SUNNUNTAI 24.02.08
1. HIZBULLAHIN suorittamien tutkimusten mukaan sen sotilaskomentajan Imad Mughniyehin teloituksen suorittivat Mossadin agentit palestiinalaisten avulla. Raportin mukaan palestiinalaiset tapasivat Beirutissa miehen, joka esiintyi iranilaisena agenttina nimeltään Hajj Radwan, jonka Iranin tiedustelu oli saanut ympättyä Hizbullahin sisälle. Raportin mukaan palestiinalaiset eivät tienneet Radwanin todellista henkilöllisyyttä, mutta he raportoivat hänestä Mossadille. Sielläkin oltiin aluksi epätietoisia miehestä, mutta tutkiessaan Radwanin yhteyksiä ja käyttäytymistä he päättelivät, että kyseessä oli heidän yli 20 vuotta etsimänsä suurterroristi. Radwanin yhteys Khaled Meshaalin kanssa oli yksi todiste; toinen oli se, että Mughniyeh kulki aina ilman henkivartijoita, koska hän ei luottanut kehenkään ja halusi säilyttää täydellisen salaisuuden. Kolmas tekijä oli tapa, millä Radwaniksi kutsuttu mies keskusteli palestiinalaisten kanssa massaterrori-iskuista Israeliin, mikä vaatii erikoisia yhteyksiä, varoja ja ammattitaitoa.
MOSSAD ANTOI tehtäväksi kahdelle länsi Euroopassa olleelle agentilleen matkustaa Beirutiin ja Damaskokseen. Mughniyehin teloitus muistuttaa Mossadin aiemmin suorittamia teloituksia, kuten Ali Hassan Daib 1999, Ali Hussein Salah 2003 ja Ghalb Alawi 2004. Nämä kolme olivat Hizbullahin yhteysmiehiä, joilla oli yhteyksiä palestiinalaisten kanssa.(Lähde: www.debka.com)
2. HIZBULLAHIN pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah vannoi äsken pitämässään puheessa, että järjestö tulee kostamaan Israelin teloittaman komentajansa Mughniyehin kuoleman parhaaksi katsomallaan tavalla ja ajalla. Hän vannoi, että arabien vastarinta, mukaan lukien Syyria, sekä kansan oppositio tulevat eliminoimaan Israelin ja tuhoamaan sen armeijan siten, että se jää ilman armeijaa. ”Me tulemme taistelemaan tavalla, jota ei ennen ole käyty; asettuen rintamataisteluun Israelin kanssa taistelumenetelmällä, jota se ei ole koskaan ennen kokenut.” Nasrallah väitti, että Israel teloitti Mughniyehin ennakoivalla iskulla, avoimessa sodassa. Hän totesi Israelin pyrkivän eliminoimaan Hizbullahin johtoa, mutta ”me emme antaudu, sillä meillä on 10 000 uutta Mughniyehiä”.
IDF:N KOMENTAJA Abi Ashkenazi kertoi äskettäisessä puheessaan, että Hizbullah voi käyttää hyväkseen IDF:n suunnittelemaa puhdistusoperaatiota Gazan kaistalle tekosyynä pakottaakseen Israelin taistelemaan kahdella rintamalla aloittamalla oman operaationsa Israeliin.
Nasrallah sanoi Libanonin hallituksen enemmistön odottavan, että Israel tuhoaa Hizbullahin. (lähde: www.debka.com )
3. IRAN VOI SAADA ydinaseensa valmiiksi kuukausien kuluessa, varoittavat eurooppalaiset asiantuntijat omiin kokemuksiinsa nojautuen, kertoi saksalaislehti Der Spiegel artikkelissaan perjantaina Euroopan komission yhteistutkimuskeskuksen (JRC) suorittaman atk-simulaation tuloksena. Simulaatiokoe suoritettiin Isprassa, Italiassa. Kokeessa tiedemiehet muotoilivat atk-simulaationsa Iranin Natanzin ydinlaitoksessa toimivien sentrifugien uraanin rikastuskyvyn mukaan. Kokeen tulokset osoittivat, että vaikka Iranin sentrifugit Natanzissa toimisivat 25 %:n teholla, ne pystyisivät rikastamaan tarpeeksi uraania ydinpommia varten vuoden 2010 lopussa. Tiedemiehet totesivat, että jos sentrifugit toimivat 100 %:n teholla – mitä kylläkin epäillään, koska Iran ei tiettävästi ole pystynyt parantelemaan käyttämiensä pakistanilais-tyyppisten sentrifugien laatua – Iran pystyisi vajaatehollakin saamaan tarpeeksi rikastetta vuoden 2008 loppuun mennessä ydinaseensa valmistamiseksi.
KANSALLISEN TURVALLISUUSNEUVOSTON entinen johtaja Giora Eiland toteaa JP:lle Der Spiegelin uutisesta, että uraanin rikastaminen ydinasetta varten on vain yksi saavutettava tavoite.
Sen lisäksi on saavutettava kaksi muuta tavoitetta. Ensimmäinen niistä on rikastetun uraanin saattaminen asemuotoon (weaponisation). Sen jälkeen se tulee saattaa toimintakuntoon.
USA JA ISRAEL ovat yhtä mieltä siitä, että Iran keskeytti tällaisen ydinaseen kehittämisen 2003, mutta Eiland muistuttaa, että Iranilla voi olla salainen ydinaseen kehityssuunnitelma tuntemattomassa paikassa, jota IAEA ei ole voinut valvoa. Giora Eiland varoittaa, että ilman tällaista salaista ydinase-ohjelmaakin Iranilla on mahdollisuus saavuttaa ensimmäinen rajapaalu kuluvan vuoden loppuun mennessä. (JP, E A Stohl)
4. ARABILIITTO uhkaa vetää Saudi Arabian vuonna 2002 tekemän ja arabiliiton omaksuman rauhansuunnitelman seuraavassa arabiliiton kokouksessaan maaliskuussa Damaskoksessa. Saudi Arabian ulkoministeri prinssi Saud al-Faisal varoitti viikonvaihteen aikana, että epätoivo suunnitelman edistymisestä voi pakottaa arabit tutkimaan esitystä uudelleen mahdollisuudella, että koko suunnitelma romutetaan ja etsitään uusia teitä. Hän syyttää suunnitelman etenemisen ongelmista Israelia, ”joka sabotoi sitä”.
PÄÄMINISTERI Olmertin kanslian edustaja Mark Regev mitätöi arabien varoitukset todeten, että Olmert on kiitellyt arabisuunnitelman positiivisia puolia, eikä siinä ole tapahtunut muutosta. Arabisuunnitelman mukaan Israel vetäytyy 1949 aselepolinjoille, hyväksyy Palestiinan valtion pääkaupunkinaan Jerusalem ja huomioi pakolaisten paluuoikeuden muinaisille asuinsijoilleen.
Prinssi Saud al-Faisal syytti Israelia etelä Amerikan ja arabien ulkoministerien kokouksessa Argentiinassa torstaina: ”On uskomatonta, että syytetään heikompaa osapuolta, joka on Palestiinan kansa kaikkine kärsimyksineen, joita he kokevat, samalla jättäen huomiotta mitä Israel tekee laajentamalla setlementtejä, tiukentamalla saartoa, nöyryyttäen palestiinalaisia ja suorittaen massarangaistuksia heitä kohtaan.” (JP, M Weiss ja AP)
5. USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice toteaa, että on aika asettaa uusia pakotteita Irania kohtaan viitaten YK:n alaisen kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) viimeiseksi julkistamaan raporttiin. Raportin mukaan Iran ei ole antanut tietoja kaikista siltä pyydetyistä yksityiskohdista, kertoi Rice perjantaina Washingtonissa järjestämässään lehdistötilaisuudessa.
”Tämä on hyvä syy edetä YK:n turvallisuusneuvoston julkilausuman kanssa”, hän totesi.
IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad puolestaan katsoi, että IAEA:n raportti on voitto Iranille ja varoitti, että ”Iran tulee ottamaan ennalta ilmoittamattomia askeleita niitä valtioita vastaan, jotka vaativat uusia pakotteita Iranille.”
Yksi IAEA:n raportin tärkein huomio oli se, ettei Iran ole lopettanut uraanin rikastamista.
Iranin presidentti vaati, että USA ja sen kanssa liitossa olevat maat esittävät anteeksipyynnön Iranille syytettyään sitä ydinaseiden rakentamisesta. Lisäksi hän vaati kompensaatioita maansa sanktioitten seurauksena kärsimistä vahingoista.
RICE puhui ennen turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan neuvotteluja sanktioitten asettamisesta maanantaina Washingtonissa.
USA:N EDUSTAJA alivaltiosihteeri Nicholas Burns toteaa, että nyt on aika soveltaa Iranille kolmas sanktio. Burns on edustanut USA:n omaksumaa ”porkkana ja vitsa” menetelmää, jota Iran on ivannut ja huitaissut syrjään turvallisuusneuvoston asettamat aiemmat sanktiot. Iranin vahvimmat tukijat turvallisuusneuvostossa ovat olleet Venäjä ja Kiina, joilla on veto-oikeus sen päätöksiin.
ISRAELIN hallituksen edustaja toteaa, että IAEA:n viimeinen raportti vahvistaa Israelin aiemmat pelot, että Iran jatkaa ydinaseensa rakentamista. (JP)
6. USA:N ULKOMINISTERI Rice ilmoitti myös lehdistötilaisuudessa olevansa hyvin huolestunut tilanteesta Gazan kaistalla kuten myös USA:n tukeman rauhansuunnitelman etenemisestä Israelin ja PA:n välillä. Rice tavannee pääministeri Olmertin molempien ollessa vierailulla Japanissa. Rice kertoi myös halunsa matkustaa Libyaan, joka sanoi luopuvansa terrorismista ja joukkotuhoaseitten valmistamisesta, jonka jälkeen USA poisti Libyan terroria tukevien maitten joukosta vuonna 2005. USA:lla ei kuitenkaan ole lähettilästä Libyassa, vaikka maitten välillä on täydet diplomaattisuhteet.
Rice kumosi huhut, joitten mukaan hän havittelisi USA:n varapresidentin virkaa(JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- IDF TUNNUSTAA, että se ampui ohjuksen havaitsemaansa rakettimiehistöä kohti Gazan pohjoisosassa lauantaina iltapäivällä, miehistön valmistautuessa ampumaan rakettia. Iskussa kolme miestä sai surmansa ja kaksi muuta haavoittui. Palestiinalaiset väittävät, että he olivat liikemiehiä piknikillä luonnossa. Torstaina illalla kaksi Islamic Jihadin pyssymiestä sai surmansa IAF:n ohjusiskussa El-Burejin pakolaisleirissä. Hamasin antamien tietojen mukaan he kuuluivat Islamic Jihadin Al-Quds prikaatiin. Perjantain aikana terroristit ampuivat neljä rakettia Gazastya Israeliin, ilman vahinkoja. (JP)
- IDF:N SOTILAAT pidättivät PFLP:n korkean aktivistin Nablusin operaationsa aikana aikaisin lauantaiaamuna. Sotilaat toimivat yhdessä Shin Betin agenttien kanssa. Pidätetty 31-vuotias Majdi Tzubhi Kasam Mabruk oli osallistunut lukuisiin operaatioihin IDF:n sotilaita vastaan, rakentanut pommeja sekä suunnitteli itsemurhaiskuja Israeliin. Pidätyksen aikana sotilaat joutuivat tulituksen alaisuuteen, mutta kukaan ei haavoittunut. Mabruk toimi yhteistyössä Hamasin jäsenten kanssa Nablusissa sekä värväsi uusia jäseniä järjestöönsä. Torstain vastaisena yönä sotilaat pidättivät 10 etsittyä palestiinalaista ja yhden, jolla oli veitsi aseenaan Bekaotin tiesululla. Hamas syyttää, että PA:n turvallisuusjoukot kiduttivat kuoliaaksi 45-vuotiaan Hamasin saarnaajan sheikki Majd Barghoutin. Hän oli toiminut imaamina 20 vuotta. Hänet vietiin sairaalaan ruhjevamma päässä. PA väittää, että hän kuoli sydänhalvaukseen. (JP)
- HAMAS VAROITTAA, että se on valmis kaappaamaan lisää IDF:n sotilaita, koska Israel ei suostu sen esittämään vapautettavien palestiinalaisvankien listaan.(JP)
- HALLITUS myönsi 327 miljoonaa Gazan rajan läheisyydessä oleville yhteisöille.
- SUNNUNTAIAAMUNA ainakin kaksi Kassam-rakettia ammuttiin Gazasta Israeliin.
- EGYPTI varoitti uudelleen Hamasia yrittämästä murtaa Gazan rajaa. Israelissa puolestaan varaudutaan joukkorynnistykseen Gazasta Israeliin. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019