MAANANTAI 26.11.07
1. ANNAPOLIS konferenssi alkaa virallisesti tänään. Israelin ja PA:n neuvottelijat ovat vielä viime hetkellä yrittäneet epätoivoisesti löytää sopivia termejä, joilla erehdyttävän myönteisesti esittää erimielisyytensä. Se ei näytä onnistuvan englanninkielellä; ehkä julkilausuma olisi pitänyt laatia arabiaksi, jonka kukkaiskielen ilmaisut ovat sopivan moni-ilmeisiä tällaisiin tilanteisiin. Esimerkkinä yleinen arabin suuhun sovitettu lausuma: Allahu akhbar ”Allah on suuri”, voidaan kääntää myös Allah on suurin” tai ”suurempi”, jotka ovat hetkellisistä vivahteista riippuen oikeita.
UILKOMINISTERI Gondoleezza Rice tunnustaa, että hänen intonsa konferenssin onnistumiseksi johtuu siitä, että presidentti Bush antoi sen hänen huolekseen pysytellen itse sivussa.
Rice on myös Bushin suostumuksella ilmoittanut, ettei Israelin ja PA:n yhteinen julkilausuma tai dokumentti, kuten PA:n johto haluaa sitä kutsua, ole välttämätön ennen konferenssia. Toinen kysymys on sitten, saadaanko sellaista aikaan keskustelujen aikana. Tiistaina kokoontuu Livnin ilmoituksen mukaan kolme työryhmää, jotka työstävät esille tulevia kysymyksiä esitettävään muotoon. On luultavaa, että Syyria, joka lopulta myöntyi lähettämään paikalle apulais-ulkoministerinsä, vaatii omien asioittensa käsittelyä yhdessä niistä. Tarkkailijat otaksuvat, ettei Syyrian ”pokerinpelaaja” presidentti Bashir Assad katsonut maan imagolle myönteiseksi joutua luokitelluksi ei-maltillisten, eli Iranin, Hizbullahin ja Hamasin, joukkoon, mitä poisjääminen olisi merkinnyt. Siksi lännessä tuntematon apulaisulkoministeri Faisal al-Migdad sai lentolipun Washingtoniin. JP:n kolumnisti Herb Keinon käyttää Assadista Powhatan intiaanien kielestä lainattua sanaa ”mugwump”, joka tarkoittaa henkilöä, joka ei osaa päättää. Chesapeak Bay, lahdenpoukama, jonka äärellä Annapolis sijaitsee, on väännetty saman intiaaniheimon sanasta ”chesepiooc”, joka tarkoittaa suurta rapupoukamaa. Nimien omaksuminen alkuperäisasukkailta on kuin muistutuksena siitä, että Yhdysvallat perustettiin toisilta kansoilta vallatuille alueille.
Näitä kansoja elää enää eräänlaisissa reservaateissa eri puolilla laajaa maata, osan tietenkin sulautuessa uusiin valtarotuihin. Vain pahoinpidellyt paikannimet ilmaisevat ”alkuasukkaitten” asuneen alueilla ennen heitä.
2. PIAN ILMESTYVÄ kirja, joka käsittelee Gondoleezza Ricea, väittää, että USA:n presidentti Bush ja hänen ulkoministerinsä Gondoleezza Rice huomioivat, ettei ollut mitään mahdollisuuksia saada Euroopan valtioita ja arabimaita tukemaan heidän suunnitelmiaan sotaretkestä Irakiin ilman, että Israelin ja palestiinalaisten välistä rauhanprosessia saataisiin liikahtamaan. Kirjan kirjoittaja Alisabeth Bumiller toteaa ensi kuussa ilmestyvässä kirjassaan, ettei sillä hetkellä ollut mitään näkyviä todisteita, että rauhanprosessia olisi mahdollista edistää ulkopuolelta. Rice lausui haastattelussa kesäkuussa 2001: ”Ei ole näköpiirissä mitään mahdollisuuksia, että Lähi Idän rauhanprosessi johtaisi mihinkään.”
Tästä huolimatta he Israelin turvallisuuden tietoisesti laiminlyöden päättivät aloittaa Israelin painostamisen, joka tuli Ricen tehtäväksi, keskustelujen aloittamiseksi PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kanssa. Bumiller esitti teesinsä New York Timesin artikkelissa, jossa esitellään hänen piakkoin ilmestyvää kirjaansa. (lähde: INN)
3. USA:N REPUBLIKAANIEN presidenttiehdokas Mitt Romney kertoo JP:n toimittajan Hilary Leila Kriegerin haastattelussa, etteivät palestiinalaiset ole ottaneet vaadittavia askeleita rauhan solmimiseksi. Romney kertoi maanantai-iltana, ettei hän usko ajan olevan sopivan rauhan-toiveitten toteutumiseksi. Hän viittasi PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin horjuvaan otteeseen vallasta ja siihen tosiasiaan, etteivät palestiinalaiset ole saaneet aikaan turvallisuus-laitoksia tai hallintoelimiä, jotka olivat ”tiekartan” asettamia portteja.
ROMNEY ILMOITTI kannattavansa tiekartan asteittaista etenemistä, joka vaatii PA:n turvallisuusjoukkojen ja hallinnon uudistamista - ja samaan aikaan Israelin keskeyttävän rakentamisen setlementeissä ja poistavan ”laittomat” parakkikylät - ennen todellisten rauhanneuvottelujen aloittamista.
REPUBLIKAANIEN juutalainen aktivisti, joka ei halunnut nimeään julkistettavan aiheen herkkyyden vuoksi, totesi kolumnin kirjoittajalle, ettei republikaaniehdokkaiden tarvitse seurata kiinteästi Bushin vanavedessä eikä varsinkaan hänen Lähi Itää koskevassa politiikassaan. Päinvastoin hän katsoo, että Romneylle on edullista tehdä pesäaroa Bushin ja Ricen politiikkaan, joka on joka tapauksessa vastatuulessa Yhdysvalloissa. Hän sanoo, että republikaaneille on edullista tukea voimakasta Israelia, jota ei painosteta tekemään myönnytyksiä arabivastustajalle, joka lisäksi on väärällä puolella taistelussa terrorismia vastaan. Romneyn katsotaan pyrkivän vaikuttamaan puolueensa vahvaan evankelisten kristittyjen joukkoon, jotka tunnetaan voimakkaasta Israel-myönteisyydestään. Romney kuitenkin kannattaa Bushin hallitusta sen Abbasin aseman vahvistamisessa vastapainona Hamasin vaikutuksen nousulle.
4. IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad kertoi, että puhelinkeskustelun aikana sunnuntaina Saudi Arabian kuningas Abdullah vannoi, ettei Saudi Arabia koskaan tunnusta Israelia. Iranin uutistoimisto kertoi Ahmadinejadin todenneen Abdullahille, että ”sionistinen hallitus on jatkuvasti surmannut naisia ja lapsia 60 vuoden ajan ja sen jatkuvat julmuudet ilmaisevat sen päättäväisyyden rikosten suorittamiseen.” Hän syytti samalla Yhdysvaltoja osallisuudesta näihin ”sionistisen hallituksen tekemiin rikoksiin”.
5. ISRAELIN TURVALLISUUSJOUKOT ovat jatkuvassa hälytysvalmiudessa Annapolis keskustelujen aikana ja sen jälkeen. Jerusalemiin julistettiin terrorihälytys sunnuntaina, koska viranomaiset olivat saaneet ilmoituksen kahden terroristin olevan matkalla kaupunkiin. Poliisi järjesti tiesulkuja ja tarkastuspisteitä useille Jerusalemin kaduille ja sinne johtaville pääväylille. Hälytys poistettiin iltapäivällä puoli neljän aikaan, mutta epäselväksi jäi, oliko epäillyt terroristit saatu kiinni. Myös Magen David Adum ambulanssit hajautettiin kaupunkiin mahdollista nopeaa tarvetta varten. Hamas on uhannut järjestää iskuja konferenssin vastustamiseksi.
TURVALLISUUTTA lisättiin varsinkin Gazaa ympäröivällä turva-aidalla, koska epäillään Hamasin ja Islamic Jihadin yhdessä PRC:n kanssa yrittävän suuren luokan iskua Israelissa. Yhtenä mahdollisuutena on pidetty, että terroristit pääsevät Israelin puolelle turva-aidan ali kaivamansa tunnelin kautta, varsinkin Karni ja Eretz terminaalien läheisyydessä.
TURVALLISUUSVIRKAILIJAT olettavat, että Jerusalem Sderotin ja Ashkelonin ohella voivat olla vaaravyöhykkeessä, joista kaksi jälkimmäistä ovat muutenkin terroristien rakettitulen kohteina.
Viranomaiset ilmoittivat, että heillä on 10 kuumaa terrorivaroitusta. Myös Libanonin rajalle sijoitetut joukot on saatettu valmiustilaan Hizbullahin mahdollisen häirintäyrityksen pelossa.
6. UUTISOTSIKOITA
- ISRAEL BEITEINU JA SHAS ovat vihjailleet, että ne pysyttelevät hallituksessa ainakin toistaiseksi. Beiteinun puheenjohtaja ministeri Avigdor Lieberman totesi, ettei hänen puolueensa erolla olisi merkitystä, koska Shas pysyy hallituksessa vielä Kadiman jälkeenkin, mikä vihastutti Shasin puheenjohtaja Eli Yishain.
- MINISTERI Ayalon kävi eilen taivuttamassa Shasin hengellistä johtajaa Ovadia Yosefia pysymään lujana eikä suostumaan oikeiston vaatimuksiin erota hallituksesta. Ayalon kertoi Yosefin kuunnelleen kiinnostuneena hänen taivutteluaan, ja kertoi saaneensa vaikutelman, ettei Shas eroa hallituksesta. Hän kertoi TV-10 kanavan haastattelussa, ettei hän vuodattaisi yhtään kyyneltä, vaikka Israel Beiteinu eroaisikin, kuten ei iloinnut sen liittymisestä siihen. Ayalon selvitti vasemmiston rauhantaktiikkaa näin: Rauhansopimus tullaan solmimaan, jonka jälkeen pidetään vaalit, joilla sopimus vahvistetaan. Ohjelman juontajien kysymykseen, miten vasemmisto tulisi toimimaan oikeiston vastustaessa territorioiden luovuttamista palestiinalaisille, Ayalon tokaisi yksikantaan: Antaa Shabakin (Yleisen turvallisuuspalvelun) hoitaa heidät. Ayalon toimi Israelin merivoimien komentajana sekä Shabakin johtajana ennen siirtymistään eläkkeelle ja Knessetin jäseneksi ja ministeriksi. Ayalonin viittaus Shabakin toimiin herättää pahoja aavistuksia, sillä sen kovat otteet eivät aina ole julkisuuden kestäviä.
- RAJAPOLIISI pidätti Duran arabikylästä kotoisin olevan nuorukaisen lähellä Abrahamin mausoleumia. Häneltä löydettiin veitsi, jota hän tunnusti suunnitelleensa käyttää hyökkäyksessä israelilaisia vastaan.
- HOLOKAUSTISTA pelastuneitten lapset Los Angelesissa pyytävät kaikkia vastuuntuntoisia amerikkalaisia ottamaan yhteyttä Valkoiseen Taloon, ulkoministeriöön ja Israelin suurlähetystöön varoittaen, että Annapolis keskustelut tulevat muodostamaan heidän oman ”naqbansa”, katastrofin, jolla arabit nimittävät Israelin valtion perustamista 1948.
- IDF:N naamioituneet joukot tunkeutuivat Tulkarmiin ja saartoivat siellä kahvilan, jossa joukko al-Aksan jäseniä piti kokoustaan. Syntyneessä tulitaistelussa, jota tukivat paikalle saapuneet IDF:n sotilaat, sai surmansa Aksan paikallisjohtaja Mohammed Qusah ja kolme muuta haavoittui, mukana Moushir Mansour, joka oli armahdettujen listalla luvattuaan pysyä poissa terrorismista. Tämä al-Aksan ryhmä ilmoitti surmanneensa Ido Zoldanin lähellä Kedumimia viime viikolla.
- IDF ILMOITTI pidättäneensä Tulkarmin operaation aikana 15 etsittyä.
- Gazassa IDF surmasi kaksi Jihadin jäsentä, joiden he havaitsivat lähestyvän turva-aitaa. Heiltä löydettiin kivääri ja pommivyö.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021