Friday, March 14, 2008

PERJANTAI 14.03.08
1. TULITAUKOA HAMASIN TAPAAN. Vain muutaman päivän kesti tauko rakettitulessa Gazasta Israeliin, jonka aikana myös IDF pidättyi iskuistaan sekä maalla että ilmasta. Torstain aikana ainakin 28 Kassam-rakettia ja kymmenisen kranaattia ammuttiin Israelin puolelle Negevin länsiosaan. Ne putosivat aukeille paikoille aiheuttamatta henkilö- tai aineellisia vahinkoja. Niiden ampujaksi ilmoittautui Palestiinan vastarintakomitea (PRC), jossa on mukana elementtejä Hamasista, Jihadista, PFLP:stä ja al-Aksasta. Syyksi ilmoitettiin IDF:n keskiviikkona suorittama operaatio Betlehemissä, jossa neljä etsittyä terroristia sai surmansa. Yhden heistä, Mahmoud Shehada, väitettiin olevan Islamic Jihadin Betlehemin alueen komentajan, toinen oli al-Aksan paikallisjohtajia Ahmed Al-Balbul. Erillisessä iskussa Jihad-johtaja Salah Karkur sai surmansa Tzaidassa lähellä Tulkarmia Samariassa kieltäydyttyään antautumasta sotilaille. (JP)
2. NELJÄN BETLEHEMISSÄ surmatun terroristin hautajaisista eilen kehittyi suuri poliittinen näytös. Tarkkailijat arvioivat, että 30 000 ihmistä seurasi hautajaisia, joissa Hamasin ja Hizbullahin liput olivat näyttävästi esillä Fatahin lippujen lisäksi. Yksi terroristeista oli kääritty Hizbullahin lippuun.
IDF:N TAHOLTA todetaan, että vaikka rakettien ampujiksi Gazassa ilmoittautuvat eri ryhmät, ne eivät voi toimia siellä ilman Hamasin lupaa, joka valvoo Gazan kaistaa. Puolustusministeri Ehud Barak totesi torstaina, että IDF tulee toimimaan Juudeassa ja Samariassa kaikissa olosuhteissa puolustaessaan kansalaisten turvallisuutta vastauksena Hamasin vaatimukseen, että mahdollinen tulitauko Gazassa tulee ulottaa kaikkiin IDF:n operaatioihin myös Juudeassa ja Samariassa.(JP)
3. HUOLIMATTA JATKUVASTA raketti- ja kranaattitulesta ruoka-, lääke- ja muitten tarvikkeitten toimitukset jatkuivat kaiken aikaa Israelista Gazan kaistalle. Israelista toimitettiin lisäksi viisi ambulanssia auttamaan vammaisten palestiinalaisten kuljettamista Gazaan.
IDF AUTTOI 17 palestiinalaisen siirtämiseksi Gazasta Egyptiin lääkintähoitoon. Ensi viikoksi on ohjelmoitu 21:n Gazan palestiinalaisen siirto Jordaniaan saamaan lääkintähoitoa.
VAKIVALTA - AALTO on levinnyt Israelin arabinuorten pariin, jotka ovat kivittäneet israelilaisia autoilijoita. Nasaret Illitin lähellä arabit kivittivät bussia, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Toinen bussin kivittäminen tapahtui lähellä Akkoa, jossa he särkivät bussin tuulilasin, henkilövahinkoja ei sattunut. Poliisi sai pidätettyä kivittävät.
Vuoden alusta lähtien kivittämistapauksia on tusinoittain, vaikka viranomaiset kieltävät, että kysymys olisi uudesta intifada-aallosta. Pahimpia levottomuuksien pesäpaikkoja ovat Hebronin ja Betlehemin sekä Ramallahin Nablusin alueet, joissa palestiinalaiset kivittävät sotilaita ja siviilejä lähes päivittäin sekä heittelevät myös petrolipommeja.
ISRAELIN TURVALLISUUSJOUKOT pelkäävät, että kivääritulitus Beit Jalan kylästä lähellä olevaan Jerusalemin Gilon lähiöön uusiutuu. Poliisi siirsi alueelle lisäjoukkoja kaiken varalta. (JP)
4. POLIISI ANTOI LUVAN Mercaz Harav-seminaarissa 8 opiskelijaa murhanneen terroristin omaisille luvan haudata terroristi Ala Abu Dhaimin ruumiin torstain vastaisena yönä. Poliisi pidätti ruumista useita päiviä peläten hautajaisista kehittyvän mediatilaisuuden. Omaiset hautasivat ruumiin kahden jälkeen torstaiaamuna. Yksi valokuvaaja oli saanut vihiä hautajaisista ja oli matkalla paikalle, mutta poliisi oli asettanut sulkuja kaikille kylään johtaville teille ja pidätti valokuvaajan matkalla hautajaispaikkaan Itä Jerusalemissa.
SISÄISEN TURVALLISUUDEN ministeri Avi Dichter antoi määräyksen terroristin vanhempien talon tuhoamisesta, jossa terroristi asui. Puolustusministeri Ehud Barak on tiettävästi myös terroristin perheen talon hajottamisen kannalla, mutta purkuluvan saaminen oikeuslaitokselta voi olla pitkä ja monimutkainen operaatio. (JP)
5. ARABIEN-VASTAINEN mieliala on nousemassa Israelissa Mercaz Harav-seminaariin
tehdyn terrori-iskun seurauksena. Juuri rukouksensa päättäneitten, nuorten ja aseettomien opiskelijoitten mieletön ja säälitön murhaaminen on herättänyt kansan inhon ja vastenmielisyyden koko palestiinalaista väestönosaa kohtaan. Yhä useammat ovat alkaneet vaatia täyttä eroamista heistä; toiset muinaisen Israelin maan täydellistä asuttamista välittämättä maailman ja kansainvälisten järjestöjen mielipiteistä, joiden he sanovat tuomitsevan Israelin teki se mitä tahansa tai oli tekemättä mitään. Tapaus on syventänyt ns. oikeiston ja vasemmiston välejä. Vasemmiston perinteinen kanta on myönnytysten tekeminen ja alueluovutusten suorittaminen; oikeisto, johon uskonnollinen kansanosa on tulossa vahvasti mukaan, ei näe mitään mieltä jatkaa keskusteluja Juudean ja Samarian ja ennen kaikkea Jerusalemin itäosien luovuttamiseksi Abbasin johtaman PA: hallituksen alaisuuteen, joka ei ole pystynyt vakuuttamaan ketään.(JP)
6. ARABI-KANSANEDUSTAJAT väittävät saaneensa useita murhauhkauksia lähes joka
päivä, kerrotaan kolmen Israelin arabipuolueen taholta. Sieltä kerrotaan, että uhkauksia on tullut aiemminkin, mutta nyt ne ovat todella alkaneet huolestuttaa kansanedustajia. Vain yksi kansanedustaja, Muhammad Barakei, on tullut julkisuuteen uhkausten vuoksi. Hän sanoo, että Knessetin turvallisuusmiehiä on informoitu asiasta, mutta hänen tietääkseen asiassa ei ole tehty mitään. Barakei sanoo tietävänsä aivan hyvin, että uhkaukset tulevat oikeistopuolueitten taholta, ja hän sanoo esittävänsä vaatimuksen oikeuskanslerille tutkimusten aloittamiseksi, ketkä ovat uhkauskirjeitten takana. Varsinkin Israel Beiteinun puheenjohtaja Avigdor Lieberman on arabikansanedustajien silmätikkuna, jota he syyttävät kiihotuksesta arabeja vastaan. Lieberman sanoi Knessetin puheensa aikana, että Israelissa on pian uusi hallitus, joka tulee hoitamaan Israelin arabipuolueet. Hänen mielestään arabipuolueet tulee ajaa pois Knessetistä. Lieberman kehotti Israelia seuraamaan Kuwaitin esimerkkiä, joka karkotti maasta ne, jotka ottivat osaa mielenosoituksiin Syyriassa teloitetun suurterroristi Imaad Mughniyehin puolesta. (JP)
7. PUOLET ISRAELILAISISTA ei halua arabien asuvan samassa yhteisössä heidän kanssaan. Kuitenkin 69 % ei näe mitään esteitä solmia ystävyyssuhteita heidän kanssaan. Arabeista puolestaan 56 % kannattaa asumista juutalaisten naapuriensa kanssa ja 85 % haluaa solmia ystävyyssuhteita juutalaisten kanssa. Tämä ilmenee Haifan yliopiston professorien Faisal Azaizan ja Rachel Hertz Lazerovichin suorittaman tutkimuksen mukaan, jossa haastateltiin 501 juutalaista ja 513 arabikansalaista. Yleisenä huomiona tutkijat katsovat, että arabit ovat halukkaampia ystävystymään juutalaisten kanssa kuin juutalaiset arabien. 14 % juutalaisista ei halua minkäänlaisia yhteyksiä arabien kanssa; 17 % ei vastusta arabiystäviä, mutta suosii juutalaisia. Arabeista 6 % vastustaa ystävyyttä juutalaisen kanssa ja 10 % suosii arabeja. Puolet juutalaisista sanoi, ettei heillä ole arabiystäviä ja 23 % sanoi, että vaikka heitä oli, he eivät olleet tavanneet toisiaan kahteen vuoteen. 30 % juutalaisista ei halua arabeja juutalaisiin kouluihin; samaa sanoi 23 % sekalaisista keskusteluryhmistä. 40 % kannatti arabien ja juutalaisten yhteisiä kouluja ja 61 % kannatti yhteisiä keskusteluryhmiä. Arabeista 44 % kannatti yhteisiä kouluja, yhteisiä keskusteluryhmiä kannatti 80 %.
TOISESSA TUTKIMUKSESSA Haifan yliopiston professori Sammy Smooha totesi, että 75 % arabeista kannattaa arabiväestönosan yhteiskuntapalvelua. (JP)
8. MERCAZ HARAV-SEMINAARIIN tuli kaksi poliisia ensimmäisten minuuttien aikana terroristin alettua tulituksensa talon sisällä. Mutta sen sijaan, että he olisivat yrittäneet estää murhaajaa, toinen poliiseista juoksi pysäyttämään bussia, jonka hän oletti saapuvan paikalle. Toinen poliisi sanoi jääneensä seminaarin ulko-ovelle vahtimaan, etteivät sivulliset pääsisi sisälle rakennukseen. Murhaaja sai tulittaa avuttomia uhrejaan kahdeksan minuutin ajan poliisien toimettomuuden vuoksi. Murhaajan surmasi IDF:n reservissä oleva upseeri, joka nousi seminaarin katolle ja sieltä ampui murhaajaa kahdesti päähän kattoikkunan kautta.
ALUSTAVISSA TUTKIMUKSISSA on havaittu, että poliiseilla oli autossaan sääntöjen mukaiset automaattiaseet ja suojaliivit, mutta he eivät ottaneet niitä mukaansa poistuessaan autostaan. Kritiikki ei kohdistu pelkästään murhapaikalle tulleisiin poliiseihin, vaan Jerusalemin poliisin toimiin yleensä, minkä ei ole havaittu toimineen tyydyttävästi. ”Missä olivat kokeneet poliisit, missä olivat rajapoliisit tai lentävät partioautot? Miksi paikalle tulleet poliisit olivat kokemattomia ja miksi kumpikaan heistä ei seurannut murhaajan surmannutta laskuvarjojääkäriupseeria?”
Poliisit voivat joutua oikeuteen tapauksen johdosta. (JP)
9. UUTISOTSIKOITA
- MAAILMAN SUURIN muslimijärjestö Muslim Conference (OIC) asetti Palestiinan valtion perustamisen Israelin rajojen sisälle tärkeimmäksi tavoitteekseen Senegalissa pitämässään konferenssissa, johon myös USA:n edustaja osallistui.
- Hamas jatkoi rakettiensa ampumista. Kolme rakettia ammuttiin perjantaiaamuna.
- Presidentti Peres pelastui täpärästi suuren mainostaulun kaatuessa Pariisin kirja-näyttelyn avajaisten yhteydessä valokuvaajien rynnätessä häntä kohti. Muutama sivullinen Peresin saattueesta haavoittui, mutta turvallisuusmiehet peittivät hänet turvamaton alle suojaten häntä ruumiillaan peläten terrorismia.
- AL-AKSA vaatii, että Abbas erottaa pääministeri Salaam Fayadin, jonka he uskovat pyrkivän Abbasin paikalle. Toiseksi he vastustavat Fayadin käymiä keskusteluja ja sovintoa Israelin kanssa.
- Barakin neuvonantaja Amos Gilad ja Fayad tapaavat William Frazerin tänään.

Thursday, March 13, 2008

TORSTAI 13.03.08
1. IDF:N JA POLIISIN ERIKOISJOUKOT surmasivat keskiviikon aikana viisi etsittyä terroristia kahdessa erillisessä tulitaistelussa.
KESKIVIIKKOAAMUNA IDF:n sotilaat piirittivät talon Seidassa lähellä Tulkarmia Samariassa. Syntyneessä tulitaistelussa yksi Islamíc Jihadin Länsirannan johtajista Saleh Karkur, 27, sai surmansa. Koska hän kieltäytyi antautumasta, talo, jossa hän piileskeli, osittain tuhottiin. Islamic Jihad vannoi kostavansa tämän Tulkarmin komentajansa kuoleman.
KESKIVIIKKOILTANA Israelin poliisin Yamam erikoisjoukkojen terrorinvastainen yksikkö surmasi tulitaistelussa neljä etsittyä terroristia. Yksi heistä oli Mahmoud Shehada, 45, jota IDF on etsinyt kahdeksan vuoden ajan. Toinen surmattu terroristi oli al-Aksa Marttyyrien jäsen Ahmad Balbul, 48. Kaksi muuta olivat Imad Kemal ja Issa Marzoura. Mahmoud Shehada suunnitteli Shin Betin antamien tietojen mukaan Jerusalemin Mercaz Harav-seminaarin massamurhan. Hän syyllistyi aiemmin useiden autopommi- ja itsemurhaiskujen suunnitteluun. Marraskuussa 2000 hän lähetti autopommin Jerusalemin Mahane Yehuda torille, jossa kuoli kaksi israelilaista, toinen heistä NRP:n puheenjohtaja Yitzhak Levyn 28-vuotias tytär Ayelet Hashahar Levy ja 33-vuotias asianajaja Hanan Levy (ei Yitzhak Levyn sukulainen). Maaliskuussa 2001 Shehada lähetti autopommittajan Jerusalemin Talpiotin lähiöön, jonka räjähdys haavoitti viisi ihmistä. Myöhemmin samana vuonna hän lähetti kahdessa eri tapauksessa kaksi itsemurhapommittajaa, joiden pommit haavoittivat 50 ihmistä.(JP)
2. ISRAELIN MEDIA kertoo, että Mahmoud Shehada oli Betlehemin alueen Islamic Jihadin johtaja. www.worldnetdaily (WND) kertoo artikkelissaan, että Shehada oli Fatahin ehdokkaana PLC:n parlamenttivaaleissa 2006, mutta ei tullut valituksi. Hän liittyi sen jälkeen Jihadiin työskennellen sen leivissä kuusi kuukautta. Mutta hän palasi sen jälkeen Fatahiin tehden välillä keikkoja Jihadille ja muille, jotka maksoivat hyvin. IDF tuhosi hänen talonsa Betlehemissä jokin aika sitten. WND vakuuttaa tietoihinsa perustuen, ettei Shehada kuulunut Jihadiin vaan Abbasin johtaman Fatahin joukkoihin.
Ahmad Balbul oli al-Aksan Betlehemin alueen komentaja. Hän oli jonkin aikaa pidätettynä, mutta hän sai armahduksen viime kesäkuussa antautuen pian uudelleen terrorismiin.
WND epäilee, että Israelin media ja viranomaiset esittävät harhauttavia tietoja Shehadan ja muiden todellisista yhteyksistä varjellakseen ”rauhankeskusteluja” ja suojellakseen Abbasia.
SHIN BET sai tietoja, joitten mukaan Shehada ja Balbul olivat sopineet Fatahin kanssa salaisista keskusteluista Betlehemissä. He olivat käyneet uutistoimisto Maan toimistossa Betlehemissä ennen yhteenottoaan poliisin kanssa, ja kertoneet silloin, että heidän henkensä on vaarassa.
AL-AKSAN johto ilmoitti, ettei se enää kunnioita epävirallista tulitaukoa Israelin kanssa.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas ylisti heitä Ramallahissa ”sankareina ja marttyyreina” ja tuomitsi Israelin ”raakalaismaiset rikokset taistelijoitamme ja kansaamme vastaan”.
ISLAMIC JIHADIN johtaja Gazassa Nafez Azzam esitti tuomionsa näin: ”Tämä uusi rikos kuvastaa miehityksen todellisia kasvoja. Surmaaminen jatkuu samaan aikaan kun he neuvottelevat saada aikaan rauhantila, mutta jos he luulevat tämän rauhantilan tarkoittavan palestiinalaisten antautumista, he ovat erehtyneet.” (WND, JP)
3. ISRAELIN JOHTAJAT pelkäävät, että USA:n asettama ”tiekartan” määräysten toteutumisen tarkkailija kenraaliluutnantti William Frazerin raportti tulee olemaan ankara Israelia kohtaan, mutta tulee päästämään PA:n suhteellisesti paljon vähemmällä. Frazer tapaa perjantaina puolustusministeri Ehud Barakin sekä PA:n pääministerin Salaam Fayadin. Israelin viranomaisten mukaan varsinkin ”setlementtien” rakentamisen keskeyttäminen tulee olemaan Frazerin silmätikkuna kuten myös Juudeassa ja Samariassa nuorten ilman hallituksen valtuutusta pystyttämät parakkiasutukset (outposts). Nämä kuuluvat Israelin velvoitteisiin ”tiekartan” mukaan. PA:n velvoitteisiin kuuluvat väkivallan ehdoton lopettaminen sekä hyökkäyksiä Israeliin suunnittelevien ryhmien jäsenten pidättäminen, estäminen ja hillitseminen. Samoin PA:n uudelleen organisoidun turvallisuusjärjestön tulee aloittaa operaatiot terrorismia harjoittavia ryhmiä vastaan sekä tuhota terroristien iskukyky ja niiden infrastruktuuri.
ISRAELIN VIRANOMAISET katsovat, että koska Gazan kaista ei ole enää PA:n valtapiirissä, sitä ei huomioida raportissa ja tämä tulee vaikuttamaan helpottavasti raportin PA:n velvoitteita käsittelevään osaan. (JP)
4. MERCAZ HARAV-SEMINAARIIN tehty terrori-isku on saanut monet huomattavat rabbit esittämään vastaiskuja ”vihollisia ” vastaan periaatteella ”isku iskusta”. Kiryat Motzkinin päärabbi David Druckman, joka on yksi julkilausuman allekirjoittajista, sanoo, ettei sen tarkoituksena ole kiihottaa hyökkäyksiin arabeja vastaan, vaan suhteitten katkaisemiseksi arabien kanssa. ”Meidän tulee lopettaa käyttäytymisemme hyväuskoisten hölmöjen (suckers) tapaan. Miksi meidän tulisi antaa heille työtä, ostaa heiltä ja edistää heidän liikeyrityksiään, kun he pyrkivät tuhoamaan meidät? Jos Ismail pitää meitä ali-ihmisiä, meidän tulee katkaista kaikki yhteytemme heihin.” Druckman toteaa, etteivät kaikki arabit ole Israelin vihollisia, mutta hän sanoo saaneensa käsityksen, että monet arabit kannattivat terrori-iskua Mercaz Harav-seminaariin. Siksi heitä tulee boikotoida, hän toteaa. PA:n puheenjohtaja Abbas ylisti terroristia ”sankariksi ja marttyyriksi”.
RABBIT VAATIVAT aitoa juutalaista johtoa maalle, joka perustaa Toran opetuksiin. Allekirjoittajien joukossa oli myös Shasin hengellisen johtajan Ovadia Yosefin poika Ya´acov Yosef. Rabbit tuomitsivat perättöminä levitetyt huhut, että he olisivat kiihottaneet surmaamaan yhden Temppelivuoren työntekijän kostoksi terrori-iskusta seminaariin. Mercaz Harav-seminaarin johto vaati TV-kanava ykköstä erottamaan toimittajansa Ayala Hassonin, joka kanavan uutislähetyksessä väitti, että tällainen murhasuunnitelma oli laadittu. Yeshivan edustaja Yehoshua Mor-Yosef kertoi, että järjestö nostaa syytteen TV-kanava ykköstä vastaan. (JP)
5. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak kiistää huhut, että Israel olisi neuvotellut ja sopinut tulitauosta Hamasin kanssa. Hän kertoi eilen vieraillessaan Gazan rajalla, että useita operaatioita on suunniteltu ja että nuoret miehet, jotka nyt lepäilevät edellisen operaation jälkeen, saavat pian osallistua uusiin operaatioihin Gazan kaistalla. Ministeriön virkailijat toteavat, että niin kauan kuin Hamas käyttää tulitaukoa aseistautumiseen ja uudelleen organisointiin kärsittyään kovia iskuja viimeisen operaation aikana, uusia operaatioita tarvitaan, ja että ministeriö valmistelee edelleen laajaa operaatiota Gazan kaistalle.
BARAK TOISTI samassa yhteydessä, että Israelin tulee vahvistaa Abbasin asemaa, mutta varoitti, että Abbasin valta voi luhistua ja silloin Israelia vastassa Juudeassa ja Samariassa on vähemmän ystävällinen hallitus. Puolustusviranomaiset ovat huolestuneita Hamasin vallan kasvusta Juudeassa ja Samariassa, mikä voi aiheuttaa samanlaisen vallankaappauksen siellä kuin mitä tapahtui Gazassa.
BARAK KIISTI väitteet, että hän olisi esteenä ”rauhankeskusteluille” PA:n kanssa. Hän kertoi, että keskustelujen hidas eteneminen johtuu Abbasin aseman ja PA:n hallituksen heikkoudesta. (JP)
6. HAMASIN PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh sanoi Gazassa, että tulitauon tulee olla yhteisesti sovittu ja samanaikainen. Hän vahvisti tiedot, että Egypti on välittänyt tulitauon aikaan saamiseksi Hamasin ja Israelin välille. Haniyeh totesi, että Hamas haluaa tulitauon käsittävän myös Juudean ja Samarian, ja että IDF:n tulee lopettaa operaationsa siellä. Toiseksi tulitaukosopimuksessa täytyy olla maininta kaikkien Gazan ulosmenoteitten avaamisesta. Hän kertoi Hamasin neuvotelleen toisten järjestöjen kanssa yhteisestä tulitauosta. Haniyeh pilkkasi Abbasin väitöksiä, että Hamas etsii tulitaukoa siksi, että sen johtajisto pelkää tulevansa surmatuksi. Hän toisti väitteensä, että IDF lopetti viimeisen operaationsa havaittuaan, että se oli epäonnistunut. Hän syytti Abbasia Israelin liittolaiseksi, joka ilmiantaa IDF:n sotilaille Hamasin ja muitten järjestöjen johtajien liikkeet Juudeassa ja Samariassa.
HAMASIN virkailija Ismail Radwan kertoi keskiviikkona Gazassa, ettei Hamas vastusta Abbasin rajavirkailijoitten tuloa Rafahiin, jos rajaa valvovat egyptiläiset ja palestiinalaiset, mutta että Hamas tulee olemaan mukana kaikkien Gazan ulosmenoteitten valvonnassa. (JP)
7. PUOLUSTUSMINISTERIÖ aikoo tarjota Israelin kehittämää Iron Dome (teräskupu) lyhyen kantomatkan rakettien torjuntaan suunniteltua ohjustentorjuntajärjestelmää USA:n asevoimille. Puolustusministeriön pääsihteeri Pinhas Buchris matkustaa Yhdysvaltoihin keskustellakseen tarjouksesta sekä tutkiakseen mahdollisuuksia hankkia USA:n kehittämä Skyguard-järjestelmä Sderotin kaupungin suojaksi. Iron Dome järjestelmässä sen tutka havaitsee lähestyvän raketin ja ampuu vastaohjuksen sitä kohti. Sen heikkoutena on, ettei sillä ole tarpeeksi aikaa reagoida parinkymmenen sekunnin aikana, jotka raketin lento
kestää. Vaihtoehtoinen Nautilus-järjestelmästä kehitetty Skyguard järjestelmä perustuu voimakkaan laser-säteen lähettämiseen lähestyvää rakettia vastaan. Tämän järjestelmän heikkoutena on sen massiivisuus ja se, ettei se ole liikuteltava.
8. UUTISOTSIKOITA
- ARMEIJA KIISTÄÄ tiedot, että Betlehemissä surmansa saaneet al-Aksan ja Jihadin jäsenet olisivat osallistuneet Mercaz Harav-seminaarin terrori-iskuun.
- ULKOMINISTERI Rice puolusti Abbasin sotaisia Israelin vastaisia kommentteja USA:n kongressissa todeten, että itse kukin puhuu joskus sivu suunsa.

Wednesday, March 12, 2008

KESKIVIIKKO 12.03.08
1. MEIDÄN TULEE TOTTUA RAKETTITULEEN, oli pääministeri Ehud Olmertin viesti Ashkelonin asukkaille vieraillessaan kaupungissa rakettien ampumisen hetkeksi hellittäessä.
”Tämä on ollut todellisuutta viimeiset 60 vuotta, ja meidän tulee osoittaa itsehillintää ja voimaa”, Olmert jatkoi. Hän varoitti vertaamasta Ashkelonia Sderotiin, joka on ollut tulituksen kohteena seitsemän vuoden ajan. Olmert analysoi, että Grad-raketti on tosin raskaampi kuin Kassam, mutta sanoi, ettei sen osumisen estämiseksi Ashkeloniin ole löydetty mitään keinoja, lupaillen kuitenkin, että asiaa tutkitaan. Hän arvioi, että rakettitulitus Ashkeloniin tulee uusiutumaan. Tuskin Olmertin autosaattue oli poistunut kaupungista, kun Grad-raketti iskeytyi kaupungin eteläosaan.
VIERAILLESSAAN eräässä koulussa hänelle näytettiin, että koulusta on yli kahden minuutin matka lähimpään pommisuojaan, eikä koulua ole suojattu raketti-iskuja vastaan. Hän kehotti pieniä oppilaita näyttämään, miten he suojautuvat hälytysmerkin ilmoittaessa lähestyvästä raketista. Oppilaat menivät kuuliaisesti koulupulpettiensa alle pitäen käsiään korvien suojana. Luulisi tämän ainakin antavan havainnollisen kuvan kansalle, miten toivottomana maan hallitus pääministerinsä johdolla näkee tilanteen maata vastaan hyökkäävää terrorijärjestöä vastaan.
OLMERT PYRKI vakuuttamaan Ashkelonissa, että maan kaikki osat ovat yhtä arvokkaita ja kaikkia tullaan puolustamaan. Hän sanoi, että tämä realiteetti tulee huomioida ja vastata siihen vaikka ”hampaita kiristellen”. Sderotin tapauksessa tämä ei ole toteutunut.
OLMERT TOISTI samalla aiemmin esittämänsä periaatteen, ettei Israel vastaa rakettituleen rangaistakseen Gazan asukkaita, vaan koska se on pakotettu käyttämään voimakeinoja aiheuttaakseen hyökkääjän parissa tuskaa, mikä pakottaisi sen lopettamaan tulituksensa. Hänen periaatteensa mukaan vihollista ei pyritäkään voittamaan, vaan taivuttamaan tulitaukoon, mikä tarkoittaa tilanteen jatkumista entisellään. Tämän periaatteen vuoksi Olmert pidätti armeijaa suorittamasta tehtäväänsä Libanonissa viimeisen sodan aikana omien uhrien kustannuksella.JP.
2. ISRAEL JOUTUU kovaan pyöritykseen lähi päivien aikana. USA:n Israeliin asettama kenraali Keith Dayton, jonka tehtävänä on kouluttaa ja aseistaa PA:n uudet poliisivoimat, syyttää puolustusministeri Ehud Barakia, että IDF:n toimet Juudeassa ja Samariassa estävät PA:n turvallisuusjoukkoja toteuttamasta lain ja järjestyksen palauttamista PA:n alueille.Dayton kertoi asiasta kansainvälisille konsuleille Ramallahissa Betlehemissä toimivan uutistoimisto Maan mukaan. Uutisen välitti INN. Raportin mukaan PA toimii kaikella vakavuudella turvallisuus-kysymyksissä vakiinnuttaakseen velvollisuuksiensa toteuttamisen territorioissa. (INN)
USA:N TARKKAILIJA kenraaliluutnantti William Fraser, jonka tehtävänä on esittää havaintonsa, miten Israel ja PA ovat toteuttaneet ”tiekartan” määräyksiä, on tulossa Israeliin. Hän tutkii tilannetta sekä Israelin että PA:n viranomaisten kanssa ja pyrkii selvittämään niitä yhteisessä kokouksessa torstaina. Fraser pitää tärkeänä, että molemmat osapuolet voivat vapaasti ilmaista oman näkemyksensä tilanteesta ”ilman sormella osoittelua”, mikä voi olla toivoton toivomus, koska molemmat osapuolet ovat erikoistuneet juuri siihen.
3. PAHIMPANA KANTONA KASKESSA näyttää olevan Israelin julkistamat rakennus-hankkeet Jerusalemin alueella, ainakin mikäli PA:n viranomaisten lausuntoihin on uskomista. USA:n ulkoministeriön edustaja Sean McCormack esitti varsin kärkevää arvostelua näistä ”Israelin päätöksistä, jotka eivät auta asiaa”. Hän toistaa tässä ulkoministeri Ricen esittämän kannan, jonka mukaan kaikki rakentaminen vuoden 1949 aselepolinjan takana on keskeytettävä. Tämä koskee tietenkin vain Israelin rakennushankkeita, ei palestiinalaisten, jotka rakentavat ilman rajoituksia ja kokonaissuunnitelmia, missä vain voivat, Juudean ja Samarian kiistanalaisilla alueilla. McCormack sanoi USA:n tiedostavan ne haasteet, joita Israelin ja PA:n hallitukset joutuvat kohtaamaan. Abbas peruutti ”rauhankeskustelut” Israelin kanssa muutamia päiviä sitten vastalauseena IDF:n operaatioille Gazan kaistalla runsas viikko sitten, joissa yli 100 palestiinalaista, joukossa siviilejäkin, sai surmansa. Abbas kuitenkin perui kiireesti peruutuksensa tajuttuaan, että dollarivirta on vaarassa ehtyä sen vuoksi.
USA:N VARAPRESIDENTTI Dick Cheney on tulossa ensi viikolla Israeliin antamaan uutta pontta USA:n viralliselle kannalle, jonka yksityiskohdat selvinnevät vierailun yhteydessä. Israelissa on arvosteltu sitä, ettei presidentti Bush ole yksilöinyt periaatteitaan joiden, mukaan Israel ja PA keskinäisiä suhteitaan hoitaisivat ”rauhankeskustelujen” yhteydessä.
4. SHAS-PUOLUE pyrkii parantelemaan kolhiintunutta imagoaan, joka kärsi pahasti Shasin
puheenjohtajan Eli Yishain ja sen hengellisen johtajan rabbi Ovadia Yosefin päätettyä pysytellä Olmertin hallituksessa kasvavasta arvostelusta ja erovaatimuksista huolimatta.
PUHEENJOHTAJA Eli Yishai kävi näyttäytymässä ja ottamassa vastaan suosionosoituksia Pisgat Zeevissä, jonne juuri hyväksyttiin 750 asuntoyksikön rakennushanke. Yishai väittää, että hän oli avainasemassa rakennusluvan myöntämiselle. Tosiasiassa se myönnettiin jo 1999, mutta pantiin jäihin Jasser Arafatin aloitettua intifadan, väkivalta-aallon Israelissa. Yishain ansio luvan vahvistamiseksi ja luvan antamiseksi rakennustöitten aloittamiseksi perustuu siihen, että – kuten kolumnistit ilkeilevätkin – Olmertin lähi ajan tavoitteissa hallitusyhteistyön jatkuminen ja hänen oman poliittisen uransa säilyminen hengissä lepäävät Shasin varassa, sen pysymisessä hallituksessa. Jos Shas eroaa, hallitus todennäköisimmin kaatuu ja maassa järjestetään uudet vaalit, joissa hallituspuolue Kadima tulisi ennakoitten mukaan kärsimään murskatappion.
ELI YISHAI vakuutti Pisgat Zeevissä, että rakennustyöt Juudeassa ja Samariassa jatkuvat, ja että uusia juutalaisyhteisöjä perustetaan, mutta varsinkin Jerusalemissa ja sen ympäristössä, jossa on suuri asuntovajaus. ”Jo emme saa rakentaa, emme voi neuvotella. Jos tämä aktiivisuus lopettaa keskustelut (PA:n kanssa), olkoon sitten niin”, hän totesi. Hän arveli, että Ehud Barak hyväksyy useita rakennuskohteita haredi-yhteisöihin, Modiin Illit ja Betar Illit kaupungeissa, kuten myös Maale Adumimissa, jossa on voimakas ortodoksien ja ei-uskonnollisten muodostama väestö.
YISHAI MAINITSI lisäksi, että useita rakennuskohteita on hyväksytty tai tullaan hyväksymään Arielissa, Efratissa, Shaarei Tikvassa ja Elkanassa.
JPOSTIN kolumnistien T Lazaroffin ja G Hoffmanin suorittamien tiedustelujen mukaan jotkut Yihsain mainitsemat kohteet ovat saaneet luvan rakentamiselle, vaikka siitä ei ole informoitu luvan saaneita. Lisäksi näyttää, että joillakin kohteilla on aiemmin hyväksytyt luvat, mutta niitä ei ole toteutettu. Valtion ja paikallisten viranomaisten kesken näyttää puuttuvan informaatiota, joko tahatonta ja tarkoituksellista. Kaikki viranomaiset eivät halua rakentamisen jatkuvan Juudeassa ja Samariassa, mikä aiheuttaa jatkuvaa epäselvyyttä ja kiistoja eri osapuolten välillä. (JP)
5. VENÄJÄ SEURAA kasvavalla epäluulolla USA:n laivaston alusten risteilyä Libanonin rannikon edustalla. Venäjällä itsellään on voimakas laivasto-osasto Välimerellä, ja se rakentaa ja uudistaa Latakian ja Tartysin merisatamia laivastonsa huolto- ja tukiasemiksi. Venäjän lähettiläs Vitali Churkin kertoi YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa maanantaina, ettei USA:n merivoimien oleskelu Libanonin rannikon edustalla ole rakentava eikä auta Libanonin sisäisten ongelmien ratkaisemista. Hän viittasi epämääräisesti historiaan, että tilanne tuo mieleen epämieluisia muistoja menneiltä vuosilta.
LIBANONIN PÄÄMINISTERI Fuad Sinioran hallitus on kovassa puristuksessa Hizbullahin ja muiden Syyriaa tukevien ryhmien pyrkiessä kaatamaan hänen hallituksensa pattitilanteessa, jota on kestänyt viimeiset 15 kuukautta. USA osallistui Libanonin sisällissotaan 1975 – 1990. Kriisin ollessa pahimmillaan 17 Yhdysvaltain sota-alusta partioi Libanonin vesillä tulittaen välillä muslimien asemia maalla. Toisen Libanonin sodan aikana USA:n laivaston alukset evakuoivat USA:n kansalaisia Libanonista. Libanonin lukkiutuneen poliittisen tilanteen vuoksi maalle ei ole voitu valita uutta presidenttiä lukuisista yrityksistä huolimatta. Venäjän ohella Syyria on kritisoinut USA:n laivaston liikkeitä Libanonin edustalla. (JP)
6. KOVA ON KALLO Israelin 19-vuotiaalla arabitytöllä, jonka hänen veljensä yritti tappaa ampumalla kaksi luotia hänen päähänsä ns. ”perheen kunniakysymyksessä”. Tyttö näytteli kuollutta, mikä sai hänen veljensä lopettamaan ammuskelun ja lopuksi potki sisartaan. Tämän jälkeen poika soitti hätäapunumeroon kertoen: ”Ammuin juuri sisareni.” Tapaus sattui Na´uran arabikylässä lähellä Afulaa. Tytön 24-vuotias veli kertoi poliisille, että hänen sisarensa oli jo kauan aikaa häväissyt perheen kunniaa. Poliisin antamien tietojen mukaan poika oli suunnitellut tekonsa huolellisesti ja oli etukäteen varoittanut perhettä aikeestaan. Hän otti nuoremman veljensä auton, ajoi kotikyläänsä ja varmistuttuaan, että sisar palasi kotiinsa pian puoliyön jälkeen, ampui varastamallaan aseella yllättynyttä sisartaan kaksi kertaa päähän ja lopuksi potki tätä kaikkialle ruumiiseen varmistaakseen, että sisar oli kuollut. Luodit kilpistyivät pääkalloon.
POLIISIN MUKAAN myös muita perheen jäseniä tullaan syyttämään murhayrityksestä, koska he olivat osallisia salajuonessa. Poliisin mukaan tällaisia kunniamurhia tapahtuu arabikylissä, eikä niiden lopettamiseksi ole löydetty keinoja. Kysymys on ikivanhasta perinteestä, jossa perheen miesväki toimii sekä syyttäjänä, tuomarina että pyövelinä, usein perheen äidin myötävaikutuksella. (JP)
7. ISLAMIC JIHADIN terroristi Salah Karkur, 28, sai surmansa Tulkarmin lähellä poliisin eliittivoimien piiritettyä hänen talonsa ja kehottaen häntä antautumaan, mistä hän kieltäytyi. –Teheranin poliisipäällikkö tavattiin bordellissa alastomana kuuden prostituoidun kanssa. (Ynet)

Tuesday, March 11, 2008

TIISTAI 11.03.08
1. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert ja puolustusministeri Ehud Barak vakuuttavat Jpostin etusivun uutisissa kissan kokoisin kirjaimin, ettei Hamasin kanssa ole tehty minkäänlaista sopimusta, ja että operaatiot rakettimiehistöjen ja terroristien eliminoimiseksi Gazan kaistalla jatkuvat entiseen tapaan. ”Juuri nyt Hamas pidättää ampumistaan ja me myös olemme hillinneet itseämme”, kertoo puolustusministeriön nimeltä mainitsematon virkailija ja lisää, että ”sillä hetkellä kun he havaitsevat jonkun suunnittelevan tai aloittavan toiminnan, me reagoimme siihen”.
PÄÄMINISTERI Olmert kertoi median edustajille maanantaina tavatessaan Chechin presidentti Mirek Topolanekin, joka on virallisella vierailulla maassa, että Israel pidättää itsellään täyden toimintavapauden Gazan kaistalla ja vakuutti, ettei Israel neuvottele Hamasin kanssa eikä ole tehnyt sopimusta sen kanssa, mutta ”jos rakettituli loppuu, me pidätämme omaa tultamme”.
ULKOMINISTERI Tzipi Livni, joka on vierailulla USA:ssa, analysoi Israelin tilannetta tavatessaan Lähi Idän analyytikkoja ja tutkijoita Washingtonissa, ettei Israel anna Hamasin päättää, milloin ampua ja milloin keskeyttää ampuminen viitaten aseitten salakuljetuksiin Gazaan, jotka täytyy lopettaa. Hän sanoi, että Iranin täytyy vastata seurauksista, jos se jatkaa ydinaseensa kehitystä.
2. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas vakuutti maanantaina lehtimiehille, että tulitaukosopimus – tai ainakin tulen keskeyttäminen toistaiseksi – on saatu aikaan Israelin ja Hamasin kesken Egyptin välityksellä. Abbas kiitteli samalla Jordanian osuutta neuvotteluissa rauhansopimuksen solmimiseksi Israelin ja PA:n välillä. Al-Arabiya TV-yhtiölle antamassaan haastattelussa Abbas kertoi, että Hamasin johto oli pyytänyt, että Israel vapauttaisi Hamasin ja Jihadin johtajat teloitusuhkauksistaan lisäten, että Israel suostui siihen tai tekee niin pian.
HAMASIN pääministeri Ismail Haniyeh kiitti Egyptin osuutta tulituksen lopettamisessa esittäen toiveen, että tämä auttaisi Hamasin ja Fatahin välisen kiistan ratkaisemissa. Hän arvioi samalla, että Israel suostui tulen lopettamiseen, koska ”se havaitsi tavoitteittensa epäonnistuneen”.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/962403.html
MAHMOUD ABBAS kertoi medialle tavattuaan Jordanian kuninkaan Abdullah II:n, että hän vastustaa Israelin hallituksen antamia rakennuslupia Jerusalemissa. Hän sanoi, että ”kaikki vuoden 1967 jälkeen rakennetut ”setlementit” tai niiden tulevat rakennussuunnitelmat ovat laittomia ja vakuutti, että PA käsittelee niitä lähtien tältä pohjalta”. (Haaretz)
3. ONKO ISRAEL ITSENÄINEN vai ei, joutuu pakosta kyselemään silmäillessään aamun lehtiuutisia ja –artikkeleita. USA:n Valkoisen talon edustaja Dana Perino selvitti median edustajille USA:n kantamaa huolta, ettei ”tiekartan” määräyksiä noudateta, ja että Israel ”polkee” niitä antaessaan rakennuslupia Jerusalemissa, maan pääkaupungissa kuntarajojen sisäpuolella, joista hän mainitsi Givat Zeevin ääri-ortodokseille aiotun rakennusalueen nimellä Agan Ha´ayalot, sekä Neveh Ya´akovin 400 uutta asuntoyksikköä. USA:n ulkoministeri Rice kritisoi näitä ja Har Homan sekä Pisgat Zeevin rakennusaikeita äskeisen Israelin matkansa aikana. Antaakseen vaatimuksille lisäpontta USA:n varapresidentti Dick Cheney tulee esittämään Israelille uudet ”madonluvut”.
ÄÄRIVASEMMISTOLAINEN painostusryhmä Peace Now, jota JP:n kolumnistit artikkeleissaan näyttävästi referoivat kuin julkisesti hyväksyttynä erotuomarina, kertoo JP:n etusivun artikkelin mukaan, että on olemassa suunnitelmia Adam-juutalaiskylän yhdistämiseksi Neveh Ya´akovin 400 asuntoyksikön yhteisön Agan Ha´ayalonin kanssa, joka ei vielä ole saanut alueellisen suunnittelukomitean lupaa, mutta saanee sen, koska Olmert ei vastusta sitä.
EU ESITTI siitä vastalauseensa välittömästi saatuaan tiedon suunnitelmasta. ”Me valitamme Israelin ilmoitusta uusista rakennuskohteista Itä Jerusalemissa. Se voi vahingoittaa rauhanprosessia”, valitti EU:n ”helppoheikkinä” tunnettu ulkomaanasioitten johtaja Javier Solana.
ISRAEL VAPAUTTI nämä alueet 1967 sodassa Jordanialta, joka miehitti ne Israelin 1948 itsenäisyyssodassa liittäen ne valtioonsa. Israel atsoo niiden olevan täysin Israelin lain alaisia ja että normaalit rakennus-määräykset ovat siellä voimassa.
ENGLANNIN ULKOMINISTERI David Milliband tutkisteli myös omalla ”millitikullaan” Israelin rakennushankkeita Jerusalemissa esittäen havaintonaan, että Englannin käsityksen mukaan kaikki Israelin rakentamat juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia: ”Uskomme niiden olevan vakavana esteenä neuvotellulle kahden valtion ratkaisulle.”
YK:N PÄÄSIHTEERI Ban Ki-Moon kehotti maanantaina Israelia keskeyttämään kaikki rakentaminen ”setlementeissä”: ”Mikä tahansa setlementin laajentaminen on vastoin Israelin velvoitteita ”tiekartan” ja kansainvälisen lain mukaan.” Israel esittää vastineessaan, että se katsoo olevansa oikeutettu rakentamaan suurissa lähiöissä kuten Givat Zeev projekti, joka alun perin hyväksyttiin 1999, mutta jäädytettiin intifadan puhkeamisen vuoksi 2000.
RANSKAN PRESIDENTTI Nicolas Sarcozy vaati Israelia lopettamaan Juudean ja Samarian ”kolonialoimisen”, kuten hän sanaili medialle presidentti Shimon Peresin vierailun yhteydessä.
EGYPTIN SANOTAAN neuvotelleen tulitaukosopimuksen Hamasin ja Israelin välillä, minkä johdosta Hamas on rajoittanut rakettiensa laukomista kahteen päivässä ja IDF jäädyttänyt operaationsa Gazan kaistalla, kuten armeijan edustajat vakuuttavat, sen seurauksena.
OLMERT VAKUUTTI lehtimiehille maanantaina, ettei Israel ole antanut Egyptille valtuuksia neuvotella Hamasin kanssa Israelin puolesta: ”Emme pyytäneet heiltä tätä eikä heillä ole mandaattia neuvotella Hamasin kanssa Israelin puolesta.”
PA:N NEUVOTTELIJAT kuten myös Abbas ovat omineet tämän kansainvälisen Israelin tuomitsemisen viitaten Israelin rakennustoimiin vaatiessaan lisää myönnytyksiä: ”Miten me voisimme jatkaa keskusteluja Israelin kanssa, kun se rakentaa Jerusalemissa?” (JP)
4. TERRORISTIN suorittama massamurha torstai-iltana Jerusalemin Mercaz Harav seminaarissa, jossa 8 opiskelijaa sai surmansa ja 9 haavoittui, on aiheuttanut monenlaisia spekulaatioita ja arvioita Israelin arabien asemasta kuten myös arabikansanedustajien Israelin vastaisista lausunnoista.
ISRAEL EI ole antanut surmansa saaneen terroristin ruumista omaisilleen hautaamista varten peläten tilaisuudesta tulevan suuren reklamaatiotilaisuuden, jota äärijärjestöt voivat käyttää hyväkseen. Muslimien käytännön mukaan kuollut tulee haudata seuraavana päivänä. Poliisi vaatii, että korkeintaan viisi henkilöä saa osallistua hautajaisseremoniaan ilman median edustajia.
Terroristiperheen läheinen ystävä pitää poliisin hautajaisrajoituksia perheen kollektiivisena kurituksena. Hän kertoi, että perhe suunnitteli poliisin salliman viiden hengen hautajaisia aikaisin aamulla, mutta että ”lapset olivat levittäneet tietoa ympäristöön”, mikä sai useita ihmisiä paikalle.
KOKO TERRORISTIN kotikylä on asukkaitten mukaan shokkitilassa tapauksen johdosta. He vakuuttavat olevansa lainkuuliaisia Israelin valtion asukkaita, mutta samalla esittävät tuomitsevansa IDF:n ”brutaalit toimet” Gazassa, mikä hajottaa yhteisöä.
OLMERT OLI kehottanut Israelin kansallisvakuutusta (NII) maksamasta terroristin hautajaiskuluja, mutta sen edustajat kertoivat, ettei heillä ole laillista oikeutta kieltäytyä siitä.
JERUSALEMIN poliisi kertoo, että se edelleen pidättää joitakin henkilöitä kuulusteluja varten. Poliisi kertoi myös, että terroristi Ala Abu Dhaim oli vakoillut seminaarialuetta useina päivinä.
KNESSETIN PUHEMIES Dalia Yitzhik vaatii, että terroristin vanhempien talo, jossa hän asui, tulee hajottaa IDF:n käytännön mukaan. Sisäisen turvallisuuden ministeri Avi Dichter vaatii, että terroristin omaiset täytyy karkottaa pois Jerusalemista. Israel Beiteinu-puolueen puheenjohtaja Avigdor Lieberman uhkaa arabikansanedustajia, että ”pian tulee aika, jolloin heidät ja heidän puolueensa karkotetaan Knessetistä”.
MERCAZ HARAV seminaarin johto on hylännyt pääministeri Olmertin tarjouksen tehdä valitteluvierailu seminaariin. Opetusministeri Yuli Tamir otettiin vastaan ivahuudoin : Petturi, kavaltaja”, hänen tullessaan tervehtimään näitä ”hänen omia opiskelijoitaan”, kuten hän sanoi.
HUOMIOTA on herättänyt se, etteivät Shasin ministerit ja kansanedustajat ole vierailleet seminaarissa murhan jälkeen. Seminaarin johtavat rabbit ovat kritisoineet Shasia siksi, että se jatkaa edelleen Olmertin hallituksessa, joka käy neuvotteluja PA:n kanssa Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan luovuttamisesta ”noille amalekilaisille”.
Shasin puheenjohtaja Eli Yishai lupaa, että hän muiden ohella vierailee seminaarissa pian.(JP)
5. ISRAELIA UHKAA pahin kuivuus moneen vuosikymmeneen. Sateet ovat runsaasti alle normaalin ja odotusten. Kinneretin vedenpinnan pelätään laskevan 214.2 alle merenpinnan, joka on runsaan metrin alle turvallisuusrajan. Vesimäärän vajauksen arvioidaan olevan vuoden lopussa 410 kuutiometriä, kaksinkertainen edellisvuoden vajaukseen verraten. Veden pinta on 60 sm alempana kuin viime vuonna samaan aikaan ja yli kolme kertaa alempi kuin neljä vuotta sitten. Sadevesimäärän vähyys vaikuttaa pohjaveden suolapitoisuuden kasvuun ja veden laatuun Haderasta Dan-alueelle saakka sekä yleisesti rannikkoseudulla. Veden kulutuksen arvioidaan olevan 736 miljoonaa kuutiometriä, 134 kuutiometriä enemmän kuin vuosikymmenen alussa. Kaivoja tullaan poraamaan Hulan sekä Galien itäosan alueille, josta vettä pumpataan Kinneretiin. Huhtikuusta marraskuuhun puutarhankastelu kielletään aamuseitsemästä iltaseitsemään.Haaretz
6. IRAN on luvannut maksaa palkkion jokaisesta Israelin johtajan murhaamisesta.

Monday, March 10, 2008

MAANANTAI 10.03.08
1. MOSSAD JA SOTILASTIEDUSTELU arvioivat eilisessä hallituksen istunnossa, että Iran on edelleen Israelin vakavin uhka. Molemmat kuitenkin vakuuttivat, ettei Iranin odoteta hyökkäävän Israelia vastaan, vaan se käyttää muita valtioita ja järjestöjä tekemään ”likaisen työn” puolestaan. Iranin uhka kuitenkin kasvaa kaiken aikaa. Sen uskotaan saavuttavan ”ei paluuta” aseman ydinaseen kehityksessään ensi vuoden loppuun mennessä, ja se kehittelee kiireisesti ballistisia ohjuksia, joilla se yltää kaikkialle Israeliin, suureen osaan Lähi Itää ja Eurooppaa.
ISRAELIN LÄHITAVOITTEEN uhka tulee kuitenkin Syyrian taholta. Syyria aseistautuu kiireisesti Venäjän avustuksella ja usein Iranin rahoittamana. Se hankkii ja asentaa valmiusasemiin uusia ohjuksiaan ja rakettejaan, se hankkii ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjuksia, jotka osoittautuivat erittäin tappaviksi Libanonin kakkossodassa, sekä kiinalaisvalmisteisia C-802 tutka-ohjattuja maalta merelle ohjuksia, joilla Hizbullah rampautti Israelin ohjusveneen Libanonin rannikolla sodan aikana surmaten neljä merimiestä. WND:n raportin mukaan Syyria ei iskenyt takaisin Israelin tuhottua Syyrian väitetyn ydinlaitoksen syyskuun 6. 2007, koska sen ohjus-arsenaali ei ollut valmis. Syyrian väitetään pyrkivän ohjusvalmiudessaan tasoon, jossa se pystyy ampumaan Israeliin 100 ohjusta tunnissa tietyn ajan. Jordanialaislähteen mukaan Iran on sopinut Venäjän kanssa jatkuvista lainatakuista Syyrian asehankinnoille Venäjältä.
Syyrian ohjuksia ja raketteja varastoidaan venäläisistä aluksista Latakiassa ja Tartusissa, jonne Venäjän laivasto rakentaa tuki- ja huoltosatamiaan.
SYYRIAN UUSIIN hankintoihin kuuluu Venäjän uusin ilmatorjuntaohjuspatteristo S-300, maasta ilmaan laukaistava ohjussuoja, jota hoitavat venäläiset teknikot. Se muistuttaa Israelin ja USA:n kehittelemää Arrow-ohjusjärjestelmää. Syyrian hankintaan kuuluu Scud C ja D raketteja, joista jälkimmäisen kantomatka on n. 400 km, sekä Alexander-raketteja WND:n mukaan. Lisäksi Syyria hankkii ja valmistaa itse lyhyemmän kantomatkan raketteja, joita Hizbullah käytti Libanonissa.
http://www.worldnetdaily.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=58472
2. HAMASIN SOTILASJOHTAJA, jota Times online pääsi haastattelemaan paljastamatta hänen henkilöllisyyttään, vahvistaa sen, mitä Shin Bet ja Mossad ovat väittäneet: Hamasin pyssymiehiä koulutetaan Iranissa vallankumouskaartin ohjauksessa ja suojissa Teheranissa. Komentaja kertoi haastattelijalle, että Iran on kouluttanut Hamasin miehiä viimeisten kahden vuoden aikana. Miehet solutetaan Egyptiin, josta ha lentävät Syyriaan ja sieltä Iraniin siten, ettei heidän passeihinsa tule Iranin rajanylitysleimaa; tämä turvallisuussyistä. Heidän koulutuksensa kestää 45 päivästä kuuteen kuukauteen. Koulutettavat valitaan jatkokoulutukseen heidän edistymisensä mukaan. Ne, jotka osoittautuvat liian avuttomiksi taistelukentälle, liitetään järjestön tiedustelujoukkoihin.
KOMENTAJAN MUKAAN 650 miestä on koulutettu kahden vuoden aikana Syyriassa, lisäksi 62 miestä on tällä hetkellä koulutettavina Syyriassa.
IRANISSA 150 miestä läpäisi koulutusjaksonsa aivan äskettäin ja toiset 150 ovat koulutettavina. Miehet saavat peruskoulutuksen jälkeen erikoiskoulutusta joko rintamatehtäviin tai erikoistuvat korkeateknologian, pommien ja miinojen sekä sala-ampumisen alueilla, joista jotkut jopa ylittivät Hamasin tämän hetken tarpeet. Hamasin ”armeijassa” on nyt 15 000 koulutettua miestä.
KOULUTETTAVAT elävät Teheranissa tarkan valvonnan alaisina. He saavat vapaata yhtenä päivänä viikossa, mutta saavat poistua tukikohdastaan vain ryhminä ja vallankumouskaartin upseerien valvonnassa. WND:n julkaisema artikkeli on alla olevassa osoitteessa.
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/middle_east/article3512014.ece
3. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert on toistuvasti vihjaillut, että Israel on valmis neuvottelemaan Syyrian kanssa rauhansopimuksesta. Tämä valmius voi perustua – paitsi siihen tosiasiaan, että kolmen rintaman sota voisi olla maan tuho – tarkoitukseen pyrkiä irrottamaan Syyria Iranin vaikutusvallasta. Iran pyrkii ilman selittelyjä ja anteeksipyyntöjä ns. radikaalien muslimi-maitten johtoon, ja Syyria irrottaminen tästä akselista on tietenkin houkutteleva mahdollisuus. Se kuitenkin edellyttää Israelin luopumista strategisesti tärkeistä Golanin kukkuloista, joitten kautta Syyria kahdesti aloitti onnistuneen hyökkäyksen Israeliin tarkoituksenaan jakaa maa kahtia.
Israelin kansa ei ole ollenkaan yksimielinen tähän uhkayritykseen, joka toisi Syyrian raketit ja ohjukset entistä lähemmäs Israelin väestökeskittymiä Välimeren rannikolla.
OLMERTILLA on kuitenkin kaksi vakavaa ongelmaa pyrkimyksensä toteuttamiseksi. Syyrian presidentti ei omaa isänsä Hafex Assadin arvovaltaa, jolla hän pystyisi ylittämään maan vahvan sotilashierarkian vastustuksen. Syyrian sotilasjohto haluaa Israelin tuhoa, ei rauhansopimusta. Toiseksi hän joutuu tässä huomioimaan Venäjän kasvavan otteen Syyriasta. Asetoimitusten ja ohjusjärjestelmien toimittamisen ohella maahan tulee koulutus- ja käyttöhenkilökuntaa Venäjältä, joka seuraa entistä tarkemmin ”vasallimaansa” käyttäytymistä.
POLIITTISET TARKKAILIJAT ovat huomioineet määrätyn muutoksen Syyrian huomion kohteissa. Se ei enää ole välttämättä Libanon, jossa Syyria on polttanut näppinsä kerran toisensa jälkeen, vaan Syyrian uutena huomionkohteena on Gazan kaista sekä Juudea ja Samaria. Se ei voi käyttää siellä suoraa vaikutusvaltaansa, mutta sillä on uskollisia käskyläisiä, jotka se voi evästää uusin ohjein ja uusin asein. Hamas, Islamic Jihad ovat PRC:n, al-Aksan ja PFLP:n käyttökelpoisia työrukkasia, jotka mielihyvin aktivoivat toimintaansa tarpeen mukaan. (JP, INN)
4. MIKÄ ON FATAHIN osuus tähän kaikkeen? Miten itsenäisen Palestiinan valtion perustaminen vaikuttaisi Syyrian ja Iranin sekä mahdollisesti Egyptin ja Turkin suhteisiin Israelin kanssa? Miten arabiliitto tulisi sopeuttamaan diplomatiansa uudessa tilanteessa?
MAHMOUD ABBASIN johtama Fatah – tai PLO, jos niin halutaan – on varsin hajanainen ja heikko. Abbas ei ole toistuvista vaatimuksista huolimatta pystynyt – tai halunnut – hajottaa terrorijärjestöksi luokiteltua al-Aksan Marttyyreita, joka avoimesti vastustaa Abbasin valtaoikeuksia eikä suostu luopumaan aseistaan. Israelin ja PA:n kesken sovittu Israelin etsimien terrorismista syytettyjen eristäminen kolmeksi kuukaudeksi PA:n tiloihin, jos he luovuttavat aseensa, ja sen jälkeen muutaman kuukauden ”tarkkailuaika” sidottuna määrättyyn paikkaan, on osoittautunut hupijutuksi. Terroristit antavat perheen vanhan mandaattiajan aseen osoitukseksi ”mielenmuutoksestaan”, mutta pitävät käyttökelpoiset kiväärinsä kotonaan. Lisäksi he saavat uudet USA:n toimittamat aseet läpäistyään tuon koeajan. IDF:n sotilaat ovat pidättäneet noita pyssymiehiä, jotka lupasivat pysytellä kaidalla tiellä ja sanoutua irti terrorismista. He ovat olleet aseistettuja ja osallistuneet juuri siihen toimintaan, mistä he lupasivat luopua. Arabiliiton viime-aikaiset lausunnot Israelin ja PA:n välisten suhteitten hitaasta edistymisestä ovat alkaneet osoittaa kasvavaa turhautuneisuutta ja saudien laatiman rauhansuunnitelman hylkäämisestä.
PA:N VIRALLINEN media välittää samaa juutalais- ja israelilaisvastaista propagandaa, josta sen aiempien lupaustensa mukaan Oslon sopimuksista lähtien olisi pitänyt luopua. Sitä opetetaan kouluissa ja laitoksissa, ja sitä puhuu Mahmoud Abbas omilleen arabiakielisissä puheissaan.
PA:N VIRALLINEN lehti Al-Hayat Al-Jedida julkaisi äskeisen Mercaz Hatora seminaariin tehdyn massamurhan jälkeen etusivullaan murhaajan kuvalla varustetun kirjoituksen, joka oli otsikoitu
”Marttyyri Abu Alaa Dhaim”. PMW, Palestiinan mediatarkkailu, joka seuraa ja kääntää arabiankielisiä artikkeleita ja TV-lähetyksiä, toteaa lausunnossaan, että koska lehti saa budjettinsa PA:n kassasta, mutta selvästi edistää ja kannustaa kansaa terrorismin hyväksymiseksi, PA ei ole USA:n lainsäädännön mukaan oikeutettu saamaan USA:n äskettäin myöntämää 150 miljoonan USD avustusta. (INN)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/125508
5. OLMERT VANNOI viime viikolla, että IDF tulee jatkamaan operaatioitaan Gazassa,
kunnes viimeisenkin raketin ampuminen Gazasta Israelin on estetty. Nyt IDF myöntää, että Hamasin kanssa saavutettu kirjoittamaton hiljaiselo (tahadiya) on huomioitu ja kaikki IDF:n operaatiot Gazassa on jäädytetty. Kassam-tuli on tosin vähentynyt joitain yksittäisiä laukauksia lukuun ottamatta, mutta virallisesti tilanne ei ole muuttunut. Sderot, Netivot ja Ashkelon ovat yhtä suuressa vaarassa kuin ennenkin. PA:n neuvottelijat ovat uhanneet lopettaa ”rauhankeskustelut” Israelin kanssa, elleivät IDF:n operaatiot Gazassa lopu.
TOISEKSI Saeb Erekat, PA:n pääneuvottelijoita, syyttää Israelia Abbasin häpäisemisestä sillä, että, että Olmertin hallitus osoitti vihreää valoa 350 asuntoyksikön rakentamiseksi Givat Zeevin lähiöön Jerusalemissa, ja 750 asuntoyksikön rakentamiseksi Pisgat Zeevin lähiöön. Nämä ovat molemmat Jerusalemin kaupungin rajojen sisäpuolella. Ne kuuluivat alueeseen, jotka Jordania miehitti 1948 itsenäisyyssodassa, mutta Israel vapautti ne 1967 sodassa. Palestiinalaiset käyttävät tätä taktiikkaa jatkuvasti, vuoroin huutaen maailmalle, että Israel rikkoo aiempia sopimuksia eikä ole tehnyt mitään ”tiekartan” toteuttamiseksi, vuoroin uhkaillen lopettaa keskustelut, jotka muutenkaan eivät johda mihinkään, koska PA vaatii antamatta mitään.(Ynet)
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3517030,00.html
6. RABBIT KEHOTTAVAT asuttamaan Israelin maan kaikkialla, seurauksena Mercaz Hatora seminaarin massamurhasta. Samalla he vaativat, että Israelin tulee saada uusi hallitus, joka on tarpeeksi vahva toteuttamaan tätä juutalaista sionistista unelmaa. ”Olmertin hallitus ei sitä ole”. Rabbi Shapira vaati uskonnollista herätystä Israeliin. (JP)

Sunday, March 09, 2008

SUNNUNTAI 09.03.08

1. TERRORISTI, 25-VUOTIAS Ala Abu Dhaim, joka torstai-iltana murhasi 8 juutalaista seminaariopiskelijaa ja haavoitti yhdeksää, oli kotoisin Itä Jerusalemin Jebl Mukaber lähiöstä. Perjantaina liikkui huhuja, että hän oli ajoittain työskennellyt kuskina Harav yeshivassa,

mutta hän todennäköisesti toimitti ajoittaisia ajoja seminaarille, mutta ei ollut sen palveluksessa. Hän näyttää kuitenkin tunteneen paikat seminaarissa, koska hän löysi tiensä kirjastoon, jossa 80 opiskelijaa oli juuri päättänyt Adar II rukouksensa. Poliisi löysi pian massamurhan jälkeen hänen autonsa läheltä seminaaria.

MURHATTUJEN opiskelijoitten iät vaihtelivat viidestätoista yhdeksääntoista. Yhdellä heistä oli Kanadan ja Englannin kansalaisuus, toisilla Yhdysvaltain, Etiopian ja Kanadan. (JP)

2. MURHAAJAN omaiset pystyttivät suruteltan kotinsa lähelle Jebl Mukaber lähiössä, ja kuin lisätäkseen häväistyksen aiheuttamaansa iskuun he ripustivat sen ympärille PA:n, Hamasin ja Hizbullahin lippuja. Sisäisen turvallisuusministeri Avi Dichterin avustaja kertoi medialle, ettei Israelin laki kiellä pystyttämästä surutelttaa, mutta kaupungin edustajien vaatimuksesta omaiset poistivat Israelia häpäisevät liput sen ympäriltä.

MURHAAJAN SETÄ aikoi Ammanissa pystyttää suruteltan murhaajan kunniaksi, mutta Jordanian viranomaiset kielsivät sen. (JP)

3. MASSAMURHAN suunnittelijoista ei ole saatu vahvistusta. Erään teorian mukaan sen takana on Syyria, joka antoi toimeksiannon Hamasin Damaskoksessa olevalle johdolle suunnitella ja huolehtia sen toteuttamisesta. Jotkut arvioivat, että tapaus oli yksityinen ilman taustavoimia, mutta se ei tunnu uskottavalta. Teon suunnittelu ja sen toteutus aseitten hankkimisineen osoittaa, että kohde oli huolella valittu ja murhan toimeenpano hyvin suunniteltu ja toteutettu. Fatahin alajärjestön al-Aksan osuus aseitten hankkimisessa ja iskun käytännön järjestelyissä oli ehkä ratkaiseva. Seminaarin sisäänkäynnissä ei ollut vartijaa.

HIZBULLAH JA HAMAS Gazassa ilmoittautuivat aluksi massamurhan tekijöiksi, mutta myöhemmin molemmat kielsivät osallisuutensa. (JP)

4. POLIISI PIDÄTTI viikonvaihteen aikana kahdeksan Itä Jerusalemin asukasta, niiden mukana murhaajan omaisia. Useilla heistä on Israelin sininen henkilökortti, jolla he voivat liikkua vapaasti Israelissa ja ajaa Israelin keltaisilla rekisterilaatoilla varustettuja autoja. Jerusalemin alueella asuu n. 250 000 arabia. He nauttivat Israelin asukkaitten oikeuksista sosiaali-, lääkintä- ja koulutuspalveluineen, mutta eivät voi äänestää parlamenttivaaleissa eivätkä osallistua asepalveluun. Heitä varten on suunniteltu yhteiskuntapalvelua aseistakieltäytyjien tapaan.

ABU DHAIMIN suorittama massamurha sai aikaan ristiriitaisia tuntemuksia Jerusalemin arabien keskuudessa. Toiset juhlivat häntä ”sankarina ja marttyyrina”, mutta useimmat pelkäävät tämän nostattavan vihan heitä vastaan, minkä johdosta heidän etuisuuksiaan ja liikkumisvapauttaan voidaan rajoittaa. Tehtyjen mielipidekyselyjen mukaan valtaosa Jerusalemin arabeista ei halua asua PA:n hallinnon alla, ja he vastustavat heidän asuinalueittensa liittämistä PA:n alaisuuteen tai tulevaan Palestiinan valtioon. (JP)

5. JERUSALEMIN Silwanin lähiössä työskentelevä opettaja Majdi Shweiki kertoo JP:n

toimittajalle Kh A Toamehille, uskovansa, että valtaosa arabeista haluaa asua Israelin hallinnon alla. Hän kuitenkin pelkää Israelin vastatoimia. Hän olettaa, että Israelin viime päivien aikana Gazassa tehtyjen operaatioitten aikana otetut kuvat naisista ja lapsista, joita varsinkin al-Jazeera TV-yhtiö levitti lähetyksissään Hamasin suosiollisella avustuksella, ovat voineet vaikuttaa joittenkin nuorten mielipiteisiin, joista Abu Dhaim on voinut olla yksi. Jerusalemin Hanina lähiössä asuva arabiasianajaja arvioi, että Israel voi peruuttaa henkilökortin joiltakin pääkaupungin arabeilta, mutta varoittaa, että sillä voi olla vaarallisia vaikutuksia ja ajaa ihmisiä radikalismiin. Se olisi hänen arvionsa mukaan samaa kuin kieltää heiltä asumisoikeus Jerusalemissa.

ABU DHAIMIN naapurit kertovat, että hän oli rauhallinen ja uskonnollinen, joskin joittenkin tietojen mukaan tunsi sympatiaa Hamasia ja Islamic Jihadia kohtaan, mutta ei ollut jäsenenä niissä.

Abu Dhaim aikoi mennä naimisiin kesän aikana.

POLIISI on vapauttanut joitain pidättämiään terroristin sukulaisia, mutta hänen morsiamensa ja muutamia serkkuja on edelleen kuulusteltavina.

MONET Itä Jerusalemin arabeista ovat työskennelleet Israelin puolella, mutta useat heistä ovat saaneet puhelinsoiton työnantajaltaan neuvoen heitä pysyttelemään toistaiseksi kotonaan. (JP)

6. EGYPTIN johdon taholta on annettu ymmärtää, että Syyrialla on ollut sekä motiivi että halua aiheuttaa vakavia ristiriitoja Israelissa saadakseen huomion siirretyksi pois Libanonista.

LONTOOSSA ilmestyvä lehti Al-Hayat raportoi lauantaina, että Syyrian intressinä on sabotoida Egyptin johtamat tulitaukoneuvottelut Hamasin kanssa siirtääkseen huomion omista toimistaan Libanonissa. Raportin mukaan Egyptin viranomaiset ilmoittivat lehdelle, että Syyria haluaa huomion siirtyvän Gazan ja Länsirannan asioihin. Sen mukaisesti jännityksen kasvattaminen Palestiinan rintamalla on Syyrian intressinä. Nykyisen tilanteen jatkuminen voi hämmentää arabijohtajia ja voi aiheuttaa sen, että he lähettävät alemman tason viranomaisia arabijohtajien kokoukseen Damaskoksessa, lehdessä arvioidaan, ja muistutetaan, että Hamasin ja Jihadin johtajat, joilla on valta päättää tulitauosta Gazassa, olivat terrori-iskun aikaan Damaskoksessa.

EGYPTI on tiettävästi keskeyttänyt tulitaukokeskustelut Hamasin kanssa odottaessaan tarkempia tietoja Hamasin mahdollisesta osallisuudesta murhaiskuun. (INN)

7. TURVALLISUUSMINISTERI Avi Dichter vaatii, että Itä Jerusalemin terroristin omaiset tulee karkottaa Länsirannalle. Dichter muistuttaa, että ainakin 20 % Jerusalemissa suoritettujen terrori-iskujen tekijöistä on saanut apua Jerusalemin arabeilta. Vasemmistoa edustavat, kuten Yatom (Labour) ja Ramon (Labour-puolueesta Kadimaan loikannut), ovat saaneet lisäkannustusta vaatimuksille, että Itä Jerusalemin arabiosat tulee siirtää PA:n hallinnon alle. Myös terroristin omaisten pystyttämä suruteltta on saanut aikaan vihaisia kommentteja kansanedustajien taholta. He vaativat viranomaisia poistamaan sen.

IDF PITI korkeantason neuvottelutilaisuuden 06.03.08, juuri ennen torstai-illan massamurhaa, PA:n vastaavien virkailijoitten kanssa. Tilaisuus katsottiin tarpeelliseksi viime päivinä nousseitten väkivaltaisuuksien ja israelilaisten autoilijoitten kivitysten ja tulitusten vuoksi Juudeassa ja Samariassa. PA:n turvallisuusjoukoissa palvelee lukuisasti al-Aksan ja Islamic Jihadin joukoista siirtyneitä pyssymiehiä, jotka ajoittain suorittavat maksua vastaan palveluja terroristeille.

POLIISI PIDÄTTI 10 nuorta arabia Israelin pohjoisosassa heidän kivittäessään israelilaisia autoilijoita Fureidis ja Shfaram risteyksissä lähellä Jisr al-Zarga arabikylää lauantaina. Kukaan ei loukkaantunut, mutta useat autot kärsivät peltivaurioita. Seitsemän vuotta sitten 50-vuotias israelilainen miesautoilija kuoli hänen autoaan vastaan heitetystä kivestä samalla alueella.

TORSTAINA yksi pommi-iskussa Gazan turva-aidan vierellä vammautunut israelilainen sotilas kuoli vammoihinsa. Kaksi muuta vaikeasti haavoittunutta on edelleen sairaalassa. (Ynet)

8. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että vain neljä päivää ennen Mercaz Harav- seminaariin tehtyä terrori-iskua kaksi aseistettua vartijaa estivät Porath Yosef yeshivaa vastaan aiotun hyökkäyksen pelotellen pois kaksi arabia, jotka vaativat päästä sisään suorittamaan korjauksia. He mainitsivat joittenkin yeshivassa työskentelevien nimiä saadakseen vartijat päästämään heidän sisään, mutta eivät suostuneet avaamaan mukaan kuljettamiaan kartonki-pakkauksia, vaan sanoivat menevänsä hakemaan autostaan lisätyökaluja. He eivät palanneet. Debkafile kertoo, että Mercaz Haravin terroristi kantoi asettaan ja lippaitaan samankaltaisessa paketissa. Porath Yosefin vartijat olivat ilmoittaneet tapauksesta poliisille, joka ei kuitenkaan nähnyt asiassa mitään outoa vaan uskoi sen olleen väärinymmärrys. Vasta nyt poliisi on aloittanut tutkimukset asiassa. Poliisi uskoo yhden terrorisolun olevan vapaana Jerusalemin alueella ja suorittaa tutkimuksia ja pistokokeita autoihin.

9. www.ynetnews.com raportoi, että Israelin, Hamasin ja muitten Gazassa toimivien

terrorijärjestöjen välillä on Egyptin avustuksella saavutettu sopimus, jonka mukaan raketti-iskut Israeliin loppuvat ja Israel keskeyttää sotilasoperaatiot ja lentoiskut Gazan kaistalla.

Tämä sopimus on jo voimassa tästä aamusta lähtien, kertoo uutinen. Vain yksi Kassam-raketti ammuttiin sunnuntaiaamun kuluessa Gazasta Israeliin. Tämän uskotaan johtavan pitävään tulitaukoon, ellei väkivalta uusiudu.

10. ISRAEL JA PA jatkavat ”rauhankeskustelujaan” huolimatta Jerusalemin terrori-iskusta. Sekä pääministeri Olmert että puheenjohtaja Abbas ovat vahvistaneet halunsa jatkaa keskusteluja. Ne ovat tärkeitä varsinkin Abbasille, jolle lupaamat miljardit on sidottu Annapolis-sopimuksen jatkotoimiin. Toisaalta ne ovat hänen hallituksensa henkivakuutus, jota uhataan monelta taholta, myös hänen lähipiiristään.

IDF HAJOTTI neljän miehen terrorisolun Gush Etzionin alueella perjantai-iltana. Shimshon pataljoonan sotilaat havaitsivat terroristien heittävän petrolipommeja Migdal Oz juutalaiskylään. Sotilaat avasivat tulen heitä kohti ja saivat takaa-ajon jälkeen kaksi heistä kiinni ja yhden myöhemmin. Neljäs on vielä kateissa. Terroristit olivat tehneet aiempia iskuja kylään.

GAZASSA sotilaat haavoittivat kahta Hamasin pyssymiestä lauantaiaamuna. Yksi Kassam-raketti ammuttiin lauantain aikana Gazasta Israeliin. (JP)