MAANANTAI 21.07.08
1. RAUHANKUMPPANI taas kerran asialla. Palestiinalaiset kivittivät autoa Betlehemin länsipuolella eilen. Kivittäminen tapahtui ns. Okef-Husan tiellä. Kaksi autoa kärsi pahoja lommoja, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut ja autoilijat pystyivät jatkamaan matkaansa.
Palestiinalaiset kivittivät Israelin rekisterilaatoilla varustettua linja-autoa Hebronin vuoren eteläpuolella eilen lähellä El Fawar ja El Haggai asutuksia.
Kukaan ei loukkaantunut fyysisesti tässäkään tapauksessa, mutta bussi vaurioitui pahoin kivityksessä. Bussi pystyi kuitenkin jatkamaan vaurioista huolimatta.
HEBRONIN ja Betlehemin seuduilla ajavat autot ovat toistuvien kivitysten ja jopa tulistusten alaisina. Usein autoja kohti heitellään myös petrolipommeja.
NÄIHIN TOISTUVIIN palestiinalaisten suorittamiin väkivaltaisuuksiin liittyy se omituinen piirre, ettei Palestiinan Auktoriteetin johto tai PA:n suuresti mainostama poliisi puutu millään tavoin näihin rikoksiin. Ei ole vielä sattunut silmiini tapausta, joissa PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsisi ne ja vaatisi poliisiaan tekemään kaikkensa niiden lopettamiseksi. Abbas tuomitsee ilmeiset terroriteot, mutta useimmiten syyttäen niistäkin Israelia.
Omituista on myös Israelin hallituksen vaikeneminen näistä rikoksesta. (JP)
2. PALESTIINALAISET etsivät innolla ”yhteistyökumppaneita” Israelin kanssa, mikä PA:n laintulkinnan mukaan on maanpetos, josta rangaistuksena on kuolemantuomio. Toinen automaattisen kuolemantuomion aiheuttama rikos on maan myyminen juutalaiselle. Useimmiten syyttämiseen riittää pelkkä epäily, jonka takana voivat olla perheitten tai klaanien väliset riitaisuudet. PA:n poliisi toimii hyvin tarmokkaasti tällaisissa tapauksissa, ja syytettyjen kuulusteleminen tapahtuu useimmiten kiduttamalla. Lopulta kuulusteltava on halukas tunnustamaan mitä tahansa vain saadakseen raakalaismaisen kidutuksen loppumaan.
PA:n puheenjohtajan tulee allekirjoittaa kuolemantuomiot ennen niiden toimeenpanemista, mutta usein tuomion toteuttaa al-Aksan tai Tanzimin pyssymiehet omankäden oikeudella.
Viisi päivää sitten PA:n tuomioistuin Jeninissä tuomitsi kaksi palestiinalaista kuolemaan syytettyinä yhteistyöstä Israelin kanssa.
SUNNUNTAINA Hamasin sotilastuomioistuin Gazassa tuomitsi Iyad Hamed Sukkarin, 35, kuolemaan syytettynä yhteistyöstä Israelin kanssa. Hänen kerrotaan antaneen IDF:n sotilaille vihjeen joittenkin palestiinalaisten liikkeistä, jotka IDF myöhemmin surmasi. Tuomari ilmoitti, että Sukkar oli palkattu IDF:n ilmiantajaksi viisi vuotta sitten. Ainakin kaksi Hamasin sotilas-siiven Izzadin al-Kassam jäsentä sai surmansa Sukkarin IDF:lle antamien tietojen perusteella, ilmoitti tuomari tuomionsa yhteydessä. Hamas aikoo hakea tähän tuomioon Abbasin allekirjoituksen, vaikka sen saaminen nykyisissä olosuhteissa voi olla kyseenalaista. (JP)
3. WND kertoo, että mikäli ”se odotettu” Baruk Hussein Obama toteuttaa alkuperäisen suunnitelmansa vierailla Ramallahissa Samariassa, hänen suojakseen asetettuihin poliisijoukkoihin kuuluu al-Aksan jäseniä. Tilanne on aika erikoinen, sillä al-Aksa on USA:ssa asetettu terrorijärjestöjen listalle. www.worldnetdaily.com
TOISAALTA erikoisuus on alkanut jo aiemmin, sillä USA kouluttaa ja varustaa PA:n poliiseja Jordaniassa ja jatkaa erikoiskoulutuksena Jerikossa. PA:n johtajat tunnustavat peittelemättä, että suuri osa PA:n poliiseista kuuluu al-Aksaan, ja monet näistä palvelevat PA:n ns. ”presidenttikaartin” joukoissa, joita pidetään erikoisjoukkoina. Tämä kummallisuus, jos sitä sellaisena halutaan pitää, johtuu käänteisestä ajattelusta verrattuna siihen, miten lännessä asioita katsotaan. Arabimaailmassa taisteleminen Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan on ansio, jota arvostetaan. Tämän johdosta israelilaisiin ja amerikkalaisiin kohteisiin tehtyjä hyökkäyksiä pidetään isänmaallisina tai uskonnon vaatimina velvollisuuksina eikä terrorismina, jota pidetään hyväksyttävänä taistelumuotona, aseena ylivoimaista vihollista vastaan. ARABIMAAILMASSA toisuskoisia vastaan hyökkääviä ”taistelijoita” kunnioitetaan ”marttyyreina”, joiden mukaan nimetään kaupunkien katuja, puistoja ja keskustoreja, sekä pidetään nuorisoleirejä ja lasten ja nuorten tapahtumia. Tämä propaganda kattaa koko palestiinalaisen yhteisön lastentarhoista yliopistoihin ja valtion instituutioihin, ja sitä toistetaan jatkuvasti kaikissa tiedotusvälineissä.
PALESTIINAN virallisen TV:n lastenohjelmassa lähetettiin äsken kuvaelma, jossa piirroshahmo banny Assud aikoi varastaa pari seteliä saatanan innostamana, joka kehottaa ottamaan kahden asemesta kolme. Lasten äänet keskustelevat, pitääkö Assudin kädet nyt katkaista, koska hän varasti, ja tulevat myönteiseen lopputulokseen. Yksi lapsista ehdottaa, että jospa leikattaisiin bannylta korva, koska hän katuu tekoaan. (JP)
WND esittelee myös artikkelissaan todisteen, jonka mukaan Obaman syntymätodistus on karkea väärennös. http://web.israelinsider.com/Articles/Politics/12993.htm
4. GILAD SHALITIN vapauttamistoimet alkavat uudelleen Hizbullahin kanssa tehdyn sopimuksen toteuttamisen ja julkisuudesta poistumisen jälkeen. Sekä pää- että puolustusministerit ovat vaatineet, että keskustelut Shalitista täytyy käydä salaisina eikä enää julkisesti lehtien palstoilla. Miten se käytännössä toteutuu, on toinen kysymys, sillä Israelissa salaisuudet eivät vain ”vuoda” vaan ”virtaavat” lehtiin, kuten JP kuvaili pääkirjoituksessaan. Hallituksen asettama toimikunta aloittaa toimet varapääministeri Haim Ramonin johdolla lähi-päivinä. Jäseninä toimikunnassa ovat Tzipi Livni, Avi Dichter, Amy Ayalon ja Daniel Friedman. Komitea kuulee ensiksi turvallisuusjärjestöjen mielipiteet, joiden tiedetään vastustavan murhasta tuomittujen tai niitä suunnittelevien terroristien vapauttamista. Listalla ovat Park-hotellia sekä Jerusalemin busseja vastaan tehtyihin iskuihin osallistuneet terroristit.
HALLITUS on periaatteessa suostunut 80 terroristin vapauttamiseen, Hamas vaati 100, sekä kaikkiaan 320 eri rikoksista tuomittujen vapauttamiseen Hamasin vaatimista 450:stä. Hamas on Hizbullahin sopimuksen innoittamana nostanut vapautettavien luvun tuhanteen.
HAMAS on myös kritisoinut Egyptin roolia välittäjänä ja asettanut sen rehellisenä välittäjänä kyseenalaiseksi, mikä sai Egyptin taholta loukkaantuneen vastareaktion.
EGYPTI on ilmaissut halunsa jatkaa välitystään. Suurimpia kantoja tässä kaskessa on Hamasin vaatimus, että Rafahin terminaali Gazasta Egyptiin tulee avata ennen Shalitin vapauttamista tai sopimusta siitä, mitä Israel vastustaa. (Ynetnews)
5. ENGLANNIN pääministeri Gordon Brown on kahden päivän virallisella vierailulla Israelissa. Tänään hän tekee historiaa vierailemalla ensimmäisenä Britannian pääministerinä Israelin Knessetissä. Eilen hän vieraili palestiinalaisalueilla, Ramallahissa ja Betlehemissä.
BROWNIN esittämät ajatukset käsitellessään Israelin ja PA:n välisiä suhteita antavat kuvan, että hän on jäänyt auttamatta junasta.
BROWN ESITTÄÄ vakavissaan, että Israelin tulee vetäytyä 1949 aselepolinjoille, joita Israelin ulkoministeri Abba Eban kutsui Auschwitzin rajoiksi, sillä ne tarkoittaisivat selvää itsemurhaa. Toiseksi Brown vaatii kaiken rakentamisen lopettamista Juudeassa ja Samariassa, tarkoittaen tällä tietenkin vain juutalaisia, joiden ei hänen ymmärtääkseen tulisi lisääntyä ollenkaan. Hänen ehdotuksensa ”taloudellisesta tiekartasta” näyttää olevan suora lainaus Binyamin Netanyahun muistiosta sillä erotuksella, että Brown vaatii heti itsenäistä Palestiinaa. Kuin sanojensa katteeksi hän lupasi Englannilta 60 miljoonaa USD niiden 500 miljoonan lisäksi, jotka aiemmin luvattiin kolmen vuoden aikana. Brown maalailee, miten teollisuusalueitten ja asuntojen rakentaminen sekä pienten liikeyritysten innostaminen lisää työpaikkoja.
PÄÄMINISTERI Brown muisteli mielihyvällä, miten hänen ministeri-isänsä vieraili kahdesti vuodessa Israelissa esitellen sieltä ottamiaan valokuvia. Hän kertoi myös perheen saaneen joka vuosi Israelista laatikollisen Jaffa-appelsiineja.
ISRAELIN pääministeri Olmert painotti myös taloudellisen infrastruktuurin pikaisen rakentamisen tärkeyttä, jotta ”rauhanprosessi” saataisiin oikeille raiteille. Myös sekä taloudellisen että business-yhteistyön rakentaminen palestiinalaisten kanssa oli Olmertin mielestä kiireellistä. Ongelmana vain taitaa olla ”yhteistyökumppanien” löytäminen. (JP)
6. OLMERTIN korruptioskandaalin tutkimuksissa poliisin päätodistaja amerikkalainen liikemies Morris Talansky on tänään neljättä päivää Olmertin asianajajien ristikuulusteltavana Jerusalemin piirioikeudessa. Tilaisuuksia on välitetty TV:n uutiskatsausten ja lehtien artikkeleitten kautta, eivätkä ne ole miellyttävää katseltavaa. Olmertin asianajat ovat kuin liuta mustia korppikotkia, jotka armotta raatelevat puolustuskyvytöntä uhriaan. Talansky on henkisesti selvästi tasapainoton ja sotkeutuu sanoissaan eikä muistikaan taida olla enää kovin hyvä. Hän on lisäksi impulsiivinen ja helposti kuohahteleva, eikä ehdi miettiä sanottaviaan. Tämän johdosta kokeneet ihmisten manipuloijat kuten Olmertin haukat helposti saavat hänet sotkeutumaan sanoissaan ja puhumaan ristiin. Tilaisuuksista jää tunne, että he pyrkivät esittämään Talanskyn valehtelijaksi ja rikolliseksi, vaikka tarkoitus oli tutkia Olmertin rikoksia, eikä valtion asettamat juristit puutu asiaan. Ihmettelen, miksi he ylipäätänsä suostuivat viiden päivän sakinhivutukseen vanhalle miehelle, jonka ainoa ”rikos” on siinä, että hän ystävystyi väärän miehen kanssa, joka käytti häntä häikäilemättä hyväkseen. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Kadimaneuvosto ei pysty päättämään puolueen puheenjohtajavaalien ajankohdasta, kun ehkä Olmertin neuvosta ei saada tarpeeksi jäseniä paikalle. Ajankohdan määrittämiseksi vaaleista tarvitaan 91 ääntä puolueen 180:stä. Jotkut jäsenet uhkaavat, että he esittävät epäluottamuslausetta Knessetissä Olmertin syrjäyttämiseksi. Uusi yritys tehdään loppuviikosta. (JP)
- Korkein oikeus vahvisti juutalaisten omistusoikeuden taloihin, joita arabit ovat asuttaneet 1948 lähtien, lopulta ilman vuokraa. Talot on rakennettu Tannaitti-rabbin Shimon Hatzaddik 2000 vuotta vanhan haudan läheisyyteen. Talot sijaitsevat Damaskos-portista pohjoiseen alueella, joka tunnetaan nimellä Sheikh Jarrah. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/126896
- Hevron-yeshivan arabityöntekijä pidätettiin tämän uhattua terrorismilla.(INN)
Lämpötilat, Jrsm: Ma: 20-33; Ti: 20-34; Ke: 19-33; To: 20-33 C-astetta, aurinkoista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019