KESKIVIIKKO 30.04.08
1. ”ISRAEL JA SEN HALLITUS OVAT syvästi pahoillaan jokaisesta viattomasta siviilistä, jota haavoitetaan ja varsinkin äidistä ja hänen neljästä lapsestaan, jotka saivat surmansa”, sanoi pääministeri Ehud Olmert hallituksen istunnon alussa ja jatkoi: ”Olemme pahoillamme siitä. Olemme pahoillamme, että israelilaisia lapsia on haavoittunut vuosien aikana. Olemme pahoillamme pojasta (8-vuoden ikäisestä Osher Twitosta Sderotista), joka menetti äskettäin jalkansa Kassam-raketin iskussa. Olemme pahoillamme, että Hamas operoi siviiliasutuksen keskuksista pakottaen heidät osallistumaan sodankäyntiin.”
OLMERTIN TARKOITUKSENA lienee ollut tasoittaa edellisen päivän tiedostusvahinkoa, joka pääsi syntymään sillä, että Israelin selitys Beit Hanoun murhenäytelmään, jossa äiti neljän lapsensa kanssa menehtyi räjähdyksessä epäselvissä olosuhteissa, oli pahasti myöhässä. Uutinen IDF:n panssarin tykinammuksen aiheuttamista siviiliuhreista oli levinnyt pitkin maailmaa, joskin pari uutistoimistoa kutsui tapausta vielä kiistanalaiseksi. Yleisenä huomiona havaittiin kuitenkin, että Olmertin surunvalittelu vain vahvisti Israelin tuntemaa syyllisyyttä.
ULKOMINISTERI Tzipi Livni puolestaan kertoi medialle, ettei vielä ole aika esittää valitteluja.
Olmert kertoi myös tiistain hallituksen istunnossa, että IDF:n eversti tutkii tapausta. Hän kertoi myös, että aamupäivän aikana Gazan terroristit ampuivat useita Kassam-rakettia Israeliin, maanantain aikana 18 rakettia, joista yksi tuhosi asuintalon. (JP)
2. ”ISRAELILLA VOI OLLA 200 ydinpommia, mutta meillä on 200 000 itsemurha-pommittajaa”, kertoi Hamas-johtaja Mahmoud Al-Zahar Gazassa eilen. ”Nämä itsemurha-pommittajat ovat valmiina räjäyttämään itsensä sionistien lähellä ansaitakseen marttyyri-kuoleman”, hän lisäsi. Al-Zahar puhui konferenssissa Gazassa. Hän ennakoi, että Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleiman julistaa tulitauon Israelin kanssa alkaneeksi ensi viikolla, jos ”sionistinen vihollinen hyväksyy sen”. Zahar esitti uhkauksia, että jos Israel ei hyväksy tulitaukoesitystä, se tulee maksamaan siitä kovan hinnan. Hän vetosi siihen, että he ovat saarroksissa oleva kansa, jolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin käyttää kaikkia keinojaan suojellakseen itseään ”miehitykseltä” ja esitti epäilyn, että Israel voi yrittää kieroilla tulitauon aikana. Hän myös tunnusti, että aiempien tulitaukosopimusten aikana 2003 ja 2005 Hamas pystyi vahvistamaan asemiaan ja lisäämään aseistustaan, mikä lienee yksi vahvimmista Hamasin päämääristä tulitaukoon suostumisessa. (Ynet)
3. IDF:N SOTILASTIEDUSTELUN johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin kertoi tiedustelutietoihin perustuen, että Hamas suunnittelee massiivista loma-ajan hyökkäystä Israeliin. Hän kertoi, että Hamasin tarkoituksena on pyrkiä häiritsemään Israelin 60-vuotisjuhlia järjestämällä näyttävän terrori-iskun ensi viikolla. Hän viittasi Hamasin kommandoiskuun pari viikkoa sitten Kerem Shalomin terminaalia vastaan, jossa käytettiin USA:n lahjoittamia panssaroituja autoja, kiivasta kivääritulitusta sekä kranaatti-iskuja. Tässä hyökkäyksessä haavoittui 13 IDF:n sotilasta ja neljä hyökkääjää sai surmansa.
YADLIN KUVAILI, että Hamasin suunniteltu hyökkäys voi koostua useista osista. Siihen voi kuulua sala-ampujia sekä yritykset kidnapata IDF:n sotilaita. Toisena mahdollisuutena Yadlin näkee Hamasin yllyttävän ihmismassoja murtautumaan Israelin vastaisen turva-aidan läpi samaan tapaan kuin ne murtautuivat Egyptin puolelle 23. tammikuuta. Hän katsoo, että Egyptin päättäväisyys estää murtautumisen uusiminen ovat kääntäneet Hamasin huomion Israelin suuntaan, mikä samalla antaisi kaksinkertaisen hyödyn: sellaiset massaliikkeet kohdistuisivat sekä sotilaisiin että siviileihin ja toisaalta häiritsevät tai estävät avustuskuljetuksia Israelista Gazaan, mistä voidaan syyttää Israelia.
YADLIN TÄHDENSI, että kysymyksessä ei ole rauhansopimus, vaan tilapäinen tulitauko, joka kestää aluksi kuusi kuukautta ja jatkunee muutaman vuoden. Hamasin Damaskoksessa asuva ja toimiva johtaja Khaled Mashaal tunnustaa avoimesti, että Hamas tarvitsee sitä ryhmittyäkseen uudelleen, että se on vain taktinen ele järjestön strategiassa. (Ynet, JP)
4. KVARTETIN EDUSTAJAT, USA, YK, EU ja Venäjä, tapaavat toisensa kokouksessaan ensi perjantaina Lontoossa. Tilaisuudessa yhtenä tärkeimmistä aiheista on päättää suhtautumisesta Venäjän suunnitelmaan Lähi Idän rauhankokouksen järjestämisestä Moskovassa kesäkuussa, jonka tarkempi päivämäärä on vielä auki. Tilaisuuteen Lontoossa osallistuvat Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin lisäksi USA:n ulkoministeri Gondoleezza Rice, sekä muita johtavia virkailijoita ryhmän jäsenistä, YK:sta ja EU:sta.
ISRAEL ON tehnyt selväksi, ettei se ole innostunut Moskovan rauhankokoukseen osallistumisesta, mutta ei voine jäädä poiskaan, jos se toteutuu. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas puolestaan on ilmaissut suuren kiinnostuksensa siihen, koska hän elättelee toiveita, että se pystyisi lisäämään painostusta Israelille. Myöskään USA ei ole kovin innostunut asiasta, ja EU:n kanta on odotteleva. Moskovassa katsotaan, että sen järjestämä konferenssi tulisi olemaan jatkoa Annapolis-konferenssille, ei sen kilpailija. Mutta tarkkailijoille lienee selvää, että kysymyksessä on myös Moskovan pyrkimys lisätä vaikutusvaltaansa Lähi Idässä ja saada äänensä kuuluville sen asioita ratkaistessa. Moskovan konferenssissa kosketellaan myös Syyrian ja Israelin rauhankeskustelujen mahdollisuuksia.
ULKOMINISTERI Tzipi Livni tavannee Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheitin Lontoossa PA:n tukijamaiden kokouksen yhteydessä. Livni arvosteli Egyptin tapaa valvoa Gazan vastaista rajaansa, mikä viilensi Livnin ja Gheitin välejä. (JP)
5. USA:N PRESIDENTTI George W Bush kertoi eilen, että USA rikkoi hiljaisuutensa Syyrian rakenteilla olevasta ydinlaitoksesta, jonka Israelin koneet tiettävästi tuhosivat 6. syyskuuta 2007, lisätäkseen painostusta Syyriaa, Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan. Hän kertoi, että USA pidättäytyi julkistamasta tietojaan aiemmin peläten sen voivan aiheuttaa Syyrian vastatoimet. Bush puhui median edustajille Valkoisen talon ruusutarhassa lisäten, että Syyrian kostotoimien pelko on jo hälventynyt. Syyrian ydinlaitoksesta kerrottiin vain 22:lle kongressin jäsenelle heti IAF:n hyökkäyksen jälkeen, mutta kongressin painostuksen noustessa Bush katsoi parhaaksi esittää kongressille, mitä hallitus tietää asiasta. Bush osoitti sanansa sekä Iranille että Pohjois-Korealle vihjaillen, että ”USA tietää enemmän niiden ydinteollisuudesta, plutoniumhankkeista ja ydintietoisuuden levittämisestä enemmän kuin ne osaavat kuvitella”. Tällä hän haluaa painostaa näitä maata.
DEBKAFILE kiinnitti huomionsa Bushin käyttämään sanavalintaan. Hän ei puhunut ydinpommista vaan –aseesta, minkä Debkafile katsoo tarkoittavan sitä, että Syyrian ydinlaitoksessa olisi valmistettu vuodessa 1-2 ”likaista” ydinkärkeä. (JP)
6. PA:N PÄÄNEUVOTTELIJA ”rauhankeskusteluissa” Israelin kanssa Ahmed Qureia työnsi Israelin pääneuvottelijan Tzipi Livnin esittämän karttapiirroksen vihaisena molemmin käsin pois pöydältä, jolle Livni oli sen levittänyt. Karttapiirroksessa esitettiin Livnin näkemys alueista, jotka Israel haluaa säilyttää itsellään: Suuret asuntokeskittymät, Jordanjoenlaakso ja Itä Jerusalem. Näin kertoo Ynet web-sivullaan. Neuvottelijat ovat sopineet täydellisestä uutissulusta neuvottelujen aikana vuotojen estämiseksi, mitkä voisivat vaikeuttaa keskusteluja. Vuotoja sieltä näyttää kuitenkin tapahtuvan tyypilliseen Lähi Idän tapaan. Tarkkailijat ovat ehättäneet ennakoimaan, että jos mielipide-erot ovat tuota luokkaa, USA:n johtajien on syytä pienentää odotuksiaan nopeasta läpimurrosta ”rauhankeskusteluissa”. Olmert vakuutti jokin aika sitten, että ”kysymys rajoista on yksinkertaisin, ja että niistä voidaan päättää hyvinkin nopealla aikataululla”. Keskusteluja seuraavat virkailijat kuitenkin varoittavat, että vaikeista asioista ei rajojen ohella liene edes kunnolla keskusteltu, ja ne koskevat Jerusalemin asemaa, pakolaisia, vesivaroja ja ennen kaikkea Temppelivuoren kysymystä.
PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak kosketteli myös rajoja äskettäin eräässä lausunnossaan, jossa hän vaati erikoisjärjestelyjä Ben Gurionin lentokentän läheisyydessä. Tämä lentokenttähän on vain muutaman kilometrin päässä 1949 tulitaukolinjasta, jota PA pitää Israelin ja PA:n välisenä rajana ja josta se haluaa pitää kiinni. Jos suunnitellun Palestiinan valtion raja noudattelee tätä linjaa, Ben Gurionin lentokenttä olisi olalta laukaistavien it-ohjusten kantomatkan sisällä. Jo pelkkä uhkaus iskeä ohjuksin matkustajakoneeseen lopettaisi kansainvälisen lentoliikenteen sen kautta. Qureian kerrotaan vihaisena vastanneen Barakin lausuntoon, että Barak voi tietenkin puhua mitä haluaa, mutta rajoista keskustellaan ja niistä päätetään ”rauhankeskusteluissa”. ”Me tunnemme oikeutemme ja taistelemme niistä keinoilla, joita meillä on. Me hylkäämme minkä tahansa Israelin esittämän vaatimuksen tai asenteen koskien 1967 rajojen ulkopuolella olevia alueita,” on Qureian asenne. (Ynet)
7. UUTISOTSIKOITA
- KULJETUSMINISTERIÖ asettaa komitean tutkimaan esitystä, että autoliikenne kiellettäisiin kokonaan Jerusalemin vanhassa kaupunginosassa. Komiteassa on edustajia turismi- ja talousministeriöistä. Esityksessä tutkitaan useita vaihtoehtoja jalankulku- ja autoliikenteen erottamiseksi toisistaan tai autoliikenteen kieltämiseksi kokonaan. Tämä edellyttäisi paikoituksen lisäämistä ja -maksujen alentamista sydänalueen ulkopuolella. (Ynet)
- GAZAN TERRORISTIT ovat jatkaneet Kassam-rakettien ampumista Israelin puolelle. Eilen niitä ammuttiin lähes 20, tänä aamuna jo 8 Sderotiin ja Shaar Hanegevin aluekeskuksen alueille. Yksi raketti osui eilen lähelle herkkää laitosta Ashkelonissa. Sderotin pormestari Eli Moyal valittaa, että hallitus on hylännyt kaupungin oman onnensa nojaan, eikä näytä olevan kiinnostunut, mitä sille tapahtuu. Jotkut uutistoimistot ovat siirtäneet toimistojaan Sderotiin pystyäkseen paremmin seuraamaan tapahtumia siellä. (Ynet)
- Palestiinalaiset kivittivät israelilaista autoa Kalkiliyan lähellä, ei ihmisvahinkoja.
- ISRAELIN vasemmistolaiset aikovat ottaa osaa palestiinalaisten kanssa ”rauhanomaiseen intifadaan”. He osallistuvat toistuvasti palestiinalaisten kanssa sotilaiden ja juutalaisasukkaitten vastaisiin kahinoihin turva-aidan rakennustyömaalla Biliin lähellä ja varsinkin Hebronissa. (INN)
- 15 Kadima-kansanedustajaa vastustaa Olmertin Golanin luovutussuunnitelmia.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019