TIISTAI 13.01.09
1. OPERAATIO CAST LEAD, 18. päivä, maaoperaation 10. päivä.
Reserviläiset virtasivat eilen Gazan kaistan pohjoisosiin ottaen vastuun alueista ja vapauttaen vakinaisen armeijan sotilaat aloittamaan tunkeutumistaan syvemmälle Gazan kaupunkiin. Ensimmäiset tiedot kertovat yhteenotoista niiden ja Hamasin taistelijoitten välillä. Yksi sotilas haavoittui vaikeasti omien ampumista luodeista. Kolme sotilasta haavoittui yön aikana.
Uutisen mukaan tuhansia reserviläisiä meni Gazan pohjoisosaan ja tuhansia muita on kutsuttu aseisiin kaiken varalta. Taistelujen otaksutaan tiivistyvän vakinaisten joukkojen ehtiessä kaupungin keskustan alueille, jonne Hamasin vastarintajoukkojen uskotaan keskittyneen.
IDF JATKOI operaatioitaan myös Gazan eteläosassa. Armeijan edustaja sanoo, että sotilaat ovat tuhonneet pari sataa salakuljetustunnelia Gazan ja Siinain välillä, mutta arvioi samalla, että ainakin 150 on vielä jäljellä. IDF on myöskin hajottanut määrätyllä etäisyydellä rajasta olevia taloja, joihin tunnelit enimmäkseen päättyvät. Egypti on antanut tälle suostumuksensa ja hajottaa omalla puolellaan rajan läheisyydessä olevat talot vaikeuttaen mahdollisia uusia yrityksiä jatkaa tunnelien kaivamista. Tällä operaatiolle Rafahin kaupungin Egyptin ja Israelin puoleiset asutukset loitonnetaan toisistaan. Salakuljettajien uskotaan yrittävän käyttää vielä koskemattomia tunneleita aseiden, ammusten ja myös ruoka- ja lääkintätarvikkeitten sala-kuljettamiseksi Gazaan, vaikka se onkin entistä vaarallisempaa IAF:n hävittäjien sekä tykistön ja laivaston moukaroidessa Philadelphia-käytävän aluetta tunnelien tuhoamiseksi. (JP)
2. IDF:N EDUSTAJAN arvion mukaan palestiinalaisten tappiot operaatio Cast Lead alusta lähtien ovat n. 900 kuollutta. Armeijan arvion mukaan näistä ainakin 250 on Hamasin vakinaisiin taistelijoihin kuuluvia, 400 on työskennellyt läheisesti Hamasin kanssa. Loput 250 voitaneen laskea kuuluneiksi siviileihin, koska he eivät olleet Hamasin jäseniä. Osa heistä kuului kuitenkin Islamic Jihadin taistelijoihin, osa sai surmansa harhaluodeista tai ohjuksista, ja muutamat siksi, että he menivät ulos kodeistaan kaduille tai teille taistelujen ollessa käynnissä. Sota kiinnostaa varsinkin lapsia ja nuoria.
IAF on pommittanut yli 2000 kohdetta operaation alusta lähtien. Niihin kuuluu 200 tunnelia, lähes 200 asevarikkoa, kymmeniä hallituksen toimistoja, sotilastukikohtia ja koulutusleirejä. Suurin osa IAF:n iskuista tehtiin tilaisuuden salliessa, näitä oli 1017 tapausta. Nämä kohteet havaittiin toiseen kohteeseen tehtävän hyökkäyksen aikana.(JP)
2. JP:N KÄYTTÖKALUSTOON kuuluva kommentaattori Yaacov Katz, joka kynäili myös edellisessä kappaleessa olevia tietoja, arvioi IDF:n julkistamia ennakkotietoja Hamasin sotilaallisen voiman kasvusta sen jälkeen, kun IDF veti joukkonsa pois Gazasta 3.5 vuotta sitten. Katz selittää, miten kansalle kerrottiin tähän tapaan: Hamas oli hankkinut uudenaikaisia Iranin ohjeitten mukaan valmistettuja tienvarsipommeja, valmistanut tehokkaita pommeja salakuljettamistaan räjähteistä, sotilaallisesti organisoiduista aseellisista yksiköistä, prikaateista ja pataljoonista ja jopa erikoisjoukoista. Lisäksi Hamasin kerrottiin hankkineen panssarintorjuntaohjuksia ja olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. IDF kertoi, että Hamas pystyi Hizbullahin tapaan aiheuttamaan suurta tuhoa Israelin armeijalle, jos se yrittää tunkeutua Gazan kaistalle. Hamas itse lisäsi tätä uskoa kertomalla suurista yllätyksistä, jotka Israelin armeijaa tulisivat odottamaan Gazassa. Mitään tällaista eivät IDF:n joukot ole ainakaan vielä tavanneet Gazassa, kertoo Katz ja kysyy: Harhauttiko IDF kansaa tietoisesti? Hän kertoo, että IDF ei usko näin tapahtuneen. Armeijan taholta selitetään, että joukot ovat vasta Gazan kaupungin esialueilla. Al-Atatran lähiöön majoittuneet sotilaat eivät ole pakolaisleirissä. Varsinaiset taistelut alkavat vasta sitten, kun IDF pyrkii tunkeutumaan kaupungin sisäosaan, jonne Hamasin taistelijoitten parhaimmisto on linnoittautunut, selitetään. Katz analysoi tilannetta näin: IDF ei ole vielä halunnut tunkeutua Gazan kaupungin sisäosiin odottaessaan tulitaukoneuvottelujen tuloksia. Toiseksi alueen miehittäminen ei ollut alun pitäenkään IDF:n tavoitteena, vaan saada Gazasta israelilaisia asutusyhteisöjä vastaan harjoitettu terrori loppumaan. Sotilaallisten iskujen tarkoituksen oli osoittaa Hamasille, ettei sen etujen mukaista ole jatkaa rakettien ampumista Israeliin. Tämän ajatuksen saamiseksi perille IDF iski voimalla ja aikoo jatkaa, kunnes Hamas suostuu vapaaehtoisesti tulitaukoon ja sen asettamiin ehtoihin, tai on kyvytön jatkamaan toivotonta taisteluaan. Tämän ajattelumallin mukaan tarkoituksen ei ole myöskään Hamasin hallituksen kaataminen Gazassa. (JP)
3. YAACOV KATZIN esittämä analyysi Gazan tilanteesta ja IDF:n tavoitteista ansaitsee muutamia reunahuomautuksia.
ENSIKSI Hamas on kaiken aikaa tähdentänyt, että sen perimmäisenä tarkoituksen on Israelin tuhoaminen ja sen asuttaman alueen liittäminen osaksi laajempaa islamilaista yhteisöä. Ainakin Jordania tulisi kuulumaan siihen, mutta myös Egyptin ”sekuläärin hallituksen” kaataminen on muslimiveljeskunnan päämääränä, jonka alajärjestönä Hamasia pidetään, joskin käytännön syistä johtuen yhteys on ollut löysä. Tämän ajattelukuvion mukaan Hamas voi taktisista syistä suostua tilapäiseen tulitaukoon (hudna), kuten se on sanonutkin, mutta ei pitkäaikaiseen sopimukseen. TOISEKSI Hamas on kiinteästi liittoutunut Syyrian ja Iranin kanssa, jotka tukevat sitä taloudellisesti ja sotilaallisesti aseitten ja koulutuksen muodossa. Myös Hizbullah seuraa aktiivisesti Hamasin selviytymistä IDF:n puristuksessa, ja on valmis puuttumaan asiaan, jos tilanne näyttää kehittyvän katastrofaaliseksi Hamasille. Tätä ennakoi Iranin aktiivinen Hamasin selviytymisen seuraaminen sopimalla yhteisestä taktiikasta Syyrian ja Hizbullahin kanssa. KOLMANNEKSI Israel ei taistele vain jotain valtiota tai vielä vähemmän jotain terrorijärjestöä vastaan, vaan kaiken taustalla on 1.3 miljardin vahvuisen islamin kansan pyrkimykset sanomansa levittämiseksi kaikkialle maailmassa, ja lopullisena tavoitteena islamin johtama maailman-valta. Israelin onnettomuutena on se, etteivät länsimaat, lähinnä USA ja EU-maat, näytä ymmärtävän, miten pitkällä tämän päämäärän saavuttamiseksi tähtäävät toimet ovat edistyneet niiden sisällä. Tätä taistelua käydään taloudellisen mahdin voimalla, mikä erityisesti nyt maailman talouden riutuessa syvenevissä kriiseissä, islamin johtavat valtiot ovat havainneet tilaisuutensa ja tarjoavat kapitalistisen talousjärjestelmän tilalle omaa sharia-lakiin perustuvaa malliaan, jota varsinkin pankkimaailmassa on toteutettu julkisuuden ulkopuolella. Tämän vuoksi länsivallat ovat yhtenä kuorona vaatimassa Israelia suostumaan mihin tahansa mitä Hamas tai muslimimaat vaativat, huomioimatta Israelin omia turvallisuustarpeita. Israel on jäämässä entistä enemmän yksin, kuten juutalainen kansa on aina ollut, erillään muista. (Ester 3:8)
Hamasin pääministeri Haniyeh vihjaili eilen videoidussa puheessaan, että hän on valmis tulitaukoon määrätyin ehdoin. Lähipäivät näyttänee, mihin tämä johtaa.
4. GAZAN TAISTELUT näyttävät todella siirtyneen seuraavaan vaiheeseen. IDF:n
upseeri haavoittui pahasti mennessään miinoitettuun asuntoon kahden muun sotilaan haavoittuessa lievemmin viime yönä. Laskuvarjojääkärit löysivät asunnosta aseita. Neljä muuta sotilasta haavoittui omien sotilaitten luodeista. Sotilaat surmasivat 30 Hamasin taistelijaa ja tuhosivat kaksi löytämäänsä miinoitettua tunnelia Gazan kaupungin lähellä. Taisteluja läheltä seuraavat kertovat sodan melun kuuluvan kauas. IDF:n joukot tunkeutuvat 400 000 asukkaan Gazan kaupungin keskustaa kohti etelästä ja idästä merivoimien osallistuessa taisteluihin aluksistaan. AP:n kirjeenvaihtaja kertoo, että IDF tunkeutui Tel Hawwan lähiöön helikopterien tukemina työntäen Hamasin taistelijoita sisemmäs kaupunkiin.
Eräs Gazan asukas soitti AP:n toimittajalle kertoen piileskelevänsä kerrostalon alakerrassa odottavan vaimonsa, vanhempiensa ja 35 muun ihmisen kanssa. Hän kertoi näkevänsä kahden kerrostalon olevan tulessa useiden muiden rakennusten lisäksi. ”Helvetti on päässyt irti”, mies kommentoi tilannetta.
Armeija on päättänyt pitää Gazassa Kerem Shalomin ja Karnin terminaalit auki 09.00-12.00. välillä. Arviolta 100 rekka-autoa pääsee tänään Gazaan täydentämään varastoja. Myös avustusjärjestöt ovat jatkaneet asukkaitten tarpeitten tyydyttämistä hetkittäisen keskeytyksen jälkeen väittäen syyksi sitä, ettei IDF salli avustusten pääsemistä Gazaan. (ynetnews)
5. www.debkafile.com kertoo, että Hamasin hylättyä Mubarakin tulitaukoehdotuksen
Egyptin farao toimii nopeasti iskeäkseen takaisin. Hän kutsui arabimaitten ulkoministerit Kuwaitiin perjantaiksi 16.01.. Heidän tehtävänsä on valmistella arabimaitten huippukokousta seuraavalla viikolla. Debkafile kertoo, että Egyptin antoi Israelille hiljaisen suostumuksensa Philadelphia-käytävän laajentamiseksi Gazan puolella tehden saman omalla puolellaan. Tämän tarkoituksena on vaikeuttaa uusien tunnelien kaivamista käytävän ali. Artikkeli kertoo myös, että Mubarak antoi uuden ultimaatumin Hamasin neuvottelijoille selittäen, että tilanne on tämä: Joko hyväksytte tulitaukosopimuksen tai IDF iskee Gazassa kaikin voimin. Tämän katsotaan olevan ensimmäinen kerta, kun Egyptin presidentti käyttää IDF:n voimaa politiikkansa tukena. Debkafile arvioi, että salakuljetuksen oleellinen vähentäminen sekä omin avuin että USA:n ja Saksan tarjoaman teknologian avulla tekee sekä Israelille että Hamasille vaikeaksi torjua uutta sopimusmallia. Egypti tekee tämän kuitenkin tietäen, ettei sillä murskata Hamasin valtaa Gazassa, ja toiseksi Egypti tekee myönnytyksiä arabimaille Israelin kustannuksella saadakseen ne tukemaan Egyptin aloitetta. (Debkafile)
6. UUTISOTSIKOITA
- Egyptin presidentti Mubarak matkustaa tänään Riyadiin arvioidakseen saudien reaktioita Gazan tilanteen kehittymisestä ja uusista aloitteista. (debkafile)
- Debkafile kertoo, että Iran on aloittanut kiihdytetyn operaation aseitten kuljettamiseksi Hamasille kolmea reittiä pitkin: Iranilaisilla laivoilla Suezin kautta; Eritrean ja Sudanin kautta Egyptiin; Montenegron ja Croatian kautta Suezin kanavalle, jossa kontit heitetään veteen beduiineille. Kaikki eri reitit joutuvat jossain vaiheessa kulkemaan Egyptin kautta, vaikka Mubarak kieltää sellaista tapahtuvan.
- Tilanne Israelin sisällä ja lähivaltioissa on selvästi kiihottumassa. Hebronin luona kolmea IDF:n sotilasta tulitettiin haavoittaen heitä lievästi. Syyrian puolelta ammuttiin IDF:n sotilaita rajalla, jo kolmesti vähän ajan sisällä. Jordanialainen sotilas tulitti Israelin rajapoliiseja Eilatissa. (ynetnews)
- Al-Hayat lehden mukaan Hamas hyväksyy turkkilaisia joukkoja Egyptin ja Gazan väliselle käytävälle. PA:n pääministeri Fayyad vastustaa Hamasin esitystä, että sen tulee saada osallistua Rafahin terminaalin valvontaan.
- Israel hylkää YK:n viimeisimmän Israelin vastaisen julkilausuman. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019