SUNNUNTAI 03.05.09
1. EI OLE MITÄÄN varmuutta, miten Iranin kanssa tulisi menetellä. Antaako USA:n uuden presidentin rauhassa etsiä keskusteluyhteyttä islamilaisen tasavallan ylpeitten mullahien kanssa, vai tehdä itsenäiset päätökset ja hoitaa se, mikä on ennen pitkää kuitenkin hoidettava? Tätä mietitään ankarasti monella taholla, ja varmaan se on ykköstilalla presidentti Peresin ja presidentti Obaman keskusteluissa Israelin aikaan tiistaina.
ISRAELIN turvallisuudesta vastaavat järjestöt eivät kuitenkaan voi vain odottaa ja toivoa parasta, vaan heidän tulee varustautua pahimman varalle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi, että vihollinen ampuisi maahan kymmeniä ohjuksia, ehkä useammalta taholta.
IAF:n puolustusosaston johtaja prikaatinkenraali Daniel Milo sanoo asian näin: ”Me työskentelemme lujasti ollaksemme valmiit Iranin uhkaa vastaan. Valmistaudumme ohjusten yhteislaukauksiin, hajoaviin ohjuskärkiin sekä muihin yllätyksiin. Siksi meidän tulee ylläpitää korkea operatiivinen valmius jokaisen kohdalla, myös reserviläisten.”
KENRAALI MILO kutsui Arrow- ja Patriot-järjestelmissä työskentelevät sotilaat jatkuviin harjoituksiin viime vuonna. Siihen saakka vain lentäjät kävivät harjoituksissa yhtenä päivänä viikossa päätettyään pakollisen palvelusaikansa. Nyt myös opintolomilla olevat IAF:n puolustus-osaston sotilaat palvelevat yhden päivän viikossa yksiköissään simuloidakseen erilaisia vaihtoehtoja, kertoo harjoituksia johtava upseeri. Näihin kuuluvat tilanteet, joissa Israelia kohti on ammuttu lukuisia ohjuksia samaan aikaan, sekä päättää, mikä ohjus tuhotaan ensiksi ja missä lennon vaiheessa. Upseeri vakuuttaa, että ratkaisuja tekevät joutuvat monenlaisten ongelmien eteen ohjuspuolustuksen yhteydessä.
VIIME kuussa IAF piti 17. Arrow-2 vastaohjuksen testin, jossa ammuttiin alas harjoitusohjus, joka jäljitteli Iranin Shihab ballistista ohjusta.
MYÖHEMMIN tänä vuonna IAF pitää ennen kokemattoman ja massiivisen harjoituksen USA:n armeijan kanssa testatakseen yhdessä kolmea eri ballististen ohjusten torjuntajärjestelmää. USA tuo silloin Israeliin harjoitusta varten THAAD ja AEGIS-järjestelmänsä. Presidentti Bushilta ”lahjana” saatu amerikkalainen suuritehoinen X-band tutka, joka asennettiin Negeviin 2008 loppupuolella, osallistui äskeiseen Arrow-ohjuksen testiin ja havaitsi lähestyvän ohjuksen. IAF:n taholta vakuutetaan, että X-band tutka antaa useiden minuuttien lisäajan valmistautua Iranista ammuttujen ballististen ohjusten torjuntaan. (JP, Yaacov Katz)
2. INN KERTOO medialynkkauksesta kahta sotilasta vastaan. INN:n toimittaja Tzwi Ben Gedalyahu kertoo artikkelissaan, että myöhään lauantai-iltana Bat Ayin kylästä Gush Etzionin länsiosassa 15 asukasta suunnisti läheiselle kukkulalle, jonne he olivat aiemmin rakentaneet synagogan perustukset. He lähtivät kukkulalta armeijan osoitettua sen olevan kiellettyä sotilasaluetta. Juutalaisryhmä lähti silloin takaisin kyläänsä pyrkien kiertämään arabikylän. Kyläläisiä vastaan tuli kuitenkin 200 arabia, jotka alkoivat kivittää heitä. Kaksi kylän asukasta, lomalla olevia sotilaita, ampui kivääreillään ilmaan itsepuolustukseksi. Kaksi arabia haavoittui lievästi, eikä tiedetä, johtuiko se laukauksista vai poliisin toimista. Mediassa kerrottiin laukauksista, mutta kivitykset jätettiin huomiotta. Paikalle tulleet poliisit ja sotilaat hajottivat mielenosoittajat erottaen eri ryhmät toisistaan. He pidättivät laukaukset ampuneet kaksi sotilasta, joita kuulustellaan IDF:n ja poliisin toimesta.
Kyseessä oleva kukkula on juutalaisten mukaan heidän omistuksessaan, ja arabit usein menevät sinne, koska sieltä on hyvä näkyvyys Bat Ayin kylään. Väkivaltaisuuksia arabien ja juutalaisasukkaitten välillä on jatkunut lähes päivittäin arabiterroristin murhattua kirveellä 13-vuotiaan pojan ja haavoittaen pahoin 7-vuotiasta muutama viikko sitten Bat Ayin kylässä. Hirbet Tzapan arabikylästä kotoisin oleva murhaaja saatiin kiinni kotikylästään. (INN)
3. IAF ISKI ohjuksillaan perjantaina ja lauantaina hajanaisiin Kassam-raketti-iskuihin Gazasta Israelin puolelle. IAF:n ohjusten kohteina olivat Philadelphia-käytävän ali kaivetut salakuljetustunnelit, joista IAF:n edustaja sanoo tuhonneensa viisi. Kassam-iskut eivät aiheuttaneet tuhoa eikä kukaan haavoittunut. Hamas on pitänyt hyvin matalaa profiilia muutaman kuukauden ajan, eikä myöskään ole puuttunut mitenkään Egyptin äskeisiin kiivaisiin syytöksiin Hizbullahia vastaan todeten, että asia ei koske heitä. Hamas on myös pyrkinyt hillitsemään muita terrorijärjestöjä voidakseen säilyttää Israelin kanssa muodostuneen suhteellisen rauhallisen kauden. Hamasin edun mukaista on pyrkiä rakentamaan menettämiään asemia ja aseistusta, ja toisaalta se haluaa esiintyä maltillisena saavuttaakseen länsimaitten tunnustuksen ja Gazan uudelleen rakentamiseen tarkoitettuja varoja. Nyt ammutut raketit ovat luultavasti PRC:n (Palestiinan vastarintakomiteat) tai jonkun pienemmän ryhmän kuten al-Qaidan paikallissolun ampumia. Yksi syy niiden aktiivisuuteen voi olla pyrkimys häiritä Israelin johdon keskusteluja USA:n johdon kanssa. (JP)
4. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah syytti Israelia, että sillä oli kaikki motiivit murhata Libanonin entinen pääministeri Rafik Hariri. Nasrallah piti puheensa kaksi päivää sen jälkeen, kun kansainvälinen tuomioistuin vapautti syytettyinä olleet neljä kenraalia vuonna 2005 tapahtuneeseen Haririn murhaan. Hän kyseli puheessaan, oliko Israelilla kiinnostusta murhata Hariri? ja vastaa: ”totta kai” arvioiden, että kostaakseen nöyryyttävän Libanonin kakkossodan aiheuttaman häpeän Israel halusi kiihottaa Libanonin sisällissotaan. Nasrallah myös sanoi, ettei hän ole kuullut kenenkään maaliskuun 14. päivän hallituskoostumuksesta katsoneen, että Israelilla oli aihetta murhaan. Nasrallahin puheen välitti libanonilainen NOW uutissivu. Hän analysoi puheessaan, että jos tiedustelujoukot olisivat työskennelleet yhtä tarmokkaasti, kuin tekevät nyt, he olisivat ehkä löytäneet todisteita Israelin osallisuudesta. Hän viittasi perjantain puheessaan paljastuneeseen soluun, joka vakoili Israelin hyväksi.
NASRALLAH selitti, että hän katsoo syytetyn neljän Syyriaa tukevan kenraalin vapauttamisen syytteistä osoittavan, että koko syytösprosessi oli poliittisesti junailtu alusta lähtien, ja katsoo järjestönsä saaneen suuren propagandavoiton ennen kesäkuun 7. päivä vaaleja. Hän kieltää Hizbullahin millään tavoin hyötyvän Egyptin hallinnon häiritsemisestä, ja sanoi että presidentti Michel Suleiman toimii hienovaraisesti tasoittaakseen Egyptin kanssa syntyneen skisman.
Israelin ulkoministeriön edustaja kieltää Nasrallahin syytökset Israelin osallisuudesta Haririn murhaan naurettavina. Libanonin oppositiojohtaja Saad Hariri antaa tunnustusta tribunaalille ja vakuuttaa, että sillä on kaikki mahdollisuudet saada oikeat murhaajat tuomittua. (JP)
5. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että sekä presidentti Shimon Peresin tiistain audienssissaan Obaman kanssa että varsinkin pääministeri Benyamin Netanyahun on syytä varautua ”täyslaidalliseen” tulitukseen isäntiensä taholta. Artikkelin mukaan USA:n Valkoinen Talo toimii korkeapaineella valmistellessaan Obaman hallituksen suunnitelmaa, jonka mukaan USA asettaa kaksi kolmen-välistä rauhankomissiota, toinen johtamaan palestiinalaiskysymyksen nopeaa ratkaisua ja toinen rauhankeskusteluja Syyrian kanssa. USA:n edustaja kummassakin komissiossa pystyy puheenjohtajan ominaisuudessa tasoittamaan mahdolliset erimielisyydet ja varmistamaan keskustelujen jatkumisen.
DEBKAFILE muistuttaa Obaman kannasta, että Israelin ja palestiinalaisten välisen ongelman pikainen ratkaiseminen on avaimena USA:n onnistumiseen ratkaista Irakin ja Afganistanin sekä Pakistanin että Iranin ongelmat. Obaman korkeat virkailijat tukevat häntä tässä, vain ulkoministeri Hillary Clintonilla on epäilyksiä suunnitelmasta.
ISRAELIN tulee tässä tilanteessa saada kaikki käytettävissä olevat vaikutuskanavansa toimimaan, joista Amerikan juutalais-järjestöt ovat yksi tärkeimmistä. Gallupien mukaan Amerikan juutalaisten enemmistö tukee edelleen Obamaa. Hän tarvitsisi kuitenkin näyttöä onnistumisestaan ulkopolitiikassaan, mikä kangertelee pahoin. Obama on nimittänyt Lähi Itään henkilöitä, joilla on kokemusta vuosikausia kestäneitten kiistojen ratkaisussa. Hän uskoo, että nämä kokeneet sotaratsut. Mitchell, Holbrooke ja Dayton, pystyvät siihen, missä aiemmat presidentit Clinton ja Bush epäonnistuivat. Obaman tarkoituksena on pakottaa Palestiinan valtion itsenäisyys, vaikka sen hallituksessa istuisikin Hamasin edustajat. Hän on antanut ymmärtää, ettei Israel nauti edellisten presidenttien aikaista erikoisasemaa. Tämän arvonpudotuksen on saanut kokea Englantikin, joka ei nauti enää ”erikoissuhteesta” vaan ”erikoiskumppanin” asemasta USA:n kanssa. Obama hakee kavereita muslimeista.
On aika erikoista, että Israelin kanssa samalla tavoin ajattelevat maat ovat arabimaita, ennen muuta Egypti ja Saudi Arabia, jotka odottavat, että Israel hoitaisi Iranin ongelman.
http://www.debka.com/article.php?aid=1388
6. UUTISOTSIKOITA
- PA:n uuden hallituksen johtoon kaavaillaan entistä Hamasin jäsentä, Salaam Fayadin hallituksen terveysministeriä Mahmou Habbashia, joka erosi Hamasista muutamia vuosia sitten. Ramallahin lähteiden mukaan Abbas suosittelee häntä pääministeriksi siinä tapauksessa, ettei Fayad suostu jatkamaan. (JP)
- USA:n kongressin edustajat pyytävät Obamaa asettamaan aikarajoituksen keskusteluille – tai niiden suunnittelulle – Iranin kanssa. (JP)
- Amnesty International on raivoissaan, että Iranin viranomaiset teloittivat viikonvaihteen aikana Rasht vankilassa naisen, joka oli ollut pidätettynä vuodesta 2003 hänen ollessaan 17-vuotias. Nainen oli aluksi tunnustanut murhan pelastaakseen poikaystävänsä, minkä hän myöhemmin kielsi. Viranomaiset teloittivat hänet ilmoittamatta asiasta hänen asianajajalleen, vaikka oli sovittu 48 tunnin ajasta. Asianajaja sanoo, että hänen uudet todisteensa olisivat vapauttaneet Delara Darabin, mutta viranomaiset eivät antaneet siihen tilaisuutta. Hän oli toinen nainen, jonka Iran teloitti vuoden alusta, ja kaikkiaan teloitettuja vuonna 2009 on 140. Iran on teloittanut ainakin 42 alaikäistä vuodesta 1990 lähtien, 8 heistä 2008 ja yksi tammikuussa tänä vuonna. (JP)
- Israelissa on yksi sikaflunssa tapaus, jota hoidetaan, ja kolmea muuta testataan. Välillä näytti jo siltä, että flunssa oli poistunut maasta. (haaretz)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021