MAANANTAI 17.03.08
1. KOSTORETKI Jerusalemin Jebel Mukaberin arabilähiöön keräsi eilen illalla satoja pääasiassa nuoria ihmisiä, joita vasemmistolainen media kutsuu äärioikeistolaisiksi aktivisteiksi. Mukana lienee ollut niitäkin, mutta luultavasti suurin osa oli aivan tavallisia nuoria, sekä uskonnollisia että ei-uskonnollisia, jotka olivat kiihottuneet nuorten opiskelijoitten murhaamisesta kesken rukoustilaisuutta. Mellakoijat kertoivat haluavansa tuhota murhaajan Ala Abu Ghaimin perheen talon Jebel Mukaberissa, ”koska hallitus ei näytä pystyvän siihen”. Sisäisen turvallisuuden ministeri Avi Dichter antoi määräyksen talon tuhoamisesta, mutta poliisi odottanee oikeuden päätöstä asiaan. Mellakoijat eivät päässeet satojen poliisien muurin läpi tavoitteeseensa, mutta osa heistä pääsi lähiön laidalle särkien autojen ja talojen ikkunoita ja tuhoten muuta omaisuutta. Yksi poliisi haavoittui lievästi, 22 mielenosoittajaa vietiin putkaan. Marssi kohti Jebel Mukaberin alkoi viiden maissa illalla ja mellakka oli ohi yhdeksän maissa.
JEBEL MUKABERIN arabiasukkaat sanovat koko kylän olevan nyt varuillaan ja valmis uusiin yrityksiin tuhota Ghaimin perheen talo. Se voisi päättyä verisesti. Myös eilen illalla arabit kivittivät mellakoitsijoita haavoittaen muutamia heistä, mutta poliisi ei puuttunut siihen. (JP)
2. MERCAZ HARAV-SEMINAARIIN tehdyn massamurhan suunnittelijan Muhammad Shahaden talo Betlehemissä tuhottiin muutamia päiviä ennen kuin hän sai surmansa tulitaistelussa poliisin erikoisjoukkojen kanssa. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kutsui hänen surmaamistaan rikokseksi, ja hänen hallituksensa on luvannut rakentaa hänen talonsa uudelleen. Tämä voi olla kilpailua palestiinalaisen kansan suosiosta, sillä sekä Hamas että Hizbullah ovat ilmaisseet halunsa sen rakentamisesta. PA:n virallinen kiinnostus Mercaz Harav-seminaarin murhan suunnittelijasta ei lopu tähän. Shahadan omaiset pystyttivät suruteltan hänen muistokseen. PA:n hallituksen lähettämä virallinen surunvalitteludelegaatio vieraili suruteltassa viikonvaihteen aikana. Delegaatiota johti PA:n talousministeri Kamal Hassuheh kertoen samalla hallituksen päätöksestä rakentaa talo uudelleen kiireellisellä aikataululla.
SHAHADEN leski kertoi, että Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah soitti hänelle perjantai-iltana esittäen surunvalittelunsa ja vakuutuksen, ettei Hizbullah hylkää jäseniään luvaten asettaa Muhammad Shahaden marttyyrien listalle, jonka perusteella leski saa järjestön tukea.
LIBANONILAINEN LEHTI AL-AKHBAR kertoi, että murhaaja Ghaimin päämääränä oli murhata yksi Mercaz Harav-seminaarin johtavista rabbeista, mutta koska hän ei löytänyt häntä, hän avasi tulen opiskelijoita kohti surmaten heistä 8 ja haavoittaen yhdeksää. (INN)
3. MERCAZ HARAV-SEMINAARIIN tehty massamurha on herättänyt Israelissa vaikean polemiikin, onko maan arabiväestöstä kehittymässä viides kolonna, jonka luottamukseen kriisitilanteessa ei voi luottaa. Kysymys on tuskallinen Israelille, sillä sen yhteydessä nousee väistämättä esiin kysymys yhteistoiminnasta heidän kanssaan. Yksi johtavista rabbeista Cahim Kanievsky kehottaa kaikkia yeshivoita pidättymään arabien palkkaamisesta, sillä ”me kuitenkin olemme sodassa heidän kanssaan.” Hän selittää, että juutalaisen lain mukaan on kiellettyä palkata arabeja, jotka ovat vaaraksi juutalaisille ja kysyy, että eikö olisi parempi palkata juutalaisia heidän sijastaan, koska maassa on paljon työttömyyttä – ellei palkkojen suuri ero oikeuta siihen.
Rabbi Moshe Hager-Lau kehottaa Israelin yläasteen jälkeisiä oppilaitoksia kiireesti kouluttamaan ja järjestämään nopean toiminnan ryhmiä kriisitilanteita varten. Hän selittää, että on nähtävissä selvä suuntaus hyökätä oppilaitoksiin. Viimeinen oli Mercaz Harav; kaksi kuukautta sitten tehtiin hyökkäys Mekor Haim Yeshivaan Gush Etzionissa; sitä ennen hyökättiin Atzmonaan (Gush Etzionissa) sekä Otnieliin Hebronin kukkuloitten eteläosassa. (JP, INN)
4. MITÄ TEHDÄ GAZAN KANSSA? Tätä kysymystä heitellään edes takaisin sekä hallituksen parissa että puolustusvoimissa useitten kolumnistien ohella. Viimeiseksi asiaa pohtii Barry Rubin JP:n artikkelissaan. Rubin johtaa “Global research in international Affairs Center IDC” Herzliassa ja toimittaa “Middle East Review” kansainvälisten asioitten lehteä.
ISRAELIN puolustusministeriö tiettävästi on laatinut useitakin suunnitelmia suuren sotilasoperaation suorittamiseksi Gazan kaistalle, mutta ne eivät ole saaneet poliitikkojen siunausta useastakin syystä, joista päällimmäisinä lienee kansainvälinen tuomio sekä odotettavissa oleva sekä omien että vastustajan uhrimäärä, mukana siviilejä. IAF:n uusi komentaja Ido Nehushtan sanoo, että IDF:n tulee ottaa Gazan kaista hallintaansa, sillä rakettien valmistus siellä voidaan lopettaa vain siten, kuten on tapahtunut Juudeassa ja Samariassa, että armeija valvoo maa-alueita ja liikennettä lukuisten tiesulkujen ja valvontapisteitten avulla.
RUBIN tutkii muutamia vaihtoehtoja. Ensiksi hän tutkii tilanteen pysyttämistä nykyisellään, jonka aikana IDF tekee hetkittäisiä pistohyökkäyksiä Gazaan raketti-iskujen tullessa sietämättömäksi. Muutaman vuoden kuluttua IDF saisi ohjustentorjuntajärjestelmänsä käyttökuntoon, jolla enimmät ohjushyökkäykset torjuttaisiin, mutta ei kokonaan. Vaarana tässä on Rubinin mielestä se, että Hamas tulee entistä radikaalimmaksi, länsimaitten kritiikki kasvaa ja niiden asenne Hamasia kohtaan pehmenee kaiken aikaa. Pehmeä asenne nostaa Hamasin suosiota, ei vähennä sitä.
RUBIN tarkastelee kolme vaihtoehtoa: Ensiksi tulitauko, joka päällisin puolin tuntuu helpoimmalta ratkaisulta. Toisena on Hamasin hallinnon kaataminen, mikä Rubinin mielestä sopisi sotaisten tahojen pirtaan. Kolmantena Rubin tarkastelee esitystä antaa koko Gazan sekasotku kansain-välisten joukkojen valvontaan. Rubin katsoo, ettei mikään näistä esityksistä toimi.
ENSIMMÄINEN kaatuu siihen, ettei Hamas kunnioita tulitaukoa vaan sallii väkivallan jatkua. Toinen vaihtoehto, Hamasin hallinnon kaataminen, mikä edellyttäisi Gazan kaistan miehittämistä, johtaisi siihen, että sotilaita vastaan Gazassa hyökättäisiin kaikilta suunnilta. Kolmas vaihtoehto, Gazan kaistan antaminen kansainvälisten joukkojen valvontaan, ei ratkaisisi mitään. Ne eivät pystyisi estämään salakuljetusta Siinailta eikä lopettamaan rakettien valmistusta ja niiden ampumista Israeliin, kuten eivät pystyneet Libanonissakaan. Lisäksi ne olisivat esteenä IDF:n operaatioille alueella. Yhtä toivottomana Rubin pitää Gazan kaistan ojentamista PA:n turvallisuusjoukoille, sillä ennen pitkää toistuisi uudelleen se, mitä siellä tapahtui muutama kuukausi sitten.
BARRY RUBIN tulee johtopäätökseen, että ainoa reaalinen vaihtoehto on se, että IDF ottaa valvontaansa Gazan kaistalla alueet, joissa raketteja valmistetaan ja joista niitä ammutaan Israeliin. Tämä ei lopettaisi sitä kokonaan, mutta vähentäisi oleellisesti. Tämä tilapäinen ratkaisu tulisi jatkumaan siihen saakka, että Israel saa raketintorjuntajärjestelmänsä käyttökuntoon parissa kolmessa vuodessa, hän olettaa. Rubin ei kerro, mitä tapahtuisi Hamasin hallitukselle. Tulisiko se jatkumaan ja muutaman vuoden jälkeen palaamaan entistä voimakkaampana halliten koko Gazan kaistaa? Sinä aikana Hamas olisi salakuljettanut lisää uudenaikaisia aseita ja kehittänyt kotitekoisten tehoa ja kantomatkaa entistä tuhoisammiksi. Rubin ei myöskään tarkastele Hizbullahin ja Syyrian/Iranin reaktioita Israelin Gazan operaatioita vastaan. (JP)
5. ISRAELISSA JÄRJESTETÄÄN suuret kriisitilanteen harjoitukset ensi kuun alussa. Ne alkavat 6. päivä huhtikuuta ja kestävät viisi päivää. Harjoitukset katsotaan välttämättömiksi Syyrian tilanteen kehittyessä uhkaavaksi sekä Iranin ydinpommin valmistuksen tullessa pian todellisuudeksi. Harjoituksia johtaa äskettäin perustettu kriisihallinto Matan Vilnain valvonnassa. Harjoitukset alkavat Olmertin hallituksen kriisi-istunnolla todennäköisesti maanalaisissa tiloissa ”vihollisen hyökättyä maahan”. Hallituksen tulee päättää Israelin vastatoimista. Harjoituksissa lähdetään siitä, että hyökkäys maahan tehdään bio-kemiallisin asein. Libanonin kakkossodan opetusten mukaisesti harjoituksiin osallistuvat poliisi, IDF, Kotirintamajoukot ja muut sotilasosastot; kaikki maan sairaalat, palonsammutus – ja pelastusjärjestöt, Magen David Adom (Punaisen ristin vastine) ja muut pelastusryhmät.
HÄLYTYSSIREENIT tulevat soimaan koko maassa. Pelastusryhmät harjoittelevat massa-evakuointia ”iskun kohteeksi” joutuneilta alueilta – mukaan lukien oletettuja bio-kemiallisia iskuja – ja sairaalat harjoittelevat tuhansien uhrien hoitoa. Kaikki hallituksen ministeriöt suorittavat yhtenä päivänä harjoituksen, jonka aikana koko henkilökunta siirtyy pommisuojiin. (JP)
JÄRJESTÄJÄT tähdentävät, ettei ole kysymys välittömästä sodasta, vaan varautumisesta siihen.
6. UUTISOTSIKOITA
- HAMAS vaatii, että tulitaukosopimukseen tulee sisältyä IDF:n operaatioitten loppuminen Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaikkien ulosmenoteitten avaaminen. Gilad Shatilin vapauttaminen on osa sopimusta. (INN)
- TERRORISTIT yrittävät kuljettaa pommintekoaineita Juudeaan ja Samariaan. Sotilaat estivät 14 yritystä viidessä rekassa muutamien päivien aikana. Kaikkiaan 1600 salakuljetusyritystä on poliisin rekisterissä, joista se tutkii yhdeksää.(INN)
- ISRAELIN MEDIA on aloittanut laajan kampanjan oppositiojohtaja Netanyahua vastaan, jota syytetään 131 000 NIS julkisia varoja käyttämisestä Lontoon matkan aikana itsensä ja vaimonsa hotelli- ja ravintolamenoihin. Netanyahu nostaa 2 miljoonan NIS kanteen TV-kana kymppiä vastaan. Tapaus lienee oireena vaalien lähestymisestä, joissa Netanyahun johtamalle Likudille luvataan voittoa. (JP)
- IAF harkitsee sadan pystysuoraan nousevan F-35B koneen ostamista USA:sta.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021