Friday, August 17, 2007

PERJANTAI 17.08.07
1. OLMERT KÄY salaisia neuvotteluja Mahmoud Abbasin kanssa tulevan Palestiinan valtion perustamisesta mahdollisimman pian. Heidän keskusteluissaan kosketellaan tulevan valtion rajoja, palestiinalaispakolaisten asemaa sekä Jerusalemia. (Debkafile)
KAIKKEIN HUOLESTUTTAVIN asiakohta neuvotteluissa on Jerusalem, jonka hallintaa Abbas vaatii kokonaan palestiinalaisille uhaten, että ilman sitä mitään sopimusta ei saada aikaan.
OLMERT TUNNETAAN salakähmäisenä ja ovelana liikemiehenä, jonka kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa, kuten häntä vastaan nostetut syytökset osoittavat. Niissä sentään oli kysymys hänen henkilökohtaisista asioistaan, mutta nyt Olmert sopii ilman valtuuksia ja oikeuksia koko Israelin kansaa koskevista elämän ja kuoleman asioista.
JOURNALISTI Steven Erlanger kirjoittaa kansainvälisessä Herald Tribune lehdessä, että sekä Olmert että Abbas neuvottelevat epätoivoisina omasta asemastaan. Molemmat ovat heikkoja ja kumpikin on epävarma tulevaisuudestaan. (INN)
ABBAS MENETTI Gazan kaistaleen Hamasille, joka vakiinnuttaa asemaansa siellä ja jonka asema on edelleen vahva monissa Juudean ja Samarian kaupungeissa. Abbas antaa ”presidentin” käskykirjeitä, joilla hän pyrkii heikentämään Hamasin valtaa, mutta joiden toteuttamista hänellä ei ole mitään mahdollisuutta valvoa. Abbasin valta perustuu IDF:n tukeen.
OLMERT ODOTTAA oikeuskanslerin päätöksiä häntä vastaan nostettuihin syytöksiin ja poliisitutkimuksiin korruptiosta ja asemansa väärinkäyttämisestä, sekä Winograd-komitean loppuraportin julkistamista viikkojen sisällä. Raportin uskotaan antavan lopullisen armoniskun Olmertin hallitukselle.
OLMERT PELAA aikaa vastaan: Kumpi ehtii ensiksi, hänen salaiset sopimuksensa Abbasin kanssa vai vaatimukset Olmertin erosta. Olmert laskee, että jos hänellä on näyttöä rauhansopimuksista, kukaan ei uskalla koskea häneen, kuten Ariel Sharonia vastaan nostetut syytökset korruptiosta hyllytettiin vasemmiston omittua hänet ”rituaalivälineenä kuten sukkot-menojen yhteydessä käytettävän sitruunan (etrog), jota tulee säilyttää erityisessä rasiassa pumpuliin tai pehmeisiin papereihin käärittynä, ettei se kuivuisi, vahingoittuisi eikä pilaantuisi”.
2. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert kertoi JP:n pääartikkelin mukaan USA:n kongressin edustajille käymistään keskusteluista Abbasin kanssa, joissa ”väljästi käsiteltiin keskeisiä kysymyksiä”. Olmertin ja Abbasin pyrkimyksenä on laatia luonnos rauhansopimukseksi, jota voitaisiin käsitellä Bushin ehdottamassa kansainvälisessä rauhankonferenssissa marraskuussa.
JP:N PÄÄKIRJOITUS toteaa, että jos rauha on saavutettavissa silloin, kun sitä ajavat voimat ovat vahvoja, nyt on sopiva aika länsivaltojen ja Bushin Lähi Idän politiikan kärsittyä lukuisia takaiskuja. Pääkirjoitus viittaa, että rauhankeskustelujen käyminen vuodesta 1991 vuoteen 1993, jolloin Madridin konferenssi pidettiin, johti Oslon sopimusten syntyyn. Samoihin aikoihin NL hajosi, Saddam Hussein karkotettiin Kuwaitista ja Arafatin johtama PLO oli konkurssitilassa. Rauhanliike oli silloin vahvoilla.
KIRJOITUS VAROITTAA aikaisempaan esimerkkiin epäonnistuneesta Camp Davidin huippukokouksesta v. 2000 viitaten, että heikkoudesta tehdyt aloitteet ja sopimukset kääntyvät tekijöitään vastaan. Oslon sopimusten seurauksena Israelin noin 1500 kuolonuhria ja kymmenet tuhannet eliniäkseen vammautetut ovat tästä karmeana todisteena.
JP MUISTUTTAA pääkirjoituksessaan, että on syytä pitää mielessä ydinkysymys, joka on Iranin johtama pahan akseli, jota täytyy vastustaa ja joka täytyy voittaa. Ilman sitä kaikki Israelin ja palestiinalaisten väliset sopimukset epäonnistuvat. ”Rauhan tekemisen riskiä ja sisältöä, varsinkin tällä hetkellä ja näitten pelaajien toimesta, ei tule ylenkatsoa eikä unohtaa”. Lehti tähdentää, että rauhanprosessi, jota pidetään päämääränä eikä osana kokonaisstrategiaa islamin radikalismin voittamiseksi alueella, palvelee lopulta Iranin intressejä lännen hajottamiseksi antaen mullaheille lisää aikaa ydinohjelmansa toteuttamiseen. Tähän kuuluu myös USA:n tarjoama 20 miljardin USD asetoimitussopimus USA:n valeliittolaisille Persianlahden maissa.
3. HAMASIN TOIMENPIDEJOUKOT pidättivät Abbasin nimittämän PA:n oikeuskanslerin Ahmed al-Mughnin Gazassa muutama tunti sen jälkeen, kun Hamasin hallituksen oikeusministeri Yusef al-Mansi oli erottanut hänet. Toimenpidejoukkojen edustaja Saber Khalifeh ilmoitti, että Mugjni tavattiin kadulla kävellen, Hän oli käynyt toimistaan hakemassa 120 kansiota, joissa kerrottiin taloudellisesta korruptiosta ja murhista. Jotkut kansioista käsittelivät Gazan alueella toimineitten Fatahin turvallisuusjoukkojen johtajia. Hän palautti kansiot toimistoonsa ja pidätettiin tunnin ajaksi, kertoi Hamasin edustaja, jonka mukaan oikeuskansleri halusi salakuljettaa kansiot Ramallahiin. Oikeusministeri oli kieltänyt Mughnia menemästä toimistoonsa erottamisen jälkeen.
MUGHNI VAKUUTTAA, ettei hän aio erota virastaan, koska Abbas nimitti hänet. Hän myös kertoi, että Hamas vaati häntä allekirjoittamaan sopimuksen jossa hän lupaa pysyä Gazan alueella, välttää median edustajia eikä palaa virkapaikalleen. Virasto lopetti toistaiseksi kaiken toimintansa odotellen uusia ohjeita. (JP)
4. PALESTIINAN JOURNALISTIEN syndikaatti teki päätöksen, jonka mukaan sen jäsenet eivät seuraa Hamasin tai sen kanssa liitossa olevien tilaisuuksia. Syndikaatti esitti vastalauseensa oikeuskanslerin erottamisesta ja vaati kansainvälistä yhteisöä painostamaan Hamasia, että se lopettaisi journalistien toiminnan vaikeuttamisen.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas antoi uuden ”presidentin käskykirjeen”, jolla hän hajotti Hamasin perustamat toimenpidejoukot ja Hamasin aseellisen siiven Izzadin Kassam.
Käskykirje oikeuttaa PA:n turvallisuusjoukot pidättämään jokaisen, jonka epäillään kuuluvan näihin joukkoihin 3-7 vuoden aikana.
KÄSKYKIRJEEN MERKITYS on kyseenalainen, sillä Abbasilla ei ole arvovaltaa Gazassa eikä Länsirannalla ole Hamasin aseellisiin järjestöihin kuuluvia joukkoja. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- KORKEIN OIKEUS pitää IDF:n Winograd-raportissa mainittujen johtajien kuulemisen 02.09.07.
- KAKSI PALESTIINALAISTA pidätettiin lähellä Nablusia. Heidän autostaan löydettiin 2000 käsiaseen patruunaa.
- PA:N KOULU TULKARMISSA Samariassa piti viikolla jalkapalloturnaukset, jotka nimettiin Fatah terroristin Ziyad Daasin kunniaksi hänen nimellään. Daas oli vastuussa Haderassa 2002 tapahtuneesta tulituksesta, jossa pyssymies avasi tulen M-16 kiväärillään bat mitzva-tilaisuudessa, murhaten kuusi ihmistä ja haavoittaen 30. Hän oli myös vastuussa kahden israelilaisen kidnappaamisesta ja murhasta 2001 Tulkarmissa. Hän sai surmansa taistelussa IDF:n joukkojen kanssa elokuussa 2002. PA:n päivälehti Al Hayat Al Jadida ylistää häntä ”yhtenä rohkeista Palestiinan vastarinnan ihmisistä, jonka Israelin miehitysjoukot kylmäverisesti teloittivat.” (JP)
- EVANKELINEN PARISKUNTA USA:sta karkotetaan maasta. Pastori Ron Cantrell, 59, ja hänen vaimonsa Carol, 54, ovat asuneet maassa parin vuosikymmenen ajan. Pastori Cantrell johti pientä seurakuntaa nimeltä Shalom Shalom Jerusalem viimeisen neljän vuoden ajan, mutta sisäministeriö ei myöntänyt hänelle pysyvää maassa oleskelulupaa, vaan määräsi hänet poistumaan maasta kahden viikon sisällä. Häntä epäillään lähetystyöstä juutalaisten parissa, mikä ei lain mukaan ole kiellettyä paitsi jos siihen liittyy lupauksia taloudellisista eduista. Cantrell kieltää ehdottomasti syytökset lähetystyöstä. Hän on toiminut aktiivisesti kooten varoja Israelille varsinkin Venäjän juutalaisten auttamiseksi. Cantrell matkusteli paljon antaen luentoja ja hän voisi jatkaa työtään kolmen kuukauden turistiviisumin turvin, mutta hän pitää sitä hyvin epämukavana seurakunnan papille. (JP)
- IDF PIDÄTTI kuusi terrorismista epäiltyä. Nablusissa heitä kohti heitettiin pommi, mikä vammautti yhtä sotilasta. Jeninissä sotilaita tulitettiin. Kassam-tulitus jatkuu.
- VAIKUTUSVALTAINEN Moghmush-klaani Gazassa on luopunut perheen aseista, mutta pitää ne, joita tarvitaan ”aseelliseen taisteluun”. Klaani tunnetaan useista kidnappaamisista, joista BBC:n toimittaja Alan Johnston oli yksi.
- OLMERTIN KEHUT Israelin vahvuudesta ja varallisuudesta on kauhistuttanut järjestöjä, jotka keräävät varoja Israelille. Olmert myös syytti mediaa väärien tietojen levittämisestä kertoen pohjoisen siviilipuolustuksen unohtamisesta ja ennen Libanonin kakkossotaa liioiteltujen odotusten antamisesta.
- PROFESSORI Uzi Landau varottaa Ynetin artikkelissaan, että on syytä varoa journalisteja, jotka on kerran saatu kiinni epätarkkuudesta, koska se voi uusiutua.
Hän ottaa esimerkiksi Nahum Barnean, joka tuomitsee kovin sanoin kieltäytyjät
karkottamaan juutalaiset Hebronista. Barnea viittaa tilanteeseen, jossa Jossi Sarid
27.06.1990 tuomitsi kieltäytyjät: ”Me emme noudata karkotusmääräyksiä, eivätkä
lapsemme tai opiskelijamme myöskään – päivä, jolloin näemme
karkotusmääräyksen, joka on täysin laiton, on myös kieltäytymisen päivä.” Landau
vertaa näitä kieltäytymisiä. Ensimmäisessä olivat asialla oikeistolaiset, toisessa
vasemmistoa edustavat sotilaat, mutta Barnean tapauksessa oli kysymys
juutalaisten karkottamisesta, Saridin tapauksessa arabien karkottamisesta.

Thursday, August 16, 2007

TORSTAI 16.08.07
1. ISRAEL EI HALUA SOTAA, on pääministeri Ehud Olmert vakuutellut jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa. Eilen hänet nähtiin Israelin pohjoisosassa tutustumassa alueen siviilipuolustukseen. Hän ei näyttänyt tarvitsevan siihen apuvälineitä, mutta puolustusministeri Barak oli hankkinut uudet tehokkaat kiikarit ja oli muistanut poistaa linssisuojatkin tähystellessään Merkavan möyryämistä hiekkakentällä sankan pölypilven saattelemana.
Eilen illalla Olmert tapasi Kadima-neuvoston jäseniä Jerusalemin kodissaan. Tässä tilaisuudessa hän uudelleen vakuutti Israelin rauhantahtoa: ”Israel ei ole kiinnostunut sodasta. Jos tilaisuus tulee tehdä rauha Syyrian kanssa, tartun siihen”, hän totesi. Myös Syyria vakuuttelee samaa. Syyrian varapresidentti Farouq al-Shara sanoi luennossaan Damaskoksessa: ”Israel tietää, ettemme halua sotaa. Syyria on aina valmis vastaamaan hyökkäykseen, mutta me emme aloita sotaa.”
TURKKI SEURAA myös kiinnostuneena Syyrian ja Israelin välistä dialogia. Haaretz kertoo. että nimeltä mainitsematon turkkilainen diplomaatti arvioi, että keskustelut Syyrian kanssa ovat yksinkertaisempia kuin palestiinalaisten kanssa, sillä palestiinalaisten ongelmat liittyvät laajempiin paikallisiin kysymyksiin lähtien viiden miljoonan Palestiinasta paenneitten palestiinalaisten jälkeläisten asemasta, joitten paluuoikeutta vanhempiensa asuinsijoille vaaditaan. Toiseksi Syyrian intressit eivät välttämättä ole samat kuin Iranin, jonka ongelmat liittyvät sen ydinaseohjelmaan ja Iranin ja USA:n väliseen konfliktiin. (JP)
2. IRAN PUHUU KOVIA, jos Syyria ja Israel ovatkin miedontaneet sananmiekkansa käyttöä. USA aikoo asettaa Iranin vallankumouskaartin kansainvälisen terrorismin erityislistalle, mikä sai Iranin esittelemään mahtiaan. Vallankumouskaartin komentaja Yahya Rahin Safawi kertoi ilman kiertelyjä, että Iran hallitsee Persianlahtea ja Omaninmerta sen leveydeltä ja pituudelta, ja että Iranilla on ohjuksia, joilla se pystyy upottamaan USA:n sotalaivoja. Toiseksi hän kertoi, että Iran on kehittänyt panssarintorjuntaohjuksia, jotka läpäisevät israelilaisen Merkavan ja amerikkalaisen Abram-tankin panssarit. Safawin viitannee alkuaan kiinalaisvalmisteiseen mutta Iranin edelleen modifioimaan C-802 maalta merelle ohjukseen, jonka tehokkuus ilmeni Libanonin sota II:n aikana. Safawi kertoi myös, että Iranin 2000 km:n kantomatkan Shihab-3 ohjus on varustettu lisäksi yksilöllisellä ohjauslaitteella, jolla sitä voidaan ohjata vielä laukauksen jälkeen. (JP, DF)
3. ISRAEL TULEE KOKEMAAN suuren yllätyksen, jos se uskaltaa hyökätä uudelleen Libanoniin, kertoi Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah Libanonin sota II:n alkamisen vuosipäivänä. ”Voi te sionistit, jos te havittelette aloittavanne sodan Libanonia vastaan, lupaan teille suuren yllätyksen, joka voi muuttaa sodan ja alueen kohtalon”, hän kertoi nauhoitetussa puheessaan tiistaina Beirutin eteläpuolen lähiössä, jota pidetään Hizbullahin voimakeskuksena ja jota IAF moukaroi pahoin sodassa.
Nasrallah ei kertonut yksityiskohtia, mutta hän viittasi siihen, että Hizbullah on hankkinut ohjuksia, joilla se ulottuu kauas Israelin alueelle. Hän kertoi lokakuussa viime vuonna Libanonin sota II:n jälkeen, että sillä on 33 000 rakettia. Tietoa ei ole vahvistettu kuten ei sen hankkimien ohjusten ja rakettien laatua. YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaan Hizbullahin tulee luopua aseistaan, mihin se ei ole suostunut eivätkä UNIFIL:n joukot ole pystyneet estämään aseitten salakuljetusta Syyriasta ja Iranista.
LIBANONIN ARMEIJAN kenraali Elias Hanna (res.) arvioi keskiviikkona AP:lle, että Hizbullah on hankkinut tuhansia nykyaikaisia ilmatorjuntaohjuksia Israelin ilmaherruuden vastapainoksi. Lisäksi kenraali arveli, että Hizbullah on rekrytoinut nukkuvia soluja sekä Israeliin että muualle maailmassa, minkä Hizbullah kieltää.
ISRAELIN VIRANOMAISET suhtautuvat Nasrallahin uhkauksiin tosissaan, sillä terroristin maineestaan huolimatta hänellä on yksi ominainen piirre: Jos hän jotain kertoo, se osoittautuu todeksi, ja jos hän uhkaa tai lupa, hän toteuttaa sen. ”Jos Nasrallah sanoo rakettiensa pystyvän iskemään minne tahansa Israelissa, se on otettava todesta”, arvioi kansallisen infrastruktuurin ministeri Binyamin Ben-Eliezer. (JP, Hussein Dakroub)
4. RUDY GIULIANI, entinen New Yorkin pormestari ja USA:n presidenttiehdokas, sanoo, että Palestiinan valtion perustaminen tässä vaiheessa on virhe, ja että presidentti Bush ja ulkoministeri Rice ovat tarpeettomasti antautuneet molempien osapuolten painostamiseksi lopullisen tilanteen neuvotteluihin huolimatta siitä, että Hamas on kaapannut vallan Gazan kaistaleella. Lisäksi hän kritisoi tapaa, millä USA:n liittolaismaat Saudi Arabia, Egypti ja Jordania ovat painostaneet Yhdysvaltoja omaksumaan aktiivisemman roolin sopimuksen aikaansaamiseksi. Giuliani katsoo, ettei aika ole sopiva eikä USA:n intressien mukaista perustaa uusi terrorismia tukeva valtio, kun se itse on islamin terroristien uhan alaisena. ”Palestiinan valtio tulee perustaa hyvän johtamisen tuloksena, selvästi ilmoitetulle halulle taistella terrorismia vastaan ja haluun elää rauhassa Israelin kanssa.” Hän tähdentää USA:n velvollisuutta Israelin turvallisuuden puolustamiseksi, joka on USA:n politiikan pysyvä ominaisuus.
GIULIANI EI sulje pois mahdollisuutta neuvotella Iranin kanssa, mutta sen tulee tapahtua voiman osoituksena. Viimeisenä keinona hän katsoo Iranin infrastruktuurin tuhoamisen, jos muut keinot eivät auta. Bush varoitti äsken Irania seurauksista, jos se jatkaa räjähteitten toimittamista Irakiin. (JP, AP)
5. UUTISOTSIKOITA
- NEW YORKIN poliisi varoittaa kasvavasta maassa asuvien terroristien vaarasta. Tällaiset nuorista miehistä koostuvat ryhmät voivat olla vasta maahan muuttaneita, jotka eri syistä antautuvat terroriin yhteiskuntaa vastaan, jossa he elävät. Poliisi uskoo paikallisten viranomaisten parhaiten soveltuvan valvomaan tällaista kehitystä.
- MAHMOUD ABBAS kutsuu Hamasia palaamaan kansalliseen yhtenäisyyteen, ilmaisi Abbas näkemyksensä Ramallahissa tavattuaan eilen Japanin ulkoministeri Taro Ason. Pääministeri Olmert varoittaa, että tällaiset lausunnot voivat keskeyttää Abbasin keskustelut Israelin kanssa.
- LIKUDIN puheenjohtaja on ensi työkseen suututtanut puheenjohtajavaaleja seuranneet lehtimiehet, jotka esittävät kärkevää kritiikkiä Netanyahun sekavasta
tavasta hoitaa asioita. Netanyahu esitti taisteluhaasteen Labourin puheenjohtaja Ehud Barakille aloittaa yhteistyö Olmertin hallituksen kaatamiseksi. Barak ei tiettävästi ole vielä ottanut kantaa Likudin puheenjohtajavaalien tulokseen.
- SOPIMUS USA:N ja Israelin välisestä 30 miljardin USD apupaketista allekirjoitetaan tänään torstaina Jerusalemissa. USA:n apulaisulkoministeri Nicholas Burns
saapui eilen Israeliin valmistellakseen allekirjoitusta.
- ARAFATIN Gazassa varastettu univormu myytiin 200 NIS hinnasta. Arafatin Gazan talo joutui ryöstäjien käsiin Gazan vallankaappauksen sekavina
hetkinä. He raastoivat talosta kaikkea mahdollista Nebel-mitalista lähtien.
- OIKEUSMINISTERI Daniel Friedman ja korkeimman oikeuden presidentti Dorit Beinish sopivat keskinäisen riitansa molempien luvattua työskennellä
yhdessä oikeusjärjestelmän kehittämiseksi.
- USA:N LUTERILAISET (ELCA) harkitsevat Israelin vastaista boikottia. Lauantaina kirkon korkein hallintoelin, yleiskokous, päätti tukea kahden valtion periaatetta, keskittää investointeja PA:n alueille ja aloittaa ”setlementeissä” valmistettujen tuotteiden boikotti ensi askeleena Israelin vastaisen boikotin aloittamiseksi.
- IDF LÖYSI Gazan alueelta tunnelin, joka alkoi tomaatti-kasvihuoneesta 700 metrin päässä turva-aidasta Khan Younesin läheltä. Tunneli räjäytettiin. Tunnelin kautta olisi tehty terrori-isku luultavasti Ashkelonissa.
- KANSANEDUSTAJA Otniel Shneller (Kadima) vahvistaa, että Hebronista karkotetut kaksi perhettä olivat saaneet hallituksen luvan asua siellä, mutta oikeuskansleri peruutti sen, ehkä tietämättä hallituksen päätöksestä.
- ARABI-ISÄ vei salaa kaksi juutalaisen vaimonsa synnyttämää tyttölasta Beit Ulan arabikylään vastoin äitinsä tahtoa. Sotilaat kävivät hakemassa tytöt pois arabikylästä lähellä Hebronia. Arabi-isää etsitään.
- NABLUSIN luona arabit sytyttivät pommeja sotilaita vastaan, ei vahinkoja.
- TIISTAIN aikana terroristit ampuivat 8 Kassam-rakettia ja 4 kranaattia Kissufimin ja Sufan alueille.
- OLMERTIN KANNATUS on 5 %, Netanyahun 32 % ja Ehud Barakin 30 % Yitzhak Katzin tekemän gallupin mukaan.

Wednesday, August 15, 2007

KESKIVIIKKO 15.08.07
1. BINYAMIN NETANYAHU voitti odotetusti Likud-puolueen puheenjohtajavaalit eilen. Hän sai 73 % äänistä, lähin kilpailija Moshe Feiglin sai 23 % ja Danny Danon 4 %. Äänestysprosentti nousi hitaan alun jälkeen 40 prosenttiin, jota on pidettävä hyvänä keskellä lomakautta, jolloin tuhannet ihmiset ja potentiaaliset äänestäjät ovat ulkomailla.
NETANYAHU kertoi voitonpuheessaan, että ”päätimme pienen taistelun, mutta nyt aloitamme suuren sodan, huomenna aloitamme toimet hallituksen kaatamiseksi palataksemme valtaan”.
PUHEENJOHTAJAKILVASTA syrjään jättäytynyt Silvan Shalom sanoi vaativansa uudet puheenjohtajavaalit ennen seuraavia yleisvaaleja. Shalom ei äänestänyt näissä vaaleissa, sillä hän oli juhlimassa vaimonsa Judy Nir-Moses Shalomin syntymäpäivää New Yorkissa. Shalom pitää nyt pidettyjä Likudin puheenjohtajavaaleja laittomina, sillä Netanyahu oli vastoin puolueen tahtoa aikaistanut vaaleja, ehkä vaikeuttaakseen Shalomin vaalityötä.
MOSHE FEIGLIN perusti Zo Artzenu-järjestön ja Likudin alaisen Juutalainen Johtajisto-järjestön (Manhigut Yehudit), jota hän johtaa. Feiglin syyttää Netanyahua juutalaisten arvojen ja uskonnon vähättelemisestä ja Kadiman omaksuman vasemmistolaisen ideologian seuraamisesta.
NETANYAHU aikoo vedota korkeimpaan oikeuteen saadakseen Feiglinin ja hänen seuraajansa poistetuksi Likudista. Netanyahun aktivistit estivät Feigliniä pääsemästä kuuntelemaan Netanyahun puhetta ja onnitellakseen häntä voiton johdosta. Feiglin poistui alueelta, mutta hänen kannattajansa jäivät keskustelemaan Netanyahun kannattajien kanssa, mikä kiihtyi kiivaaksi sanailuksi ja lopulta nyrkkitappeluksi. Ei kovin kaunis ele valtiomieheksi pyrkivältä. (JP, INN)
2. IDF LOPETTI yhden päivän kestäneen operaationsa Gazan kaistaleella Khan Younesin alueella. Jalkaväen sotilaitten tukena oli panssareita ja IAF:n helikoptereita.
TAISTELUJA käytiin pääasiassa Hamasin aseellisten solujen ja Islamic Jihadin pyssymiesten välillä, jotka olivat paikoin kiihkeitä. IDF kertoo Hamasin omaksuneen Hizbullahin Libanonin sota II:ssa käyttämän taktiikan. Heillä oli käytössään uudenaikaisia aseita ja tietoliikennevälineitä.
Kaikkiaan 13 palestiinalaista sai surmansa taisteluissa ja palestiinalaislähteen mukaan 25 ihmistä haavoittui. Sotilaat pidättivät 120 miestä kuulusteluja varten. He tutkivat useita taloja Khan Yousesissa, joista löydettiin aseita, panssarintorjuntaohjuksia ja pommivöitä. (JP. Ynet)
3. HAMASIN EDUSTAJA Sami Abu Zuhri kertoi Gazassa olevansa tyytyväinen Euroopan maitten positiiviseen asenteeseen Hamasia kohtaan. ”He ovat alkaneet huomata, että Hamasin hallituksen boikotti on tehoton ja merkityksetön. Uudet äänet Euroopasta kertovat, että he tekivät virheen aloittaessaan Hamasin vastaisen boikotin, koska se vain monimutkaisti Lähi Idän tilannetta.” Hän kiitteli Italian pääministeri Romano Prodin aloitetta keskustelujen aloittamiseksi Hamasin edustajien kanssa ”sen kehittämiseksi poliittisesti”. Englannin edustajainhuoneen ulko-maan asioitten komitea julkisti maanantaina raportin, jossa kehotetaan lainlaatijoita kiireisesti harkitsemaan tapoja, joilla Hamasin maltilliset elimet voidaan saada keskusteluihin. Komitea kehotti pääministeri Brownin erikoislähettilästä Tony Blairia toimimaan Hamasin yhdistämiseksi Abbasin johtamaan Fatahin hallitukseen.
SALAAM FAYADin hallituksen tiedotusministeri Riad al-Malki varoitti eurooppalaisia kuvittelemasta, että Hamas olisi rauhankumppani. Hänen mielestään oikea tapa on jatkaa sen eristämistä kaikilla rintamilla. Toinen PA:n virkailija Ramallahissa kutsui tietoja Euroopan pehmenneestä asenteesta Hamasin kanssa ”vastenmielisiksi”, jotka vahvistavat radikaaleja ja heikentävät maltillisia. (JP)
4. PA TURVAUTUU radiojournalismiin Gazan kaistaleen asukkaitten voittamiseksi, kertoo Salaam Fyadin hallituksen tiedotusministeri Riad al-Malki ja lisää, että Gazan menettäminen on tilapäinen kehitysvaihe, mikä korjataan ajan myötä. Hän selittää, että vaikka Palestiina ei ole valtio, yksi poliittinen suunta käytti sotilasvallankaappausta hallitusta vastaan ja valvoo nyt osaa maasta kolmannen valtion kautta. Hän sanoi, että 80 % Hamasin vallan vastaisesta taistelusta käydään tiedostusvälineitten kautta, mutta valitti välineistön ja henkilökunnan puutetta.
AL-MALKI valittaa eurooppalaisten entistä myönteisempää suhtautumista Hamasin kanssa, jossa hän on havainnut joittenkin israelilaisten ajattelevan samoin. Hän varoitti tällaisesta ajattelusta, sillä al-Qaida on saamassa otteen Gazassa. Al-Malki vakuutti, ettei PA:n hallitus koskaan keskustele Hamasin kanssa ja Mahmoud Abbas kieltää antaneensa kenellekään valtuuksia siihen. Al-Malki valittaa, ettei hänellä ole hepreankielisiä henkilöitä palveluksessaan. (JP)
5. HAMASIN PYSSYMIEHET PIEKSIVÄT meitä, valittavat Betlehemin syntymäkirkon 2002 kaapanneet ja häväisseet mutta Gazaan karkotetut 26 palestiinalaista. Osa 35 karkotetusta joutuivat maanpakoon eurooppalaisiin maihin. Gazaan karkotetut kuuluvat eri järjestöihin, mukana Fatahin, Islamic Jihadin ja PFLP:n jäseniä. Olmert lupasi Jerikossa Abbasille, että karkotetut voivat palata asuinsijoilleen.
YKSI KARKOTETUISTA, Zeid Salem, vietti häitään Gazan kaupungin Tal al-Hawan lähiössä sunnuntaina. Arabitavan mukaan juhlijat ampuivat kivääreillään ilmaan, minkä Hamas on kieltänyt. Paikalle tunkeutuneet Hamasin pyssymiehet hajottivat hääseurueen ja paikallaolijoitten mukaan pieksivät sulhasta, morsianta ja hääväkeä ja huutaen heille solvauksia sanoen heidän olevan pahempia kuin juutalaiset.
TÄMÄ OLI kuudes kerta, kun Hamasin pyssymiehet hajottivat hääseremoniat. Todistajat kertovat pyssymiesten käyttäneen puukeppejä, tuoleja ja kiväärinperiä.
TOINEN KARKOTETTU Ali Alkam kertoo, että Hamasin toimenpidejoukot pidättivät hänet ja hänen ystävänsä häiden aikana ja veivät heidät turvallisuuskeskukseen, jossa heitä kohdeltiin julmasti henkisesti ja fyysisesti.
HAMASIN SISÄMINISTERI antoi yleismääräyksen, joka kieltää tuliaseiden käytön hääseremonioitten yhteydessä, sekä anomaan ministeriön luvan 48 tuntia ennen tilaisuutta yleisiä kokoontumisia varten. Määräys annettiin sen jälkeen, kun 300 ihmistä aloitti mielenosoituksen Hamasin vallankauppausta vastaan Gazassa. Hamasin joukot pidättivät 16 osanottajaa ja takavarikoivat kameroita ja kännyköitä osanottajilta. Hamasin miehet pahoinpitelivät ainakin kuutta palestiinalaista valokuvaajaa ja journalistia mielenosoituksen aikana. (JP)
PALESTIINAN JOURNALISTIEN syndikaatti päätti boikotoida Hamasin järjestämiä tilaisuuksia.
GAZAN KAISTALEELTA on vaikea saada luotettavia tietoja ulkomaisten journalistien paettua.
6. UUTISOTSIKOITA
- RANSKAN PRESIDENTTI Nicholas Sarcozy kieltää luvanneensa rakentaa painevesi-ydinvoimalan Libyalle. Hänen vaimonsa Cecilla osallistui ukrainalaisten sairaanhoitajien ja yhden palestiinalaisen lääkärin vapauttamiseen johtaneisiin neuvotteluihin. Ranska lupautui toimittamaan Libyalle mm. Milan panssarintorjuntaohjuksia ja uudenaikaisia tiedostusvälineitä. Viisi bulgarialaista sairaanhoitajaa ja palestiinalainen lääkäri viettivät 8 vuotta Libyan vankilassa syytettyinä ja kuolemaan tuomittuina HIV-saastuneen veren siirtämisestä neljälle sadalle lapselle. Vankilassa heitä kidutettiin sähköshokeilla, koirilla ja heitä raiskattiin, mikä näyttää olevan yleinen kidutusmuoto arabiyhteisöissä. (JP)
- 1948 VAPAUSSODAN AIKANA israelilaiset taistelivat valtavaa ylivoimaa vastaan huonosti aseistautuneina ja useimmiten kouluttamattomina. Mutta he taistelivat elämästä ja kuolemasta, useimmiten Israelin maan sydänalueilla ja lähellä kotejaan. Sota-ajan sekavissa ajoissa kaatuneita ei usein pystytty hautaamaan, minkä johdosta heitä heitettiin tuntemattomina joukkohautoihin. Toinen syy, mikä esti omaisia tunnistamaan kaatuneita omaisiaan, oli arabien hillitön raivo pahoinpidellä ja runnella ruumiita liha- ja luukasoiksi. Juutalaisille on kuitenkin aina ollut velvoitteena haudata omaiset tunnistettuihin hautoihin. Maanantaina julkistettiin viiden ”tuntemattoman” sotilaan henkilöllisyys. He olivat kaatuneet Tel Arishin ”pilleripurkin” (pillbox) linnoituksen joutuessa arabien käsiin. Heidän täysin tuntemattomiksi hakatut ruumiinsa haudattiin Nahalat Yitzhak hautausmaan ”tuntemattoman sotilaan” hautoihin. Nykyaikaisen DNA-tutkimuksen avulla kolmen henkilöllisyys on voitu todentaa, kahden henkilöllisyys on vielä epäselvä. (JP)
- MAAILMANLAAJUINEN KALIFAATTI oli palestiinalaisen Hizb ut-Tahrir al-Islami (islamin vapautuspuolue) ohjelmassa lauantaina Ramallahissa pidetyssä konferenssissa. Konferenssin teemana oli: ”Kalifaatti, tuleva voima.” Järjestön johtaja Ata Khalil Abu al-Rashtha on ammatiltaan rakennusinsinööri Hebronista. Hän vakuuttaa, että järjestö on poliittinen puolue, jonka ideologia on islam. Se pyrkii islamilaisen valtion perustamiseen, joka tulee levittämään islamin vallan ja ideologian kaikkialle maailmassa. Järjestö perustettiin 1972 Jerusalemissa. Sen toiminta on kielletty useissa arabimaissa ja monissa diktatuurimaissa sen jäseniä pidätetään, kidutetaan ja surmataan hallitusten toimesta. Sen nykyinen keskus on Euroopassa, ja sen vaikutus on vahva Keski-Aasian maissa ja Kiinassa. Se on kielletty Saksassa ja Venäjällä. Se pyrkii tavoitteeseensa taivuttelun (dawa) tai jihadin (pyhän sodan) kautta. Se määrittelee ”Islamin talon” siten, että sen johtajisto on islamilainen, vaikka kansa ei sitä kokonaisuudessaan olisikaan. (INN)
- 18 USA:n kongressin jäsentä katsoo Israelin vierailunsa vahvistaneen käsityksiä, että Arafatin hallinto oli paha, mutta PA:n nykyinen hallinto on hyvä, johon voi luottaa ja jonka varaan voi rakentaa. He tapasivat myös Mahmoud Abbasin ja Salaam Fayadin. Mukana oli USA:n kongressin ensimmäinen muslimiedustaja Keith Ellison, joka totesi avaimen alueen ongelmien ratkaisemiseen olevan ihmisten huolehtiminen lapsistaan ja tulevaisuudestaan.
- PROFESSORI Hillel Weiss selittää IDF:n upseerille antamaansa kirousta, ettei hän puhunut omia sanojaan, vaan hän omin sanoin siteerasi Psalmia 109:1-14, jossa syyttömästi vainottu mies rukoilee vihamiestensä rankaisemista. (INN)
- ARKEOLOGOIT LÖYSIVÄT sandaalin jäljen muurista Sussitan (Hippos, hevonen) kaupungista Tiberiaasta itään. He otaksuvat, että sandaali kuului roomalaiselle sotilaalle sen pohjanaulauksen perusteella. Sussita perustettiin Antiokus Epifaneen toimesta, ja roomalaiset rakensivat sitä hallintonsa aikana. Maanjäristys tuhosi kaupungin 749 Umayyad-kaudella, eikä sitä rakennettu uudelleen. (Haaretz)

Tuesday, August 14, 2007

TIISTAI 14.08.07
1. VIISI ISRAELIN ARABIA Jerusalemista pidätettiin turvallisuusjoukkojen toimesta, ilmoitettiin maanantaina. Heidän uskotaan antaneen aseet terroristeille, jotka tulittivat turvallisuusjoukkoja toukokuussa Itä Jerusalemissa Sheikh Saidin arabikylässä juutalaisen Hanatzivin Armon lähiön vieressä haavoittaen kahta turvallisuusvirkailijaa, toista hengenvaarallisesti. Syntyneessä tulitaistelussa kaksi arabiterroristia sai surmansa. Heillä oli Itä Jerusalemissa myönnetyt Israelin siniset henkilökortit. Tilanteen aikana pidätettiin yksi arabi, Maanan Mohamed Halela, 21, jonka epäillään osallistuneen heidän aseittensa hankkimiseen. Surmatut terroristit olivat Hamasin jäseniä, vaikka ensin heidän epäiltiin kuuluvan Fatah al-Aksa järjestöön.
PIDÄTETYT viisi arabia ovat parinkymmenen vuoden ikäisiä ja kotoisin samasta Itä Jerusalemin kylästä. He ovat tunnustaneet osallisuutensa laittomaan asekauppaan sekä rikollisten että Hamasin jäsenten kanssa. Yksi tulitukseen osallistuneista opiskeli paikallisen Hamas-ryhmän kanssa Islamin uskonnollista lakia Hamasin ja Muslimiveljeskunnan oppien mukaan. Tämän on havaittu olevan esiaste muslimien liittymiseksi Hamasin aktiivijäseniksi. Heprealaisen yliopiston kahvilan pommittaneet terroristit viisi vuotta sitten aloittivat toimintansa täten. (JP, E Lefkovits)
2. GALILEAN VAPAUTTAMISPRIKAATIT on al-Aksan ilmoituksen mukaan sen muodostama uusi terroristijärjestö, joka on valmis aloittamaan terrorihyökkäykset. Järjestö perustettiin jo vuonna 2003, mutta Israelin poliisin mukaan ryhmä hajotettiin sen johtajan Muhammad Khatibin saatua surmansa huhtikuussa 2004 poliisin luodeista.
NYT TÄMÄ RYHMÄ kertoo www.worldnetdaily.com websivun mukaan järjestäytyneensä uudelleen. Perjantaina Jerusalemissa vartijan luodeista surmansa saanut Ahmed Khatib oli Muhahhad Khatibin serkku. Palestiinalainen Maan uutistoimisto kertoi saaneensa viestin Galilean Vapauttamisprikaateilta, että perjantain hyökkäys Jerusalemissa oli kosto Muhammad Khatibin surmaamisesta. Al-Aksan antaman tiedon mukaan Galilealainen ryhmä saa ohjeensa niiltä al-Aksan osastoilta, jotka eivät ole mukana Olmertin lupaamassa 178 terroristin armahduksessa ja lupauksessa armahtaa toiset 208 terroristia, jos he luovuttavat aseensa ja allekirjoittavat sopimuksen luopua terrorismista. Olmert on sittemmin ilmoittanut, että armahdus koskee kaikkia aseellisia palestiinalaisryhmiä, eivätkä Israelin turvallisuusjoukot metsästä heitä.
GALILEAN VAPAUTTAMISPRIKAATIT toimii Israelin arabien keskuudessa.
3. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että Galilean Vapauttamisprikaatit on Maan uutistoimiston uutisen mukaan Hizbullahin tukema salainen järjestö, joka toimii Galileassa ja jonka johtosolut ovat Mandan ja Kfar Kanan arabikylissä. Debkafile kertoo saaneensa Israelin turvallisuusvirkailijoilta kuvan, että he uskovat enemmän Hizbullahin toimimisesta Galilean prikaatien taustajärjestönä kuin al-Aksan. Debkafile kertoo Israelin turvallisuusvirkailijoitten avaavan vanhoja kansioita verratakseen aiempia murhia uusiin havaintoihin. Michael Ronkinin puukotus hänen kotinsa ulkopuolella heinäkuun 13. päivänä Nasaret Illitissä on yksi tällainen selvittämätön tapaus, jonka suoritustapa viittaa Hizbullahin suoritustapaan enemmän kuin al-Aksan. Ronkinin murhaaja seurasi uhriaan iskeäkseen sopivalla hetkellä, kuten tapahtui myös Jerusalemin äskeisen hyökkäyksen yhteydessä.
4. IDF:N SOTILAAT olivat tulitaisteluissa palestiinalaisten kanssa Khan Younesin kylän lähellä Gazan eteläosassa, lähellä Neveh Dekalimin tuhottua juutalaiskylää. PA:n ja Haaretzin ilmoitusten mukaan taisteluun osallistui IAF:n helikopteri, mutta IDF:n taholta ilmoitetaan sotilaitten surmanneen yhden palestiinalaisen ja haavoittaneen seitsemää muuta. Joukot tunkeutuivat Gazan kaistaleelle maanantai-iltana. Taistelu käytiin aikaisin tiistaiaamuna ja siihen osallistui myös IAF:n kone. Sotilaita vastassa olivat Hamasin ja Islamic Jihadin pyssymiehet.
PALESTIINALAISLÄHTEET ilmoittavat, että eilen illalla alkaneet taistelut Khan Younesin lähellä ovat vaatineet tähän saakka neljän palestiinalaisen hengen, lisäksi 14 haavoittui. Operaation tarkoituksen on eliminoida raketti- ja kranaattimiehistöjä ja etsiä aseita ja tunneleita.
ISRAELIN TURVALLISUUSJOUKOT (GSS) pidättivät yön aikana 13 etsittyä palestiinalaista eri puolilta Juudeaa ja Samariaa. Ilmeisesti Olmertin lupaama armahdus ei sittenkään koske kaikkia terrorismiin osallistuneita, vaikka media niin uskotteleekin.
JERUSALEMILAINEN AUTOILIJA joutui palestiinalaisten kivisateeseen Halhulin arabikylän lähellä Juudeassa. Kivet rikkoivat auton tuulilasin haavoittaen kehitysvammaista poikaa autossa. Hän sai ensiavun paikalla Kiryat Arban juutalaiskylän turvallisuusvirkailijoilta.
Samantapainen kivittäminen tapahtui Beit Omerin arabikylän lähellä Gush Etzionin ja Hebronin välillä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta auto kärsi vaurioita.
SOTILAAT PIDÄTTIVÄT neljä Arabia, jotka olivat päässeet Gazan turva-aidan läpi Israelin puolelle Kissufim rajanylityspaikan lähellä. Heillä oli aseinaan veitsiä ja kranaatteja.
ISRAEL LUOVUTTAA Juudean ja Samarian B-alueitten turvallisuusvalvonnan PA:n viranomaisille. B-alueilla on Israelin turvallisuusvalvonta mutta PA:n siviilihallinto.
5. PRESIDENTTI SHIMON PERES aktivoituu myös diplomatian ja politiikan rintamalla, vaikka se alue ei kuulu hänen mandaattiinsa. Aamun uutinen kertoo, että Peres on laatinut oman rauhansuunnitelmansa, jonka mukaan Israel antaa PA:n valvontaan 97 % Juudeasta ja Samariasta, mutta pidättää 3 % alueista, joissa on suuret juutalaisyhteisöt. Niiden korvaukseksi Israel antaa PA:n valvontaan Juudean ja Samarian alueen lähellä, aselepolinjan Israelin puolella, sijaitsevia arabikaupunkeja, kertoo Haaretz artikkelissaan, josta kirjoittaa Isi Leibler JP:n artikkelissaan 14.08.07 otsikolla ”The unholy trinity and Oslo redux”. Peres on tiettävästi lähettänyt suunnitelmansa pääministeri Ehud Olmertille sekä myös YK:lle ja EU:lle. Olmert on artikkelin mukaan luvannut tutustua suunnitelmaan, joka varmaan suuresti ilahdutti häntä.
ISI LEIBLER kertoo artikkelissaan, että Peresin suunnitelma on lähellä saudisuunnitelmaa, joka velvoittaa Israelin vetäytymään 1967 sotaa edeltäneille aselepolinjoille, josta käytetään nimitystä ”vihreä linja”. Leibler toteaa, että demokratia on Israelissa lähes olematon, sillä Knesset ei enää edusta Israelin kansaa ja nykyinen hallitus on sekoitus hajanaista Kadima-puoluetta, jolla ei ole hallitusmandaattia kansalta, kasvonsa menettänyttä Labour-puoluetta, opportunistista uskonnollisesti hyökkäävää Shas-puoluetta ja tarkoituksellisen oikeistolaista Israel Beiteinu-puoluetta.
LEIBLER PITÄÄ pahimpana kaikesta kuitenkin sitä ”pyhää kolminaisuutta”, jonka muodostavat Israelin politiikan ”kolme pahimmin epäonnistunutta miestä”: Oslon pääarkkitehti Shimon Peres; Labour-johtaja Ehud Barak, jonka yöllinen IDF:n joukkojen vetäminen Libanonista aiheutti toisen Libanonin sodan ja hänen myönnytyksensä Arafatille 2000, mitkä saivat aikaan toisen intifada-aallon; sekä kolmantena epäonnistunut entinen oikeistolainen pääministeri Ehud Olmert, joka poukkoilee sinne tänne ja suuntaa eri tahoille epätoivoisessa yrityksessään pysyä vallassa kehittyessään Rauha Nyt (Peace Now) painostusjärjestön lemmikiksi.
SHIMON PERES matkustaa viralliselle vierailulle Italiaan 5. syyskuuta ja palaa 9. syyskuuta. Matkansa aikana Roomassa hän tapaa paavin ja Italian korkeinta johtoa. Italia on Englannin ohella selkeämmin vaatinut keskustelujen aloittamista Hamasin kanssa, mitä myös Peres on esittänyt omissa lausunnoissaan.
6. UUTISOTSIKOITA
- LIKUDIN PUHEENJOHTAJAVAALIT alkoivat aamulla. INN raportoi ainakin kahdesta välikohtauksesta Netanyahun ja Feiglinin kannattajien välillä. Yhdessä tapauksessa Netahyahua kannattavat poistivat lainvastaisesti Feiglinin vaalitarkkailijat, toisessa Netanyahun suuria mainoksia nähtiin lainvastaisesti vaalipaikalla. Vaalitulokset saataneen keskiyön paikkeilla tänään.
- KASSAM- raketti ammuttiin Gazasta Israelin puolelle, vaurioista ei ole raportoitu.
- PROFESSORIT VAHVAN ISRAELIN PUOLESTA ryhmittymä syyttää Israelin mediaa, että se käyttää professori Hillel Weissin tunteenpurkausta hyväkseen kääntääkseen huomion pois Hebronin juutalaisten karkottamisesta kodeistaan entisen juutalaistorin varrelta. Media jättää kertomatta, että Weissin tytär perheineen oli karkotettavien joukossa. Professori Weiss on sittemmin pyytänyt anteeksi purkaustaan IDF:n johdolle ja puolustusministerille lähettämässään kirjeessä, mutta syyttää vasemmistoa henkilökohtaisesta ajojahdista.
- POLIISI VANGITSI 7 PA:n arabia ja pidätti 7 muuta, joukossa kaksi Israelin arabia. He muodostivat autovarasliigan. PA:n arabit varastivat autot, ja Israelin arabit palauttivat autot omistajilleen tuhansien NIS korvausta vastaan.
- RAMAT HOVAVASSA lähellä Beershebaa sijaitsevalla kemiallisella tehtaalla sattui eilen räjähdys, mikä vammautti kahdeksaa työntekijää. Tehtaaseen välittömästi liittyneet alueet ja lähellä kulkeva tie on suljettu toistaiseksi. Lähellä asuvat beduiinit vaativat, että heidät tulee muuttaa kauemmas tehtaasta.
- JASSER ARAFATIN LESKI Suha ja hänen 12-vuotias tyttärensä ovat menettäneet Tunisian kansalaisuutensa ja heidät karkotetaan maasta. Syyksi ilmoitetaan erimielisyydet liike-kumppanin kanssa sekä sen, että Suhalla on laiton suhde naimisissa olevan sisarensa miehen kanssa.
- ARAFATIN HENKILÄÄKÄRI on vahvistanut, että Arafat sairasti AIDS:ia, mutta lisää varovasti, että hän kuoli myrkytykseen.
- PRESIDENTTI Shimon Peres joutui luopumaan Ben Gurion säätiön puheenjohtajuudesta. Lisäksi hän johtaa Peres Rauhankeskusta ja toimii lukuisten muitten järjestöjen puheenjohtajana.
- ANTISEMITISMI nousee Ranskassa ja Venäjällä.

Monday, August 13, 2007

MAANANTAI 13.08.07
1. HALLITUS HYVÄKSYI 12 tunnin ajoittain hyvinkin kiihkeän keskustelun päätteeksi ensi vuoden budjettiluonnoksen 312 miljardia NIS. Budjetin laatijat luonnehtivat budjettia ”sosiaalisesti arkaluontoiseksi”. Taloudellisen kasvun edut suunnataan vuonna 2008 opetuksen, hyvinvoinnin ja puolustuksen tarpeisiin. Hallituksen menot kuluvaan vuoteen verraten kasvavat 1.7 %. Talousministeri Roni Bar-.On ennusti, että hallitus joutuu vuonna 2008 karsimaan eri ministeriöiden menoja 300 miljoonan NIS arvosta, mutta se ei koske sosiaali-, opetus- eikä puolustusministeriöitä.
MINISTERIT Shaul Mofaz (liikenne, Kadima) ja Eli Yishai (teollisuus-, kauppa- ja työministeriö, Shas) poistuivat mielenosoituksellisesti kokouksesta turhautuneina.
BUDJETTIESITYS menee nyt Knessetin harkittavaksi, jonka tulee hyväksyä se ennen 31. joulukuuta tai hallitus joutuu jatkamaan kuluvan vuoden budjetin puitteissa. Jos budjettia ei hyväksytä ennen 31. maaliskuuta 2008, hallitus kaatuu.
2. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas aikoo pitää PA:n lakiasäätävän neuvoston ja ”presidentin” vaalit kuuden kuukauden kuluessa sekä Länsirannalla että Gazassa. Abbas voi vain toivoa, ettei Hamas torpedoi vaaleja.
HAMASIN EDUSTAJA Gazassa kertoo ensi vaikutelmanaan, ettei Hamas salli Abbasin pitää enneaikaisia vaaleja toteuttaakseen USA:n ja Israelin toiveet. Hän ei näe mitään tarvetta uusiin vaaleihin kaksi vuotta ennen säännönmukaisia vaaleja. Hän esitti varmana näkemyksenään, että Fatah tulisi joka tapauksessa peukaloimaan vaalien tulokset itselleen edullisiksi.
FATAHIN EDUSTAJA Ghassan Shakaah, joka on myös vaaleja valmistelevan komitean jäsen, kertoo vaalivalmistelujen jo alkaneen. Hän toteaa, etteivät PA:n lakiasäätävät eivätkä sen toimeenpanevat instanssit toimi kunnolla, minkä johdosta vain vaalien kautta tilanne voidaan laukaista. Hän myös näkee, että tämä antaa Hamasille mahdollisuuden päästä osalliseksi PA:n poliittisesta prosessista, muuten he jäävät sen ulkopuolelle.
ISMAIL HANIYEHIN poliittinen neuvonantaja Ahmed Yusef kertoi sunnuntaina, että Hamas käy salaisia keskusteluja Fatahin kanssa ja lisäsi, että Abbas on valtuuttanut tietyt henkilöt käymään keskusteluja Fatahin puolesta. Hän kritisoi Abbasia siitä, että tämä pyrkii tyydyttämään USA:n ja Israelin vaatimuksia olla neuvottelematta Hamasin kanssa, mitä hän pitää karkeana virheenä, mitä palestiinalaiset eivät tule antamaan hänelle anteeksi.
ABBASIN KANSLIA kieltää keskusteluja käydyn Hamasin kanssa.
3. MEDIA ESITTELEE ristiriitaisia tietoja Syyrian aikeista ja valmisteluista mahdolliseen yhteenottoon Israelin kanssa. Toisten tietojen mukaan Syyria valmistelee rajoitettua kommando-tyyppistä iskua Israeliin, toisten mukaan Syyria pelkää Israelin voivan iskeä milloin tahansa.
Ehud Olmert esitti muutamia päiviä sitten tyynnytteleviä vakuutuksia, mutta Syyrian johto epäilee niiden vilpittömyyttä, koska se uskoo Olmertin tarvitsevan näyttöä osaamisestaan Libanonin sodan surkean lopputuloksen vastapainoksi.
JERUSALEM POST esittää H Keinonin ja J Brannonin laatiman artikkelin, jossa kerrotaan, että Syyrian armeija on tyynnytelläkseen Israelin epäluuloja Syyriasta, peruuttanut suuret kesäajan sotilasharjoitukset.
SOTILASTIEDUSTELUN MUKAAN Syyria on lähes toteuttanut suuren määrän Katjusha ja Scud-D ja muiden Iranin toimittaman ohjusarsenaalinsa sijoittelun. Nämä parannetut versiot voivat kuljettaa 500 kg:n pommilastin ja niiden kantomatka ulottuu Tel Aviviin. Yksi tuollainen jättipommi pystyy tuhoamaan kokonaisia rakennusryhmiä. Sotilastiedustelun mukaan ohjusten laukaisualustat pystyvät Syyrian puolelta Golania lähettämään satoja ohjuksia tunnissa IDF:n installaatioita, infrastruktuuria ja siviilikohteita vastaan. Israelin ilmavoimien (IAF) olisi mahdotonta eliminoida tuollaista ohjusmäärää, minkä johdosta maavoimien tulisi tunkeutua syvälle Syyrian maaperälle ohjusten laukaisualustojen tuhoamiseksi, IDF arvioi.
SYYRIA ON MYÖS tehostanut joukkojensa harjoittelua Hizbullahin tapaisen gerillataktiikan ja runsaan panssarintorjuntaohjus-arsenaalin käyttöön. Tiedustelulähteet painottavat, että Syyrian armeijan toiminta ja sijoittelu osoittavat selvästi valmistautumista puolustautumiseen eikä hyökkäykseen. Golanin ylänkö on alkanut kiinnostaa Syyrian mediaa entistä enemmän.
4. HIZBULLAH OSTAA nousseista hinnoista välittämättä maa-alueita kristityiltä ja druuseilta Litanijoen pohjoispuolelta, kertoo The Telegraph artikkelissaan sunnuntaina. Alueet ovat juuri UNIFIL:n joukkojen partioiman alueen pohjoispuolella, noin 16 km Israelin rajalta. Hizbullahin joukot linnoittavat sinne asemiaan ja varastoivat ohjuspattereitaan uutta sotaa varten Israelin kanssa. Sen Katjusha-raketit ja ohjukset yltävät sieltä Israelin siviilikohteisiin maan pohjoisosassa. Lisäksi alueen strategiset laaksot ja rosoiset kukkulat sopivat hyvin Hizbullahin gerillatyyppiseen sodankäyntiin, todetaan artikkelissa.
LIBANONIN ARMEIJA vastaa turvallisuudesta Litanijoen pohjoispuolella, mutta artikkelin mukaan Libanonin armeija, jonka sotilaista puolet on shia-muslimeja, ei paikallisten asukkaitten havaintojen mukaan puutu millään tavoin Hizbullahin toimintaan alueella.
5. LIKUD-PUOLUEEN puheenjohtajavaalit pidetään huomenna. Puolueella on 96 000 jäsentä, jotka ovat oikeutettuja äänestämään vaaleissa. Vaalien läheisyys on myös aktivoinut puheenjohtajaehdokkaita, joista varsinkin Netanyahu näyttää lopultakin olevan heräämässä talviunestaan. Hän on ollutkin kumman hiljaa, vaikka hallituksen oudot törmäilyt olisivat tarjonneet lukuisia mahdollisuuksia rajuunkin hyökkäykseen. Netanyahun uneliaisuus lienee myös syönyt Likudin etumatkaa gallupeissa. On toivottavaa, että puheenjohtaja-ehdokkaiden keskinäinen kilvoittelu toisi eloa puolueen toimintaan.
NETANYAHU hyökkäsi vastaehdokastaan Moshe Feigliniä vastaan syyttäen häntä ääriryhmän edustajaksi, joka ei edes äänestä Likudia yleisvaaleissa. Hän näykki myös puolustusministeri Ehud Barakia, jonka hän väitti muuttuneen oikeistolaisemmaksi kuin Likud vastustaessaan alueitten luovuttamista palestiinalaisille ennen kuin Israelin torjuntajärjestelmä on valmis, vaikka hän itse oli valmis luopumaan koko Länsirannasta ja Itä Jerusalemista. Hän syytti Barakia diplomaattisesta osaamattomuudesta ja luovimisesta.
MOSHE FEIGLIN puolestaan uhkuu voitontahtoa ja varmuutta odotellessaan ”viimeisen dominon kaatumista tiellä todelliseen vallankumoukseen”. Hän lupasi palauttaa maan takaisin kansan enemmistölle ja hallita sitä todellisten arvojen mukaan. Hän lupasi, että kaikki juutalaiset maailmassa voivat osallistua maan johtamiseen, ja että tämä kansa tulee tiedostamaan arvonsa eikä yksikään vihollinen uskalla vahingoittaa hiustakaan sen lapselta. Hän syyttää hallitusta, ettei se ole johtanut maata oikein. Hän syytti korkeinta oikeutta, että siitä on tullut äärivasemmiston alaosasto ja että Israelin arabit käyttävät hyväkseen maan hyvinvointia.
KOLMAS EHDOKAS Danny Danon olisi halunnut siirtää vaaleja, koska Netanyahu oli hänen tietojensa mukaan käyttänyt puolueorganisaatiota omassa vaalityössään.
6. UUTISOTSIKOITA
- USA:N kongressin veteraaniedustaja Tom Lantos kertoi Israelin vierailunsa yhteydessä sunnuntaina, että tarkastuspisteiden poistaminen Länsirannalta on ennenaikaista. Hän kertoi tavattuaan PA:n pääministeri Salaam Fayadin, ettei PA ole valmis vastuuseen. Hän varoitti, että liian aikainen tiesulkujen poistaminen takaa väkivallan ja terrorismin nousun. Lantos kehotti Israelia ja Saudi Arabiaa keskustelemaan alueen tulevaisuudesta.
- JAPANI HALUAA olla mukana rakentamassa Jordanjoen laaksoon suunniteltuja maatalous- ja teollisuuskomplekseja. Japanin ulkoministeri tapaa keskiviikkona Jordanian, PA:n ja Israelin viranomaisia projektin tiimoilta. Suunnitelmat ovat vasta aivan alkuasteilla. Miten tällainen yhteisprojekti tulisi onnistumaan on vähintäänkin kyseenalainen Gazan alueen reunoille rakennetun teollisuuskylän kokemusten valossa, jota terroristit tuhosivat mielin määrin. Toinen asiaan liittyvä kysymys on, miten tällaiset laitokset tulisivat vaikuttamaan Israelin turvallisuuskysymyksiin. Israel on kaikissa käytännöllisissä suunnitelmissa halunnut säilyttää Jordanjoen laakson turvallisuuden omissa käsissään.
- EGYPTIN VIRANOMAISET ovat ilmoittaneet, etteivät he salli Siinailta rajan yli Israeliin tunkeutuneitten afrikkalaisten pakolaisten palata Egyptiin, vaikka Olmert ja Mubarak sopivat asiasta Sharm el-Sheikissä.
- YMPÄRISTÖAKTIVISTIT vastustavat Israelin ja Jordanian suunnitelmia kaivaa kanava Punaiselta mereltä Kuolleellemerelle, jotta sen tuhoutuminen vältettäisiin. Kuolleenmeren pinta alenee metrin vuodessa ja se aiheuttaa maan kuivumisen meren ranta-alueilla, jotka ovat tulleet vaarallisiksi maan romahdusten vuoksi. Aktivistien mukaan ainoa oikea tapa on saattaa Jordanjoki sen alkuperäiseen asuunsa, jonka vesi palauttaisi Kuolleenmeren entiselleen tuhoamatta sen rantojen ekosysteemiä. Projektia rahoittaa Maailmanpankki.
- MAARIV-LEHTI kertoo presidentti Peresin ehdottaneen Olmertille, että hallituksen tulisi aloittaa projekti ”vapaus turvallisuuden hyväksi”, jossa Israel vapauttaisi 2000 turvallisuusvankia vuodessa viiden vuoden ajan. Olmert tyrmäsi ajatuksen.
- ARABIKANSANEDUSTAJA Jamal Zahalka vaati arabiterroristin hautajaisissa eilen, että Israelin tulee vetää poliisinsa ja ”setlerinsä” (juutalaisasukkaat) Jerusalemin vanhassa kaupungissa, koska heillä ei ole oikeutta olla siellä. Zahalka on yksi kolmesta arabikansanedustajasta, joitten kansanedustusoikeus vaaditaan peruutettavaksi heidän vierailtuaan luvatta vihollismaassa Syyriassa.
- ISLAMILAINEN LIIKE (Islamic Movement) on järjestänyt lasten kesäleirejä Temppelivuorella. Niissä opetetaan lapsille al-Aksa moskeijan tärkeyttä ja valmistautumista ”puolustamaan sitä omalla ruumiillaan”. Leireille osallistui 4000 palestiinalaista muslimilasta iskulauseella ”Jerusalem ja al-Aksa, yhteytemme. voimamme ja kunniamme symbolit.”
- PA MAKSAA Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiville palestiinalaisille kahden kuukauden palkan ja savukkeita. PA ilmoittaa, että rahat tarvitaan ”ruuan hankkimiseksi”, vaikka heillä on ilmainen täysihoito vankiloissa.
- ENGLANNIN PARLAMENTIN ”diplomaattikomitea” vaatii Englantia aloittamaan keskustelut kolmen äärijärjestön Hamasin, Hizbullahin ja Muslimiveljeskunnan maltillisten jäsenten kanssa.

Sunday, August 12, 2007

SUNNUNTAI 12.08.07
1. TULITAISTELU JERUSALEMIN vanhan kaupungin kristityssä kaupunginosassa käytiin latinalaisen patriarkaatin toimitalon vieressä lähellä Jaffa-porttia perjantaiaamuna. Tilanne alkoi palestiinalaisen temmatessa yeshiva-turvamiehen pistoolin hänen vyötäisiltään ja ampuessa häntä olkapäähän. Toinen partiossa ollut turvamies juoksi pakenevan terroristin jälkeen tulittaen häntä omalla pistoolillaan ja onnistuen surmaamaan hänet. 10 sivullista haavoittui tulituksesta.
TERRORISTI Ahmed Mahmoud Khatib, 29-vuotias, oli kotoisin Galilean Kfar Mandan kylästä. Hänen omaisensa väittivät, ettei mies aikonut surmata ketään, mutta sekä al-Aksa, Islamic Jihad ja PFLP ilmoittivat olevansa teon takana. Al-Aksan jäseniä kuuluu niihin, joille Olmert lupasi armahduksen luopuessaan aseistaan ja terrorista. Terroristien aseistaan luopuminen on eräänlainen farssi, sillä useimmilla terroristeilla on useita aseita, joista he luovuttavat huonoimman, tai lainaavat tuttaviltaan vanhan aseen annettavaksi viranomaisille. Monet kieltäytyvät allekirjoittamasta sopimusta luopua terrorismista.
TURVAMIEHET OLI palkannut Ateret Kohanim yeshiva vanhassa kaupungissa. Erään paikalla olleet kertoman mukaan terroristi puukotti turvamiestä ennen kuin tempasi hänen aseensa.
Palestiinalaiset väittivät, että molemmat vartijat tulittivat terroristia hänen jo maatessaan maassa, mutta paikalla olevan TV-kameran näytön mukaan haavoittunut vartija ei ampunut.
ARYE ELDAD (NU-NRP) syytti Olmertin aiheuttaneen välikohtauksen luvatessaan muodostaa Palestiinan valtion ja jakaa Jerusalemin kaupungin. (JP)
2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak kertoi perjantaina Labour-puolueen tilaisuudessa, ettei Israelin tule luovuttaa maata palestiinalaisille, ennen kuin rakettien torjuntaan suunniteltu järjestelmä (Iron Dome) on valmis. Tämä hänen mukaansa tarvitsee aikaa ainakin 3-5 vuotta. HÄNEN TAKTIIKKANSA perustuu pelkästään kilpikonnapuolustukseen ilman aktiivista rakettiuhan poistamista. Barakin kuvitelma rakettien tuhoamisesta ennen niiden osumista maaliinsa on virheellinen, sillä rajalinjan pituudesta johtuen torjunta-asemia tarvittaisiin kymmeniä ja niiden kustannukset olisivat arvaamattomat. Lisäksi myös raketteja kehitetään kaiken aikaa.
ERÄÄN ARVION mukaan Barakin aikalaskelma perustuu siihen, että hän haluaa olla se pääministeri, joka perustaa Palestiinan valtion. Hän uskoo puolueensa saavuttavan voiton seuraavissa vaaleissa, mikä takaisi hänelle pääministerin paikan.
BARAK ON kuitenkin oikeassa siinä, ettei Abbasin johtama PA:n hallitus pysty valvomaan turvallisuutta ja järjestystä Juudean ja Samarian palestiinalaisalueilla, ja että olisi suoranainen itsemurha Israelin taholta luovuttaa vastuu PA:n turvallisuusjoukoille. (JP)
3. UUSI PUOLUE, nimeltään Lashuv eli Paluu, aloittaa toimintansa aluksi keskustelu-foorumina, josta kehitetään liikemiesten ja akateemikkojen klubi, joka aikaa myöten rekisteröidään puolueeksi. Puolueen perustaja on kaksi vuotta sitten USA:sta Virginiasta Israeliin muuttanut ja Hashmonaimissa lähellä Modiinia asuva Yechiel Aaron.
PUOLUE PYRKII ohjelmaluonnoksensa mukaan saamaan ihmiset palaamaan tilaan, jossa he ovat lähempänä Jumalaa, Israelin maata ja kansaa. Ohjelmaluonnoksen mukaan puolue pyrkii liittämään Gazan, Juudean ja Samarian pysyvästi Israeliin. Territorioissa asuvat palestiinalaiset saavat luonnoksen mukaan Israelin kansalaisoikeudet 25 vuoden koeajan jälkeen.
AARON EI PIDÄ Mahmoud Abbasia miehenä, joka olisi kiinnostunut rauhasta Israelin kanssa. ”Hän olisi onnellinen nähdessään palestiinalaisten surmaavan israelilaisia”, hän uskoo.
Aaron suosittelee kovia otteita kaapattujen israelilaissotilaitten saamiseksi vapaiksi. Hän suosittaa sähkön ja veden katkaisemista Gazasta ja väkivallan käyttämistä, jos muu ei auta.
PALESTIINALAISET liikemiehet suunnittelevat myös omaa puoluetta Länsirannalle. (JP)
4. KAPINAA KADIMA-PUOLUEESSA. Pääministeri Ehud Olmert oli kutsunut 100 puolueen johtavaa Venäjältä muuttanutta aktivistia järjestämäänsä tilaisuuteen viralliseen asuntoonsa Jerusalemissa. Yksi johtavista aktivisteista, kansanedustaja Marina Solodkin kieltäytyi loukkaantuneena kunniasta. Häntä ei oltu kutsuttu, mutta median kiinnitettyä huomion tähän Solodkin kertoo ”sihteerin” sihteerin lähettäneen kutsun hänelle.
Solodkin kertoi, ettei hän halunnut mennä osoittamaan tukeaan puolueelle, joka on syönyt sanansa ja jättänyt lunastamatta lupauksensa liian monta kertaa. Olmert kieltäytyi nimittämästä Solodkinia ministeriksi, vaikka hän oli viidentenä vaalilistalla, mistä Solodkin pahoitti mielensä.
Paikalla olleet kertoivat kuunnellessaan aktivistien Olmertia ylistäviä puheita saaneensa mielikuvan, että tilanne muistutti sitä, mitä se oli Brezhnevin aikana Venäjällä. (JP)
5. HALLITUS harkitsee tiesulkujen poistamista turvallisuusviranomaisten suositusten mukaan. Olmert lupasi Sharm el-Sheikin ”huippukokouksessa” poistaa useita tiesulkuja, mihin palestiinalaiset ovat vedonneet vaatimuksissaan. Puolustusministeri Ehud Barak ilmoitti vastustavansa tiesulkujen ja tarkastuspisteiden poistamista vain Olmertin lupauksen perusteella. Barak katsoo, etteivät Olmertin ja Abbasin väliset keskustelut johda rauhaan. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- PA:N VIRKAILIJAT pelkäävät, että Hamas suunnittelee Fatahin johtavien poliitikkojen ja turvallisuusvirkailijoitten teloittamista Juudeassa ja Samariassa. Varoitus annettiin pian sen jälkeen, kun tuntemattomat pyssymiehet ampuivat ja vaikeasti haavoittivat PA:n poliisijoukkojen johtajaa Idris Ja´baria Halhoulin kaupungissa Samariassa. Mahmoud Abbas oli hetkeä aiemmin torjunut Jemenin tarjouksen toimia välittäjänä Hamasin ja Fatahin välillä. Ja´baria ammuttiin hänen kotinsa edessä lauantaiaamuna hänen palatessaan työstään. Hänet vietiin kriittisessä kunnossa sairaalaan Israeliin. PA:n turvallisuusviranomaiset ovat pidättäneet 250 Hamasin jäsentä, joiden viranomaiset väittivät olleen perustamassa joukko-osastoa Länsirannalle. (JP)
- PA:N TURVALLISUUSVIRKAILIJAT olivat pahoin kiduttaneet Moayad Bani Odehia, kertoivat hänen omaisensa. Erotettu Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh oli ehtinyt saarnassaan kertoa, että PA oli kiduttanut Odehin kuoliaaksi, mutta PA näytti hänet TV-haastattelussa todisteeksi, että Haniyehin väite oli valheellinen. Hamasin jäsenet Gazassa reagoivat vihaisesti PA:n TV-haastatteluun Odehista ja uhkasivat kostaa Odehin kiduttamisen PA:n yleisen turvallisuuden johtajalle kenraali Tawfik Tirawille. He syyttivät Tirawia valehtelemisesta ja siitä, että hän toimii yhteistyössä Israelin kanssa. (JP)
- ISÄ JA HÄNEN TYTTÄRENSÄ kuolivat heidän autonsa jäädessä raskaan kuorma-auton ruhjomaksi Tel Avivin ja Jerusalemin välisellä valtatiellä. Mukana olleet nainen ja nuori poika säilyivät hengissä täysin ruhjoutuneessa henkilöautossa. Heidät vietiin sairaalaan kriittisessä kunnossa. Viikonvaihteen aikana kuoli 7 ihmistä liikenteessä ja 261 vuoden alusta lähtien.
- TERRORISTIEN AMPUMA Kassam-raketti sytytti metsikön tuleen Sderotin lähellä perjantaina iltapäivällä. Lauantaina IDF pidätti kaksi epäilyttävästi käyttäytynyttä palestiinalaista lähellä Nablusia. Heillä oli mukanaan ase ja patruunoita.
- 350 rabbin liittoutuma luokittelee pääministeri Olmertin juutalaisvastaiseksi ja vihamieliseksi juutalaisuudelle sen jälkeen, kun IDF tuhosi Hebronin juutalaisten rakentaman synagogan Patriarkkojen haudalle johtavan tien varrella ja käski Chabadin rakentaman siirrettävän synagogan poistettavaksi. Lisäksi poliisi antoi uhkauksen neljän juutalaiskojun tuhoamisesta Hebronin juutalaisella torilla.
- ANARKISTIT turva-aidan rakentamista vastaan tuhosivat lauantaina (sapattina!) Israelin rakentamaa turva-aitaa Hebronin lähellä 30 metrin matkalta. Aita oli jo varustettu sähköisillä hälytyslaitteilla. Naamioituneita vasemmistolaisia anarkisteja avustivat paikalliset arabit. Poliisi tietää anarkistien henkilöllisyyden, mutta ei ole tehnyt asialle mitään. Tuhot ovat satojen tuhansien NIS arvoisia. (Ynet)
- BILIN KYLÄN lähellä Samariassa anarkistien ja muitten vasemmistolaisten aktivistien piirileikki IDF:n sotilaitten ja poliisien kanssa on jatkunut kuukausia. He vastustavat sinne suunnitellun turva-aidan rakentamista. Useita turvallisuus-viranomaisia ja poliiseja sekä heitä vastustavia aktivisteja on haavoittunut.
- NEFESH BE NEFESH (NBN, sielulta sielulle) Israeliin muuttavia lentää maahan sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. He tulevat USA:sta Kanadan kautta, New Yorkista ja Englannista. Järjestö aikoo muuttaa maahan vuoden aikana 3500 uutta siirtolaista. (INN)
- HAMAS VAHVISTAA perustaneensa laivaston Gazan rannikolle. Hamas sanoo sen miehistön olevan nyt 150 miestä. Entinen pääministeri Haniyeh seilasi Gazan rannikon edustalla siniseksi maalatulla kalastusveneen kokoisella paatilla laivaston aloittamisen kunniaksi.
- ISRAELIN TÄRKEIN TUKI on sen armeija, luonnehtii Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah tilannetta Israelissa. Brittilehti the Sunday Telegraph kertoo artikkelissaan, että Hizbullah vakuuttaa olevansa vahvempi kuin Libanonin sota II:n aikana. Hizbullah varustautuu sotaan Israelia vastaan ostamalla maata Litanijoen pohjoispuolelta kristityiltä ja druuseilta. (Ynet)
- JERUSALEMISSA liikkuvien tietojen mukaan Syyrian johto on huolestunut Iranin kovenevasta otteesta. www.debka.com kertoo, että Syyrian johto pelkää Iranin suunnittelevan presidentti Bashar Assadin syrjäyttämistä armeijan avulla.