MAANANTAI 19.01.09
1. OPERAATIO CAST LEAD, joka alkoi 24 päivää sitten, katsotaan virallisesti päättyneeksi, kuten myös sen maaoperaatio, joka alkoi 16 päivää sitten.
Hallituksen yksipuolisesti julistama tulitauko alkoi sunnuntaiaamuna 18.01.08 kello 02.00. Maajoukkojen pääosa jää edelleen Gazan kaistalle, mutta osa niistä palasi Israelin puolelle jo eilen. Hamasin taistelijat tulittivat panssarijoukkoja eilen, jotka vastasivat tuleen. Muita maajoukkojen taisteluja ei tiettävästi ollut. Terroristit ampuivat rakettejaan Israeliin alkaen välittömästi tulitauon tullessa voimaan.
Hamasin johdo Damaskoksessa julisti 12 tuntia Israelin julistaman tulitauon jälkeen aloittavansa oman tulitaukonsa, mitä Hamasin johto Gazassa sanoi kunnioittavansa, vaikka se oli hetkeä aiemmin vakuuttanut taistelevansa niin kauan, kuin IDF:n joukkoja on Gazassa. Terroristit olivat siihen mennessä sunnuntaina ampuneet 15 rakettia Israeliin. IAF vastasi niihin ampumalla ohjuksia rakettimiehistöjä vastaan ainakin kahdessa tapauksessa. (JP)
2. HAMAS - kuten muutkin terrorijärjestöt Gazassa - tulevat kaiken todennäköisyyden mukaan jatkamaan hyökkäyksiään voidakseen jotenkin kyseenalaistaa Olmertin julistamaa voittoa Hamasista, arvioi sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin kabinetin istunnossa sunnuntaina. Hän antoi ajanmukaistettua tiedustelutietoa hallitukselle yhdessä IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin ja Shin Betin johtajan Yuval Diskinin kanssa. Herb Keinon, joka kokosi artikkelin JP:lle, valittaa, että yksityiskohtia ei ole ilmoitettu, miten IDF reagoi, jos Hamas selkeästi rikkoo tulitaukoa, kuten aloittamalla uudelleen raketin-valmistuksen, jatkamalla aseitten salakuljetusta Siinailta, tai kun Hamasin korkein johto ryömii ylös piilopaikoistaan: Aloittaako IDF sen eliminoimisyritykset uudelleen?
ASEITTEN salakuljetus Egyptistä on yksi ensimmäisiä avoimia kysymyksiä. Israel on pyrkinyt sysäämään päävastuun Egyptin harteille, kuten MOA-dokumentissa edellytetään, mutta Egypti sanoo, ettei se halua tietää mitään koko dokumentista eikä se sido Egyptiä. Mubarak kieltää ehdottomasti mahdollisuuden, että sen maaperälle sijoitettaisiin kansainvälisiä valvontajoukkoja. USA ja Saksa ovat luvanneet ajanmukaista teknologiaa valvonnan avuksi ja myös avustushenkilökuntaa, mutta se ei tyydytä Mubarakia, joka pelkää oman uskottavuutensa kärsivän arabimaitten silmissä. Egypti on vihjannut haluavansa tuoda raja-alueelle tuhansia omia sotilaitaan, mikä edellyttäisi rauhansopimuksen uusimista. Se voisi aloittaa vaarallisen kierteen, sillä voimalliset tahot Egyptissä vaativat rauhansopimuksen kumoamista.
TOINEN avoin kysymys koskee Hamasin sieppaaman Gilad Shalitin kohtaloa. Yleinen mielipide Israelissa alkaa olla kurkkua myöten täynnä johtavien ministerien lähes päivittäisiä vakuutuksia, että ”asiaa hoidetaan jatkuvasti”, tai ”ettei mene päivääkään, etteikö hänen kohtalonsa olisi mielessä”, kuten Olmert vakuuttaa. Olmert vihjailee toisaalta, ettei operaatio Cast Lead ole vielä ohi, koska Gilad Shalitin asema on selvittämättä.
YADLIN selitti kabinetille, että Hamas yllättyi IDF:n operaation rajuudesta, ja se yllättyi Israelin yksipuolisesta tulitauosta. Hän epäili, ”ettei Hamas uskalla kertoa Gazan kansalle kärsimiensä menetysten suuruutta, koska se todistaisi samalla, että Hamasin hallinto tuo vain tuhoa ja kärsimyksiä”. Hamas pyrkii selvittämään itselleen käytännön sanelemien myönnytysten ja ideologisten vaatimusten välisen ristiriidan voidakseen päättää, onko järjestölle hyödyksi jatkaa toivotonta aseellista taisteluaan vai aloittaa maan uudelleen rakentaminen. Hizbullah ratkaisi tämän kysymyksen Libanonin kakkossodan jälkeen aloittamalla jälleen rakentamisen ja myöntämällä asukkaille avustuksia, kuitenkin samaan aikaan moninkertaistaen pyrkimykset aseistuksen uusimiseksi ja lisäämiseksi. Hizbullah pystyi siihen Iranin avokätisten avustusten takia. EU-maat ovat jo vakuuttaneet 1.6 miljardin ja arabimaat 2.5 miljardin USD apupaketin Gazalle, joten Hizbullahin esimerkki voinee toistua Gazassa. (JP)
3. GAZASSA alkoi eilen koko operaation surullisin vaihe tuhansien paenneitten asukkaitten alkaessa palata entisille asuinsijoilleen, joista useissa tapauksissa on vain rauniot jäljellä. TV-kuvat näyttävät naisia ja lapsia kapuamassa vaarallisen näköisille rauniokasoilla etsien jotain arvokasta, tai joitain jäänteitä omasta kodista, kuten vuodevaatteiden riekaleita tai ehjänä säilyneitä astioita ja perhemuistoja ja valokuvia. Pojille kelpaavat ohjusten ja ammusten alumiinikuoren palaset, joita he toivovat voivansa kaupata rojumetallien kerääjille.
Joissakin tapauksissa talon luhistuttua suurten betonilaattojen alta kaivetaan myös loukkuun jääneitten ihmisten ruumiita. Jotkut löytävät raunioista läheisiä sukulaisiaan.
Eilen kerrottiin erään talonjäännösten alta löydetyn 93 ihmisen ruumiit. Tässä on kilpailtava ajan kanssa, että ruumiit saadaan koottua pois ennen kuin ne alkavat hajota, mikä lisää kulkutautien vaaraa. Raunioitten raivaamista haittaavat sopivan kaluston puutteet, minkä johdosta työ etenee hitaasti. (JP)
4. EUROOPAN maitten johtajia tulvi eilen Lähi Itään esittämään omia näkemyksiään ja vakuuttamaan samalla, miten heidän mielestään pahimpia Israelin ja palestiinalaisten välisiä ongelmia tulisi ratkaista. Johtajat kokoontuivat ensin sunnuntaina Sharm e-Sheikhiin Siinailla, ja lensivät sieltä Israeliin pitäen yhteisen lehdistötilaisuuden eilen illalla pääministeri Ehud Olmertin tiloissa. Sharm e-Sheikhin tilaisuus oli tärkeä Egyptin johdolle, koska se samalla antoi voimakkaimman mahdollisen diplomaattisen tuen sen ajamalle rauhan-offensiiville, joka etenee kovin kitkuisesti. Tapaaminen oli samalla vastaus Dohassa viime viikon lopussa pidetylle huippu-kokoukselle, jota Egypti, Jordania ja Saudi Arabia boikotoivat. Varsinkin Iran ja Qatar ovat kritisoineet Egyptin johtoa 23 vuorokautta kestäneen IDF:n operaation aikana siksi, ettei se ottanut selkeämpää Israelia tuomitsevaa asennetta eikä avannut Rafahin terminaalia. Egypti lienee tuntenut pienoista ärtymystä siitäkin, että Israel julisti oman yksipuolisen tulitaukonsa koordinoimatta sitä Egyptin esityksen kanssa. (JP)
5. SHARM E-SHEIKHIN huippukokoukseen osallistuivat Ranskan, Italian, Englannin, Saksan, Turkin, Espanjan ja Tzeckin tasavallan johtajat sekä lisäksi Mubarakin ja Jordanian kuningas Abdullah II:n ohella YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon ja Mahmoud Abbas, jonka johtajuutta jotkut arabimaat eivät enää tunnusta. Johtajat olivat liikuttavan yksimielisiä humanitäärisen avun tarpeesta Gazan kaistalle, mutta eivät löytäneet maagista formulaa, jolla aseitten salakuljetus Hamasille estettäisiin. Arabiliiton pääsihteeri, joka myös osallistui kokoukseen, vaati raja-terminaalien avaamista, koska ”samat tunnelit, joita pitkin aseita kuljetetaan, ovat tarpeen myös elintarpeitten kuljettamiseksi Gazaan asukkaille”. Varoja Gazan jälleen rakentamiseksi näyttää olevan tulossa, sillä Dohan huippukokouksen osanottajat lupasivat 2.5 miljardia USD.
JERUSALEMIN huippukokouksesta jäi pois useita Sharmin osanottajia, varsinkin Egyptin johtajisto, jotka vierastavat Israelin maaperää. Näkyvimpänä puheenvuoroissa olivat Israelin joukkojen täydellinen vetäytyminen Gazasta, sekä avustustoimien kiihdyttäminen Gazassa.
Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy lupasi kutsua uuden huippukokouksen lähi aikoina keskustelemaan kestävän rauhan solmimiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille. (JP)
6. SDEROTIN asukkaat, jotka viimeisten 8 vuoden aikana ovat kantaneet pahimmat kolhut terrorismin kourissa, suhtautuvat epäluuloisesti tulitauon mahdollisuuteen. Pahinta asukkaitten kannalta on jatkuva epätietoisuus, voiko lapset päästää kouluun, jos ne ylipäätään ovat auki, voiko lähteä kauppaan tai mennä lasten kanssa leikkipuistoon tai lastentarhaan. Eli koko elämä on yhtä epävarmuutta ja jatkuvaa vaaran tuntua. Hälytyssireenin alkaessa soida ihmisillä on 10-15 sekuntia aikaa ehtiä paikkaan, jossa voisi edes suhteellisen turvallisesti odottaa, sattuiko raketti omaan vai naapurin taloon, koska sireeni ei kerro, minne raketti voisi iskeä. ”Amerikkalaiset ja britit eivät asu täällä, siksi he voivat turvallisesti kritisoida meitä tietämättä, miltä meistä tuntuu”, sanoo yksi asukas. Toinen pitää tulitaukoa Israelin poliittisen vasemmiston trikkinä selittäen, ”etteivät he antaneet IDF:n tuhota Hamasia kokonaan, kuten olisi pitänyt, koska nyt he voivat sanoa rakettien alkaessa putoilla uudelleen, että ainoa mahdollisuus on puhua Hamasin kanssa”. Esimerkkinä he kertovat, että pian tulitauon tultua voimaan Grad-raketti iski taloon Ashdodissa ja Kassam putosi Eshkolin alueelle. ”Ei tämä oikein kasvata luottamusta tulitaukoihin.”
OPPOSITIOJOHTAJA Binyamin Netanyahu sanoo suoraan, Avi Dfichterin mielestä ainoana poliittisena johtajana, ettei operaatio ole vielä ohi. ”Hamas on vielä siellä, eivätkä Sderotin asukkaat tiedä, voiko alkaa elää uudelleen vai onko kaikki vain silmänlumetta.” Netanhyahu, joka johtaa selvästi gallupeissa, olisi halunnut, että työ suoritetaan loppuun eikä jätetä kesken ja anneta Hamasille uusi mahdollisuus aseistautua ja valmistautua uuteen hyökkäykseen.(JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- IDF ja UNRWA mittelevät edelleen sanoilla, ampuiko IDF heidän laitoksiinsa vai ei. Sanasota jatkuu toistaiseksi. (JP)
- Israel pelkää, että Gazan operaatiota jatketaan lukuisissa oikeuslaitoksissa sekä Israelissa että ulkomailla. Monet sodan johtajista, sekä poliittiset että sotilaalliset, ovat vaarassa joutua pidätetyiksi syytettyinä sotarikoksista, jos he uskaltavat matkustaa ulkomaille. (JP)
- Israel avasi pienen klinikan Erez terminaalissa. Sitä hoitaa Magen David Adom. Klinikalla otetaan vastaan Gazan asukkaita ja heitä hoidetaan tarpeen mukaan Israelissa. Viimeisen 3 viikon aikana 45 gazalaista päästettiin Erez-terminaalin kautta hoitoon Israelissa. Haavoittuneita gazalaisia on kuljetettu Israeliin hoitoon sekä helikoptereilla että ambulansseilla. (JP)
- Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad soitti Hamas-johtaja Khaled Mashaalle Damaskokseen ”onnitellen voitosta, ja vaati tätä jatkamaan sionististen rikollisten painostusta IDF:n vetäytymiseksi”. Hamas antoi IDF:lle viikon aikaa, jonka kuluessa sen tulee vetää joukkonsa Gazasta. (ynet)
- Ismail Haniyeh, Hamasin pääministeri, julisti järjestönsä voittaneen IDF:n, koska se ei saavuttanut päämääräänsä, vaikka 1300 gazalaista ja 13 israelilaista kuoli operaation vuoksi. (ynet)
- Kotirintama aloitti maaliskuussa 8 yeshiva-opiskelijaa murhanneen Alaa Abu Dheimin kotitalon sinetöimisen Jerusalemin Jabel Mukaber lähiössä. Arabit kivittivät työntekijöitä suojelleita poliiseja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3658412,00.html
- Israel aikoo vetää joukkonsa Gazassa ennen USA:n uuden presidentin virkaanastumista 20.01.09 USA:n aikaa. (INN)
- IDF sanoo arvioi 700 terroristin, Hamas vain 48, saaneen surmansa. (INN)
- Israel sallii 200 rekka-autollista tarvikkeita Gazaan maanantaina. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019