MAANANTAI 13.10.08
1. HALLITUSNEUVOTTELUT Kadiman ja Labour-puolueen kesken jatkuivat eilen myöhään yöhön. Labour-puolueen taholta ylistetään niiden edistymistä ja todetaan, että Labour-johtaja Ehud Barak on seuraavassa hallituksessa mukana kaikissa päätöksissä. BARAK ei sen sijaan saanut haltuunsa rauhankeskustelujen johtoa Syyrian ja PA:n kanssa, kuten hän halusi, mutta ilmeisesti puolueen rooli vahvistuu niissä. Taloudellisella puolella LABOUR kehuu, että varoja lisätään infrastruktuurin rakentamiseksi, sosiaali- ja eläkeläisten hyväksi.
KADIMAN taholta kerrotaan, että nämä saavutukset ovat vain näennäisiä, mitään uutta niiden kautta ei saavutettu. Labour vaati oikeusministeri Friedmanin erottamista tai hänen esitysvaltansa rajoittamista, mutta tästä ei löydetty sovintoa. Kadiman hallitusneuvottelijat korostavat, että varat eri kohteisiin päätetään budjettineuvotteluissa kutakin vuotta erikseen, joten joka tapauksessa on saman tekevää, mitä nyt sovitaan.
Ynetin asiasta kertovan artikkelinkirjoittaja Attila Somfalvi toteaa, että neuvottelujen tuloksista päätellen Labour joutui antautumaan ja luopumaan tärkeimpinä pitämistään vaatimuksistaan. Osapuolet tulevat jatkamaan keskustelujaan, koska melkoinen liuta asioita jäi vielä sopimatta. Lisäksi tulee huomioida, että Livnillä ei ole vielä tukenaan mitään muuta puolueryhmää, sillä keskustelut Shasin, eläkeläisten ja Meretzin sekä mahdollisen uskonnollisen puolueen kanssa odottavat, miten neuvottelut onnistuvat Kadiman ja Labourin kanssa. (JP)
2. LIVNI esitti Netanyahulle mahdollisuutta tulla mukaan hallitukseen, koska hänen mukaansa taloudellisen tilanteen kärjistyminen myös Israelissa vaatii laajaa yhteisrintamaa. Likudin edustajan Gideon Saarin mukaan Livni pyrkii käyttämään taloudellista tilannetta poliittisiin päämääriinsä ja ilmoitti, ettei Likud tunne mitään tarvetta mennä mukaan häviäjien hallitukseen. Hän sen sijaan esitti Likudin kannan, että ainoa järkenä tapa edetä on valmistautua pikaisiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin ja valita sen kautta maalle uusi johto ja hallitus.
LIVNIN pahin kilpailija liikenneministeri Shaul Mofaz vihjaili tuovansa esiin Kadiman puheenjohtajavaaleissa todetut epäselvyydet, mutta sen sijaan hän puheessaan eilen illalla ilmoitti tukevansa Livniä rakentamaan kestävä hallitus. Hän myös totesi, ettei hänen paikkansa ole liikemaailmassa vaan julkisella sektorilla, ja siksi hän palaa ruotuun. Mofazin päätöstä voidaan pitää henkilökohtaisena antautumisena ja pelkuruutena. Tältä pohjalta arvioiden oli hyvä, ettei hänestä tullut pääministeriä. Hänen johdossaan maa olisi joutunut tuuliajolle. Mutta juuri sitä samaa jotkut ennustavat Barakin ja Livnin yhteishallituksesta. Molemmilla on samantapainen salaileva johtamistapa, mutta siinä missä Livni etenee harkiten, Barak ryntäilee holtittomasti keksimänsä uuden idean ohjailemana. (Ynet)
3. ISRAELIN pörssi oli kiinni neljä päivää pyhien johdosta. Eilen avautuessaan kurssit putosivat lähes paniikin omaisesti, mutta rauhoittuivat ja palasivat lähes ennalleen päivä kuluessa. Rauhoittumiseen vaikutti oleellisesti talousministeri Roni Bar-Onin vakuutus, että hallitus tulee huolehtimaan talouden säilymisestä vakaana. Mutta huolimatta maailman johtavien valtojen päätöksistä tehdä kiireellisiä erikoistoimia talouden vakiinnuttamiseksi, Israelin talousjohto ei katsonut olevan aihetta siihen. Bar-On kuitenkin vihjaili, että jos tarvetta esiintyy, hallitus tulee puuttumaan talousmarkkinoihin. Hän totesi, että Israelin pankki-järjestelmä on konservatiivisempi kuin useimmissa muissa maissa, eikä ole lähtenyt mukaan sellaiseen vapaaseen kilpailuun ja lainanantoon kuten muualla. Tästä johtuen Bar-On pitää Israelin taloustilannetta turvallisena eikä usko yhdenkään pankin kaatuvan täällä.
TEL AVIVIN pörssissä kurssit putosivat ensin yli 8 %, mutta päivän aikana nousivat -3.8 %:in 767.6 pistettä. TA-100 indeksi jäi tappiolle -4.6% ja 683.5 pistettä; Tel-Tek indeksin putous oli -11.8 % ja 150 pistettä; Tel Bond 20 nousi +0.3 % ja 199 pistettä. Markkinat sulkeutuvat maanantaina ja avautuvat uudelleen keskiviikkona succotin alkamispäivän jälkeen.
SHASIN puheenjohtaja Eli Yishai esitti hallitukselle puolueen laatimaa talouden pelastus-suunnitelmaa, jolla hallitus olisi laatinut pankkien turvaverkon kaikkien pankkitalletusten, sosiaalisten ja tukivarojen turvaamiseksi sekä edistyksellistä koulutusta. Tällä Yishai uskoi kansan pystyvän säilyttämään uskonsa talousinstituutioihin ja estämään rahan virtauksen muualle. Israelin pankin johtaja Stanley Fisher vakuutti, että hänelläkin on pankkitalletuksia eikä hän tunne huolta niistä. Yishain suunnitelmassa pankkien pääomaperusta olisi nostettava 10 miljardiin NIS. Pääministeri Olmert ei huolinut Yishain esitystä keskusteltavaksi, vaan huitaisi sen sivuun. (JP)
4. ACREN rauhattomuudet jatkuivat eilen rauhoittuakseen epävarmaan yöuneen. Eilen yksi arabikoti yritettiin polttaa ja kivien heittelyt arabi- ja juutalaisnuorten välillä jatkuivat kuitenkin ilman vakavia haavoittumisia. Poliisi arvioi, ettei tilanne rauhoitu aivan lähi päivinä ja varustautuu kaiken varalta pystyttäen tie-esteitä kaupunginosien välille. Aiemmin poliisi pidätti ainakin 64 ihmistä, sekä arabeja että juutalaisia, joiden epäillään syyllistyneen vahingon aiheuttamiseen. Paikalle oli tullut kaksi tunnettua aktivistia Baruch Marzel ja Itamar Ben-Bvir tukijoukkoineen, jotka poliisille kertoivat tulleensa vahvistamaan kaupungin juutalaisia. Heillä oli suunnitelma innostaa asukkaat marssimaan Ben Gurionin juutalaislähiöstä Acren vanhaan kaupunkiin, jossa arabit pääosin asuvat.
POLIISILLA ja rajapoliisilla on kaupungissa 700 viranomaista, mukana ratsupoliiseja, jotka partioivat kaupungissa 12 tunnin jaksoissa hauraan rauhan säilyttämiseksi.
Poliisi jahtaa yhtä muslimimiestä, joka Jom Kippurin iltana oli ilmoittanut moskeijan minareetista väärän uutisen muslimiautonkuljettajan murhasta, minkä johdosta sadoittain arabeja lähti juutalaiskaupunginosaan aloittaen väkivaltaisuudet.
ACREN arabijohtajat ovat vakuuttaneet rauhantahtoaan ja vaativat rauhan palauttamista kaupunkiin, minkä kaupungin pormestari hetken kakistelun jälkeen hyväksyi.
MELLAKAT alun pitäen aiheuttanut arabi Jamal Tawfik oli eilen kutsuttu Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokuntaan esittämään oman versionsa tapahtumista. Hän tunnusti reilusti tehneensä virheen ja sanoi antautuvansa uhriksi: ”Jos se mitä tein, aiheutti kaiken tämän, olen halukas panemaan kaulani pöydälle. Te voitte katkaista sen, jos sen kautta rauha ja yhteiselo voidaan palauttaa Acren kaupunkiin”. Hän vakuutti, ettei hän soittanut autoradiotaan ja hän ajoi hitaasti tietäessään juutalaisten juhlan alkaneen, eikä myöskään ollut humalassa.
Hänen puheensa aloitti kiivaan sanaharkan oikeistolaisten ja arabikansaedustajien kesken.
Koko idea tämän miehen tuomiseksi Knessetin erikoisvaliokuntaan oli typerin ajatus, mitä voi ajatella. Keskustelut siellä ovat ilmankin kiihkeitä eikä yhteisymmärrystä juutalaisten ja arabiedustajien kesken saada aikaan juuri mistään.
MELLAKAT vaikeuttavat ennestään pieneneviä turistiryhmiä kaupunkiin, mitä ei paranna mellakoitten johdosta peruutetut teatterifestivaalit. (JP)
5. SOTILAAT onnistuivat estämään terrori-iskun Israelissa pysäyttäessään kolme arabia, jotka kassia kantaen olivat tulossa Israelin puolelle Hawaran tiesulun kautta lähellä Nablusia. Heidät pysäytti tarkkaavainen naissotilas, jotka ei tyytynyt miehen avattua kassinsa vaan tutki itse sen sisällön löytäen sieltä kolme putkipommia. Tässä vaiheessa sotilaat eristivät paikan ja tutkivat kahden muunkin kassit, joissa kummassakin oli kolme putkipommia.
Paikalla olleet IDF:n pioneerit räjäyttivät pommit turvallisesti.
Hawaran tiesulun kautta arabit pyrkivät jatkuvasti tuomaan erilaisia pommeja Israelin puolelle tai heillä on veitsiä mukanaan. Jotkut yrittävät puukottaa sotilaita. (ynetnews)
Viimeisin keino, jota arabinaiset käyttävät, on syövyttävän hapon heittäminen tarkastavan sotilaan kasvoille. Tämän he ovat apinoineet muslimien siveyspartioilta, jotka heittävät syövyttävää happoa naisten kasvoille, joiden he katsovat halventavan sharia-lakia epätyydyttävällä pukeutumisella: Pää ei ole kokonaan peitetty tai nilkka näkyy hameen alta. Tällainen käsittely jättää naisen kasvoihin rumat arvet loppuiäkseen. Saudi Arabiassa vaaditaan, että vain toinen silmä saa naisella olla näkyvissä pääliinan alta.
Iranissa on laadittu laki, jonka perusteella voidaan surmata jokainen, joka luopuu islamista. Tämä koskee varsinkin islaminuskosta kristinuskoon kääntyneitä.
6. UUTISOTSIKOITA
- Kahden päivän vierailulla Damaskoksessa oleva Abbas vaati palestiinalaisten yhteyden palauttamista. Hän pyysi presidentti Assadia käyttämään vaikutus-
valtaansa Hamasin taivuttamiseksi yhteishallitukseen. (JP)
- IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi tähtäävät neuvottelut jatkuvat Kairossa viikkojen katkon jälkeen. Samir Kuntarin vapauttaminen nosti Hamasin vaatimuksia, se vaatii nyt 1400 palestiinalaisvankia Shalitia vastaan. Israel on lupautunut vapauttamaan 450 vankia. (JP)
- Entinen IDF.n yleisesikuntapäällikkö kenraaliluutnantti evp. Moshe Yaalon kertoo ynetnews haastattelussa ajastaan IDF:n komentajana ja syistä, joitten johdosta hänet erotettiin vastoin yleistä vuoden jatkoaikaa. Haastattelija Ariella Ringel-Hoffman pyrkii naulaamaan Yaalonin johonkin puolitotuuteen tai siihen, että hänen valmisteilla oleva kirjansa ja nykyiset ajatuksensa perustuvat loukatun miehen tunteisiin. Toisaalta hän pyrkii utelemaan, aikooko Yaalon nyt pyrkiä Likudiin ja siellä saamaan korkeaa ministeripaikkaa. Haastattelu on pitkä enkä voi sitä esittää tässä. Siellä on lukuisia mielenkiintoisia paljastuksia, joita kannattaa tutkia englanninkielisessä versiossa.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3605516,00.html
- Tänä iltana alkaa succot; seuraava raportti ilmestynee keskiviikkona.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021