TORSTAI 27.03.08
1. OLMERT vihjailee, että hänellä on salainen kanava Syyrian kanssa. ”Olen todellakin
valmis solmimaan rauhan Syyrian kanssa”, hän kertoi lehdistötilaisuudessa ulkomaisille lehtimiehille Jerusalemissa keskiviikkona. ”Toivon syyrialaisten olevan valmiit tekemään rauhan Israelin kanssa ja toivon, että olosuhteet sallivat meidän istua yhteisen pöydän ääreen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekisimme sen julkisesti silmienne edessä”, selvittämättä tarkemmin, mitä hän tarkoitti. Ilmeisesti hän suunnittelee tapaamista kolmannessa maassa, esim. Turkissa, joka - sikäli kuin tiedetään - , on toiminut viestinviejänä Olmertin ja Assadin välillä.
VÄLITTÄJÄNÄ on ulkoministeriön entisen pääjohtajan Alon Lielin mukaan Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin johtava ulkomaanasioitten neuvonantaja Ahmed Davutoglu. Liel arvelee, että Olmertin kiinnostuksen kohteen siirtyminen pois palestiinalaiskysymyksestä Syyriaan aiheutti toteamus, etteivät ”rauhankeskustelut” PA:n kanssa johda mihinkään.
OLMERT USKOO, että kytkemällä Syyria aktiivisesti rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa se voidaan samalla juurruttaa pois Iranin vaikutusvallasta. Tämän olettamuksen riimitteli kabinetin äskeisessä istunnossa sotilastiedustelun johtaja Amos Yadlin. Mossadin johto epäilee tätä ja varoittaa, ettei Syyriaa saa noin vain irrotettua Iranin talutushihnasta.
OLMERTIN pyrkimykseen saada jotain todella raflaavaa aikaan vaikuttanee eniten hänen hiipuva kansansuosionsa, jota hän pyrkii kaikin tavoin nostamaan, vaikka sitten Israelin turvallisuuden kustannuksella, mitä Golanin kukkuloista luopuminen tässä tilanteessa merkitsee. (JP)
2. ALON LIEL kertoo lisäksi omana arvionaan, että Olmertin vihjaukset sopivasta ilmapiiristä keskusteluille Syyrian kanssa voivat tarkoittaa sitä, että hän ei usko keskustelujen onnistuvan Syyrian kanssa Bushin hallituksen aikana, joka on vetänyt etäisyyttä Assadin hallitukseen, mutta että olosuhteet voivat muuttua uuden hallituksen ottaessa ohjat USA:ssa ensi vuoden alussa.
OLMERT EI JULKISESTI ainakaan ollut innostunut Venäjän ulkoministeri Lavrovin esityksestä kansainvälisen rauhankonferenssin järjestämiseksi Moskovassa kesällä, päinvastoin hän selitti, ettei hän usko toistuviin konferensseihin vaan siihen, että istutaan saman pöydän ääreen ja keskustellaan asiat selviksi. Olmertin asenne voi muuttua, jos olosuhteet muuttuvat.
EU:N ISRAELIN lähettiläs Ramiro Cibrian-Uzal kertoi lehtimiehille keskiviikkona, että yksi Moskovan konferenssin tuomista uusista arvoista voisi olla Syyrian kytkeminen rauhan-keskusteluihin. Hän kuitenkin vakuutti, ettei EU ole vielä muodostanut kantaansa Moskovan keskusteluihin, vaan odottaa toisten osapuolten kannanmäärittelyä.
OLMERT ON uskollisena USA:n presidentti Bushin aloittamalle rauhanprosessille PA:n ja Israelin välillä vakuutellut tukevansa edelleen Annapolis-konferenssin sopimuksia. Hän on kuitenkin ilmaissut selvää liukumista aiemmasta vakuuttelustaan rauhansopimuksen mahdollisuudesta kuluvan vuoden aikana, ja alkanut todistella, että tarkoituksena on saada määriteltyä ulkoiset puitteet ja mahdollisimman tarkasti sopia kaikista keskeisistä kysymyksistä, joiden pohjalta on mahdollista laatia sopimukset kahden valtion perustamiseksi. Tätä hän pitää läpimurtona.
OLMERT VAKUUTTI lehdistön edustajille, ettei Israel neuvottele Hamasin kanssa – suorasti eikä epäsuorasti – vaan vakuutti IDF:n taistelevan Hamasia vastaan, koska se hyökkää israelilaisiin siviilikohteisiin kaikkialla maassa.
VASTAUKSENA kysymyksiin, miksei Israel tee enemmän helpottaakseen palestiinalaisten elämää Juudeassa ja Samariassa Olmert selitti, että Israelin tulee kaikessa löytää tasapaino maan turvallisuuden ja myönnytysten välillä. Hän selitti, että yksi tuhoisa terrori-isku Israelissa voi tuhota koko rauhanprosessin.
PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak ilmoitti useista toimista, joita IDF tulee tekemään helpottaakseen ihmisten liikkumista Juudeassa ja Samariassa. Barak antaa 600 PA:n poliisin ottaa Jeninin alueen turvallisuusvastuun ”harkittuna riskinä” Nablusin esimerkin tapaan.
Barak ja Olmert myös suostuvat PA:n poliisin jatkuvaan aseistamiseen, mitä esim. Likudin puheenjohtaja Binyamin Netanyahu pitää vaarallisena virheenä. (JP)
3. PA:N JOHTO on joutunut uusien korruptiosyytteiden kohteeksi. Ensimmäisenä listassa on Arafatin entinen taloudellinen neuvonantaja Muhammad Rashid, joka tunnetaan myös nimellä Khaled Salam. Rashid toimi Arafatin uskottuna ja hänen raha-asioittensa hoitajana Arafatin kuolemaan saakka 2004. Muhammad Rashid ilmoitti päättäneensä investoida 600 miljoonaa USD rakennusprojektiin Aqabassa, Jordaniassa. Tämä päätös sai PA:n pääsyyttäjän Ahmed al-Mughnin aloittamaan tutkimukset, mistä Rashidin miljoonat ovat peräisin. Epäilysten mukaan ne on voitu varastaa PA:n budjetista.
RASHID HÄIPYI viisaasti julkisuudesta pian Arafatin kuoleman jälkeen vain hetkittäisiä lyhyitä uutisia lukuun ottamatta. Viime vuonna Abbasin kanslia ilmoitti, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas oli nimittänyt hänet välittäjäksi Fatahin ja Hamasin välille.
VAIN MUUTAMA PÄIVÄ sitten PA:n korkea virkailija Rouhi Fattouh jäi kiinni tullin haaviin yrittäessään salakuljettaa yli 3000 kännykkää Jordanista Israeliin. Fattouh väittää, ettei hänellä ollut osuutta tapaukseen, vaan että hänen autonkuljettajansa on syyllinen.
PA:n Romanian lähettilään Adli Sadekin julkistamista dokumenteista ilmenee, ettei PA:n pääneuvottelija ”rauhankeskusteluissa” Ahmed Qureia myöskään voinut välttää kiusausta nähdessään joutilaitten miljoonien ajelehtivan PA:n tileillä. Hän siirsi niistä vaivaiset 3 miljoonaa USD parempaan talteen omalle tililleen pois korruptoituneiden virkamiesten rasvaisista sormista.
QUREIA kieltää ehdottomasti, että hän olisi tehnyt jotain väärää. Hän väittää siirtäneensä rahat Fatahin tilille, mutta ehkä hän erehtyi tilinumeroista. (JP)
4. ISLAMIC JIHAD on IDF:n tietojen mukaan kehittänyt uuden rakettimallin. Se kantomatka on Grad-rakettien tapaan n. 20 km. Sitä on ammuttu ainakin kolmessa tapauksessa Gazasta Israeliin. Uuden raketin rekyyli on 6.4 mm:n kaliberi ja sen räjähdekärki n. 10 kg. Aiemman raketin rekyyli oli 4.5 mm ja räjähdekärki puolet vähemmän. Tämän mukaan uusi raketti yltää Sderotin lisäksi Netivotiin ja Askeloniin, jonka etelälaita on vähän yli 10 km Gazan rajasta.
JIHAD ON myös saanut entistä tehokkaampia kranaatinheittimiä Iranista. Toisen kantomatka apumoottorilla varustettuna on n. 10 km 4.7 tuuman rekyylillä, toisen katomatka on n. 6 km.
ULKOISESTI katsoen rauhallinen aika Gazassa on käytetty uusien entistä tuhoisampien ja vaarallisempien aseitten kehittelyyn ja hankkimiseen IDF:n katsellessa sivusta Israelin poliittisen johdon keskittyessä säilyttämään oman poliittisen asemansa. (Ynetnews)
KESKIVIIKON AIKANA terroristit ampuivat 16 rakettia Gazasta Israeliin, näistä 7 Sderotiin, yksi Ashkelonin eteläpuolelle, osa lopuista kibbutseihin aiheuttaen melkoisia aineellisia vahinkoja. Sderotissa kolme ihmistä haavoittui sirpaleista ja toistakymmentä hoidettiin shokin vuoksi.
5. LISÄÄ LÖYLYÄ Shahille heitti PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, joka eilen ilmoitti ilman selityksiä, että Jerusalemin asemasta neuvotellaan ja on neuvoteltu kaiken aikaa. Shahin puheenjohtaja Eli Yishai on toistuvasti vakuutellut, että Shas eroaa hallituksesta heti, kun neuvottelut Jerusalemista aloitetaan. Tämä piirileikki on muodostunut hupijutuksi sen kuoleman vakavasta luonteesta huolimatta. Eräs nimeltä mainitsematon poliitikko vinoilikin, että Shas on myynyt sielunsa kolmestakymmenestä hopearahasta, joka oli muinoin orjan hinta. Tällä on sikäli totuuden jyväsiä mukana, että Shasin laitokset ovat saaneet satoja miljoonia Olmertilta, joka on pakotettu taipumaan Shasin vaateisiin oman nahkansa pelastamiseksi. (INN)
6. UUTISOTSIKOITA
- POLIISI varautuu ns. ”maanpäivän” varalle, joka tänä vuonna sattuu ensi sunnuntaiksi. Palestiinalaiset ovat järjestäneet silloin mielenosoituksia varsinkin pohjoisessa ja tavallisesti keskittäen ne muutamalle paikkakunnalle. Usein ne ovat kiihtyneet rajuiksi mellakoiksi. Tänä vuonna on odotettavissa siviiliautojen kivityksiä mielialojen ollessa ennestään kiihkeitä. Poliisi on myöntänyt lupia mielenosoituksiin Kalansuassa, Arabehissa, Tel Shevassa ja Jaffassa. Palestiinalaiset muistavat maapäivänä 1976 mielenosoitusta, jossa turvallisuusjoukot ampuivat 6 ihmistä. (INN)
- ISRAEL AIKOO lopultakin tarttua beduiinien ikivanhaan tapaan naida useita vaimoja. Tämän johdosta heidän lukumääränsä on kasvanut 1950-luvun 30 000:sta viisinkertaiseksi. Mikäli tämän annetaan jatkua esteettä, beduiinit ovat pian enemmistönä Negevin alueella. Israelin viranomaiset ovat katsoneet jopa neljän virallisen vaimon naimista läpi sormien viitaten perinteisiin, vaikka Israelin lain mukaan se on kielletty. Sairaalat etelässä kertovat, että on aivan tavallista nuoren teini-ikäisen vaimon tulevan synnytysosastolle vanhan miehen seurassa.(INN)
- LEIPOMOT GAZASSA ovat menossa lakkoon, koska Hamas ei ole suostunut nostamaan leivän hintaa. Leipomot väittävät jauhojen puutteen aiheuttavan tarpeen tuotteiden hinnan nostamiseksi, mutta tosiasiassa avustusrekkoja ajaa Gazaan jatkuvana virtana. Hamas sulki 11 leipomoa, jotka olivat oma-aloitteisesti nostaneet tuotteittensa hintoja. Keskiviikon aikana 139 rekka-autoa ajoi Gazan kaistalle Karni-, Sufa- ja Kerem Shalomin terminaalien kautta. (INN)
- USA:N talouskriisi vähentää amerikkalaisturistien määrää Israelissa.
- KESÄAIKA alkaa Israelissa ensi yönä kello 02.00.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021