PERJANTAI 07.03.08
1. PALESTIINALAINEN TERRORISTI tunkeutui yeshiva seminaariin Jerusalemissa torstai-iltana puoli yhdeksän jälkeen alkaen tulittaa opiskelijoita, joita oli kokoontunut oppilaitoksen kirjastoon kahdeksankymmentä iltarukouksia varten juhliakseen Adar II kuukautta, jonka aikana vietetään Purim-juhlaa. Terroristi tulitti aseettomia opiskelijoita Kalashnikov-kiväärillään, jonka hän toi sisälle kassissa. Uutisissa ei kerrota, oliko laitoksen ovella vartijaa, mutta terroristi, joka oli kotoisin Itä Jerusalemista ja jolla oli Israelin sininen henkilökortti, oli pukeutunut opiskelijoitten tapaan. Hän ehti ampua 500 – 600 laukausta vaihtaen välillä lippaan, joita hänellä oli useita lipasvyössään. Aluksi terroristeja uskottiin olevan kaksi, mutta se osoittautui virheelliseksi.
KAHDEKSAN OPISKELIJAA sai surmansa luodeista ja kymmenkunta haavoittui, 4-5 heistä hengenvaarallisesti. Terroristin ampui lähellä asuva, siviilissä oleva IDF:n upseeri Yitzhak Dadon, joka opiskelee seminaarissa osa-aikaisesti. Hän kertoi rynnänneensä paikalle kuultuaan laukaukset ja ampuneensa terroristia henkilökohtaisella aseellaan kahdesti päähän. Tämä varmaan säästi useitten muitten opiskelijoitten hengen. INN:n artikkeli kuvineen on osoitteessa:
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/125487
TERRORI-ISKUA pidetään erittäin pahana siksi, että Mercaz Harav seminaari Jerusalemin Kiryat Moshe lähiössä on johtava juutalaisten hengellisten johtajien opinahjo, jossa monet tunnetut rabbit ovat opiskelleet. Rabbi David Stav sanoo, että hyökkäys tehtiin uskonnollisen sionismin sydämeen ja että terrori-iskun suunnittelijat olivat täysin tietoisia kohteensa merkityksestä. ”Mercaz Harav on koko uskonnollisen sionismiliikkeen lippulaiva. Terroristit kohdistivat iskunsa paikkaan, joka symboloi rakkautta Israelin maahan, sen kansaan ja Toraan. Yksikään juutalainen sielu ei voi pysyä välinpitämättömänä kauhealle ajatukselle, että inhottava terroristi iski joukkoon nuoria miehiä, jotka olivat keskittyneet tutkimaan pyhää Toraa.” (INN, JP)
2. TIME-LEHTI kertoo, että poliisi oli saanut varoituksen terrori-iskusta vain vähää ennen iskua ja aloittanut haravoinnin Jerusalemin alueella, mutta sillä ei ollut yksityiskohtia kohteesta. Edellinen verinen terrori-isku tehtiin Tel Avivissa, jossa itsemurhaterroristi murhasi 9 ihmistä huhtikuussa 2006. JP:n kommentoija Calev Ben David olettaa, että terrori-iskulla tulee olemaan valtava vaikutus yleiseen mielialaan Israelissa. ”Se on terävä isku niille israelilaisille, varsinkin jerusalemilaisille, jotka olivat antaneet psykologisen suojavarustuksensa herpaantua toisen intifadan lakastuessa. Tosiasia, että terroristi pystyi suorittamaan operaationsa kansoitetun Jerusalemin lähiön sydämessä, jonkin matkan päässä pääkaupungin arabilähiöstä, tulee nostamaan vakavia kysymyksiä (vääristä) olettamuksista, joita tehtiin turvallisuusesteen rakentamisesta Juudeaan ja Samariaan.”
CALEV BEN DAVID olettaa, että Olmertin hallitus, joka on jotenkin pystynyt hallitsemaan poliittisen laskeuman raketti-iskuista Sderotiin ja Ashkeloniin osittain siksi, ettei muualla maassa ole tapahtunut suuren luokan terrori-iskua, tulee nyt havaitsemaan virhemarginaalinsa - ja hengissä pysymisensä - oleellisesti kaventuneen. Terrori-iskun vaikutukset tuntuvat laajalle. Olmert päätti jatkaa rauhankeskusteluja PA:n kanssa USA:n ulkoministeri Ricen annettua yksioikoisen käskyn lopettaa haihattelut suuroperaatiosta Gazan kaistalle, minkä johdosta Abbas taisi antaa vastahakoisen myöntymyksensä. Mutta uskonnollis-sionistisen kentän kiivaus ja suru tulee olemaan mittaamaton tämän heidän liikkeensä kehdon väkivaltaisen häpäisyn johdosta, arvioi Ben David. Mercaz Harav seminaarin perusti yksi sionistisen liikkeen keskeisiä hahmoja, ashkenazi päärabbi Avraham Yitzhak Hacohen Kook. Lisäksi hallituksen ja Juudean Samarian ja Gazan juutalaisyhteisöjen neuvoston välillä solmittu sopimus muutamien parakkikylien rauhan-omaisesta purkamisesta ilman väkivaltaa ei näissä olosuhteissa tule onnistumaan, hän arvioi, ja lisää, että rauhankeskustelut tultaneen keskeyttämään tämän johdosta. (JP)
3. TERRORI-ISKUN suorittajaksi ilmoittaa Hizbullahin web-sivu järjestön nimellä ” Galilean vapautuspataljoonat - Imad Mughniyehin marttyyrit”. Asiasta kertoi myös Hizbullahin TV-asema Al-Manar uutislähetyksessään ilman kommentteja. Kuten sopii odottaa, palestiinalaiset aloittivat voiton juhlinnat Gazan kaduilla tanssien ja aseitaan laukoen onnistuneen terrori-iskun johdosta.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas ilmoitti tuomitsevansa iskun opettelemansa rituaalin mukaisesti. Yksityisesti hän varmaan onnittelee terrori-iskun suunnittelijoita, kuten hän julisti 3 vrk:n suruajan suurterroristi George Habashin kuoleman johdosta ylistäen tätä ”vapaustaistelijaa”.
ISRAELIN ULKOMINISTERIÖ kiirehti ilmoittamaan veren vielä ollessa lämmin ja tuore, että ”rauhankeskusteluja” PA:n kanssa tullaan jatkamaan terrori-iskusta huolimatta. Livni ei vähästä hätkähdä, kuten näyttää, oli terrori-iskuja tai ei.(JP)
4. TORSTAIPÄIVÄ oli musta päivä Israelille. Gazan turva-aidan viertä pitkin ajava IDF:n partio tuhoutui Israelin puolelle aitaa ilmeisesti kauko-ohjauksella sytytetyn pommin räjähtäessä auton alla. Yksi autossa istuneista, jälkienseuraajana tunnettu beduiini sai surmansa välittömästi ja kolme muuta IDF:n sotilasta haavoittui vaikeasti. Yksi heistä menetti molemmat jalkansa. IDF oli havainnut keskiviikkona samantapaisen pommin asettamisen Gazan puolelle aitaa, mutta ei havainnut sen Israelin puolelle asennettua. Pelastusmiehistön kiirehtiessä paikalle Gazan puolelle väijyksiin asettuneet palestiinalaiset aloittivat tulituksen heitä kohti sekä kivääreillä että kranaateilla. Muutamat kranaatit putosivat Ein Hashlosha kibbutsin pellolle saaden siellä työskentelevät hakemaan suojaa. Yksi terroristeista kuoli IAF:n ohjusiskusta. Islamic Jihad ilmoitti asettaneensa pommin ja tulittaneensa apuun tulleita ”kostoksi sen johtajan surman johdosta.”
JÄNNITYKSEN NOUSUN vuoksi puolustusministeri Ehud Barak peruutti sovitun USA:n matkansa. Torstain aikana IAF ja IDF surmasivat 6 terroristia erillisissä iskuissa Gazassa. (INN)
5. TERRORISTIT ampuivat torstaina kymmenkunta Kassam-rakettia Gazasta Israeliin. Kolme niistä osui omakotitaloihin Sderotissa tuhoten niitä ja haavoittaen yhtä asukasta, joka oli kotonaan raketin iskiessä. Useita asukkaita joutui shokkitilaan.
TERRORI-ISKUN seurauksena Juudean ja Samarian alueet julistettiin täydelliseen saartoon toistaiseksi. Vain hätä- ja sairaskuljetukset sallitaan alueelle ja sieltä pois.
TEMPPELIVUOREN perjantaipäivän muslimien rukoustilaisuuksiin sallitaan vain yli 45-vuotiaat miehet. Kielto ei koskene naisia, mistä uutinen ei mainitse mitään.
USA:N PRESIDENTTI George Bush ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon tuomitsivat tämän ”raakalaismaisen” terrori-iskun Jerusalemissa.
YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO ei saanut aikaan iskua tuomitsevaa päätöslauselmaa Libyan vaatiessa, että se tulee kytkeä Israelin sotilastoimiin Gazan kaistalla.
TERRORI-ISKUSSA kuolleitten 8 yeshiva-opiskelijan hautaustilaisuus alkoi 10.00 tänään. (INN)
6. JÄNNITTYNEESTÄ TILANTEESTA ja terrori-iskuista huolimatta kesä alkaa tulla Israeliin. Lämpötilat nousivat, tänään Jerusalemissa 18 – 28 astetta, mikä alkaa lähennellä hellettä. Parhain kukkasloisto alkaa olla ohi, mutta laululinnut ovat tulleet. Pihapuissa mustarastaat esittävät moni-ilmeistä laulutaitoaan muistuttaen kipeästi kevään saapumisesta Suomeen, joka on joka kevät aina yhtä ihmeellinen ja yllättävä. Vain Kinneretin huono vesitilanne sateitten jäätyä alle normaalien aiheuttaa ongelmia tuleville kesäkuukausille, joskin Hermonin lumien sulaessa tilanne voi parantua jonkin verran - ellei sitten Taivaan Isä armahda ja lähetä kaatosateita.
SHABBAT SHALOM

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021