TORSTAI 21.05.09
1. ”ME HALUAMME että kaikki setlementtien rakentaminen lopetetaan, laajennukset, luonnollinen kasvu – kaikenlainen setlementtien toiminta”, selitti USA:n ulkoministeri Hillary Clinton Al-Jazeeran TV-yhtiölle antamassaan haastattelussa, josta USA:n ulkoministeriö julkaisi kopion keskiviikkona. Hillary Clinton esiintyi TV-kuvissa runsaasti pakeloituna ja rasittuneen näköisenä, ehkäpä ”maan alla vietetty aika” kävi voimille.
Mutta hän sanaili tarkkaan sen, mitä Obaman ja Netanyahun tapaamisen uutistiedoista ounasteltiin, eli USA:n nykyinen hallitus on aloittanut raskaan painostuksen Netanyahun hallitusta vastaan. Kysymyksessä ei ole enää pyyntö, vaatimus esitetään uhkavaatimuksen muodossa, missä seuraamukset on toistaiseksi jätetty yksilöimättä, mutta jotka ilman muuta seuraavat. Mitä Clinton itse asiassa sanoi? ”Kaikenlainen setlementtien toiminta” (any kind of settlement activity), hän sanoi. Tarkoittaako tämä sitä, etteivät niissä asuvat ihmiset saa enää tehdä normaaleja jokapäiväisiä askareitaan? Ei mennä työpaikoilleen, ei viedä lapsia kouluihin, ei korjata rikki mennyttä vesi- tai viemärijohtoa, ei mitään, mitä voidaan kutsua toiminnaksi, ei edes katujen puhtaanapitoa. Clintonin lausunto on ulkoministerin suusta kovin leväperäinen ja harkitsematon. Tämä voitaneen tulkita siten, että silkkihansikkaat on riisuttu käsistä ja on aloitettu raaka manuaalinen työ, koska ei ole mitään syytä peitellä asenteitaan.
2. NETANYAHUA lähellä olevat henkilöt selittivät eilen pääministerin palattua Washingtonin matkaltaan, että kysymys setlementeistä on avoin kysymys, jonka yksityiskohtia täytyy edelleen työstää. He sanoivat, että tämä on välttämätöntä jo siksi, että Olmertin hallituksen ajoilta periytyi joukko kirjoittamattomia tulkintoja, kuten esim. voivatko setlementit rakentaa vahvistettujen rajojen sisäpuolella suurissa taajamissa, joiden uskotaan jäävän lopullisessa sopimuksessa Israelin puolelle. Tähän uskotaan löytyvän USA:n silloisen hallituksen suostumus. JP:n artikkelin kirjoittajat H Keinon ja H L Krieger katsovat, että se tosiasia, ettei Netanyahu maininnut sanallakaan setlementtejä Obaman kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen, ilmentää jotain hänen suhtautumisestaan asiaan, vaikka heidän näkemyksensä mukaan Obama piti tätä yhtenä tärkeimmistä kysymyksistä. Aiempi USA:n Israelin lähettiläs Martin Indyk kirjoitti The Daily Beast web-sivulla, että Netanyahu vaikeni täysin asiasta julkisuudessa; yksityisesti hän totesi, että asiaa on vaikea hoitaa.
USA:n juutalaisjohtajat totesivat tavattuaan Netanyahun, että Obaman hallitus odottaa edelleen Israelin vastausta kysymykseen setlementeistä. He vakuuttivat tämän olevan yhden ensimmäisistä askeleista, joita he odottavat. He selittivät, että vaikka mistään aikataulusta ei sovittu, vastausta odotetaan pian. He kuitenkin vilauttivat seurausten mahdollisuuksia, jos Israelin vastaus ei ole se, mitä Obaman hallitus odottaa. Tässä on selvästi nähtävissä Obaman juutalaissyntyisen neuvonantajan Rahm Emmanuelin käden jälki. (Emmanuel tarkoittaa ”Jumala kanssamme”) Hänet tunnetaan ”piittaamattomana ja rääväsuisena”, jonka jokaisen lauseeseen sisältyy jonkinasteinen f-kirjaimella alkava voimasana. (JP)
3. NETANYAHU totesi palattuaan Washingtonista, että hänellä ja Obamalla on yhteneväinen käsitys siitä, että Iranin aseistautuminen ydinasein tulee estää. Toiseksi hän totesi, että Obama vahvisti useitten strategisten sopimusten jatkumisen ja Israelin turvallisuus-tarpeitten huomioimisen. Nämä olivat hänen mukaansa positiivisia tuloksia. Obama oli myös vahvistanut Israelin oikeuden puolustaa itseään.
Netanyahu ei kuitenkaan halunnut mennä yksityiskohtiin.
Keskusteluissa oli myös tullut esille tarve ulottaa rauhankeskustelut koskemaan alueen arabimaita. Tämä on tärkeää siksi, että arabisuunnitelma on noussut vahvasti esille eri tilanteissa, ja Obama mainitsi, että saudisuunnitelma liitetään osaksi kvartetin tiekarttaa.
Tämä sopii hyvin siihen kuvaan, mikä Jordanian kuningas Abdullahilla on asiasta. Palattuaan omalta Washingtonin matkaltaan hän selitti, ettei kysymys ole vain Israelin ja palestiinalaisten välisestä sopimuksesta, vaan Israelin ja arabimaitten välisestä, mikä laajentaa rauhan-ponnistelut koko Lähi Idän alueelle Israelin ja arabiliiton 22 arabimaan väliseksi.
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/middle_east/article6260385.ece
4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak on antanut toistuvia lausuntoja, joissa hän uhkailee setlementtejä: Jos ne eivät vapaaehtoisesti pura hyväksyttyjen juutalaistaajamien ulkopuolelle kyhättyjä parakkikyliä, armeija tulee tuhoamaan ne väkivalloin. ”Jos se ei toteudu keskusteluilla, me tulemme toimimaan nopeasti ja hyökkäävästi lain kirjaimen toteuttamiseksi,” Barak lausui uhkavaatimuksensa samaan aikaan, kun Netanyahu kotiutui ulkomaan matkaltaan. Barak on julistautunut Israelin lain ylimmäksi vartijaksi.
Juutalaistaajamien asukkaat Juudeassa ja Samariassa ovat pyrkineet painostamaan sekä Netanyahun hallitusta että suoraan puolustusministeri Barakia, että nämä kunnioittaisivat aiemmin tehtyjä sopimuksia rakennuslupien suhteen. Artikkelin kirjoittajat Tovah Lazaroff ja Yaakoc Katz, joista edellinen varsinkin jokaisessa artikkelissaan viittaa äärivasemmistolaisen Peace Now järjestön esittämään kantaan ja lukuihin, toteavat ensin, että 2008 Efrat sai luvan 40 asuntoyksikön ja Ariel 50 asuntoyksikön rakentamiseksi kaupunkien sisälle. Kirjoittajat toteavat, että luvat perustuvat aiemmin tehtyihin sopimuksiin, mutta siirtokuntien asukkaat ovat erittäin huolestuneita, että rakentaminen kielletään niissä kokonaan.
Arielin yli 30 000 asukkaan kaupunki Samarian länsiosassa on yksi kaupungeista, jotka Israel on kaikissa suunnitelmissa asettanut Israelin puolelle mahdollista itärajaa. Efrat on samoin Gush Etzionin alueella. Ehkä kaikkein pulmallisin on tilanne Maale Adumimin kohdalla, jossa asuu yli 40 000 asukasta ja joka kasvaa voimakkaasti. Sen ja Jerusalemin välinen ns. E-1 alue on toinen avoin kysymys, joka voi kärjistää suhteita sekä USA:n että PA:n suuntaan.
Palestiinalaisten johto kuvittelee, että rauhansopimuksessa he saavat kaikki 1967 sodassa vapautetut Juudean ja Samarian alueet, mukaan lukien Jerusalemin itäosat ja myös Israelin rakentamat uudet lähiöt, vanhankaupungin ja Temppelivuoren. Viimeisissä suunnitelmissa, joita eri tahoilta julkisuuteen vilautellaan, Jerusalemin itäosat tulisivat muodostamaan tulevan Palestiinan valtion pääkaupungin, ja vanhakaupunki Temppelivuoren alueineen annettaisiin YK:n tai jonkun muun kansainvälisen järjestön hallintaan. (JP)
5. Iran laukaisi eilen näyttävästi TV-kuvien kanssa suunnittelemansa ja rakentamansa uusimman ohjuksensa Sejil-2 (Sajjil-2, Ashura). Sen kantomatka on 2000 km, joten se hyvin yltää kaikkialle Israelin alueelle ja suuren osaan Eurooppaa. Presidentti Mahmoud Ahmidenejad esitti TV-kuvissa laukaisua elehtien voimakkaasti ja innostuneena, minkä yhteydessä hän muisti todeta, ettei juutalainen valtio ole enää turvassa miltään osin.
Israelin tutkahavainnot yhdessä USA:n Negevissä sijaitsevan avaruustutkan kanssa totesivat laukaisin onnistumisen ja myös sen osumatarkkuuden. Iran suunnittelee toisen uutisen mukaan tuhannen ballistisen ohjuksen ja viiden sadan laukaisualustan rakentamista eri puolille maata. Asiantuntijat toteavat, että kiinteää polttoainetta käyttävä Sejil-2 ohjus voidaan sijoittaa maanalaisiin siiloihin, mutta juoksevaa polttoainetta käyttäviä ohjuksia ei, koska ne täytyy varustaa polttoaineella vähän ennen laukaisua.
RAND-yhtiö julkisti keskiviikkona arvionsa Iranin potentiaalista todeten, että Iranin sotilaallinen voima on huomattava, mutta ettei se ole kaikkivoipa. Raportin mukaan Iran ei ole sellainen uhka, kuin yleensä otaksutaan.
Amerikkalaisen arvion mukaan Iranin ohjusten suunnittelu ja rakentaminen on paljon uudenaikaisempi kuin yleensä on uskottu, mistä viimeinen ohjuskokeilu on todisteena. (JP)
6. Asiantuntijat arvioivat, että Iran voisi rakentaa yksinkertaisen ydinpommin 1-3 vuoden sisällä, ja ensimmäisen ydinkärjen viiden kuluessa siitä. Arvion esittäneeseen ryhmään kuuluu amerikkalaisia ja venäläisiä tiedemiehiä. Ryhmän arvion mukaan Iran pystyy kehittämään 1000 kg:n ydinkärjen viiden vuoden kuluessa, jonka se voisi uusimmilla ohjuksilla ampua 2000 km:n päässä olevaan kohteeseen.
Iran ei ole tunnustanut rakentavansa ydinasetta, mutta toisaalta se ei ole antanut tarvittavaa selitystä ydinohjelmansa tavoitteista eikä sallinut YK:n alaisen IAEA:n tutkijoitten pääsyn ydinlaitoksiinsa. Tämä herättää jatkuvaa epätietoisuutta ja epäilyjä Iranin todellisista päämääristä.
Venäläiset asiantuntijat ovat vakuutelleet, että koska Iran ei saa ulkopuolista apua ydinohjelmansa toteuttamisessa, sen mahdollinen ydinpommi ei valmistu puoleen vuosikymmeneen, mikä asettaa USA:n vaatimukset ohjustorjuntajärjestelmän rakentamiseksi Itä Euroopan maihin Iranin ohjusuhkaa vastaan heikkoon asemaan. Venäjä vastustaa sen rakentamista, koska se uskoo sen tarkoituksena olevan valvoa Venäjän ilmatilaa enemmän kuin Iranin, jolla venäläisten mukaan ei ole tarvittavaa kapasiteettia uhata Eurooppaa.(JP)
7. USA:n viranomaiset ovat julkistaneet tietoja, joitten mukaan se on valmis rahoittamaan Israelin suunnitteleman Arrow-3 ohjustorjuntajärjestelmän yksinään. Sen saattaminen käyttökuntoon kestänee vielä vuosikausia. Sen suunnittelu- ja rakennuskustannukset arvioidaan 100 miljoonaksi USD vuodessa. Tämä Israelille iloisen yllättävä uutinen tuli ilmi ensimmäisessä Netanyahun ja Obaman hallitusten asiantuntijoitten kokouksessa keskiviikkona. Israelissa pelättiin, että jo 20 vuotta osittain ohjusjärjestelmän kehittämistä rahoittava Pentagon vetäytyisi joko osittain tai kokonaan sen tukemisesta, mikä olisi voinut merkitä kuoliniskua koko projektille. Keskusteluja kävivät Israelin puolella puolustus-ministeriön pääsihteeri Pinchas Buhris ja Pentagonin puolelta puolustuspolitiikan alisihteeri Michelle Flournoy. Mukana olivat Israelin USA:n eroava lähettiläs Sallai Meridor sekä IDF:n sotilasattasea kenraalimajuri Benny Gantz.
Israel ja USA kehittävät yhdessä 70-250 km:n ulottuvuudella toimivaa Davidin Linko ohjusjärjestelmää, jota IDF on kokeillut onnistuneesti. Syksykesästä IAF suunnittelee laajan harjoituksen järjestämisestä, johon USA osallistuu aktiivisesti. Siinä kokeillaan kolmea torjuntajärjestelmää, Arrow, Thaad ja Aegis, joka kuljetetaan Israeliin harjoitusta varten.(JP)
8. UUTISOTSIKOITA
- USA:n FBI pidätti New Yorkissa neljä muslimia, jotka aikoivat tuhota kaupungin juutalaisen synagogan. Heillä oli toisena kohteena ampua sotilaskoneita ohjuksilla. Miehet suunnittelivat räjäyttävänsä muovipommeilla lastatun auton Bronxin synagogan edustalla. Heidän pidätettiin pitkä jahdin jälkeen eilen. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1087134.html
- Abbasin edustaja kertoi eilen, että PA suostuu Temppelivuoren ja muitten pyhien paikkojen valvonnan antamiseen muslimien hallintoyksikölle. Tähän alueeseen kuuluisivat ns. ”pyhä alue” (holy basin), jossa sijaitsevat turistien suosimat kristityt kirkot ja muut instituutiot. (haaretz)
- Obama on valmis jakamaan Jerusalemin arabien suostuttelemiseksi mukaan Lähi Idän rauhansopimukseen. Tämä tapahtuu täysin Israelin kustannuksella.
- PA:n poliisit joutuivat tulitaisteluun IDF:n sotilaitten kanssa Kalkiliyassa haavoittaen heistä kahta, yksi poliisi haavoittui myös. PA:n taholta selitetään, että tulitus oli alkanut väärinkäsityksestä. (INN)
- Netanyahu sanoo aloittavansa keskustelut Syyrian kanssa ilman ennakkoehtoja. Hän lupasi keskustella myös PA:n kanssa. (INN)
- Shaul Mofaz (Kadima) haluaa liittyä Netanyahun hallitukseen, puheenjohtaja Tzipi Livni haluaa pysytellä oppositiossa. (INN)
- Debkafile kertoo, että Iran kieltäytyi rahoittamasta Syyrian haluamia Mig-31-E hävittäjiä, mikä peruutti kaupat. Sitä pidetään yhtenä neljästä konetyypistä, jotka pystyvät tunkeutumaan 800 km:n etäisyydelle vihollisalueelle.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021