP)
- Sveitsin hallituksen omaksuman käytännön mukaan ihmiset voidaan luokitella terroristeiksi, mutta se ei koske järjestöjä, joihin he kuuluvat. Siten Sveitsin ulkoministeri Micheline Calmy-Rey voi hyvällä omalla tunnolla – kai hänellä sellainen lienee – tavata Hamasin jäseniä. Kesäkuussa hän tapasi Mahmoud Al Zaharin johtaman Hamasin lähetystön, joka osallistui kansainväliseen tilaisuuteen Sveitsissä. Sveitsi ei ole EU:n jäsen, ja siten vaikka EU luokittelee USA:n tavoin Hamasin ja Hizbullahin terrorijärjestöiksi, se ei sido Sveitsin käsiä. (JP)
- Netanyahu kiirehtii ns. Mofaz-lain käsittelyä Knessetissä, jolla vaaditaan 7 kansanedustajan suostumus erota puolueesta ja liittyä toiseen tai perustaa oma ryhmä menettämättä etuisuuksiaan. Netanyahua kiirehtii poliisi-tutkimusten eteneminen Avigdor Liebermania vastaan, mitkä voivat johtaa Liebermanin (Libin) eroamiseen hallituksesta ja Israel Beiteinun mahdolliseen hajoamiseen. Sen tilalle hallitukseen tulisi Mofazin johtama Kadimasta eroava kapinallisten ryhmä. Israel Beiteinulla on 15 kansanedustajaa. (JP)
- Ehud Olmertin avustaja ulkomaanasioitten ja –matkojen hoidossa Rachel Rizby-Raz sai syytteen järjestellessään Olmertin saamien avustusten käyttöä hänen yksityismatkojensa kustannuksiin. Olmert lähetti vihaisen kirjeen oikeuskansleri Menachem Mazuzille, jossa hän sanoo kieltäytyvänsä hänelle lain mukaan kuuluvasta kuulemisesta, koska hän katsoo Mazuzin toimineen vastoin käytäntöä ja sopimusta. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021