TIISTAI 02.12.08
1. TERRORI-ISKUN pelossa poliisi aloitti Tel Avivissa aikaisin aamulla liikenteen tehotarkkailun asettaen liikenne-esteitä pääteillä, tutkien autoja sekä kuulustellen kaupungissa työskenteleviä palestiinalaisia. Useita laittomasti kaupungissa majailevia pidätettiin tarkempia kuulusteluja varten varsinkin bussiliikenteen pääaseman tienoilla.
POLIISI nosti hälytyksen tasoa saatuaan tuoreen varoituksen, että palestiinalaiset yrittävät merkittävää terrori-iskua kaupungissa. Poliisin tarkkailutoimet aiheuttivat valtavia autojonoja ja ruuhkia normaalistikin tukkoisilla Tel Avivin sisääntuloteillä. Poliisi suoritti matkustajien henkilöllisyyden tutkimista myös joukkoliikennevälineissä.
ISLAMIC JIHAD ilmoitti jokin aika sitten, että sen al-Quds Prikaatit ovat valmiit aloittamaan terrori-iskut Israelin sisällä. Sen edustaja kertoi, että israelilaiset ovat alkaneet jo unohtaa, miltä itsemurhaiskut tuntuvat, mutta lupasi järjestön jäsenten muistuttavan siitä lähi aikoina Israelin sisällä. Hän myös kertoi, ettei Israelin rakentama turva-aita pysty estämään heidän ”taistelijoittensa” pääsemistä suunniteltuihin kohteisiinsa.
PA:N taholta kerrottiin myös äskettäin, että myös Hamas haluaa aloittaa terrori-iskut uudelleen voidakseen niiden kautta vaikuttaa Israelin Knessetin vaaleihin. (ynetnews)
2. HEBRONISSA valmistaudutaan IDF:n ja poliisin vihjailemaan juutalaisten karkottamiseen kiistanalaisesta ns. ”rauhantalosta”, jonne muutti lähes parikymmentä perhettä, heidän joukossaan talon palestiinalaiselta ostanut Abraham. Talossa asuvien tueksi paikalle tulvi eilen illalla tuhatkunta ihmistä, koska ihmisten keskellä liikkui huhuja, että karkotukset alkavat eilen illalla. Ynetnews kertoo, että eilen sattui pieniä yhteenottoja juutalaisten ja arabien välillä, ja myös poliisien ja juutalaisasukkaitten välillä.
TOINEN välikohtaus Hebronin talon vuoksi sattui Hawaran tarkastuspisteen luona Nablusista etelään (Sikem), jonne kerääntynet ihmiset nujakoivat poliisien ja rajapoliisien kanssa, minkä seurauksena rajapoliisi pidätti 11 miestä, niiden mukana alaikäisiä, syyttäen heitä hyökkäyksestä poliisin kimppuun. Mielenosoittajat syytivät puolustusministeriä, että tämä oli tahallisesti lisännyt jännitystä ja juutalaisasukkaitten kiihkeää vastarintaa uhkailemalla välittömällä juutalaisasukkaitten karkottamisella Hebronin ”rauhantalosta”.
Mumbaissa terroristien kiduttaman ja murhaaman rabbi Gavriel Hotzbergin isä Noam pyysi pääministeriä ainakin siirtämään Hebronin rauhantalon tyhjentämistä tai paremminkin luopumaan siitä kokonaan, ettei lisättäisi murhetta murheen päälle.
NABLUSIN alueen arabit väittivät, että Yitzharin kylän juutalaisasukkaat olivat kivittäneet naapurikylän taloja aiheuttaen jonkinasteista vahinkoa.
OLMERT vihjaili jokin aika sitten, ettei karkotuksia toteutettaisi lähi aikoina. (ynetnews)
3. SOTILAAT ampuivat eilen Fatahin al-Aksan jäsenen Muhammad Abu Driyahin. Palestiinalaiset sanoivat, että hän oli Olmertin armahtamien terroristien listalla, jonka mukaan hänellä oli immuniteetti pidätyksiä vastaan. Driyah vastusti sotilaitten pidätysyrityksiä, minkä vuoksi syntyneen tulitaistelun aikana hän sai kuolettavia luodinhaavoja.
ETSITTYJEN terroristien listalta vapautettavat joutuvat antamaan kirjallisen lupauksen pysyä poissa terrorismista, mutta käytännössä lähes puolet heistä on saatu kiinni terrorismiin palattuaan. Palestiinalaiset väittävät, että Abu Driyah liittyi PA:n turvallisuusjoukkoihin, ja että pidätyshetkellä hän oli PA:n poliisiautossa. IDF:n mukaan hän yritti paeta pidätystä. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli saamiinsa haavoihin muutaman tunnin kuluttua.
Sotilaat pidättivät yön aikana kuusi terrorismista epäiltyä palestiinalaista.
Palestiinalaiset väittävät, etteivät sotilaat edes yrittäneet suorittaa Abu Driyahin pidätystä, vaan tulittivat autoa havaittuaan hänet siellä. (ynetnews)
4. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayad julkisti äskettäin kirjeitä, joissa hän varoittaa Euroopan valtioita kohentamasta suhteitaan Israelin kanssa, koska ”Israel edelleen rakentaa Juudean ja Samarian juutalaiskylissä ja kaupungeissa sekä Itä Jerusalemissa”. Fayad on ollut ”maltillisten” palestiinalaisten listalla, ja häntä on pidetty selväjärkisenä ja pragmaattisena tässä eriasteisten potentiaalisten mielenterveyspotilaitten joukossa Tätä terveen järjen puuttumistautia näyttää esiintyvän molemmin puolin turva-aitaa geeniperimästä huolimatta.
FAYAD soitteli EU:n valtioitten päämiehille pyrkien päivittämään heidät ajan tasalle ennen EU:n joulukaan 4. päivän alustavaa parlamentti-istuntoa sekä EU:n neuvoston kokousta joulukaan 8. päivänä. Näissä tilaisuuksissa keskustellaan myös aiheesta, olisiko aika parantaa ja kiinteyttää suhteita EU:n ja Israelin välillä. Myös EU:n avusta päätettäneen.
EU:n varapresidentti Luisa Mongantini kertoi, että Fayad oli antanut kirjeitään myös EU:n diplomaateille, joissa hän kirjeensä alussa kiitteli EU:n kriittistä asemaa Israelin rakentamisesta Juudeassa ja Samariassa ja kiitellen varsinkin Englannin äskettäin ottamia uusia askeleita tässä asiassa. Englanti vaatii, että kaikkiin Juudean ja Samarian juutalaiskylissä ja kaupungeissa valmistettuihin tavaroihin tulee selkeästi merkitä niiden valmistuspaikka. Tämä on ensimmäinen askel täydellisen boikotin aloittamiseksi.
FAYAD vihjaili, että EU:n lähiajan toimista riippuu, miten EU:n ja PA:n väliset suhteet kehittyvät, mihin sisältyy selvä varoitus niiden huononemisesta, mikäli PA:n varoitusta ei huomioida. Hän väitti, että Israelin ”painostustoimet” Juudeassa ja Samariassa ovat kiihtyneet Annapolis konferenssin jälkeen, ja että tilanne Gazassa on surkeampi kuin koskaan aiemmin. Hän vaatii, että EU ottaa selkeän painostusasenteen Israelia kohtaan, eikä vain tarkkaile tilannetta. Fayadin tarkoituksena lienee vaikuttaa Israelin vaaleihin EU:n kautta. (ynetnews)
5. MUMBAISSA terroristien murhaama rabbi Gavriel Holtzberg ja hänen vaimonsa Rivka
haudataan tänään. Heidän ruumiinsa kuljetettiin Intiasta Israeliin eilen, kuten myös muut terrori-iskussa murhattujen ruumiit. Tilaisuuteen odotetaan tuhansia osanottajia. Tilaisuus aloitetaan Kfar Chabad kylässä, josta saattue tulee Jerusalemin Öljyvuorelle, jonne heidät haudataan. Valtio järjesti lyhyen muistotilaisuuden murhatuille lentokentällä eilen.
Hassid-rabbi Teitelbaumin omaiset Toldos Abraham Yitzhak lahkosta eivät tunnusta Israelin valtiota eivätkä halua, että valtion edustaja osallistuu millään tavoin hautajaisseremonioihin. He halusivat rabbin ruumiin välittömästi lentokentällä voidakseen suorittaa omat hautajais-seremoniat mahdollisimman pian, mikä herätti määrättyä ärtymystä valtion viranomaisissa.
SISÄMINISTERIÖ pyrkii selvittämään, miten Holzbergin lauantaina kaksi vuotta täyttäneen Moshe-pojan hoitaja Sandra Samuel voitaisiin saada asumaan Israelissa ainakin jonkin aikaa, sillä Moshe ei luota kehenkään muuhun kuin häneen. Poika itki kaiken aikaa synagogassa järjestetyn tilaisuuden aikana huudellen sydäntä särkevästi äitiään punaista palloa sylissään pitäen. Gavriel Holzbergin vanhemmat harkitsevat, että he muuttavat Mumbain Chabad keskuksen johtajiksi. (JP)
6. MUMBAIN Chabad-keskuksessa murhattujen juutalaisten ruumiit tarkastaneet lääkärit kuvailivat uhrien ruumiitten tilaa sellaiseksi, että kaiken kokeneilta ja nähneiltä lääkäreiltä loppuivat sanat yrittäessään kuvailla tapaa, miten uhreja oli kidutettu ennen murhaamista. ”On selvää, että heidän surmattiin keskiviikkona. On selvää, että heidät oli sidottu ja heitä oli kidutettu ennen sitä. Se näytti niin julmalta, etten halua käydä läpi yksityiskohtia uudelleen edessä omassa päässäni.” Toinen lääkäri lisäsi: ” Se oli hyvin outoa. Olen nähnyt lukuisia ruumiita työssäni, ja siitä huolimatta sain henkisen vamman (trauma). Pommin silpomat ruumiit voivat näyttää kauheilta jäsenten irrottua ruumiista, mikä voi olla kauheaa katsella. Mutta tämän hyökkäyksen uhrien ruumiit osoittivat senkaltaista kaupunkitaistelun väkivaltaa, mitä en vielä kykene pukemaan sanalliseen muotoon.” Ainoa hengissä kiinni saatu terroristi Ajmal Kamal kertoi kuulustelijoilleen, että kohteina olivat ulkomaalaiset, mutta nimenomaan israelilaiset. Jotkut ovat arvioineet, että terroristit oli ehkä huumattu, mikä selittäisi heidän raakalaismaisen ja ulkoisista tekijöistä piittaamattoman asenteesta, tai ehkä heille annettiin erikoiskoulutusta myös ihmisten ja nimenomaan juutalaisten kiduttamisessa. Myös joittenkin terroristien ruumiita oli käsitelty tavalla (ehkä räjähdysten vuoksi), että heitä oli vaikea tunnistaa, sillä heidän kasvonsa olivat ruhjoontuneet.
TIEDUSTELUVIRANOMAISET arvioivat, että terroristit halusivat surmata uhrinsa mahdollisimman pian, ettei se herättäisi ulkomaista huomiota.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/128629
Israelilaiset ovat saaneet tuntuman tähän, sillä lukemattomien juutalaisten ja arabien välisten taistelujen jälkeen arabit kohdistivat raivonsa ruumiisiin ja haavoittuneisiin, joilta he katkoivat jäseniä, viilsivät heidän vatsansa auki pannen sinne kiviä suolten valuttua ulos, sekä työntäen miesten sukuelimen hänen suuhunsa pyrkiessään kaikin tavoin häpäisemään heitä. Lieneekö tämä nimenomaan muhamettilaiseen ajatteluun kuuluva ominaisuus vai lieneekö kysymys heimoperinteestä, mutta tällaista raakuutta esiintyy myös muissa kulttuureissa, joissa islam on valtauskonto (varmaan muissakin), mistä tämäkin tapaus voi olla esimerkkinä.
7. MOSSADIN aiempi johtaja Ephraim Halevy varoittaa, että Euroopan valtiot ovat menossa kohti vakavaa kulttuurien välistä taistelua, sillä Eurooppaan muuttanut ja nopeasti kasvava muslimiväestö ei halua integroitua Euroopan juutalais-kristilliseen kulttuuriin. ”On odotettavissa vakava kulttuurien välinen taistelu Euroopassa,” Halevi ennusti puheessaan Jerusalemin Israel tutkimusten keskuksen järjestämässä tilaisuudessa ”Maailman muuttuvat kasvot vuoden 2009 kynnyksellä”. Hän totesi, että vuonna 2050 puolessa Euroopan valtioita mukaan lukien Venäjä on muslimienemmistö. Hän muistutti, että Englannissa keskustellaan, voidaanko siellä hyväksyä Sharia-laki oman lain ohessa muutamissa tapauksissa. Englannista vuonna 1948 poikasena muuttanut Halevi varoitti, että tämän hetken päätöksistä riippuu, miten Euroopan valtioitten tulevaisuus kehittyy. ”Tähän vaikuttaa oleellisesti tämän kasvavan vieraitten muuttoaaltojen haluttomuus mukautua maan tapoihin ja lakeihin, vaan tarve jatkaa elämäänsä omien lakiensa ja perinteittensä mukaisesti. Tämän kautta demografialla, väestön sisäisellä koostumuksella, on tärkeä poliittinen ja kulttuurillinen vaikutus”, hän arvioi.
HALEVI varoitti, että suurin maailmaa uhkaava vaara on kansainvälisen islamilaisen terrorismin yhdentyminen joko valtion tai yksityisen järjestön kautta ei-konventionaalisiin aseisiin. Hän ei tiennyt, onko sitä jo tapahtunut, mutta vakuuttaa, että pyrkimys tähän on selvästi havaittavissa. Tämä asettaa maailman ennen tuntemattomien kysymysten eteen, hän varoitti. Vuosi 2009 on tässä merkittävä aikapaalu, sillä sekä Hizbullah että Hamas voivat päästä käsiksi näihin ei-konventionaalisiin aseisiin. Hän viittasi, että maailmassa on joukko maita, jotka odottavat, miten Iranin tapaus selvitetään ja ovat valmiit seuraamaan sen askeleissa. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019