TORSTAI 26.06.08
1. KADIMA- JA LABOUR-PUOLUEET saivat runnottua eilen aamuna sopimuksen, jonka perusteella Labour vetäytyi lupaamastaan Silvan Shalomin (LIKUD) tekemästä lakialoitteesta Knessetin hajottamiseksi ja uusista vaaleista. Mistä kaikesta puolueet sopivat keskenään, selvinnee myöhemmin, mutta spekulaatiot ja analyysit heittävät jo kuumina laidasta laitaan. Ensimmäiseksi tietenkin pyritään selvittämään, kuka voitti ja kuka hävisi.
Joittenkin analyysien mukaan voittaja on Ehud Barak, joka näyttelee ratkaisevaa osaa seuraavien viikkojen tai puolen vuoden aikana, minkä verran eilinen sopimus heitti nykyistä tilannetta eteenpäin. Häviäjiä ovat varsinkin Likud ja Netanyahu sekä Silvan Shalom, jonka esitys siirtyy hamaan tuntemattomaan. Knessetin vaalit voivat olla aikaisintaan ensi keväänä.
ENSIMMÄINEN KYSYMYS koskee Kadima-puolueen tulevaisuutta ja ensi kädessä sen puheenjohtajaa. Olmert vihjailee jo, että hän tulee olemaan ehdokkaana kaikesta huolimatta, mutta että hän tekee päätöksensä siitä heinäkuun 17.päivän Morris Talanskyn ristikuulustelun jälkeen. Hän aikoo kuitenkin pysytellä pääministerin pallillaan satoi tai paistoi.
ANALYYSEISSA kummittelee mahdollisuus, että Labour ja Kadima lopettaisivat keskinäiset kärhämänsä ja sopisivat yhteisestä vaaliohjelmasta, ellei peräti puolueitten yhdistämisestä. Tämä tulisi hajottamaan Kadiman, sillä eivät kaikki sen jäsenet ole vasemmistolaisia, mutta se selkeyttäisi tilannetta äänestäjien kannalta, jotka pitävät Kadimaa keskustalaisena ellei peräti oikeistolaisena puolueena. Olmertin politiikka on kuitenkin – kuten tarkkailijat ovat huomioineet – Labour-puolueen vasemmalla puolella, ja se on omaksunut Olmertin ja hallituksen ajaman myönnytyspolitiikkansa vasemmistolta.
2. OLMERT PAKOTETTIIN kaivamaan oman hautansa, uhoavat Barakin avustajat puolueitten Kadima ja Labour edustajien kirjoitettua sopimuksen 1.26 keskiviikkoaamuna Ehud Barakin luxus-asunnossa, kuten Gil Hoffman kirjoittaa JP:n artikkelissaan. Sopimusta jauhettiin kolmisen tuntia Labourin Eitan Gabelin ja Kadiman Tzahi Hanegbin välillä. Barak ja Olmert eivät itse olleet keskusteluissa mukana, mutta heidät pidettiin hyvin tilanteen tasalla.
SOPIMUKSEN mukaan Kadiman johtokomitea kokoontui keskiviikkona, ryhmäkokous pidetään maanantaina ja hallintoneuvosto kokoontuu heinäkuun 10. asettaakseen Kadiman puheenjohtajavaalit syyskuun 18. päiväksi. Jos tarvitaan uusintaäänestys, se järjestetään 25. syyskuuta. Kadiman johtokomitea ja Labourin eduskuntaryhmä ratifioi sopimuksen.
JOS BARAKIN avustajat näkivät Kadiman tuhoutumisen alkaneen, Kadiman edustajat katsovat, että Labourin puheenjohtaja Ehud Barakia nöyryytettiin ja pakotettiin antautumaan sopimukseen. He katsovat, että Olmert voitti ainakin kolme lisäkuukautta pysyäkseen vallassa. Kadiman vahva mies Hanegbi ylisti sopimusta, koska se sallii Olmertin hallituksen jatkavan politiikkaansa, jolla hänen mukaansa on kansan tuki, ja kuten - hän sanoi -, Hizbullah-johtaja Nasrallah sekä Iranin presidentti Ahmadinejad eivät ole mukana puheenjohtavavaaleissa.
Kadiman puheenjohtajaehdokas Shaul Mofaz pitää sopimusta hyvänä kansalle.
Kadima-kansanedustaja Shai Hermesh kritisoi sopimusta, koska hän Kfar Aza kibbutsin asukkaana hän olisi halunnut Barakin eroa puolustusministerin paikalta.
Labourin kansanedustaja Danny Yatom syytti ryhmäkokouksessa, että Labour antoi Barakille valtuudet Olmertin poistamiseksi, mutta hän petti puolueensa toivomukset. Hän katsoo, että siinä menetettiin suuri mahdollisuus. Hän katsoo, ettei Olmert kykene johtamaan maata eikä hänellä ole eettistä oikeutta tehdä niin. Hän pitää sopimusta fiaskona.
Barak puolestaan katsoo, että hän on asettanut alulle uusien normien seuraamisen. Hän sanoo puolueensa päämäärän olleen Olmertin poistamisen, ja nyt hänen mukaansa siihen on entistä suuremmat mahdollisuudet. (JP)
3. KNESSETISSÄ käytiin eilen kovaa sanaharkkaa Labourin ja Kadiman välisestä sopimuksesta. Sanavaihto kiihtyi välillä tasolle, mikä pakotti Knessetin puhemiehen poistamaan jonkun liian karkean terminologian vuoksi. Silvan Shalom pyrki peittelemään pettymystään vertaamalla Ehud Barakia ovimieheen, joka lopulta päätyi Olmertin buudeliksi. Yitzhak Rabin ärjyi aikoinaan Jossi Beilinille, että tämä on Peresin buudeli. Shalom totesi, että Barak oli alussa tosissaan Olmertin kaatamisen takana, mutta sitten vilkaistuaan alaspäin ja havaittuaan pissanneensa housuihinsa hän peräytyi pelästyneenä ja katsoi parhaaksi varmistaa oman tulevaisuutensa kansan kustannuksella.
LIKUD JULKISTI keskiviikkona virallisen julkilausumansa, jossa se vertaa Barakin käyttäytymistä Winogard-raportin julkistamisen jälkeiseen. Barak uhkasi silloin erota, mutta pelästyi omia sanojaan ja rikkoi lupauksensa.
NRP:n puheenjohtaja Zevulun Orlev katsoi, että Barak sylki Israelin kansan silmille. Hän totesi näiden kahden Ehudin elävän kuplassa eivätkä kuule kansan tahtoa ja eroa paikaltaan.
4. GAZAN TERMINAALIT Israeliin avataan uudelleen perjantaina, jos uusia raketti- ja kranaatti-iskuja ei tule Gazasta Israeliin, lupaa puolustusministeriö. Ne pidetään kuitenkin kiinni vielä torstaina, mutta hätäaputoimitukset toimivat normaalisti.
EPÄSUORAT keskustelut Gilad Shalitin vapauttamiseksi jatkuvat tänään torstaina. Hallituksen edustajana Ofer Dekel matkusti Kairoon jatkamaan keskusteluja.
YKSI SHALITIN kaapanneista ryhmistä PRC (Popular Resistance Committees, kansan vastarintakomitea) ilmoitti, että jos Israel ei taivu Hamasin esittämään listaan vapautettavista palestiinalaisvangeista, Shalit tulee pysymään heidän kellarikomerossaan vuosikausia.
BARAKIN EDUSTAJA kertoi, että Gazan kaistalle menevää liikennettä helpotetaan sitä mukaa, kuin tilanne rauhoittuu Gazassa eikä uusia raketteja ja kranaatteja ammuta Israeliin. Myös Rafahin terminaalin avaaminen Gazasta Egyptiin riippuu tilanteen kehittymisestä Gazassa ja siitä, pitääkö tulitaukosopimus. Aiemmin annettiin ymmärtää, että Rafah avataan liikenteelle, kun Shalitia koskevat neuvottelut edistyvät positiivisesti.
RON ARADIN veli Chen Arad kehotti Shalitin perhettä valvomaan, ettei hallitus uhraa Gilad Shalitia kuten se uhrasi hänen veljensä 22 vuotta sitten, jolloin lentosuunnistaja Ron Arad laskeutui laskuvarjolla Libanoniin koneeseen tulleen mekaanisen vian johdosta, ja joutui terroristien vangiksi, eikä hänestä ole kuultu mitään sen jälkeen. Hän kertoo saaneensa vain muutaman kirjeen ja valokuvan veljensä vankeuden alussa. (JP)
5. RON ARADIN veli luki hänen perheelleen lähettämästä kirjeestä otteita sekä Gilad Shalitin että Ehud Goldwasserin ja Eldad Regevin vanhemmille. Ron Arad kirjoitti siinä omaisilleen näin: ”Tänään on sunnuntai. Luulen että se on vuoden ensimmäinen päivä (rosh hashanah). Halua kertoa teille, että ikävöin teitä hyvin paljon. Välistä haaveilen teistä, mutta yritän olla ajattelematta teistä liikaa näiden päivien aikana, etten masentuisi. Rukoilen joka päivä useita tunteja ja toivon teidän tekevän samoin. Tiedän, että on vaikea pyytää teitä tekemään voitavanne puolestani. Puhukaa johtajillemme, hallituksellemme, puhukaa jokaiselle voidaksenne saada minut ulos täältä.” Ron Arad kirjoitti kirjeensä 1987 ja kertoi, että hänen terveytensä oli hyvä. Chen Arad kertoi veljensä kirjeen kertovan miehestä, jonka elämä riippui hiuskarvan varassa, ja joka oli täysin riippuvainen toisten armosta, varsinkin niiden, jotka lähettivät hänet taistelemaan. Ron Arad meni vapaaehtoisena , mutta hän ei ollut marttyyri eikä gladiaattori, Chen selitti. Hän kehotti Shalitin perhettä, etteivät he uhraisi poikaansa kuten Abraham oli uhrata poikansa Isakin. ”Mutta hän oli Jumalan kämmenellä. Meidän johtajiltamme nähtävästi puuttuu tämä jumalallinen ohjaus”, hän lopetti.
Tilaisuus oli järjestetty Mitzpe Hilassa muistoksi siitä, että Gilad Shalit oli ollut kaksi vuotta terroristien kauheassa vankeudessa. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Jerusalemin uusi maamerkki, siltarakennelma ja sen kannattajapilari siihen kuuluvine teräsvaijereineen avattiin eilen. Sillan kustannukset ovat 246 miljoonaa NIS, mutta se tuskin riittää viimeistelemään sillan yli kulkevaa kevyen liikenteen junaa, jonka rakentaminen on pari vuotta myöhässä ja valmistunee aikaisintaan 2010. Rakennelman suunnittelija espanjalainen arkkitehti Santiago Calatrava kehuu luomustaan kauneimmaksi tekemistään maailmassa. Joittenkin mielestä se muistuttaa maasta nousevan hirviön luurankoa selkärankoineen ja kylkiluineen. Bridge of the Strings (vaijerien silta) on rakennelman toinen nimi, jonka aiheen suunnittelija kertoo saaneensa kuningas Davidin harpusta. Sen huippu nousee 118 metrin korkeuteen. Koko kevytraiteen rakentaminen on aiheuttanut kovaa kritiikkiä kaupungin valtuuston keskuudessa sen toistuvista rakennusvirheistä, uudelleen rakentamisesta ja suuresti nousseista kustannuksista johtuen
- Tänään on sitten toinen Jerusalemin ”maamerkki”, jonka toivoisi olevan viimeinen alallaan Pyhässä Kaupungissa. Maan homot, lesbot ja muut perverssit ryhmät järjestävät suuren paraatin ja hilpeän kansanjuhlan asukkaitten vastalauseista huolimatta. Tänäkin vuonna asiasta valitettiin korkeimpaan oikeuteen asti, mutta ilman tulosta. Jotkut uskonnolliset tahot vaativat ”jihadin”, pyhän sodan julistamista tätä pyhäinhäväistystä vastaan.
- Ariel Sharonin poika Omri, joka otti isänsä lainrikkomiset harteilleen, pääsi eilen vankilasta hyvän käytöksen vuoksi kärsittyään tuomiosta 5 kuukautta.
- Mercav Harav yeshivan terroristin maaliskuussa murhaamien opiskelijoitten vanhemmat ja jotkut kansanedustajat vaativat, että murhaajan vanhempien talo Itä Jerusalemissa tulee tuhota. Viranomaiset selittävät, että siihen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä tutkitaan, eikä päätöstä ole tehty.
- PA:n poliisin johtaja Radhi Assida kertoi Berliinin kokouksessa, että hän otti pari sataa terroristia poliisijoukkoihinsa, koska ”he olivat harhaantuneet”, ja hän toivoi heidän muuttavan käyttäytymistään. Hän puhui Reutersille. Hän haluaa raskaista aseita ja IDF:n jättävän heidät rauhaan.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019