MAANANTAI 22.12.08
1. ISRAELIN johtokolmikko, Olmert, Barak ja Livni, keskustelivat eilen kolmistaan hallituksen istunnon jälkeen Gazan tilanteesta. Uutiset kertovat, että keskusteluissa päätettiin aloittaa suurhyökkäys Gazan kaistalle, mutta aloitusaika jäi päättämättä. JP:n artikkelin mukaan sopivasta ajankohdasta päätetään myöhemmin tällä viikolla.
Israelin ulkoministeriö on aloittanut laajan kampanjan saadakseen tukea operaatiolle Gazassa, kun tai jos se alkaa. Israelin YK:n lähettiläs jätti myös vastalauseen YK:lle Hamasin jatkuvien raketti-iskujen vuoksi Israelin siviiliasutuksia vastaan.
Myös Egypti on huolestunut Gazan tilanteen kärjistymisestä, ja esitti eilen varoituksen ”tuhoisasta hyökkäyksestä” Gazaan. Egyptin johto syyttää Hamasia siitä, että se lopetti tulitaukosopimuksen, jonka aikana tilanne osittain rauhoittui hetkittäisistä raketti-iskuista huolimatta. Hamasin johtohenkilöt ovat uutistietojen mukaan menneet maan alle pelätessään IDF:n iskevän heitä vastaan täsmäiskuillaan.
ISRAELIN KOTIRINTAMAN johto on laatinut suunnitelmia vanhojen ihmisten ja lasten evakuoimisesta Gazan rajan läheisyydestä siinä tapauksessa, että konflikti laajenee avoimeksi sodaksi IDF:n ja Hamasin sekä muitten Gazan terrorijärjestöjen välillä. Puolustusviranomaiset kertovat arvioineensa, että terroristit voivat ampua 100 rakettia päivässä Gazasta Israeliin. Shin Betin johtaja Yuval Diskin kertoi sunnuntaina hallitukselle, että terroristeilla on uusia raketteja, joilla ne yltävät lähelle Beershebaa sekä Ashdodiin ja Kiryat Gatiin.
SUNNUNTAIN aikana terroristit ampuivat 19 rakettia Israeliin. Yksi raketti osui omakotitaloon Sderotissa tuhoten sitä pahoin ja haavoittaen talon emäntää, joka oli mennyt kellariin etsimään suojaa. Hän kertoo lapsiensa lähteneen pois Sderotista ja tämän jälkeen harkitsevansa itsekin muuttamista pois. Yksi raketti putosi lähelle Ashkelonia. IAF teki kolme ilmaiskua Gazan alueelle. Niiden aiheuttamista tuhoista tai ihmisuhreista ei ole raportoitu.
EGYPTIN ulkoministerin edustaja Hossam Zaki selvitteli Egyptin kantaa Gazan tilanteeseen. Hän syytti Israelia siitä, että se pitää Gazan terminaaleja suljettuina mutta vaatii, että Egypti avaa Rafahin terminaalin. Tämä sopisi hyvin Israelin politiikkaan, hän selvitti, joskin hän samalla kehotti Hamasia lopettamaan rakettitulen, mikä helpottaisi tilannetta oleellisesti. Egyptin parlamentaarikko sanoi, ettei Egypti tule hyväksymään itsenäistä Gazan valtiota. Hossam Zaki sanoi Egyptin ulkoministeriön lausunnossa, ettei Israel ole vetäytynyt Gazasta, sillä se valvoo kaikkia sen ulosmenoteitä, sen ilma- ja meriteitä sekä henkilö- ja tavaraliikennettä Gazan kaistalle. Lausunnossa sanotaan, että Gaza, Länsiranta ja Itä Jerusalem ovat yksi kokonaisuus, joitten kohtalo tulee ratkaista samalla kertaa.
Egyptin Punainen Risti on saanut luvan viedä Gazaan viisi rekka-autollista ruokaa ja lääkkeitä, kertoo Reutersin uutistoimisto.(JP)
2. JUUPAS EIPÄS, voisi luonnehtia uutistoimistojen välittämiä tietoja, joitten mukaan Venäjä on aloittanut S-300 ilmatorjuntaohjuspatteriston toimittamisen Iranille. JP kertoo H Keinonin ja Y Katzin laatimassa artikkelissa, ettei Venäjä toimita S-300 patteristoa Iraniin. Israelin ulkoministeriön edustaja Yigal Palmor väittää kivenkovaan, että ministeriö on saanut vakuutuksen korkealta Venäjän virkailijalta, että tiedot ohjusten toimittamisesta Iraniin ovat perättömiä, ja että Kreml pitää kiinni lupauksesta, minkä se antoi Olmertille lokakuussa. SUNNUNTAINA Iranin uutistoimisto IRNA kertoi, että Iranin parlamentin kansallisen turvallisuuden ja ulkopolitiikan apulaispuheenjohtaja Esmaeli Kosari kertoi, että monta vuotta kestänyt sopimuksen hiominen Iranin ja Venäjän kanssa ohjusten toimittamiseksi on saatu päätökseen ja että niiden toimittaminen alkaa pian. Hän syytti Israelia siitä, että se on yrittänyt estää Iranin edistymistä, mutta että riippumattomana valtiona Iran tekee omat päätöksensä.
DEBKAFILE kertoi jo 18. joulukuuta uutistoimisto IRA:n mukaan, että toimitukset S-300 ohjusjärjestelmistä Iraniin ovat alkaneet, Debkafilen mukaan kaksi viikkoa aiemmin. Venäjä ilmoittaa, että ohjuspatteristot asennetaan suojelemaan Venäjän rakentamia ydinvoimaloita Iranissa. Samojen uutislähteitten mukaan niitä voidaan asentaa myös Syyriaan, mutta siellä ne tulisivat suojelemaan Venäjän laivaston merisatamia Latakiassa ja Tartussa.
3. HAMASIN sotilaallista mahtia, sen johtoa ja mahdollisuuksia sotatilanteessa IDF:n kanssa tarkastelee Yaacov Katz JP:n artikkelissaan. Muutamia poimintoja siitä. Katz kertoo, että Hamasin joukkojen ”yleisesikuntapäällikkö” on Ahmed Ja´abri. Vuonna 2004 IAF yritti eliminoida hänet ampuen useita ohjuksia hänen taloonsa Sajiyan lähiössä Gazassa, mutta hän pääsi pakoon lievästi haavoittuneena viiden miehen saadessa surmansa. Hän on siitä lähtien varovasti rakentanut uraansa päätyen lopulta huipulle. Hänen sanotaan olevan kovalinjaisemman kuin Hamasin poliittisten johtajien.
HAMASIN armeija koostuu viidestä prikaatista Gazassa, yksi niistä pohjoisessa, yksi keskiosassa, yksi Gazan kaupungissa ja kaksi prikaatia etelässä. Kukin prikaati jakaantuu useaan pataljoonaan oman komentajansa johdossa. Näitten joukkojen ohella Hamasilla on erikoisjoukkoja – rakettimiehistöt, kranaattimiehistöt, tienvarsipommien asettajat sekä kommandojoukkoja. Arvion mukaan Gazassa on 20 000 sotilaallista miestä, joista ainakin 15 000 kuuluu Hamasille, loput Islamic Jihadille, PRC:lle ja al-Aksalle.
Ja´abri toimii Gazan prikaatin komentajana päätoimensa ohella. Pohjoista prikaatia komentaa Ahmed Andour, jota PA piti vangittuna 5 vuotta 1990-luvulla. Andourin ja Ja´abrin uskotaan suunnitelleen ja johtaneen Gazan vallankaappausta 2007, ja heidän uskotaan johtaneen myös Gilad Shalitin sieppaamisen johtanutta kommandoiskua Kerem Shalomin lähellä kesäkuussa 2006. Gazan keskiosan komentaja Iman Nufal joutui Egyptin pidättämäksi ylitettyään Siinain rajan viime vuonna. Hänen sanotaan johtaneen Gazan ja Siinain välisen rajamuurin murtamista tammikuussa 2008. Kahta etelässä toimivaa prikaatia johtavat Mahmoud Sanour Khan Younisissa ja Ra´ad Alatour Rafahissa. Sanour on syyllistynyt lukuisiin terrori-iskuihin Israelissa. Hän johti hyökkäystä Atzmonassa Gush Katifissa sijaitsevaan sotilasakatemiaan surmaten viisi opiskelijaa.
KATZ ARVIOI, ettei IDF voi ilman muuta miehittää koko Gazan kaistan muutamassa päivässä, mutta totea samalla, että Hamas on pystynyt kehittämään merkittävän armeijan ja että se on kaivanut useita kilometrejä pitkiä tunneleita Gazan kaistalle, joissa se pystyy liikkumaan ja liikuttelemaan miehiään paikasta toiseen. Tässä se noudattaa Vietkongin aikoinaan omaksumaa menetelmää, jota myös Hizbullah soveltaa Libanonissa. (JP)
4. HAMASIN STRATEGIAN mukaan tulitauko palveli aikansa, mutta sen aika oli ohi, arvioi Barry Rubin JP:n artikkelissaan. Rubin katsoo, että länsimaitten arvion mukaan on useita syitä, miksi Hamasin olisi tullut edelleen pidättyä suurimittaisesta rakettiensa ampumisesta Israeliin. Tosiasiat kääntävät kuitenkin nämä arviot ylösalaisin, kun niitä katselee Hamasin näkökulmasta, Rubin arvioi, ja jatkaa, että Hamas todella uskoo omaan propagandaansa, jonka mukaan se tulee lopulta voittamaan, vaikka se veisi vuosikymmeniä. Rubin sanoo, ettei Hamas halua maltillistua, kuten eivät myöskään Hizbullah, Syyria ja Iran. TOISEKSI Rubin arvioi, ettei Gazan väestön hyvinvointi ja sen kasvaminen ole Hamasin edun mukaista. Hän katsoo, että mitä kurjempi Gazan väestön tila on, sitä herkemmin he ovat valmiit taistelemaan ja kuolemaan, eli mitä huonommin asiat ovat Gazassa, sitä parempi Hamasin näkökulmasta katsoen.
KOLMANNEKSI Rubin arvioi, että Hamas näkee kurjistumisen Gazassa johtavan automaattisesti siihen, että länsivallat syyttävät siitä Israelia ja sen asettamaa saartoa. Länsimaisesti ajattelevat pragmaatikot ajattelevat, että ”totta kai Gazan kansa odottaa rauhaa, hyvinvointia ja omaa valtiota. Vastarinta nousee epätoivosta ja siitä, ettei Israel ole tarjonnut heille tarpeeksi hyvää”, he näkevät. Todellisuudessa toivoton tilanne on kuitenkin heidän itsensä valitsema. Tämän teorian mukaan Hamas katsoo, että sen edun mukaista on toimia radikaalisti. Esimerkkinä Rubin mainitsee tilanteen, jossa Hamas ampuu raketteja Israelin siviilikohteisiin, mihin IDF vastaa sulkemalla portit Gazaan tai ohjusiskulla rakettimiehistöä vastaan. Näillä vastatoimilla Israel Amerikan median mielestä rikkoo tulitaukoa. Tämä on juuri se ajattelutapa, mihin Hamas pyrkii. Toiseksi tapaus saa kaikenkarvaiset rauhanaktivistit liikkeelle huutamaan ihmisarvojen rikkomisesta ja että jotain tulee tehdä ja pian. Tämä ”jotain” useimmiten tarkoittaa, että Israelin tulee tehdä yksipuolisia myönnytyksiä, Rubin arvioi ja lisää, että onneksi länsivaltojenkin myötätunto alkaa osoittaa heikkenemisen oireita siinä, missä muslimimaat ovat aina olleet varovaisempia. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Vasemmistolainen painostusjärjestö B´tselem väittää, että 58 % Ofran
juutalaisyhteisön rakennuksista on rakennettu palestiinalaisten maalle. Ofrassa
asuu 600 juutalaisperhettä. Se perustettiin 1975. Yhteisön maa on pinta-alaltaan
dunamia, josta B´Tselem väittää 210 dunamia on palestiinalaisten maata ja lisäksi
armeija takavarikoi 180 ilmeisesti ns. ”valtion maata”, joka kuului Turkin
hallitukselle. Binyaminin neuvosto kumoaa tiedot perättöminä. (JP)
- Australialainen astronomi Dave Reneke on pyrkinyt voimakasta tietokoneohjelmaa käyttäen selvittämään Vapahtajan syntymäpäivän. Tietokoneellaan hän pystyi konstruoimaan tähtitaivaan sellaisena kuin se oli kesäkuussa vuonna 2 eKr. Silloin esiintyi taivaalla planeettojen suuri yhdistyminen, mikä on voinut saada Persiassa toimineet astrologit lähtemään Kanaanin maahan. Tämä tapahtui juuri ennen kesäpäivän tasausta. Täten joulupäivä tulisi olla kesäkuun 17. päivänä eikä joulukuun 25., kuten yleisesti uskotaan. Se otettiin käyttöön roomalaisten juhliessa talvipäivän tasausta. Toisen arvion mukaan Jeesus Nasaretilainen syntyi v. 6 eKr., koska hän syntyi ennen kuningas Herodeksen kuolemaa 4 eKr. Siten Jeesus lapsi olisi ollut nelivuotias tietäjien (magi) tullessa Häntä katsomaan.
- http://www.christianitytoday.com/ct/2008/decemberweb-only/151-51.0.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021