KESKIVIIKKO 13.02.08
1. SHAS-PUOLUE näyttää harhautuneen metsään avoimin silmin. Puolueen puheenjohtaja Eli Yishai vakuuttelee yhä uudestaan, että Shas eroaa hallituksesta heti, kun Jerusalemin jakamisesta aloitetaan keskustelut PA:n kanssa. Olmertin kanssa tekemänsä hallitussopimuksen mukaan Olmert informoi jatkuvasti neuvottelujen edistymisestä. Näin ei näytä tapahtuvan.
JERUSALEM POST julkaisee toistuvasti sekä israelilaisten että PA:n viranomaisten antamia lausuntoja, joiden mukaan neuvottelua Jerusalemista käydään kaiken aikaa, sekä julkisesti että salaa. Näyttää vain, että Shas saa tiedot niistä vain lehtiartikkeleiden perusteella.
AAMUN ARTIKKELISSA JP kertoo Shasin puheenjohtajan lukeneen hämmästyneenä Maariv-lehdestä, että Livni oli käynyt salaisia keskusteluja Qureian kanssa sekä maanantaina että tiistaina. Yishai lupaa vaatia Olmertilta selvitystä, kun hän palaa Saksan matkaltaan. Olmert oli selittänyt Saksassa, että keskustelut rajoista ovat yksinkertaisimpia, minkä takia keskustelut keskitetään niihin ja muihin yksinkertaisempiin asioihin. Sen sijaan pakolaisongelma ja Jerusalem käsitellään viimeisinä. Olmert tunnusti, ettei Jerusalemin kysymystä ole unohdettu, vaan sitä käsitellään vaivihkaa ja varovaisemmin toisten kysymysten ohella. (JP)
2. SHASIN ONGELMA ei ole siinä, etteikö se olisi tietoinen Livnin ja Qureian Jerusalem keskusteluista. Puheenjohtaja Eli Yishai käyttäytyy kuin pieni poika, jonka äiti on saanut kiinni pikkuleipävarkaudesta. Yishai yrittää vain löytää sopivia verukkeita, jolla ilmiselvää varkautta voisi lieventää näpistykseksi, eikä se oikein näytä onnistuvan syyttävän omantunnon kanssa.
TODELLINEN ONGELMA lieneekin siinä, ettei Shasin hengellinen ja todellinen johtaja Ovadia Yoshef ole valmis eroamaan hallituksesta, jolta on vieläkin mahdollista lypsää lisää etuja. Siispä tilanne jatkuu ennallaan: Olmert sopii Mahmoud Abbasin kanssa neuvottelujen suuntaviivoista, ja Livni jatkaa Qureian kanssa yksityiskohtien hiomista saamiensa suuntaviivojen perusteella. Olmertin salailevan luonteen ja toimintapetiaatteen mukaisesti hämäys kuuluu kuvaan mukaan oleellisesti. Ulospäin annetaan harhauttavia ja kansaa rauhoittavia väliaikatietoja salaisten keskustelujen jatkuessa. Shas näyttää omaksuneen tämän Olmertin taktikoinnin.
TOINEN VAKAVAMPI havainto Livnin ja Qureian salaisista keskusteluista on joittenkin analysoijien esittämä vihjaus, että Livni käy näitä keskustelujaan Jerusalemista myös Olmertin selän takana, ja että Livnin päämääränä on kaataa Olmertin hallitus, mikä nostaisi hänet pääministerin paikalle väliaikaisessa hallituksessa ennen uusia vaaleja. Livni ei ole salannut haluaan saada johtava asema hallituksessa voidakseen toteuttaa omaa näkyään. (JP)
3. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayad on USA:n matkansa aikana väittänyt, ettei Israel ole tehnyt mitään auttaakseen Palestiinan Auktoriteettia täyttämään turvallisuusvaatimuksensa. Hän tunnusti, että yhteistyö IDF:n kanssa on ”ystävällisempi” Annapolis konferenssin jälkeen, mutta Israel ei ole helpottanut tilannetta PA:n alueilla poliittisten keskustelujen jatkuessa. Fayad väitti tämän vaarantavan mahdollisuuden saavuttaa rauhansopimuksia Bushin virkakauden aikana, joka päättyy tammikuun 20. päivänä 2009. Fayad kertoi, ettei Israel ole poistanut tiesulkuja eikä lopettanut rakennustöitä Juudeassa ja Samariassa.
NÄMÄ VÄITTEET ovat tarkoituksellisen valheellisia. Israel on vapauttanut satoja palestiinalaisia vankiloistaan Annapolisin jälkeen ja lupaa vapauttaa lisää, poistanut kymmeniä tiesulkuja Juudeassa ja Samariassa sekä antanut suostumuksensa uusien aseitten ja panssaroitujen miehistövaunujen toimittamiseksi PA:n poliiseille. Myös rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on täysin lamassa, koska rakennusluvat vaativat Olmertin suostumuksen, eikä hän ole suostunut antamaan uusia lupia. Vain keskeneräisiä rakennustöitä saadaan jatkaa.
Tämä ei koske Jerusalemin aluetta, kuten Har Homa ja Pisgat Zev ja joitakin muita alueita, joilla rakentaminen jatkuu vastoin palestiinalaisten esittämiä vastalauseita. (JP, INN)
4. ”PÄÄMINISTERI Olmert muistuttaa naista, jolla on kova tarve päästä naimisiin, mutta pelkää tulevansa raskaaksi”, analysoi PA:n pääministeri Hatem Abdel Qader, Fayadin neuvonantaja Jerusalemin asioissa, Israelin poliittista asennetta JP:n toimittajalle Khaled Abu Toamehille. Hän vahvisti aiempia tietoja, että Jerusalemista keskustellaan sekä pöydän päällä että sen alla. Hän myös selvensi PA:n kantaa Jerusalemin kysymyksessä: ”Jerusalem on yksi keskeisistä kysymyksistä. Vaikka yhteisymmärrystä ei ole löydetty, keskustelut jatkuvat ja Israelin neuvottelijat tietävät, ettei sopimusta saada aikaan ilman Jerusalemin ongelman ratkaisemista. Meidän asenteemme on: Ota kaikki tai jätä. Olemme tehneet selväksi, ettei me tulla hyväksymään osittaista ratkaisua Jerusalemista. Meidän käsityksemme mukaan Jerusalem on yksi maantieteellinen, poliittinen ja uskonnollinen kokonaisuus.” Qader kertoi, että osapuolet yrittävät selvittää, mistä Jerusalemista keskustellaan – siitä Jerusalemista, mikä mainitaan YK:n lausunnoissa 181 vuonna 1947, vai siitä, minkä Israel ”miehitti” 1967, vai siitä, jota Israel laajensi itään päin. Hän kertoi Toamehille, ettei kysymys ole vain Jerusalemin itäosista, vaan myös sen länsiosista, jossa palestiinalaisilla on omaisuusvaatimuksia, kuten myös juutalaisilla itäosissa.
QADER ilmaisi hämmästyksensä tavasta, millä Shas kiemurtelee tiedoista keskusteluista Jerusalemista. Hän sanoo, ettei Shas ole uusi puolue, joten sen pitäisi olla tietoinen, ettei mitään rauhansopimuksia voida saavuttaa ilman Jerusalemin jakamista, koska jo 2000 Barak tarjosi Camp Davidin huippukokouksessa laajoja alueita Jerusalemista. Hän syyttää keskustelujen hitaudesta Olmertin hallituksen heikkoutta, mikä sai Qaderin vertaamaan Olmertia naiseen, joka haluaa naimisiin mutta pelkää raskautta. Se taisikin olla Olmert, joka on raskaana, ja jolle Barak antoi yhdeksän kuukautta odotusaikaa, kuten totesin eräässä aiemmassa raportissa. (JP)
ON HYVÄ muistuttaa mieleen, mitä Pyhä Kirja sanoo Jerusalemista:
”Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan, ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, Mitä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudean kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä, ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille. Kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä, ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sak.12:1-4; Miika 4:11)
Englantilainen käännös kertoo asian vähän toisin:
”Katso, Minä teen Jerusalemin vavisuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, kun ne piirittävät sekä Juudeaa että Jerusalemia. Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin raskaaksi kiveksi kaikille kansoille; kaikki jotka yrittävät sitä nostaa, hakataan kappaleiksi, vaikka kaikki maailman kansat kokoontuisivat yhteen sitä vastaan.” (Sak.12:2-3, kuningas Jaakon käännös)
5. PALESTIINALAISET yrittivät taas eilen tuhota Joosefin hautakammion Sikemissä lähellä Nablusia. PA:n poliisit saivat tietää tuhoamisesta ja menivät paikalle tarkastamaan tilannetta. Hautakammion sisällä paloi kuusitoista autonrengasta, jotka oli tarkoituksellisesti sytytetty hautakammion tuhoamiseksi. Hautakammioon uskotaan haudatun Egyptin muinaisen pääministerin Joosefin luut, jotka hän vannotti juutalaisia ottamaan mukaansa lähtiessään Egyptistä Pyhään maahan ja hautaamaan hänet Sikemiin maapalalle, jonka Jaakob oli ostanut Hamorin, Sikemin isän pojilta sadalla kesitalla ja jonka Josefin heimo oli saanut perintöosakseen.
(Joos.24:32) Vuoden 1993 Oslon sopimusten mukaan sekä juutalaisilla että kristityillä on vapaa pääsy hautakammiolle. Monet juutalaiset ryhmät ovat yrittäneet mennä sinne joko IDF:n luvalla tai ilman, mutta palestiinalaiset pyrkivät tulittamaan heitä kivääreillään. Kammion viereisen yeshiva-rakennuksen palestiinalaiset muuttivat moskeijaksi. Palestiinalaisten jatkuvien häiriöitten vuoksi IDF on kieltänyt juutalaisten pääsyn hautakammioon.
PA:n paikallinen poliisipäällikkö sanoo, että tulipalo tuhosi kammiota jonkin verran. PA on asettanut Force 17, PA:n estävän turvallisuuspalvelun ja yleisen tiedustelupalvelun yhteisen komitean selvittämään kiireisenä asiana tuhotyön tekijät. Vain muutama päivä sitten Olmert pyysi, että PA korjauttaa hautakammion edellisen tuhotyön jäljiltä. (WND)
6. UUTISOTSIKOITA
- IDF:N SOTILASTA puukotettiin hengenvarallisesti niskaan tiesululla lähellä Jeniniä eilen. Sotilaat pidättivät aiemmin päivällä Gazassa tehdyn operaation aikana 10 terrorista epäiltyä. Yksi sotilas haavoittui lievästi operaation aikana, joka tehtiin Gazan kaupungin lähiön Sajaiyehin lähelle. Sotilaita ja siviilejä vastaan tehdyt kivitykset, palopommit ja puukotukset ovat lisääntyneet suuresti viimeisten viikkojen aikana Juudeassa ja Samariassa. Terroristit ampuivat useita kranaatteja Nahal Oz kibbutsin lähellä olevaa IDF:n tukikohtaa vastaan Gazan rajan tuntumassa. IDF:n sotilaat tekivät ratsioita rahanvaihtajien tiloihin Länsirannalla takavarikoiden terrorijärjestöille meneviä varoja 3 miljoonaa NIS. (JP)
- KIRYAT YAMIN kaupunki nosti syytteen googlia vastaan sen satelliittikuvissa esitetyn väitteen johdosta, että kaupunki oli rakennettu palestiinalaiskylän paikalle. Haifan yliopiston historian professori Yossi Ben-Artzi pitää väitettä häpäisynä, sillä Kiryat Yam rakennettiin hiekkadyyneille, joissa ei asunut ketään. Kaupunki perustettiin 1930 eikä itsenäisyyssodan aikana 1948, jolloin palestiinalaiset joutuivat muuttamaan pois joistain kylistä. (WND)
- KORKEA Hizbullahin sotilasjohtaja Imad Mugniyah, joka suunnitteli Buenos Airesin ja Beirutin USA:n lähetystön terrori-iskut, kuoli pommi-iskussa Syyriassa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021