MAANANTAI 15.12.08
1. HAMAS JUHLI näyttävästi 21. vuosipäiväänsä Gazan kaupungissa. Median arvion mukaan massajuhlaan osallistui yli 200 000 ihmistä. TV-kuvissa laaja alue lainehti Hamasin vihreitä lippuja, mukana joitakin Palestiinan sini-puna-valkoinen-musta värisiä lippuja. Nämä värit ovat samat kuin apokalyptisten ratsastajien ratsujen värit Ilm.6.luvun mukaan. (Suomalaisessa tekstissä ”hallava” käännetään toisissa paikoissa sanalla vihreä.) Juhlan vetonaulaksi oli järjestetty näytös, jossa palestiinalainen nuori mies näytteli IDF:n sotilaspukuun puettua Gilad Shalitin osaa pyydellen itkien armoa hepreankielellä. Osa miehen repliikeistä osoitettiin Shalitin vanhemmille, osa Israelin hallitukselle, jonka pääministeriltä kyseltiin, miksi tämä oli unohtanut Gilad Shalitin. Tällä ilmeisesti haluttiin painostaa hallitusta suostumaan vapauttamaan Hamasin vaativat 1400 palestiinalaista, jotka kärsivät tuomioitaan israelilaisissa vankiloissa. Pari päivää sitten Israelissa huomioitiin, että Shalit oli kärsinyt ansaitsematonta rangaistustaan Hamasin pimeässä ja kosteassa vankikellarissa 900 päivää.
HAMASIN pääministeri Ismail Haniyeh pilkkasi PLO:n keskuskomitean jokin aika sitten tekemää päätöstä, jossa Mahmoud Abbas nimitettiin ”Palestiinan valtion presidentiksi”. Haniyeh kyseli, missä se sellainen valtio on. Hän selitti, että Abbas menettää arvovaltansa ja laillisuutensa tammikuun 9. päivänä 2009, jolloin hänen virkakautensa loppuu. Hamas nimitti presidentiksi 60 päivän ylimenokaudeksi, ennen kuin uudet vaalit on pidetty, PLC:n puhemiehen Abderl Aziz Dweikin, joka on ollut Israelin vankilassa Shalitin kaappauksesta lähtien. Fatahin taholta selitetään, että PA:n peruskirjan mukaan parlamentti- ja presidentinvaalit on pidettävä samaan aikaan, eli tammikuussa 2010. (JP)
2. PALESTIINAN AUKTORITEETTI (PA) kielsi Hamasin vuosijuhlan viettämisen Länsirannalla. PA:n turvallisuusjoukot kutsuivat useita Hamas-johtajia siellä kuulusteluihin, joissa heitä kiellettiin järjestämästä Hamasin 21.-vuotis juhlia. Haniyeh syytti PA:n turvallisuusjoukkoja siitä, että ne koordinoivat Hamasin jäsenten pidätykset USA:n kenraalin koordinaattori Keith Daytonin kanssa, joka antaa määräykset pidätyksistä. Hän selitti, että Hamas on valmis sovittelemaan erimielisyydet Fatahin kanssa, mutta että se toistuvasti käyttää veto-oikeuttaan voidakseen estää neuvottelut. Ehtona neuvotteluille Haniyeh pitää Hamasin jäsenten vapauttamisen PA:n vankiloista. Haniyeh ilmoitti useista toimista, joilla pyritään helpottamaan ihmisten elämää Gazassa. Opiskelijoille luvataan 100 USD tai enemmän, opettajien palkkoja nostetaan 5 %, jaetaan talousapua yli 10 000 perheelle, sekä rakennetaan opthamology sairaala. (JP)
3. HAMASIN VASTUSTUKSESTA huolimatta Abbas aikoo jatkaa virkakauttaan
tammikuun 9. päivän jälkeen. Hän selittää, että arabiliitto kannattaa hänen virkakautensa jatkamista. Lisäksi Fatahin taholta vakuutettiin, että arabimaitten ulkoministereitten kokouksessa Abbasia pyydettiin pysymään virassaan seuraaviin vaaleihin saakka. Fatahin virkailijat selittävät, että PLO:n vaikutusvaltaiset johtajat antoivat tukensa Abbasin kauden jatkumiselle, kuten myös ulkovallat, USA ja useat EU-maat. PA:n hallintoalueilla Juudeassa ja Samariassa alkaa tammikuussa sekava tilanne, sillä PA:n alueilla on tammikuun 9. päivästä lähtien kaksi ”presidenttiä”, PA:n puheenjohtajaa. Kumman päätökset ovat lainvoimaisia? Onko Abbasin sopimuksilla sinä aikana mitään oikeutusta? Kukaan ei voine yksiselitteisesti vastata tähän. Tosiasiassa Abbasin arvovalta on lähinnä näennäinen, sillä hänellä ei ole mitään valtaa Gazassa eikä Länsirannallakaan juuri Ramallahin ulkopuolella. Abbas on keulakuva eikä sellaisenakaan kovin vakuuttava. (JP)
4. TULITAUKO Israelin ja Hamasin välillä umpeutuu 19. joulukuuta, näin ainakin on vakuutettu tähän saakka. Nyt Kairoon matkustanut Israelin puolustusministeriön virkailija Amos Gilad vakuuttaa, ettei sopimuksessa mainita sen päättymispäivää. Hän uskoo, että lopulta Hamas tulee mukaan sopimuksen jatkamiseen. Hamasin vaatimuksista ensimmäisenä on kaikkien ulosmenoteitten avaaminen Gazasta Israeliin ja Egyptiin. Egypti on pitänyt Rafahin terminaalia suljettuna pelätessään suurten ihmismassojen rynnistävän Siinaille. Israel on puolestaan sallinut hätäapukuljetusten pääsyn Gazaan raketti- ja kranaattitulesta huolimatta, mutta rajoittanut muun liikenteen jatkumisen minimiin. Gazan terrorijärjestöt ovat jatkaneet rakettitultaan sopimuksesta huolimatta. Viimeisen parin viikon aikana Gazasta ammuttiin yli 200 Kassam-rakettia ja kranaattia, onneksi ilman ihmisvahinkoja. IDF on pidättynyt operaatioista Gazan alueella, suorittaen vain pari ilmahyökkäystä havaittuja rakettimiehistöjä vastaan. Puolustusministeri Ehud Barak on jääräpäisesti vastustanut IDF:n maaoperaatioita Gazassa, ehkä osana vaalityötään. Toisena syynä voi olla pelko, että Hamasin mahdollisuudet vastarintaan ovat viimeisten kuukausien aikana parantuneet oleellisesti, minkä johdosta suuroperaatio siellä tulisi vaatimaan sotilaitten menetyksiä, mitä Barak ei halua aikana, jolloin Labour-puolueen suosio on aallonpohjassa. Kadiman puheenjohtaja Tzipi Livni on puolestaan omaksunut ”haukan” asenteen ja vaatii, että jokaiseen rakettiin tulee vastata samalla tavoin. Livnin ongelmana on se, että PA:n kanssa käytyjen ”rauhankeskustelujen” vetäjänä hänen hipiälleen on iskostunut äärivasemmiston leima, jota ei ole yksinkertaista pestä pois. Siksi hän vaatii nyt IDF:n operaatioita, mikä sekin on varsin turvallista, sillä hän tietää aivan hyvin, ettei Barak eikä Olmertkaan siihen suostu.
POLIITTISET analyytikot ovat havainneet selvän mielipide-eron Hamasin Gazan johdon ja Damaskoksessa sijaitsevan ulkopoliittisen johdon välillä. Ismail Haniyeh vaikuttaa olevan tulitauon jatkamisen kannalla, mutta Khaled Mashaal asettaa ehtoja, jotka tulee täyttää. Hamasin virkailija vakuuttaa, ettei Hamas halua suurta konfliktia Israelin kanssa. Se on saanut rauhassa rakentaa armeijaansa, aseistaa sitä Siinailta salakuljetettujen aseitten avulla, kouluttaa miehiään sekä ulkomailla että Gazassa, sekä rakentaa maanalaista käytäväverkostoaan, joka sallii sen joukkojen toiminnan näkymättömissä IDF:n mahdollisen hyökkäyksen aikana. Hamasin suunnitelmiin kuuluu myös uusien panttivankien sieppaaminen Israelista, kuten paljastuneet tunnelit rajan ali Gazasta Israeliin osoittavat. (JP)
4. IDF TOIVOO edelleen saavansa Yhdysvalloilta sen tehokkaimman ja salaisimman
hävittäjäpommittajan F-22, jota USA ei ole myynyt edes läheisimmille liittolaismailleen. USA:n armeija on itse tilannut konetta 60 kappaletta lisää, koska kehitteillä olevan Lockheed Martinin F-35 (JSF) rakentaminen on juuttunut vaikeuksiin, mitkä voivat siirtää sen valmistumisaikaa. IDF laskee, että jos se saa luvan ostaa F-22 koneita, se avaa mahdollisuudet myös muille maille hankkia tuota konetta, jota pidetään ainutlaatuisena maailmassa. Koneen kehittely alkoi 1990-luvun alussa. Sitä pidetään maailman ainoana viidennen sukupolven koneena, jolla on toimiva stealh-järjestelmä. USA:n ilmavoimilla (USAF) on 243 kpl F-22 ”Raptor”-konetta tukikohdissaan Virginiassa, Floridassa ja New Meksikossa. Israelin ohella ainakin Japani ja Australia ovat kiinnostuneet koneen hankkimiseksi. Israelin ilmavoimista vakuutetaan, että Israelin etukäteistilaus F-35 koneesta pätee, mutta että lopullinen tilaus tehdään vuoden 2009 lopulla. Jos sen valmistuminen viivästyy vuodesta 2014, IAF joutuu harkitsemaan hankkia lisää F-15 ja F-16 koneita, joitten vanhentuneita versioita joudutaan uusimaan joka tapauksessa. F-22 koneen hinta on 150 miljoonaa USD, mutta jos kongressi antaa luvan sen valmistamisen lisäämiseksi, hinta voi laskea, joskin se on vieläkin ylihinnoiteltu eikä vastanne suorituskyvyltään kaikkiin siltä odotettuihin vaatimuksiin. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin viranomaiset estivät messiaanisen juutalaispariskunnan pääsyn maahan Ben Gurionin lentokentällä. Viranomaiset pitivät heitä pidätettyinä likaisissa tiloissa 7 tunnin ajan, jonka aikana heiltä vaadittiin selvitystä heidän lähetystyötoimistaan Israelissa. USA:n messiaanisten juutalaisseurakuntien unionin entinen johtaja Jamie Cowen ja hänen vaimonsa Stacy pidätettiin heidän tullessaan maahan. Heidän sallittiin jatkaa matkaansa vasta, kun he olivat allekirjoittaneet vakuutuksen, jossa he lupaavat pidättyä lähetystyöstä Israelissa. Cowen kertoi tuoneensa mukanaan 100 000 USD avustustyötä varten sekä yksinäisille IDF:n sotilaille tukea 50 000 USD. Sisäministeriö kertoi toimittajalle, että sillä on salaista tietoa pariskunnan toiminnasta Israelissa, minkä mukaan he ovat syyllistyneet ”rikokseen” edellisen matkansa aikana. Gowen kertoi, että messiaanisten juutalaisseurakuntien unionilla on 90 jäsenseurakuntaa, joista kussakin 50 – 500 jäsentä. Jerusalem Instituutin perustaja ja pääavustaja Calev Meyers kertoo, että Shasin ministerikaudella ministeriöön otettiin virkailijoita, jotka noudattavat tarkkaan Shasin asettamia kriteerejä, joitten mukaan juutalaisuus määritellään, eivätkä messiaaniset ilmeisesti mahdu tähän. Meyers valittaa, että Israel on yksi harvoja, ellei ainoa, länsimaita, jossa ei ole uskonnonvapautta. Meyers viittaa järjestöön nimeltä Yad LeAchim, joka kerää tietoja sisäministeriölle. Lain mukaan Israelissa alaikäisiin kohdistuva lähetystyö on kielletty, tai jos se tapahtuu tarjoamalla taloudellista etua. Muita esteitä lähetystyölle lain mukaan ei ole. (JP)
- Juutalaisasukkaitten määrä Juudeassa ja Samariassa kolminkertaistuu muuhun maahan verrattuna.
- Arabiveljekset Abdallah, 21 ja Aiuad Abid, 19, Jerusalemin Issawia-lähiöstä suunnittelivat sieppaavansa poliisimiehen, jonka avulla he uskoivat vapauttavansa palestiinalaisvankeja, joitten joukossa on heidän sukulaisiaan. Heidän kodistaan löydettiin monenlaisia varusteita sieppaamista varten. Toisen suunnitelman mukaan he olisivat lennättäneet räjähteillä varustetun liidokin IDF:n tukikohtaan, mutta koekappale ei toiminut. (JP)
- Korkein oikeus antoi pienen viivyttelyn jälkeen luvan vapauttaa 270 palestiinalaisvankia, mikä tapahtunee tänään ennen Olmertin Englannin matkaa, jossa hän tapaa mm. pääministeri Brownin. (INN)
- Ben Gurionin Yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä tavan jolla tehokkaasti voidaan neutraloida diabetes 1 oireet, kertoo www.Israel21c websivu. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019