NÄKY

Katselin kaukana horisontin taustalla häämöittävää vuorijonoa, jonka edessä näin muutamia matalampia yksittäisiä vuoria.
Tarkkaillessani vuorijonoa havaitsin sen yläpuolelle pystytetyt korkeat rakennelmat, jotka jatkuivat koko vuorijonon pituudelta.
Mutta rakennelmien keskiosa näytti kallistuneen pahasti minuun päin, eivätkä rakennelmat muiltakaan osiltaan näyttäneet vakavilta.
Ilman varoitusta rakennelmien keskiosa romahti alas. Se heittelehti holtittomasti poukkoillen matalampien vuorien päällä ja iskien lopulta rajusti pienempien vuorten suurimpaan huippuun, joka oli minusta katsoen vasemmalla.
Jonkin ajan kuluttua loputkin vuorijonon päälle pystytetyistä rakennelmista rojahtivat nekin alas.
Kun pöly oli laskeutunut, näin vuorijonon pysyneen lähes koskemattomana, mutta alempana olleet vuoret olivat kärsineet pahoin.
Niiden huiput olivat tasoittuneet, mutta niissä oli pahoja lommoja.

TRIROLGIA OBAMA

Obama suunnittelee omaa kolmiosaista trilogiaansa.
Se tulee perustumaan marxilaisuuden kolmen doktriinin varaan:
1. Vapaus, 2. Veljeys, 3. Tasa-arvoisuus.

Obaman trilogia tulee perustumaan kolmeen pilariin, joista kaksi suunnitellaan Stonehenge kivipilareitten mukaan, mutta kolmas suunnitellaan Obaman oman intuition mukaan.
Vaikka Obaman lähtökohtana onkin marxilaisuuden doktriinin kolme pilaria, hän antaa niille oman henkilökohtaisen tulkintansa ja sisältönsä.

1. Vapaus tullaan muuttamaan muotoon ”vapaus valintaan”. Tämän mukaisesti ihmisellä täytyy olla vapaus valita elämäntapansa ja tyylinsä. Hän tulee voida vapaasti hallita omaa ruumistaan ja sen seksuaalisia tarpeita kuten myös osallisuuttaan suvun jatkamisessa.
Tämän saavuttamiseksi ihmistä eivät saa hallita eivätkä ohjata uskonnolliset tai ideologiset rajoitteet; hänen täytyy voida tehdä niitä koskevat päätöksensä vapaana ulkopuolisesta painostuksesta, perinteestä tai vakaumuksesta. Se edellyttää myös palaamista muinaisten aikojen elintapoihin, uskomuksiin ja palvontamenetelmiin, sillä ihminen tarvitsee uskontoa.
Ihmisen korkein auktoriteetti on yhteiskunta, sen määrittelemät tarpeet ja suunnitelmat. Vain sen asettamat opinkappaleet jokaisen yksilön tulee huomioida ja toteuttaa elämässään. Yhteiskunnan auktoriteetti määrittelee ihmisen elämän ja kuoleman periaatteet. Ihmisen arvon määrää hänen hyödyllisyytensä yhteiskunnalle, sen ulkopuolella ei ole elämää.

2. Veljeys puetaan muotoon ”ihminen ilman rajoja ja rajoituksia”. Kansojen väliset rajat eivät saa olla estämässä ihmisten liikkumista tai asettumista sinne, jossa hän tuntee viihtyvänsä. Tämän mukaisesti maailman luonnonvarat ovat maailmanyhteisön yhteistä omaisuutta. Ei ole enää tilannetta, jossa yksi kansa elää ylenmääräisessä ylellisyydessä vain siksi, että se sattuu asumaan runsaitten luonnonvarojen alueella naapurikansan nähdessä nälkää. Mikään yksityinen yritys tai henkilö ei saa yksin määrätä luonnonvarojen hyödyntämisestä; tämän tulee tapahtua kansainvälisen yhteisön suunnitelmien ja päätösten perusteella.
Vain tällaisten opinkappaleiden kautta on mahdollista toteuttaa täydellistä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, johon moni aikakausi on ponnistellut pääsevänsä siinä onnistumatta. Myöskään sotia ei tässä yhteiskunnassa ole, koska siihen ei ole tarvetta. Yhteiskunnalle vaaralliset tai tuhoisat ainekset poistetaan tehokkaan valvontamekanismin avulla.

3. Kolmas pilari Obaman trilogian sommitelmassa perustuu hänen omaan intuitioonsa. Hän lähtee luomiskertomuksen yhteydessä tapahtuneesta lankeemuskertomuksesta, jonka mukaan saatana houkutteli Evan syömään kielletyn puun hedelmää ja antamaan Adamille, joka myös söi, koska puu näytti ihanalta ja sopivalta täyttämään saatanan lupauksen jumalan-kaltaisuudesta, johon kuului tieto hyvästä ja pahasta. (1.Ms.3)
Obaman tulkinnan mukaan ihmiskunta on saanut tarpeeksi kokea, mitä hyvä tarkoittaa, eli Jumalan ohjausta ihmiskunnan elämässä. On siis aika kokeilla jotain muuta.
Mutta ihminen on aina ollut utelias tietämään, mitä paha tarkoittaa, eli elämistä saatanan ohjauksen mukaan, vapaana rajoituksista ja kielloista. Eikä kulunut monta sukupolvea Adamin ajoista, kun ihmissuku joutui siinä määrin pahan valtaan ”jumalan enkelten” saastuttaessa ihmissuvun Noan perhettä lukuun ottamatta, ettei se voinut jatkua.
Tämän kautta pahan valtaan antautunut ihmissuku oli tuhottava, paitsi Noan perheen 8 jäsentä, jotka olivat puhtaita. Tämä tapahtui ”vedenpaisumuksen” avulla. (1.Ms.6)
OBAMAN trilogia-suunnitelman mukaan ihmissuku on taas saanut kokea, mitä hyvä tarkoittaa.
On siis korkea aika kokea, mitä paha tarkoittaa. Voidakseen toteuttaa saatanan lupauksen jumalan-kaltaisuudesta, ihmiskunnan tulee antautua uudelleen saatanan ohjattavaksi.
Mutta voidakseen toteuttaa näkyänsä täydellisesti, kaikki aiemmat uskonnolliset ja ideologiset rajoitteet on poistettava, kuten edellisissä kohdissa 1. ja 2. mainittiin. Tällä kertaa Jumala itse puuttuu asioihin. ”Hän poistaa tieltä hänet, joka vielä pidättää”, antaen näin saatanalle vapaat kädet toimia yhteiskunnassa parhaaksi katsomallaan tavalla. (2.Tess.2:7)
RAAMATUN kertomuksissa näin alkavaa aikaa kutsutaan ”vihan tai ahdistuksen ajaksi”. OBAMAN tulkinnan mukaan tämä on kultaista aikaa, jolloin maailman etevimmät aivot on valjastettu kansainvälisen yhteisön vankkurien teen, maailman luonnonvarat ja -tuotteet tasoitetaan ilman syrjintää tai etuoikeutta kaikkien kansojen kesken, kaikki maailman voimavarat samoin hyödyntävät kansainyhteisöä kokonaisuudessaan.
Ja mikä ihmeellisintä Obaman suunnitelmassa, maailmanyhteisöä johtaa nerokas, lähes yli-inhimillisen viisauden ja tiedon omaava hallitsija, joka auliisti jakaa rikkauksiaan jokaiselle tarvitsijalle. Tämä johtaja on Obama itse. Tämä on Obaman suunnitelman päämäärä.

YHTEENVETO EDELLISESTÄ

Kertomus on kirjoitettu Obaman nimiin, mutta häveliäisyyden ja varovaisuuden vuoksi pidettäköön sitä symbolisena, koska emme lopultakaan tiedä hänen henkilöllisyyttään.

NÄYSSÄ mainittu vuorijono ja sen ylle pystytetty rakennelma voi tarkoittaa määrättyä yhteiskuntaa, ehkä jopa yksi ja toinen voisi sen nimetäkin. Se näyttäisi romahtavan ilman väkivaltaa, koska se on jo romahtamaisillaan. On merkittävää, että sen korkein ja keskeisin osa romahti ensin, millä lienee oma merkityksensä.
Sen romahtaminen näyttäisi vievän mukanaan muitakin, alempana sijaitsevia rakennelmia, joista yksi on tärkein ja muita korkeampi.

TRILOGIA-suunnitelmassa mainittu Stonehenge tarkoittaa Englannissa muinoin pystytettyä kulttirakennelmaa mahtavine graniittipylväineen ja -laattoineen. Kaksi koilliselle sivulle pystytettyä pilaria oli ilmeisesti sijoitettu ilmoittamaan auringon nousua ja luultavasti koko järjestelmä taivaankappaleitten, ennen kaikkea kuun, tarkkailemiseen. Järjestelmää käytettiin kuun ja auringon palvontaan, vaikka tutkijat eivät olekaan selvillä, miten. Tästä voisi kuitenkin vetää sen johtopäätöksen, että Obaman kaksi ensimmäistä pilaria liittyvät uskonnolliseen järjestelmään, jossa kuu on edelleen palvonnan symbolina. Varsinainen palvonnan kohde on kaksoisvirtain maissa muinainen pakanallinen epäjumala Baal, josta käytettiin myös nimeä Allah. Siellä kuu oli feminiininen, aurinko maskuliininen. Arabiassa osat vaihtuivat.
Obama perustaa suunnitelmansa omaan nerokkuuteensa ja kykyynsä manipuloida ihmisiä tavalla, josta joku toimitsija käyttää nimitystä ”ihmisen näkökyvyn ulkopuolinen kyky” (unseen ability). Vain tuo yksi vihattu ”sikojen ja apinain jälkeläinen”, moneen kertaan hävitettäväksi määrätty ja yritetty kansa, ei suostu antautumaan Obaman suunnitelmaan. Siispä sitä varten on suunniteltava ”vihoviimeinen viimeinen ratkaisu” (the very final solution), jota Obama lähtee itse toteuttamaan.
Obama ei kuitenkaan kaikesta viisaudestaan huolimatta ymmärrä, että Jumala, jolla on lopullinen auktoriteetti ajassa ja ikuisuudessa, on määrännyt rajat, mihin saakka Obama voi mennä. Kun ne on ylitetty, Jumala itse puuttuu asioihin.
Jumala itse toteuttaa ”lopullisen ratkaisunsa” Obaman ja hänen palvomansa saatanan suhteen, varmistaen henkilökohtaisesti, että se tapahtuu Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa mukaan. (Ilm.20)
Hän tulee myös perustamaan oman valtakuntansa, jossa vallitsee todellinen täysi vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus, mutta ei marxilaisen suunnitelman pohjalla.
Kastel 31.05.09

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021