KESKIVIIKKO 09.07.08
1. ISRAELIN PAHIN vesikriisi johtuu huonosta hoidosta, kerrotaan JP:n asiaa koskevassa E Z Waldoksin kirjoittamassa artikkelissa. Vesihallitus julkisti eilen hätätila-suunnitelman kriisin hoitamiseksi, mutta johtavat alan asiantuntijat syyttävät hallitusta lyhyen taktiikan toimista pitkän tähtäyksen ohjelman toteuttamisen sijasta. JP:n toimittajan haastattelussa asiantuntijat syyttävät perättäisiä hallituksia systemaattisesta maan vesivarojen huonosta hoidosta.
TEL AVIVISSA pitämässään lehdistötilaisuudessa Vesihallituksen johtaja Uri Shani määritteli maan ennen näkemättömän vaikean vesitilanteen.
”Tämä on pahin kriisi siitä lähtien, kun vesitilannetta alettiin rekisteröidä 80 vuotta sitten. Kuten useimmat maat, Israel on riippuvainen sateista, ja sateitten määrä on laskemassa. Joka vuosi sateitten määrä alenee 100 miljoonaa kuutiometriä”, hän selitti. Hän jatkoi, ettei kysymys ole vain Kinneretin vesimäärästä, vaan siitä, että maan pohjavesivarastoissa sekoittuu enenevässä määrin suolapitoista vettä juomaveteen. Hän ennusti, että Kinneretin vedenpinta saavuttaa ”mustan rajan” 214.87 metriä meren pinnan alapuolella joulukuussa, jonka jälkeen järven vettä ei pystytä pumppaamaan putkistoihin.
RANNIKON pohjavesivarastot ovat jo saavuttaneet oman ”mustan rajansa”, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat voineet kärsiä korvaamattomia vahinkoja. Vuoristossa sijaitsevat pohjavesivarat ovat metrin verran alemman ”punaisen rajan” yläpuolella, mutta niiden odotetaan myös saavuttavan ”mustan rajansa” tänä vuonna. Niiden vedenpinnat ovat alempana kuin koskaan, Shani selittää.
HÄN VALITTAA, ettei maan hallitus ole vieläkään käsittänyt koko tilanteen vakavuutta, vaan käsittelee sitä ohimenevänä ilmiönä. Jo kuusi vuotta sitten tehdyn päätöksen mukaan hallitusten tuli rakentaa joka vuosi 400 miljoonaa kuutiometriä merivettä puhdistavan laitoksen, mutta tätä päätöstä hallitukset ovat systemaattisesti vieroksuneet. Israel puhdistaa merivettä nyt 130 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2009 määrä nousee 230 miljoonaan kuutiometriin. Vuonna 2012 arvioidaan kahden uuden puhdistuslaitoksen lisäävän määrän kahdella sadalla kuutiometrillä. Vesihallituksen oman suunnitelman mukaan tämä määrä puhdistettua vettä oli saavutettava 2004. Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että rannikolle rakennettavat meriveden puhdistuslaitokset tarvitsevat suuren määrän energiaa, eikä laitosten ilman saastuttamista maapallon lämpenemisen lisääjinä ole tarpeeksi tutkittu. Ensi vuodesta ennustetaan vielä vaikeampaa, ellei saada ennätyssateita. Yhtenä mahdollisuutena ehdotetaan veden pumppaamista varastoista, joiden käyttö oli tarkoitus aloittaa vasta 2010.
VEDENKÄYTÖN rajoittamistoimet varsinkin yksityistalouksille on annettu, mutta niiden opetteleminen rutiiniksi vienee aikaa.
VOI VAIN aavistella, miten tilanne muuttuu, jos Israelin pohjavesivarastojen valvonta siirtyy PA:n käsiin, ja jos Kinneretin laskujoet Golanin ylängöllä vastaavasti Syyrian hallituksen valvontaan. Tämä on riski, jota tuskin on edes tarpeeksi harkittu hallituksen piirissä.(JP)
2. JP KERTOO Calev Ben-Davidin kirjoittamassa artikkelissa toisesta suunnitelmasta Israelin vesitilanteen helpottamiseksi otsikolla: ”Ovatko rauhan(utopistinen)haavekuva vetäytymässä Kinneretin vesirajan mukana?” (Utopistinen haavekuva = pipedream) Artikkelissa kerrotaan, että Boaz Wachtelilla on haave – ehkä utopistinen (pipedream) – jonka aika hänen mielestään on tullut.
WACHTEL on yksityisyrittäjä, joka on erikoistunut vedenkäyttöongelmiin. Hän on useamman vuoden ajan pyrkinyt saamaan tukea ideoimalleen keinotekoiselle vesikanaalille, joka alkaisi Turkista, jossa on runsaasti vettä, kulkisi Syyrian alueen kautta, ja laajenisi avoimeksi ja syväksi avoimeksi kanaaliksi nykyistä Israelin ja Syyrian välistä rajaa seuraten, ja juoksisi Golania pitkin alas Kinneretiin hydroturbiinilaitoksen kautta, joka toimittaisi vettä ja sähköä ja turvallisuutta samalla kertaa.
BEN-DAVID vakuuttaa, että Wachtel on järkevä ja jalat maassa pitävä henkilö, jolla on takanaan diplomaattinen ura ulkoministeriön palveluksessa. Hän on esitellyt suunnitelmaansa EU:n parlamentaarikoille Brysselissä. Ainoa kysymysmerkki hänen kohdallaan voi Ben-Davidin mukaan olla hänen puheenjohtajuutensa paikallisessa ”Vihreä Lehti”-puolueessa (Alei Yarok), joka haluaa kannabiksen laillistamista, mutta kuten Ben David toteaa, ”kukapa Israelin poliitikoista ei olisi syyllistynyt tupakoimiseen kielletyllä alueella”. Ben-David ei myöskään täysin hyväksy Wachtelin arviota, että rauha Syyrian kanssa ja sen säilyttäminen lähinaapureitten kanssa on hyvin vaikea ilman uusia vesilähteitä.
ISRAEL on pitkään neuvotellut veden kuljettamiseksi Turkista joko suurilla kaasunkuljetuksiin suunnitelluilla tankkereilla pallonmuotoisine säiliöineen, tai putkea pitkin meren pohjan kautta, joka voitaisiin laskea mereen samaan aikaan kuin suunniteltu öljyjohto Kaspianmeren maista Turkin kautta Ashkeloniin ja sieltä Eilatiin, jossa osa vedestä ja öljystä voitaisiin lastata merialuksiin Kauko Idän tarpeita varten, osa käyttää Eilatin ja Jordanian tarpeisiin. (JP)
3. IDF varautuu tilanteeseen jossa Hamas voisi yrittää kaapata vallan Juudeassa ja Samariassa kuten se teki Gazassa. Tämä lienee ennakointia Bushin haaveen toteuttamiseksi ”kahdesta valtiosta, jotka elävät rinnakkain rauhassa ja turvallisina”, onhan jo puolet vuoden ajasta kulunut, jonka kuluessa Bush uskoi haaveensa toteutuvan, ainakin kahdesta valtiosta, mutta vakuuksia rauhallisuudesta ja turvallisuudesta ei kukaan pystyne antamaan. USA tosin kouluttaa ja aseistaa kovalla kiireellä palestiinalaisia ”poliisijoukkoja” Jordaniassa ja jatkaa heille erikoiskoulutusta Jerikossa, mutta on epätietoista, kenelle nämä joukot lopulta tulevat olemaan uskollisia ja miten kuuliaisesti he seuraavat johtajiensa ohjeita. Panin tuon ”poliisijoukot” lainausmerkkeihin, sillä PA:n johtajat kutsuvat itse niitä ”sotilasosastoiksi”. PA haluaa rakentaa armeijan, eihän kukaan usko itsenäisen valtion pysyvyyteen ilman omaa armeijaa, ei ainakaan Lähi Idässä, jossa ”aseeton mies on alaston”.
IDF ON JATKANUT Hamasin aktiivijäsenten pidätyksiä Juudeassa ja Samariassa vähentääkseen niiden aiheuttamaa potentiaalista uhkaa potentiaalista Palestiinan valtiota vastaan. On pelättävissä – ainakin IDF:n johto näyttää ajattelevan niin – että PA:n poliisi-armeijalta puuttuu sekä motivaatio että henkinen kestokyky ja päämäärä antautua tarpeettomiin taisteluihin ”veljien” kanssa, jossa voi haavoittua tai peräti menettää henkensä. Siksi PA:n Fatah-johtoiset joukot Gazassa olivat vain suupala Hamasin hyvin motivoituneille ja päämäärätietoisille joukoille, vaikka heiltä puuttuikin USA:n antama koulutus. Tosin sitä korvasi Iranissa ja Syyriassa saama koulutus, jota täydennettiin ja jaettiin paikallisella tasolla.
TRAGIKOOMISTA tässä IDF:n innossa ”tukea ja vahvistaa Mahmoud Abbasin asemaa” palestiinalaisten silmissä on se, että palestiinalaiset näkevät tässä Abbasin toimivan yhteistyössä Israelin kanssa, joka PA:n oikeuslaitoksen mukaan on kuolemansynti. Tästä kai johtunee, että PA:n johtavat virkailijat selittävät länsimaisille johtajille, että IDF:n läsnäolo ja toimet Juudeassa ja Samariassa estävät heidän oman poliisinsa tehokkuuden.
IDF on viime päivinä keskittynyt Nablusiin, jossa he ovat tehneet ratsioita Hamasia lähellä oleviin laitoksiin ja jopa sulkivat supermarketin, jolla on yhteyksiä Hamasin kanssa.
AIKAISIN EILEN IDF teki ratsian liikekeskukseen Nablusissa antaen 70 siellä toimivalle liikkeelle käskyn sulkea ovensa elokuun puoleen väliin mennessä. IDF julisti levittämissään ilmoituksissa, että kuka tahansa toimii keskuksessa 15. elokuuta jälkeen katsotaan Hamasin aktiivi-kannattajaksi ja asettaa omaisuutensa vaaralle alttiiksi. Puolustusministeriöstä selitetään, että keskuksessa toimivat liikkeet antoivat osan voitoistaan terrorismin kannattamiseen.
Edellisenä päivänä IDF teki ratsian tyttökouluun Nablusissa, terveyskeskukseen ja kahteen Hamasia tukevaan hyväntekeväisyysjärjestöön.
TOUKOKUUSSA IDF ja Shin Bet pidätti solun jäsenet, jotka suunnittelivat kemiallisia terrori-iskuja Israeliin. Solu valmisti myös pommivöitä terroristeille. Solun neljä 20-vuotiasta jäsentä olivat perustaneet laboratorion erääseen asuntoon Nablusissa, jossa he olivat kokeilleet eri kemikaaleja, joita voitaisiin käyttää pommeissa, kuten sulfaattia ja salpietarihappoa (nitric acid). (JP)
4. UUTISOTSIKOITA
- IDF:n sotilaat surmasivat egyptiläisen upseerin, joka oli tullut ryhmänsä kanssa Israelin puolelle Siinailta ajaessaan takaa rajan ylittäjiä. (JP)
- Olmert selitti Italian ulkoministeri Farnco Frattinille, että Israel on valmis keskustelemaan Libanonin kanssa suoraan rajakysymyksistä, mihin presidentti Michel Suleimanin uusi hallinto voi antaa tilaisuuden. Frattini lupasi, että Italia pyrkii tehostamaan UNIFIL:n joukkojen valvontaa Libanonin eteläosassa.(JP)
- EU:n johto ei ole täysin tyytyväinen Iranin antamaan viimeiseen kirjeeseen, jossa se selvittää ydinvoimaohjelmaansa ja kantaansa länsivaltojen vaatimuksiin. EU:n ulkomaanasioitten johtaja Javier Solana sanoi keskustelleensa pitkää puhelimessa Iranin ydinneuvottelijan Saeed Jalilin kanssa perjantaina. Solana luonnehti keskusteluja ”periaatteessa rakentaviksi”, mikä diplomatian kielessä ei tarkoita kovin positiivista. Iranin presidentti kertoi Kuala Lumpurissa, että jokaisella maalla tulee olla oikeus kehittää ydinteollisuuttaan sitä päivää varten, jolloin öljy ja kaasu loppuu, etteivät muutamat ydinvallat voi monopoliasemassa myydä energiaa ylihinnalla. (JP)
- Israelin turvallisuuskabinetti kokoontuu tänään keskustelemaan maan tilanteesta. Israel katsoo, että YK:n päätöslauselma 1701 on täysin epä-onnistunut, koska Syyria aseistaa Hizbullahia ilman rajoitteita. (JP)
- Arabityöntekijät ovat nostaneet kanteen entisiä israelilaisia työnantajiaan vastaan Gazan Gush Katifissa siksi, että ”he sanoivat heidät irti väärin perustein”. He vaativat korvauksia ja muita kompensaatioita. (INN)
- Iran koelaukaisi 9 keski- ja pitkänmatkan ohjusta eilen. Yksi niistä - Shihab-3 yltää kaikkialle Israeliin. Jännitys on edelleen korkealla Iranin suhteen.(Ynet)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021