TORSTAI 08.05.08
1. Tänään torstaina kahdeksas toukokuuta juhlitaan juutalaisen kalenterin mukaan Israelin 60.vuosipäivää. Lehdet eivät ilmestyneet aamulla, sillä päivä on vapaapäivä.
Edellisenä päivänä juutalainen kansa hiljeni suremaan 22 437 sodissa kaatunutta miestä ja naista ja niitä 1 634 naista, miestä ja lasta, jotka menehtyivät terrorismin kynsissä sekä niitä 15 000, jotka vammautuivat mielettömissä terrori-iskuissa. Eivätkä nämä uhriluvut ole lopullisia, vaan ne kasvavat lähes päivittäin samaan aikaan, kun Palestiinan Auktoriteetti väittää olevansa rauhankumppani ja neuvottelevansa rauhasta Israelin kanssa.
ISRAELIN KOHTALO on ollut toistamiseen vaakalaudalla, ”hiuskarvan varassa” inhimilliseltä kannalta tilanteita arvioiden. Se oli YK:n käsissä 1947, jolloin se vahvisti Palestiinan jaon, jonka mukaan Israelille luvattiin vain kapeita riekaleita lähellä Välimeren rannikkoa, mutta jonka arabit onneksi hylkäsivät.
Se oli vaakalaudalla USA:n presidentti Trumanin ajaessa Israelin itsenäisyyden siirtämistä ja USA:n ulkoministeriön esittäessä suunnitelmansa juutalaisalueitten alistamista YK:n säätiön hallintaan, kunnes löydettäisiin poliittinen ratkaisu ”juutalaisongelmaan”.
ISRAELIN VALTION synty oli hiuskarvan varassa juutalaisryhmien väitellessä kiivaasti ennen itsenäisyysjulistusta, olisiko jäätävä odottamaan, kuten Truman suositteli. USA:n pelkona oli, että Israelin valtiosta tulisi kommunistinen, koska suuri osa siirtolaisista tuli maahan entisen NL:n alueilta. Sitä odotti myös Stalinin Venäjä, joka juutalaisten hämmästykseksi tunnusti Israelin valtion 1948 ensimmäisten joukossa. Jälkeen päin on todettu, että päätös itsenäisyydestä tehtiin viimeisellä hetkellä. Myöhemmin se ei olisi onnistunut, sillä Venäjän itsevaltias Stalin käänsi suhtautumisensa Israeliin tajuttuaan, ettei siitä tullut sen vasallivaltio.
ISRAELIN silloisten johtomiesten suurimpana pelkona oli, ettei se pystyisi puolustamaan itsenäisyyttään, koska viisi arabimaata uhkasivat sitä avoimesti luvaten ennen näkemätöntä massamurhaa. Israelin väkiluku oli silloin 650 000, aseellisia joukkoja oli 13 000 ja lisäksi 15 000 kibbutseissa ja muissa maatalousyhteisöissä. Ongelmana oli kuitenkin aseitten ja ammusten puute, mutta ihmeeksi niitä saatiin Venäjän luvalla NL:n alaisista maista. USA oli asettanut Israelin aseitten vientikieltoon; Englanti ja Ranska aseistivat arabeja. Maassa asuvat palestiinalaiset hyökkäilivät kaiken aikaa juutalaisia vastaan, kuten edelleen tekevät.
IHMEET SEURASIVAT toistaan maan joutuessa toistuvasti puolustamaan itsenäisyyttään lukujen perusteella ylivoimaisia arabivaltioita vastaan. Israelin valtion kehitystä voidaan pitää hämmästyttävänä menestystarinana, mutta se ollut mahdollista raskain menetyksin.
Jopa maallisesti suuntutuneet juutalaisetkin ovat joutuneet toteamaan, ettei Israelin Jumala nuku eikä torku, kuten JP totesi pääartikkelissaan eilen. (Ps.121:3)
ISRAELIN VÄKILUKU on kasvanut tasaisesti itsenäisyytensä aikana. Suuria muutoksia aiheutti NL:n hajoaminen, mikä soi juutalaisille vapauden muuttaa joko länsivaltoihin tai Israeliin. Ensimmäisen 44 kuukauden aikana Israel sulautti väestöönsä 700 000 maahan muuttanutta, pääasiassa arabimaista karkotettuja ja kaikkensa menettäneitä pakolaisia. Seuraavan 30 vuoden aikana se sulautti väestöönsä miljoonan verran NL:n alueelta muuttaneita. Vaikka tämä rasitti kehittyvän valtion taloutta, se samalla toi uutta työvoimaa. Israel voi mielihyvällä esitellä maailmalle 8 yliopistoa, 1948 maassa oli kaksi yliopistoa.
Israel on kehittänyt suunnattomasti liikenneyhteyksiään, koululaitosta, terveydenhuoltoa, turismia ja teollisuutta, varsinkin haitek-teknologian alueilla.
SOTILAALLISESTI Israelia arvostetaan alueellisena suurvaltana. Se on eittämättä tilastojen mukaan alueen vahvin valtio, mutta kehitys myös ympäröivissä arabimaissa on ollut huimaava. Suhteettomasti nousseitten öljynvientihintojen ansiosta niillä on mahdollisuudet hankkia uusinta sotilaallista teknologiaa, mistä Iranin ydinasesuunnitelmat ovat äärimmäisenä esimerkkinä, ja mikä on saanut muut muslimimaat kuten Syyria seuraamaan esimerkkiä.
2. ISRAELIN TALOUS on kasvanut valtion perustamisesta lähtien tuhatkertaiseksi. 1948 vienti maasta oli 6 miljoonaa USD, tänä vuonna sen odotetaan nousevan 75 miljardiin USD. Tämä hämmästyttävä kehitys on ollut mahdollinen keskitetyn talouden kehittyessä vapaaksi taloudeksi, sekä suuresti laajentuneen viennin ja sijoitusten ansiosta. Nopein kehitys tapahtui 1980-luvulla, kun USA:n vienti alkoi ylittää Eurooppaan suuntautuneen viennin. Toinen tärkeä tekijä oli haitek-teknologian viennin kasvu, joka tänään muodostaa kolmanneksen maan kokonaisviennistä.
VUODESTA 1948 Israelin tehtaitten määrä kasvoi viisinkertaiseksi. Vuonna 1948 maassa oli 2 300 tehdasta, jotka työllistivät 65 000 työntekijää. Tänään Israelissa on 11 700 tehdasta, jotka työllistävät 170 000 työntekijää. Tämän lisäksi tulee timanttiteollisuuden vienti, jonka arvo on nykyisin 37 miljardia USD. Vuosien 2000 – 2007 välillä teollisuussektori on kasvanut tasaisesti vuosittaan 3.3 %, mikä on yksi suurimpia maailmassa.
3. ISRAELIN VÄKILUKU on tänään 7 282 000 asukasta, Tästä luvusta juutalaisiksi luokiteltavia on 75 5 % tilastollisen keskustoimiston keskiviikkona antamien lukujen mukaan. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 maassa on yli 10 miljoonaa asukasta. Maan asukkaista
5 499 000 on halachan mukaan juutalaisia, heistä 69 % maassa syntyneitä. Arabeja
1 461 000, loput 322 000 ovat syntyperältään ”muita”.
VUONNA 1948 maassa oli 43 asukasta neliökilometriä kohti; nykyisin luku on 310 henkilöä neliökilometriä kohti; Tel Avivissa 7000 ja maan eteläosassa 72 henkeä neliökilometrille. Maan keskiosassa ja Tel Avivin alueella asuu 53 % maan asukkaista, ja luku pienenee maan etelä- ja pohjoisosan suosion kasvaessa ja saadessa uusia asukkaita.
Maan 62 yliopistossa ja muissa korkean opetuksen instituutioissa opiskelee vuosittain 53 000 opiskelijaa; vuonna 1948 vain 208 opiskelijaa saavutti loppututkinnon. Maan perustamisesta lähtien maassa on vieraillut 57 miljoonaa turistia, vuonna 2000 heitä saapui 2.7 miljoonaa. Tänä vuonna odotetaan lähes huippuvuoden tulosta.
4. VAIKKA ISRAELIN kehitys on ulkonaisesti ”menestystarina”, sillä on edelleen
suunnattomia ongelmia ratkaistavanaan. Pienimpiä niistä ei ole ongelma, joka perustuu siihen, että tätä pientä maapalasta omii kaksi kansaa. Israel on siitä lähtien, kun juutalaisia alkoi suuressa määrin muuttaa maahan, pyrkinyt löytämään tasapuolista ratkaisua ja rauhaa naapuriensa kanssa. Koko ongelmaa ei olisi olemassakaan, jos englantilaiset olisivat noudattaneet alkuperäistä suunnitelmaansa, jonka mukaan Jordanjoen itäpuolinen alue, joka on yli 2.5 kertaa suurempi kuin läntinen, olisi kansainvälisesti tunnustettu arabeille ja sen läntinen puoli juutalaisille. Koska näin ei tapahtunut, Jordanjoen läntisen alueen arabiväestö on kasvanut samassa suhteessa kuin juutalaisten. Arabien määrää on tuntuvasti kasvattanut paitsi heidän suurempi syntyvyytensä myös runsas maahanmuutto. Lähi Idässä työttömyys on pahimpia ongelmia, ja se houkuttelee ihmisiä muuttamaan sinne, missä työtä on tarjolla. Israelin voimakkaasti kasvava talous on aina houkutellut siirtolaisia maahan, kuten tilanne Israelin ja Egyptin rajalla osoittaa.
ISRAELIN nykyinen hallitus on Annapolis-konferenssista lähtien viime vuoden marraskuussa neuvotellut PA:n kanssa rauhansopimuksesta ja Palestiinan valtion perustamisesta USA:n presidentti Bushin virkakauden aikana, eli kuluvan vuoden aikana. Neuvottelujen pahimpia ongelmia ovat palestiinalaispakolaiset sekä Jerusalemin asema rajojen ja vesikysymysten ohella. Olmertin hallitus on huhujen mukaan tarjonnut 89 % Juudeasta ja Samariasta Gazan lisäksi, jota pidetään jo luovutettuna, mutta PA haluaa 100 %, eli vuoden 1949 tulitaukolinjoille saakka. Tämä ei ratkaise mitenkään Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen ongelmaa, joissa asuu 275 000 ihmistä. Viimeiset uutiset puhuvat Olmertin tarjonneen 60 000 juutalaisen pakkosiirtoa, vaikka Gazan kaistalta karkotetun 8 500 juutalaisen asema on vielä hoitamatta.
5. ISRAELIN sisäpolitiikka on kuolleessa tilassa poliisin aloitettua pääministeri Ehud Olmertia koskevat rikostutkimukset; tämä on viides rikostutkimus häntä vastaan. Yleisesti huhutaan uusien vaalien mahdollisuudesta, jos – kuten näyttää – Olmert joutuu eroamaan. Tämä tulisi kaiken järjen mukaan keskeyttämään Israelin ja PA:n väliset ”rauhankeskustelut”, mutta Israelin sisäpolitiikka ei aina noudata järjellisiä latuja. Mitään suuria muutoksia ei voitane odottaa ennen itsenäisyysjuhlien loppumista. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on toistaiseksi pelkkien huhujen varassa. Oikeuskansleri vihjaa, että tutkimusten tulokset tulevat vapisuttamaan kansaa, mutta Olmert itse vakuuttaa syyttömyyttään. Mitä hän pystyy nostamaan taikurinhatustaan, selvinnee parin viikon sisällä.
KANADALAINEN lehti National Post kuvaa Israelia, että se on länsimaailman kanarialintutesti. Jos Israel tuhoutuu, länsivallat tuhoutuvat sen mukana. Alle osoite:
http://www.joelstrumpet.com/?p=1224#more-1224
KASTEL 08.05.08 Gavriel

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021