MAANANTAI 24.09.07
1. NU/NRP KANSANEDUSTAJAT vaativat, että Shas- ja Israel Beiteinu-puolueet lähtevät hallituksesta välittömästi. Tzwi Hendel ja Yitzhak Levy varoittavat, että muuten Olmert jatkaa suunnitelmiaan kymmenien tuhansien juutalaisten karkottamiseksi Juudeasta ja Samariasta tehdäkseen tilaa Palestiinan valtiolle juutalaiskylien ja kaupunkien raunioille. Hendel kirjoitti viikkolehdessä B´Sheva, että viimeksi tällä viikolla Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnassa IDF:n tiedusteluosasto esitti huolellisesti laaditun raportin, jossa selvitettiin, että IDF:n valvonnan lakattua Juudeassa ja Samariassa Hamas pystyy ottamaan valvonnan alueella lyhyen ajan kuluessa kuten se teki Gazassa. ”Eikä tarvitse olla suuri strategisti nähdäkseen, mihin tämä johtaa: Hamas rakentaa oman täyden armeijansa uhaten israelilaisia asutuskeskuksia Beit Shean laaksosta Beershebaan”, hän toteaa ”Tätä mieletöntä kiihkoa päätyä edellä kuvattuun tulevaisuuden kuvaan voi ymmärtää vain tajuamalla Olmertin tarpeen tyynnyttää vasemmistoa, joka vieläkin hallitsee mediaa ja oikeuslaitosta, sekä sen kyltymättömän vihan ”setlereitä” kohtaan. He ovat valmiit maksamaan minkä hyvänsä hinnan voidakseen nähdä, miten ”setlerit” karkotetaan kodeistaan”, Hendel hehkuttaa.
HENDEL IHMETTELEE, MITEN Shas ja Israel Beiteinu voivat pysytellä hallituksessa ja kuitenkin väittää kuuluvansa kansalliseen leiriin, vaikka ne voisivat kaataa Olmertin hallituksen eroamalla siitä ja vaatimalla uudet vaalit.
YITZHAK LEVY puolestaan toteaa, että sekä Olmert, Livni että Ramon ovat selvillä, ettei tämä sopimus Mahmoud Abbasin kanssa ole realistinen. Hän toteaa, että heidän tarkoituksensa lienee pyrkiä muodostamaan optimistinen ilmapiiri – täynnä vaaroja Israelille. Hän tyrmää ajatuksen, että nämä puolueet voivat pysymällä hallituksessa estää pahimmat vaarat. Levy muistuttaa, että ne ovat vähemmistönä eivätkä pysty estämään hallituksen päätöksiä.
HENDEL TARKOITTANEE viitatessaan kirjoituksessaan vasemmiston median ja oikeuslaitoksen hallintaan ja Olmertin tarpeeseen tyynnyttää vasemmistoa siihen, että Olmert kuvittelee tällä voivansa välttää häntä vastaan nostetut syytökset korruptiosta ja asemansa väärinkäyttämisestä.
OIKEUSKANSLERI Mazuz ilmoitti äskettäin, että hän tekee lähiaikoina päätöksensä antaa Olmertin asia poliisille rikostutkimuksia varten. (INN)
2. OLMERTIN HALLITUS teki eilen päätöksen vapauttaa 90 Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivää palestiinalaisvankia. Tarkoitus oli vapauttaa 100 vankia, mutta kymmenen listassa olevaa ehdokasta poistettiin listalta, koska - INN:n sanoin – ”he olivat pystyneet murhaamaan juutalaisia, mitä 90 muuta hyvästä yrityksestä huolimatta eivät olleet onnistuneet tekemään”.
OLMERT SELITTÄÄ, että vankien vapauttaminen on tarpeen Abbasin aseman vahvistamiseksi. Eräs PA:n ministeri esitti omana näkemyksenään, ettei muutaman vangin vapauttaminen millään tavoin vahvista Abbasin asemaa ja suositteli, että Israel pitää tuomitut vangit selleissään.
MURHISTA TAI SEN AIKOMISESTA tuomittujen terroristien vapauttaminen saa aikaan monenlaisia reaktioita Israelissa. Muistutetaan, että israelilaisia on panttivankeina muslimien vankiloissa tai kellareissa ja että Israelin vankiloissa on myös lukuisia poliittisin perustein tuomittuja vankeja, joiden omaiset kaipaavat heitä kotiinsa.
SDEROTIN KAUPUNGIN asukkaat muistuttavat, että he ovat todellisia vankeja, eikä hallitus ole edes keskustellut heidän vapauttamisestaan. He sanovat olevansa ”hallituksen panttivankeja”. ”Uutisissa mainitaan, että raketti putosi aukealle pellolle aiheuttamatta mitään vahinkoa, mutta joka kerran, kun Red Dawn hälytyssireeni soi, perheet ryntäävät asunnon suojahuoneeseen tai portaan alle, missä he voivat saada jotain suojaa raketin osuessa taloon. Sen jälkeen alkaa lähes hysteerinen soittelu läheisille ja tutuille saadakseen selville, oliko joku heistä joutunut raketin saaliiksi”, kertoo eräs asukkaista. ”Eilen kaksi rakettia putosi kaupunkiin asukkaitten ollessa rakentamassa lehtimajaa pian alkavaa juhlaa varten. Ei ole normaalia elää jatkuvassa pelossa”. (Ynetnews)
3. ENTINEN PUOLUSTUSMINISTERI, nykyinen liikenneministeri Shaul Mofaz terävöittää Olmertin politiikan vastaista oppositiotaan. Hän on selvästi ottanut Kadiman oikeistolaisten johtoaseman, mutta vastustaa Olmertin suunnitelmia hallituksesta käsin. Hän vastusti kiivaasti Olmertin esitystä vapauttaa 90 palestiinalaista vankia, mistä hallitus teki myönteisen päätöksen.
MOFAZ HYÖKKÄSI Kadima-neuvoston kokouksessa torstaina Ramonin suunnitelmia vastaan Juudean ja Samarian luovuttamisesta PA:n valvontaan sekä Jerusalemin jakamisesta.
”MEIDÄN TULEE määritellä punaiset linjat, joiden yli emme halua mennä turvataksemme puolustuskelpoiset rajat ja yhtenäisen Jerusalemin”, Mofaz vaatii. ”Meitä vastassa on PA, joka on kaaoksessa. Kassam-raketit putoilevat edelleen; Gilad Shalit on edelleen panttivankina, eikä se päivä ole kaukana, jolloin Fatah ja Hamas ovat uudelleen sylikkäin. Haluan sanoa, että maan turvallisuus tulee huomioida ennen kaikkea muuta,” hän selvittää. Jotkut haluaisivat, että Mofaz ja hänen tavallaan ajattelevat eroaisivat Kadimasta, mutta eivät usko Mofazin uskaltavan tehdä sitä.
4. ”MEIDÄN TULEE OLLA TERÄVIÄ kuin partaveitsi ollaksemme valmiit mihin tahansa, mitä voi sattua”, sanoo IAF:n komentaja kenraalimajuri Elazar Sdhkedy sunnuntaina. IAF jatkaa hälytysvalmiuttaan, ja myös IDF:n komentaja Ehud Barak varoitti antamasta rauhallisen ajan tunnon vieroittaa meitä pois jatkuvasta valmiudesta. IDF:n joukot ryntäsivät eilen Syyrian vastaiselle raja-aidalle saadessaan hälytyksen, että jokin oli koskettanut aitaa. He näkivät jälkiä aidan Syyrian puolella, mutta otaksuivat, että jokin eläin oli aiheuttanut hälytyksen. Myös tutkahavainnot syyrialaisen lentokoneen lähestymisestä rajaa, minkä johdosta kaksi IAF:n konetta lähetettiin tutkimaan asiaa, osoittautui vaarattomaksi havaittuaan maahan murskautuneen koneen Syyrian puolella rajaa. (JP)
5. KOMMANDO-ISKU SYYRIAAN on Israelin ja USA:n keksimä sepitys, sanoo Syyrian tiedotusministeri Muhsin Bilal. Hän sanoo mielikuvitustarinoiksi Sunday Timesin väitteitä, että israelilaiset kommandojoukot olisivat löytäneet Syyriaan tekemänsä salaisen iskun aikana todisteita siitä, että Pohjois-Korea olisi toimittanut ydinasemateriaalia Syyriaan. Hän myös väittää perusteettomiksi väitteet, että Syyria puuttuisi millään tavoin Libanonin tilanteeseen, ja väitti, että sekä USA että Israel tekevät niin. Bilal esitti syytöksensä lontoolaisen arabinkielisen lehden al-Sharq al-Awsat haastattelussa. Bilal lisäsi, että ”Syyria seuraa tilannetta huolellisesti ja vastaa Israelin hyökkäykseen sopivaksi katsomallaan ajalla ja tavalla”. Hän kertoi Syyrian tiedostavan ”Israelin petollisuuden ja laajennushalun, mitä se pyrkii toteuttamaan USA:n suojeluksessa”. Hän oletti Israelin hyökkäävän naapurimaihin peittääkseen Olmertin hallituksen heikkouden. Hän valitti, että muut maat tekevät sitä, mitä Syyrian ei sallita tehdä. (Ynet)
6. VENÄJÄN PRESIDENTTI Vladimir Putin vierailee Iranissa 16.10.07. Hänellä lienee paljon asioita selvitettävinä Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin kanssa, joka on nyt New Yorkissa osallistumassa YK:n erikoisistuntoon. Päällimmäisenä Putinin vierailussa lienee Venäjän rakentama Busherin ydinvoimala, joka on pahasti myöhässä aikataulustaan osittain siksi, että Iranin maksusuoritukset ovat myöhästelleet. Venäjä lupasi saada laitoksen valmiiksi syyskuun loppuun mennessä ja lupasi aloittaa polttoainetoimitukset jo maaliskuussa. Debkafile arvioi, että Putin haluaa osoittaa arabimaille, miten Venäjä haluaa rakentaa niille ydinvoimaloita ja toimittaa myös niihin ydinpolttoainetta vastakohtana länsivalloille, jotka haluavat estää sen.
www.stevequayle.com kertoi äskettäin, että Saudi Arabia neuvottelee Venäjän kanssa ostaakseen sieltä ohjuksia ja muuta sotilasmateriaalia. Saudit lienevät epävarmoja USA:n kiinnostuksesta, koska sen ja Saudi Arabian intressit törmäävät pahoin Irakin, Libanonin ja palestiinalaisten asioissa. Saudit ovat erittäin huolestuneita Iranin vaikutusvallan kasvusta alueella. Ehkä he toivovat Venäjän toimivan puskurina Iranin ja Saudi Arabian välillä.
7. TOISEN TEMPPELIN AIKAINEN kivilouhimo on viimeisin israelilaisten arkeologien löytämä ja julkistama merkittävä muinaislöytö. Arkeologit uskovat, että kivilouhimossa muotoiltiin valtavat kivipaadet, joita käytettiin sekä Heroksen Temppelin ja Länsimuurin rakentamisessa kuten muissakin Herodeksen lukuisissa rakennuskohteissa. Kivilouhimo sijaitsee neljä km luoteeseen Jerusalemin vanhasta kaupungista Ramat Shlomo lähiössä. Louhimo alue on ainakin 5 dunamin laajuinen ja keksittiin sattumalta ns. pelastuskaivauksien yhteydessä ennen rakennustöitä alueella. Alueelta löydettiin valmiita kivipaaseja, suurimmat 8 metrin pituisia, sekä rahoja ja ruukunpalasia, joiden on todettu olevan ensimmäiseltä vuosisadalta.
LÖYDÖN merkittävyyttä todistaa sekin, että Herodeksen aikaan käytettiin vain parasta kivilajia, jollaista löydetyn louhimon kiviaines on. Myös työssä käytetty teräksinen 5 kg:n työkalu löydettiin erään paaden alta. Louhimoa käytettiin vain 20 vuoden ajan ja paikka unohtui kokonaan.
Kivipaadet raahattiin Temppelialueelle aasien, hevosten, härkien ja kamelien avulla, ja työntekijät lienevät olleen pääasiassa joko juutalaisia tai muita orjia.
LÖYTÖ ON uudelleen kiihdyttänyt keskusteluja tavasta, millä muslimit tuhoavat ilman valvontaa ja virallista lupaa juutalaisten pyhintä paikkaa Temppelivuoren aluetta. He rakensivat Salomonin talleihin suuren usean tuhannen hengen moskeijan heittäen poistamansa maan ja kivisoran, joka oli täynnä arkeologisia muistoja, läheiseen laaksoon ja nyt kaivoivat 1.5 merin syvyisen ja 400 m pitkän kaivannon Temppelivuoren tasanteelle tuhoten osia Temppelin esipihan muuria. Kaivannon tarkoituksena oli uusia alueen sähköjohdot, mutta työssä käytettiin puskutraktoria eikä arkeologien sallittu valvoa työtä vastoin tehtyjä sopimuksia. Alkuperäisen luvan töille antoi pääministeri Olmert ja Jerusalemin poliisi. Koska Temppelivuori on YK:n perinnelistalla, ihmetyttää, ettei YK ole millään tavoin puuttunut tällaiseen vandalismiin. (JP, INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019