TIISTAI 08.04.08
1. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert myönsi pysyvän oleskeluluvan 10 000 laittomasti Juudeaan ja Samariaan tulleelle arabille. Heitä on siellä tiettävästi kaikkiaan 54 000 PA:n valvomilla alueilla. Israel on INN:n uutisen mukaan aiemmin myöntänyt pysyvän oleskeluluvan 12 000 arabille. Tämä oli pääministeri Ehud Olmertin ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin eilisen tapaamisen tärkein tiedonanto, jollei huomioida sitä, että osapuolet vakuuttavat jatkavansa keskusteluja kahden viikon välein huolimatta siitä, ettei mitään näkyviä tuloksia ole saatu aikaan. Työryhmien johtajat ulkoministeri Tzipi Livni ja PA:n pääneuvottelija Ahmed Qureia tapaavat säännöllisesti; tapasivat myös samaan aikaan kun terroristi iski tammikuussa Dimonan kauppakeskukseen.
Olmert ja Abbas keskustelivat ensin tunnin ajan kaksistaan ja sitten pari tuntia työryhmien kanssa. Abbas lentää Washingtoniin tapaamaan presidentti Bushia. Ensi viikolla odotetaan ulkoministeri Ricen ja USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Steve Hadleyn vierailua Israelissa valmistellen Bushin vierailua.
TARKKAILIJOIDEN MUKAAN molemmat osapuolet käyttivät ilmeisesti suurimman osan ajasta syytellen toisiaan, ettei vastapuoli ole tehnyt sitä, mitä siltä vaaditaan,
PA:n kokenut neuvottelija Saeb Erekat vuodatti journalisteille sydäntään todeten, että Israel ei ota keskusteluja tosissaan, vaan pitää niitä pelkkinä mediatilaisuuksina. Hän kertoi, että Abbas vaati setlementti-toiminnan lakkauttamista esitellen karttoja, joista hän pyrki näyttämään, miten ne vaan laajenevat entisestään. Tilastojen mukaan juutalaisyhteisöjen asukasmäärä kasvaa viitisen prosenttia vuodessa. Heitä on nyt Juudeassa ja Samariassa 283 000. (JP, INN)
2. TALOUSMINISTERI Roni Bar-On (Kadima) totesi eilen lausunnossaan, että Israelin turvallisuus on ensimmäisenä Israelin neuvottelijoilla keskusteltaessa kahdesta valtiosta, mutta että myös palestiinalaiset hyötyvät siitä. Olmert vaatii ”uusia myönnytyksiä ja helpotuksia Juudean ja Samarian alueilla palestiinalaisten elämän helpottamiseksi, jotta he näkisivät, miten rauha Israelin kanssa edistää myös heidän elämäänsä ja turvallisuuttaan”.
OLMERTIN HALLITUS on ominut alun perin vasemmiston ajaman ja toteuttaman vaarallisen periaatteen, että tekemällä tarpeeksi suuria myönnytyksiä ja luovuttamalla heille maata he omaksuvat rauhanomaisen yhteiselon israelilaisten kanssa. Tähän kuuluu myös se Shimon Peresin esittämä fatalistinen toive, että antamalla palestiinalaisille alueittensa turvallisuusvastuun he tulevat taistelemaan alueillaan toimivia terrorijärjestöjä vastaan. Hän perusteli ideaansa tähän tapaan: ”Antaa palestiinalaisten tappaa palestiinalaisia terroristeja, sillä heillä ei ole Peace Now ja muita painostusryhmiä niskassaan”. Jasser Arafat varmaan nauroi kaksiviikkoiseen parransänkeensä kuunnellessaan tällaista lapsellista toiveajattelua, että palestiinalaiset tulisivat vastaamaan Israelin turvallisuudesta. (JP)
AL-AKSAN Nablusin alueen johtaja, joka väittää luopuneensa terrorismista ja luovuttaneensa aseensa PA:n poliisille saadakseen Israelin armahduksen, kertoi äskettäin olevansa turhautunut jatkamaan terrorismiaan, koska nyt PA:n johdossa ei ole ketään, joka ohjaisi heitä. Hän muisteli kaihoten Arafatin aikaa, jolloin Arafat antoi vinkin, mitä kulloinkin piti tehdä, ketä vastaan hyökätä ja millaisia tuloksia hän odotti. Hän vielä lisäsi, ettei Arafat koskaan antanut kirjallisia käskyjä, vaan antoi vihjeen lähimmälle avustajalleen, joka välitti Arafatin toiveen eteenpäin.
ISRAELIN JOHTO on taas kerran antamassa maansa turvallisuusvastuun PA:lle, tällä kertaa ovat vuorossa USA:n nimittämän kenraali Daytonin kouluttamat ja aseistamat ”poliisijoukot”, josta on totuttu käyttämään nimitystä ”Daytonin armeija”. Israelin johdon myötävaikutuksella nämä joukot varustetaan nykyaikaisin asein, heillä on suojakiivit luoteja vastaan, kiikarikiväärit, yönäkö-varusteet ja heille annetaan sekä panssaroituja että panssaroimattomia miehistövaunuja (APC).
3. INFRASTRUKTUURIMINISTERI Binyamin Ben-Eliezerin uhkaus Irania vastaan sai puolustusministeri Ehud Barakin tyynnyttelemään, ettei tilanne nyt aivan niin akuutti ja vaarallinen ole. Ben-Eliezer totesi vieraillessaan meneillään olevan kriisiajan harjoituksen päämajassa, että jos Iran hyökkää Israel vastaan, Israel tulee tuhoamaan Iranin. Hän totesi edelleen, että Iran on varmaan tietoinen Israelin voimasta, mutta ”siitä huolimatta se nälvii meitä Syyrian ja Hizbullahin kautta ja toimittaa niille runsaasti aseita. Mutta meidän tulee hoitaa tämä”, hän lisäsi. Ben-Eliezer totesi, että tulevassa sodassa lähellä rajaa Nahariyassa ja Shlomissa asuvat ovat enemmän turvassa kuin Jerusalemissa ja Tel Avivissa asuvat, koska tulevassa sodassa koko maa tule olemaan ohjus- ja rakettisateen alaisena. ”Mikään osa maata ei ole Syyrian ja Hizbullahin rakettien ulottumattomissa.”
Ben-Eliezer puki sanoiksi julkisuudessa sen, minkä jokainen aikaansa seuraava tietää Israelissa. Barakin käskettyä IDF:n joukot pois Libanonin eteläosasta Hizbullah v. 2000 miehitti nämä alueet Litanijoen eteläpuolella ja rakensi sinne kymmenien kilometrien pituudelta maanalaisia tunneleita ja tukikohtia, jotka oli varustettu pitkäaikaista oleskelua varten. Se oli tuonut sinne runsaasti raketteja ja ohjuksia, jotka piilotettiin asuintalojen pohjakerroksiin tai puistoihin. Sen Syyriassa ja Iranissa tai palestiinalaisten leireillä Libanonissa koulutetut taistelijat asuivat kylissä, ja siirtyivät sieltä asemapaikkoihinsa mopoilla tai moottoripyörillä. Tämä kaikki tapahtui Israelin johdon tieten.
Libanonin kakkossodan jälkeen Hizbullahin raketti- ja ohjusvarastot ovat kaksi ja puolikertaiset verrattuna siihen, mitä sillä oli ennen Libanonin viimeistä sotaa.
Tämä sama toistuu nyt Gazan kaistalla. Siellä Hamas rakentaa Hizbullahin esimerkin mukaan omaa puolustusjärjestelmäänsä, maanalaisia tunneleita ja bunkkereita, sekä hankkii ja itsekin rakentaa uudenaikaista aseistusta. Sen miehiä koulutetaan Iranissa ja Syyriassa. Tämäkin tapahtuu Israelin johdon tieten, mutta sen johdolta puuttuu rohkeus ja päättäväisyys lopettaa tämä ilmeinen varustautuminen Israelin vastaiseen sotaan. (JP)
4. ISRAELISSA meneillään olevat kriisitilanteen harjoitukset lähtevät ajatuksesta, että maa joutuu kolmen rintaman sotaan: Pohjoisessa Syyria ja Hizbullah, etelässä Hamas ja muut terrorijärjestöt Gazan kaistalla. Tähän on lisättävä se kammottava mahdollisuus, että Iran osallistuu sotaan omine ohjuksineen ja mahdollisine ydinaseineen. Syyrialla tiedetään olevan runsaasti bio-kemiallisia aseita, ja tiedetään, että se on toimittanut näillä varustettuja kärkiä Hizbullahille aiemmin toimittamiinsa raketteihin. Israelin johto on melkoisen varma, etteivät arabimaat puutu tilanteeseen, lähinnä koskien Egyptiä ja Jordaniaa, joitten kanssa Israelilla on rauhansopimukset. Kumpikaan maa, Egypti ja Jordania, ei todellakaan ole osoittanut, että kysymyksessä olisi rakkaussuhde, sen taustalla ovat kylmät tosiasiat ja taloudelliset laskelmat. KUMPIKIN MAA on saanut nauttia miljardien US-dollarien tukiaisia vuodesta toiseen. Israelin ja Egyptin välit ovat olleet ongelmalliset. Egyptin ”faraolla” Hosni Mubarakilla on voimakas fundamentalistinen oppositio, Muslim Brotherhood, jonka jäseniä Mubarak pidättää kymmenittäin ellei sadoittain erikoisesti ennen vaaleja, kuten juuri nyt tapahtuu. Egypti aseistautuu huippu-nykyaikaisilla aseilla, joita USA sille myy. Egyptin armeija harjoittelee jatkuvasti, ja sen kuviteltu vastustaja on aina Israel. Yleinen mielipide sekä Jordaniassa että Egyptissä on Israelin vastainen, mutta johtajien voimakkaat otteet ovat pitäneet Israelin vastaiset mellakat aisoissa.
5. PAINOSTUSRYHMÄ Peace Now täyttää vuosia. Se perustettiin 30 vuotta sitten painostamaan kahden valtion periaatetta ja setlementtitoiminnan lopettamista Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaistalla. Järjestöä pidetään äärivasemmistolaisena, ja se on kummasti saanut palstatilaa ajamilleen ideoille. Monet Jpostin toimittajat viittaavat artikkeleissaan Peace Now järjestön pääsihteerin Yariv Oppenheimerin lausuntoihin. Peace Now pääsi tiistain Jpostin numerossa etusivulle siksi, että Israelin vankilassa viittä elinkautista ja lisävuosia kärsivä Fatah Tanzimin Länsirannan johtaja Marwan Barghouti lähetti onnittelu- ja kiitoskirjeen järjestön johdolle. Barghouti kirjoitti näin: ”Olen valmis, kuten on valtaosa Palestiinan kansasta, kansainvälisiin päätöksiin perustuvaan historialliseen sovintoon, joka varmistaa, että nämä kaksi kansaa, palestiinalaiset ja israelilaiset, elävät rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa.” Hän totesi lisäksi, että Hamasin ja Islamic Jihadin vankeuteen tuomittujen johtajien joukossa hän oli yksi ns. Vankien dokumentin allekirjoittajista, joka tukee neuvotteluja Israelin kanssa lopullisen ratkaisun löytämiseksi. Barghouti kertoo, että Praece Now on antanut toivoa palestiinalaisille, että israelilaisten joukossa on niitä, jotka vastustavat juutalaisia asutuksia Juudeassa ja Samariassa.
Peace Now järjestön vahvimpia tukijoita on opetusministeri Yuli Tamir, joka aikoinaan osallistui järjestön perustamiseen. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Terroristit ampuivat raketin Shar Hanegevin alueelle Gazasta, se ei aiheuttanut vahinkoa.
- Palestiinalaiset heittivät teräspaalun israelilaista autoilijaa kohti Ramallahista koilliseen. Auto vahingoittui, ajaja pääsi vammoitta.
- Iran asentaa 6000 uutta sentrifugia Natanzin ydinlaitokseensa.
- Aiempi presidentti Moshe Katsav oli tänään oikeudessa. Hän peruutti aiemmin sovitun sopimusratkaisun ja sanoi taistelevansa osoittaakseen viattomuutensa. Hän kertoi oikeudelle olevansa syytön esitettyihin syytöksiin.
- Terroristit kivittivät israelilaisia autoja Jerusalemin ja Hebronin välisellä valtatiellä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta autot kärsivät vaurioita.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019