SUNNUNTAI 06.07.08
1. PENTAGON on huolestunut, että Israel voi katsoa välttämättömäksi iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, vaikka sekä USA:n että Israelin tiedustelujärjestöt tunnustavat, ettei niillä ole tarkkaa tietoa laitosten sijainnista, kertoo englantilainen lehti The Sunday Telegraph. USA:n armeijan johtoa huolestuttaa, että Israelin suunnittelemat ilmaiskut voivat epäonnistua eivätkä pysty tuhoamaan kohteitaan.
PENTAGONIN arvio IAF:n kyvystä iskeä onnistuneesti Iraniin perustuu USA:n yleisesikunta-päälliköitten puheenjohtajan Michael Mullenin äskeiseen Israelin vierailuun, jonka aikana hän keskusteli asiasta IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin kanssa. Amerikkalaiset tunnustavat, että Israelilla on luotettavammat tiedustelutiedot Iranista kuin heillä, joitten Iranissa toimivat asiamiehet paljastettiin lähes tyystin ja tehtiin vaarattomiksi 1993. Siitä huolimatta amerikkalaisille jäi tuntu, että myös Israelin tiedoissa on suuria aukkoja.
ISRAEL katsoo, että sen on toimittava lähitulevaisuudessa ja viimeistään seuraavan vuoden kuluessa, koska kansainvälinen yhteisö ei näytä toimivan tarpeeksi tehokkaasti. (Ynetnews)
2. ENTINEN ulkoministeriön pääsihteeri Alon Liel kertoo, että Syyria on valmis katkaisemaan suhteensa Iranin kanssa, jos USA lupaa sille taloudellista ja sotilaallista tukea. Liel on ollut avainasemassa etsittäessä diplomaattisuhteita Syyrian johdon kanssa. Uutisen asiasta julkisti englantilainen lehti The Sunday Telegraph.
LEHDEN julkistaman uutisen mukaan Syyrian presidentti Bashar Assad on alkanut tosissaan harkita suhteiden lämmittämistä länsivaltojen kanssa, mikä samalla radikaalisti vähentäisi Iranin vaikutusvaltaa alueella. Assad vaatii kuitenkin Golanin ylängön lisäksi takeita siitä, että se voi luottaa länsivaltojen ja ennen kaikkea USA:n taloudelliseen ja sotilaallisen apuun. Lehden mukaan tämä ei kuitenkaan voine toteutua USA:n nykyisen presidentin aikana.
Assad ja Olmert osallistuvat ensi viikolla pidettäviin Välimerenmaiden konferenssiin Pariisissa, mutta heidän tapaamistaan ei ole suunniteltu. Syyrian ulkoministeri Walid Moallem sanoo, että johtajien tapaaminen on enneaikaista.
LONTOOSSA ilmestyvän arabilehden al-Sharg al-Awsat mukaan Syyrian ja Israelin delegaatiot pitivät kolmannen epäsuoran keskustelutilaisuuden Turkissa viime viikolla. Israelin delegaation edustaja kertoi lehden edustajalle, että keskustelut sujuivat vakavassa ja positiivisessa ilmapiirissä. Keskustelujen aiheina olivat Golanin ylänkö, Syyrian suhteet Iranin kanssa, sekä Hizbullahia ja Hamasia koskevat asiat. Israelissa Golanin luovuttaminen tulee olemaan vaikea henkisesti ja tunnepitoisesti, ja se vaatii kansanäänestystä. (Ynetnews)
3. SYYRIA ESITTI syytöksiä Israelin harjoittamista paikallisten asukkaitten sortotoimista Golanin ylängöllä YK:n tosiasioita etsivälle komitealle, jonka jäsenet ovat Senegalin, Sri Lankan ja Malesian YK:n lähettiläät. Syyrian esittäminen syytösten mukaan Israel varastoi ydinjätteitä alueelle; pidättää passit druusi-opiskelijoilta, jotka palaavat opintomatkoilta Iranista; laajentaa ”setlementtejä” alueella ja paikallisia druusi-asukkaita pidetään edelleen vangittuina Israelissa. Israel vapauttanee lähiaikoina Sitan Al-Walin terveydellisistä syistä.
Golanilla asuu n. 20 000 druusia, joista osa suostui ottamaan Israelin kansalaisuuden, osa haluaa jatkaa uskollisuuttaan Syyriaan, jossa asuu heidän sukulaisiaan. Druusien haluttomuuteen hankkia Israelin kansalaisuus vaikuttaa epävarmuus alueen tulevaisuudesta. Jos se luovutetaan Syyrialle, he pelkäävät Syyrian toimia heitä vastaan. He eivät sano tietävänsä mitään väitetyistä ydinjätteiden hautaamisista alueelle ja toteavat, että jos sellaista tapahtuisi, myös alueen 21 000 juutalaisasukasta kärsisivät siitä.
PRESIDENTTI Bashar Assad ja Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy tapaavat toisensa Pariisissa Välimerenmaiden konferenssin aikana 12. heinäkuuta. Ranskan ja Syyrian välit ovat olleet viileät elleivät peräti huurteiset viime päiviin saakka. (Haaretz)
4. ISRAEL UHKAA, että se tulee rikkomaan Egyptin välityksellä solmitun tulitauon Hamasin kanssa, ellei edistystä tapahdu lähiaikoina neuvotteluissa Gilad Shalitin vapauttamiseksi, joita myös käydään Egyptin välityksellä. Israel ei neuvottele suoraan Hamasin kanssa. Gazasta on ammuttu ainakin kuusi Kassam-rakettia Israeliin tulitauon solmimisesta lähtien. Hamas on ilmoittanut, että se pidättää jokaisen, joka rikkoo tulitaukoa, ja asetti tuhatkunta vartijaa Gazan rajan tuntumaan valvomaan sopimuksen noudattamista.
Hamas puolestaan ilmoittaa, että se jäädyttää Gilad Shalitia koskevat keskustelut toistaiseksi.
HAMASIN syytökset perustuvat siihen, ettei Israel ole suostunut sen esittämään vapautettavien vankien listaan, joka muuttuu jatkuvasti. Viimeiseksi Israelin sopimus vankien vaihtamisesta Hizbullahin kanssa antoi Hamasille aiheen nostaa vaatimuksiaan sekä vankien lukumäärään että heidän henkilöllisyyteensä nähden. Keskustelujen keskeyttäminen johtuu Hamasin mukaan siitä, että Israel sulki Gazaan johtavat terminaalit rakettitulen johdosta. (JP)
5. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas tapaa Syyrian presidentin Bashar Assadin tänään Damaskoksessa. Abbasin tarkoituksena on lopettaa Hamasin ja Fatahin välinen kinastelu. Tämä on Abbasin ensimmäinen vierailu Syyriassa sen jälkeen, kun Hamas kaappasi vallan Gazassa, mistä Abbas syytti Syyriaa, koska Hamasin johtaja Khaled Mashaal ja muita Hamasin johtajia toimii Damaskoksessa. PA:n johtajat Ramallahissa eivät usko, että Abbas ja Mashaal tapaisivat toisensa tämän vierailun yhteydessä. Abbasin vaatimuksena suhteiden luomiseksi Hamasin kanssa on se, että Hamas luovuttaa valtansa Gazassa PA:lle, mihin Hamas ei ole valmis. Abbas uskoo, että Syyrian presidentillä on vaikutusvaltaa Hamasin johdon taivuttamiseksi. Abbasin mukana Damaskoksessa on Ahmed Queia, joka johtaa PA:n neuvottelutiimiä ”rauhankeskusteluissa” Israelin kanssa. (Haaretz)
6. www.wolrdnetdaily.com (WND) kertoo uutisissaan, että Olmertin hallitus on valmis luovuttamaan naisterroristin Dalal al-Mughrabin ruumiin PA:lle. Tämä palestiinalainen terroristi suunnitteli ja johti maaliskuussa 1978 kymmenen terroristin ryhmän suorittaman iskun Israelin Välimeren hiekkarannalle, missä he murhasivat amerikkalaisen turistin ja sen jälkeen kidnappasivat täynnä ihmisiä olevan bussin. Israelin turvallisuusjoukot ajoivat terroristien kaappaamaa bussia takaa. Terroristit tulittivat bussin ikkunoista ohiajavia henkilöautoja surmaten useita israelilaisia. Bussi saatiin lopulta pysäytettyä, minkä jälkeen syntyneessä tulituksessa kuoli useita ihmisiä. Terroristit räjäyttivät lopulta bussin. Terrori-iskussa kuoli heidän lisäkseen kaikkiaan 36 ihmistä.
WND kertoo, että Dalal al-Mughrabi on ollut yksi palestiinalaisten ylistetyimmistä terroristeista, jonka nimeen on järjestetty lasten kouluja ja poliisin koulutusleirejä, sekä sepitetty lauluja ja runoja hänen kunnioittamisekseen. WND kertoo, että koko PA:n johto on Abbasin käskystä kiinnitetty järjestämään suuria juhlallisuuksia ja tilaisuuksia kaikkialla PA:n alueilla ja Gazassa tämän ”marttyyrin” muistoksi hänen hautaamispäivänään. Hänen ruumiinsa haudataan WND:n tietojen mukaan Betlehemiin, jota kristityt kunnioittavat Vapahtajansa synnyinkaupunkina. PA:n johto kehottaa myös Israelin arabeja osallistumaan juhlintaan.
PA on painattanut tilaisuuksien järjestämisestä julisteen, jonka laati Ahmed Qureian johtama PA:n ”ideologinen ja orgaaninen” osasto. Qureia johtaa PA:n neuvottelutiimiä Israelin kanssa käytävissä ”rauhankeskusteluissa”. Tämä lienee osa Olmertin hallituksen Mahmoud Abbasin aseman vahvistamiseksi tarkoittamia ”hyväntahdon eleitä”. (WND)
http://www.worldnetdaily.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=68869
7. ITALIAN ULKOMINISTERI Franco Frattini saapuu pikavierailulle Israeliin maanantaina. Hänen ennen vierailua antamassaan haastattelussa Frattini vakuuttaa tuovansa Israelille viestin Italian voimakkaasta tuesta. Hän keskustelee Israelin vierailunsa aikana Ehud Olmertin, Tzipi Livnin, Shimon Peresin sekä PA:n pääministerin Salaam Fayadin kanssa. Hän aikoo ehtiä tapaamaan myös opposition johtajat Binyamin Netanyahun ja Silvan Shalomin sekä vierailla Jad Vashem-museossa.
Frattini painottaa Israelin turvallisuuden merkitystä erityisesti viitaten äskettäiseen terrori-iskuun Jerusalemissa. Hän sanoo, että neuvottelut Iranin kanssa täytyy aloittaa vasta sitten, kun Iran on keskeyttänyt uraanin rikastamisensa. Iranin vastaiset pakotteet tulee hänen mielestään tehdä pitäviksi ja niiden toteutumista tulee seurata. Hän kertoi, että Italia teki Ahmadinejadin Rooman vierailun yhteydessä selväksi maan voimakkaan asenteen Iranin ydinsuunnitelman suhteen, minkä johdosta Iran kutsui Italian lähettiläänsä kotiin. Hän kuitenkin suosittelee, ettei Israel toteuta uhkaustaan iskeä Iraniin, joka aiheuttaisi katastrofin koko maailmalle, hän uskoo.
FRATTINI sanoo tukevansa Libanonin armeijan tukemista ja aseistamista sekä Hizbullahin riisumista aseista. Hän haluaa, että Syyria saadaan liittymään länsivaltojen leiriin.
Hän esittää länsivaltojen tuen kanavoimista PA:n viralliselle johdolle eikä yksityisiin kohteisiin kuten aiemmin. Tällä hän uskoo voitavan vähentää korruption mahdollisuutta.(JP)
8. UUTISOTSIKOITA
- Arabikansaedustaja Muhammad Barakeh tapasi äskeisen UAE:n vierailunsa yhteydessä Abu Dhabissa Hamas-johtajan Khaled Mashaalin. Tämän johdosta esitettiin vaatimus, että oikeuskansleri kehottaa poliisia kuulustelemaan häntä.
- Sderotin kaupungissa valmistuu lähi aikoina lasten leikkikenttä, jonka alle on rakennettu tunneli, jonne lapset voivat mennä rakettiuhan alla. (INN)
- BBC kertoi lähetyksessään, että äskettäinen terrori-isku Jerusalemissa oli vain turhautuneen katutyöntekijän hetkellinen mielenhäiriö. BBC esitti anteeksi-pyynnön siitä, että se näytti lähetyksessään terroristin ampuneen eliittisotilaan kasvot, mikä Israelissa on kielletty. (INN)
- Kahta brittipoikaa rangaistiin siksi, että he kieltäytyivät polvistumasta ja rukoilemasta Allahia uskontotunnin yhteydessä. www.joelstrumpet.com
- Englannin päätuomari Lord Phillips kertoi puhuessaan moskeijassa, että muslimien sisäisissä asioissa voidaan käyttää islamin omaa (sharia) lakia. kunhan tuomiot eivät ole ristiriidassa Englannin lakien kanssa. (Joelstrumpet)
Lämpötilat, Jsm: Su: 18-29; Ma: 18-28; Ti: 18-28; Ke: 18-28. Taivas lähes pilvetön.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019