TORSTAI 06.09.07
1. BUSHIN RAUHANKONFERENSSIN onnistuminen oli yksi keskeisistä aiheista arabimaitten ulkoministerien kokouksessa Kairossa keskiviikkona.
Egyptin presidentti Hosni Mubarak pohjusti keskusteluja ennen kokousta todeten, ettei rauhankonferenssista saa tulla ”menetetty tilaisuus” edellisten tapaan.
PUHUESSAAN ulkoministerille keskiviikkona arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa sanoi, että oli tärkeää, ettei konferenssista tule merkityksetön ja hyödytön poliittinen esitys. ”Jos niin käy, se vain vahvistaisi tilanteen säilyvän entisellään”, hän totesi. Hän syytti Israelia, että se pyrkii mitätöimään konferenssin merkityksen.
ISRAELIN NÄKEMYKSEN mukaan konferenssissa käsitellään Olmertin ja Abbasin laatimaa periaatejulistusta, ilman yksityiskohtaisia sopimuksia tai aikatauluja.
PA:N NÄKEMYKSEN mukaan, mitä Abbas painottaa toistuvasti, Israelin ja PA:n yhteisessä julkilausumassa tulee olla sopimuksen raamit selkeillä aikamäärillä varustettuina. Israel vastustaa tätä varsinkin siksi, ettei palestiinalainen yhteisö ole valmis ottamaan vastuuta itsenäiselle valtiolle kuuluvin oikeuksin ja velvollisuuksin. PA:n hallituksen asema ei ole vahva
eikä kukaan voi taata, etteikö Hamas pystyisi kaappaamaan vallan kuten se teki Gazassa.
SAUDI ARABIAN saaminen konferenssiin, mitä pidetään elintärkeänä, ei ole vieläkään varmaa. Israelin edustajan mukaan se on asettanut joitain ennakkoehtoja mukaan tulolleen, mutta ei halunnut yksilöidä, mitä ne ovat.
ITALIAN ULKOMINISTERI D´Alema kertoo esittäneensä arabiliiton pääsihteeri Moussalle, että liiton tulisi avata yhteystoimisto Jerusalemissa, joka olisi merkittävä huomionosoitus Israelin hallitukselle ja kansalle. Moussa ei suoraan kieltänyt tätä mahdollisuutta.
D´Alema katsoo, että arabimaat tosissaan haluavat Israelin ja palestiinalaisten välisen ongelman ratkaisemista ja itsenäisen, rauhanomaisen ja demokraattisen Palestiinan valtion syntyä. (JP. H Keinon)
2. HALLITUS KÄSITTELI eilen pienemmässä turvallisuuskabinetissa Gazan tilannetta ja Kassam-rakettien ampumista Gazasta Israelin siviilikohteisiin. Asialistassa oli suuren sotilasoperaation aloittaminen Gazaan ja Philadelphia-käytävän mahdollisesta miehittämisestä aseitten ja räjähteitten salakuljetuksen estämiseksi Siinailta. Kumpikaan näistä ehdotuksista ei saanut turvallisuuskabinetin tukea. Olmert vastustaa tilanteen kärjistämistä eivätkä IDF:n turvallisuusjäsenet suosittele sitä pelätessään kahden rintaman sotaa, koska joko Hizbullah tai Syyria voisivat käyttää tilaisuutta hyväkseen aloittaakseen oman operaationsa Israelin pohjoisrajalla. (JP)
3. IDF VALMISTAUTUU Gazan operaatioon, mutta ei vielä, kertoo Yaacov Katz JP:n artikkelissaan. IDF:n yleisesikuntapäällikkö Gabi Ashkenazin tulee huomioida joukko eri suunnalta tulevia uhkia ja operatiivisia haasteita valtiota kohtaan.
KATZ MAINITSEE ensiksi jatkuvan maailmanlaajuisen jihadin ja Iranin, jonka uskotaan kehittävän käyttökelpoisen ydinaseen vuosikymmenen loppuun mennessä. Eikä ole syytä väheksyä Amerikan epäonnistumista Irakissa, jatkaa Karz.
LISÄKSI TULEVAT Hizbullah Libanonissa ja Hamas Gazassa, Katz toteaa ja lisää, että vaikka ne eivät edusta Israelille olemassaolon uhkaa – Hamasin Israelin tuhoamisuhkauksista huolimatta – ne ovat pysyviä ja arvaamattomia turvallisuusongelmia.
KATZ KERTOO, että IDF:n viisivuotissuunnitelmassa on asetettu suuri merkitys maavoimien kehittämiseksi ja aseistamiseksi nykyaikaisin asein, kuten keskimatkan pt-asein, sekä sen kouluttaminen ja harjoittaminen pysyvästi taistelukuntoiseksi.
KATZ NÄKEE TÄSSÄ maavoimien kehittämisessä merkkejä valmistautumiseen maahyökkäykseen Gazan alueelle. Katz huomioi, ettei tällaisesta operaatiosta tulisi vain hetkellinen - isku ja takaisin – operaatio, vaan se tulisi olemaan pitkäaikainen ja syvälle Gazan sydämeen kohdistuva, johon sisältyisi Philadelphia-käytävän miehittäminen.
KATZ kuitenkin arvioi, ettei Israelin hallitus halua riskeerata marraskuun turvallisuus-kokouksen onnistumista aloittamalla suurta operaatiota Gazassa. Toinen hillitsevä tekijä on lähestyvä juhla-aika, joka alkaa uudella vuodella 12. syyskuuta ja jatkuu 22.09. Jom Kippurilla, 27.09 – 04.10. Sukkotilla (Lehtimajanjuhla) sekä päättyy 05.10. Simchat Tora-juhlaan (Toran antamisen riemujuhla). Muslimien ramadan alkaa 12.-13. syyskuuta.
KATZ MUISTUTTAA, ettei Hamas ole enää pieni eristetty terrorijärjestö. Sillä on 12 000 miehen vahvuinen armeija, jossa on komentoyksiköitä, sekä panssarintorjunta- ja kranaatinheitinjoukot. Kassam-rakettien tehoa, tarkkuutta ja kantomatkaa kehitetään jatkuvasti, ja on vain ajan kysymys, koska ne yltävät Ashdodiin ja Kiryat Gatiin. Lisäksi Hamas on salakuljettanut Gazaan Katjusha-raketteja, kuten äskeinen asekätkön paljastuminen Siinailla osoitti, jossa oli räjähteitten ohella tusinoittain 240 mm:n Katjusha-raketteja. Tämä kaikki olettaen, etteivät Gazan terrorijärjestöt järjestä omia verisiä operaatioitaan Israelissa.
4. IDF:N SOTILAAT löysivät eilen Gazan pohjoisosasta 11 Kassam-raketin laukaisutelinettä. Ne ovat varsin yksinkertaisia nelikulmateräksestä tehtyjä kannettavia kehikoita. Telineet oli asennettu valmiiksi rakettien ampumiseksi Israeliin.
IDF:N SOTILAAT ovat jatkanet operaatioitaan Juudeassa ja Samariassa. Eilen he löysivät räjähdysainelaboratorion Balatan pakolaisleirissä Nablusin lähellä. Sieltä löydettiin valmiita pommeja, kemikaaleja ja säkki, jossa oli teräviä metallinkappaleita pommia varten.
KESKIVIIKKONA kolme laskuvarjojääkäriä haavoittui heidän jeeppiään kohti heitetyn pommin sirpaleista. Auto vaurioitui pahoin, yhden haavoittuneen vammat olivat vakavia.
RAJAPOLIISIT PIDÄTTIVÄT viime yön aikana 50 laitonta Israelin puolelle tunkeutunutta palestiinalaista. Heidät luovutettiin turvallisuusjoukoille kuulusteltaviksi. (JP)
5. SDEROTIN MIELENOSOITTAJAT Jerusalemissa vaativat Olmertin eroa, jota he syyttävät heidän ongelmiensa vähättelemisestä, vaikka he asuvat ”sotatoimialueella”. Mielenosoitukset järjestää Turvallisen Sderotin hyväksi toimiva komitea, ei-poliittinen ryhmä, joka vaatii turvallisuusjärjestelmien parantamista Sderotin kaupungissa. Operaatioon kuuluu alueen koulujen lukuvuoden aloittamisen boikotoiminen.
SDEROTIN JA RAJAN PINNASSA asuvat juutalaiset eivät uskalla enää toimia normaali-ihmisten tapaan. He eivät uskalla mennä lasten kanssa puistoon tai leikkialueille. Heidän tulee harkita ajankohta, milloin he uskaltavat mennä katuja pitkin kauppoihin tai muille asioilleen. Lapset eivät nuku kunnolla öisin, he heräilevät pyytäen juotavaa, koska ”he pelkäävät Kassam.-raketteja”. Raketti voi iskeytyä asuntoon koska tahansa.
EI MIKÄÄN normaali yhteiskunta sietäisi tällaista jatkuvana elintapana, mutta joko Israelin yhteiskunta ei ole normaali tai sen hallitus ei ole sitä, kuten eräs yleisökirjoittaja sanoi: ”Hallituksen ainoa täysjärkinen ministeri on sen pääministeri”, ja tämä ei ole tarkoitettu pääministerin ylistämiseksi, vaan ihmettelyksi, millaisen hallituksen Kadiman johto ja hallituksen pääministeri Olmert ovat koonneet. (JP)
6. KANSA, JOKA ODOTTI Winograd-komitean loppuraportin tuovan muutoksen lukkiutuneeseen poliittiseen tilanteeseen Israelissa, ovat joutuneet pettyneinä huomioimaan, että tämäkin toivo näyttää siirtyvän ensi kevääseen. Sama raportin julkistamisen siirtyminen pitää myös Labour-puolueen hallituksessa sen puheenjohtajan Ehud Barakin vaalilupauksesta huolimatta, jossa hän lupasi aloittaa välittömästi Olmertin hallituksen kaatamisen. (JP)
HALLITUKSEN KAKSI MUUTA merkittävää puoluetta Shas ja Israel Beiteinu ovat samoin epävarmoja menestymisestään vaaleissa ja kukin kansanedustaja omasta paikastaan, minkä johdosta ne tyytyvät esittämään julkisuudessa joitain uhkauksia tai julkilausumia rajoista, joihin asti ne tukevat hallitusta. Käytännössä tällä ei ole mitään merkitystä, Olmert jatkaa omaa tapaansa pitää kaikki asiat tiukasti omassa kainalossaan. Hänellä ei näytä olevan uskottuja, joitten kanssa hän voisi jakaa salaisuuksiaan. Asianajajan kyynisyydellä ja rutiinilla hän on pystynyt jatkamaan toimiaan välittämättä valtiontarkastajan löytämistä karkeista rikoksista aiemmilta vuosilta tai Winograd-komitean odotettavissa olevista tuomioista.
VIIMEKSI EILEN Israel Beiteinun johtaja Avigdor Lieberman esitti huomionaan, etteivät Olmertin ja Abbasin väliset keskustelut johda mihinkään, ja ettei ”maata-rauhaan” periaate tule toimimaan, kuten se ei ole toiminut ennenkään. Hän esitti huomionsa laatimassaan dokumentissa, johon hän kokosi havaintojaan valmistautuessaan marraskuun rauhankonferenssiin Washingtonissa. (JP)
7. TODISTUKSEKSI SIITÄ, ettei kansainvälinen terrorismi suinkaan ole nukahtanut, on Saksassa suoritettu kolmen ja Tanskassa kahdeksan terroristin pidättäminen samaan aikaan. Heillä oli selvä suunnitelma suorittaa suuren luokan terrori-iskuja amerikkalaisia kohteita vastaan kummassakin maassa. Heidän motiivinsa oli julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan hillitön USA:n vastainen viha, eikä siinä Israelia tai juutalaista mainittu ollenkaan. Heidän tarkoituksensa lienee ollut kunnioittaa iskuillaan syyskuun 11. päivän 2001 WTC:n tuplatornien tuhoamista Washingtonissa. (JP)
8. KOMITEA, joka äskettäin muodostettiin käsittelemään Etiopiassa vielä olevien Falash Mura juutalaisten siirtämistä Israeliin, havaitsi, että hallitus on antanut virheellisiä tietoja heidän lukumäärästään. Hallituksen mukaan heitä on 4500, mutta paneelin havaintojen mukaan luku on 9000. Monilla heistä on läheisiä sukulaisia Israelissa. (JP)
9. SISÄMINISTERIÖN laatiman luonnoksen mukaan ulkomailla käännytettyihin maahan muuttaviin kohdistettuja vaatimuksia tullaan huomattavasti kiristämään. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019