PERJANTAI 06.02.09
1. ”KUN SELLAISIA julmuuksia tehdään, mitä tehtiin Gazassa surmaten erotuksetta naisia ja lapsia, tiedämme, mikä niiden taustalla on”, sanoo Yousef al-Khattab, RevolutionMuslim.com web-sivun toimittaja esitellessään toimittamiaan videoita sivuillaan.
”Ilman epäilystä, nämä ovat ne lähteet”, hän vakuuttaa esitellessään New Yorkin Chabab-keskusta, vain pari kuukautta järjestön toimitilaan tehdyn terrori-iskun jälkeen Mumbaissa. Videossa pyydetään katselijoita antamaan ”islamilainen viesti” myös Yeshiva-yliopistolle, juutalaiselle opistolle Manhattanilla, sekä juutalaisten omistamille federatiivisille rakennuksille kaikkialla Yhdysvalloissa, joiden hän väittää rahoittaneen Israelin äskeistä operaatiota Gazassa Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen rakettitulen lopettamiseksi Gazasta Israeliin.
”On välttämätöntä pitää nuo ihmiset vastuullisina, puhua heidän asuntojensa edessä, antaa heille islamin viesti. Tämä ei ole uhkaus, se on toteamus, miten asia on,” Khattab selittää videoissaan.
WND haastatteli Khattabia, joka kieltää, että kysymyksessä on uhkaus.
Khattabin toimittama toinen video kuitenkin käsittää verhotun uhkauksen, kertoo WND.
Videossa näytetään haavoittunut palestiinalainen, kuvan siirtyessä toistuvasti Chabad-järjestön päämajaan Brocklynissä, Crown Heights. Seuraavaksi videon kuva esittää veren tahrimaa rukouskirjaa Mercaz Harav Yeshiva-seminaarissa Jerusalemissa, jossa terroristi murhasi 8 juutalaista opiskelijaa maaliskuussa 2008. Video päättyy kiväärinlaukauksiin.
WND:N kysyessä tarkennuksia videoihin, onko tarkoituksena kiihotus väkivaltaan, Khattab antaa vältteleviä vastauksia. Hän sanoo, ettei hänellä ole valtaa komentaa ketään suorituksiin, ja myös väittää, ettei kysymys ole rasismista, sillä ”juutalaista siviiliä ei ole olemassa hänen ideologiassaan, ja hän rukoilee Israelin täydellistä tuhoamista.” Hän kutsuu operaatiota Cast Lead ”terrorisodaksi”, mikä vaatii häntä toimimaan.
YOUSEF al-Khattab on islamin uskoon kääntynyt 39-vuotias juutalainen taksinkuljettaja, joka sanoo ihannoivansa sheikki Abdullah Faisalia. Hän sanoo ajavansa maailmanlaajuisen islamin hallinnon perustamista, ja antaa jopa puhelinnumeronsa web-sivullaan. Sheikki Faisal tuomittiin Englannissa 2003 hänen kehottaessaan seuraajiaan surmaaman juutalaisia, hinduja ja länsimaalaisia. Videoidussa puheessaan Faisal kehottaa muslimeja käyttämään kemiallisia aseita uskottomien (kaffars) tuhoamiseksi sekä viiltämään heidän kurkkunsa auki matchtella (viidakkoveitsellä). Hän vaikutti ehkä ”kenkäpommittajan” Richard Reisin antautumiseen itsemurhapommittajaksi, mikä epäonnistui.
http://www.worldnetdaily.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=88092
2. ”PROFEETTA Muhammad sanoi, että vaimon piiskaaminen tulee olla kevyt, että tulee varoa kasvoja ja muita arkoja alueita, joissa luita voi rikkoutua, tai jotka jättävät rumia arpia tuhoten vaimon kauneuden, olkoon se kasvoilla tai missä tahansa muualla,” opastaa egyptiläinen muslimioppinut Galal Al- Khatib saarnassaan, joka esitettiin All-Rahna TV-lähetyksessä joulukuun 24. päivänä 2008. Saarnan käänsi ja julkaisi MEMRI (Middle East Media Research Institute), voittoa tuottamaton järjestö, joka kääntää ja analysoi Lähi Idässä julkistettuja puheita ja raportteja.
Khatib selittää, että vaimon kurituksen tulee edetä kolmessa vaiheessa. Ensimmäiseksi riittää varoitus vaimon rikkoessa miehensä kieltoa poistua talosta, kieltäytyä miehensä toiveista sängyssä, puhua miehelleen halveksivasti tai vastustaa sitä, mistä hän pitää. ”Nämä kaikki kuluvat kategoriaan tottelemattomuus. Miehen tulee puhua vaimolleen sopuisasti, muistuttaen häntä Allahista, muistuttaen, että päästäkseen paratiisiin hänen tulee totella häntä, että ollessaan mieliksi miehelleen hän on sitä myös Allahille.”
Seuraavaksi tulee rangaistus, jonka mukaan mies välttää puhumasta kauniisti vaimolleen, tai hymyilemästä hänelle, eli suhtautuu häneen kylmän torjuvasti. ”Miehen ei kuitenkaan tule pidättyä seksistä vaimonsa kanssa, sillä se on hänen oikeutensa. Miksi miehen pitäisi siitä luopua rangaistakseen vaimoaan?” hän kysyy.
”Jos nuo eivät tehoa, on kuritettava fyysisesti, ensin vaikka näpsäyttämällä olalle eikä niin hellävaraisesti, mutta lisäten tuskaa aiheuttavaa kuritusta sanan menemiseksi perille. Miehen tulee muistuttaa kurittaessaan, että vaimon tekemät synnit oikeuttivat rangaistuksen”, muslimioppinut opastaa seurakuntalaisiaan. http://www.worldnetdaily.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=88088
On usein esitetty kysymys, miksi musliminaiset tai naiset yleensä alistuvat näihin ilmiselviin ihmisarvonsa loukkauksiin? Yksi syy lienee perinteen painolasti, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Toinen selitys voi olla ns. ”Tukholman syndroma”, jolla tarkoitetaan sitä, että tarpeeksi kauan oltuaan alistajansa mielivallan alla henkilö alkaa asennoitua kiusaajansa mielialoihin, alkaa pitää oikeutettuna, että häntä piestään ja pahoinpidellään. Toisaalta, mitä vaihtoehtoja muslimivaimolla olisi? Jätettyään miehensä hän joutuisi palaamaan vanhempiensa kotiin, usein ilman koulutusta tai toivoa uudesta liitosta. Lisäksi avioliitot solmitaan muslimiyhteisöissä usein perheitten kesken ilman naisen suostumusta.
3. ASELEPOSOPIMUS Israelin ja Hamasin välillä näyttää tältä erää rauenneen. Sekä Hamasin delegaatio että Israelin erikoislähettiläs Amos Gilad palasivat koteihinsa. Suurin este sopimukseen pääsemiseksi näyttää olleen Gazan ulosmenoterminaalien avaaminen ja pitäminen auki. Gilad keskusteli ennen torstain matkaansa Kairoon Olmertin, Barakin ja Livnin kanssa. Keskusteluissa päätettiin pitää Israelin vaatimukset pysyväksi aselevoksi ennallaan. Israel vaati aselevon määräämättömäksi ajaksi, eikä terminaaleja avattaisi kokonaan, vaan ne avattaisiin asteittain seuraten kehitystä Gilad Shalitin vapauttamiseksi Hamasin vankeudesta.
Hamasin edustaja neuvotteluissa Muhammad Nasr sanoi torstaina, että Israel pyrki välttämään terminaalien avaamista kokonaan liikenteelle, ja sanoi ryhmän odottaneen lisä-selvityksiä Egyptiltä. Egyptin viranomainen Hossam Zaki sanoo, että Hamasin delegaatio matkusti Gazaan neuvottelemaan järjestön johdon kanssa ja palannee Kairoon lähi päivinä. Egypti haluaa aseleposopimuksen valmistuvan ennen 22.helmikuuta alkavia Fatahin ja Hamasin välisiä sovintoneuvotteluja.
Yksi Hamasin korkea virkailija jäi kiinni Rafahin terminaalissa yrittäessään salakuljettaa matkalaukussaan 7-8 miljoonaa USD ja 2 miljoonaa Euroa. Muut delegaation jäsenet jatkoivat matkaansa, mutta kiinni jäänyt jäi odottelemaan, mitä rahoille tehdään: saako hän viedä ne mukanaan vai tilitetäänkö ne pankkitilille Egyptissä. (JP)
4. IRANILAINEN kauppa-alus Tali, joka purjehti Togon lipun alla, yritti murtaa Israelin asettaman saarron ja päästä Gazan satamaan. Israelin merivoimien alukset pakottivat aluksen muuttamaan kurssinsa Egyptin aluevesille kohti El-Arishia, mutta kuljettuaan jonkin matkaa alus käänsi kurssinsa uudelleen kohti Gazaa. Israelin vartioalusten sotilaat nousivat silloin iranilaiseen alukseen ja pakottivat sen kapteenin ohjaamaan aluksen Ashdodin satamaan. Tali lähti Libanonista tiistaina, mukanaan 60 tonnia avustustarvikkeita Gazan kaistalle, rauhanaktivisteja, al-Jazeeran kameramiehistö sekä entinen kreikkalaiskatolinen arkkipiispa Hillarion Capucci, joka 1974 pidätettiin hänen yrittäessään kuljettaa aseita PLO:lle. Hänet tuomittiin vuosikausiksi vankeuteen, mutta vapautettiin kolmen vuoden jälkeen Vatikaanin painostuksesta. Laivassa olleet, neljä journalistia, muslimioppinut ja -asianajaja, kaikki Libanonin kansalaisia, sekä palestiinalainen muslimioppinut ja englantilainen aktivisti, pidätettiin. Heidät luovutettiin maahantuloviranomaisille karkotettaviksi Libanoniin. Libanonin hallitus on valittanut asiasta YK:lle. Avustustarvikkeet viedään Gazaan maitse. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- YK aikoo suorittaa tutkimuksen väitteistä, joitten mukaan Hamas käytti Gazan siviilejä inhimillisenä kilpenä IDF:n vastaisissa taisteluissa. (JP)
- Etelä Afrikan satamatyöläiset uhkasivat boikotoida israelilaisia tavaroita kuljettavia aluksia Durbanin satamassa. Torstaina siellä kuitenkin purettiin israelilaisen kauppa-aluksen lasti ilman välikohtauksia. (JP)
- Israelin kannatus aleni IDF:n operaatio Cast Lead seurauksena. 57 % ilmoitti kuitenkin kannattavansa Israelia, palestiinalaisia kannatti 34 %. 91 % vastanneista ilmoitti, että rakettitulen lopettaminen Gazasta oli hyvin tärkeä; 90 % ilmoitti, että palestiinalaisten vihan opettaminen tulee lopettaa; 87 % pitää tärkeänä, että Iran lopettaa terroristien tukemisen, kouluttamisen ja aseistamisen. Yli 75 % pitää tärkeänä, että Iran estetään saamasta ydinasetta. Haastattelun mukaan amerikkalaiset katsovat, että Iranin ongelman selvittäminen on ykköstilalla pyrittäessä rauhaan Lähi Idässä. (JP)
- Venäjä ilmoittaa, että sen Iranille rakentama Bushehrin ydinvoimala saadaan koekäyttöön kuluvan vuoden aikana, kuitenkaan ilmoittamatta tarkkaa aikaa. Varsinainen toiminta ydinlaitoksessa alkaa ensi vuoden aikana. Venäjän valtion ydinkorporaation Rosatom johtaja Sergei Kiriyenko arvioi, että laitos käynnistetään tänä vuonna. Laitoksen valmistuminen on pahasti myöhässä, useita kertoja on ilmoitettu laitoksen valmistumisesta, mutta valmistusta on siirretty myöhempään ajankohtaan. Venäjä väittää, että viivästykset johtuvat Iranin maksujen viivästelyistä, ei toimittajan ongelmista. (JP)
- Smith-instituutin gallupin mukaan puolueitten kannatus on seuraava: Likud 26 paikkaa; Kadima 23; Israel Beiteinu 17-18; Labour 15-16; Shas 10; Meretz 5-6; UTJ 5; Habayt Hayehudi 3-4; NU 3-4; Hadash 4; UAL 3-4; Balad 2-4. Jossain gallupissa Likudin ja Kadiman ero on 1 paikka, toisessa kaksi. Jos tänä ennuste toteutuu, Netanyahun toimintavapaus pienenee oleellisesti. (JP)
- Hamas jatkaa rakettitulta, yksi putosi lähelle Ashkelonia tänään, toinen Saar Hanegevin alueneuvoston lähelle.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019