TIISTAI 13.11.07
1. ANNAPOLIS KONFERENSSI, jota USA nimittää nykyisin ”keskusteluiksi”, puhuttaa edelleen alueen johtajia ja mediaa. Vaikka sen alkamiseen, mikäli se on 26. päivä kuluvaa kuuta, on enää aikaa pari viikkoa, siihen osallistuvien ns. avainmaiden, Saudi Arabian ja Egyptin, saapuminen konferenssiin ei ole vieläkään moskeijassa kuulutettu.
EGYPTIN ULKOMINISTERI Aboul Abdul Gheit arvioi tuntojaan Mahmoud Abbasin ja Hosni Mubarakin keskustelujen jälkeen eilen, että ”jos keskustelujen tuloksena on Palestiinan valtio, mennään toki kaikki mukaan. Mutta jos Annapolis ei pysty saavuttamaan tuota päämäärää, uskoakseni Egyptillä ja arabimailla on varauksia osallistumisen suhteen.”
ABBAS toimii kaikin voimin konferenssin onnistumisen puolesta, mutta Egyptin mielestä sillä ei ole esityslistaa eikä suunnitelmaa toimista sen jälkeen. Mubarak keskusteli sunnuntaina Saudi Arabian kuninkaan Abdullahin kanssa, jolla on samantapaisia epäilyksiä. Abdullah kertoi Mubarakille, että hänen maansa osallistuminen selviää lähempänä konferenssin alkamista. Hänen mielestään konferenssi epäonnistuu, ellei siellä huomioida palestiinalaisten tarpeita eikä palestiinalaispakolaisia päästetä palaamaan koteihinsa. Arabitarkkailijat katsovat, että USA haluaa arabimaiden osallistumista siksi, että se aloittaisi yhteyden Israelin ja niiden kanssa. Konferenssiin kutsutaan myös arabimaita, joilla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Tällaisia maita ovat saudien lisäksi Syyria ja Persianlahden maat.
USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice saapunee Israeliin vielä kerran ennen Annapolisia, luultavasti ensi viikolla, runnomaan lopullisia viimeistelyjä kokouksen ohjelmaan.
ARABILIITON pääsihteeri Amr Moussa kertoo, että arabimaat kokoontuvat Kairoon ensi viikolla laatiakseen yhtenäisen kannan ”Israelin vastahakoisuutta vastaan”, kuten hän sanoi. Moussa ei ole millään tavoin innostunut konferenssista, jonka tarkoitusta hän epäilee.
USA:N ULKOMINISTERIÖN edustaja ilmaisi hämmästyksensä puolustusministeri Ehud Barakin esityksestä Syyrian keskustelujen aloittamiseksi. USA:n mukaan Syyria on terrorismia tukeva maa eikä USA:lla ole diplomaattisuhteita sen kanssa. Rice vihjailee, että Syyria voidaan kutsua.
Olmert vastustaa Syyrian käsittelemistä nyt, vaikka IDF:n johto uskoo, että Syyria haluaa rauhaa.
2. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että vaikka USA virallisesti sanoo boikotoivansa Syyriaa ja ettei sillä ole diplomaattisuhteita Syyrian kanssa, se neuvottelee salaisesti Syyrian kanssa poistaakseen sitä vastaan asetetun boikotin Syyrian tukea vastaan USA:n sodassa Irakissa. Uutisen mukaan palestiinalaiset ovat tietoisia tästä ja ovat siksi nostaneet omia vaatimuksiaan Israelin suhteen kiristääkseen molempia maita suurempiin myönnytyksiin.
PALESTIINALAISET vaativat ainakin seuraavia:
- Palestiinan valtiota elokuuhun 2008 mennessä pääkaupunkina Itä Jerusalem.
- Temppelivuoren ja Länsimuurin täyttä omistusoikeutta.
- Palestiinalaispakolaisten ja heidän jälkeläistensä paluuoikeutta.
- Vesi- ja luonnonvarojen sekä meri- ja ilmatilan täyttä hallintaa PA:n alueilla.
- Israelin vetäytymistä 1949 aselepolinjoille ilman aluevaihtoja.
- Israelia ei tunnusteta juutalaisena valtiona.
Debkafile kertoo, että USA palauttaa diplomaattisuhteet Syyrian kanssa pian ja syyrialaiset diplomaatit otetaan avosylin vastaan Washingtonissa.
Olmert vastustaa Syyrian ottamista Annapolis asialistalle, mitä USA haluaa. Olmertia painostavat sekä IDF:n johto että puolustusministeri Ehud Barak, joitten mielestä Syyria haluaa rauhaa.
3. WND KERTOO uutisissaan, että huomattava palestiinalainen hengellinen johtaja ja PA:n johtavia tuomareita sheikki Taysir Tamimi tapasi viime kuussa Ricen ja joukon USA:n lainlaatijoita Washingtonissa. Marraskuun 6. päivänä hän osallistui tilaisuuteen, jonka järjesti Council for Religious Institutions in the Holy Land (uskonnollisten instituutioiden neuvosto Pyhässä Maassa). Neuvoston tarkoituksena on edistää Israelin ja PA:n välistä rauhaa. Tilaisuudessa oli mukana useita juutalaisia rabbeja ja lainlaatijoita USA:sta.
Neuvostoon kuuluu useita huomattavia rabbeja Israelissa, katolisia, ortodoksisia ja protestanttisia hengellisiä johtajia Israelissa ja PA:n alueilla sekä PA:n johtavia tuomareita.
Sheikki Tamimi esittää julkaisemassaan kirjassa seuraavia väitteitä:
- Juutalaiset väärensivät Toran.
- Juutalaisten ja kristittyjen historia on keksitty.
- Juutalaisten Temppeleitä ei koskaan ollut Temppelivuorella.
- Enkelit rakensivat al-Aksa moskeijan.
- Abraham, Mooses ja Jeesus olivat todella muslimiprofeettoja.
WND käyttää Tamimista nimitystä ”Mr. Itsemurhapommittaja”, sillä hän hyväksyy tämän terrorimuodon oikeutettuna taistelussa ”miehitystä” vastaan. Washingtonissa hän vakuutti, ettei rauhaa saada Lähi Itään, ennen kuin Palestiinan valtio on perustettu pääkaupunkinaan Jerusalem. WND kertoo, että Tamimi on korkein ja vaikutusvaltaisin muslimiauktoriteetti PA:n alueilla Jerusalemin suurmuftin Muhammad Husseinin jälkeen. Hänen vierailunsa USA:ssa liittyy Abbasin kampanjaan Annapolis konferenssin valmisteluihin PA:n näkökannat huomioiden.
4. FATAHIN KANNATTAJAT järjestivät eilen mielenosoituksen Gazassa. Tilaisuus, johon osallistui JP:n artikkelin mukaan 250 000 asukasta, järjestettiin Jasser Arafatin kuoleman kolmivuotispäivän kunniaksi. Arafat kuoli ranskalaisessa sairaalassa luultavasti AIDS:iin 11.11.2004. Tilaisuus muuttui kuitenkin pian Hamasin vastaiseksi mielenosoitukseksi kansanjoukkojen alkaessa huutaa ”shia”, ”shia” muistutukseksi Hamasin ja Iranin shia-muslimien läheisistä suhteista. Palestiinalaiset ovat valtaosin sunni-muslimeja.
HAMASIN EDUSTAJA kertoo, että paikalla olleet Fatahin pyssymiehet aloittivat tulituksen Hamasin asettamia järjestyksenvalvojia vastaan, mihin nämä vastasivat avaten tulen omilla automaattiaseillaan. Uutisten mukaan ainakin 6 ihmistä kuoli ja 85 ihmistä hoidettiin sairaalassa luodinhaavojen vuoksi. (Luvut heittävät eri uutislähteissä)
FATAHIN EDUSTAJA kieltää, että sen pyssymiehet aloittivat tulituksen, koska heitä ei päästetty tilaisuuteen. Hamasin mukaan Fatahin pyssymiehet ampuivat talojen katoilta. Kansanjoukko alkoi kivittää Hamasin joukkoja kaikilla käteensä saamillaan esineillä.
MAHMOUD ABBAS tuomitsi tämän ”ilkeän rikoksen”, kuten hän sitä nimittää ja lupaa kostaa näiden ”marttyyrien” veren. Häneen yhtyi Gazan alueella aikoinaan toiminut Fatahin johtavia edustajia Mohammed Dahlan, joka sanoi tilaisuuden osoittavan Hamasin vallan murenemisen Gazassa. ABBAS määräsi päivän suruajan surmattujen muistoksi.
5. AMERIKKALAIS-ISRAELILAINEN demografiatutkimusryhmä (AIDRG) kutsuu Israelissa levitettyä uhkaa juutalaisten joutumisesta vähemmistöksi palestiinalaisväestön nopean kasvun vuoksi strategiseksi aseeksi eikä rasitukseksi (liability). Israelin keskusrekisteritoimiston (ICBS) ja Maailmanpankin tutkimukset vahvistavat tämän näkemyksen.
MAAILMANPANKIN ilmoituksen mukaan palestiinalaislasten ilmoittautuminen kouluun on laskenut vuodesta 2006 peräti 8 %, vaikka PA:n ennuste esitti 24 %:n kasvua. Äskettäin julkistetussa artikkelissa kerrottiin, että juutalaisten luonnollinen syntyvyys on 2.8, kun samaan aikaan musliminaisten syntyvyysluku on pudonnut 4.7 prosentista neljään. Druusien ja muslimikristittyjen parissa syntyvyyden lasku on vieläkin huomattavampi.
ISRAELIN HALLITUKSET ovat toistuvasti vedonneet Israelille epäedulliseen demografiaan politiikassaan, jonka seurauksena Ariel Sharon sai kansan tuen Gazan tyhjentämiseksi juutalaisista ja nyt Olmert käyttää samaa tarjotessaan Juudeaa ja Samariaa PA:lle.
6. UUTISOTSIKOITA
- IDF PIDÄTTI yön aikana 7 etsittyä terroristia Juudeassa ja Samariassa.
- CHIGAGOSSA JA NASHVILLESSÄ USA:ssa järjestettiin eilen mielenosoituksia, joissa vaadittiin Jerusalemin pysyttämistä jakamattomana Israelin pääkaupunkina.
- TUSINAN VERRAN juutalaisia järjestöjä on yhdistynyt järjestämään oman ”huippukokouksensa” samana tai sitä seuraavana päivänä Jerusalemissa kuin Annapolis konferenssi Marylandissä Teksasissa. Susie Dym kertoo, että se mitä tapahtuu Israelissa ja maailmassa nihkeitten johtajien taholta on se, ettei juutalaisella kansalla ole edustusta. Poliittinen johto on hylännyt juutalaisen kansan tavoitteen juutalaisessa valtiossa ja on sen sijaan keskittynyt palestiinalaisten intresseihin. Hän pitää tilannetta mielettömänä, kun Israelin hallitus toimii vastoin kansan tavoitteita. Hän pelkää Israelin hallituksen kaivavan maata juutalaisen olemassa olon keskeisten intressien alta, perustaen huomionsa tietoihin siitä, mistä Annapolis konferenssi keskustelee ja päättää. Liikkeessä on mukana useita israelilaisia tunnettuja henkilöitä ja hengellisiä johtajia.
- IDF HARJOITTELEE tilannetta varten jossa Palestiinan väkivalta voi puhjeta ennen Annapolis kokousta. IDF laatii uusia sääntöjä toimitusten rajoittamiseksi Gazaan.
- HAMASIN JOUKOT etsivät ja pidättävät Fatahin johtajia, jotka järjestivät eilisen mielenosoituksen Gazassa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019