TORSTAI 17.04.08
1. IDF:N TAKTISESSA johtamisessa on jotain pahasti pielessä. Osoituksena tästä oli eilinen päätön sotilasjoukkueen lähettäminen ilman tiedustelua ja maastotutkimuksia ajamaan takaa kahta terroristia, jotka olivat lähestyneet Gazan kaistan turva-aitaa, ehkä aikeissa asentaa sinne tienvarsipommi. IDF:n sotilaat menivät aidan taakse ilmeisesti yhtenä joukkueena vain joutuakseen Hamasin pyssymiesten asettamaan väijytykseen, vaikka IDF:n vastuussa oleva upseeri kieltää sen. Hänen mukaansa Hamasin miehet suojasivat kahta aitaa lähestyvää, mutta tosiasiaksi jää se, että IDF:n operaatio oli raskas möhläys. Sotilaita kohti avattiin tuli ainakin kahdelta tai kolmelta taholta heidän ollessaan avoimella kentällä ilman suojaa. Kaksi sotilasta kuoli välittömästi kiivaassa tulituksessa, johon osallistui raskas konekivääri, kolmas kuoli sairaalassa. Lisäksi kaksi muuta sotilasta haavoittui.
OSOITTAAKSEEN ÄRTYMYSTÄÄN IAF teki useita ilmaiskuja Gazan alueelle surmaten lähes 20 palestiinalaista, suurin osa heistä IDF:n ilmoituksen mukaan aseistettuja, mutta joukossa oli ainakin kaksi nuorukaista. IAF:n isku el-Burej pakolaisleiriin surmasi 12 palestiinalaista, mukana Reutersin paikallinen kameramies ja kaksi sivullista. Aiemmin palestiinalaisten mukaan taisteluissa IDF:n kanssa kuoli 6 palestiinalaista.
NELJÄ palestiinalaista kuoli ja kolme haavoittui yhteenotoissa IDF:n sotilaitten kanssa Gazan kaistan keskiosassa. Islamic Jihadin pohjoisen lohkon komentaja kuoli IAF:n ohjusiskussa.
HAMASIN aseistettujen joukkojen Izzadin Kassam edustaja Abu Obaidah kertoi, että väijytykseen Givati prikaatin sotilaita vastaan osallistui kaksi Hamasin joukkoa yhteensä 8 miestä. Obaidah kertoi, että aitaa lähestyvä ryhmä toimi syöttinä, jonka tarkoituksena oli vetää IDF:n sotilaat ansaan. Hamas oli antanut operaatiolle nimen ”Kuoleman kenttä”. Obaidah lupasi, että samaa taktiikkaa tullaan toistamaan tulevaisuudessa.
HAMASIN TOINEN edustaja Sami Zuhri uhkasi Israelia, että se tulee maksamaan korkean hinnan ”rikoksistaan” hänen kansaansa kohtaan. Hän kehotti Hamasin aseellisia joukkoja kaikkialla iskemään israelilaisia vastaan. Hamasin virkailija Fawzi Barhoum syytti arabikansoja, että nämä antavat Gazan kaista saarron jatkua, ja ”PA:n virkailijoita, että ne rohkaisevat Israelia miehityksen jatkamiseen voidakseen surmata palestiinalaisia massoittain”. (JP)
2. ISRAELIN TURVALLISUUDESTA vastaavat virkailijat ovat alkaneet taas puhua suuren sotilasoperaation välttämättömyydestä Gazan kaistalle, koska nykyinen tilanne ei voi jatkua loputtomiin, he arvioivat. Muistaneeko enää kukaan, kuinka mones kerta tämä lienee, kun tätä uhataan ilman toimenpiteitä. Aina on jokin estävä tilanne, jonka johdosta aika ei ole sopiva. Nyt kerrotaan kansalle, että operaatio toteutetaan presidentti Bushin ja muiden maailman johtajien Israelin vierailun, eli Israelin 60-vuotissynttärien, jälkeen toukokuun loppupuolella. Operaation suunnittelijat myöntävät, että se tulisi olemaan vaikea ja vaatisi lukuisia uhreja molemmin puolen eikä siviiliuhreilta voida välttyä, koska tuhottavat kohteet sijaitsevat asutusten keskellä.
HAMASIN JA JIHADIN varustautuminen Gazan kaistalla on saanut jatkua lähes häiriöttä useiden vuosien ajan. Näiden vuosien aikana ne ovat hankkineet aseita salakuljettamalla niitä Syyriasta ja Iranista, usein Hizbullahin kautta, ja koonneet niitä nyrkkipajoissa; kouluttaneet ja lisänneet aseistettuja yksiköitään ja rakentaneet tukikohtia ja pesäkkeitä Hizbullahin Etelä Libanonissa toteutetun esimerkin mukaan. Hamasin joukot on muodostettu pysyvän armeijan tapaan prikaateiksi paikallisjohtajineen ja hajautettu eri osiin Gazan kaistaa.
IDF:N JA puolustusviranomaisten taholta vakuutetaan, ettei IDF halua miehittää Gazaa eikä jäädä sinne pysyvästi. IDF haluasi, että turvallisuusvastuun Gazasta ottaisi joko Egypti, joka on Israelin tapaan huolestunut kehityksestä siellä, tai kansainväliset joukot, Nato, EU tai YK. Nämä tuskin ovat kovin innokkaita lähettämään sotilaita alueelle, jossa voi toistua Irakin esimerkki. Israelin kannalta Egyptin vastuu Gazasta olisi ehkä luontevin, mistä puolustusministeriön diplomatian ja turvallisuusosaston johtaja Amos Gilad on neuvotellut Egyptin viranomaisten kanssa usean viikon ajan.
3. EGYPTILLE on kehittymässä toinen rintama, joka voi osoittautua paljon varallisemmaksi kuin Gaza tai jopa Israel, jota vastaan sen armeija harjoittelee jatkuvasti. Iran ja Sudan ovat solmineet puolustussopimuksen, jonka mukaan toinen maa tulee toisen avuksi kumman tahansa joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Iran tarjoaa aseita ja koulutusapua Sudanin armeijalle suurella alennuksella. Sudan rakensi suuren Merowen padon Niilin alkulähteille, ns. White Nile alueelle, ja sen yhteyteen 174 km pitkän patoaltaan. Egypti syyttää, että Sudan on kääntämässä Niilin alkulähteen vedet omiin tarkoituksiinsa, mikä voi vähentää Niilin vesimäärää ja lopettaa vuosittaiset tulvat, mihin Egyptin maatalous Niilin laaksossa suurelta osin perustuu. Sudan pelkää, että Egypti voi tuhota Merowen padon, mikä on jouduttanut Sudanin johdon halukkuutta hakea vahva tukijamaa Egyptin uhkaa vastaan. Tässä näyttää toteutuvan se, mistä Daniel puhuu kirjassaan nimellä Pohjan kuningas, jolla tarkoitettiin Persiaa. (Dan.11:40) Merowen pato sekä toinen alempana sijaitseva Kajbarin pato rakennettiin Kiinan ja arabimaitten rahoilla, rakentajina toimivat saksalaiset ja ranskalaiset yhtiöt muitten ohella. (lähde. www.debka.com)
4. ISRAEL ON MENETTÄNYT ehkäisyvoimansa (deterrence), jonka se tarkkailijoitten mukaan oli saavuttanut operaatio ”Kuuma talvi” kautta aikaisin viime kuussa, arvioi Yaakov Katz JP:n artikkelissaan. Tuo operaatio ulottui vain kuin raapaisuna Gazan kaistalle, mutta sen yhteydessä sai surmansa 120 palestiinalaista, mikä aiheutti suuria vastalauseotsikoita ja –lausuntoja maailmalla. Israelin sotilaat tuhosivat sen aikana useita Kassam-rakettien laukaisualustoja ja tukiasemia, ja sen johdosta tai muista syistä johtuen rakettituli loppui lähes kokonaan. Jos IDF toteuttaa suuroperaationsa Gazaan, uhriluvut ovat paljon suuremmat.
KATZ ARVIOI, ettei Hamas ole tullut toisiin ajatuksiin taistelussaan Israelia vastaan, vaan se on muuttanut taktiikkaansa havaittuaan rakettitulen tehottomuuden. Katz analysoi IDF:n eteläisen rintaman komentajan kenraali Moshe ”Chico” Tamirin arvioon, että ”Kuuma talvi” operaation tuoma pelotteluvoima on menettänyt merkityksensä, josta eilinen karvas menetys on kuvaavana esimerkkinä. Katz kertoo, että Hamasin aseelliset joukot toimivat nyt vakinaisen armeijan tavoin. Se on vahvistanut asemiaan lähellä Israelin ja Gazan välistä turva-aitaa. Se tekee ajoittaisia terrori-iskuja Israelin puolelle, mistä isku Nahal Oz terminaaliin on esimerkkinä. Se suoritettiin kranaattitulen suojassa, mikä vei huomion pois iskuryhmästä. Toinen esimerkki tyypillisestä sotilaallisesta taktiikasta oli eilinen ”Kuoleman kentän” tragedia, jossa myös käytettiin kranaattitulta ja väijytystä suojaamassa iskujoukkoa.
IDF:N OPERAATIOT Gazan kaistalla ovat olleet onnistuneita. Se on pystynyt eliminoimaan 30 terrorisolua. Mutta samaan aikaan vuoden alusta lähtien IDF on menettänyt 8 sotilasta kaatuneina ja useita haavoittuneina. Viime vuonna kaatui kolme sotilasta.
KATZ ARVIOI, että Hamasin lähelle turva-aitaa sijoitettujen tukikohtien tarkoituksena on pidättää IDF:n operaatiot lähellä aitaa korkeintaan 3 km:n päässä siitä. (JP)
5. GIORA EILAND arvioi Ynetin kolumnissaan, ettei ole mitään takeita, että Olmertin ja Livnin hartaasti ja salassa neuvottelema sopimus, jos se koskaan valmistuukaan allekirjoituskuntoon, pystytään toteuttamaan käytännössä. Sen sijaan hän kehottaa taas kerran palaamaan ns. Jordania-optioon, eli siihen, että Juudean ja Samarian alueet kytketään tavalla tai toisella Jordaniaan, vaikkei se julkisesti sitä haluakaan. Se olisi kuitenkin Jordanialle turvallisempi kuin se, että Jordanjoen länsipuolelle muodostetaan fundamentaalinen islamilainen tasavalta Iranin mallin mukaan. Näin Jordania pystyisi valvomaan, mitä siellä tapahtuu. Gazan kaistan kytkeminen rauhansuunnitelmaan ei onnistu, ellei Hamasin valtaa siellä kitketä pois viimeistä juurta myöten. Toisaalta Hamasin valta kasvaa myös Juudeassa ja Samariassa. (Ynet)
6. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayad syyttää Israelia sotarikoksista Gazan kaistalla. Hän julisti päivän kestävän suruajan IDF:n viimeisten toimien aikana Gazassa surmattujen muistoksi. IDF:n ilmoituksen mukaan valtaosa IAF:n kolmen ohjuksen iskuissa 18 kuolleesta oli ”Kansanarmeijan” aseellisia miehiä, lisäksi 17 ihmistä haavoittui. Yksi ohjusiskuista tapahtui lähellä moskeijaa, jossa palestiinalaislähteiden mukaan kuoli siviilejä. Myös PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsi IDF:n operaatiot Gazassa. Hän itse on vierailulla Moskovassa. RAKETTITULI Gazasta jatkui keskiviikkoillasta lähtien, jonka aikana ainakin 8 Kassam-rakettia ammuttiin Israelin puolelle Eshkolin ja Shar Hanegevin sekä Ashkelonin alueille. Yksi raketeista oli pitkänmatkan Grad-raketti, joka ammuttiin kohti Ashkelonia. Niiden aiheuttamista vahingoista ei ole raportoitu. Keskiviikon aikana terroristit ampuivat 20 rakettia. (Ynet)
7. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas aikoo ojentaa PA:n korkeimman kunniamerkin, ”Al-Quds Mark of Honour” kahdelle naisterroristille, jotka kärsivät tuomioitaan Israelin vankilassa. Toinen heistä, Ahlam Tamimi, Hamasiin läheisesti kuuluva, kärsii elinkautista toimiessaan kuljettajana itsemurhaterroristille, joka sytytti pomminsa Sbarro ravintolassa. Toinen heistä, Amra Muna vietteli israelilaisen nuorukaisen Ophir Rahumin Ramallahiin internetin kautta, jossa palestiinalaiset nuorukaiset murhasivat hänet. PA:n vankeinhoidon ministeri Ashraf al-Arjami kertoo antaneensa Abbasille listan henkilöistä, joille hän suosittelee kunniamerkin antamista. Mahmoud Abbas ratkaisee merkin saajat. Ministeri Arjami kieltäytyy vahvistamasta tietoja, ovatko nämä kaksi naisterroristia merkin saajien listassa ”säilyttääkseen yllätysmomentin”. Abbasin kanslia kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Israelin hallituksen edustajat pitävät tietoja merkin saajista hälyttävinä. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019