MAANANTAI 14.04.08
1. ENSIN OTAMME Jerusalemin ja sen jälkeen, kun juutalaisten ideologia on romahtanut (sen seurauksena), alamme edetä oman ideologiamme kanssa, jos Allah niin tahtoo, ja ajamme heidät pois koko Palestiinasta”, kertoi PLO:n Libanonin ulkoministeri Abbas Zaki Libanonin NBN TV-yhtiön haastattelussa maanantaina. Haastattelun käänsi Memri (Middle East Media Research Institute). Hän lisäsi: ”Arabikansan heikkouden ja arvojen puutteen vuoksi sekä Amerikan valvoessa kaikkea maailmassa, PLO etenee asteittain millään tavoin muuttamatta strategiaamme.” Siksi, hän kertoi, palestiinalaiset ottavat omakseen ensin Jerusalemin. Haastattelu on nähtävissä http://www.memritv.org/clip/en/1738.htm. (JP)
2. HAMASIN kansanedustaja ja hengellinen auktoriteetti Yunis al-Astal ennusti perjantaina televisioidussa saarnassa, että ”islam tulee lähitulevaisuudessa valtaamaan Rooman, katolisten pääkaupungin, joka on aloittanut vihollisuudet islamia vastaan, ja joka on asettanut apinoitten ja sikojen (juutalaisten) veljiä (tarkoittanee kristittyjä) Palestiinaan estääkseen islamin uuden nousun, aivan kuten Konstantinopoli oli. Rooma tulee olemaan etuvartioasema islamin valloituksille, joka tulee leviämään koko Euroopan halki, ja kääntyy sitten kahteen Amerikkaan ja jopa Itä Eurooppaan.” Al-Astal esitti ennustuksensa al-Aksan TV:ssä, sen käänsi arabiasta MEMRI, ja jatkoi ennustustaan: ”Allah on valinnut teidät itselleen ja uskonnolleen, että te toimisitte moottorina vetäen tämän kansan onnistumisen, turvallisuuden ja voiman vahvistamiseen ja jopa valloituksiin saarnan (dawa) ja sotilaallisten voittojen kautta koko maailman pääkaupunkeihin.”
Al-Astal selitti uskovansa, että heidän lapsensa tai lapsenlapsensa tulevat perimään heidän jihadinsa (pyhän sodan) ja uhrauksensa, ja Allahin tahdosta, voiton komentajat tulevat heidän riveistään. ”Tänään me kylvämme hyviä uutisia heidän sieluunsa, ja moskeijoiden, Koraanin kirjojen ja profeettamme historian ja suurten johtajien avulla me valmistamme heitä pelastamaan ihmiskunnan helvetintulesta, jonka äärellä he seisovat.”
Tämä voidaan nähdä osoitteesta: http://memritv.org/clip/en/1739.htm. (JP)
3. OLMERTIN JA ABBASIN tapaaminen ennen Abbasin Washingtonin matkaa sekä ulkoministeri Tzipi Livnin matka Qatariin kutsuttuna puhujana Dohan konferenssissa Qatarissa ovat Israelin ulkoministeriön mukaan osoituksina siitä, mitä USA:n aloittama diplomaattinen rauhanprosessi on saanut aikaan. Olmert ja Abbas keskustelivat sunnuntaina kahden kesken puolentoista tunnin ajan. Tämä oli toinen ennalta ilmoittamaton tapaaminen heidän välillään. Tarkkailijat uskovat, että sekä Olmert että Abbas haluavat saada runnottua jonkinlaisen dokumentin ennen Bushin toukokuun puolivälin matkaa Israeliin ja mahdollisesti muihinkin Lähi Idän maihin. Poliittiset tarkkailijat katsovat, että Bush sai sentään jonkinasteisen arabien tunnustuksen runnomalleen Israelin ja palestiinalaisten välisille rauhankeskusteluille siitä, että Livni kutsuttiin esittämään keskeinen puheenvuoro Dohaan Demokratian, Kehityksen ja Vapaan kaupan foorumiin. Foorumiin osallistuu yli sata arabivaltojen hallitusten virkailijoita, joskin vallassa olevia arabijohtajia on vähän, entisiä johtajatason osanottajia useampia.
QATARIN KUTSU Livnille, joka johtaa ”rauhankeskusteluissa” Israelin keskustelutiimiä palestiinalaisten kanssa, merkitsee tarkkailijoitten mukaan sitä, että Qatar tukee Israelin ja PA:n välisiä ”rauhankeskusteluja”. Livni tavannee Qatarin johtajistoa, sekä järjestänee kahdenkeskisiä tapaamisia paikalle saapuneitten arabimaitten edustajien kanssa.
LIVNI KERTOI Al-Watanin haastattelijalle, että Iranin ydinasekysymys koskee Israelin ohella kaikkia arabimaita. Toisessa yhteydessä hän kertoi Qatari Tribunen haastattelijalle, että keskusteluissa Syyrian kanssa kysymys maasta tulee olemaan oleellinen osa niitä.
LIVNI ei ottane esille IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamista Hamasin vankeudesta Qatarin matkansa aikana, koska sitä hoitaa pääministerin toimisto. (JP)
4. USA:N ENTINEN presidentti Jimmy Carter saapui Israeliin sunnuntaina. Hänen ensimmäinen tapaamisensa oli Israelin presidentti Shimon Peresin kanssa, joka kritisoi ankarasti Carterin suunnitelmia tavata Hamasin ulkoasioitten johtaja Khaled Mashaal Damaskoksessa Syyrian vierailunsa aikana, sanoen sen olevan ”vakavan virheen”. Carter tapasi myös Hamasin kaappaaman IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vanhemmat yksityisillä teekutsuilla King David hotellissa, jossa hän asuu. Giladin isä Noam pyysi, että presidentti Carter auttaisi hänen poikansa vapauttamiseksi Hamasin panttivankeudesta, jossa häntä on pidetty 33 kuukautta.
MAANANTAINA Carter vieraili rakettien runnomassa Sderotin kaupungissa. Carter on otettu kylmästi vastaan Israelin kansan taholta hänen 2006 julkaisemansa kirjansa ”Palestine:Peace not Apartheid” johdosta, jossa hän vertaa Israelin armeijan toimia Juudeassa ja Samariassa Etelä Afrikan hallituksen rasistisiin toimiin, jotka silloin olivat vallalla.
PRESIDENTTI CARTER tapasi ennen Sderotin matkaansa Meretzin johtajan Jossi Beilinin, jolle hän antoi lupauksen yrittää saada vapautettua Gilad Shalitin.
Sderotissa Carter keskusteli kaupunginjohtajan Eli Moyan kanssa, joka vei hänen tarkkailuasemaan, josta on mahdollisuus nähdä sekä Beit Hanoun, josta raketteja ammutaan, että Ashkelon, jota myös tulitetaan raketein. Carterille näytettiin satoja raketin jäänteitä sekä kerrottiin ne muutamat sekunnit, joita asukkailla on hakea suojaa raketin lähestymisestä ilmoittavan hälytysäänen alkaessa soida. Carter totesi, että rakettien ampuminen siviilikohteisiin on rikos, ja lupasi toimia pysyvän tulitauon aikaan saamiseksi. (JP)
5. LIKUDIN PUHEENJOHTAJA Binyamin Netanyahu kritisoi ankarasti Olmertin suunnitelmia solmia PA:n kanssa rauhansopimus, joka olisi voimassa viitisen vuotta, mutta jota voitaisiin toteuttaa vasta sitten, kun tilanne PA:n sisällä on sille otollinen. Puhuessaan pääsiäisen maljannostotilaisuudessa Tel Avivin juhlakentällä Netanyahu syytti sekä Olmertia että Barakia, että nämä pyrkivät muotoilemaan palestiinalaisista rauhankumppania, jota ei ole olemassa. ”Haluan kysyä Olmertilta ja Barakilta, kenelle te olette antamassa kotimaatamme, josta te olette niin innokkaat pääsemään? Olen kuullut huhuja, että Olmert ja Abbas ovat muotoilemassa kassakaappisopimusta – ikään kuin olisi mahdollista ostaa rauha Abu Mazenin (Abbasin) supermarketista. Tämän suunnitelman mukaan Israelin maksaa etukäteen samatta mitään käteensä.” Netanyahu selitti, että taloudellinen edistys Juudeassa ja Samariassa saisi enemmän aikaan rauhantavoitteissa kuin tuhat kassakaappisopimusta.
NETANYAHU selitti kansalle, että Olmert ja Barak ovat jo tehneet virheittensä johdosta suurta vahinkoa Israelille ja jatkavat sitä, ellei heitä saada nopeasti syrjäytettyä. ”Tuhat hyvää kenraalia eivät pysty korjaamaan yhden huonon johtajan virheitä”, hän analysoi. ”Barak teki virheen vetämällä IDF:n sotilaat Libanonin eteläosasta 2000, mikä toi sinne Hizbullahin ja aiheutti Libanonin kakkossodan. Olmert veti juutalaisasukkaat ja IDF:n sotilaat Gazasta 2005, mikä vahvisti Hamasia.” Hän myös kyseli retorisesti, mihin sakka Shas-puolue roikkuu Olmertin hallituksessa, aivanko ennen 1967 sotaa edeltäneille aselepolinjoille saakka? (JP)
6. LABOUR JA KADIMA PUOLUEET tutkivat mahdollisuuksia puolueitten yhdentymisestä tai ainakin läheisestä yhteistyöstä seuraavissa vaaleissa.
Jpostin toimittajat G Hoffman ja R B Stoil kertovat artikkelissaan, että Likud ja Israel Beiteinu ovat samoilla asioilla, eli puolueitten yhdistymisestä. Sekä Likudin että Israel Beiteinu-puolueen johdon taholta kielletään, että vaikka yhdistymishuhuja ja suunnitelmia on ollut aiemmin vuosien aikana, niistä ei ole keskusteltu viime aikoina. Nämä huhut kuitenkin ovat enteinä siitä, että uudet parlamenttivaalit voivat olla lähempänä kuin luullaankaan. Ajankohta vain ei ole suotuisa enempää Kadiman kuin Labour-puolueenkaan kohdalla, sillä molempien suosio on alhaalla ja pysytellyt siellä pitemmän aikaa.
HALLITUS ei Shasin painostuksesta huioimatta ottanut pöydälle kysymystä happamen myynnistä pääsiäisen aikana, mikä on ortodoksipuolue Shasille vaikea asia. Shas yrittää saada asian esille Knessetissä ennen pääsiäistä, mutta sen vaikutus voi tulla liian myöhään. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Kolme kranaattia ammuttiin tänään Gazasta Eretzin terminaalin lähelle.
- USA ja Iran ovat käyneet salaisia neuvotteluja viiden vuoden ajan. Englantilainen lehti Independant kertoo, että keskusteluja ovat käyneet sekä entiset diplomaatit että eri alojen asiantuntijat, USA:n hallituksen tieten. (Ynet)
- Israelin puolustusviranomaiset ovat kauhistelleet, miten Facebook websivuilla esiintyy salaisina pidettäviä valokuvia armeija tukikohdista, aseista, panssareista, sukellusveneistä sekä henkilökunnasta valokuvien ja henkilökuvausten kanssa. Niitä ovat sinne lähettäneet entiset upseerit ja asepalveluksensa suorittaneet asevelvolliset. Puolustusviranomaiset ihmettelevät, mitä vahinkoa tämä on voinut aiheuttaa maan turvallisuudelle ja miten vauriot voidaan korjata. (JP)
- Hamasin taholta kerrotaan, että Israel tarjoaa sille kuuden kuukauden aselepoa Gazan kaistalla.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019